Joël Dicker. Kuva: Tammi / Jeremy Spierer

Menestyskirjailija Joël Dicker toivoo, ettei tylsistytä lukijoita.

– Kenelle omistan tämän? Joël Dicker kysyy ja hymyilee Baltimoren sukuhaaran tragediaa ojentavalle fanille.

Dicker signeeraa mielellään kirjojaan, vaikka kiireinen mies onkin. Sveitsiläiskirjailijalle kävi pari vuotta sitten ihan kuin kirjansa minäkertojalle: nuoresta klopista tuli hetkessä tähti dekkarilla Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Sitä ennen olikin vaikeampaa.

– Ensin kukaan ei halunnut julkaista kirjojani. Viides romaanini julkaistiin, mutta se ei kiinnostanut ketään, vaikka koetin kuinka promota. Joten osaan arvostaa kiirettä nyt!

30-vuotias Dicker on kirjailijana siis vanha tekijä. Hän aloitti nelivuotiaana omalla luontolehdellä. Ensimmäinen romaani syntyi opiskeluaikana, kun lakiopintojen oheen tuntui jäävän luppoaikaa. Ennen täysipäiväistä kirjailijuutta hän ehti työskennellä juristinakin.

– Olen sinnikäs. Kun sain pakkeja kustantajilta, ajattelin, että en varmaan ole vielä tarpeeksi hyvä ja yritin uudestaan.

”Onneksi minulla ei ole kovin iso ego: en muserru, jos kaikki eivät tykkää.”

Dicker ei romaanin kirjoittamista aloittaessaan tiedä, mihin lopussa päätyy – hänestä on mukavaa yllättyä itsekin. Uusimman romaanin yllätys on ainakin se, että se ei ole edeltäjänsä tapaan dekkari.

– Kauheinta olisi, jos kirjani olisi tylsä. Toivon, että Baltimore-kirjan jälkeen lukijasta tuntuisi, kuin hän olisi viettänyt viikon Goldmanien talossa. Arviot kiinnostavat, mutta onneksi minulla ei ole kovin iso ego: en muserru, jos kaikki eivät tykkää.

Dicker vaikuttaa mukavalta, hiukan teflonpintaiselta menestyjältä. Aika paljon päähenkilöltään Marcus Goldmanilta, vaikkei hän kuulemma olekaan sama tyyppi. Tuliko Joëlista Marcuksen tapaan edes sikarikas bestsellerin ansiosta?

– Ei kovin, Genevessä verotus takaa sen. Eikä meillä Sveitsissä muutenkaan mene niin hyvin. Luksuskellojen myynti on laskussa.

Kerro jo se tragedia

Katsotaanpa, kuinka poika selviää! Nimittäin Dickerin Joël. Onnistuuko hän tekemään enää toista läheskään yhtä imevää kirjaa kuin Totuus Harry Quebertin tapauksesta?

No onnistuu – Baltimoren sukuhaaran tragediassa ei etsitä murhaajaa vaan ollaan perhedraaman äärellä, mutta Dicker osaa nytkin lukijan koukuttamisen taidon. Tarkkaan ottaen hän osaa tässäkin teoksessa koukuttaa neljänsadan sivun verran. Sen jälkeen kiinnostaa jo vähemmän, mikä se tragedia oikein on, mihin jatkuvasti vihjaillaan. Kannattaa kuitenkin lukea kaikki 555 sivua, koska lopussa tulee palkinnoksi elämänviisaus.

Baltimore-saagassa pureudutaan Harry Quebertista tutun Marcus Goldmanin nuoruusvuosiin karismaattisten ja rikkaiden serkkupoikien varjossa. Dickerin vahvuus ja heikkous on juonivetoisuus: rullaavaa tarinaa on ilo lukea, ja tunnelmakin tavoitetaan hetkittäin oikein kuulaasti. Mutta usein suvantokohdissa häiritsee se, että kerronta on kökähtävää ja varsinkin naishahmot yksiulotteisia.

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Suom. Kira Poutanen (Tammi)

Synkkä rikoselokuva on kuin arktiseen ympäristöön sijoittuva lännenelokuva.

Lasse (Ville Virtanen) on eläkkeelle jäänyt poliisi pienessä pohjoisessa syrjäkylässä. Lassen poika, isästään vieraantunut Erkki (Mikko Neuvonen) on päätymässä sotajalalle paikallisen rikollisen Jaakon (Antti Holma) kanssa. Sovittaakseen menneisyytensä synnit Lasse yrittää pelastaa poikansa, mutta tilanne on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Lapin armottomassa erämaassa käydystä selviytymistaistelusta ei kukaan selviä naarmuitta.

Lapissa kasvanut ohjaaja Jussi Hiltunen hyödyntää taidokkaasti pohjoisen potentiaalia riisutun rikoselokuvan ympäristönä. Kuten karu erämaa, myös jurot hahmot ovat jylhiä ja jyrkkiä. Tyyli muistuttaa klassista lännenelokuvaa, kuten myös tarina, joka ei juoneltaan ole kummoinen. Pelkistetty näyttelijäntyö ja lohduttoman kauniit tunturimaisemat luovat kuitenkin elokuvalle ainutlaatuisen tunnelman, jossa olisi ainesta ihan lajityypin tavaramerkiksi asti.

Armoton maa ****
ensi-ilta 20.1

 

Paula Vesala on ehdolla palkinnon saajaksi sekä Jussi- että Emma-gaalassa.

Elokuva-alan Jussi-palkintojen ehdokkaat julkistettiin tänään, ja Paula Vesala on ehdolla parhaan naissivuosan esittäjäksi. Hän näytteli viime vuonna Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa.

Paula Vesalalla on meneillään historiallinen vuosi, sillä kulttuurialan moniosaaja on ehdolla myös musiikkialan Emma-gaalassa peräti seitsemässä eri kategoriassa. Esimerkiksi hänen Tequila-hittinsä on ehdolla vuoden parhaaksi kappaleeksi. Musiikkia Paula Vesala tekee Vesala-taiteilijanimellä. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa ilmestyi viime vuoden kesäkuussa.

Vielä merkittävämmäksi tilanne muuttuu, jos näyttelijä-laulaja pokkaa palkinnon (tai Emma-gaalassa useammankin) molemmissa gaaloissa. Emmat jaetaan helmikuun 4. päivä ja Jussit 24. maaliskuuta.

Ehdokkuusennätyksestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

American Pastoral jää keinotekoiseksi ja kankeaksi.

American Pastoralin keskiössä on 1960-luvulla amerikkalaista unelmaa elävä Seymour ”Swede” Levov (Ewan McGregor). Entisellä high schoolin urheilijatähdellä on menestyksekäs ura, kaunis vaimo (Jennifer Connelly) ja näennäisen onnellinen perhe-elämä. Radikalisoituneen Merry-tyttären (Dakota Fanning) hirvittävän teon myötä Sweden perheidylli kuitenkin murenee, ja mies joutuu tutkailemaan elämäänsä uudelta kantilta.

Elokuva perustuu menestyskirjailija Philip Rothin romaaniin Amerikkalainen pastoraali, joka pohtii amerikkalaista yhteiskuntaa mullistusten keskellä. Lähdemateriaali olisi haastava kokeneellekin ohjaajalle, ja vaikka McGregor selkeästi panostaa ajanmukaiseen tunnelmaan ja tyyliin, jää tarinan ydin sieluttomaksi. Elokuvaversio keskittyy lähinnä isän ja tyttären väliseen suhteeseen, mutta henkilöiden jäädessä ohkaisiksi ja kankeiksi on lopputuloksesta hankala välittää.

American Pastoral **
ensi-ilta 20.1

 

Jenni Vartiainen kertoo saaneensa todistaa punastumisia, kun muut ovat kuunnelleet hänen uutta Turvasana-kappalettaan.

Seksi on yksi biisinkirjoittajien klassikkoaiheista, ja sitä käsitellään myös Jenni Vartiaisen uudella Turvasana-kappaleella. Biisi on ensimmäinen, jonka Jenni ja hittinikkari Jurek Reunamäki ovat tehneet yhdessä.

– On ollut hauska huomata, millaisia reaktioita Turvasana on aiheuttanut niissä, ketkä sen ovat jo kuulleet. Yllättävintä oli, että olen saanut todistaa monenasteisia punastumisia, Jenni kommentoi kappalettaan levy-yhtiön tiedotteessa.

Turvasana on BDSM-fetissiseksin sanastoon kuuluva termi. Sillä viitataan sanaan, jota käytetään, kun leikit menevät niin pitkälle, että ne haluaa keskeyttää. BDSM:n maailmaan ihmisiä on tutustuttanut viime vuosina esimerkiksi eroottinen Fifty Shades -kirjasarja sekä sen perusteella tehty elokuva. Leffatrilogian kakkososa tulee elokuviin ystävänpäivänä.

Jenni Vartiaisen kappaleellakin viitataan rohkeisiin leikkeihin, sillä siinä lauletaan esimerkiksi näin:

Joo, mä oon väsynyt pelkkään hiplailuun. Mikä on sun turvasana?

Kuuntele kappale!

Sitten jäämmekin vain odottamaan musiikkivideota. Maanantaina Jennin Instagramissa julkaistiin videomateriaalia, joka vihjailee, millainen musiikkivideo kappaleelle on mahdollisesti kuvattu. Vihjaileva linja jatkunee myös videolla.

 

#turvasana keskiviikkona 18.1. klo 00.00!

Video, jonka Snapchat: Jennisnappi (@jennivartiainenofficial) julkaisi

Pitkällä tauolla ollut Jenni tekee paluun keikkalavoilla Radio Aallon risteilyllä 20.4. Hänen edellinen albuminsa Terra julkaisiin vuonna 2013, ja syksyllä 2014 Jenni nähtiin Vain elämää -ohjelmassa.

Vierailija

”Mä oon väsynyt pelkkään hiplailuun”, Jenni Vartiainen laulaa uudella Turvasana-kappaleellaan – kuuntele!

Nojaa. Kuka tuollaisesta yltäkylläisyyteensä väsyneen vaihtelua hakevan herttaisen edustus-pehmoblondin söpön softeista sanaleikkeilyistä muka punastuu, joku luostarin nunnasto ehkä- on vain tainnut jäädä vain elämästä päälle tuo apulannan piiskaus veto. Ei tuo "sisäänheittobiisinä" silti huono ollut, monella tavalla valtaansaottava ja jos se oli tulevan levyn heikoin biisi niin ihan mielenkiinnolla odottelen jatkoa.
Lue kommentti