Sivuosassa vaimo (Audrey Tautou, takana), joka on lyhyestä ruutuajastaan huolimatta leffan kiinnostavin henkilö.
Sivuosassa vaimo (Audrey Tautou, takana), joka on lyhyestä ruutuajastaan huolimatta leffan kiinnostavin henkilö.

Aiheesta olisi kuullut mielellään vielä enemmänkin.

Ihan kuin olisin nähnyt tällaisen elokuvan alun joskus aikaisemminkin? Pienkone liitää upean maiseman yllä, meri välkkyy, kohottava musiikki, ohjaamossa jutellaan rennosti kotiin pääsystä… mutta hetkinen, lentokoneen moottorin tulee jotain vikaa! Apua!

Sitten siirrytäänkin ajassa kolmekymmentä vuotta taaksepäin odottelemaan, että päästään lento-onnettomuuteen asti.

Tällä kertaa kyseessä on tutkimusmatkailija Jacques Cousteausta kertova elokuva, ja kyllä hänessä riittääkin kiinnostavaa aineistoa. Erikoinen äijä, ikävä isä ja vempula aviomies. Jacquesin (Lambert Wilson) pää on täynnä seikkailunhalua ja suuruudenhulluja ideoita veden alla elämisestä, ja kuten kaikki 80-luvulla telkkaria katsoneet tietävät, tuloksena syntyi viihdyttäviä tv-ohjelmia.

Elokuvassa seurataan, miten sekopäisiä unelmia toteutetaan ja mitä se taas tekee lähipiirille. Ihanaa vedenalaista kuvaa nähdään, punainen villapipo tekee näyttävän sisääntulon puolivälissä, Cousteaun ympäristötietoisuus herää, käänteet ovat kiinnostavia ja elokuva on ihan tarpeeksi viihdyttävä.

Miten mies onnistui pitämään kahta perhettä vaimolta salassa?

Mutta on tässä ongelmansa. Leffa missaa olennaisia asioita. Cousteaun vaimo ja rakkauselämä jäävät sivurooliin, vaikka katsojasta olisi aivan hauskaa tietää, miten mies onnistui pitämään kahta perhettä vaimolta salassa. Audrey Tautoun esittämä vaimo on lyhyestä ruutuajastaan huolimatta leffan kiinnostavin henkilö.

Ja toinen juttu: olisiko ohjaaja tai käsikirjoittaja tai joku voinut päättää, aikooko kertoa tarinansa Jacquesin vai Philip-pojan vai ihan jonkun muun näkökulmasta – nyt heiluu siinä välissä ja jää pinnalliseksi, ja eikö se ole sukeltamiselokuvassa paha virhe?

Katso traileri:

Jacques – Elämä merellä

***

Ensi-ilta 7.4.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.