Elokuvan pitkät taistelukohtaukset saavat lähinnä haukottelemaan.

Tämä tarina on liiankin tuttu, sillä siitä on tehty lukemattomia sovituksia viimeisen sadan vuoden aikana. Tunnetuimpiin niistä kuuluvat vaikkapa Disneyn Miekka kivessä (1963), Monty Pythonin hullu maailma (1975) ja Helen Mirrenin kasarifantasia Excalibur – sankarin miekka (1981). Silti väkivaltaisia mutta veijarimaisia rikoselokuvia tehtaileva brittiohjaaja Guy Ritchie on ryhtynyt tuumasta toimeen.

Guy Ritchien King Arthur: Legend of the Sword on taas yksi näkemys klassikosta, myyttisesta kuningas Arthurista ja hänen taianomaisesta miekastaan Excaliburista. Jos on katsonut edes muutaman ohjaajan aiemmista elokuvista (Snatch – hävyttömät, Puuta, heinää ja muutama vesiperä ja RocknRolla) tietää tasan, mistä on kysymys. Hengästyttäviä nopeutuksia, irvileukaista vitsailua, väkivallalla mässäileviä pitkiä taistelukohtauksia ja kuivaa huumoria.

Ikävä kyllä Ritchien tyyli ei astu mahtipontisen kuningas Arthurin maailmaan yhtä hyvin kuin vaikkapa nyky-Lontooseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun David Beckham pääsee näyttäytymään cameoroolissa, koko elokuvasta tulee yksi iso vitsi. Puuduttavan pitkät taistelukohtaukset aiheuttavat haukottelua ja välittömän halun tarkastaa, kuinka paljon elokuvaa on vielä jäljellä.

On uudessa King Arthurissa onneksi muutama oikeasti hauska kohtakin.

Eikä elokuvalta ainakaan kannata odottaa minkäänlaista järkevää roolitusta sen naishahmojen suhteen, sillä valkokankaalla nähdään lähinnä vähän hölmöksi kuvattuja porttoja, tapettavia kuninkaallisia ja maagi, joka häilyy kohtauksissa taka-alalla ja saa suustaan vain harvan sanan, vaikka on oikeastaan avainhenkilö tapahtumissa.

On uudessa King Arthurissa onneksi muutama oikeasti hauska kohtakin, ja fantasian ystäville se hetki, kun tuleva kuningas (tässä elokuvassa Sons of Anarchy -sarjasta tuttu Charlie Hunnam) vetäisee miekan ensimmäisen kerran kivestä, on aina jollain tavalla värisyttävä.

Katso traileri:

King Arthur: Legend of the Sword

**

Ensi-ilta 10.5.

Tiina Lymin ohjaaman Napapiirin sankarit 3 -elokuvan tyyli muistuttaa turhan paljon Luokkakokous-komedioita.

Dome Karukosken vuonna 2010 ohjaama Napapiirin sankarit oli hitti. Siinä lappilaisessa kirkonkylässä asuva tunari Janne (Jussi Vatanen) metsästi ystäviensä avulla vaimolleen Inarille (Pamela Tola) digiboksia. Teppo Airaksisen ohjaamassa kakkososassa Janne onnistui puolestaan hukkaamaan pariskunnan tyttären. Sarjan kolmannen osan on ohjannut Tiina Lymi. Tällä kertaa elämän tarkoituksen kadottanut Janne etsii itseään tuntureilta. Luvassa on siis jälleen yksi kotimainen kuvaus mieheyden kriisistä.

”Vitsit ovat jopa loukkaavia.”

Jo sarjan toinen osa oli väkinäinen, mutta kolmas tuntuu täysin väkisin väännetyltä. Aiemmat osat olivat kuitenkin sympaattisia, joten kolmosestakin haluaisi tykätä. Lymi on ottanut liikaa pesäeroa aiempiin osiin. Niissäkin oli sovinistista huumoria ja alapäävitsejä, mutta nyt vitsit ovat jopa loukkaavia. Tyyli muistuttaa lähinnä Luokkakokous-komedioita.

Huumoria revitään myös self help -kulttuurista. Siinä riittäisikin ivaamista, mutta ote on turhan lempeä. Jussi yrittää löytää itsensä Paulo Coelhon sivuilta ja viheltelee erämaisemissa El Condor Pasaa. Ei siis mitään varsinaisia oivalluksia.

Napapiirin sankarit 3

**

Ensi-ilta 23.8.

 

Juttua muokattu 23.8. klo 16.24. Kakkososan ohjasi Teppo Airaksinen eikä Dome Karukoski.

Poimimme Sanojen lahja – valitut sitaatit -kirjasta Tove Janssonin tekstinpätkiä, joissa riittää ajateltavaa vaikka loppuelämäksi.

Tove Janssonin hauskimmat ja mieleenpainuvimmat oivallukset yhdessä kirjassa – kyllä kiitos! Yli 500 sivuinen teos Sanojen lahja – valitut sitaatit (WSOY) on niitä täynnä.

Uutuuskirjaan on koottu yksittäisiä lauseita ja pidempiä pätkiä Janssonin kirjoista aina Muumi-sarjakuvista novellikokoelmiin. Aiheet vaihtelevat kepeistä ja rakkaudentäyteisistä ajatelmista kuolemaan ja yksinäisyyteen.

Erityisesti muumit ovat yli 70-vuoden ajan opettaneet meille tärkeitä asioita elämänilosta, ihmissuhteista ja muista tärkeistä asioista. Yksinkertaisten asioiden sanominen ääneen on usein juuri sitä, mitä elämässä tarvitsee kaikkein eniten. Muumien viisaudet on vuosikymmeninkien jälkeen yhtä päteviä kuin 1940-luvulla sotien aikaan.

Kokosimme 10 Janssonin muumikirjoista saatua ajatusta, joista voi saada paljon irti paikasta, iästä ja vuodesta riippumatta:

Viisaita sanoja

”Hän oli ehtinyt oppia, miten tärkeää oli lykätä hartaasti odotettuja asioita tuonnemmaksi, ja hän tiesi että retkeä tuntemattomaan oli valmisteltava harkiten.” Muumipappa ja meri

”Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon. Tämän minä kerronkin Muumipapalle, Hemuli mietti totisena. Eiköhän se vain ole aivan uusi ajatus.” Muumilaakson marraskuu

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.”

”Myy kohautti harteitaan ja ryömi takaisin sammaliin. Hän oli usein nähnyt, miten ne joiden piti tavata seisoivat odottamassa toisiaan väärässä paikassa, tyhmästi ja epätoivoisesti. Sitä ei voi auttaa, ehkä se kuuluu asiaan.” Muumipappa ja meri

”– Paetkaa! huusi Muumimamma. – Poliisi on täällä! Hän ei tiennyt mitä Muumipeikko oli tehnyt, mutta siitä hän oli aivan varma, että hän hyväksyi tuon teon.” Vaarallinen juhannus

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.” Muumipapan urotyöt

”Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua.” Taikurin hattu

Hyvää fiilistä

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” Muumipappa ja meri

”Niiskuneiti pani käpälänsä Muumipeikon käpälään. – Oli miten oli, hän sanoi. – Niin kauan kun sinä et pelkää, minäkin lupaan olla pelkäämättä.” Muumipeikko ja pyrstötähti

”Tämä ilta on laulun ilta.”

”Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.” Näkymätön lapsi: Kevätlaulu

”Yhden ainoan kerran hän oli nähnyt Muumimamman kuonon pilkahtavan oviaukossa – pyöreän ystävällisen kuonon. Koko Muumimamma oli pyöreä juuri sillä lailla kuin äitien kuuluu olla.” Muumilaakson marraskuu

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

Legendaarisen Catherine Deneuven karisma kannattelee ensi-iltaelokuvaa, jossa nainen kohtaa isänsä rakastajattaren.

Keski-ikäinen kätilö Claire (Catherine Frot) pakenee elämää arkisiin rutiineihinsa. Clairen elämä mullistuu, kun hänen isänsä rakastajatar Bèatrice (Catherine Deneuve) ottaa häneen yhteyttä kolmen vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen. Naisilla on iso kana kynittävänä. Samaan aikaan Clairen puutarhapalstan naapurin ilmestyy kiinnostava mies Paul (Olivier Gourmet).

Ranskalaisohjaaja Martin Provost muistetaan meillä parhaiten taiteilijaelämäkerroista Violette ja Séraphine, jotka kertoivat kirjailija Violette Leducista ja taidemaalari Séraphine de Senlisistä. Tällä kertaa ohjaaja on vaihteeksi tarttunut sepitteelliseen tarinaan.

Provostin uutuusdraama Rakkaudella, Bèatrice lepää ranskalaisen elokuvan grand old ladyn Catherine Deneuven harteilla. Deneuve on legenda, jonka näyttelijäntyötä seuraisi mielellään, vaikka hän tulkitsi pelkkää puhelinluetteloa. Erityisen vakuuttavasti hän esittää hurjapäistä naista, joka on tottunut pärjäämään omilla ehdoillaan miehisessä maailmassa. Konkari on saanut arvoisensa vastuksen Catherine Frotista, joka tulkitsee uskottavasti pikkuhiljaa kukkaan puhkeavaa seinäruusua.

katso traileri:

Rakkaudella, Béatrice

***

Ensi-ilta 18.8.