Äänestä illan upeinta pukua.

Linnan juhlissa nähtiin jälleen upeaa pukuloistoa. Tänä vuonna puvuissa nähtiin aiempaa enemmän myös pitkiä hihoja ja syvään uurrettuja päänteitä. Useissa luomuksissa oli myös näyttäviä laahuksia, puuterisävyjä ja syviä jalokivivärejä.
Kenen asukokonaisuus oli onnistunein? Äänestä illan kuningatarta.
 

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Keskiössä on kolme ihmiskohtaloa, joihin paavi on vaikuttanut suuresti.

IS TV-LEHTI: Vuonna 2013 katolisen kirkon paaviksi noussut paavi Franciscus eli argentiinalainen Jorge Mario Bergoglio (s. 1936), on profiloitunut katolisen kirkon uudistajana. Ruotsalaisdokumentissa Franciscus, paavi joka koskettaa tutustutaan liberaalina pidetyn paavin ja katolisen kirkon suhteeseen.

Keskiössä on kolme ihmiskohtaloa, joihin paavi on vaikuttanut suuresti. Yksi on paavin vanha ystävä, toinen naispappeuden kieltämisen vuoksi katolisesta kirkosta eronnut ja kolmas syyrialaispakolainen, jonka perheen paavi Franciscus otti mukaansa Roomaan Kreikan pakolaisleireiltä.

Lähes kaksi kolmasosaa katolisen kirkon työntekijöistä on naisia, mutta heidän asemansa on yhä heikko. Seksistisen valtarakennelman murtumista tuskin nähdään vielä Franciscusin valtakaudella.

Dokumentti: Franciscus – paavi, joka koskettaa Yle Teema & Fem to 24.8. klo 19.00

Näyttelijä Antti Luusuaniemi ja mainosalalla työskentelevä vaimo Lili Zoe Ermezei ovat perhekeskeisiä työnarkomaaneja.

Näyttelijä Antti Luusuaniemi, 37, ja Lili Zoe Ermezei, 29, tapasivat kuusi vuotta sitten Budapestissa mainoskuvauksissa. Ensimmäiseksi Lili ihastui suomalaisnäyttelijän nahkalaukkuun, sitten mieheen.

– Paitsi, että Antilla oli hyvä maku, hän oli myös sympaattinen, komea, antelias ja mukava. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Lili kertoo.

Jo seuraavana kesänä Lili jätti uransa ja rakastamansa työn ja muutti Suomeen Antin luo.

– Olin niin nuori ja rakastunut, etten epäröinyt hetkeäkään, Lili sanoo.

Antin ammatti tosin herätti hänessä epäilyksiä.

– Pelkäsin, että Antti olisi itseään täynnä. Mutta luultavasti hän saa tarpeeksi huomiota näyttämöllä, sillä kun hän tulee kotiin, hänessä ei ole tippaakaan egoismia tai narsismia.

"Pelkäsin, että Antti olisi itseään täynnä."

Kumpikin heistä on sitä mieltä, että mustasukkaisuus vie ihan turhaa energiaa.

– Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tunnu missään, kun Antti suutelee muita näyttelijän työssään. En silti tee siitä ongelmaa, sillä Antti osaa erottaa työn ja yksityiselämän. Olemme tiimi emmekä tunne itseämme uhatuksi, Lili sanoo.

Perhekeskeiset työnarkomaanit

Perheen ja uran välillä tasapainottelu onkin Lilin ja Antin elämässä jokapäiväinen haaste. Molemmat suhtautuvat työhönsä intohimoisesti, mutta arvostavat myös perheen yhteistä aikaa.

– Haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin, mutta ei se ole sen tärkeämpää kuin muu elämä. Ei elämää ja perhettä voi siirtää syrjään, Antti sanoo.

"Voisin elää työlleni 24 tuntia vuorokaudessa."

– Olen aina ollut työnarkomaani ja voisin elää työlleni 24 tuntia vuorokaudessa, mutta olen oppinut Antilta, ettei se voi olla ihmisen ainoa arvo. Hän muistuttaa minua siitä, että lopussa meillä ei ole kuin perhe, mainostoimistossa strategisena johtajana työskentelevä Lili jatkaa.

Jännittikö Liliä äitipuolen rooli?  Miten Antti ja Lili jakavat  kotityöt? Mikä on ollut  heidän suhteessa vaikeinta aikaa?  Lue lisää Me Naisten numerosta 34/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Antin ideoima Red Carpet –leffafestivaali Hyvinkäällä 31.8. – 3.9.