Ranskalainen Tämän jälkeen on hienovarainen ja älykäs erodraama, jossa elämä jatkuu vastoinkäymisistä huolimatta.

Nathalie (Isabelle Huppert) on pariisilainen filosofianopettaja, jonka vapaa-aika kuluu lähinnä aviomiehen, aikuisuuden kynnyksellä olevien lasten ja huomiota kaipaavan iäkkään äidin kanssa. Eräänä päivänä käy yllättäen ilmi, että avioparin liitto on tullut tiensä päähän. Hiljalleen myös muut Nathalien elämän tukipilarit sortuvat, ja hän joutuu kohtaamaan ennalta tuntemattoman yksinäisyyden ja vapauden.

Isabelle Huppert tekee hillityn upean roolityön tuuliajolle joutuneena naisena.

Mia Hansen-Løven palkittu elokuva ei vello draamassa ja vastoinkäymisissä. Se on hienovarainen, tyyni kuvaus elämästä mullistusten keskellä, joka löytää myös kepeyttä raskaista aiheistaan.

Isabelle Huppert tekee hillityn upean roolityön tuuliajolle joutuneena naisena. Nathalie on yhtä aikaa haavoittuvainen ja vahva, tunteva ja järkevä. Samalla vivahteikkuudella myös itse elokuva sekoittaa lämpöä ja surua. Se muistuttaa, että elämä kulkee omia polkujaan, eikä vaihtoehdoksi jää kuin pysyä kyydissä.

Katso traileri:

Tämän jälkeen

****

Ensi-ilta 14.10.

Mutta onko kirjailija ympännyt liikaa onnettomia ihmiskohtaloita samaan tarinaan?

Helmi Kekkosen Vieraat-romaanin alku on kuin jännitysnäytelmästä. Nuoripari on järjestänyt kutsut. Designkoti on siivottu, viini kylmässä. Hetkeä ennen mies lähtee ostamaan kukkia. Vieraat saapuvat yksi kerrallaan, mutta miestä ei kuulu takaisin. Mitä on tapahtunut?

Illalliskutsut tarjoavat kuitenkin vain näppärän kehyksen. Tarinan keskiössä on Senja, joka suree lapsettomuuttaan, hänen Ulla-äitinsä taas sitä, että tuli aikoinaan äidiksi. Anna on naapurin nuori yksinhuoltaja, jonka elämään Senja tunkeutuu saadakseen olla lähellä edes jotakin lasta. Romaanin muillakin henkilöillä on omat traumansa, jotka tekevät heistä rikkinäisiä aikuisia.

Ja kuinka monella eri tavalla onkaan mahdollista pilata lasten elämä!

Kekkonen kuorii tarinaa auki kuin sipulia ja kuljettaa lukijaa takaumien avulla, vieras kerrallaan, kohti romaaninsa ydintä: kysymyksiä vanhemmuudesta, aikuisten ja lasten suhteista. Mitä tarpeita ihmiset täyttävät hankkiessaan lapsia? Ja kuinka monella eri tavalla onkaan mahdollista pilata lasten elämä!

Rakenne on hieno, ja tunnelma säilyy tiheänä loppuun asti. Koskettavuutta kuitenkin syö tarinan epäuskottavuus. Kirjailija on ympännyt liikaa onnettomuutta ja traagisia ihmiskohtaloita yhteen kertomukseen.

Helmi Kekkonen: Vieraat

(Siltala)

Eroottinen klassikkoelokuva Viimeinen tango Pariisissa (1972) näyttäytyy ohjaajan tunnustuksen jälkeen uudessa, järkyttävässä valossa.

Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan raiskauskohtaus oli vastoin naisnäyttelijän tahtoa tehty, todellinen tilanne. Asiasta kertoivat viikonloppuna useat kansainväliset mediat sen jälkeen, kun ohjaaja Bernardo Bertoluccin kolmen vuoden takainen videohaastattelu nousi julkisuuteen.

Elokuvaohjaaja tunnusti ranskalaisen elokuvajärjestön La Cinémathèque françaisen yleisötilaisuudessa 2013, että hän ja Marlon Brando juonivat Viimeinen tango Pariisissa elokuvan brutaalin kohtauksen kertomatta siitä etukäteen tuolloin vasta 19-vuotiaalle Maria Schneiderille. Elokuvan kohtauksessa Brandon näyttelemä Paul raiskaa Schneiderin esittämän Jeannen voita liukasteena käyttäen.

– Olimme aamiaisella Marlon kanssa lattialla asunnossa, jossa kuvasimme, Bertolucci sanoi haastattelussa Varietyn mukaan.

– Meillä oli patonkia ja voita, ja katsoimme toisiamme ja tiesimme ilman sanoja, mitä halusimme, Bertolucci kertoi haastattelussa.

Hän myöntää olleensa ”kauhea Marialle, koska hän ei kertonut hänelle etukäteen siitä, mitä oli tekeillä”.

Ohjaaja tunnusti myös, että hän kokee syyllisyyttä tapahtuneesta – mutta hän ei kadu päätöstään kuvata kyseinen kohtaus.

– Halusin, että Maria tuntee raivoa ja nöyryytystä eikä näyttele niitä. Sen jälkeen hän vihasi minua koko elämänsä ajan.

"Halusin, että Maria tuntee raivoa ja nöyryytystä eikä näyttele niitä."

Bertolucci ja Schneider, joka kuoli vuonna 2011, eivät tavanneet toisiaan enää koskaan kyseisen elokuvan jälkeen.

Ennen kuolemaansa Schneider puhui julkisuudessa kohtauksesta. Daily Mailin mukaan hän sanoi tunteneensa häpeää. Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan jälkeen hän ei enää näytellyt yhdessäkään alastonkohtauksessa. Kuvausten aikana hän oli 19-vuotias, Brando 48-vuotias.

– Rehellisesti sanottuna koin tulleeksi vähän raiskatuksi. Tekijänä olivat niin Marlon kuin Bertolucci.

Voikohtaus puhututtaa yli 40 vuotta Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan ilmestymisen jälkeen.
Voikohtaus puhututtaa yli 40 vuotta Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan ilmestymisen jälkeen.

Bertoluccin paljastus on saanut raivon repeämään Hollywoodissa ja monet näyttelijät avautumaan aiheesta sosiaalisessa mediassa.

Muun muassa Piiat-elokuvasta tunnettu Jessica Chastain sanoo, että hän voi pahoin kuultuaan, että ohjaaja suunnitteli näyttelijättären päälle käymisen.

”Supersankari”  Chris Evans myönsi puolestaan tviitissään, että hän tunsi raivoa tapahtuneesta.

Eput on kertomus kahden erilaisen veljeksen koskettavasta suhteesta.

Mainio dokumenttielokuva seuraa Eppu Normaalin uraa ensimmäisistä kotipihan pikkumökissä rämpytetyistä kitarasoinnuista aina bändin loppuunmyytyihin konsertteihin asti.

Ohjaaja Saku Pollari on koonnut runsaasti monipuolista kuvamateriaalia, mielenkiintoisia taustatarinoita ja hervottomia kaskuja. Eput ei kuitenkaan ole vain fanielokuva. Se on kertomus soittamisen vimmasta, oman tiensä kulkemisesta ja kahden hyvin erilaisen veljeksen koskettavasta suhteesta.

Eput-elokuva ****

 

Anna-Kaari Hakkaraisen romaani tekisi mieli nyt jo nimittää tulevaksi klassikoksi, niin onnistuneesti se kuvaa nykyaikaa.

Kristallipalatsi-romaanin päähenkilöitä on kolme: menestynyt bloggaaja Dora, hänestä lähes pakkomielteisesti kiinnostuva tutkija sekä täydellisestä elämästä haaveileva Pauliina, jonka yhteys Doraan on aluksi arvoitus. Ja onhan vielä myös Oscar Wilde, tosielämässä elänyt kirjailija, jonka Dorian Grayn muotokuva -klassikkoteoksesta Dora on mukaillut bloginsa nimen ja jota kuvataan oman aikansa täydellisyydentavoittelijana.

Trillerimäisestä loppuratkaisusta annetaan vinkkejä, mutta silti lukija yllättyy.

Tarinoita kuljetetaan limittäin ja niistä kudotaan verkko, johon koukuttunut lukija takertuu. Trillerimäisestä loppuratkaisusta annetaan vinkkejä, mutta silti lukija yllättyy.

Tätä kirjaa voi voimakkaasti suositella vain kahdenlaisille ihmisille: niille, jotka pitävät lifestyle-blogia ja niille, jotka eivät pidä. Romaani saa siis joko pohtimaan omaa tekemistään tai ymmärtämään ilmiötä, joka kertoo jotain hyvin olennaista nykyajasta. Tärkeää on myös, ettei täydellistä todellisuutta rakentavia bloggaajia pilkata tai vähätellä, vaan ymmärretään heidän omista tarkoitusperistään käsin.

Erinomainen lukukokemus.

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi

(Tammi)