Palkintoja kahminut kasvutarina Moonlight on talven paras draamaelokuva

Millainen on hyvä elokuva? Vastauksia on monia, mutta yksi kriteeri lienee, että se tarjoaa katsojalle näköalan maailmaan, joka muuten jäisi mysteeriksi. Juuri tässä piilee uutuusdraama Moonlightin vahvuus. Barry Jenkinsin ohjaama draama kertoo köyhyydessä varttuvasta nuoresta miehestä, joka kaikessa hiljaisuudessa kamppailee ympäröivän maailman sekä oman seksuaalisen identiteettinsä kanssa. Aihepiiri voisi helposti lipsua eksploitaation puolelle, mutta Jenkins onnistuu hienovaraisella otteella purkamaan myyttejä rodusta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja sosioekonomisesta asemasta.

Kauniin mutta säröilevän musiikin siivittämä kasvutarina soljuu eteenpäin kuin surumielinen runo. Se ei kiirehdi eikä alleviivaa, vaan antaa katsojan hiljalleen lipua sinisävyiseen maailmaansa. Moonlight on yllättävä, kivulias ja ennen kaikkea koskettava – kaikkea, mitä hyvän draamaelokuvan tulee olla ja vielä vähän enemmän.

Moonlight *****
ensi-ilta 10.2

Vihdoin saamme valkokankaalle miellyttävän näköisen alienin. Leffa keskittyy kuitenkin mässäilemään väkivallalla ja pelottelemaan avaruudesta löytyvällä älyllisellä elämällä.

Joukko kansainvälisen ISS-avaruusaseman tiedemiehiä (muun muassa Jake Gyllenhaal ja Ryan Reynolds) saa kauan odotetun näytteen Marsista. Näyte on läpimurto ja todistaa kiistattomasti, että muualtakin kuin Maasta löytyy elämää. Laboratoriossa elämä alkaa kehittyä ja kasvaa ja se nimetään Calviniksi. Suloisesta löytämisen riemusta ja innosta päästään pian toisiin tunnelmiin, kun käy ilmi, ettei Calvin pidä tutkituksi tulemisesta, vaan haluaa taistella elintilastaan. ISS:stä tulee Calvinin ja ihmisten taistelutanner, eikä raa’alta väkivallalta vältytä.

Viime vuosina on nähty monia avaruusdraamoja, kuten Gravity, Interstellar, Yksin Marsissa. Niiden jälkeen on virkistävää, että tuore scifielokuva ottaa taas askeleen takaisin sinne, missä avaruus ja sen tuntematon elämä on jotain pelottavaa. Tässä asetelmassa on jotain tuttua ja nostalgista, mutta toisaalta taas uutta pehmojen tieteiselokuvien jälkeen. Vaikka mitään täysin uutta ja raikasta Life ei kyllä tarjoa.

Vihdoinkin hyvännäköinen alien

Elokuvassa on häivähdys 90-luvun kauhuleffa-aarretta Viimeistä horisonttia, ja se palveleekin parhaiten niitä, joilla on jonkinlainen himo tieteisfiktioon ja kauhuun. Elokuvassa vielä flirttaillaan katsojan kanssa viittaamalla kasariklassikkoon, kauhuleffa Re-Animatoriin.

Jotain hienostunutta Lifessakin kuitenkin on: nimittäin Calvin. Jos vieras älykäs elämä on näyttänyt tätä ennen joko limaa tippuvalta niljakkeelta Alienien tapaan tai valoa hohkaavalta honkkelilta, Calvin näyttää ihan hyvältä ja miellyttävältä, jopa uskottavalta. Kauhun lisäksi katsoja voi vielä keskittyä vaikkapa miettimään sitä, kuinka eri tavalla jokainen miehistön jäsen suhtautuu Calviniin tai mikä elokuvan vähän liiankin yksinkertainen opetus lopulta on.

Lifen ohjaajan Daniel Espinosan edellinen elokuva Child 44 oli muuten sellainen floppi, ettei sitä otettu esimerkiksi Suomessa edes elokuvateattereihin asti. Ehkä Life muistuttaakin enemmän ohjaajan aiempaa elokuvaa Rahalla saa, joka oli hyvin viihdyttävä ja piti otteessaan.

Katso traileri:
 

Life

***

Ensi-ilta 24.3.

 

Lauren Katen nuortenkirjasta tehty Langennut on kuin Twilight, mutta vampyyrien sijaan siinä on langenneita enkeleitä.

17-vuotias Lucinda eli Luce (Addison Timlin) joutuu ongelmanuorten sisäoppilaitokseen opettelemaan tapoja, kun häntä syytetään rikoksesta. Oppilaitoksessa häneen iskee silmänsä kaksi poikaa: pahiksista pahin Cam (Harrison Gilbertson) ja kultakutrinen joka tytön sankari Daniel (Jeremy Irvine). Hiljalleen käy ilmi, että pojat kuuluvat samaan porukkaan, joka koostuu heidän lisäkseen rastapäisestä bilehirmusta, vihamielisestä goottipunkkarista ja muuten vain synkästä ”psykopaatista”.  Porukkaa yhdistää jokin selittämätön, ja aika pian katsojalle käy selväksi, että se liittyy jotenkin langenneisiin enkeleihin.

Niin hölmöltä kuin idea kuulostaakin, Lauren Katen nuortenkirja tarjoaa juuri sitä, mitä siltä voi odottaakin: nuorille suunnatun paranormaalin romanttisen elokuvan. Jos uskot, että kultaisin siivin taivaalla lentelevät enkelit aiheuttavat vaivaantunutta kiemurtelua leffateatterin hämärässä, kannattaa kokemus jättää väliin.

Elokuva on parhaimmillaan ihan suloinen ja mukava kurkistus nuorten maailmaan.

Toisaalta, jos on fantasiannälkäinen aikuinen, voi tätä katsoa viihdykkeeksi – varsinkin, jos sattuu olemaan Twilight-fani. Langennut on nimittäin juoneltaan kuin kopio Twilightista. Jo kirjasarjan ensimmäisen osan ilmestyessä (2009) kriitikot huomasivat, että vampyyrit on vain vaihdettu langenneisiin enkeleihin, mutta muuten kuvio on sama: on tyttö, joka ihastuu poikaan ja poika, joka tyttöä suojellakseen pyristelee tunteitaan vastaan, mutta ei lopulta enää voi hillitä itseään.

Ja onhan elokuva parhaimmillaan ihan suloinen ja mukava kurkistus nuorten maailmaan, jos pystyy unohtamaan sen hölmön flirttailun new agelle tyypillisten enkeliteemojen kanssa. Sen harmillisimpia puolia on, että Langennut on vain sarjan ensimmäinen osa, joten juoni jää täysin kesken.
 
Katso traileri:
 

Langennut

**

Ensi-ilta 24.3.

 

MARGARÉTA EDVÁRD

Langennut-leffa on kopio Twilightista – mutta ei ollenkaan hullumpi

tarvitset kiireellistä lainan käyttöönottoa uuden yrityksen tänä vuonna 2017? tämä on auttaa sinua saavuttamaan taloudelliset velvoitteet, erityisesti nyt, kun pankit eivät enää myöntää lainoja pienipalkkaisille. lainaani tarjous on nopea ja luotettava. lisätietoja ota yhteyttä sähköpostitse: margareta.edvardy@gmail.com
Lue kommentti

Matti Onnismaa on tehnyt 2010-luvulla 18 leffaroolia, mutta yksikään niistä ei ole ollut päärooli.

Näyttelijä Matti Onnismaa, 57, on Ylen mukaan Suomen työllistetyin elokuvanäyttelijä tällä vuosikymmenellä. Onnismaalla on ollut 2010-luvulla peräti 18 roolia. Erikoista on se, että kaikki roolit ovat olleet sivurooleja. Onnismaa tunnetaan erityisesti Aki Kaurismäen ja Veikko Aaltosen leffoista.

Onnismaan leffaroolit

  1. Tyttö nimeltä Varpu (2016)
  2. Vares – Sheriffi (2015)
  3. Napapiirin sankarit (2015)
  4. Lovemilla (2015)
  5. Lunastus (2015)
  6. Mieletön elokuu (2013)
  7. Vares – Uhkapelimerkki (2012)
  8. Kaappari (2012)
  9. Tähtitaivas talon yllä (2012)
  10. Vares – Pimeyden tango (2012)
  11. 3 Simoa (2012)
  12. Vares – Kaidan tien kulkijat (2012)
  13. Vares – Huhtikuun tytöt (2011)
  14. Vares – Pahan suudelma (2011)
  15. Vares – Sukkanauhakäärme (2011)
  16. Hiljaisuus (2011)
  17. Jos rakastat (2010)
  18. Prinsessa (2010)

Toiseksi työllistetyin elokuvanäyttelijä tällä vuosikymmenellä on Tommi Korpela ja kolmanneksi työllistetyin Elina Knihtilä. Neljäntoista työllistetyimmän joukossa on Elina Knihtilän lisäksi vain kolme naista: Krista Kosonen (sijalla 6), Laura Birn (sijalla 8) ja Iina Kuustonen (sijalla 11).

Listan työllistetyimmistä leffanäyttelijöistä eri vuosikymmeninä näet Ylen jutusta.

Lisätty 22.3. kello 12.27 sana elokuva ensimmäiseen virkkeeseen.

 

Viesti on: jos ei henki lähde, elämä jatkuu.

Muusikosta eräänlaiseksi koko kansan hyvän mielen -lähettilääksi kasvanut Mikko Kuustonen on palannut pitkän tauon jälkeen alkuperäisen ammattinsa pariin. Agricolankatu 11 on jo Kuustosen uran 12. albumi.

Levyn kimmokkeena on toiminut ero yli 30 vuotta kestäneestä avioliitosta. Nyt, kolme vuotta eron jälkeen, aika on kypsä julkaista musiikkia, joka käsittelee uuden elämäntilanteen synnyttämiä tuntoja.

Ehkä syy on ajan kulumisessa, ehkä Kuustosen luonteessa, mutta nuo tunnot ovat Kuustosen julkiseen profiiliin sopien pääosin positiivisia. Se tekee myös kuuntelukokemuksesta vapauttavan.

Ja kun elämä jatkuu, kaikki on taas mahdollista. Ainakin melkein.

Niiden, jotka ovat odottaneet Kuustosen tekevän uutta musiikkia, ei tarvitse levyä kuunnellessaan kärvistellä missään kiirastulessa.

Lue myös: Muistatko vielä 80-luvun Mikko Kuustosen? Kuvat neljältä eri vuosikymmeneltä

Viesti on: jos ei henki lähde, elämä jatkuu, oli kohdattava tragedia luonteeltaan millainen tahansa. Ja kun elämä jatkuu, kaikki on taas mahdollista. Ainakin melkein.

Iskelmällinen poplevy on mausteltu elektronisella tuotannolla ja rock-vaikutteilla. Albumi koostuu Shanghaijaa- ja Käpälämäkeen-kappaleiden kaltaisista rempseistä menoralleista, joita tasapainottavat keskitempoiset ja iskelmäkliseisemmät numerot, kuten Parempi näin ja Hujan hajan.

Tajunta kirkkaaksi

Levyn nimi tulee Helsingin Kallion Karhupuiston laidalla sijaitsevan kerrostalon osoitteesta, johon Kuustonen muutti eronsa jälkeen. Karhupuisto-nimisen kappaleen eräs rivi kertoo sen enempää alleviivaamatta kirjoittajansa asenteesta elämään: ”Karhupuistossa vois istua, vetää pullon suusta absinttia / mut kun ei jaksa tätä kelausta, soitan kitaraa / se on ainoo joka lohduttaa.”

Kuustonen antoi viime syksyn Vain elämää -kauden yhteydessä haastatteluja, joissa hän tunnusti kärsineensä aktiivisina keikkavuosinaan alkoholismista, mutta laittaneensa korkin kiinni jouluna 2004.

Lue myös: 12 vuotta ilman alkoholia ollut Mikko Kuustonen: ”Kaikki eivät ole olleet iloisia raitistumisestani”

Toi elämä tullessaan mitä hyvänsä, Kuustonen haluaa kohdata sen tajunta kirkkaana. Se on yhä varsin poikkeuksellinen asenne suomalaisessa showbisneksessä.

Mikko Kuustonen: Agricolankatu 11

(Sony)