Sirpa Kähkönen. Kuva: Sanoma-arkisto / Outi Pyhäranta

Tankkien kesässä eletään jo vuotta 1968, ja sarjan hahmoista moni on tullut elinkaarensa päähän.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan seitsemännessä osassa Tankkien kesä otetaan aimo harppaus ajassa eteenpäin, kesään 1968, jolloin Euroopassa jälleen kuohuu.

Poikkeuksena sarjan aiempiin romaaneihin, Tankkien kesässä on yhden sijasta toistakymmentä kertojaa, jotka puhuvat suoraan lukijalle.

Keskeisessä roolissa on aikuistunut orpopoika Juho Tiihonen, josta on tullut arkkitehti. Hän palaa maailmalta kotikaupunkiinsa Kuopioon, jossa rakennetaan uutta innolla. Puutalopihapiirit kaatuvat ryskyen modernien kerrostalojen tieltä, siirtolapuutarhat moottoriteiden. Juho haluaa selvittää, mitä tapahtui yhdelle heistä lapsista, saksalaissyntyiselle Saaralotalle, ja lapsuuden tapahtumat avautuvat uusin silmin. Sodan arvet ovat vielä tuoreita, ja Euroopan tapahtumat saavat tulevaisuudenuskon hetkeksi kaikkoamaan ja pelon ja katkeruuden nousemaan jälleen pintaan.

Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha.

Kähkönen kuvaa lähihistoriaamme lempeästi ja viisaudella, syyllistämättä. Monta kertojaääntä tekee romaanista humaanin ja tunteisiin vetoavan. On hyvin vaikea sanoa, kuka heistä on oikeassa, kuka väärässä. Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha, vaan kaikki uskovat toimivansa oikein. Se kun olisi tärkeä juttu muistaa tässäkin ajassa.

Tankkien kesä on itsenäinen teos, mutta en kuitenkaan tiedä, millaista sitä olisi lukea, jos en olisi seurannut hahmojen elämää jo 1920-luvulta lähtien. Henkilöluettelo on nimittäin neljä sivua pitkä, joten voi olla, että sekavaa.

Sarjan faneille kirja on kuitenkin kuin pitkät ja haikeat jäähyväiset; vielä kerran saamme kuulla, mitä tärkeiksi tulleille henkilöille tapahtui.

Kirjailija ei ole kertonut, aikooko vielä jatkaa löyhästi oman sukunsa kokemuksiin pohjautuvaa sarjaa. Moni henkilöistä on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän, joten voisi kuvitella, että ei.

Siinä tapauksessa näitä ihmisiä jää kyllä ikävä.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

(Otava)

Valerian and the City of a Thousand Planets vie kiehtovalle avaruusseikkailulle.

Tässä scifielokuvassa parasta ovat sen kauneus ja mielikuvitukselliset paikat ja hahmot. Ohjaajana ja käsikirjoittajana on Luc Besson, joka tunnetaan suosituista fantasiaelokuvistaan The Fifth Element – Puuttuva tekijä, Lucy ja Adèle Blanc-Secin uskomattomat seikkailut.

Valerian and the City of a Thousand Planets aukeaa niillekin, jotka eivät tunne elokuvan takana olevia ranskalaisia sarjakuvia. Avaruusspektaakkeli sijoittuu 2700-luvulle. Valerian (Dane DeHaan) ja Laureline (Cara Delevingne) ovat agenttitiimi, joka ylläpitää järjestystä ihmisten asuttamilla alueilla.

Laureline on reippaan pippurinen ja aktiivinen naishahmo, mutta välillä myös ihmeen ylikriittinen ja pinnallinen. Naistenmies Valerian on myyty kauniin ja taitavan Laurelinen edessä, ja heidän soidintanssiaan seurataan koko elokuvan ajan. Rakkauskuvio on tosin turhankin perinteinen. Valerian on rento ja sympaattinen, mutta hänen hahmonsa olisi kaivannut lisää särmää. Rihannalla on mainio sivurooli hemaisevana avaruusolentona.

Katso traileri:

Valerian ja Laureline päätyvät retkillään suurenmoiseen Alphaan, tuhansien planeettojen kaupunkiin, jossa lajit eri puolilta universumia elävät yhdessä ja jakavat keskenään taitonsa ja tietonsa. Lähellä sijaitseva paratiisiplaneetta on kuitenkin mystisesti tuhoutunut.

3D-efektin ansiosta katsoja on kuin huvipuistoajaelulla avaruusaluksen syöksyessä eteenpäin. Klassisen humaani sanoma ylistää yhteistyötä, rauhaa ja rakkautta.  

Valerian and the City of a Thousand Planets (K12)

***

Ensi-ilta 26.7.2017

Toimintaelokuvassa kaahataan kirjavan musiikin tahtiin.

Babyn (Ansel Elgort) lempinimi juontaa siitä, että hän puhuu yhtä vähän kuin vastasyntynyt vauva. Parikymppinen nuorukainen varasti poikasena vahingossa huumepomon Docin (Kevin Spacey) auton ja sen mukana lastin kamaa. Rangaistukseksi hän joutuu kaahaamaan konnien pakoautoa. Velat alkavat viimein olla kuitattu. Jäljellä on enää viimeinen keikka. Pääseekö Baby sen jälkeen ajamaan auringonlaskuun uuden sydänkäpysensä tarjoilija Deboran (Lily James) kanssa?

Edgar Wrightin rikoselokuva Baby Driverin alkuasetelma ei voisi olla kuluneempi. Ohjaaja on kuitenkin heittänyt keitokseen yhden tuoreen aineosan: musiikin. Baby on joutunut lapsena auto-onnettomuuteen, jossa hänen korvansa ovat vaurioituneet. Hän yrittää peittää piinaavan tinnituksen kuuntelemalla jatkuvasti musaa iPodiltaan. Ja toisin kuin toimintaelokuvissa yleensä, soundtrackillä ei soi väsynyt jenkkirap tai -hip hop. Brittiohjaaja Wright suosii kotimaista ja lajityyppejäkin käydään läpi punkista rockiin ja poppiin: The Damned, Queen, T.Rex... Nimensä elokuva lainaa Simon & Garfunkelin samanimiseltä biisiltä.

Leffa onnistuu enimmäkseen välttämään toimintaelokuville tyypillisen kliseen, nimittäin tahattoman koomiseksi kääntyvän ”cooliuden”. Toki nytkin takaa-ajot ja ammuskelut ovat olevinaan tosi viileitä ja pahikset sitäkin viileämpiä. Jon Hamm on vielä astetta pahempi poika kuin Mad Menissä. Tämän kaiken antaa kuitenkin anteeksi, koska Babyä näyttelevä Elgort on niin sympaattinen.

Katso traileri:

Se kyllä ärsyttää, että väkivallalla mässäily oikeutetaan sillä, että Baby paheksuu sitä. Näin voidaan näyttää surutta, että ihmisiä lahdataan ja veri lentää. Jos leffan tekijät olettavat, että katsojat haluavat nähdä elokuvaväkivaltaa, miksi sitä pitää yrittää kaksinaismoralistisesti pyydellä anteeksi?

Baby Driver

***

ENSI-ILTA 21.7.

Miten niin talkoohenki on kadonnut? Uutuusleffa Wendy And The Refugee Neverlandissä ei maksettu palkkaa näyttelijöille.

29-vuotias laulaja Krisu unelmoi läpimurrosta. Päivät hän haahuilee töissä supermarketissa, illat hän luukuttaa rockia bändinsä kanssa treenikämpällä. Krisu löytää joka yöksi itselleen seksiseuraa, jonka hän potkaisee aamun koittaessa ovesta ulos.

Olli Ilpo Salosen esikoisdraama Wendy And The Refugee Neverland oli alun perin Aalto-yliopiston ohjaajaopiskelijan kurssityö. Se paisuikin pitkäksi elokuvaksi, vaikka budjetin olisi pitänyt riittää vain lyhäriin. Rahaa ei venynyt edes näyttelijöiden palkkaan. Jokainen työryhmän jäsen teki enemmän kuin hänen työnkuvaansa olisi kuulunut. Siispä pääosaa näyttelevä Minka Kuustonenkin käsikirjoitti kohtauksia ja sävelsi biisejä. Jotkut jopa lainasivat kotejaan kuvauspaikoiksi. Ohjaaja on kertonut, että näyttelijät ovat seisoneet niin vahvasti idean takana, että ovat olleet valmiita tekemään töitä jopa ilman palkkaa.

Vaikutelma ei kuitenkaan ole kotikutoinen. Tsemppi on ollut kova, ja se myös näkyy. Tytti Arolan musiikki ja Hannu Käen kuvaus ansaitsevat tulla mainituiksi. Erityisen hyvin teos onnistuu sukupolvikuvauksena. Elokuvasta haluaisi pitää enemmän, mutta välillä yritys jää vain yritykseksi. Henkilöhahmoihin kaipaisi lisää syvyyttä.

Tekijät luonnehtivat työtään hyvän mielen elokuvaksi. Mukana on kuitenkin myös yhteiskuntakritiikkiä ja synkempiäkin teemoja. Sivuosissa vilahtaa tähtiä, kuten Roope Salminen ja Mikko Leppilampi.

Wendy And The Refugee Neverland

★★★

ENSI-ILTA 21.7.

Scifin suojissa voi käsitellä vaikeita asioita ja esittää verhotusti rankkaakin yhteiskuntakritiikkiä.

Ranskalaiselta Pierre Boullelta ilmestyi vuonna 1963 tieteisromaani Apinoiden planeetta, josta tuli klassikko. Kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa apinat ovat vallanneet maapallon.

Teos inspiroi viisiosaisen elokuvasarjan, jonka osat ilmestyivät vuosina 1968, 1970, 1971, 1972 ja 1973. Vuonna 2001 Tim Burton filmatisoi uudelleen sarjan ensimmäisen osan. Vaikka Mark Wahlbergin tähdittämä Apinoiden planeetta menestyikin mainiosti, sille ei herunut jatko-osaa.

Kolmannen kerran kirjaan tartuttiin vuonna 2011. Silloin ilmestyi Apinoiden planeetan synty, nyt päättyvän trilogian ensimmäinen osa. Elokuva kertoo nimensä mukaisesti, miten apinoiden maailmanvalloitus sai alkunsa. Lääkefirman koe-eläinapina nimittäin synnytti Caesar-poikasen, jonka älyn lahjat vetivät vertoja ihmiselle.

Sarjan toinen osa ilmestyi vuonna 2014. Siinä tappava virus oli niittänyt ihmiskunnan sukupuuton partaalle. Jäljelle jääneet nousivat apinoita vastaan.

Trilogia täydentyy nyt viimein päätösosalla Sota apinoiden planeetasta. Puikoissa jatkaa aiemmatkin osat ohjannut Matt Reeves. Ihmisten ja apinoiden välinen taisto yltyy sodaksi. Apinoiden päälliköksi varttunut Caesar tarjoaa ihmisille sovintoa, mutta se ei sovi näiden pirtaan. Sen sijaan armeijaa johtava eversti (Woody Harrelson) tappaa Caesarin puolison ja pojan. Mitta se on rauhaakin rakastavan apinan maljassa! Ja lopultakin luonto kostaa.

Kun armeija hyökkää apinoiden valloittamaan metsään, niiden ei auta muu kuin suunnata kohti uutta asuinaluetta. Synkkä vaellus jylhissä maisemissa tuo mieleen John Hillcoatin vuonna 2009 valmistuneen elokuvan Tie, jossa Viggo Mortensen etsii pikkupoikansa kanssa turvaa maailmanlopun maisemissa. Varsinkin, kun apinat ottavat suojelukseensa mykän pikkutytön (Amiah Miller).

Muukalaisvihaa ja rasismia

Scifin suojissa voi käsitellä vaikeita asioita ja esittää verhotusti rankkaakin yhteiskuntakritiikkiä. Eläinten oikeudet ja eläinkokeiden vastustus ovat elokuvan ilmeisimpiä teemoja, mutta pinnan alle on haudattu syvempiäkin merkityksiä. Teosta voi katsoa myös vertauksena muukalaisvihasta ja rasismista. Kuten Woody Harrelsonin näyttelemä pyhän sodan nimiin vannova eversti toteaa, Caesarilla on melkein ihmisen silmät. Melkein, muttei kuitenkaan. Ei ihme, että apinat suljetaan orjatyöhön keskitysleirille.

Lainatakseni taas everstiä: historia toistaa itseään. Ja kun elokuvan lopussa liehuu palava Yhdysvaltojen lippu, viittaus Trumpin valtakauteen on ilmeinen.

Katso traileri:

Sota apinoiden planeetasta

****

Ensi-ilta 12.7.

Riina_K

Apinat ja ihmiset päätyvät taas sotajalalle – mutta uutuusleffalla on myös sanoma

Hei! Saisinko samoja nappeja mitä olet vetänyt? Tällä leffalla ei ole mitään poliittista sanomaa. Oletko edes nähnyt edellisiä elokuvia? Oliko se pommitettu Vapaudenpatsas ensimmäisen elokuvan lopussa (sori, spoileri jos et tiennyt) myös viittaus johonkin? Tiesitkö, että joskus siniset verhot (kirjassa) ovat vain siniset, eivätkä tarkoita että kirjoittaja olisi masentunut. Suosittelen sinulle jatkossa katsottavaksi esim. Itse Ilkimys 3 (tosin olisikohan se iso paha mies siinä Donald Trump...),...
Lue kommentti