Lucy-elokuvassa Scarlett Johansson imaisee vahingossa superhuumeannoksen. What If -leffassa Daniel Radcliffe on opiskeluun ja seurusteluun kyllästynyt nuori mies.

Scarlett Johansson supervoimakkaana

Ranskalaisohjaaja Luc Bessonin (Leon, The Fifth Element) uutuudessa Scarlett Johansson on ­Lucy, joka erheessä imaisee supe­rhuumeannoksen. Aivokapasiteetin paisuessa Lucyn iskulinjalle osuu pahisjoukko – ja verkkokalvoille koko ihmisevoluutio. Puolivälissä latistuva leffa olisi voinut ammentaa paljon ­lisää vaikkapa tunneälyn teemasta.

Lucy

★★

Ensi-ilta 8.8.

Daniel Radcliffe rappioromanttisena

Harry Potterin leimaa ikiajat kantaneva Daniel Radcliffe testaa nyt rohkean romanttista lähestymistapaa. What If (ohj. Michael Dowse) kertoo niin opiskeluun kuin seurusteluunkin turhautuneesta Wallacesta, joka päättää ryhtyä ihan vain ystäväksi suloisen Chantryn (Zoe Kazan) kanssa. Kelvossa söpistelykomediassa pohditaan miehen ja naisen välisen ystävyyden syvyyksiä.

What If

★★★

Ensi-ilta 15.8.

Blake Livelyn yhden naisen show The Shallows on höpsö, mutta tiivistunnelmainen haijännäri, joka taatusti viihdyttää.

Perhetragediaa pakeneva Nancy (Blake Lively) saapuu surffaamaan syrjäiselle paratiisirannalle. Irtiotto saa kuitenkin uuden käänteen, kun Nancy kohtaa valkohain ja jää saarroksiin pienelle luodolle. Nousuvesi tekee tuloaan, ja aika käy vähiin omatoimisen sankarittaren ottaessa mittaa pinnan alla kaartelevasta pedosta.

Jaume Collet-Serran ohjaama elokuva on kompakti, suoraviivainen jännäri, jonka rooleissa nähdään lähinnä Lively, tietokoneanimoitu hai ja huikean kauniit rantamaisemat. Yksinkertaisesta asetelmasta rakentuu ajoittain piinaavankin tehokas tunnelma. Mukaan mahtuu myös hölmöjä toimintakohtauksia, mutta naurettavimpinakin hetkinään elokuva onnistuu pitämään katsojan mielenkiinnon yllä.

Seuraavaksi Tappajahaiksi tästä leffasta tuskin on, mutta The Shallows tarjoaa mutkatonta poppariviihdettä rattoisaan leffailtaan.

Katso traileri:

The Shallows

***

Ensi-ilta 30.9.

Shanghain leffafestareilla palkittu Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuva olisi hieno musiikkivideo.

Antti J. Jokisen ohjaama Pahan kukat on jo ennakkoon ollut yksi vuoden kotimaisista elokuvatapauksista.

Helsinkiläisnuorista kertova draama pokkasi parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain elokuvafestivaalin pääsarjassa, ja sen rooleissa nähdään liuta suomiräpin kuumimpia nimiä. Käsikirjoituksen itse kynäillyt Jokinen on kertonut saaneensa idean elokuvaan muutaman vuoden takaisista Göteborgin mellakoista. Inspiraation lähteenä on ilmeisesti toiminut myös Charles Baudelairen samanniminen teos, vaikka yhteys maailmankirjallisuuden klassikkoon jääkin häilyväksi.

Leffan katu-uskottavuus kaatuu korniin ja vaivaannuttavaan ylidramaattisuuteen.

Kertomuksen keskiössä on 15-vuotias punkkari Sipe (Viljami Nojonen), tunnollinen runosielu, joka kantaa harteillaan läheistensä ongelmia. Rötöstelevä velipuoli Juno (Juno) on jatkuvasti ongelmissa poliisin kanssa, vanhemmat Arttu (Eero Aho) ja Laura (Alma Pöysti) puolestaan tekevät parhaansa pitääkseen liitoksistaan hajoilevan perheen kasassa. Mukana kuvioissa pyörii myös Junon tyttöystävä Alma (Diana Tenkorang) sekä joukko pikkurikollisia, joita esittävät muun muassa muusikot Mikael Gabriel ja Gracias.

Pahan kukat yrittää kovasti olla rankka elokuva lähiönuorista, mutta sen katu-uskottavuus kaatuu korniin ja vaivaannuttavaan ylidramaattisuuteen. Mellakat ja kaduilla lentelevät Molotovin cocktailitkaan eivät tunnu kovin realistiselta kuvauksilta elämästä Itä-Helsingissä. Aluksi edes jotenkuten etenevä tarina kadottaa myös nopeasti suuntansa – juoni käy sekavaksi ja hahmojen motiivit yhä heppoisemmiksi.

Punkkia ja räppiä yhdistelevä soundtrack sentään on kohdillaan. Konsepti toimisikin ehkä paremmin musiikkivideona kuin lähes kaksituntisena elokuvana.

Katso traileri:

Pahan kukat

**

Ensi-ilta 30.9.

Tankkien kesässä eletään jo vuotta 1968, ja sarjan hahmoista moni on tullut elinkaarensa päähän.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan seitsemännessä osassa Tankkien kesä otetaan aimo harppaus ajassa eteenpäin, kesään 1968, jolloin Euroopassa jälleen kuohuu.

Poikkeuksena sarjan aiempiin romaaneihin, Tankkien kesässä on yhden sijasta toistakymmentä kertojaa, jotka puhuvat suoraan lukijalle.

Keskeisessä roolissa on aikuistunut orpopoika Juho Tiihonen, josta on tullut arkkitehti. Hän palaa maailmalta kotikaupunkiinsa Kuopioon, jossa rakennetaan uutta innolla. Puutalopihapiirit kaatuvat ryskyen modernien kerrostalojen tieltä, siirtolapuutarhat moottoriteiden. Juho haluaa selvittää, mitä tapahtui yhdelle heistä lapsista, saksalaissyntyiselle Saaralotalle, ja lapsuuden tapahtumat avautuvat uusin silmin. Sodan arvet ovat vielä tuoreita, ja Euroopan tapahtumat saavat tulevaisuudenuskon hetkeksi kaikkoamaan ja pelon ja katkeruuden nousemaan jälleen pintaan.

Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha.

Kähkönen kuvaa lähihistoriaamme lempeästi ja viisaudella, syyllistämättä. Monta kertojaääntä tekee romaanista humaanin ja tunteisiin vetoavan. On hyvin vaikea sanoa, kuka heistä on oikeassa, kuka väärässä. Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha, vaan kaikki uskovat toimivansa oikein. Se kun olisi tärkeä juttu muistaa tässäkin ajassa.

Tankkien kesä on itsenäinen teos, mutta en kuitenkaan tiedä, millaista sitä olisi lukea, jos en olisi seurannut hahmojen elämää jo 1920-luvulta lähtien. Henkilöluettelo on nimittäin neljä sivua pitkä, joten voi olla, että sekavaa.

Sarjan faneille kirja on kuitenkin kuin pitkät ja haikeat jäähyväiset; vielä kerran saamme kuulla, mitä tärkeiksi tulleille henkilöille tapahtui.

Kirjailija ei ole kertonut, aikooko vielä jatkaa löyhästi oman sukunsa kokemuksiin pohjautuvaa sarjaa. Moni henkilöistä on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän, joten voisi kuvitella, että ei.

Siinä tapauksessa näitä ihmisiä jää kyllä ikävä.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

(Otava)

Tiranan sydän on yhtä vaikuttava kuin palkittu esikoinenkin.

Pajtim Statovci voitti esikoisellaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon kaksi vuotta sitten, ja sen käännösoikeudet on myyty moniin maihin. Kosovossa vuonna 1990 syntynyt ja Suomeen kaksivuotiaana muuttanut Statovci palaa samoihin teemoihin uutuuskirjassaan Tiranan sydän. Esikoisromaanin tapaan se ei leikittele symbolismilla, vaan on perinteisemmin kerrottu tarina, mutta aivan yhtä vaikuttava.

Tiranan sydämessä risteää kaksi tarinalinjaa. Toinen lähtee 1990-luvun alusta Albanian Tiranasta, jossa eletään Jugoslavian hajoamissotien kynnyksellä. Teini-ikäiset ystävykset Agim ja Bujar haluavat lähteä etsimään onneaan Italiaan, sillä köyhyydessä kituvalla kotimaalla, ”Euroopan takapihalla” ei ole heille mitään annettavaa. Agim tuntee olevansa väärässä ruumiissa, ja Bujarin perhe on hajonnut: isä kuollut ja sisko Ana on kadonnut tai lähtenyt.

Suru käy kaupaksi

Toinen tarinalinja seuraa Bujaria, joka päätyy Berliinin ja New Yorkin jälkeen 2000-luvun alun Suomeen. Helsingissä hän kohtaa transsukupuolisen Tanjan, joka Bujarin tavoin tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Mutta toisin kuin Tanja, Bujar haluaa tulla nähdyksi. Ja missäpä muualla surulliset elämäntarinat kävisivät parhaiten kaupaksi kuin tosi-tv-ohjelmissa.

Traaginen ja sydämeenkäypä romaani osoittaa, että Statovci osaa käsitellä isoja teemoja – nationalismia, sukupuolta ja häpeää – viisaasti ja omaperäisesti.

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

(Otava)