Mukavampaa työ ei voi olla kuin on silloin, kun rakastettu aikamiespoika Pekko filmaa. Juttu Pekko-elokuvan kuvauksista vuonna 1997.

– Kun minä olin pieni, ajattelin, että minusta tulee näyttelijä, Vilma Kinnunen sanoo vakavana.

Sehän on luonnollista. Vilman äiti Satu Silvo ja isä Heikki Kinnunen ovat näet tunnettuja näyttelijöitä. Keskustelemme Porin teatterin aulassa, jonne salista kaikuu filminteon jännittävä kakofonia: soitonpätkiä ja naurunremahduksia, karjuntaa ja taputuksia.

8-vuotias Vilma Kinnunen istuu sohvalla selkä suorana, ruskeat silmät valppaina ja ajatukset niin hyvässä järjestyksessä, että syntyy mielikuva vähintään kymmenen vuotta kauemmin maailmaa nähneestä nuoresta naisesta.

– Mutta nyt olen päättänyt, ettäminusta tuleekin laulaja ja muusikko, Vilma Kinnunen sanoo
määrätietoisesti.

Vilman pieni, tärkeä rooli

Vilma on yksi niistä noin 650 ihmisestä, jotka ovat tänä kesänä tavalla tai toisella mukana tekemässä
viidettä Pekko-filmiä. Pekko ja unissakävelijä tulee teattereihin syksyllä, ja se on jälleen alusta loppuun monitaituri Timo Koivusalon, 33, tuote. Hän on käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja, säveltäjä, laulujen sanoittaja ja tietenkin itse aikamiespoika Pekko.

Vilma Kinnusen ensimmäinen elokuvarooli ei ole suuri, mutta merkittävä se on. Sitä voi pitää suorastaan elintärkeänä koko filmille. Hän on nimittäin Pipsa, jota ilman ei olisi tätä tarinaakaan.

Elokuva kertoo verevänkauniista Pipsasta, joka on aina ollut Pekon Suuri Rakkaus ja jonka kaltaiseksi Pekko haluaisi tulla. Tässä elokuvassa Pipsa muuttuu kuitenkin perin kummalliseksi,
kuin unissakävelijäksi, joka ei tunne edes vanhaa sydänystäväänsä Pekkoa, koska on joutunut lääketeollisuuden julmien kokeiden uhriksi ja Pahojen Miesten valtaan.

Pipsa on tietenkin Satu Silvo, ja koska elokuvan monitasoinen ja polveileva juoni vaatii välähdyksiä
Pipsasta myös 8-vuotiaana, niin kukapa niihin paremmin sopisi kuin Vilma Saduntytär Kinnunen?

Laulaa, soittaa ja säveltää

– Ensi syksynä vaihdan koulua, Vilma kertoo. – Siirryn Koskelan ala-asteelta Oulunkylän ala-asteen kolmannelle, joka on musiikkiluokka.

Hän on ottanut pari vuotta yksityistunteja pianonsoitossa ja suunnittelee alkavansa soittaa koulussa poikkihuilua.

– Isänsä kyllä sanoo siitä haaveesta, että ”varo, ettei mene huilu poikki”, Satu Silvo kommentoi.

– Laulan itsekseni aika paljon, Vilma kertoo. – Ne ovat joko semmosii ihan omaperäisiä, itse keksittyjä lauluja tai kirjoista tai jostain muualta opittuja.

Hän myös säveltää omia lauluja:

– Kirjoitan nuottivihkoon nuotit, joita soitan. Joskus vaan hutasen, kun on kauhee kiire, mutta joskus teen oikein tarkasti.

– Vilma laulaa koko ajan, ja opettajalla on tekemistä, jotta saa hänet hiljaiseksi luokassa, Satu Silvo
kertoo.

– Tytöllä on koko ajan päällä luova prosessi, jota on hauska seurata hissukseen sivusta ja tarkkailla,
mihin suuntaan se kehittyy.

– Joku sanoi, että Vilma on tullut äitiinsä, ja minä rupesin ajattelemaan: ”Voi kauheeta, mitähän
se tarkoittaa?”.

Marsu ja taskukoira

– Pianonsoiton opetteleminen vaatii kamalasti kärsivällisyyttä, Vilma kertoo.

– Usein olen ajatellut: ”Mä lopetan. Mä en jaksa enää!” Mutta se on kuitenkin kivaa. Ei sitä kannata
lopettaa.

– En aina ehdi pianoa soittaa, koska pitää hoitaa marsua ja koiraa, ja sitten olen kavereiden kanssa.

– Marsun nimi on Viivi, mikä tulee koiran ja mun nimestä. Koira on musta villakoira, joka mahtuu
vaikka taskuun, ja se on saanu nimensä elokuvatähti Bruce Willisin mukaan.

– Willis nukkuu äidin pään päällä tai rinnalla. Äiti on sille nii ku äiti, ja se kulkee kadullakin äidin
vierellä ilman remmiä.

– Äiti olis suostunu mihin tahansa koiraan, mutta ei kuitenkaan isoon ja vaikeahoitoiseen. Isä ei suostunu mihinkään muuhun kuin villakoiraan, ettei vaan tule allergiaa.

– Aikaisemmin meillä oli viksu kissa ja käärme ja kani ja hamsteri, mutta ne ovat kaikki kuolleet.

– Bruce Willis on kauheen viisas. Iskäkin sanoo, että se on oikein viisas koira.

Hyvä ettei veli soita

– Meidän Paavo, joka on 10-vuotias, sanoi tänä keväänä ensimmäisen kerran, että haluaa tulla katsomaan Pekon filmauksia Pihlajakoskelle, Satu Silvo kertoo.

– Hänessäkin ehkä herää kiinnostus esiintymiseen.

Keskisuomalaisessa Pihlajakosken kylässä sijaitsee Pekon kotitienoo Tyräaho, jonka luonnonkauniissa maisemissa filmeissä enimmäkseen liikutaan.

– Paavo on aivan eri tyyppiä kuin tämä tyttö, pelaa vain palloa ja on sellainen jätkäpoika, Satu
Silvo kuvailee.

– Minusta on parempi, ettei Paavo soita mitään eikä laula, Vilma huomauttaa.

– Jos veli kävisi samaan aikaan pianotunneilla kuin minä, kaikki menis ihan pilalle. Hän on niin
kärsimätön.

Vilma Kinnunen pitää englantilaisesta musiikista.

– Nick Carter on suosikkini. Hän tekee lauluja, joita kuuntelevat vähän isommat lapset ja nuoret.

Vilma on vanha sielu

– Ensimmäinen elokuvarooli ei hämmennä Vilmaa mitenkään, vaan kaikki on hänelle kuin vanhaa
tuttua touhua, Satu Silvo sanoo.

– En puutu siihen, mitä kuvaustilanteissa tapahtuu. Luotan Timo Koivusaloon, ja ajattelen, ettei minulla ole tässä Vilmalle mitään opetettavaa. Hän osaa niissä pienissä kohtauksissa sen, mitä häneltä odotetaan.

– Kaikissa lapsissa on taiteellisuutta, mutta Vilman kohdalla se on tullut esiin helposti. Hän uskaltaa
toteuttaa itseään, koska näkee perheessämme paljon erilaista esittämistä.

– Itse elin teatterin piirissä 6-vuotiaasta lähtien, koska räätäli-isäni harrasti innostuneesti teatteria,
joten minulla ei ole koskaan ollut harhakäsityksiä tästä alasta.

– En halua liian paljon muokata sitä, mihin suuntaan Vilma kehittyy. Kyllä hänen oma alueensa aikanaan murtautuu esiin.

– Vilma on selvästi vanha sielu, ja äitinä minä opiskelen elämää. Lapset opettavat minulle paljon.

Kumpi on oikea äiti?

Timo Koivusalo on selvästi hurmannut ne, jotka tekevät Pekko-filmejä hänen kanssaan. Siksi kiivastahtisen ja pitkäpiimäisen filmauksen tunnelma on kärsivällinen ja hyväntuulinen, ja
näyttelijöitä katsellessa tulee mieleen aurinkoisella kesäretkellä seikkaileva suurperhe.

Kaikki näyttelijät, niin amatöörit kuin kovan luokan ammattilaisetkin

– 1-vuotiaasta Joona Luukosta 65-vuotiaaseen Helka Kuusiluotoon ja 12-vuotiaasta Tiina Mylläristä
58-vuotiaaseen Esko Nikkariin – viihtyvät ja arvostavat työtään.

– Pekko on niin rakastettava poika, minä oon siihen ihan tosissani rakastunu, ja se näkkyy kuulemma kuvissakin, Helka Kuusiluoto kuvailee tunnelmiaan.

Hän on porilainen harrastajaohjaaja, joka esittää jo viidennessä filmissä kylänhullun onnellista äitiä.

– Kun tapasin Timo Koivusalon biologisen äidin, hän kysyi: ”Kumpiko meistä nyt loppujen lopuksi
oikia äiti onkaan?”

– Se oli hyvä kysymys, kun minulla ja Pekolla on silimätkin niin onnettomasti päässä.

Katsojat nauttivat aidoista tunteista

– Heittäydyn tähän kaikella sillä ammattitaidolla, mikä minulla tällä hetkellä on, näyttelijä Esko Nikkari sanoo.

Hän näyttelee Tyräahon poliisia Reino Kuovia, joka joutuu mustasukkaisuuden kiroihin kauneussalonkia pitävän vaimohempukkansa eli Tuija Piepposen kylpyläseikkailun vuoksi.

– En väheksy Pekkoa yhtään, koska niin monesti on nähty, että ns. kevyestä elokuvasta tulee sitä
parempi, katsotumpi ja rakastetumpi mitä aidommat tunteet ovat mukana pelissä. Ei tämä ole näyttelijälle mitään hömppää ja pelleilemistä.

– Koivusalo on mestari siinä, ettei ole valinnut yhtään nipottajaa porukkaan, näyttelijä Tuija Ernamo,
elokuvan Tuikku sanoo.

– Yksikin hankala tyyppi pystyisi nopeasti pilaamaan ryhmän työskentelyilmapiirin.

– Näyttelin 21 vuotta aasin etu- tai takapäätä laitosteatterissa eikä se ollut kovin kivaa, Tuija Piepponen sanoo.

– Mutta tällaisen höttöisen naistyypin esittäminen on tosi hauskaa.

Musiikki luo jatkuvuutta

Timo Koivusalosta näkee, että hänkin nauttii täysillä filminteosta.

– Tästä tulee elokuvallinen elokuva, jossa pätevät kaikki draaman lait, hän selittää.

– Katsoja saa saman filmin aikana itkeä ja nauraa, ja kaikki tunteet ovat totta, vaikka välillä hölmöillään ja pelleillään. Jos koko ajan olisi pelkkää hauskanpitoa ja kermakakkujen heittelyä, viimein ei mikään tuntuisi miltään.

– Kaikki viisi Pekko-filmiä etenevät kronologisesti, vaikka tämä ei mikään jatkosarja olekaan. Ihmiset
kehittyvät ja jatkavat aina siitä tilanteesta, mihin edellisessä filmissä jäivät. Ensin rakastutaan, sitten mennään naimisiin, sitten saadaan lapsi, sitten riidellään jne. Lapset kasvavat ja aikuiset vanhenevat.

– Myös musiikki on aina tärkeällä sijalla, ja se kehittyy samojen teemojen ympärillä: muuttuu,
mutta luo samalla tuttuja muisti- ja mielikuvia ja jatkuvuutta elokuvaelämään. Timo Koivusalon säveltämän ja Jaakko Salon sovittaman musiikin soittaa lähes 30-henkinen Pori Sinfonietta.

– Se on lauluineen vanhaa, kaunista elokuvamusiikkia, säveltäjä määrittelee.

Opettaa sietämään erilaisuutta

– Yksi Pekon perusteemoja on alusta lähtien ollut erilaisuuden sietäminen, Timo Koivusalo sanoo.

– Pekko on kylänhullu, outo lintu ahtaassa yhteisössä, mutta filmi filmiltä kyläläiset alkavat saada
yhä persoonallisempia piirteitä, ja siellä vierailee omalla tavallaan outoja ihmisiä.

– Tästä syntyy vähitellen kysymys: kuka on loppujen lopuksi erilainen? Esimerkiksi Pekko vaikutti
elokuvassa Pekko ja muukalainen kylän normaaleimmalta ihmiseltä, koska hän oli ainoa, joka suhtautui tummaihoiseen muukalaiseen normaalisti.

Pekko-filmien suosio on kasvanut jatkuvasti: ensimmäinen filmiä kävi katsomassa noin 54 000, toista 70 000 ja kolmatta yli 80 000 henkeä. Viimevuotinen Pekko keräsi vähän vaille 90 000 katsojaa eli enemmän kuin kahdeksan muuta sinä vuonna ilmestynyttä kotimaista elokuvaa yhteensä.

– Parin viimeisimmän Pekon kohdalla jotkut kriitikotkin ovat myöntäneet, että niissä on ideaa ja
nähty vaivaa, Timo Koivusalo sanoo.

– Iloisesti yllätyin, kun Viitasaaren elokuvapäivillä ojennettiin Pekko ja muukalainen -elokuvan
käsikirjoituksesta ja ohjauksesta Humanismin käsi -palkinto.

Varoitus Fifty Shades -faneille: juttu sisältää juonipaljastuksia.

Nyt se on julki! Nimittäin Fifty Shades Darkerin virallinen traileri. Ja kyseessähän on siis E.L. Jamesin Fifty Shades of Grey -trilogian kakkososaan perustuva elokuva.

Jatkuuko Anastasian ja Christianin rakkaustarina? No, siltä vaikuttaisi. Tosin nyt Anastasia sanelee säännöt, joten luvassa on vähemmän piiskaa ja enemmän tavallista vaniljaseksiä. Ainakin aluksi.

Traileri kyllä lupailee myös naamioleikkejä ja kuumaa suihkuseksiä vaatteet (!) päällä. Myös juonesta on tihkunut paljastuksia: saamme muun muassa tietää asioita Christianin taustasta, niin hänen perheestään kuin entisistä rakastajistaan, joista yhtä esittää Kim Basinger, 62.

Fifty Shades Darker saa ensi-iltansa ystävänpäivänä 2017, tasan kaksi vuotta sarjan ensimmäisen leffan jälkeen. Trilogian päätösosaa fanien ei välttämättä tarvitse odottaa kuitenkaan kahta vuotta, sillä kolmosraina Fifty Shades Freed kuvattiin yhtä aikaa kakkosen kanssa.

Sitomisleikkeihin mieltyneiden rakastavaisten Anastasian ja Christianin rooleissa nähdään jälleen Dakota Johnson ja Jamie Dornan.

 

Riikka Pulkkisen uutuuskirja vetoaa erityisesti heihin, joita kiinnostaa näyttelijän työ.

Aurelia on hehkutettu näyttelijälupaus. Kun hänet roolitetaan Berliiniin sijoittuvaan näytelmään, vanhemmat järkyttyvät selittämättömän paljon. Isä vannottaa tulemaan puheilleen – mutta saa ilmaisukyvyn vievän sairauskohtauksen ennen kuin ehtii kertoa asiansa.

Tästä lähes dekkarimaisesta asetelmasta alkaa Riikka Pulkkisen uusin romaani, joka kirjailijalleen tyypillisellä tavalla on matka keskelle kipeää, salattua ihmissuhdesolmua. Välillä seurataan Aureliaa, välillä ääneen päästetään minäkertojana äiti, joka on salaisuuden vartija. Sen paljastaminen ennakkoon pilaisi lukunautinnon, mutta sitä olennaisempaa onkin seurata, miten ihminen muuttuu ja kasvaa, kun saa tietää asioita, jotka muuttavat koko siihenastisen elämän.

Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Riikka Pulkkisella on aina ollut taito tasapainoilla kauniin ja lähes kliseisen ilmaisun välillä, ja siinä hän on vahvoilla nytkin. Perhesalaisuuksissa sen paremmin kuin nuoren naisen kasvutarinassakaan ei ole mitään erityisen uutta, mutta juonta kuljetetaan niin vetävästi, että lukijan on käännettävä sivuja tiheään tahtiin. Erityisen kiinnostava lukukokemus tämä on lukijalle, jota näyttelijäntyö ja rooliin uppoaminen kiinnostaa – Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Yksi romaanin päähenkilöistä on Berliini, kaupunki joka kahtia jakautuneen historiansa vuoksi sopii täydellisesti salaisuuden pitopaikaksi. Lukukokemuksen bonuksena tulee siis myös matkakuume ja ehkä hieman seikkailunhalukin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

(Otava)

Jane Austenin tarinaan perustuva Love & Friendship on terävällä huumorilla varustettu pukudraama, jossa romantiikka saa väistyä, kun aletaan kunnolla juonitella.

Lady Susan Vernon ei ole brittikirjailija Jane Austenin tyypillinen, hyveellinen sankaritar. Skandaalien ympäröimä leski on häikäilemätön juonittelija, röyhkeä opportunisti, joka silmää räpäyttämättä manipuloi muita oman etunsa nimissä. Whit Stillmanin ohjaamassa elokuvaversiossa lady Susanin rooliin astuu Kate Beckinsale, joka tulkitsee moraalittomuudessaan kiehtovaa hahmoa viiltävällä vetovoimalla.

Tarinan alkuasetelma on Austenin teoksista tuttu – aviomies pitäisi löytää, niin lady Susanille kuin tämän vastahakoiselle tyttärelle Fredericallekin (Morfydd Clark). Ehdokasta löytyy jos jonkinlaista, eikä lady Susan seurapiirien paheksunnasta huolimatta kaihda keinoja kietoessaan miehiä pikkurillinsä ympärille.

Kate Beckinsale tulkitsee moraalittomuudessaan kiehtovaa hahmoa viiltävällä vetovoimalla.

Kirjavan hahmokaartin kanssakäymisistä syntyy herkullista draamaa ja riemastuttavaa komediaa, joista olisi mielellään nauttinut pidempäänkin.

Katso traileri:

Love & Friendship

****

Ensi-ilta 23.9

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu on liikuttava elokuva nuoren tytön raskaasta elämästä. Leffaa kannattelevat ennen kaikkea näyttelijöiden vaikuttavat roolisuoritukset.

Varpun (Linnea Skog) suhde äitiinsä Siruun (Paula Vesala) on nurinkurinen. Äidin käyttäytyessä kuin vastuuton lapsi jää aikuisen rooli 12-vuotiaalle tyttärelle, eikä kavereistakaan oikein ole tueksi.

Eräänä päivänä Varpu saa tarpeekseen ja lähtee varastetulla autolla etsimään isäänsä, josta tietää vain nimen ja asuinpaikkakunnan.

Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala.

Vilhusen hillityssä draamaelokuvassa loistavat ennen kaikkea näyttelijät. Nuoren Skogin ja Vesalan kemiat pelaavat hyvin yhteen ja molemmat vakuuttavat rooleissaan. Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala. Syy sille, miksi isä on puuttunut kuvioista, rakentuu hiljalleen kohti sydäntä särkevää kärjistymää.

Miinuksena todettakoon, että elokuvan tarinat tuntuvat jäävän hieman puolitiehen. Etenkin yhden hahmon kohtalo jää suureksi kysymysmerkiksi. Myös hätiköidyltä tuntuva loppu olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille.

Katso traileri:

Tyttö nimeltä Varpu

***

Ensi-ilta 23.9.