Wonder Woman sai Suomessa ensi-iltansa 2.6.. Kuvassa elokuvan päätähti Gal Gadot. Kuva: All Over Press
Wonder Woman sai Suomessa ensi-iltansa 2.6.. Kuvassa elokuvan päätähti Gal Gadot. Kuva: All Over Press

Jos et ole vielä käynyt katsomassa kesän (ja ehkä kaikkien aikojen) parasta supersankarielokuvaa, tee se mahdollisimman pian.

Onneksi olkoon Ihmenainen ja ohjaaja Patty Jenkins!

Kesäkuun alussa ensi-iltaan tullut Wonder Woman -elokuva on ilmestymisensä jälkeen rikkonut useita ennätyksiä.

Avausviikonloppunaan se keräsi historialliset 223 miljoonan dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti. Se on suurin summa rahaa, jonka yksikään naisohjaajan tekemä elokuva on koskaan aiemmin samassa ajassa tahkonnut.

Ennätysten rikkominen ei jäänyt avajaisviikonloppuun. Muutama päivä sitten Wonder Woman ohitti kokonaislipputuloissa Phyllida Lloydsin Mamma Mia! -elokuvan. Wonder Woman on kerännyt nyt 615 miljoonaa dollaria; Mamma Mia! keräsi vuonna 2008 noin 609 miljoonaa dollaria.

Etkö ole vielä nähnyt mahtavaa supersankari elokuvaa? Listasimme viisi syytä, miksi jokaisen kannattaisi käydä katsomassa se: 

1. Siinä on erinomaisia taistelukohtauksia – joiden keskiössä on nainen.

Wonder Woman on siinä mielessä ihan perinteinen supersankarielokuva, ettei siitä puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Elokuvan ytimessä on hyvän ja pahan taistelu – eikä liene kummoinen juonipaljastus, että lopussa hyvä voittaa.

Vaikka taistelukohtauksista ei erityisemmin piittaisi, Wonder Womanissa niissä on jotain uutta ja kiehtovaa. Poikkeuksellisen niistä tekee se, että niiden keskiössä nähdään nainen.

Kun elokuvan alussa Ihmenainen treenaa kotisaarellaan toisten amatsonisotureiden kanssa, aloin itkeä ihastuksesta.

Kun elokuvan alussa Ihmenainen eli Diana (Gal Gadot) treenaa kotisaarellaan toisten amatsonisotureiden kanssa, aloin itkeä ihastuksesta. Niin poikkeuksellista on nähdä valkokankaalla pelkkiä naisia treenaamassa ihan tosissaan ja taistelemassa viimeiseen asti.

2. Se puhdistaa sarjakuvaelokuvien pölyttyneitä naiskuvia.

Empaattinen ihminen pystyy toki samastumaan monenlaisiin ihmisiin sukupuolesta tai muista ulkoisista ominaisuuksista piittaamatta. Mutta. Joskus on tärkeää nähdä nimenomaan oman sukupuolen edustaja tietynlaisessa roolissa. Parhaimmillaan se voimaannuttaa ja auttaa ymmärtämään, ettei ahtaisiin sukupuolirooleihin ole pakko pusertua.

Ihmenainen onnistuu tekemään juuri näin.

Dianaa ei tarvitse suojella tai pelastaa. Se on poikkeuksellista supersankarielokuvien naishahmoille – ja samalla ihanaa vaihtelua pölyttyneisiin naiskuviin.

Dianaa ei tarvitse suojella tai pelastaa.

Ihmenainen osoittaa, että naiset ovat vahvoja. Elokuva saa toivomaan, että tulevaisuudessa valkokankailla nähtäisiin enemmän Ihmenaisia. Dianan kaltaisia kunnianhimoisia, voimakkaita ja itsenäisiä esikuvia naisille ei ole edelleenkään tarpeeksi.

3. Siinä naisvartalon tehtävänä ei ole miellyttää miehistä katsetta.

Osa elokuvan katsojista on toivonut, että jatko-osissa Ihmenaisen asua muutettaisiin. Joidenkin mielestään Ihmenaisen melko pikkuruinen vaatetus esineellistää hahmon ja tekee hänestä seksisymbolin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Trendin arvosteluissa on huomautettu, että Dianan asu ei ole välttämättä nykypäivää. Elokuvaa katsoessani mietin itsekin samaa.

Oliko Dianan ihan pakko viipottaa kaikissa taistelukohtauksissa kintut paljaana? Hän tekee niin myös talvipakkasella, kun mieshahmot ovat vetäneet päälleen paksut palttoot. Välillä tuntuu kieltämättä siltä, että Dianan vaatetus on sellainen kuin se on vain sen takia, että katsojat saisivat nähdä paljasta ihoa. Siitäkin huolimatta, että ohjaaja Patty Jenkins on tehnyt kaikkensa kuvatakseen mahdollisimman tiiviisti sankarin kasvoja.

Miksi voimakkaalla naisella pitäisi olla päällään kaiken peittävä asu?

Mutta ennen kuin syyttää elokuvaa seksismistä, kannattaa ottaa huomioon se, kuka Diana on. Hän on Ihmenainen, supersankari ja puolijumala. Ehkä siksi pakkanen ei pure häneen samalla tavalla kuin toisiin.

Dianan pikkuruisen asun voi nähdä myös positiivisena kannanottona eikä pelkästään merkkinä seksismistä. Miksi voimakkaalla naisella pitäisi olla päällään kaiken peittävä asu? Elokuvassa tulee selkeästi ilmi, että Diana itse haluaa pukeutua valitsemallaan tavalla. Siinä mielessä hahmo osoittaa, että nainen voi olla voimakas, itsenäinen ja peloton pikkuisessa shortsiasussakin.

4. Se viihdyttää, vaikka alkuperäinen sarjakuva ei olisi tuttu.

Sarjakuviin perustuvissa elokuvissa on yleensä ongelmana se, että ne tehdään samaan aikaan tosifaneille ja suurille yleisöille. Sen takia osa katsojista hämmentyy tavalla tai toisella. Yksi ei ymmärrä inside-vitsejä, ja toinen tuohtuu, kun tutun hahmon syvin olemus on alisteinen vetävälle juonelle.

Wonder Womanissa kumpaankaan ei ole sorruttu. Se toimii loistavana osana sarjakuvan maailmaa, mutta samalla pysyy tarpeeksi selkeänä, jotta tarinaan vasta tutustunutkin pysyy kärryillä.

5. Siinä empaattisuus on voimaa.

Monien supersankareiden taustatarina on kovin synkkä. Sen takia heistä on tullut kovapintaisia sotureita, jotka pysyvät rationaalisina tilanteessa kuin tilanteessa. Järkevä käyttäytyminen on toki ihailtavaa, mutta samaan aikaan jää kaipaamaan jotain: missä ovat tunteet?

Osa Dianan voimasta tulee juuri siitä, että hän kykenee eläytymään muiden ajatuksiin. 

Vaikka Ihmenainen on päättäväinen, vähän itsepäinen ja rohkea, hän on samaan aikaan empaattinen, rakastava ja rehellinen. Osa hänen voimastaan tulee oikeastaan juuri siitä, että hän kykenee eläytymään muiden ajatuksiin. 

Se on tärkeää ja hienoa vaihtelua elokuvagenressä, jossa väkivalta voitetaan kovin usein puhtaasti väkivallalla.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.