Emma Clinen esikoisromaanista käytiin tarjouskisa. Kuva: Tuomas Kolehmainen
Emma Clinen esikoisromaanista käytiin tarjouskisa. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Emma Clinen esikoisromaani sukeltaa Charles Mansonin kulttiin. Paremmin se onnistuu kuitenkin teini-iän kuvauksessa.

Charles Mansonin kultti on innoittanut populaarikulttuurin tekijöitä jo vuosikymmenien ajan. Tänäkin vuonna Yhdysvalloissa ilmestyy vuoden 1969 veriteoista kirjoja, dokumentteja ja elokuvia. 

Kaliforniassa syntynyt esikoiskirjailija Emma Cline tarttuu kulttiin fiktion keinoin. Hänen kirjassaan pääosassa ovat kuitenkin kultin tytöt, eikä sen Charles Manson -henkinen pomo Russell.

Kirja alkaa nykyajasta, jossa ystävänsä rantataloon vetäytynyt Evie Boyd herää keskellä yötä murtautumisen ääniin. Alkukantainen pelko tuo pintaan muistot vuoden 1969 Kaliforniasta. Tuolloin äitinsä ja parhaan ystävänsä kanssa riitaantunut 14-vuotias Evie viehättyy eristyksissä elävästä kultista. Mukaan häntä ei vedä pääjehu Russell vaan yksi kultin tytöistä, Suzanne, joka lumoaa hänet täysin.

Päivät kuluvat tyttöyden projektissa: kananmunanaamioita hiuksille, testimeikkejä eri valaistuksiin, odottamista.

”En osannut selittää itselleni, miksi vatsanpohjaa oli kouraissut häntä katsellessa. Hän näytti yhtä oudolta ja verekseltä kuin kasvi, joka kukkii vain viiden vuoden välein, leimahtaa loisteliaaseen kukintaan, jonka räikeys ja kihelmöivä härnäävyys käy melkein kauneudesta.”

Loistavasti kerrottu kasvutarina

Kultti jää Tytöt-romaanissa kuitenkin sivuosaan, sillä kirjan ansiot ovat nuoren tytön kasvutarinan kuvauksessa. Emma Cline tavoittaa hienosti teini-ikäisen maailman, kun päivät venyvät kuin purukumi ja kun jokaisessa hetkessä on lupaus jostain suuresta. Ennen kulttiin liittymistä Evien elämä on ollut vain valmistautumista siihen, että joku huomaisi. Päivät kuluvat tyttöyden projektissa: kananmunanaamioita hiuksille, testimeikkejä eri valaistuksiin, odottamista. ”Käyttivätkö pojat sen kaiken ajan omiksi itseksi kasvamiseen”, pohtii keski-ikäinen Evie.

Russellin kultin tarina päättyy elokuisen yön murhiin, ja samalla loppuu myös Evien lapsuus. Hänen rakastamastaan Suzannesta kuoriutuu yksi yön päättäväisimmistä tappajista, mutta mitä Evie valitsi – vai valitsiko mitään? Aikuisiällä hän on jäänyt tuuliajolle, moraaliseen limboon ja vastauksia vaille. Kultin tytöt sentään saivat elämälleen draaman kaaren, alun ja lopun, ja heidät toden totta huomattiin.

Cline kuvaa taitavasti myös 1960-lukua jumiutumatta ajanjakson ilmeisempiin kliseisiin. Hän näyttää myös, kuinka väkivaltainen vapaan rakkauden aikakaudeksi julistettu 1960-luku oli naisia kohtaan. Viha jatkuvasta kaltoinkohtelusta oli taustalla myös kultin tyttöjen tekemissä julmissa murhissa, Emma Cline vihjaa. Onko tämä uskottava selitys, se jää pohdittavaksi.

Emma Cline: Tytöt

Suom. Kaijamari Sivill (Otava)

Poimimme Sanojen lahja – valitut sitaatit -kirjasta Tove Janssonin tekstinpätkiä, joissa riittää ajateltavaa vaikka loppuelämäksi.

Tove Janssonin hauskimmat ja mieleenpainuvimmat oivallukset yhdessä kirjassa – kyllä kiitos! Yli 500 sivuinen teos Sanojen lahja – valitut sitaatit (WSOY) on niitä täynnä.

Uutuuskirjaan on koottu yksittäisiä lauseita ja pidempiä pätkiä Janssonin kirjoista aina Muumi-sarjakuvista novellikokoelmiin. Aiheet vaihtelevat kepeistä ja rakkaudentäyteisistä ajatelmista kuolemaan ja yksinäisyyteen.

Erityisesti muumit ovat yli 70-vuoden ajan opettaneet meille tärkeitä asioita elämänilosta, ihmissuhteista ja muista tärkeistä asioista. Yksinkertaisten asioiden sanominen ääneen on usein juuri sitä, mitä elämässä tarvitsee kaikkein eniten. Muumien viisaudet on vuosikymmeninkien jälkeen yhtä päteviä kuin 1940-luvulla sotien aikaan.

Kokosimme 10 Janssonin muumikirjoista saatua ajatusta, joista voi saada paljon irti paikasta, iästä ja vuodesta riippumatta:

Viisaita sanoja

”Hän oli ehtinyt oppia, miten tärkeää oli lykätä hartaasti odotettuja asioita tuonnemmaksi, ja hän tiesi että retkeä tuntemattomaan oli valmisteltava harkiten.” Muumipappa ja meri

”Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon. Tämän minä kerronkin Muumipapalle, Hemuli mietti totisena. Eiköhän se vain ole aivan uusi ajatus.” Muumilaakson marraskuu

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.”

”Myy kohautti harteitaan ja ryömi takaisin sammaliin. Hän oli usein nähnyt, miten ne joiden piti tavata seisoivat odottamassa toisiaan väärässä paikassa, tyhmästi ja epätoivoisesti. Sitä ei voi auttaa, ehkä se kuuluu asiaan.” Muumipappa ja meri

”– Paetkaa! huusi Muumimamma. – Poliisi on täällä! Hän ei tiennyt mitä Muumipeikko oli tehnyt, mutta siitä hän oli aivan varma, että hän hyväksyi tuon teon.” Vaarallinen juhannus

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.” Muumipapan urotyöt

”Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua.” Taikurin hattu

Hyvää fiilistä

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” Muumipappa ja meri

”Niiskuneiti pani käpälänsä Muumipeikon käpälään. – Oli miten oli, hän sanoi. – Niin kauan kun sinä et pelkää, minäkin lupaan olla pelkäämättä.” Muumipeikko ja pyrstötähti

”Tämä ilta on laulun ilta.”

”Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.” Näkymätön lapsi: Kevätlaulu

”Yhden ainoan kerran hän oli nähnyt Muumimamman kuonon pilkahtavan oviaukossa – pyöreän ystävällisen kuonon. Koko Muumimamma oli pyöreä juuri sillä lailla kuin äitien kuuluu olla.” Muumilaakson marraskuu

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.

Legendaarisen Catherine Deneuven karisma kannattelee ensi-iltaelokuvaa, jossa nainen kohtaa isänsä rakastajattaren.

Keski-ikäinen kätilö Claire (Catherine Frot) pakenee elämää arkisiin rutiineihinsa. Clairen elämä mullistuu, kun hänen isänsä rakastajatar Bèatrice (Catherine Deneuve) ottaa häneen yhteyttä kolmen vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen. Naisilla on iso kana kynittävänä. Samaan aikaan Clairen puutarhapalstan naapurin ilmestyy kiinnostava mies Paul (Olivier Gourmet).

Ranskalaisohjaaja Martin Provost muistetaan meillä parhaiten taiteilijaelämäkerroista Violette ja Séraphine, jotka kertoivat kirjailija Violette Leducista ja taidemaalari Séraphine de Senlisistä. Tällä kertaa ohjaaja on vaihteeksi tarttunut sepitteelliseen tarinaan.

Provostin uutuusdraama Rakkaudella, Bèatrice lepää ranskalaisen elokuvan grand old ladyn Catherine Deneuven harteilla. Deneuve on legenda, jonka näyttelijäntyötä seuraisi mielellään, vaikka hän tulkitsi pelkkää puhelinluetteloa. Erityisen vakuuttavasti hän esittää hurjapäistä naista, joka on tottunut pärjäämään omilla ehdoillaan miehisessä maailmassa. Konkari on saanut arvoisensa vastuksen Catherine Frotista, joka tulkitsee uskottavasti pikkuhiljaa kukkaan puhkeavaa seinäruusua.

katso traileri:

Rakkaudella, Béatrice

***

Ensi-ilta 18.8.

Hampstead on siveä senioriromanssi, jossa epätodennäköinen pari löytää toisensa.

Yhdysvalloista Lontoon Hampsteadiin muuttanut Emily (Diane Keaton) on miehensä kuoltua tuuliajolla. Hän tutustuu sattumalta Davidiin (Brendan Gleeson), joka asustelee itse kyhäämässään hökkelissä Heath-puistossa. Epäsuhtainen pari alkaa tuntea vetoa toisiaan kohtaan.

2010-luvulla on pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että eläkeläisetkin ovat innokkaita elokuvissa kävijöitä, eivätkä supersankarisarjakuvafilmatisoinnit välttämättä kiinnosta heitä. Viimeistään vuonna 2011 ilmestynyt sympaattinen hyvän mielen komedia The Best Exotic Marigold Hotel osoitti, että harmaat pantteritkin voivat rynnistää teattereihin niin sankoin joukoin, että elokuvasta tulee hitti.

Tähän markkinarakoon takoo Joel Hopkinsin ohjaama uutuus Hampstead. Senioriyleisölle suunnattu romanttinen draama on yllättävän siveellinen. Pääparin fyysinen läheisyys jää vain yhteen suudelmaan. Kuvitteleeko ohjaaja tosiaan, että varttuneemmat katsojat ovat siveydensipuleja?

Kiinnostavinta Hampsteadissä on puvustus. Emilyn hahmon vaatevarasto tuo kovasti mieleen Keatonin ikonisen nimiroolin Woody Allenin vuonna 1977 ilmestyneessä hittikomediassa Annie Hall. Keaton ammensi elokuvan puvustuksen omasta vaatekaapistaan: miestenhousuja, kravatteja, pikkutakkeja. Ikoninen tyyli oli valmis. Hampsteadin puvustaja Liza Bracey nostaa hattua Annie Hallin unisexstailille.

Katso traileri:

Hampstead

***

Ensi-ilta 11.8.