Riitta Jalosen kirjan pääosassa on kirjailija Janet Frame, Hanna Weselius taas kirjoittaa Alma Mahlerista.
Riitta Jalosen kirjan pääosassa on kirjailija Janet Frame, Hanna Weselius taas kirjoittaa Alma Mahlerista.

Nämä kannattaa lukea: Riitta Jalosen huimaavan taitava Kirkkaus sekä Hanna Weseliuksen villi ja arvaamaton Alma!

Katse muusaan

Hanna Weseliuksen esikoisromaanin innoittajana on historiallinen nainen, 1879–1964 elänyt itävaltalainen Alma Mahler, säveltäjä Gustav Mahlerin puoliso. Alma sävelsi itsekin mutta lopetti aviomiehen vähäteltyä hänen taitojaan.

Alman elämää kommentoi nykypäivästä suomalainen juristinainen, joka purkaa samalla turhautumistaan miehiin, maailmaan ja epätasa-arvoon. Hän nimittelee Almaa lehmäksi ja raivoaa, että nainen hukkaa elämänsä miesten muusana.

Toinen romaanin päähenkilö on juristin asiakas, kuvataiteilija ja yksinhuoltajaäiti Aino. Häntä ahdistavat kaapatut nigerialaistytöt sekä netissä reposteltu, Johanna Tukiaista muistuttava, pintajulkkis. Naisia saman janan ääripäissä, eri tavalla kaltoin kohdeltuina.
Tarinaan sotkeutuvat myös juristin nuori rakastaja, musta 16-vuotias poika sekä teinityttö, jota Aino seuraa kaupungilla – viittaus Gustav Mahlerin hahmoon, joka seuraa kaunista Tadzio-poikaa Thomas Mannin romaanissa Kuolema Venetsiassa.

Toivottavasti Weselius jatkaa kirjoittamista, niin hurmaavan villi, räyhäkkä ja arvaamaton romaani Alma! on.

Hanna Weselius: Alma!

(WSOY)

Herkän tytön kova kohtalo

Virginia Woolf kysyi aikoinaan, millaisia shakespeareja meillä olisikaan, jos kaikkia herkkiä ja luovia naisia ei olisi pidetty noitina, hysteerikkoina tai hulluina. Oli vähällä, ettei maailma jäänyt vaille myös uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen (1924–2004) tuotantoa. Herkkä tyttö suljettiin aiheetta vuosiksi psykiatriseen sairaalaan, jossa hän sai yli 200 sähkösokkia. Kaiken kokemansa jälkeen Janet pystyi ihme kyllä kirjoittamaan ja kuvasi mielisairaalan oloja muun muassa teoksessaan Faces in the Water.

Riitta Jalosen 12. romaani kertoo Janet Framen elämäntarinan uskomattoman herkkävireisesti. Hän kuvaa omaperäisesti ja taitavilla yksityiskohdilla kirjailijan päänsisäistä maailmaa.

”217:lla sähkoshokilla minut yritettiin suitsia, mutta niiden jälkeenkin lävitseni virtasi sanoja ja ajatuksia. Niille kukaan ei voinut mitään ja niitä ei saanut jaettua pois.”

Riitta Jalonen: Kirkkaus

(Tammi)

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.

Popmusiikissa on riittänyt tunteiden tulkkeja, mutta Leevi and the Leavings -yhtyeen dynamo Gösta Sundqvist oli siinä valovuoden edellä muita.

Leevi and the Leavings jäi suomalaisen popmusiikin historiankirjoihin heti ensimmäisellä albumillaan Suuteleminen kielletty – vaikka nuori yhtye ei sitä vielä levyn ilmestyessä keväällä 1980 itse tiennytkään.

Debyyttilevyn hulvattoman disko-instrumentaalin Tuhannen markan setelin melodian osaavat kuitenkin nykyään ulkoa kaikki ennen 1990-lukua syntyneet suomalaiset.

Urheiluruudun pitkäaikaisena tunnussävelmänä kappale ennakoi tekstittömyydestään huolimatta Leevi and the Leavingsin sanoittajan ja säveltäjän Gösta Sundqvistin tulevaa roolia suomalaisuuden syvimpien tuntojen tarkkanäköisenä tulkkina.

Näitä tulkkeja on riittänyt popmusiikissa useita, mutta Sundqvist erosi muista naittamalla tarkkanäköisyyden vinoon huumoriin. Leevi and the Leavingsin lauluja kuuntelemalla suomalaiset oppivat nauramaan omalle elämäntavalleen.

Kun kuuntelee Leavingsin vuosien 1980 ja 1985 välissä julkaistua neljää ensimmäistä albumia, Sundqvistin tarkkanäköisyys hätkähdyttää yhä. Kunhan sanoituksessa vaihtaa mikroaaltouunin ja videonauhurin tilalle pari Applen tuotetta, on vuoden 1981 Onnelliset-kappale nykypäivänäkin hersyvä kuvaelma siitä, kuinka parisuhteeseen yritetään ostaa sisältöä tavaroilla, siis viime kädessä illuusiolla keskiluokkaisesta elämästä.

Tyylillisen kokonaisuuden kruunasi jo bändin varhaiskaudella omalaatuinen musiikki, joka oli samaan aikaan sekä erittäin epäsuomalaista että supisuomalaista; uuden aallon syntikkasoundien ja amerikkalaisen 1960-luvun teinipopin yhdistelmä kuulosti Leavingsien käsissä yhtä suomalaiselta kuin Kalevalan runot. 

Pienen Svart-levymerkin huolella tehdyt uudelleenjulkaisut näistä suomalaisen popin merkkipaaluista ovat kulttuurityö vailla vertaa. Tällä tavalla ainutlaatuista härmäläistä ajankuvaa kuuluu dokumentoida.

Leevi and the Leavings: Suuteleleminen kielletty / Mies joka toi rock’n’rollin Suomeen /Kadonnut laakso / Raha ja rakkaus (Svart). Timo Forssin kijoittama Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo -kirja (Like) ilmestyy 16.8.