Lyz on yksi Fintiaanien mailla -kirjaan haastatelluista Suomen-siirtolaisten jälkeläisistä. Meeri Koutaniemen, Katja Ketun ja Maria Seppälän kirja on juuri ilmestynyt. Ojibwat ovat yksi suurimmista intiaanikansoista, ja heitä elää Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 190 000. Kuva: Anna Huovinen
Lyz on yksi Fintiaanien mailla -kirjaan haastatelluista Suomen-siirtolaisten jälkeläisistä. Meeri Koutaniemen, Katja Ketun ja Maria Seppälän kirja on juuri ilmestynyt. Ojibwat ovat yksi suurimmista intiaanikansoista, ja heitä elää Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 190 000. Kuva: Anna Huovinen

Fintiaanit ovat suomalaisten isovanhempien ja ojibwa-intiaanien jälkeläisiä, joiden kulttuuriin kuuluu niin joulu kuin rummutus. Lyz Jaakola on yksi heistä.

Hei Lyz Jaakola, kuka sinä olet?

– Nimeni on Nitaa-nagamokwe, olen kotoisin Fond du Lacin reservaatista ja olen suomalais-amerikkalaisen isän ja ojibwa-intiaaniäidin tytär. Olen naimisissa ja minulla on kolme lasta sekä yksi bonuslapsi. Mieheni on kotona lasten kanssa, minä työskentelen heimocollegessa musiikinopettajana sekä opetan lapsille ojibwan kieltä ja teen musiikkia. 

Isovanhempasi muuttivat Pohjanmaalta Yhdysvaltojen Minnesotaan 1892. Mitä tiedät heidän elämästään?

– Ehdimme viettää isoäitini kanssa lomia yhdessä. Isäni sekä hänen veljensä menivät molemmat naimisiin alkuperäisasukkaan kanssa, joten myös kaikki serkkuni ovat fintiaaneja.

Osa pitää intiaanien ja Suomen-siirtolaisten jälkeläistä kuvaavaa fintiaani-sanaa halventavana. Mitä sinä siitä ajattelet?

– En pidä sanaa hyvänä tai huonona. Sehän naurattaa ihmisiä, en oikein tiedä, miksi. Kasvoin 70-luvulla, jolloin etnisiä vitsejä kerrottiin paljon. Luulen, että sen takia fintiaani-sanalle naureskellaan vielä nykyisinkin. 

Miten suomalainen perintö näkyy elämässäsi?

– Minussa ojibwaa ja suomalaista ei voi erotella, sillä olen molempien kulttuurien kasvatti. Lapsena se näkyi esimerkiksi jouluisin, kun lauloimme suomalaisia joululauluja. Isäni puhui kuitenkin vain englantia – heille tapahtui sama kuin intiaanilapsille, joita kiellettiin puhumasta omaa kieltään kouluissa. Minäkään en puhu suomea kuin kohteliaisuuksien sekä muutaman kirosanan verran! 

”En puhu suomea kuin kohteliaisuuksien ja muutaman kirosanan verran!”

Minua on muokannut suomalais-amerikkalainen kulttuuri, jossa olen kasvanut. Toisaalta tunnen paljon ojibwoja, joissa on suomalaisiksi katsottavia piirteitä: hekin ovat ujoja ja vähän varautuneita, mutta toisaalta haluavat luoda yhteyksiä ihmisten välille ja kannustaa kaikkia tulemaan toimeen keskenään. Myös esimerkiksi Suomen Kalevalassa ja heimomme maailmanselityksessä on paljon yhteneväisyyksiä.

Elämä reservaatissa tuo mieleen eriarvoisuuden, köyhyyden ja päihdeongelmat. Onko se koko totuus?

– Osa totuudesta kyllä. Iso osa reservaatin asukkaista ei ole käynyt edes lukiota, ja valtaosalla ei ole keskitason tutkintoa. Minun maisteritutkintoni on siis poikkeus. Se on varmaankin seurausta siitä, että sekä isäni että äitini kävivät lukion loppuun. Omilla lapsillani ei ole juuri mitään ylimääräistä, mutta minusta se on vain hyvä asia.

Myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla on takanaan alistamisen historia: heiltäkin on viety maa ja kielletty kulttuuri. Millainen tilanne on nyt? 

– Isoja asioita on kesken edelleen. Alkuperäiskansojen jälkeläiset ovat seuranneet mediasta, miltä intiaanin kuuluisi näyttää: ruskettuneelta ratsastavalta puhvelinmetsästäjältä, jolla on ihan tietynlaiset kasvonpiirteet. Sellainen vaikuttaa nuoren ihmisen itsetuntoon todella paljon. Oikeasti Pohjois-Amerikan intiaaneja on vaikka minkä näköisiä. Minultakin kysytään, olenko oikeasti intiaani, sillä minäkään en sovi muottiin: minulla on punertavat hiukset, eikä heimomme ratsastanut vaan liikkui jalan.

Parantaminen kuuluu intiaanikulttuuriin, ja sinun parannuskeinojasi ovat juoksu ja rummutus. Kerro lisää!

– Menetin siskoni 7 vuotta sitten, ennen kuin hän ehti täyttää 50. Kun hän kuoli, joku sytytti sisälleni tulen: miten minä voin tehdä elämästäni niin merkityksellistä kuin haluan? Se sai minut heräämään siihen, miten voin vaikuttaa perheeseeni, yhteisööni, koko maailmaan. Oikeasti tarvitaan vain yksi ihminen luomaan aalto, joka voi muuttaa kaiken. Minusta ei olisi politiikkaan, mutta tiedän, mitä osaan: laulaa ja juosta. 

”Tarvitaan vain yksi ihminen luomaan aalto, joka voi muuttaa kaiken.” 

Parantamisen aiheita on paljon. Yhteisömme taistelee jatkuvasti varsinkin riippuvuuksien kanssa. Päihteet ja sairaudet ovat isoja ongelmia – jopa joka toisella aikuisella on diabetes. Lisäksi esiintyy paljon suolistoperäisiä syöpiä ja mielenterveysongelmia. Uskon, että terveysongelmat johtuvat siitä, että ruokavaliomme on muuttunut niin nopeasti. Isovanhempani ja vanhempani viljelivät ja metsästivät ruokansa itse, ja minunkin poikani opettelee juuri metsästämään. Moni ei kuitenkaan elä niin, koska Mäkkärissä käyminen on helpompaa.

Jos minun ei tarvitsisi käydä töissä maksaakseni laskuja, juoksisin ja laulaisin koko ajan! Ojibwa-musiikissa rummuttaminen on oleellinen asia. Minulla on ollut rumpubändi kymmenen vuoden ajan, ja esiintymällä olemme käynnistäneet kansanliikkeen, joka haluaa vaikuttaa ympäristömme säilymiseen. Parannamme siis itseämme sekä yhteisöämme. Myös juokseminen on osa kulttuuriamme, sillä natiivit liikkuivat kävellen, ja 70-luvulta saakka olemme kävelleet ja juosseet ihmisoikeuksiemme puolesta sekä ympäristönsuojelun takia.

Jos minä voin vaikuttaa mihinkään laulamalla ja juoksemalla, sen teen. Juoksemme läpi kurjimpien alueiden, jotta kaikki näkevät, että tässä juoksevat ihmiset, jotka te tunnette, ja he pystyvät parempaan, siksi sinäkin pystyt.  

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Tampere-talon Muumimuseon uudessa näyttelyssä on esillä muumiaiheisia teoksia ja animaatioita, joita ei ole näytetty yleisölle koskaan aiemmin.

Muumifanit hoi, kannattaa käväistä Tampereella! Aamulehti nimittäin kertoo, että tänään yleisölle avautuneessa Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on tarjolla harvinaisia herkkuja. Tampere-talon Muumimuseon näyttely esittelee Tove Janssonin muumihahmoja aina 1930-luvun mustista muumeista 1990-luvun muumianimaatioihin.

Luit oikein: ihka ensimmäiset muumit eivät olleet pyöreitä, valkoisia ja suloisia, vaan mustia ja vihaisia. Mustat muumit eivät ole monille tuttuja, koska ne ovat pysyneet hyvin piilossa tähän päivään asti.

Museoamanuenssi ja näyttelyn käsikirjoittaja Virpi Nikkari kertoo, että Tove Jansson piirsi ensimmäisen muumin kaltaisen hahmon ollessaan noin 13-vuotias.

– Ensimmäinen hahmo syntyi, kun Tove Jansson vietti nuorena kesiä Pellingin saaristossa. Hän kävi veljensä kanssa väittelyä piirtelemällä ja kirjoittelemalla ulkokäymälän seinälle. Kun Tove kommentoi veljensä kirjoittamaa Immanuel Kantin lausetta, hän päätti piirtää rumimman olennon, jonka keksi. Silloin hän piirsi vähän muumimaisen hahmon siihen seinälle, Nikkari kertoo.

”Tove kirjoitti nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta muumipeikosta, joka vaani sängyn alla.”

Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM
Tove Janssonin nimeämätön teos 1930-luvulta. Kuva: Jari Kuusenaho, Moomin CharactersTM

Hahmo yhdistyi Muumipeikko-nimeen, jonka oli keksinyt Toven eno.

– Toven eno pelotteli toisinaan häntä sillä, että Muumipeikko käy kimppuun, kun Tove kävi jatkuvasti salaa ruokakaapilla. Silloin Tove näki Muumipeikon uhkaavana hahmona, ja kirjoitti myös nuoruuden päiväkirjoissaan pelottavasta Muumipeikosta, joka vaani sängyn alla. Vasta ensimmäisten kirjojen myötä hahmo alkoi muuttua positiivisemmaksi ja lämminhenkisemmäksi.

Tove Jansson ja muumit -näyttelyssä on esillä neljä teosta, joissa esiintyy alkuperäisiä, mustia muumeja.

”Ensimmäiset muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja.”

– Teoksissa muumit ovat pikimustia, niillä on punaiset silmät ja ne ovat aika pelottavia hahmoja, eli aika kaukana nykyisestä muumihahmosta. Mustat muumit on kuvattu melko jännittävissä miljöissä, kuten synkässä yökuvassa, jossa yksinäinen musta muumi kävelee kaupunkiaukiolla, Nikkari kertoo.

Näyttelyssä tarkastellaan muun muassa muumihahmojen taustoja, Tove Janssonin suhdetta muumeihin, hahmojen syntyhistoriaa sekä miten muumit saavuttivat maailmanlaajuista huomiota 1950-luvulla. 

– Näyttelyssä on mukana aika paljon 50-luvun esineistöä, kuten ensimmäinen muumiastiasto, joka on tarkoitettu lapsille. Astiastoon kuuluu myös muki, josta muumimukien teko on myöhemmin lähtenyt liikkeelle. Ensimmäinen muumimuki onkin aika tavoiteltu esine keräilijöiden keskuudessa, ja sen hinta on jopa noin 2 000 euroa, Nikkari kertoo.

Popmusiikissa on riittänyt tunteiden tulkkeja, mutta Leevi and the Leavings -yhtyeen dynamo Gösta Sundqvist oli siinä valovuoden edellä muita.

Leevi and the Leavings jäi suomalaisen popmusiikin historiankirjoihin heti ensimmäisellä albumillaan Suuteleminen kielletty – vaikka nuori yhtye ei sitä vielä levyn ilmestyessä keväällä 1980 itse tiennytkään.

Debyyttilevyn hulvattoman disko-instrumentaalin Tuhannen markan setelin melodian osaavat kuitenkin nykyään ulkoa kaikki ennen 1990-lukua syntyneet suomalaiset.

Urheiluruudun pitkäaikaisena tunnussävelmänä kappale ennakoi tekstittömyydestään huolimatta Leevi and the Leavingsin sanoittajan ja säveltäjän Gösta Sundqvistin tulevaa roolia suomalaisuuden syvimpien tuntojen tarkkanäköisenä tulkkina.

Näitä tulkkeja on riittänyt popmusiikissa useita, mutta Sundqvist erosi muista naittamalla tarkkanäköisyyden vinoon huumoriin. Leevi and the Leavingsin lauluja kuuntelemalla suomalaiset oppivat nauramaan omalle elämäntavalleen.

Kun kuuntelee Leavingsin vuosien 1980 ja 1985 välissä julkaistua neljää ensimmäistä albumia, Sundqvistin tarkkanäköisyys hätkähdyttää yhä. Kunhan sanoituksessa vaihtaa mikroaaltouunin ja videonauhurin tilalle pari Applen tuotetta, on vuoden 1981 Onnelliset-kappale nykypäivänäkin hersyvä kuvaelma siitä, kuinka parisuhteeseen yritetään ostaa sisältöä tavaroilla, siis viime kädessä illuusiolla keskiluokkaisesta elämästä.

Tyylillisen kokonaisuuden kruunasi jo bändin varhaiskaudella omalaatuinen musiikki, joka oli samaan aikaan sekä erittäin epäsuomalaista että supisuomalaista; uuden aallon syntikkasoundien ja amerikkalaisen 1960-luvun teinipopin yhdistelmä kuulosti Leavingsien käsissä yhtä suomalaiselta kuin Kalevalan runot. 

Pienen Svart-levymerkin huolella tehdyt uudelleenjulkaisut näistä suomalaisen popin merkkipaaluista ovat kulttuurityö vailla vertaa. Tällä tavalla ainutlaatuista härmäläistä ajankuvaa kuuluu dokumentoida.

Leevi and the Leavings: Suuteleleminen kielletty / Mies joka toi rock’n’rollin Suomeen /Kadonnut laakso / Raha ja rakkaus (Svart). Timo Forssin kijoittama Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo -kirja (Like) ilmestyy 16.8.