Yksi Nälkäpeli-elokuvien menestyksen salaisuuksista on pääosassa näyttelevä Jennifer Lawrence. Kuvat MVphotos

Elokuvan tekeminen kirjasta ei ole helppoa, mutta joskus sekin onnistuu! Toimitus kokosi kirjojen pohjalta tehdyt suosikkileffansa.

Nälkäpeli

"Mielestäni Nälkäpeli oli hyvä leffa, sekä ykkönen että kakkonen. Jostain syystä kirjan vähän ehkä kökkökin tosi-tv-idea toimi hirveän hyvin elokuvassa – ehkä siksi, että tosi-tv nyt toimii paremmin televisiossa."

"Kirjan äärellä vähän tylsistyin, mutta leffa oli vetävä ja pääosan esittäjä Jennifer Lawrence on ihana!"

Sovitus

"Ian McEwanin Sovitus (Atonement) on fantastinen kirja, ja siitä tehty leffasovitus on yllättäen onnistunut! Johtuukohan siitä, että tällä kerralla katsoin leffan ensin? Minusta se oli upeasti näytelty, musiikki on hieno, tosi latautunutta draamaa ja pakahduttava käännekohta loppupuolella yllätti. Kirja oli tietysti tavallaan vielä parempi ja syvempi, mutta se oleellinen oli saatu leffasovitukseenkin."

The Girl with the Dragon Tattoo

"Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan perustuvista elokuvista ensimmäinen osa oli vielä undergroundia, mutta loput menivät hötön puolelle. Elokuvassa ja kirjasarjassa Tukholma näyttäytyy rosoisena, ei liian sliipattuna."

Hohto

"Kauhuelokuvien klassikko, jossa Jack Nicholson tekee loistavan hyytävän roolisuorituksen eikä niitä kauhukaksosia voi unohtaa. Kirjan psykologinen kammotus on hyvin tavoitettu, vaikka kirjailija Stephen King ei kuulemma itse pitänyt elokuvaversiosta."

Carrie

Toinen onnistunut King-filmatisointi. "Brian De Palma teki 1976 väkevän teinikauhutulkinnan Kingin romaanista. Suomessa se vapautui valkokankaalle vasta 1991."

Tunnit

"Leffa kulkee kolmessa ajassa sujuvasti. Kirjasta on poimittu käsikirjoitukseen juuri oikeat lohdulliset repliikit tekemään masennusta ja itsemurhiakin käsittelevän elokuvan katsomisesta nautinnollista. Roolitus on onnistunut, kaikki kolme pääosan esittäjää, Meryl Streep, Nicole Kidman ja Julianne Moore ovat kirjan hahmojen tapaan rooleissaan yhtä aikaa järjettömän hauraita ja rohkeita. Vaikka Michael Cunninghamin voitti Tunneillaan Pulizerin, on elokuva vähintään yhtä koskettava kuin kirja."

Oven takana

"Elokuva perustuu John Irvingin romaaniin Leski vuoden verran. Pääosassa on Jeff Bridges, joka ainakin minulle edustaa Irvingin kirjojen miesten ruumillistumaa. Tosi mies, jossa on rosoa ja joka tykkää kulkea ilman housuja."

Paholainen pukeutuu Pradaan

"Oli kirjailija Lauren Weisbergerin tarinalla todellisuuspohjaa tai ei, Meryl Streep muotilehden ilkeänä päätoimittajana ja Anne Hathaway kömpelönä assistenttina ovat hulvatonta katseltavaa. Elokuvan etu on muotimaailman huikea visuaalisuus."

Ei kiitos

"Samuli Valkaman ohjaama leffa oli jopa hauskempi kuin Anna-Leena Härkösen kirjoittama kirja. Ja Kai Vaine rakastajana hotimpi kuin se oma mielikuvituksen tuote."

Emma

"Onnistunut Jane Austen -filmatisointi! 90-luvun leffassa on pääosassa Gwyneth Paltrow. Emma on mielestäni Austenin paras romaani, monen hienon romaanin seassa. Jotenkin myös leffaan Emmasta oli onnistuttu loihtimaan uskottava, samastuttava ja oivallinen hahmo, ja käsikirjoitus toimi hyvin elokuvana – olen nähnyt samasta versiosta minisarjankin, joka oli ok, mutta ei yhtä hyvä. Elokuvassa Gwyneth tekee tosi hyvää työtä, ja kokonaisuuskin pelittää."

Onhan se nyt melkoista. Nimittäin, että vuoden toistaiseksi tinkimättömimmän diskoilusession tarjoavat seitsemänkymppiset veteraanit.

Blondien 11. albumilta Pollinatorilta löytyy kaikki, mikä teki yhtyeestä hittikoneen 1970- ja 80-lukujen taitteessa: kiihkeää ja nopeatempoista pophurmosta, joka kimaltelee kuin vastaimuroitu diskopallo sekä suorastaan törkeän tarttuvia melodioita.

71-vuotiaan laulaja Debbie Harryn karismaattinen ääni huokuu hedonismia jokaisella henkäyksellä.

Albumin räjähtävä energia kumpuaa sen nerokkaasta tekotavasta. Yhtye antoi ihailemilleen artisteille, joiden tiesivät olevan Blondie-faneja, tehtäväksi kirjoittaa yhtyeelle nipun biisejä.

Levyn kansitaidekin on kuin 1970-luvun lopulta.

Unelmatoimeksianto palautti Blondien kertaheitosta musiikillisesti takaisin suuruuden aikoihinsa yli 35 vuoden taakse. Kuuntele vaikka The Smithsin entisenä kitaristina tunnetun Johnny Marrin kynäilemä My Monster. Kappale paukkuu uuden aallon rockin ja diskon kohtaamispisteessä niin, että jytisee.

Uusvanhan estetiikan hengen mukaisesti levyn kansitaidekin on kuin 1970-luvun lopulta.

Jos etsimällä etsii jonkinlaista säröä vuosimallin 2017 Blondien kultapölyn peittämään pintaan, sellainen saattaisi olla Harryn estottoman nuorekkaat tekstit. Silloin täytyy vain nöyrtyä ja muistaa tosiasia; Blondie oli alun perinkin vain väline eskapismille ja pakenemiselle opiskelijasolun ankeasta arjesta.

Blondie: Pollinator

(Sony)

 

Kaikki kaikessa -elokuvassa on lapsekas tarina, mutta ihana puvustus ja lavastus. 

Maddy (Amandla Stenberg) on 18-vuotias eikä ole koskaan poistunut kotoaan, koska hän sairastaa vakavaa immuunikatoa. Henkäyskin ulkoilmaa voisi saada hänen elimistönsä raiteiltaan. Vain hänen lääkäriäitinsä, hoitajansa ja hoitajan tytär ylipäätään tietävät hänen olemassaolostaan – muu perhe on kuollut auto-onnettomuudessa vuosia sitten. 

Sitten naapuriin muuttaa poikabändiläiseltä näyttävä Olly (Nick Robinson) perheineen, eikä seurausten arvaamiseen vaadita suuria ennustajankykyjä.

Lapsellinen tarina

Kaikki kaikessa perustuu Nicola Yoonin samannimiseen nuorten aikuisten romaaniin, ja tarina on melkoisen lapsellinen. Romantikko kyynelehtii silti katsomossa useaan otteeseen. 

Päähenkilön sairastama immuunikato antaisi aineksia viedä elokuvaa science fictionin tai jopa yhteiskuntakritiikin suuntaan, mutta Kaikki kaikessa keskittyy kuvaamaan teinien rakkaustarinaa silläkin uhalla, että muut yksityiskohdat ovat vähän sinnepäin. Maddyn kodin pysyminen steriilinä ei esimerkiksi ihan vakuuta, kun harvalukuiset vieraat marssivat sisään vaatteita vaihtamatta. 

Silmäkarkkia riittää

Puutteistaan huolimatta Kaikki kaikessa on todella kaunis elokuva. Sukupuoleltaan ei-binääriseksi intersektionaaliseksi feministiksi julistautunut Amandla Stenberg ei tätä kommenttia ehkä arvostaisi, mutta leffa on katsomisen arvoinen ihan vain siksi, että Stenberg on niin uskomattoman viehättävä.

Myös puvustuksessa ja lavastuksessa on todella onnistuttu. Maddyn vaatteet muuttuvat tarinan edetessä koko ajan värikkäämmiksi ja kauniimmiksi, ja jos elämä pitäisi viettää neljän seinän sisällä, sen haluaisi tehdä yhtä kauniisti sisustetussa kodissa kuin Maddyn. 

Katso traileri:

Kaikki kaikessa

***

Ensi-ilta 24.5.

Tiina Laitila Kälvemark kirjoitti hienon romaanin ajankohtaisesta teemasta. – Elämme niin kuin juhlat jatkuisivat, vaikka mascarat ovat jo poskilla.

Tällaisen kylmän kevään jälkeen on vaikea kuvitella ajankohtaisempaa luettavaa kuin Tiina Laitila Kälvemarkin tuore romaani Seitsemäs kevät, jossa ilmastonmuutos on edennyt niin pitkälle, ettei kesää ehkä enää tule Pohjolaan.

Laitila Kälvemarkilla ei aiemmin ole kirjoissaan ollut poliittista agendaa, mutta mitä enemmän hän tutki aihetta, sitä selvempää oli, ettei hän voinut enää vaieta.

– Mietin, mikä olisi vahva symboli sille, että ihminen odottaa jotain parempaa. Jos kesä ja loma viedään meiltä, jokainen tajuaa, miten vakavasta asiasta on kyse. Nyt elämme niin kuin juhlat jatkuisivat, vaikka mascarat ovat jo poskilla ja sukkahousut rikki, hän kertoo.

”Olemme niin tottuneita siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi, että ajattelemme sen pätevän kaikkeen.”

Vetävästi kirjoitetun episodiromaanin sivuilla tv-meteorologi lisää sääkartalle vähän aurinkoja, koska ei enää tuottaa katsojille pettymystä. Toisaalla tarinassa perheenäiti palkkaa sijaissynnyttäjän Intiasta, koska haluaa vielä yhden lapsen ja tietää, miten hyvältä vauvapäivitykset näyttäisivät hänen somessaan.

– Olemme niin tottuneita siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi, että ajattelemme sen pätevän kaikkeen, myös rakkauteen ja ulkonäköön. Mutta emme edelleenkään voi päättää, saammeko lapsia ja millaisia, emme myöskään säätä tai sitä, kuka meitä rakastaa, Laitila Kälvemark sanoo.

Kirjan kantava teema onkin ihmisen ahneus.

– Ihminen voi olla ahne monin eri tavoin, esimerkiksi huomiolle ja rakkaudelle.

Rakkaussiirtolainen Ruotsissa

Seitsemäs kevät -romaanin päämiljöö on tämän päivän Tukholma, joka on myös Laitila Kälvemarkin kotikaupunki. Sinne hän päätyi Amsterdamissa tapaamansa uppsalalaispojan perässä ”rakkaussiirtolaisena” jo 20 vuotta sitten.

Laitila Kälvemarkin nelihenkinen perhe asuu Tukholman Kistassa, monikulttuurisella alueella, jossa melkein kaikki lapset puhuvat muutakin kieltä kuin ruotsia.

– Pienenä tyttäreni oli vaikea tajuta, että joskus perheessä on vain yksi äidinkieli. ’Mutta mitä kieltä ne puhuvat niiden äidin kanssa?' hän ihmetteli.

Monet sukujuuret näkyvät myös Tiinan ja hänen ruotsalaisen miehensä Mathiaksen ulko-oven nimikyltissä. Kun pari aikoinaan meni naimisiin, he päättivät ottaa yhteiseksi nimekseen molempien sukunimestä muodostetun kaksoisnimen.

– Otimme ikään kuin toisemme puolisoiksemme. Ajattelimme, että perheen nimessä saa kuulua, että meillä on kaksi kulttuuria.

Lue myös Laitila Kälvemarkin edellisen kirjan arvio: Kohtaaminen huutokaupassa synnytti sukupolviromaanin

Suomalaisnäyttelijä tähdittää kansainvälisesti tuotettua elokuvaa, jossa nähdään Skamistakin tuttu näyttelijä.

Näyttelijä Laura Birn nähdään pian taas valkokankaalla, ja tällä kertaa kansainvälisessä, toista maailmansotaa käsittelevässä draamassa.

Screen Daily -elokuvalehti kertoo, että Norjassa kuvataan paraikaa Ross Clarken ohjaamaa, Trond Morten Kristensenin käsikirjoittamaa elokuvaa, jossa on Laura Birnin lisäksi ainakin tanskalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia näyttelijöitä. 

Skam-faneja saattaa kiinnostaa, että yksi elokuvan tähdistä on Arthur Hakalahti, jolla on Skamissa pieni rooli Chrisin mummon mökin lähellä tavattavana poikana. 

Nyt tekeillä olevan elokuvan nimi on The Bird Catcher, ja se kertoo juutalaistytöstä, joka sinnittelee natsien miehittämässä Norjassa naamioitumalla ruotsalaiseksi renkipojaksi. Vielä ei tiedetä, mitä osaa Laura Birn elokuvassa näyttelee.