Uudessa Bond-elokuvassa 007 Spectre on entistäkin parempaa huumoria ja aivan hillitön määrä kamppailukohtauksia.

Daniel Craigin neljäs James Bond -elokuva jatkaa edeltäjänsä Skyfallin tyylilinjalla. Aloitus Meksikossa kuolleiden päivän juhlassa on vangitseva. Lähtöräjähdyksen jälkeen seuraa kamppailua lähes kaikissa kuviteltavissa ajoneuvoissa lähes kaikissa kuviteltavissa maisemissa ja säätiloissa.

Se on elokuvan pääongelmia. Mukana ovat loisteliaat erikoisautot, ravistetut drinkit, tyylilyylit ja karmeat pahikset – kuten  tietysti kuuluu ollakin – mutta Sam Mendesin Spectre kurkottelee niin ylenmäärin sekä vanhan Bond-genren suuntaan että uuden ajan atmosfääriin, ettei se osaa oikein päättää sijaintiaan.

Huumori toimii paremmin kuin edellisessä Bondissa, ja kahden ja puolen tunnin rymistely on etenkin puolivälin jälkeen varsin viihdyttävää. Tämä johtuu kahdesta henkilöstä: Christopher Waltzin esittämästä makeasta pahiksesta ja pätevästä Bond-tytöstä Léa Seydoux'sta.

Léa Seydoux.

Seydoux muistetaan muun muassa leffoista Adelen elämä ja Lobster. Nyt hän esittää ranskalaista Madeleinea, palkkatappajan tytärtä, jonka hahmossa on niin haavoittuvaisuutta kuin sisuakin. James huomaa sydämensä läpättävän ja suojelunhalunsa heräävän. Madeleine ei kuitenkaan ole itsestään selvä suojeltava.

Toinen Bond-leidi, Monica Belluccin kohuttu Lucia, on verevä ja läsnä, vaikkakin mukana menossa vain ohimennen. Kohina viisikymppisestä, historian vanhimmasta Bond-tytöstä on sinänsä turhaa, sillä Belluccin kauneus ei katso ikää. Näyttelijä itse on kertonut elävänsä parasta aikaa niin työ- kuin kotirintamallakin.

Daniel Craig on karu ja cool, ja Bondin kemia Madeleinen kanssa tuntuu todelliselta. Juonenkäänteet sen sijaan sisältävät vain vähän aitoa jännitystä. Kamppailu on robottimaista, tyylikästä kyllä, mutta moneen otteeseen tylsää. Henkeä ja sielua uupuu.

Spectre tekee yhteenvetoa ja tilintekoa menneisyyden tuskien kanssa, mikä antaa vastauksia kysymyksiin ja paikkaa aukkoja, mutta avaa myös uusia. Ja mitä mitä, eivät kai Bondin työpaikalla vain ala yt:t?

Katso vauhdikas traileri tästä:

007 Spectre

***

Ensi-ilta 30.10.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.