Palkintoja kahminut kasvutarina Moonlight on talven paras draamaelokuva

Millainen on hyvä elokuva? Vastauksia on monia, mutta yksi kriteeri lienee, että se tarjoaa katsojalle näköalan maailmaan, joka muuten jäisi mysteeriksi. Juuri tässä piilee uutuusdraama Moonlightin vahvuus. Barry Jenkinsin ohjaama draama kertoo köyhyydessä varttuvasta nuoresta miehestä, joka kaikessa hiljaisuudessa kamppailee ympäröivän maailman sekä oman seksuaalisen identiteettinsä kanssa. Aihepiiri voisi helposti lipsua eksploitaation puolelle, mutta Jenkins onnistuu hienovaraisella otteella purkamaan myyttejä rodusta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja sosioekonomisesta asemasta.

Kauniin mutta säröilevän musiikin siivittämä kasvutarina soljuu eteenpäin kuin surumielinen runo. Se ei kiirehdi eikä alleviivaa, vaan antaa katsojan hiljalleen lipua sinisävyiseen maailmaansa. Moonlight on yllättävä, kivulias ja ennen kaikkea koskettava – kaikkea, mitä hyvän draamaelokuvan tulee olla ja vielä vähän enemmän.

Moonlight *****
ensi-ilta 10.2

Mr. Gaga on harvinaista herkkua, sillä siinä päästään ensimmäistä kertaa lähelle tanssija-koreografi Ohad Naharinia.

Taitava tanssija saa tanssimisen näyttämään helpolta, vaikka todellisuudessa se on kaikkea muuta. Se käy ilmi uudesta Mr. Gaga -dokumentista. Elokuvassa tirkistellään lähietäisyydeltä hikikarpaloita ja sitä, kuinka kaadutaan lattialle uudestaan ja uudestaan.

Mr. Gaga kertoo israelilaisesta Ohad Naharinista, yhdestä maailman tunnetuimmista koreografeista ja tanssijoista. Naharin on Tel Avivissa sijaitsevan Batsheva Dance Companyn taiteellinen johtaja ja Suomessa tuntemattomamman, mutta kotimaassaan suositun tanssimaisen gaga-liikekielen isä.

64-vuotias Naharin on tunnettu haastatteluiden välttelijä, eikä häneltä heru apua tanssiteoksiensa tulkitsemiseen. Jos Naharin vaikuttaa vaikealta persoonalta, käy Mr. Gagassa selväksi, että juuri sitä hän onkin.

Dokumenttiin on haastateltu tanssijoita. Yksi Naharinin varhaisten vuosien tanssiryhmään kuuluneista kertoo, kuinka joka harjoituksista joku lähti kotiin huutaen tai itkien – mutta palasi aina takaisin. Toinen taas kertoo, kuinka Naharinilla oli tapana huutaa tanssijoilleen tanssiesityksien aikana mutta yleisöltä piilossa.

Naharinin tanssiteoksista olisi ollut aineksia vaikka mihin.

Jos elokuvalta odottaa mahtipontisia tanssikohtauksia, joutuu pettymään. Vaikka siinä pääseekin kurkistamaan Naharinin tunnetuimpiin teoksiin arkistovideon kautta, dokumentti kertoo kuitenkin ihmisestä teoksiensa takana. Siitä, kuinka Naharin hakee itseään New Yorkissa mutta palaa lopulta takaisin Israeliin, löytää rakkauden ja menettää sen ja joutuu luopumaan unelmistaan tanssiakseen.

Valitettava totuus on, että vaikka Naharin ja hänen elämänsä on mielettömän kiinnostava, tänä aikana, kun kuka tahansa voi katsoa televisiosta Planeettamme Maan kaltaisia henkeäsalpaavan kauniita ja överisuurella budjetilla tehtyjä luontodokumentteja, ei Tomer Heymannin Mr. Gaga vain näytä tarpeeksi hyvältä. Se on sääli, sillä Naharinin tanssiteoksista olisi ollut aineksia vaikka mihin.

Katso traileri:

Mr. Gaga

***

Ensi-ilta 28.4.

Song to song on kaunista katsottavaa. Liian kaunista.

Ohjaaja Terrence Malick tunnetaan taideleffoistaan, jotka vaativat katsojaltaan tarkkaavaisuutta ja asioiden omatoimista yhdistelyä. Tuplakolmiodraama Song to songin kerronta noudattaa samaa kaavaa. Asut, hiustyylit ja paikat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, mutta tarina pysyy silti kasassa ilman, että se haastaa liian kovaan aivojumppaan.

Faye (Rooney Mara) ja BV (Ryan Gosling) ovat muusikonalkuja. Heidät on ottanut siipiensä suojaan musiikkimoguli, vallan- ja seksinhimoinen Cook (Michael Fassbender). Cookin ansiosta Faye ja BV tapaavat, ihastuvat ja rakastuvat. Faye ei kuitenkaan onnistu pysymään erossa Cookista, vaan hänelle lankeaa leffassa pettäjän osa. Jossakin vaiheessa monimutkaista ihmissuhdevyyhtiä myös BV tapailee Cate Blanchettin esittämää eleganttia mutta onnetonta Amandaa.

Cook puolestaan menee naimisiin kauniin ex-lastentarhanopettajan (Natalie Portman) kanssa, muttei onnistu pääsemään irti tuhoisista, seksuaalisista pakkomielteistään.

Leffa vilisee oikeita muusikoita Lykke Listä aina hurmaavaan Patti Smithiin.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Texasin Austiniin, ohjaaja Malickin kotikaupunkiin, ja musiikki on vahvasti osa elokuvaa, vaikka päähenkilöiden työhön sen parissa ei juuri keskitytäkään. Leffa kuitenkin vilisee oikeita muusikoita Lykke Listä aina hurmaavaan Patti Smithiin.

Elokuva kertoo tarinan, siihen on saatu nimekäs näyttelijäkaarti ja kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä, mutta ehkä juuri hyvältä näyttäminen häiritsee eniten. Asunnot kiiltelevät uutuuttaan, ihmiset ovat kauniita mutta hahmot jäävät etäisiksi ja 73-vuotiaan Malickin ohjauksessa viivytään ehkä liiankin kauan Portmanin ja Maran hoikkia vartaloita ihailevasti katsellen. Huippunäyttelijöistä olisi varmasti saanut irti enemmänkin.

Katso traileri:

Song to Song

**

Ensi-ilta 28.4.

Joka toinen pari -dokumentti pilkahtelee toivoa, jota pääsee ammentamaan erityisesti Ykältä, joka löysi eron jälkeen itsensä.

Ohjaaja Mia Halmeen uusi dokumentti Joka toinen pari kertoo suomalaisesta avioerosta. Siinä kolme paria – Mikko ja Sanna, Ykä ja Jonna sekä Kaisa ja Ville – kertoo, mitä tapahtui ja miten elämä jatkuu, kun rakkaus loppuu. Jokaisella pariskunnalla on lapsia, joten eron jälkeenkin on oltava tekemisissä.

Vaikka voisi kuvitella, että Joka toinen pari maalaisi synkeän ja surullisen kuvan suhteista, se on lopulta toivoa täynnä. Pariskunnat ovat dokumentissa niin avoimia, että heiltä voivat oppia jotakin kaikki, jotka eivät ole eronneet, mutta kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa.

Itse asiassa dokumentin avulla kuka tahansa voi oppia onnesta ainakin kolme asiaa:

1. Liian suuret odotukset pilaavat kaiken.

“Lopulta mun mielestä kaikki riidat johtuivat siitä, että odotukset eivät täyttyneet ja siitä tuli pettymyksiä. Kun pettymyksiä on riittävä määrä, huonot luonteenpiirteet tulevat voimakkaammin esiin”, Mikko sanoo dokumentissa. Eli siis tekee mieli rähistä, vaikka toinen tekisi jotain niinkin pientä kuin jättäisi tiskiveden valumaan.

Mikon oivalluksessa kiteytyy jotain varmasti monille eronneille tuttua: lopulta riidellään kaikesta ja aivan turhaan. Ehkä odotuksia pitäisi oppia madaltamaan ja pettymystä käsittelemään kumppanin kanssa.

2. Jos et ole onnellinen, lähde, älä petä.

Kaisaa pettänyt Ville toivoi vuosia, että jotain tapahtuisi ja ero tapahtuisi ihan itsestään.

“Sitten aloin itse etsiä toista ihmistä ja jossain vaiheessa löysinkin. Muistan toivoneeni, että jäisin kiinni. Sen jälkeen olisi helppoa, kun potkittaisiin vain pois. Mutta ei se ihan niin mennyt, vaan huonosti ja väärin.”

Ero ei ole helppo, vaikka sitä haluaisi – mutta elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi suhteeseen, jossa on surullinen. Toisaalta erosta ei kannata tehdä vielä vaikeampaa.

3. Se ei ole kumppanista kiinni.

Anna löysi eron jälkeen uuden kumppanin, Ykä ei.

“Avioeron myötä löysin itseni. Suurin pelkoni on ollut se, että minut jätetään. Kun pääsin siitä, musta tuntui, että ei ole enää mitään hätää. Se pelko, että on pakko löytää kumppani, on poistunut”, hän kertoo dokumentissa ja jatkaa viisaasti:

“Musta tuntuu, että rakkaus voi olla sitä, ettei ole ketään. Kaikki on nyt tässä jo.”

Katso traileri:

Joka toinen pari

***

Ensi-ilta 21.4.

 

 

Robin esittää Vain elämää -ohjelmassa typistetyn version Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleesta.

Vain elämää -ohjelmassa on totuttu kuulemaan uusia sovituksia klassikkokappaleista – ne ovat koko ohjelman ydin. Perjantaina alkava uusin kausi on kuitenkin herättänyt kohun biisien versioinnista jo ennen kuin ensimmäistäkään jaksoa on nähty.

Yksi ohjelman tähdistä on Yö-yhtyeen Olli Lindholm. Yölle monta hittiä kirjoittanut ja teostensa oikeudet omistava Jussi Hakulinen kertoi huhtikuun alussa Suomen Kuvalehden haastattelussa, ettei halua Joutsenlaulu-kappaletta julkaistavan typistettynä versiona.

Jutussa Hakulinen kertoi myös, että teinipoppari Robinin tulkintaa Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleesta haluttiin lyhentää. Kappale kuullaan ohjelmassa ilman viimeistä säkeistöä, jossa lauletaan, että Jumalaa ei ole olemassa.

Hakuliselle lyhentäminen sopi, vaikka hän ihmettelee ratkaisua tänään julkaistussa Helsingin Sanomien jutussa. Hän kertoo, että sanoitus on fiktiota.

– Mutta onhan se nyt uskomatonta, kun sanottiin, että Robinin imago kärsii, jos hän laulaa, että ei ole Jumalaa. He maksoivat siitä luvasta 5 000 euroa lisää. Kyllähän myös Olli Lindholm vierasti sitä, mutta suostui laulamaan säkeistön levylle, kun sanoin, että se kuuluu biisiin, Hakulinen paljastaa haastattelussa.

”Myös Olli Lindholm vierasti sitä, mutta suostui laulamaan säkeistön levylle.”

Joutsenlaulun tarinan hän kuitenkin haluaisi säilyvän koskemattomana.

– Sovituksia vastaan minulla ei ole sinänsä mitään, kunhan Joutsenlaulun tekstiä ei pätkitä. Niin huolella minä sen tarinan tein, Hakulinen sanoo HS:lle.

Lue myös: Kohuttu Vain elämää -veto julki: Samu Haberin Joutsenlaulu ei saa kyyneliin

Lähes viiden ja puolen minuutin kappale kestää Samu Haberin esittämänä alle kolme minuuttia. Helsingin Sanomien mukaan versiointiin liittyviä oikeuskysymyksiä selvitellään nyt lakimiesten voimin.