Vaativalle nuorelle on vaikea ostaa lahjaa. Kuva: Shutterstock
Vaativalle nuorelle on vaikea ostaa lahjaa. Kuva: Shutterstock

Perinnemaljakko, hopealusikat vai nippu seteleitä?

Viikonlopun valmistujaisjuhlat lähestyvät, ja lahjaostokset aiheuttavat harmaita hiuksia ja stressiä monelle juhlavieraalle. Valmistuvalle nuorelle lahjan ostaminen voi olla vaikeaa, kun kaikkea tuntuu jo nurkista löytyvän.

Raha on perinteinen ja suosittu valmistujaislahja, mutta monet ostavat mieluummin jotain konkreettista. Esineestä jää nuorelle muisto, ja vuosien päästä sillä voi olla paljon tunnearvoa. Jos budjetti valmistujaislahjaan on isompi, lahjan haluaisi kestävän vuosia – ja parhaimmillaan nostavan jopa arvoaan.

Mitä silloin kannattaa ostaa?

Antiikin ja designin asiantuntijan Johanna Lindforsin mukaan suomalaisen designin ostaminen kannattaa aina. Vanhat klassikkoesineet, kuten Mariskoolit ja Aalto-maljakot eivät ole silti enää paras lahjaidea, kun haluaa ostaa jotain arvokasta.

– Lahjaa ostaessa on hyvä muistaa, ettei kannata hankkia lahjaksi sellaista, mitä on kaikilla. Perinteisiä maljakoita ja vaaseja löytyy jo vanhempien, isovanhempien ja muiden sukulaisten kotoa.

Ennen nuoret keräilivät aterimia ja astioita, mutta hopealusikat tai kokonaiset astiastot eivät enää kiinnosta samalla tavoin. Nykyään ainutlaatuinen muotoilu on haluttua.

Tärkeintä on kuunnella nuoren omia toiveita ja miettiä, mikä juuri hänelle sopii.

– Monet saattavat ajetella, että on kiva ostaa omilleen muuttavan nuoren kotiin jotain. Se ei ole aina hyvä idea. Sisustusesineitä kannattaa harkita tarkkaan, sillä monet haluavat itse päättää kotinsa sisustuksesta. On inhottava laittaa pakon edessä joku lahjatavara esille, Lindfors sanoo.

Harvinaiset tuotteet ovat varma sijoitus

Varma lahjaidea on vanhempi design, sillä se säilyttää hyvin arvonsa. Lindforsin mukaan vanhaa designia kannattaa etsiä suomalaisen suunnittelun huippunimistä, kuten Tapio Wirkkalasta, Timo Sarpanevasta ja Gunnel Nymanista.

Jos haluaa ostaa jotain täysin uutta, klassikkotuotteiden sijaan kannattaa etsiä jotain tuoretta ja harvinaista. Designia löytyy laajalla hintaskaalalla.

– On paljon mahtavia ja uusia keramiikkataiteilijoita. Esimerkiksi Kim Simonssonin keraamiset tytöt ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota ja näkyvyyttä.

Lindforsin mukaan valokuvataide tekee myös kovasti tuloaan. Teokset ovat hyvä sijoitus. Kiinnostavia valokuvataiteilijoita ovat muun muassa Charlotta Boucht ja Sophia Ehnrooth.

Erityisesti tytöille design-korut ovat ajaton lahja. Koruissa on suositeltavaa ostaa rannekoruja kaulakorujen ja sormusten sijaan.

– Suomalainen Björn Weckström on suunnitellut muun muassa Star Wars -elokuvissa Prinsessa Leian päällä nähdyt korut, jotka ovat suosittuja maailmalla. Niitä löytyy hyvin huutokaupoista.

– Toinen persoonallinen korulahja on korutaiteilija Annette Tillanderin korut. Tillander suunnittelee koruja asiakkaan toiveiden mukaan, joten koru on kaunis lahja esimerkiksi vanhemmalta lapselle, Lindfors sanoo.

 

Alli on iloinen, kiltti ja ihmisrakas koira, kunhan ensin saa tutustua uuteen ihmiseen omaan tahtiinsa, kuvailee Elina Linden koiraansa. Kuva: Elinan kotialbumi

Koiranomistajan avunpyyntö levisi tehokkaasti sosiaalisessa mediassa.

”Löytyykö keltään Adursal 150 mg? Tehtaalta luvattu toimittaa parin viikon päästä kyseistä lääkettä, mut mä en taida pärjätä niin kauan ilman.”

Lääkeahdinkoon joutuneen spanielin omistaja Elina Linden jakoi hätähuudon lemmikkinsä puolesta Facebookissa perjantaina. Maksakirroosia sairastavan  Alli-koiran lääke oli loppunut apteekista, koska tehdas ei ollut pystynyt toimittamaan sitä. 

– Mä olen nyt jo jatkoajalla, joten päivittäinen lääke on elintärkeää mulle, Elina kirjoitti cockerspanielinsa kuvan yhteyteen.

Viesti levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Elinan Facebook-päivitys sai yli 800 jakoa ja kymmeniä kommentteja, joissa tarjottiin etsintä- ja lääkepua.

Ensi kuussa seitsemän vuotta täyttävä Alli löysikin lopulta tarvitsemansa lääkkeen.

– Somen voima ylitti kaikki odotukset, ja viestejä tuli paljon ympäri Suomea – ja jopa Espanjasta asti. Ihmisten halu auttaa ja myötäeläminen oli erittäin suurta, Elina iloitsee.

Elina kertoo, että Allilla todettiin yli kaksi vuotta sitten hepatiitin aiheuttama maksakirroosi. Se on tyypillinen sairaus cockerspanieleilla.

– Vuoden 2015 alussa Allin elinaikaennuste oli eläinlääkärin mukaan puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

”Vuonna 2015 Allin elinaikaennuste oli puolesta vuodesta kahteen vuoteen.”

Lääkevalmistajat ilmoittivat heinäkuun alussa Allinkin käyttämän Adursal-lääkkeen saatavuuskatkoksesta. Tiedotteen mukaan toimituskatkos kestänee syyskuuhun asti.

Sarah on käyttänyt ulkonäkönsä muokkaukseen yli 15 000 euroa. Kuva: MTV

Täydellinen Instagram-kroppa -dokumentissa brittinaiset kertovat, mitä he ovat valmiita tekemään näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä.

IS TV-LEHTI: Instagram ja muu sosiaalinen elämä luo nykyään ulkonäköpaineita, ja moni kärsii valtavista itsetunto-ongelmista somen ”täydellisessä” maailmassa. Tästä kertoo brittidokumentti Täydellinen Instagram-kroppa (My Perfect Instagram Body, 2016).

Dokumentissa haastateltava personal trainer Lauren, 27, treenaa kuudesti viikossa, mutta se ei riitä alkuunsa siihen, mitä kaikkea hän on valmis tekemään ulkonäkönsä eteen.

– Sosiaalinen media luo paljon paineita siitä, minkänäköinen pitää olla. Somessa on tyttöjä, joilla on täydelliset kulmakarvat, hampaat, huulet ja hyvä vartalo. Jos en näytä siltä, alan miettiä, miksen näytä siltä?

– Automaattisesti sitä vertailee itseään muihin ja joskus siitä tulee todella surkea olo, Lauren kertoo ohjelmassa.

”On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta.”

Brittidokumentissa naiset kertovat, mitä kaikkea he ovat itselleen tehneet näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä. Esimerkiksi Lauren on ottanut botoxia, täyttänyt huulensa, tatuoinut kulmakarvansa ja viimeisimpänä laittanut silikonit.

– Ja nyt mietin, mitä voisin seuraavaksi tehdä. Ihan sama, mitä teen, niin haluan aina entistä näyttää paremmalta, neljä viikkoa sitten silikonit saanut Lauren sanoo.

Lauren räpsii itsestään jatkuvasti selfieitä hyvin vähissä vaatteissa. Hän seuraa Instagramissa naisia, jotka esittelevät estoitta monesti kuvankäsittelyin muokattua vartaloaan.

– On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta. Katselen muiden kuvia ja mietin, että haluan ottaa tuon ja tuon kuvan. Olen vajonnut tietynlaiseen ansaan, Lauren pohtii.

Hänen äitinsä ei ymmärrä nykyisen sukupolven uusinta trendiä lainkaan.

Tavoitteena Barbien ulkonäkö

25-vuotias Sarah puolestaan kertoo, että hän haluaa näyttää Barbie-nukelta täydellisine valkoisine hampaineen ja täydellisine takapuolineen.

Sarah on laitattanut silikonit ja tämän lisäksi implantit poskipäihinsä ja huuliinsa, botoxia otsaan ja leukaan ja valkaissut hampaansa. Hän on käyttänyt yli 15 000 euroa ulkonäköönsä ja on pahasti velkaantunut. Hän riskeeraa myös parisuhteensa, sillä hänen poikaystävänsä on täysin kyllästynyt Sarahin päähänpinttymään ja ulkonäkökeskeisyyteen.

– Ennen hän oli tosi kaunis. Onhan hän vieläkin ihan hyvännäköinen, poikaystävä sanoo.

Sub.doc: Täydellinen Instagram-kroppa Subilla ma 21.8. klo 23.20
 

Antti Tuisku ja Erin nähdään yhdessä myös Idols-ohjelman tuomareina. Kuva: Sanoma-arkisto

Aamukuuteen-kumppani Erin on nyt selvittänyt hämmentävän ilmaisun merkitystä.

”Hei beibi, täs on menny liikaa päivii.
Et ei oo päästy lonimaan, mitä me soditaan.”

Ensimmäisellä kerralla Antti Tuiskun Aamukuuteen-sinkun sanat eivät avaudu. Tai ainakaan yksi niistä. Se ei avaudu vielä toisella eikä kolmannellakaan kuuntelukerralla.

Mitä ihmettä ”lonimaan” tarkoittaa?

”Beibi, kun sä katsot mua ja pyydät mua punkkaas lonimaan.”

”Korvamatomateriaalia.” ”Niin loistava.” Antti Tuiskun fanit ovat hehkuttaneet uutta biisiä paljon eri somekanavilla. Mutta tietävätkö hekään, mitä oikeastaan tarkoittaa lonimaan-ilmaisu, joka toistuu kappaleessa?

Biisin feat-osuuden esittää Erin, joka kertoi maanantaina ”lonia”-ilmaisun merkityksen:

– Lonia-sanaa käytetään ku halutaan ns. muffailla, eli lonia, eli vähän kiehnätä ja pussailla, Erin kirjoitti sosiaalisen median tilillään.

Erinin Instagram-päivitykseen on ehtinyt jo tulla kommentteja, mitä muuta lonia-verbi tarkoittaa eri puolella Suomea.

”Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä.”

– Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä. Esim. shoppailemassa lonitaan kaikki hyllyt tai rekit, kuvailee Instagram-käyttäjä Kreettalu.

– Mulle tulee mieleen se, kun joku lonii konvehtirasiasta parhaat, sanoo Izmo58.

”Sitä ihteensä”

Antti Tuisku julkaisi uuden sinkkunsa viime viikolla. Se on mukana uudella albumilla Anatude, joka julkaistaan 15. syyskuuta.

Sunnuntaina Antti Tuisku iloitsi Aamukuuteen-kappaleen Spotify-menestyksestä ja julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa oli selittävä hashtag #lonimaanonlappiajatarkoittaasitäihteensä.

 

Urbaanissa sanakirjassa lonia tarkoittaa ”valita, lajitella, etsiä jotain asiaa jonkin joukosta”.

Esimerkit:

1. älä loni kaikkia lihapaloja siitä kastikkeesta
2. trafi kielsi rekisterikilpien lonimisen, pitää ottaa järjestyksessä eikä välistä

Kunniaväkivalta saa Suomessakin monia muotoja. Yksi niistä on se, että nuorille pojille sallitaan paljon enemmän vapauksia kuin samanikäisille tytöille, kertoo Helsingin Sanomien haastattelema kurdinainen.

Kolmekymppinen kurdinainen kertoo Helsingin Sanomissa lapsuuden rajusta silpomiskokemuksestaan ja siitä, miten lähipiiri pyrkii rajoittamaan varttuvan tytön ihmisoikeuksia perheen kunnian nimissä.

”Mun oli pakko lähteä pois kotoa.”

– Ensin sinut leikataan, sitten kielletään uiminen, sen jälkeen et saa tavata poikia. Kun olin 17-vuotias, mun oli pakko lähteä pois kotoa. Mun oli pakko tehdä raju askel mun vanhemmille ja perheelle, nimettömäksi jäävä nainen kertoo.

THL määrittelee kunniaväkivallan viittaavan psyykkiseen painostukseen tai suoraan väkivaltaan. Se liittyy ajattelutapaan, jossa kunnia on koko perheen ja suvun yhteinen asia. Koska yksilöiden teot vaikuttavat koko yhteisön kunniaan, käyttäytymisen tulee olla siveellistä ja tietyn seksuaalimoraalin mukaista.

Tytöillä ja pojilla eri säännöt

Kurdinainen kokee, että hänen elämäänsä ja oikeuksiaan rajoitettiin voimakkaasti erityisesti nuoruudessa. Nainen ympärileikattiin nelivuotiaana pakolaisleirillä, ja hän oli vähällä kuolla operaatioon. Taustalla oli perheen pyrkimys saada tytär hyviin naimisiin.  

”Pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin.”

– Kun olin joku 7–8-vuotias, niin muistan, että oli aika, jolloin joka ilta, kun menin nukkumaan, rukoilin vaan, että tulen pojaksi. Halusin ne poikien oikeudet. Koska jo silloin näin, että pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin, kurdinainen kertoo HS:n haastattelussa.

– Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän minulta alettiin kieltämään kaikenlaisia asioita. Multa riistettiin ihmisoikeuksia, mitä enemmän tytöstä naiseksi kasvoin.

Vaara joutua uhriksi

Ympärileikkausten ja kunniaväkivallan uhka on todellinen myös Suomessa.

– Ympärileikkausperinne elää Suomessakin, sanoi Ihmisoikeusliiton asiantuntija Solomie Teshome Me Naisten haastattelussa. 

Suomessa ei ole tullut esiin yhtään tapausta, että maahanmuuttajataustaisia tyttöjä olisi ympärileikattu täällä. Monilla tytöillä on kuitenkin vaara joutua silpomisen uhriksi matkalla vanhempiensa kotimaassa.

– Epäilyt voivat herätä esimerkiksi, jos tyttö on lähdössä yhdessä vanhempiensa tai toisen vanhemman kanssa kotimaahansa. Vaikka niin, että vain perheen tyttö on lähdössä, muut sisarukset eivät.

Solomie kertoi saavansa konsultointipuheluita terveydenhoitajilta tällaisista aiheista etenkin keväisin lomien kynnyksellä. Tyttöjen iät vaihtelevat taaperoista teini-ikäisiin.

– Kun tyttö on jo lähdössä matkalle ja herää epäilys, että hän joutuu silvotuksi, ollaan jo myöhässä, Solomie kertoi.

MillaR

Kolmekymppinen kurdinainen puhuu HS:ssä tyttöjen ja poikien erilaisesta kohtelusta: ”Ensin leikataan, sitten kielletään uiminen”

Naisten ympärileikkaus on törkeä rikos ja yhteiskunnnan pitäisi ottaa aktiivisempi ote tällaisen silpomisen estämisessä. Sama koskee myös poikien ilman lääketieteellistä perustetta olevia ympärileikkauksia, jota ei tietysti voi verrata naisten leikkaukseen, mutta on ihan yhtä perusteetonta. Suomi ei ole sivistysvaltio ennenkuin tällaiseen lapseen kohdistuvaan väkivaltaan puututaan todenteolla.
Lue kommentti