Monelle kesälomassa parasta on se, että viimein ehtii uppoutua kaikkiin niihin romaaneihin, joihin ei talvella ehtinyt. Kuva: Shutterstock
Monelle kesälomassa parasta on se, että viimein ehtii uppoutua kaikkiin niihin romaaneihin, joihin ei talvella ehtinyt. Kuva: Shutterstock

Kesällä olisi aikaa lukea, mutta mitä? Tässä vinkit sinulle, joka haluat a) ottaa haltuun viime talven puhutuimmat romaanit, b) leveillä älykkäillä kirjavalinnoilla tai kaipaat c) lohdutusta, d) jännitystä tai e) kesätunnelmaa.

 

a) Puheenaiheet haltuun, viimeinkin!

Lomalla on oiva mahdollisuus lukea vähän kuin salaa kaikki ne talven puheenaiheromaanit, joihin et ehtinyt tarttua silloin, kun kaikki muut kohkasivat niistä.

Ainakin Elena Ferranten matkaan ehtii vielä hyvin, sillä Loistava ystäväni on vasta ensimmäinen osa napolilaissarjasta, jota kustantaja kääntää suomeksi piinaavan hitaasti (kakkososa ilmestyy joskus ensi vuonna). 

Lenun ja Lilan kasvua ja ystävyyttä kuvaava romaani on täydellinen kesäkirja myös siksi, että sen mukana pääsee tarkasti kuvatun Napolin kapeille kujille ja pihoille. Lisäksi maailmanlaajuisen hittisarjan erikielisiä painoksia voi bongata hotellien uima-altailla ja rannoilla.  

Lue Ferrante-ilmiöstä: Tästä puhuvat nyt kaikki: tunnetko jo tämän kirjailmiön?

Tommi Kinnusen Lopotin ilmestyminen helmikuussa oli juhlapäivä monelle lukijalle, jotka ihastuivat Kinnusen tyyliin esikoisteos Neljän tien risteyksessä. Lopotti jatkaa sukutarinaa, ja täyttää odotukset:

”Kirja on ylistys suku- ja sisarrakkaudelle, niille rikkinäisille mutta rakkaille ihmisille, jotka lopulta kuitenkin tarjoavat lohtua ja turvaa. Kuivin silmin ei selviä elämästä eikä Kinnusen romaanista”, lehdessämme arvioitiin. Lue koko arvio täältä.

Lue myös haastattelu: Kirjailija Tommi Kinnunen: ”Aikuisuus alkaa vasta, kun ei ole ketään, jonka edessä olla lapsi”

Kate Atkinsonin Jackson Brodie -dekkarit (Ihan tavallisena päivänä, Kaikkein vähäpätöisin asia, Eikö vieläkään hyviä uutisia ja Joka lapsia ja koiria rakastaa) ovat niin taidokkaasti kirjoitettuja ja omaperäisiä romaaneja, että niiden niputtaminen pelkiksi jännäreiksi ei tee niille oikeutta.

Hävityksen jumala onkin sitten todellinen taidonnäyte siitä, mihin Atkinson pystyy. Teos on järkälemäinen romaani toisen maailmansodan taistelulentäjä Teddy Toddista ja tämän jälkeläisistä, joista jokainen tekee omanlaisiaan elämänratkaisuja. Kirja valittiin Briteissä vuoden parhaaksi romaaniksi.

Ryan Gattisin Vihan kadut nousi vähän yllättäen talven mielenkiintoisimpien kirjojen joukkoon. Kirja kertoo vuoden 1992 Los Angelesin jengimellakoista, eikä se ehkä ole keveintä kesälukemistoa. Siihen kannattaa kuitenkin tarttua rankasta aiheesta ja käsittelytavasta huolimatta, sillä ”se antaa äänen ihmisille, joita ei yleensä kuulla: jengiläiset sekä heidän jälkiään korjaavat sairaanhoitajat ja poliisi”. Lue koko Me Naisten arvio täältä.

Tämä vuoden kehutuin kotimainen esikoisromaani lienee Antti Ritvasen Miten muistat minut, joka kertoo äidin ja pojan mutkikkaasta suhteesta. Kolmikymppisen Jessen on pakko käsitellä suhteensa menneeseen, kun hänen boheemi kirjailijaäitinsä kuolee. Äitiään palvovan, mutta moneen kertaan torjutun pojan tarina kerrotaan omaperäisellä otteella.

Lue Antti Ritvasen kirjan arvio: Tässä on kevään paras esikoisromaani

b) Älykölle ja lukutoukalle

David Foster Wallace on nimi, jonka lausuminen baaripöydässä tekee vaikutuksen kultturelliin seuralaiseesi ja nostaa sinut aikaasi seuraavaksi lukijaälyköksi. Jutunjuurta irtoaa varmasti myös kirjailijan elämästä, joka päättyi oman käden kautta vuonna 2008.

Kummatukkainen tyttö sisältää yhden aikamme omaperäisimmän kirjoittajan hengästyttäviä novelleja, joita joko rakastat tai vihaat.

DFW:ltä (näin tosifanit hänen nimensä lyhentävät!) on suomennettu myös Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja ja Hauskaa, mutta ei koskaan enää.

Otto Lehtisen Wurlitzer on lahjakkaan esikoiskirjailijan romaani seksuaalisuudesta ja rakkauden monista puolista. Teos on kerännyt kehuvia arvioita, meiltäkin:

”Helsingin homoloissa kuhisee, netissä viritellään verkkoja, ja ihmisten kohtaamiset ovat lyhyitä. Silti Wurlitzer on ennen kaikkea kaunis kirja rakkauden monimuotoisuudesta, joka on lopulta aina samaa – rakastipa miestä, naista, lasta tai itseään.” Lue arvio kokonaisuudessaan täältä.

Sara Stridsberg nimitettiin keväällä Ruotsin Akatemian jäseneksi. Viisaan kirjoittajan Niin raskas on rakkaus -romaani kertoo isän ja tyttären suhteesta mielisairaalan sisällä ja perustuu osittain Stridsbergin omaan elämään.

c) Voimaannuttavia tarinoita naisista

Milena Busquetsin romaanissa Tämäkin menee ohi nelikymppinen Blanca suree äitinsä kuolemaa, mutta pyörittää samalla elämässään muutamaa rakastajaa, ex-miestä ja lastensa isää, aivan intohimojensa mukaan. Espanjalaiseen merenrantakaupunkiin sijoittuvassa haikeassa tarinassa tuoksuu kesä, hiekka ja aurinko, joten se luo loistavasti lomatunnelmaa, vaikka Suomessa sataisi koko suven.

Colm Tóibínin Nora Webster on 1960-luvun Irlantiin sijoittuva romaani, joka kertoo surusta ja siitä selviytymisestä. Nora Websterin tarina kerrotaan vahvoin konstailemattomin vedoin, ja kirjaa onkin verrattu Alice Munron teoksiin sekä Stoneriin.

Tämäkin menee ohi luo loistavasti lomatunnelmaa, vaikka Suomessa sataisi koko suven.

Seitsemänkymppinen Erica Jong kelpaa esikuvaksi kenelle tahansa nuoremmalle naiselle. Hän vähän välittää muiden mielipiteistä, mistä Elä ja uneksi -kirja on hyvä osoitus: Jong päätti kirjoittaa vanhemman naisen seksuaalisuudesta ja halusta, kun eräs kustantaja sanoi, ettei yhtään sellaista kirjaa ole olemassa.  

Lue myös haastattelu: Kirjailija Erica Jong: ”Missä ovat seksikkäät isoäidit?”

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä?

Italialainen Luzio joutuu kysymään tätä itseltään juuri, kun hänellä ei muutenkaan mene hyvin, sillä syrjähypyistä suivaantunut vaimo on heittänyt miehensä pihalle.

Fausto Brizzin kirja Sata onnen päivää vie ihanasti italialaiseen sielunmaisemaan ja saa muistamaan, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

d) Jännitystä ja kauhua kesäöihin

Rakastatko sitä hetkeä, kun on yö ja mökillä pitäisi mennä ulkohuussiin, muttet voi, koska luet aivan liian jännittävää kirjaa ja olet varma, että mökin takana vaanii murhaaja tai pari? Jos lomasi ei ole mitään ilman hyvää dekkaria, tartu näihin:

Renée Knightin Kenenkään ei pitänyt tietää on täydellinen lomaromaani: psykologinen palapeli, joka on yhdistelmä mysteeriä, ihmissuhderomaania ja epäluotettavaa kertojaa. Knightin kirja koukuttaa lukijan taitavasti ja vetää vielä maton alta lopussa. Sopii Gillian Flynnin menestyskirjojen faneille.

Lue Flynnin tarina: Kiltti tyttö -jännärin kirjoittanut Gillian Flynn: Upporikkaaksi petosromaanilla

Tiina Raevaara on taitava luomaan pahaenteistä tunnelmaa, ja hän edustaakin kirjailijana Suomessa harvinaista kauhugenreä. Korppinaiset jatkaa Yö ei saa tulla -kirjan Aalon ja Johanneksen tarinaa. Tapahtumat sijoittuvat Johanneksen vanhaan perintötaloon, jota mies alkaa kunnostaa itselleen ja aiemmin kuolleeksi luulemalleen Aalolle. Mutta talo tuntuu elävän omaa elämäänsä. Lue arvio täältä.

Toimivia dekkareita ovat myös Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin, Michael Hjorthin & Hans Rosenfeldtin Hylätyt, Mons Kallentoftin & Markus Luttemanin Zack sekä Håkan Nesserin Carmine Streetin sokeat.  

e) Lomalla lomasta

Mistäköhän johtuu, että kesällä on kiva lukea kirjoja, jotka sijoittuvat lomanviettopaikkoihin: mökeille, huviloihin tai lomaparatiiseihin? Ehkä ne paikkaavat tunnelman, jos Suomessa vain sataa – tai sitten tuplaavat aurinkoisen lomatunnelman.

Täydellisiä kesäisen miljöön kirjoja ovat ainakin nämä kirjat, joista osa on ilmestynyt jo vuosia sitten, mutta joihin tekee mieli tarttua joka loma uudestaan:

John Irvingin Leski vuoden verran on lomakirjojen lomakirja sen lisäksi, että on täydellinen lukuromaani muutenkin. Kuten muuten on suurin osa kirjailija Irvingin mittavasta tuotannosta.

Tunnelma muuttuu oudoksi, kun mies alkaa epäillä vaimoaan uskottomuudesta ja vakoilee tätä puskissa.

Tarina alkaa taiteilijoiden suosimasta Long Islandista kesällä 1958. Kuusitoistavuotias Eddie tulee töihin kirjailija Ted Colen perheeseen, jota on vuosia aiemmin koetellut tragedia: perheen pojat ovat kuolleet auto-onnettomuudessa. Irvingillä on harvinainen taito annostella tarinoihinsa erotiikkaa, aistillisuutta ja taiteilijaelämän kuvausta ja niiden vastapainoksi tummempia sävyjä – tässä tarinassa surun ja menetyksen teemoja, jotka koettelevat lukijan kyynelkanavia.   

Norjalaisen Niels Fredrik Dahlin (joka muuten on Linn Ullmannin siippa) Viime kesänä on pieni ja intiimi romaani, joka sijoittuu päähenkilöpariskunnan kesämökille. Lomanviettopaikka on alun perin kuvattu paratiisina, mutta tunnelma muuttuu oudoksi, kun mies alkaa epäillä vaimoaan uskottomuudesta ja vakoilee tätä puskissa.

Lue myös: Julkkisnaisten kesälukuvinkit: nämä kirjat toimivat lomalla

Kjell Askildsenin Tessalonikin koirat -kokoelman novellit jäävät vaivaamaan pitkäksi aikaa. Niissä ystävät tai pariskunnat istuvat puutarhassa ja juovat viiniä näennäisen tavallisesti. Pinnan alla kuitenkin kytee, ja lausuttujen rivien väliin jää paljon selittämätöntä. Novellit viehättävät ajattoman tunnelman ja kirjallisuuden ystäviä.

Karoliina Timosen viime vuonna ilmestynyt Kesäinen illuusioni on oikotie suvitunnelmaan. Alkukesä on kuuma Saimaalla, jonka saarella keski-ikäinen nainen viettää yksin lomaa ja kuuntelee naapurisaaresta kantautuvaa jazzia. Tiheätunnelmainen romaani pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti, vaikka sen loppuratkaisu onkin vähän epäuskottava.  

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

Legendaarisen Catherine Deneuven karisma kannattelee ensi-iltaelokuvaa, jossa nainen kohtaa isänsä rakastajattaren.

Keski-ikäinen kätilö Claire (Catherine Frot) pakenee elämää arkisiin rutiineihinsa. Clairen elämä mullistuu, kun hänen isänsä rakastajatar Bèatrice (Catherine Deneuve) ottaa häneen yhteyttä kolmen vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen. Naisilla on iso kana kynittävänä. Samaan aikaan Clairen puutarhapalstan naapurin ilmestyy kiinnostava mies Paul (Olivier Gourmet).

Ranskalaisohjaaja Martin Provost muistetaan meillä parhaiten taiteilijaelämäkerroista Violette ja Séraphine, jotka kertoivat kirjailija Violette Leducista ja taidemaalari Séraphine de Senlisistä. Tällä kertaa ohjaaja on vaihteeksi tarttunut sepitteelliseen tarinaan.

Provostin uutuusdraama Rakkaudella, Bèatrice lepää ranskalaisen elokuvan grand old ladyn Catherine Deneuven harteilla. Deneuve on legenda, jonka näyttelijäntyötä seuraisi mielellään, vaikka hän tulkitsi pelkkää puhelinluetteloa. Erityisen vakuuttavasti hän esittää hurjapäistä naista, joka on tottunut pärjäämään omilla ehdoillaan miehisessä maailmassa. Konkari on saanut arvoisensa vastuksen Catherine Frotista, joka tulkitsee uskottavasti pikkuhiljaa kukkaan puhkeavaa seinäruusua.

katso traileri:

Rakkaudella, Béatrice

***

Ensi-ilta 18.8.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.