Von hertzen Brothers -yhtyeen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Mikko von Hertzen on ollut mukana myös Egotrippi- ja Lemonator-yhtyeissä. Kuva: Sanoma-arkisto / Anni Koponen
Von hertzen Brothers -yhtyeen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Mikko von Hertzen on ollut mukana myös Egotrippi- ja Lemonator-yhtyeissä. Kuva: Sanoma-arkisto / Anni Koponen

Pitkän linjan muusikko ei usko, että tv:n kisat auttavat löytämään nuorten piilevät kyvyt.

Von Hertzen Brothers -yhtyeen Mikko von Hertzen, 44, suomii tuoreessa Facebook-julkaisussaan tv:n laulukilpailuja. Aihe on pinnalla kaksi päivää sitten päättyneen Britannian X Factorin ansiosta. Von Hertzen ei kuitenkaan mainitse päivityksessään ohjelmassa toiseksi sijoittunutta Saara Aaltoa.

”Ymmärrän, että ihmiset tarvitsevat viihdettä ja laulukilpailut ovat musiikin saralla (Vain elämän ja SuomiLoven ohella) ollut se näkyvin viihteen muoto Idolsin ekasta kaudesta v. 2003 lähtien. Erilaisia, television primetimessa esitettäviä skaboja on kohta siis käyty vajaat 15 vuotta ja henkilökohtaisesti alan olla sitä mieltä että jotain uutta pitäisi keksiä uusien kykyjen löytämiseksi.”

Von Hertzenin mielestä kisojen saturaatiopiste on saavutettu, mistä todistavat ”jos ei katsojalukujen lasku, niin ainakin kisoissa pärjäävien heikohko vetovoima skabojen jälkeen”.

Von Hertzen ei halua kritisoida kilpailujen osallistujia tai katsojia eikä kisojen viihdyttävyyttä – paitsi sitä, ettei pidä ihmisten mollaamisesta ja heille nauramisesta.

”Jos ainut tie menestykseen on kyynärpäätekniikalla covereita laulaen, niin onhan se vähän ankeata?”

”Jotain vikaa tässä systeemissä kuitenkin on, sillä kouluissa käydessäni olen huomannut, että nuoret näkevät kilpailuun osallistumisen melkeinpä ainoana vaihtoehtona/mahdollisuutena edetä musiikillisissa ambitioissaan. -- Jos ainut tie menestykseen on kyynärpäätekniikalla covereita laulaen, niin onhan se vähän ankeata, eikö?”

Muusikko kertoo, että on mukana Turun nuorisotyön Rock Academy -toiminnassa, joka kannustaa nuoria musiikinharrastajia löytämään oman äänensä. Tyylilajit vaihtelevat metallista räppiin, ja ideana on vaalia monimuotoisuutta. Von Hertzenin mielestä laulukilpailut eivät tee niin.

”Mielipiteeni on, että laulukilpailut eivät ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nostaneet esille mitään uutta ja mullistavaa joka todella rikastuttaisi kulttuuriamme. Päinvastoin, koen että ne ovat tukahduttaneet ja yksipuolistaneet sitä.”

”Kaikkien kukkien on annettava saada kukkia, myös vähän oudompien.”

Von Hertzen toivoo medialta ja musiikkiteollisuudelta ”uusia ideoita joilla kaivaa nuorisossamme piilevät kyvyt esiin”. Hän haluaisi, että nuoret voisivat onnistua omilla visioillaan. Laulukilpailut ovat yksi tapa, mutta muitakin varmasti on, muusikko huomauttaa.

”Kaikkien kukkien on annettava saada kukkia, myös vähän oudompien.”

”Olen varma, että elämämme rikastuisi, jos tukahduttamisen sijaan lähtisimmekin joukolla lannoittamaan kaikenlaista maaperää ja kannustamaan kaikenlaista osaamista.”

Mitä mieltä sinä olet tv:n laulukisoista? Kerro kommentissa!

Melco Mulqvist

Muusikko Mikko von Hertzen kritisoi laulukilpailuja: ”Ne ovat tukahduttaneet kulttuuriamme”

Ne kisat on ihan silkkaa shaissea alusta loppuun. Ainoa miksi niitä viittii alkukierroksilla katsoa on ne epäonnistuneet ja itsekritiikittömät yritykset. Muuten ovat niin falskia ja käsikirjoitettua hömppää kun vaan joku olla saattaa. Ja juuri kuten Mikko toteaa; kornisti sovitettuja ja nonparelleilla kuorrutettuja covereita. Voi, mitäköhän Brian May parka ajatteli siitä kamalasta versiosta "Bohemian Rhapsodystä" ihan oikeasti.
Lue kommentti

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

Legendaarisen Catherine Deneuven karisma kannattelee ensi-iltaelokuvaa, jossa nainen kohtaa isänsä rakastajattaren.

Keski-ikäinen kätilö Claire (Catherine Frot) pakenee elämää arkisiin rutiineihinsa. Clairen elämä mullistuu, kun hänen isänsä rakastajatar Bèatrice (Catherine Deneuve) ottaa häneen yhteyttä kolmen vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen. Naisilla on iso kana kynittävänä. Samaan aikaan Clairen puutarhapalstan naapurin ilmestyy kiinnostava mies Paul (Olivier Gourmet).

Ranskalaisohjaaja Martin Provost muistetaan meillä parhaiten taiteilijaelämäkerroista Violette ja Séraphine, jotka kertoivat kirjailija Violette Leducista ja taidemaalari Séraphine de Senlisistä. Tällä kertaa ohjaaja on vaihteeksi tarttunut sepitteelliseen tarinaan.

Provostin uutuusdraama Rakkaudella, Bèatrice lepää ranskalaisen elokuvan grand old ladyn Catherine Deneuven harteilla. Deneuve on legenda, jonka näyttelijäntyötä seuraisi mielellään, vaikka hän tulkitsi pelkkää puhelinluetteloa. Erityisen vakuuttavasti hän esittää hurjapäistä naista, joka on tottunut pärjäämään omilla ehdoillaan miehisessä maailmassa. Konkari on saanut arvoisensa vastuksen Catherine Frotista, joka tulkitsee uskottavasti pikkuhiljaa kukkaan puhkeavaa seinäruusua.

katso traileri:

Rakkaudella, Béatrice

***

Ensi-ilta 18.8.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.