Puhdistavasta folkista uskaltaa povata pienen piirin suosikkia.

Jos Abigail Washburn ylipäänsä tunnetaan, hänet tiedetään viehättävän omalaatuisesta soundistaan. Siinä yhdistyvät kiinalainen musiikkiperinne ja vanha amerikkalainen musiikki, bluegrass, folk ja kantri. Illinoisista Kiinan kautta Nashvilleen päätynyt artisti on laulanut myös mandariinikiinaksi. Tällä toisellakin soololevyllä kuullaan yksi kiinankielinen live-raita.

Aitoa maanläheisyyttä ja paljasjalkaisuutta hehkuva City Of Refuge ei pullistele. Se ottaa paikkansa hiljakseen, kaikessa rauhassa. Miellyttävän, suorastaan puhdistavan musiikin keskiössä virtaa Washburnin taitava clawhammer-banjon soitto. Piano, viulut, kitarat, basso ja kiinalainen sitra on orkestroitu hienovaraisesti.

Washburnin pehmeänkäheä ääni ja lyriikoiden itsetutkiskeleva tematiikka kuultavat niin kaunista kaihoa, että City Of Refugesta uskaltaa povata ainakin pienten piirien suosikkia. Palkitun banjo-gurun Béla Fleckin vaimo ehtinee urallaan vielä vaikka mihin.

Abigail Washburn: City Of Refuge
Rounder Records
Tähdet: *****

Bridget Jones’s Baby -leffan soundtrack sopii heille, jotka haluavat palata elokuvan tunnelmiin.

Bridget Jones -sarjan uusi elokuva on väistämättä sellainen bisneslinko, että rainan kanssa samaan aikaan kannattaa julkaista yhä jopa vanhanaikainen fyysinen äänilevy. Kieltämättä logiikka on aukoton: leffan parissa viihtyneet voivat elää elokuvateatterin pimeydessä kokemansa tunneskaalan uudelleen levyä työmaaruuhkissa autostereoissaan luukuttaen.

Elokuvan musiikkikoordinaattorit tietävät, että Bridgetin kohderyhmään kuuluu kaikenikäisiä. Siksi mukana on niin Ed Sheeranin uustylsäksi ristittyä aikuisrockia, Billonin tyhjänpäivästä klubipaukutusta, The Temptationsin klassista soulia kuin House Of Painin machoilevaa hiphopia.

Kaikilla on elokuvassa epäilemättä tärkeä tehtävänsä, mutta elokuvaa näkemättä ne pomppivat levyltä tyylistä ja tunneskaalasta toiseen päämäärättömästi kuin energiajuomasaaviin pudonnut ADHD-potilas.

Tarjolla on vuoristorata ilman huvipuistoreissua.

Kuuntele soundtrackilta Ellie Gouldingin biisi Still Falling For You:

Eri esittäjiä: Bridget Jones’s Baby

(Universal)

Blake Livelyn yhden naisen show The Shallows on höpsö, mutta tiivistunnelmainen haijännäri, joka taatusti viihdyttää.

Perhetragediaa pakeneva Nancy (Blake Lively) saapuu surffaamaan syrjäiselle paratiisirannalle. Irtiotto saa kuitenkin uuden käänteen, kun Nancy kohtaa valkohain ja jää saarroksiin pienelle luodolle. Nousuvesi tekee tuloaan, ja aika käy vähiin omatoimisen sankarittaren ottaessa mittaa pinnan alla kaartelevasta pedosta.

Jaume Collet-Serran ohjaama elokuva on kompakti, suoraviivainen jännäri, jonka rooleissa nähdään lähinnä Lively, tietokoneanimoitu hai ja huikean kauniit rantamaisemat. Yksinkertaisesta asetelmasta rakentuu ajoittain piinaavankin tehokas tunnelma. Mukaan mahtuu myös hölmöjä toimintakohtauksia, mutta naurettavimpinakin hetkinään elokuva onnistuu pitämään katsojan mielenkiinnon yllä.

Seuraavaksi Tappajahaiksi tästä leffasta tuskin on, mutta The Shallows tarjoaa mutkatonta poppariviihdettä rattoisaan leffailtaan.

Katso traileri:

The Shallows

***

Ensi-ilta 30.9.

Shanghain leffafestareilla palkittu Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuva olisi hieno musiikkivideo.

Antti J. Jokisen ohjaama Pahan kukat on jo ennakkoon ollut yksi vuoden kotimaisista elokuvatapauksista.

Helsinkiläisnuorista kertova draama pokkasi parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain elokuvafestivaalin pääsarjassa, ja sen rooleissa nähdään liuta suomiräpin kuumimpia nimiä. Käsikirjoituksen itse kynäillyt Jokinen on kertonut saaneensa idean elokuvaan muutaman vuoden takaisista Göteborgin mellakoista. Inspiraation lähteenä on ilmeisesti toiminut myös Charles Baudelairen samanniminen teos, vaikka yhteys maailmankirjallisuuden klassikkoon jääkin häilyväksi.

Leffan katu-uskottavuus kaatuu korniin ja vaivaannuttavaan ylidramaattisuuteen.

Kertomuksen keskiössä on 15-vuotias punkkari Sipe (Viljami Nojonen), tunnollinen runosielu, joka kantaa harteillaan läheistensä ongelmia. Rötöstelevä velipuoli Juno (Juno) on jatkuvasti ongelmissa poliisin kanssa, vanhemmat Arttu (Eero Aho) ja Laura (Alma Pöysti) puolestaan tekevät parhaansa pitääkseen liitoksistaan hajoilevan perheen kasassa. Mukana kuvioissa pyörii myös Junon tyttöystävä Alma (Diana Tenkorang) sekä joukko pikkurikollisia, joita esittävät muun muassa muusikot Mikael Gabriel ja Gracias.

Pahan kukat yrittää kovasti olla rankka elokuva lähiönuorista, mutta sen katu-uskottavuus kaatuu korniin ja vaivaannuttavaan ylidramaattisuuteen. Mellakat ja kaduilla lentelevät Molotovin cocktailitkaan eivät tunnu kovin realistiselta kuvauksilta elämästä Itä-Helsingissä. Aluksi edes jotenkuten etenevä tarina kadottaa myös nopeasti suuntansa – juoni käy sekavaksi ja hahmojen motiivit yhä heppoisemmiksi.

Punkkia ja räppiä yhdistelevä soundtrack sentään on kohdillaan. Konsepti toimisikin ehkä paremmin musiikkivideona kuin lähes kaksituntisena elokuvana.

Katso traileri:

Pahan kukat

**

Ensi-ilta 30.9.

Tankkien kesässä eletään jo vuotta 1968, ja sarjan hahmoista moni on tullut elinkaarensa päähän.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan seitsemännessä osassa Tankkien kesä otetaan aimo harppaus ajassa eteenpäin, kesään 1968, jolloin Euroopassa jälleen kuohuu.

Poikkeuksena sarjan aiempiin romaaneihin, Tankkien kesässä on yhden sijasta toistakymmentä kertojaa, jotka puhuvat suoraan lukijalle.

Keskeisessä roolissa on aikuistunut orpopoika Juho Tiihonen, josta on tullut arkkitehti. Hän palaa maailmalta kotikaupunkiinsa Kuopioon, jossa rakennetaan uutta innolla. Puutalopihapiirit kaatuvat ryskyen modernien kerrostalojen tieltä, siirtolapuutarhat moottoriteiden. Juho haluaa selvittää, mitä tapahtui yhdelle heistä lapsista, saksalaissyntyiselle Saaralotalle, ja lapsuuden tapahtumat avautuvat uusin silmin. Sodan arvet ovat vielä tuoreita, ja Euroopan tapahtumat saavat tulevaisuudenuskon hetkeksi kaikkoamaan ja pelon ja katkeruuden nousemaan jälleen pintaan.

Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha.

Kähkönen kuvaa lähihistoriaamme lempeästi ja viisaudella, syyllistämättä. Monta kertojaääntä tekee romaanista humaanin ja tunteisiin vetoavan. On hyvin vaikea sanoa, kuka heistä on oikeassa, kuka väärässä. Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha, vaan kaikki uskovat toimivansa oikein. Se kun olisi tärkeä juttu muistaa tässäkin ajassa.

Tankkien kesä on itsenäinen teos, mutta en kuitenkaan tiedä, millaista sitä olisi lukea, jos en olisi seurannut hahmojen elämää jo 1920-luvulta lähtien. Henkilöluettelo on nimittäin neljä sivua pitkä, joten voi olla, että sekavaa.

Sarjan faneille kirja on kuitenkin kuin pitkät ja haikeat jäähyväiset; vielä kerran saamme kuulla, mitä tärkeiksi tulleille henkilöille tapahtui.

Kirjailija ei ole kertonut, aikooko vielä jatkaa löyhästi oman sukunsa kokemuksiin pohjautuvaa sarjaa. Moni henkilöistä on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän, joten voisi kuvitella, että ei.

Siinä tapauksessa näitä ihmisiä jää kyllä ikävä.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

(Otava)