"Vasta ulkomailla huomaan, kuinka amerikkalainen olen", latvialaisäidin tytär, kirjailija Amity Gaige sanoo. Kuva Panu Pälviä

Amity Gaigen Schroder-romaanin päähenkilö on sympaattinen valehtelija.

"Se oli elämäni onnellisinta aikaa”, tyttärensä kaapannut isä kuvailee lehtijutussa pakomatkaa. Kun syntyjään itäsaksalaisen miehen vielä kerrottiin teeskennelleen kaikille olevansa äveriästä Rockefeller-sukua, tiesi amerikkalainen Amity Gaige, 42, löytäneensä aiheen kirjalleen.

Romaanisi  Schroder käsittelee isoja asioita: identiteettiä, avioliittoa ja rakkautta lapsiin. Oliko jokin teemoista tärkein?
Ne kaikki olivat ajankohtaisia elämässäni: tulin äidiksi, vanhempani erosivat, ja sitten isäni menehtyi syöpään. Schroderissa löysin oikean tarinan niiden käsittelyyn.

Kirja on Erik Schroderin anteeksipyyntökirje vaimolle: hän on valehdellut taustansa ja kidnapannut parin tyttären. Miten onnistuit luomaan hahmon, jota toiset inhoavat ja toiset symppaavat?
En halunnut tehdä Erikistä hirviötä, ja hänen virheensä ovat usein inhimillisiä. Kaikilla vanhemmilla pettää joskus harkinta­kyky, eikä monia juttuja haluaisi edes kertoa – kuten ”lukitsin lapseni tänään autoon”. Uskon, että ne, joilla on lapsia, ovat armollisempia Erikiä kohtaan.

Erikin 6-vuotias tytär on fiksu ja tekee viisaita havaintoja. Kuinka helppoa on kirjoittaa uskottava lapsihahmo?
Esikoiseni sai minut tajuamaan, kuinka paljon lapset ymmärtävät. Monet Meadow-tyttären kiteytyksistä, kuten ”sielu on se, joka pitää ihmisen pystyssä”, ovat peräisin nyt kahdeksanvuotiaalta pojaltani.

Edesmennyt isäsi kannusti sinua kirjoittamaan jo lapsena.  Myöskään Erik ei koskaan aliarvioi tytärtään. Kuinka paljon heidän suhteessa on sinua ja isääsi?
Siinä on paljon meitä. Minulle oli hyvin tärkeää, että isäni otti kirjailijanhaaveeni tosissaan. Halusinkin kirjassa tuoda esille, kuinka tärkeä isän ja tyttären suhde on.

Erikin isä ei ole koskaan selittänyt, miksi pojan äiti jäi Itä-Saksaan. Voiko ihminen olla onnellinen, jos ei tunne menneisyyttään?
Se on yksi kirjan isoista kysymyksistä. Aina voi teeskennellä, että on jotain muuta ja että on unohtanut, mutta mennyttä ei voi karistaa.

Äitisi pakeni lapsena sotaa Latviasta Yhdysvaltoihin. Miten juuresi näkyvät sinussa?
Asuessani kolmikymppisenä hetken Latviassa tajusin, kuinka latvialainen äiti on: vakava ja rehellinen. Ihminen ei voi kitkeä itseään geneettisestä ja kulttuurisesta perimästään. Luulinkin meneväni ihan paikallisesta, mutta hymyilin kuulemma liikaa!

Lue kirja-arvio täältä.

Riikka Pulkkisen uutuuskirja vetoaa erityisesti heihin, joita kiinnostaa näyttelijän työ.

Aurelia on hehkutettu näyttelijälupaus. Kun hänet roolitetaan Berliiniin sijoittuvaan näytelmään, vanhemmat järkyttyvät selittämättömän paljon. Isä vannottaa tulemaan puheilleen – mutta saa ilmaisukyvyn vievän sairauskohtauksen ennen kuin ehtii kertoa asiansa.

Tästä lähes dekkarimaisesta asetelmasta alkaa Riikka Pulkkisen uusin romaani, joka kirjailijalleen tyypillisellä tavalla on matka keskelle kipeää, salattua ihmissuhdesolmua. Välillä seurataan Aureliaa, välillä ääneen päästetään minäkertojana äiti, joka on salaisuuden vartija. Sen paljastaminen ennakkoon pilaisi lukunautinnon, mutta sitä olennaisempaa onkin seurata, miten ihminen muuttuu ja kasvaa, kun saa tietää asioita, jotka muuttavat koko siihenastisen elämän.

Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Riikka Pulkkisella on aina ollut taito tasapainoilla kauniin ja lähes kliseisen ilmaisun välillä, ja siinä hän on vahvoilla nytkin. Perhesalaisuuksissa sen paremmin kuin nuoren naisen kasvutarinassakaan ei ole mitään erityisen uutta, mutta juonta kuljetetaan niin vetävästi, että lukijan on käännettävä sivuja tiheään tahtiin. Erityisen kiinnostava lukukokemus tämä on lukijalle, jota näyttelijäntyö ja rooliin uppoaminen kiinnostaa – Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Yksi romaanin päähenkilöistä on Berliini, kaupunki joka kahtia jakautuneen historiansa vuoksi sopii täydellisesti salaisuuden pitopaikaksi. Lukukokemuksen bonuksena tulee siis myös matkakuume ja ehkä hieman seikkailunhalukin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

(Otava)

Jane Austenin tarinaan perustuva Love & Friendship on terävällä huumorilla varustettu pukudraama, jossa romantiikka saa väistyä, kun aletaan kunnolla juonitella.

Lady Susan Vernon ei ole brittikirjailija Jane Austenin tyypillinen, hyveellinen sankaritar. Skandaalien ympäröimä leski on häikäilemätön juonittelija, röyhkeä opportunisti, joka silmää räpäyttämättä manipuloi muita oman etunsa nimissä. Whit Stillmanin ohjaamassa elokuvaversiossa lady Susanin rooliin astuu Kate Beckinsale, joka tulkitsee moraalittomuudessaan kiehtovaa hahmoa viiltävällä vetovoimalla.

Tarinan alkuasetelma on Austenin teoksista tuttu – aviomies pitäisi löytää, niin lady Susanille kuin tämän vastahakoiselle tyttärelle Fredericallekin (Morfydd Clark). Ehdokasta löytyy jos jonkinlaista, eikä lady Susan seurapiirien paheksunnasta huolimatta kaihda keinoja kietoessaan miehiä pikkurillinsä ympärille.

Kate Beckinsale tulkitsee moraalittomuudessaan kiehtovaa hahmoa viiltävällä vetovoimalla.

Kirjavan hahmokaartin kanssakäymisistä syntyy herkullista draamaa ja riemastuttavaa komediaa, joista olisi mielellään nauttinut pidempäänkin.

Katso traileri:

Love & Friendship

****

Ensi-ilta 23.9

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu on liikuttava elokuva nuoren tytön raskaasta elämästä. Leffaa kannattelevat ennen kaikkea näyttelijöiden vaikuttavat roolisuoritukset.

Varpun (Linnea Skog) suhde äitiinsä Siruun (Paula Vesala) on nurinkurinen. Äidin käyttäytyessä kuin vastuuton lapsi jää aikuisen rooli 12-vuotiaalle tyttärelle, eikä kavereistakaan oikein ole tueksi.

Eräänä päivänä Varpu saa tarpeekseen ja lähtee varastetulla autolla etsimään isäänsä, josta tietää vain nimen ja asuinpaikkakunnan.

Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala.

Vilhusen hillityssä draamaelokuvassa loistavat ennen kaikkea näyttelijät. Nuoren Skogin ja Vesalan kemiat pelaavat hyvin yhteen ja molemmat vakuuttavat rooleissaan. Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala. Syy sille, miksi isä on puuttunut kuvioista, rakentuu hiljalleen kohti sydäntä särkevää kärjistymää.

Miinuksena todettakoon, että elokuvan tarinat tuntuvat jäävän hieman puolitiehen. Etenkin yhden hahmon kohtalo jää suureksi kysymysmerkiksi. Myös hätiköidyltä tuntuva loppu olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille.

Katso traileri:

Tyttö nimeltä Varpu

***

Ensi-ilta 23.9.

Brad Pittin huhutaan jälleen rakastuneen vastanäyttelijäänsä.

Brad Pittin ja Angelina Jolien eron syiksi on huhuttu niin parin erimielisyyksiä lasten kasvatusta koskevissa asioissa kuin Bradin kannabiksen käyttöäkin. Lisäksi Angelinan miehensä perään palkkaaman yksityisetsivän väitetään paljastaneen, että Bradillä on ollut suhde Allied-elokuvan vastanäyttelijänsä Marion Cotillardin, 40, kanssa. Suhdehuhuista uutisoi Page Six.

Oscar-palkitun ranskalaisnäyttelijän kenties tunnetuin elokuva on Pariisin varpunen – Édith Piaf, jossa hän näytteli laulaja Édith Piafia.

The Daily Mailin saamien tietojen mukaan Marion on tyrmistynyt väitteistä. Hän on parisuhteessa näyttelijä Guillaume Canet'n, 43, kanssa, ja parilla on viisivuotias poika Marcel.

Marion on tyrmistynyt väitteistä.

1940-luvulle sijoittuvassa vakoojadraamassa kieltämättä on erotiikkaa – rakastuvathan pääosan esittäjien roolihahmot toisiinsa. Bradin ja Marionin välillä onkin kuvailtu olevan sähköistä latausta. Näkyykö se jo trailerissa? Päättele itse.

Elokuva tulee ensi-iltaan marraskuussa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.