Miten niin puukässässä on parempi meno? Kuva: Shutterstock
Miten niin puukässässä on parempi meno? Kuva: Shutterstock

Vuonna 1866 suomalaisissa kouluissa alettiin opettaa kädentaitoja. Siitä lähtien tytöt ja pojat ovat pakertaneet sitkeästi erillään. Uusi opetussuunnitelma kuitenkin räjäytti sukupuolittuneen muinaisjäänteen.

Nykyaikainen nainen osaa käyttää porakonetta ja mies parsia itse sukkansa, mutta koulujen käsityön opetus Suomessa on silti ollut sukupuolittunutta ihan viime vuosiin asti. Oppilaat ovat saaneet valita jo vuodesta 1994 lähtien, opiskelevatko teknistä vai tekstiilityötä, mutta käytännössä suurin osa tytöistä on valinnut tekstiilin ja pojat teknisen työn.

Mutta nyt asiantilaan on tullut muutos! Tänä vuonna käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma nimittäin kieltää jakamasta käsitöitä tekniseen ja tekstiiliin. Syksystä lähtien kouluissa on opetettu käsitöitä kaikille samansisältöisenä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki sukupuoleen katsomatta pääsevät (tai joutuvat) niin virkkaamaan kuin nikkaroimaan.

Miksi sulkea polkuja?

Teknologiakasvatuksen yliopistonopettaja Sonja Niiranen on tyytyväinen uudistuksesta ja uskoo, että sen vaikutukset tulevat näkymään myöhemmin työelämässä.

Syyskuun lopussa Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin Niirasen kasvatustieteen väitöstutkimus, jossa hän selvitti, kuinka tyttöjen mahdollisuuksia ja kiinnostusta teknologian opiskeluun voitaisiin lisätä perusopetuksessa, ja edistäisikö tämä naisten hakeutumista teknisille aloille nykyistä enemmän. Niiranen esitti väitöksessään, että yksi keino olisi kannustaa tyttöjä teknisten aiheiden pariin pariin jo alakoulussa.

– Uusi opetussuunnitelma tuli kuin tilauksesta. Kun aloitin tutkimustani, en vielä aavistanut, että näin tulee käymään, Niiranen kertoo.

– Kun tytöt ovat valinneet tekstiilityön, he ovat tietämättään sulkeneet itseltään merkittävän osan perusopetuksen teknologiakasvatuksesta. Toki uudistus on hyvä myös pojille; kaikki materiaalit ja taidot ovat kaikille tärkeitä nykypäivänä.

Kaveri ja kannustusta

Osana väitöstyötään Niiranen tutki teknisen työn naisopettajia sekä diplomi-insinööriksi opiskelevia naisopiskelijoita heidän kokemuksistaan käsityön opetuksesta. Moni näistä naisista kertoi, että heillä olisi ollut jo peruskoulussa kiinnostusta teknisiin töihin, mutta olisivat halunneet mukaansa jonkun kaverin. Kun sellaista ei löytynyt, he olivat valinneet tekstiilityön.

”Sitten oli niitäkin opiskelijoita, joille oli kotona sanottu, että naisen pitää osata tehdä naisten käsitöitä.”

– Lisäksi tytöt kaipaavat poikia enemmän kannustusta ja tukea opettajalta, Niiranen kertoo huomioistaan.

Aina tekniseen työhön ei päässyt, vaikka olisi itse halunnutkin – ja vaikka valinnan on pitänyt olla mahdollista jo vuodesta 1994.

– On ollut tapauksia, joissa iso osa oppilaista on halunnut mennä tekniseen työhön, ja kun he eivät ole mahtuneetkaan yhteen ryhmään, oppilaille on ilmoitettu, että pojat menevät tekniseen ja tytöt tekstiiliin ja sitten on tehty lisäksi jokin yhteisprojekti. Sitten oli niitäkin, joille oli kotona sanottu, että naisen pitää osata tehdä tekstiilitöitä.

Niiranenkin opiskeli aikoinaan peruskoulussa tekstiilityötä, ja valitsi teknisen työn sivuaineekseen vasta opettajankoulutuksessa. Nykyään hän opettaa teknistä työtä opettajaopiskelijoille.

– Opiskellessani pidin teknisestä työstä ja huomasin olevani hyvä siinä. Mutta minäkin uskalsin valita sen sivuaineekseni vasta, kun eräs miespuolinen opiskelukaverini lupasi auttaa minua, jos minulle tulee vaikeuksia, Niiranen naurahtaa.

Miksi vasta nyt?

Muutos opetussuunnitelmaan tuli silti hämmentävän myöhään. Niiranen uskoo, että syyt ovat olleet pikemminkin käytännöllisiä kuin ideologisia. Eräs syy on voinut olla se, että tekstiili- ja teknisen työn aineenopettajia on koulutettu erillään, ja yliopistotasolla aineilla on ollut eri taustatieteet.

Ja vaikka uudistus on hieno, se tietää haasteita kouluissa, Niiranen sanoo. Koulujen tilat asettavat omat käytännön hankaluutensa: tekstiili- ja teknisen työn luokat ovat erillisiä ja yleensä kaukana toisistaan. Teknisen työn luokassa saa turvallisuussyistä olla vain tietty määrä oppilaita yhtä aikaa. Kuinka oppilaat jaetaan ryhmiin, jos ryhmät ovat niin suuria, etteivät kaikki voi olla samassa paikassa yhtä aikaa? Miten valvonta järjestetään?

Niirasen mukaan aihe on nyt arka monissa kouluissa.

– Teknisen ja tekstiilityön opettajien täytyy nyt luonnollisesti tehdä paljon yhteistyötä.

Discomeininkiä ja rättejä jämäkankaista – naiset muistelevat käsityötunteja

”80-luvun lopulla yläasteella meillä oli muutama tunti teknistä työtä pakollisena. Me tytöt emme suinkaan tehneet tunneilla mitään, vaan opettelimme esimerkiksi vaihtamaan hehkulampun (vain teoriassa, käytäntö olisi voinut olla liian vaarallista) ja tunnistamaan ruuvipenkin. Ala-asteella sentään olimme tehneet pannunalusen ja puisen lastan. Vihasin rättikässää sydämeni pohjasta, mutta minun aikanani ei todellakaan ollut vaihtoehto, että olisi ottanut valinnaiseksi teknisen työn. Se oli ollut vähän sama kuin olisi kysytty, haluatko sotaan etulinjaan.” Anna, 43

”Meidän luokalta kaikki pojat valitsivat teknisen työn ja kaikki tytöt tekstiilityön. Osa tytöistä olisi halunnut valita toisin, mutta luokanopettaja (vanha naisopettaja) antoi ymmärtää, että tyttöjen ei kannata mennä puukässään, koska yläasteella siellä tehdään jotain raskaita, fyysisiä metallitöitä, tyyliin nostellaan autoja…” Maiju, 24

”Vihasin tekstiilitöitä. Tuntuu, ettemme tehneet mitään muuta kuin kudoimme sukkaa hiljaisuudessa. Kaikenlainen pulina ja vitsailu samanaikaisesti oli kielletty. Yläasteella, lamavuosina, ompelimme vaatteita tai etäisesti niitä muistuttavia riepuja, kammottavista jämäkankaista. Kukaan ei koskaan käyttänyt niitä. Puukäsityöt kiinnostivat, mutta en halunnut olla ainoa tyttö ryhmässä. Olisin kuitenkin saanut jätkiltä osakseni vain jotain letin kiskomista tai rintsikoiden rämpyttelyä.”  Mari, 38

”Muistan, kun ala-asteella menimme testaamaan puutöiden tekemistä ja innostuin niistä heti. Tykkäsin kyllä paljon virkkaamisesta, neulomisesta ja ompelustakin. Mutta puutyöluokassa oli paljon parempi meno. Kun ompeluluokassa oli hiljaista, puutyöluokassa sai puhua ääneen ja kuunnella musiikkia.” Katri, 38

”Ala-asteella pakotin äidin tekemään kaikki villasukat ja lapaset kotona, koska tunnilla en niitä tietenkään saanut niitä mihinkään kuosiin.

Yläasteella valitsin puukäsityöt, ja rakastin sitä, vaikka olin siinäkin paska, mutta se luokan tuoksu, ah. En ollut onneksi ainoa tyttö, vaan tunnilla oli kaksi muutakin mirkkua. Myönnetään, välillä menin tytön rooliin 'en osaa enkä uskalla', jotta sain jonkun pojan auttamaan jossain ärsyttävässä hommassa. Opettaja sen sijaan antoi meidän ihan rauhassa hitsailla ja puuhailla, eikä kohdellut meitä mitenkään tyttöinä, mutta luokan kundit sentään sorvasivat mulle sellaisen ihanan puudildon.” Nanna, 40

”Mä olin veistossa. Neljä tyttöä oli halunnut sinne, mutta vain kaksi tai kolme pääsi. Meille pidettiin oikein keskustelu aiheesta, jossa tuotiin esiin huoli siitä, että sitten joku poika olisi joutunut 'tyttöjen' kässään. Tämä tapahtui joskus 80-luvun puolivälissä.” Tuuli, 42

Tiina Lymin ohjaaman Napapiirin sankarit 3 -elokuvan tyyli muistuttaa turhan paljon Luokkakokous-komedioita.

Dome Karukosken vuonna 2010 ohjaama Napapiirin sankarit oli hitti. Siinä lappilaisessa kirkonkylässä asuva tunari Janne (Jussi Vatanen) metsästi ystäviensä avulla vaimolleen Inarille (Pamela Tola) digiboksia. Karukosken ohjaamassa kakkososassa Janne onnistui puolestaan hukkaamaan pariskunnan tyttären. Sarjan kolmannen osan on ohjannut Tiina Lymi. Tällä kertaa elämän tarkoituksen kadottanut Janne etsii itseään tuntureilta. Luvassa on siis jälleen yksi kotimainen kuvaus mieheyden kriisistä.

”Vitsit ovat jopa loukkaavia.”

Jo sarjan toinen osa oli väkinäinen, mutta kolmas tuntuu täysin väkisin väännetyltä. Aiemmat osat olivat kuitenkin sympaattisia, joten kolmosestakin haluaisi tykätä. Lymi on ottanut liikaa pesäeroa aiempiin osiin. Niissäkin oli sovinistista huumoria ja alapäävitsejä, mutta nyt vitsit ovat jopa loukkaavia. Tyyli muistuttaa lähinnä Luokkakokous-komedioita.

Huumoria revitään myös self help -kulttuurista. Siinä riittäisikin ivaamista, mutta ote on turhan lempeä. Jussi yrittää löytää itsensä Paulo Coelhon sivuilta ja viheltelee erämaisemissa El Condor Pasaa. Ei siis mitään varsinaisia oivalluksia.

Napapiirin sankarit 3

**

Ensi-ilta 23.8.

Poimimme Sanojen lahja – valitut sitaatit -kirjasta Tove Janssonin tekstinpätkiä, joissa riittää ajateltavaa vaikka loppuelämäksi.

Tove Janssonin hauskimmat ja mieleenpainuvimmat oivallukset yhdessä kirjassa – kyllä kiitos! Yli 500 sivuinen teos Sanojen lahja – valitut sitaatit (WSOY) on niitä täynnä.

Uutuuskirjaan on koottu yksittäisiä lauseita ja pidempiä pätkiä Janssonin kirjoista aina Muumi-sarjakuvista novellikokoelmiin. Aiheet vaihtelevat kepeistä ja rakkaudentäyteisistä ajatelmista kuolemaan ja yksinäisyyteen.

Erityisesti muumit ovat yli 70-vuoden ajan opettaneet meille tärkeitä asioita elämänilosta, ihmissuhteista ja muista tärkeistä asioista. Yksinkertaisten asioiden sanominen ääneen on usein juuri sitä, mitä elämässä tarvitsee kaikkein eniten. Muumien viisaudet on vuosikymmeninkien jälkeen yhtä päteviä kuin 1940-luvulla sotien aikaan.

Kokosimme 10 Janssonin muumikirjoista saatua ajatusta, joista voi saada paljon irti paikasta, iästä ja vuodesta riippumatta:

Viisaita sanoja

”Hän oli ehtinyt oppia, miten tärkeää oli lykätä hartaasti odotettuja asioita tuonnemmaksi, ja hän tiesi että retkeä tuntemattomaan oli valmisteltava harkiten.” Muumipappa ja meri

”Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon. Tämän minä kerronkin Muumipapalle, Hemuli mietti totisena. Eiköhän se vain ole aivan uusi ajatus.” Muumilaakson marraskuu

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.”

”Myy kohautti harteitaan ja ryömi takaisin sammaliin. Hän oli usein nähnyt, miten ne joiden piti tavata seisoivat odottamassa toisiaan väärässä paikassa, tyhmästi ja epätoivoisesti. Sitä ei voi auttaa, ehkä se kuuluu asiaan.” Muumipappa ja meri

”– Paetkaa! huusi Muumimamma. – Poliisi on täällä! Hän ei tiennyt mitä Muumipeikko oli tehnyt, mutta siitä hän oli aivan varma, että hän hyväksyi tuon teon.” Vaarallinen juhannus

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.” Muumipapan urotyöt

”Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua.” Taikurin hattu

Hyvää fiilistä

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” Muumipappa ja meri

”Niiskuneiti pani käpälänsä Muumipeikon käpälään. – Oli miten oli, hän sanoi. – Niin kauan kun sinä et pelkää, minäkin lupaan olla pelkäämättä.” Muumipeikko ja pyrstötähti

”Tämä ilta on laulun ilta.”

”Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.” Näkymätön lapsi: Kevätlaulu

”Yhden ainoan kerran hän oli nähnyt Muumimamman kuonon pilkahtavan oviaukossa – pyöreän ystävällisen kuonon. Koko Muumimamma oli pyöreä juuri sillä lailla kuin äitien kuuluu olla.” Muumilaakson marraskuu

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

Legendaarisen Catherine Deneuven karisma kannattelee ensi-iltaelokuvaa, jossa nainen kohtaa isänsä rakastajattaren.

Keski-ikäinen kätilö Claire (Catherine Frot) pakenee elämää arkisiin rutiineihinsa. Clairen elämä mullistuu, kun hänen isänsä rakastajatar Bèatrice (Catherine Deneuve) ottaa häneen yhteyttä kolmen vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen. Naisilla on iso kana kynittävänä. Samaan aikaan Clairen puutarhapalstan naapurin ilmestyy kiinnostava mies Paul (Olivier Gourmet).

Ranskalaisohjaaja Martin Provost muistetaan meillä parhaiten taiteilijaelämäkerroista Violette ja Séraphine, jotka kertoivat kirjailija Violette Leducista ja taidemaalari Séraphine de Senlisistä. Tällä kertaa ohjaaja on vaihteeksi tarttunut sepitteelliseen tarinaan.

Provostin uutuusdraama Rakkaudella, Bèatrice lepää ranskalaisen elokuvan grand old ladyn Catherine Deneuven harteilla. Deneuve on legenda, jonka näyttelijäntyötä seuraisi mielellään, vaikka hän tulkitsi pelkkää puhelinluetteloa. Erityisen vakuuttavasti hän esittää hurjapäistä naista, joka on tottunut pärjäämään omilla ehdoillaan miehisessä maailmassa. Konkari on saanut arvoisensa vastuksen Catherine Frotista, joka tulkitsee uskottavasti pikkuhiljaa kukkaan puhkeavaa seinäruusua.

katso traileri:

Rakkaudella, Béatrice

***

Ensi-ilta 18.8.