Yksi Nälkäpeli-elokuvien menestyksen salaisuuksista on pääosassa näyttelevä Jennifer Lawrence. Kuvat MVphotos

Elokuvan tekeminen kirjasta ei ole helppoa, mutta joskus sekin onnistuu! Toimitus kokosi kirjojen pohjalta tehdyt suosikkileffansa.

Nälkäpeli

"Mielestäni Nälkäpeli oli hyvä leffa, sekä ykkönen että kakkonen. Jostain syystä kirjan vähän ehkä kökkökin tosi-tv-idea toimi hirveän hyvin elokuvassa – ehkä siksi, että tosi-tv nyt toimii paremmin televisiossa."

"Kirjan äärellä vähän tylsistyin, mutta leffa oli vetävä ja pääosan esittäjä Jennifer Lawrence on ihana!"

Sovitus

"Ian McEwanin Sovitus (Atonement) on fantastinen kirja, ja siitä tehty leffasovitus on yllättäen onnistunut! Johtuukohan siitä, että tällä kerralla katsoin leffan ensin? Minusta se oli upeasti näytelty, musiikki on hieno, tosi latautunutta draamaa ja pakahduttava käännekohta loppupuolella yllätti. Kirja oli tietysti tavallaan vielä parempi ja syvempi, mutta se oleellinen oli saatu leffasovitukseenkin."

The Girl with the Dragon Tattoo

"Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan perustuvista elokuvista ensimmäinen osa oli vielä undergroundia, mutta loput menivät hötön puolelle. Elokuvassa ja kirjasarjassa Tukholma näyttäytyy rosoisena, ei liian sliipattuna."

Hohto

"Kauhuelokuvien klassikko, jossa Jack Nicholson tekee loistavan hyytävän roolisuorituksen eikä niitä kauhukaksosia voi unohtaa. Kirjan psykologinen kammotus on hyvin tavoitettu, vaikka kirjailija Stephen King ei kuulemma itse pitänyt elokuvaversiosta."

Carrie

Toinen onnistunut King-filmatisointi. "Brian De Palma teki 1976 väkevän teinikauhutulkinnan Kingin romaanista. Suomessa se vapautui valkokankaalle vasta 1991."

Tunnit

"Leffa kulkee kolmessa ajassa sujuvasti. Kirjasta on poimittu käsikirjoitukseen juuri oikeat lohdulliset repliikit tekemään masennusta ja itsemurhiakin käsittelevän elokuvan katsomisesta nautinnollista. Roolitus on onnistunut, kaikki kolme pääosan esittäjää, Meryl Streep, Nicole Kidman ja Julianne Moore ovat kirjan hahmojen tapaan rooleissaan yhtä aikaa järjettömän hauraita ja rohkeita. Vaikka Michael Cunninghamin voitti Tunneillaan Pulizerin, on elokuva vähintään yhtä koskettava kuin kirja."

Oven takana

"Elokuva perustuu John Irvingin romaaniin Leski vuoden verran. Pääosassa on Jeff Bridges, joka ainakin minulle edustaa Irvingin kirjojen miesten ruumillistumaa. Tosi mies, jossa on rosoa ja joka tykkää kulkea ilman housuja."

Paholainen pukeutuu Pradaan

"Oli kirjailija Lauren Weisbergerin tarinalla todellisuuspohjaa tai ei, Meryl Streep muotilehden ilkeänä päätoimittajana ja Anne Hathaway kömpelönä assistenttina ovat hulvatonta katseltavaa. Elokuvan etu on muotimaailman huikea visuaalisuus."

Ei kiitos

"Samuli Valkaman ohjaama leffa oli jopa hauskempi kuin Anna-Leena Härkösen kirjoittama kirja. Ja Kai Vaine rakastajana hotimpi kuin se oma mielikuvituksen tuote."

Emma

"Onnistunut Jane Austen -filmatisointi! 90-luvun leffassa on pääosassa Gwyneth Paltrow. Emma on mielestäni Austenin paras romaani, monen hienon romaanin seassa. Jotenkin myös leffaan Emmasta oli onnistuttu loihtimaan uskottava, samastuttava ja oivallinen hahmo, ja käsikirjoitus toimi hyvin elokuvana – olen nähnyt samasta versiosta minisarjankin, joka oli ok, mutta ei yhtä hyvä. Elokuvassa Gwyneth tekee tosi hyvää työtä, ja kokonaisuuskin pelittää."

Tankkien kesässä eletään jo vuotta 1968, ja sarjan hahmoista moni on tullut elinkaarensa päähän.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan seitsemännessä osassa Tankkien kesä otetaan aimo harppaus ajassa eteenpäin, kesään 1968, jolloin Euroopassa jälleen kuohuu.

Poikkeuksena sarjan aiempiin romaaneihin, Tankkien kesässä on yhden sijasta toistakymmentä kertojaa, jotka puhuvat suoraan lukijalle.

Keskeisessä roolissa on aikuistunut orpopoika Juho Tiihonen, josta on tullut arkkitehti. Hän palaa maailmalta kotikaupunkiinsa Kuopioon, jossa rakennetaan uutta innolla. Puutalopihapiirit kaatuvat ryskyen modernien kerrostalojen tieltä, siirtolapuutarhat moottoriteiden. Juho haluaa selvittää, mitä tapahtui yhdelle heistä lapsista, saksalaissyntyiselle Saaralotalle, ja lapsuuden tapahtumat avautuvat uusin silmin. Sodan arvet ovat vielä tuoreita, ja Euroopan tapahtumat saavat tulevaisuudenuskon hetkeksi kaikkoamaan ja pelon ja katkeruuden nousemaan jälleen pintaan.

Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha.

Kähkönen kuvaa lähihistoriaamme lempeästi ja viisaudella, syyllistämättä. Monta kertojaääntä tekee romaanista humaanin ja tunteisiin vetoavan. On hyvin vaikea sanoa, kuka heistä on oikeassa, kuka väärässä. Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha, vaan kaikki uskovat toimivansa oikein. Se kun olisi tärkeä juttu muistaa tässäkin ajassa.

Tankkien kesä on itsenäinen teos, mutta en kuitenkaan tiedä, millaista sitä olisi lukea, jos en olisi seurannut hahmojen elämää jo 1920-luvulta lähtien. Henkilöluettelo on nimittäin neljä sivua pitkä, joten voi olla, että sekavaa.

Sarjan faneille kirja on kuitenkin kuin pitkät ja haikeat jäähyväiset; vielä kerran saamme kuulla, mitä tärkeiksi tulleille henkilöille tapahtui.

Kirjailija ei ole kertonut, aikooko vielä jatkaa löyhästi oman sukunsa kokemuksiin pohjautuvaa sarjaa. Moni henkilöistä on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän, joten voisi kuvitella, että ei.

Siinä tapauksessa näitä ihmisiä jää kyllä ikävä.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

(Otava)

Tiranan sydän on yhtä vaikuttava kuin palkittu esikoinenkin.

Pajtim Statovci voitti esikoisellaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon kaksi vuotta sitten, ja sen käännösoikeudet on myyty moniin maihin. Kosovossa vuonna 1990 syntynyt ja Suomeen kaksivuotiaana muuttanut Statovci palaa samoihin teemoihin uutuuskirjassaan Tiranan sydän. Esikoisromaanin tapaan se ei leikittele symbolismilla, vaan on perinteisemmin kerrottu tarina, mutta aivan yhtä vaikuttava.

Tiranan sydämessä risteää kaksi tarinalinjaa. Toinen lähtee 1990-luvun alusta Albanian Tiranasta, jossa eletään Jugoslavian hajoamissotien kynnyksellä. Teini-ikäiset ystävykset Agim ja Bujar haluavat lähteä etsimään onneaan Italiaan, sillä köyhyydessä kituvalla kotimaalla, ”Euroopan takapihalla” ei ole heille mitään annettavaa. Agim tuntee olevansa väärässä ruumiissa, ja Bujarin perhe on hajonnut: isä kuollut ja sisko Ana on kadonnut tai lähtenyt.

Suru käy kaupaksi

Toinen tarinalinja seuraa Bujaria, joka päätyy Berliinin ja New Yorkin jälkeen 2000-luvun alun Suomeen. Helsingissä hän kohtaa transsukupuolisen Tanjan, joka Bujarin tavoin tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Mutta toisin kuin Tanja, Bujar haluaa tulla nähdyksi. Ja missäpä muualla surulliset elämäntarinat kävisivät parhaiten kaupaksi kuin tosi-tv-ohjelmissa.

Traaginen ja sydämeenkäypä romaani osoittaa, että Statovci osaa käsitellä isoja teemoja – nationalismia, sukupuolta ja häpeää – viisaasti ja omaperäisesti.

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

(Otava)

Varoitus Fifty Shades -faneille: juttu sisältää juonipaljastuksia.

Nyt se on julki! Nimittäin Fifty Shades Darkerin virallinen traileri. Ja kyseessähän on siis E.L. Jamesin Fifty Shades of Grey -trilogian kakkososaan perustuva elokuva.

Jatkuuko Anastasian ja Christianin rakkaustarina? No, siltä vaikuttaisi. Tosin nyt Anastasia sanelee säännöt, joten luvassa on vähemmän piiskaa ja enemmän tavallista vaniljaseksiä. Ainakin aluksi.

Traileri kyllä lupailee myös naamioleikkejä ja kuumaa suihkuseksiä vaatteet (!) päällä. Myös juonesta on tihkunut paljastuksia: saamme muun muassa tietää asioita Christianin taustasta, niin hänen perheestään kuin entisistä rakastajistaan, joista yhtä esittää Kim Basinger, 62.

Fifty Shades Darker saa ensi-iltansa ystävänpäivänä 2017, tasan kaksi vuotta sarjan ensimmäisen leffan jälkeen. Trilogian päätösosaa fanien ei välttämättä tarvitse odottaa kuitenkaan kahta vuotta, sillä kolmosraina Fifty Shades Freed kuvattiin yhtä aikaa kakkosen kanssa.

Sitomisleikkeihin mieltyneiden rakastavaisten Anastasian ja Christianin rooleissa nähdään jälleen Dakota Johnson ja Jamie Dornan.

 

Riikka Pulkkisen uutuuskirja vetoaa erityisesti heihin, joita kiinnostaa näyttelijän työ.

Aurelia on hehkutettu näyttelijälupaus. Kun hänet roolitetaan Berliiniin sijoittuvaan näytelmään, vanhemmat järkyttyvät selittämättömän paljon. Isä vannottaa tulemaan puheilleen – mutta saa ilmaisukyvyn vievän sairauskohtauksen ennen kuin ehtii kertoa asiansa.

Tästä lähes dekkarimaisesta asetelmasta alkaa Riikka Pulkkisen uusin romaani, joka kirjailijalleen tyypillisellä tavalla on matka keskelle kipeää, salattua ihmissuhdesolmua. Välillä seurataan Aureliaa, välillä ääneen päästetään minäkertojana äiti, joka on salaisuuden vartija. Sen paljastaminen ennakkoon pilaisi lukunautinnon, mutta sitä olennaisempaa onkin seurata, miten ihminen muuttuu ja kasvaa, kun saa tietää asioita, jotka muuttavat koko siihenastisen elämän.

Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Riikka Pulkkisella on aina ollut taito tasapainoilla kauniin ja lähes kliseisen ilmaisun välillä, ja siinä hän on vahvoilla nytkin. Perhesalaisuuksissa sen paremmin kuin nuoren naisen kasvutarinassakaan ei ole mitään erityisen uutta, mutta juonta kuljetetaan niin vetävästi, että lukijan on käännettävä sivuja tiheään tahtiin. Erityisen kiinnostava lukukokemus tämä on lukijalle, jota näyttelijäntyö ja rooliin uppoaminen kiinnostaa – Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Yksi romaanin päähenkilöistä on Berliini, kaupunki joka kahtia jakautuneen historiansa vuoksi sopii täydellisesti salaisuuden pitopaikaksi. Lukukokemuksen bonuksena tulee siis myös matkakuume ja ehkä hieman seikkailunhalukin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

(Otava)