Tältä näyttää Korsossa-elokuvassa.

Perhedraamaa, teiniuhoa ja luomisen tuskaa. Ensi-iltaelokuvissa on mistä valita.

1. Naisten show

John Wellsin ohjauksessa kaikki muu on hikisen kuumaa, paitsi Westonin perheen kemia. Se on täydellisen jäässä. Asiaa ei auta tragedia, jonka myötä suvun salainen arkku aukenee.

Näyttelijä-näytelmäkirjailija Tracy Lettsin tekstiin perustuva, tähdillä kyllästetty draama on naisten show, jossa ylimpänä häärää itse­oikeutetusti Meryl Streep. Hänen tulkintansa lääkkeille järkensä menettävästä matriarkasta on vaikuttava mutta hitusen yliampuva. Tyttäriä näyttelevät hienosti Julia Roberts, Julianne Nicholson ja Juliette Lewis. Miesten puolella Benedict Cumberbatch ja Ewan McGregor ovat aika namuja.

Oklahoman painostava helle antaa osuvan taustan perheelle, jossa kukaan ei kohtaa toistaan.

Perhe – August: Osage County
★★★

2. Kaunis tunnelmapala

Coenin ohjaajaveljekset Ethan ja Joel yllättävät jälleen. Pieni­eleinen elokuva folkmuusikosta on mahtavan melankolinen ja kaunis. Se kiteyttää yksinäisyyden ja luomisen tuskan päähenkilöönsä, Oscar Isaacin esittämään Llewyniin. Miehen saamattomuudessa on jotakin
hyvin inhimillistä. Köyhä renttu ajelehtii roadtripille ja mystisen kissan hoitajaksi, mutta yksi asia pitää hänet kasassa: musiikki.
1960-luvulle sijoittuvan leffan kohtalon naisena nähdään Carey Mulligan, ja sivuosaroolissa vilahtavat niin Justin Timberlake kuin Girls-tv-sarjan Adam Driverkin. Coen-veljien erityisansio on se, että heidän pienetkin henkilöhahmonsa ovat pohjattoman mielenkiintoisia.

Inside Llewyn Davis
★★★★

3. Kotimainen kingi

Kun elokuvan nimi on Korso, luo se ainakin pääkaupunkiseutulaisille tietyn mielikuvamaiseman, joka myös Akseli Tuomivaaran ensimmäisessä pitkässä elokuvassa toteutuu. Korso on ankea muttei toivoton.

Mikko Neuvonen näyttelee Markusta, koulun jättänyttä vetelehtijää, jonka haaveena on katukoripallotähteys New Yorkissa. Uho ja unelmat johdattavat rikoksen tielle, ja mahdollisen mahdollisuus kahlitsee. Onnistunut, joskin ennalta-arvattava kasvutarina käsittelee huonoa itsetuntoa ja läheisten merkitystä.

Alkukuvana esitetään Selma Vilhusen ohjaama kotimainen Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka kilpailee sunnuntaina parhaan näytellyn lyhytelokuvan Oscarista.

Korso
★★★

Eikö riitä?

Ensi-iltansa saavat myös Oscar-suosikki, mustavalkoinen Nebraska (Bruce Dern) sekä natsiaikaan sijoittuva draama The Monuments Men (George Clooney, Matt Damon ja Cate Blanchett).

Jane Austenin tarinaan perustuva Love & Friendship on terävällä huumorilla varustettu pukudraama, jossa romantiikka saa väistyä, kun aletaan kunnolla juonitella.

Lady Susan Vernon ei ole brittikirjailija Jane Austenin tyypillinen, hyveellinen sankaritar. Skandaalien ympäröimä leski on häikäilemätön juonittelija, röyhkeä opportunisti, joka silmää räpäyttämättä manipuloi muita oman etunsa nimissä. Whit Stillmanin ohjaamassa elokuvaversiossa lady Susanin rooliin astuu Kate Beckinsale, joka tulkitsee moraalittomuudessaan kiehtovaa hahmoa viiltävällä vetovoimalla.

Tarinan alkuasetelma on Austenin teoksista tuttu – aviomies pitäisi löytää, niin lady Susanille kuin tämän vastahakoiselle tyttärelle Fredericallekin (Morfydd Clark). Ehdokasta löytyy jos jonkinlaista, eikä lady Susan seurapiirien paheksunnasta huolimatta kaihda keinoja kietoessaan miehiä pikkurillinsä ympärille.

Kate Beckinsale tulkitsee moraalittomuudessaan kiehtovaa hahmoa viiltävällä vetovoimalla.

Kirjavan hahmokaartin kanssakäymisistä syntyy herkullista draamaa ja riemastuttavaa komediaa, joista olisi mielellään nauttinut pidempäänkin.

Katso traileri:

Love & Friendship

****

Ensi-ilta 23.9

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu on liikuttava elokuva nuoren tytön raskaasta elämästä. Leffaa kannattelevat ennen kaikkea näyttelijöiden vaikuttavat roolisuoritukset.

Varpun (Linnea Skog) suhde äitiinsä Siruun (Paula Vesala) on nurinkurinen. Äidin käyttäytyessä kuin vastuuton lapsi jää aikuisen rooli 12-vuotiaalle tyttärelle, eikä kavereistakaan oikein ole tueksi.

Eräänä päivänä Varpu saa tarpeekseen ja lähtee varastetulla autolla etsimään isäänsä, josta tietää vain nimen ja asuinpaikkakunnan.

Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala.

Vilhusen hillityssä draamaelokuvassa loistavat ennen kaikkea näyttelijät. Nuoren Skogin ja Vesalan kemiat pelaavat hyvin yhteen ja molemmat vakuuttavat rooleissaan. Valokeilan varastaa kuitenkin Varpun isää näyttelevä Lauri Maijala. Syy sille, miksi isä on puuttunut kuvioista, rakentuu hiljalleen kohti sydäntä särkevää kärjistymää.

Miinuksena todettakoon, että elokuvan tarinat tuntuvat jäävän hieman puolitiehen. Etenkin yhden hahmon kohtalo jää suureksi kysymysmerkiksi. Myös hätiköidyltä tuntuva loppu olisi kaivannut enemmän lihaa luiden ympärille.

Katso traileri:

Tyttö nimeltä Varpu

***

Ensi-ilta 23.9.

Brad Pittin huhutaan jälleen rakastuneen vastanäyttelijäänsä.

Brad Pittin ja Angelina Jolien eron syiksi on huhuttu niin parin erimielisyyksiä lasten kasvatusta koskevissa asioissa kuin Bradin kannabiksen käyttöäkin. Lisäksi Angelinan miehensä perään palkkaaman yksityisetsivän väitetään paljastaneen, että Bradillä on ollut suhde Allied-elokuvan vastanäyttelijänsä Marion Cotillardin, 40, kanssa. Suhdehuhuista uutisoi Page Six.

Oscar-palkitun ranskalaisnäyttelijän kenties tunnetuin elokuva on Pariisin varpunen – Édith Piaf, jossa hän näytteli laulaja Édith Piafia.

The Daily Mailin saamien tietojen mukaan Marion on tyrmistynyt väitteistä. Hän on parisuhteessa näyttelijä Guillaume Canet'n, 43, kanssa, ja parilla on viisivuotias poika Marcel.

Marion on tyrmistynyt väitteistä.

1940-luvulle sijoittuvassa vakoojadraamassa kieltämättä on erotiikkaa – rakastuvathan pääosan esittäjien roolihahmot toisiinsa. Bradin ja Marionin välillä onkin kuvailtu olevan sähköistä latausta. Näkyykö se jo trailerissa? Päättele itse.

Elokuva tulee ensi-iltaan marraskuussa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vielä syntymätön neljäs lapsi innoitti Karl Ove Knausgårdia kirjoittamaan uuden romaanin.

Norjalainen Karl Ove Knausgård julisti kuusiosaisen Taisteluni-romaanin viimeisillä sivuilla lopettavansa kirjoittamisen. Niin ei onneksi käynyt: juuri suomennettu Syksy aloittaa uuden, vuodenaikojen mukaan nimetyn neliosaisen sarjan. Vaikka kysymys ei ole mistään yhtä kunnianhimoisesta ja romaanitaidetta muuttavasta hankkeesta, on uutuus oivallista vierihoitoa Taisteluni-romaanien jälkeiseen haamusärkyyn.

”Knausgård on taas parhaimmillaan kuvatessaan pienissä hetkissä tiivistyvää elämää.”

Aloitusosassa Knausgård kirjoittaa, että hän haluaa näyttää vielä syntymättömälle neljännelle lapselleen maailman ”sellaisena kuin se on tässä ympärillämme koko ajan. Vain näyttämällä sen sinulle minäkin näen.” Pienten esseiden aiheet ulottuvat isoista teemoista (anteeksianto, sota, yksinäisyys) pieniin jokapäiväisiin ihmeisiin (omenat, iltahämärä, veri). Uuden tyttären odotuksessa mies äityy myös usein sentimentaaliseksi:

”Vanhemmat antavat lapselle elämän, lapsi antaa vanhemmille toivoa. Sellainen kauppa se on.

Kuulostaako raskaalta taakalta?

Sitä se ei ole. Toivo on pyyteetöntä.”

Syksyn perusteella kyseessä tuntuu olevan kirjallinen välisoitto, mutta Knausgård on taas parhaimmillaan kuvatessaan pienissä hetkissä tiivistyvää elämää. Ja jälleen kerran hän näyttää, kuinka kiinnittää katse vähäpätöiseen, tuhat kertaa nähtyyn asiaan ja löytää siitä merkitystä elämään. Kutsumalla silmiä elämän pieniksi lyhdyiksi tai kuvailemalla, kuinka pyöriäiset nousevat ”vetten mutta myös aikojen syvyyksistä” hän kutsuu ihmettelemään maailmaa, niin kuin lapsi tekisi. Tai kuten runoilija William Blake kirjoitti, näkemään "maailma hiekanjyvässä ja taivas kedon kukassa”.

Karl Ove Knausgård: Syksy

Suom. Jonna Joskitt-Pöyry (Like)

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.