Tässä viedään vainaata polttareiden päätteeksi.
Tässä viedään vainaata polttareiden päätteeksi.

Naisversio Kauhea kankkunen -leffasta ei valitettavasti naurata. Elokuvan valopilkkuja ovat Demi Moore itseironisessa roolissaan ja virtuoosimainen koomikko Kate McKinnon.

Saavatko sanat pieru, pissa ja kakka sinut repeämään naurusta? Onko sinusta vallankumouksellista, että naiset rohkenevat lausua nämä sanat? Ja onko sinusta kiva, että poliittisella korrektiudella pyyhitään pyllyä? Siinä tapauksessa komedia Rough Night on tehty juuri sinulle.

Esikuva on ilmeinen: miesten polttariporukan sekoilusta kertova vuonna 2009 ilmestynyt kuoliaaksinaurattaja Kauhea kankkunen. Tällä kertaa polttareita juhlitaan kuitenkin naisporukalla.

Kohellus on kursittu kokoon sketsejä muistuttavista kohtauksista ja irtovitseistä.

Morsian on senaattiin mielivä poliitikonalku Jess (Scarlett Johansson). Hänen posseensa kuuluvat himokas opettaja Alice (Jillian Bell), äksy aktivisti Frankie (Ilana Glazer) ja koppava hienostorouva Blair (Zoë Kravitz). Bileet eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, sillä Alice tappaa vahingossa juhliin tilatun miesstripparin. Siitä alkaa tympeä kohellus, joka on kursittu kokoon sketsejä muistuttavista kohtauksista ja irtovitseistä. Esikoisohjaaja Lucia Aniellolta ei voi ehkä jatkossakaan odottaa paljon.

Ainoa valopilkku on Saturday Night Live -sarjasta tuttu virtuoosimainen koomikko Kate McKinnon, joka onnistuu repimään onnettomasta käsikirjoituksesta edes jonkinlaista huumoria. Demi Moore tekee itseironisen roolin avoimen liiton nimiin vannovana seksihirmuna.

Lopputulos ei tuo mieleen niinkään Kauheaa kankkusta, vaan meidän ikioman Luokkakokouksemme. Kumpikin on yhtä hauska kuin pierutyyny. Sitä paitsi morsiamesta ja hänen morsiusneidoistaan on jo tehty ratkiriemukkaan anarkistinen komedia, nimittäin vuonna 2011 ilmestynyt Morsiusneidot. Hanki siis mieluummin se käsiisi ja jätä tämä pohjanoteeraus väliin.

Katso traileri:

Rough Night

*

Ensi-ilta 16.6.

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

Legendaarisen Catherine Deneuven karisma kannattelee ensi-iltaelokuvaa, jossa nainen kohtaa isänsä rakastajattaren.

Keski-ikäinen kätilö Claire (Catherine Frot) pakenee elämää arkisiin rutiineihinsa. Clairen elämä mullistuu, kun hänen isänsä rakastajatar Bèatrice (Catherine Deneuve) ottaa häneen yhteyttä kolmen vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen. Naisilla on iso kana kynittävänä. Samaan aikaan Clairen puutarhapalstan naapurin ilmestyy kiinnostava mies Paul (Olivier Gourmet).

Ranskalaisohjaaja Martin Provost muistetaan meillä parhaiten taiteilijaelämäkerroista Violette ja Séraphine, jotka kertoivat kirjailija Violette Leducista ja taidemaalari Séraphine de Senlisistä. Tällä kertaa ohjaaja on vaihteeksi tarttunut sepitteelliseen tarinaan.

Provostin uutuusdraama Rakkaudella, Bèatrice lepää ranskalaisen elokuvan grand old ladyn Catherine Deneuven harteilla. Deneuve on legenda, jonka näyttelijäntyötä seuraisi mielellään, vaikka hän tulkitsi pelkkää puhelinluetteloa. Erityisen vakuuttavasti hän esittää hurjapäistä naista, joka on tottunut pärjäämään omilla ehdoillaan miehisessä maailmassa. Konkari on saanut arvoisensa vastuksen Catherine Frotista, joka tulkitsee uskottavasti pikkuhiljaa kukkaan puhkeavaa seinäruusua.

katso traileri:

Rakkaudella, Béatrice

***

Ensi-ilta 18.8.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.