Amsterdamin filmifestarin järjestäjät Felicia Alberding, Dionne van Zijl, Renée Hendrickx ja Helen Kranstauber ovat taas koonneet toukokuiseen tapahtumaan ruokaleffojen parhammiston. Kuvat Jussi Puikkonen, Shutterstock

Stop boikoteille, kyllä hyville bileille! Hollannissa maailmaa parannetaan ruoka-leffafestareilla ja pilkkomalla soppakasviksia diskossa.

Ei sinänsä ole ­ihme, että Amsterdamissa, vanhassa hippien keskittymässä, elokuvan ystävät, kulinaristit ja maailman tilasta huolestuneet kaupunkilaiset päätyvät joka vuosi samalle ­torille.

Siellä vanhasta 1960-luvun hippi­pakusta nousee höyryä, kun punaposkiset myyjät tarjoilevat ­ikkunasta tomaattikeittoa. Viereisissä kojuissa kaupataan perinne­resepteillä leivottua leipää, käytettyjä emalisia leipälaatikoita ja peltisiä kahvipurkkeja – vai kiinnostaisiko kreikkalaisten pientilojen ikääntyneistä oliivipuista tehty leikkuulauta?

Amsterdamilaiset pörräävät ­aukiolla innoissaan, osa hypistelee seinään pultattua kangas­pussitelinettä, josta ryöp­pyää rosmariinia, timjamia ja tuoksuvaa laventelia: kätevä ratkaisu pihattomalle kaupunkiviljelijälle.

Timor­pleinin aukion laidalla vanha tiilitalo saa tarjota kulissit Food Film Festival -tapahtumalle. Studio K:n kahdessa elokuvasalissa pyörii ruoka-aiheisia dokkareita. Viime vuonna festarin avaus­elokuva on suomalaisen Katja Gauriloffin palkittu Säilöttyjä unelmia, joka paljastaa, miten monta työntekijää eri puolilla maail­maa on ollut koostamassa yhtä raviolisäilykepurkillista. Belgialaisen Christophe Hermansin elokuva In a Stranger’s Skin kuvaa 183 kiloa painavan 21-vuotiaan ­Arnauldin taistelua sairaalloista ylipainoa vastaan. Malilainen Land Rush puolestaan näyttää yhdysvaltalaisten yritykset kaapata köyhiltä maanviljelijöiltä maata.

Lauantaiaamuna teatterin ­ravintolasaliin on katettu erikoisaamiainen: maitokahvia, jogurttia ja hunajaa. Kun se on siirtynyt vatsoihin, yleisö jakaantuu kahteen saliin katsomaan mehiläisten katoa­misesta kertovaa Ei pelkkää hunajaa ja maidontarpeen kyseenalaistavaa Milk-dokumenttia.

Saarnan sijaan maistiaisia

Mutta mikä tekee Amsterdamin ruokafilmifestareista erityisen?

Tapahtuman ohjelmisto on täynnä vakavaa, suorastaan pelottavaa asiaa: Ruuan hinta on noussut viime vuosina hurjemmin kuin koskaan, ilmastonmuutos kutistaa satoja. Vaikka maailmanlaajuinen nälänhätä on pienentynyt, 870 miljoonaa ihmistä menee yhä nukkumaan nälkäisinä. Yli miljardi kärsii ylipainosta. Ja ­jokainen amsterdamilainen – ­kuten suomalainenkin – heittää kilotolkulla ruokaa roskikseen.

Noordermarktin luomu­tori hellii suomalaismatkailijan kukkaroa ja makuhermoja.

Herkempi voisi jo masentua. Mutta Amsterdamin festareilla ei puhuta boikoteista eikä saarnata maapallon lipumisesta toivottomuuden syövereihin. Päinvastoin, dj tuuttaa tanssittavaa rytmiä ja hymyilevä pörröpääpoika kiertää maistattamassa lähitilojen omena­siivuja. Teatterin ravintolakeittiön on vallannut yksi kaupungin kuuluisimmista fine dining -kokeista, Joris Bijdendijk. Hän on laatinut festarimenun, joka todistaa, ettei huippukulinarismiin tarvita arvostetuimpia sisäfileitä, uhanalaisia kaloja eikä maailman toiselta puolelta lennätettyjä hedelmiä.

Iltapäivällä väki naukkailee viiniä ja hollantilaisia minioluita odottaessaan kieli pitkällä pääsyä pöytään. Joris Bijdendijk on todellinen taikuri. Lautasella on pulleita spelttisuurimoita, aldentemäisen puoliraakaa perunaa ja haudutettua kyssäkaalia. Kun haarukka nousee suuhun, taustahäly katoaa, hienovaraiset makuyhdistelmät herättävät kielen ja työntävät mieli­hyvän aallon koko kehoon.

Heinäsirkkoja lasten suuhun

Kaikki alkoi turhautumisesta. Neljä vuotta sitten amsterdamilainen Helen Kranstauber oli vasta valmistunut ekologisen maanviljelyn maisteriksi ja palannut työharjoittelusta Ugandasta, kun hän kävi elokuvissa katsomassa yhdysvaltalaisen dokumenttielokuvan Ruoka-yhtymä (Food, Inc.). Se kertoo tehotuotetun ruuan epäkohdista, suuryritysten halusta pimittää eläinten olot ja politiikan lonkeroista yritysten suojelemiseksi. Helen tuli teatterista järkyttyneenä.

– Olin ihan maassa ja mietin, voisinko mitenkään omalta osaltani muuttaa asioita, Helen kertoo.

Samoihin aikoihin Helenin ystävä, amsterdamilainen aktivisti Samuel Levie oli palannut Italian Torinosta, jossa hän oli käynyt Slow Food -liikkeen vieraana. Slow Foodin tavoitteena on kohottaa laadukkaan ruuan arvostusta ja ­parantaa ympäristön, eläinten ja tuottajien oloja. Italialaiset innostivat Samuelin perustamaan nuorisoa puhuttelevan sisarliikkeen. Niin syntyi Youth Food Movement.


Il Mattarellon pastaravintolassa ei karppaajista olla kuultukaan.

Helen ja Samuel ideoivat Amsterdam Food Film Festivalista liikkeen alkutapahtuman. Sen jälkeen Youth Food Movement on kasvanut ja levinnyt eri puolille Eurooppaa, muttei vielä Suomeen.

Keski-Eurooppaan YFM:n innos­tunut ja hullutteleva ote on tehonnut. Porukka on järjestänyt Berliinissä, Amsterdamissa ja ­Pariisissa pilkkomisdiskoja, joissa osallistujat silppuavat soppa-­aineksia tanssien ja syövät valmiin keiton yhdessä koko naapuruston kanssa. Amsterdamissa jäsenet järjestivät kerran lapsille koemaistajaiset, peittivät tenavien silmät ja syöttivät heille tulevaisuuden ruokia, kuten matoja ja hyönteisiä.

– Ruokafilmifestivaaleilla tärkeintä on viihdyttää. Masentaminen ei auta, Helen sanoo.

Muutamassa vuodessa hänen keksimästään tapahtumasta on tullut menestys. Sponsoreita ja vapaa­ehtoisia satelee, ja liput loppuvat aina kesken.

– Tuntuu, että on ihmiset lähtevät helpommin ruokafestareille kuin perinteisille musiikkifestareille, Helen naurahtaa eikä yritä peittää tyytyväisyyttään.


Il Mattarellon delitiski inspiroi kotikokkia.

Trendit kurpitsakeiton äärellä

On taas tavallinen sunnuntai, ja Helen lounastaa festarin ydintiimin kanssa. Tarjoilijat kantavat pöytään muodikasta sesonkiruokaa, kurpitsakeittoa, ja Amsterdamin tunnusjuomaa, minttuteetä. 

Naiset seuraavat ruokaa aitiopaikalta, onhan Hollannista tullut yksi ruuan edelläkävijämaista. Mistä täällä nyt kohkataan?

– Kuumin ­pu­heen­aihe on ehdottomasti geenimanipulointi, festivaalin tiedottaja Renée Hendrickx huomauttaa.

– Olen vasta hiljattain kehdannut myöntää, etten välttämättä olekaan sitä vastaan, Youth Food Movementin koulutusvastaava Dionne van Zijl sanoo.


Noordermarktin torilla reseptien vaihto kuuluu asiaan.

Viimevuotisilla festivaaleillaan naiset nostivat aiheen pääkeskusteluun, mutta yksi keskustelu ei ratkaise vielä mitään. Uusia näkökulmia tarvitaan ja paljon, he ­vakuuttavat.

Eikä puhe ruuasta laannu. Tulevaisuuden makuihin ja ruoka­ilmiöihin kurkataan Amsterdamin Westergasfabriekissa 9.–11. toukokuuta, festareilla tietysti.

Amsterdamin trendiraflat

Korealaista kimpassa

Punaisten lyhtyjen prostituutioalueen puhuttu uutuus on korealaisravintola Yokiyo. Pitkissä pöydissä aterioidaan nopeasti vierustovereiden kanssa rupatellen. Yläkerrassa on intiimimpi tunnelma hitaita illallisia varten.

Oudezijds Voorburgwal 67. www.yokiyo.nl

Uutta Hollantia

Trendi­nenät koettavat päästä nyt Itä-Amsterdamin Java­pleinin pieneen Wilde Zwijneniin, mutta pöytä on varattava viikkoja etukäteen. Uudella raikkaalla tavalla hollantilaista ruokaa laittava ravintola ­ostaa raaka-aineensa lähituottajilta.

Javaplein 23. www.wildezwijnen.com

Parhaat pastat

Tuoretta pastaa mukaan ja pöydässä nautittavaksi. Il Mattarello tarjoaa pastakursseja englanniksi ja intiimejä herkkuillallisia. Varaa pöytä, tilaa riittää vain 8 hengelle. Täällä voit nähdä Youth Food Movementin Dionnen kokkaamassa!

Westerstraat 77. www.mattarello.nl

Hengailutorit

Noordermarktin lauantainen luomutori on Amsterdamin klassikko. Tuottajat myyvät omia tuotteitaan, tarjoavat maistiaisia ja katu­soittajat pitävät tunnelmaa korkealla.

Sunday Market valtaa ­entisen kaasulaitoksen, Westergasfabriekin pihan ja hallin joka kuun kolmas sunnuntai. Närppijän unelma: maista hiukan etiopialaista, vaihda lennossa porkkanakakkuun ja jämähdä japanilaiskojulle. Polonceaukade 27.

Pure Markt on torivalikoiman uutuus. Kerran kuussa itäisessä Frankendaelin puistossa leviää herkkukojujen letka. Kerää parhaat annokset ja parkkeeraa piknik­viltille nautiskelemaan.

Älä missaa näitä juhlia!

Löydä uudet trendit ja maut ruokafestareilta.

TASTE OF... on kansainvälinen festarisarja, jonka lähin piipahduspiste on Helsingissä 12.–15.6. Sitä ennen voi käydä alkupalalla Tukholman vastaavalla festarilla 4.–8.6.

MAAILMA KYLÄSSÄ tarjoaa ­eksoottista ruokaa ja poikki­taiteellista otetta Helsingissä 24.–25.5.

FLOW-FESTIVAALEILLE voi mennä vain bongaamaan ruokatrendejä. Helsingissä 8.–10.8.

THE BIG FEASTIVAL on tähti­kokki Jamie Oliverin ja Alex ­Jamesin käsialaa. Festareilla esiintyy bändejä ja kokkeja ja syötävää piisaa: street foodia, lähiruokaa ja luomua, pop up -ravintoloiden ja tuoretorin tarjontaa. Festarit pidetään Britannian Oxfordshiressä 29.–31.8.

REAL FOOD HARVEST FESTIVAL kokoaa Thamesin rannalle Britannian eettisesti ja kestävästi tuotettua ruokatarjontaa. Tänä vuonna tapahtuma on 26.–28.9. Lontoon Southbank Centressä.

VIINIÄ kannattaa maistella sen syntysijoilla. Espanjan Pamplonassa on luomuviinifestivaalit 6.–7. toukokuuta. 

Katja Nordlund ja Katja Sipilä

Spencer Elden poseerasi Nevermind-klassikkoalbumin kannessa tasan 25 vuotta sitten. Nyt hänestä on otettu uusi kuva samanlaisissa olosuhteissa.

Lauantaina tuli kuluneeksi tasan 25 vuotta, kun Nirvanan klassikkoalbumi Nevermind julkaistiin. Kanteen ikuistettiin tuolloin neljän kuukauden ikäinen vauva, Spencer Elden. Kannen kuvasi aikoinaan Kirk Weddle, mutta nyt toinen valokuvaaja, John Chapple, on saanut houkuteltua Eldenin uudestaan veteen kuvattavaksi. New York Postissa julkaistu kuva on muuten samanlainen kuin alkuperäinen, mutta tällä kertaa Eldenillä on sortsit jalassa, eikä vedessä lillu ongenkoukussa roikkuvaa yhden dollarin seteliä.

Vanhemmat saivat kuvasta 200 dollaria

Elden päätyi kanteen vuonna 1991, sillä hänen vanhempansa olivat valokuvaajan ystäviä. Kuvan ottaminen kesti 15 sekuntia, ja vanhemmat saivat kuvasta 200 dollaria. Daily Mail haastatteli Eldeniä vuonna 2007, kun tämä oli vielä teini.

− On vähän pelottavaa, että niin moni on nähnyt minut alasti. Toisaalta on siistiä olla albumin kannessa. Minulle asia tuntuu melko normaalilta, sillä olen kasvanut tietäen olevani Nirvana-vauva, Elden kertoi lehdelle vuonna 2007.

Nykyään Elden asuu Independent-lehden mukaan Los Angelesissa ja tekee kuulemma taidetta sekä kasvattaa tomaatteja. Nirvanan jäsenet, Kurt Cobain, Dave Grohl ja Krist Novoselic, eivät aikoinaan olleet mukana kansikuvauksissa, mutta Elden ei ole myöhemminkään tavannut yhtyeen elossa olevia muusikoita Grohlia eikä Novoseliciä.

Nevermind oli aikoinaan Nirvanan läpimurtolevy ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.

Milka Ahlroth näyttelee Irlantiin muuttanutta Julianaa draamaelokuvassa Jumissa.

IS TV-LEHTI: Eurooppalaiset, usean maan yhteistyöelokuvat ovat EU:n myötä olleet arkipäivää jo kauan. Yleä lukuun ottamatta suomalaiset ovat kuitenkin yhä vain harvoin mukana yhteistuotannoissa.

Helsinki Filmin ja irlantilaisen Ripple World Picturesin karhean realistisessa Jumissa-elokuvassa pääosassa on irlantilaisköriläs, monista brittielokuvista tuttu ja jälleen hyvän roolin tekevä Colm Meaney.

Hän näyttelee kolean tuulisille kotikonnuilleen Dubliniin palaavaa Frediä, joka asunnottomana ja työttömänä joutuu nukkumaan vanhassa autossaan. Fred tutustuu nuoreen huumeheppuun Cathaliin (Colin Morgan). Reilusta ikäerosta ja erilaisista harrastuksistaan huolimatta kaksi yksinäistä ystävystyy, ja yhdessä he löytävät uusia näkökulmia ankeaan elämäänsä.

Monista brittielokuvista tuttu Colm Meaney näyttelee Frediä, jolla on orastava romanssi Milka Ahlrothin esittämän Julianan kanssa. Kuva: Yle kuvapalvelu.
Monista brittielokuvista tuttu Colm Meaney näyttelee Frediä, jolla on orastava romanssi Milka Ahlrothin esittämän Julianan kanssa. Kuva: Yle kuvapalvelu.

Suomi-kuvaa edustaa Milka Ahlroth, joka näyttelee Irlantiin muuttanutta musiikinopettaja Julianaa. Hän törmää uimahallissa mieskaksikkoon, ja kohta ilmassa jo väreilee Julianan ja Fredin välillä pieni ja aavistuksenomainen romanssinpoikanen.

Cathalin huumevelkojen ja vaikean isäsuhteen myötä ihmissuhdedraamassa sukelletaan lopulta syviin vesiin. Elokuvan käsikirjoittajana debytoi Ciaran Creagh ja ohjaajana Darragh Byrne

Jumissa, Liv klo 21.00

Riikka Pulkkisen uutuuskirja vetoaa erityisesti heihin, joita kiinnostaa näyttelijän työ.

Aurelia on hehkutettu näyttelijälupaus. Kun hänet roolitetaan Berliiniin sijoittuvaan näytelmään, vanhemmat järkyttyvät selittämättömän paljon. Isä vannottaa tulemaan puheilleen – mutta saa ilmaisukyvyn vievän sairauskohtauksen ennen kuin ehtii kertoa asiansa.

Tästä lähes dekkarimaisesta asetelmasta alkaa Riikka Pulkkisen uusin romaani, joka kirjailijalleen tyypillisellä tavalla on matka keskelle kipeää, salattua ihmissuhdesolmua. Välillä seurataan Aureliaa, välillä ääneen päästetään minäkertojana äiti, joka on salaisuuden vartija. Sen paljastaminen ennakkoon pilaisi lukunautinnon, mutta sitä olennaisempaa onkin seurata, miten ihminen muuttuu ja kasvaa, kun saa tietää asioita, jotka muuttavat koko siihenastisen elämän.

Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Riikka Pulkkisella on aina ollut taito tasapainoilla kauniin ja lähes kliseisen ilmaisun välillä, ja siinä hän on vahvoilla nytkin. Perhesalaisuuksissa sen paremmin kuin nuoren naisen kasvutarinassakaan ei ole mitään erityisen uutta, mutta juonta kuljetetaan niin vetävästi, että lukijan on käännettävä sivuja tiheään tahtiin. Erityisen kiinnostava lukukokemus tämä on lukijalle, jota näyttelijäntyö ja rooliin uppoaminen kiinnostaa – Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Yksi romaanin päähenkilöistä on Berliini, kaupunki joka kahtia jakautuneen historiansa vuoksi sopii täydellisesti salaisuuden pitopaikaksi. Lukukokemuksen bonuksena tulee siis myös matkakuume ja ehkä hieman seikkailunhalukin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

(Otava)

Cheekin äiti, sisko ja veli olivat lauantaina katsomassa räppärin klubikiertueen päätöskonserttia.

Cheek eli Jare Tiihonen on puhunut usein julkisuudessa kaksosveljestään Jere Tiihosesta. Kaksikko on myös julkaissut Instagramissa lukuisia yhteiskuvia. Tällä kertaa Jere on kuitenkin julkaissut harvinaisen perhepotretin. Kuvassa ovat Jaren ja Jeren lisäksi heidän äitinsä ja Theresa-siskonsa.

– Kiitos veikka jälleen. Oli mahtava olla mukana 8-salilla Alpha Omega -klubikiertueen päätös keikoilla perheen ja ystävien kanssa, Jere Tiihonen on kirjoittanut kuvatekstiin.

Theresan lisäksi Cheekillä on myös toinen sisko. Isänsä Cheek menetti vuonna 2012, kun tämä sai sydänkohtauksen pilkkireissulla. Cheek puhui aikoinaan kuolemasta Vain elämää -sarjassa, joka kuvattiin vain pari kuukautta kuoleman jälkeen.

– Mietin, mikä mun tehtävä on täällä, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että se tulee olemaan tää musa ja nää biisit. Toivottavasti ne jää elämään, Cheek sanoi syksyllä 2012 esitetyssä ohjelmassa.

Cheek on käsitellyt isänsä kuolemaa myös Niille joil on paha olla -biisissään.

Tiesitkö? Tiihonen ei ole Cheekin alkuperäinen nimi. Lue lisää täältä.

Yhteiskuvasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.