Miina Supinen on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja, joka kokeilee kaikkea ainakin kerran. Twitter: @MiinaSupinen

Avusta riippuvaisen elämä ei voi olla yksin hyväsydämisen tyypin varassa, Miina Supinen kirjoittaa.

”Nyt saa riittää tämä kylmä maa ja kovenevat arvot. Haluan tehdä jotakin hyvää, vaikka kuinka pientä, että jokin asia parantuisi.”

Kaverini sanoitti monen tavallisen suomalaisen ajatukset. Tuntuu pahalta elää maassa, jossa asunnottomat värjöttelevät ulkona ja monet lapsetkin kärsivät köyhyydestä. Eilen taloyhtiömme roskiksesta löytyi kerjäläinen etsimästä lämmikettä ja ruokaa. Sen jälkeen keskiluokkainen sosiaalinen omatunto on soimannut entistä kovemmin.

Tekisi mieli tuoda valoa pimeyteen – mutta kuinka?

Miten pitäisi markkinoida globaalin veronkierron vastainen kampanja?

Vapaaehtoistyön ja lahjoittamisen suosio kasvaa. Hyväntekeväisyydestä on tulossa eriarvoistuvan Suomen korjaussarja. Pian ollaan ehkä Yhdysvaltain mallissa, jossa hienostorouvat puuhastelevat mieluisan avustuskohteen kanssa, kuittaavat verohelpotuksia ja hyvää omaatuntoa.

Hyväntekeväisyys ei ole ihan yksinkertainen juttu. Suurimpia ongelmia on pandailmiö. Suhtaudumme tunteikkaasti söpöihin avuntarvitsijoihin, mutta ohitamme kalsean oloiset kohteet. Usein ratkaisun avaimet ovat kuitenkin rakenteissa eivätkä pikku yksityiskohdissa.

Luonnonkatastrofeista ja sodista saa vetoavia kuvia keräyskampanjaan, mutta miten pitäisi markkinoida globaalin veronkierron vastainen kampanja?

Joskus hyvä tarkoitus johtaa tunarointiin. Fiksu organisointi ja liike-elämälle ominainen tehokkuusajattelu tekisi monesti hyvää lahjoituksille ja vapaaehtoishommille.

Hyviä esimerkkejä ovat viime syksyn keräyskampanjat, joissa suomalaiset lahjoittivat turvapaikanhakijoille vanhoja vaatteitaan. Apu oli tarpeen, mutta puuhassa oli absurdeja piirteitä: Lahjoitus­kama oli suurelta osalta kelvotonta. Vapaaehtoiset käyttivät tuhansia työtunteja kierrättämällä tekstiilijätettä ja etsimällä bilemekkojen, korkkarien ja lumppujen seasta talvitakkeja ja muuta käyttökelpoista. Koko Suomi taisi konmarittaa vaatekaappinsa lämmin tunne rinnassaan.

Perusturvallisuus pitää turvata pysyvien rakenteiden kautta. Sitä yhteiskunta tarkoittaa.

Raskas humanitäärinen työ ei sovi harrasteluksi. Pelissä on liian paljon. Jos työ on henkisesti tai fyysisesti vaativaa, työntekijöiden pitäisi saada koulutus ja palkka työstään. Avusta riippuvaisten ihmisten pitäisi tietää, ettei heidän elämänsä ole jonkun hyväsydämisen tyypin varassa, joka tulee ehkä jeesailemaan, jos muilta kiireiltään ehtii.

Kaikkien Suomessa olevien ihmisten perusturvallisuus pitää turvata pysyvien rakenteiden kautta. Sitä yhteiskunta tarkoittaa. Siksi me maksamme veroja. Voimakas eriarvoistuminen pilaa kaikkien elämän – myös rikkaiden.

Yritetään tuoda valoa pimeyteen lahjoituksilla, vapaaehtoistöillä ja pienillä, reiluilla teoilla – mutta myös vaatimalla päättäjiltä vastuullista politiikkaa.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Itseä tai omaa elämää ei ole helppo muuttaa. Se voi myös tuntua pelottavalta. Mutta lähes aina se antaa mahdollisuuden oppia jotain uutta.

Siitä hetkestä oli pakko ottaa valokuva. Ystävä istui huoltoaseman kuppilassa syömässä hodaria hiukset sykeröllä, kumisaappaat jalassaan ja vihreäkuorinen kännykkä kädessään. Hän näytti ihmeellisen levolliselta, varmaan onnellisemmalta kuin ikinä.

Nakkisämpylään, kumppareihin ja vihreään väriin tiivistyi niin paljon. Pieniä ja pinnallisia asioita, mutta niitä oli edeltänyt iso ja paljon syvempi muutos: muutto uuteen maahan ja entisen elämän taakse jättäminen.

Sama ihminen oli tehnyt vielä muutama vuosi sitten kaikkensa päästäkseen asumaan vaaleanpunaiseen puutaloon, syönyt, jos oli ehtinyt tai korvannut ruuan bileiden kuplivalla. Hän olisi saanut sokin, jos olisi joutunut pukemaan päälleen jotain rumanväristä ja arkista. Tai mikä vielä pahempaa: jos hän olisi joutunut asumaan keltaisessa elementtitalossa.

Nakkisämpylään, kumppareihin ja vihreään väriin tiivistyi niin paljon.

Joskus muutos lähtee meistä itsestämme, välillä ihmiset ympärillämme pakottavat meidät muuttumaan. Harvoin se käy täysin kivuttomasti.

Muutos tunkee puheisiin nykyään kaikkialla ja koko ajan. Muutos voi olla iso tai pieni. Se ei ole automaattisesti askel kohti autuutta, mutta se antaa aina mahdollisuuden oivaltaa jotain uutta itsestään ja läheisistään. Muutoksen ei myöskään tarvitse olla pelottava, päinvastoin se voi olla inspiroiva alku jollekin täysin erilaiselle. Jos mistään ei koskaan luovu, ei tilalle tule mitään uutta.

Jos mistään ei koskaan luovu, ei tilalle tule mitään uutta

Ystävän totaalista elämänmuutosta ihailen ja arvostan. Jos joku tie tuntuu loppuun kulutetulta, pitää etsiä tallaamaton polku. Minulle hän on aina ollut monella tapaa esikuva – ihminen, jolla on suuria unelmia ja uskallusta myös tavoitella niitä. Sellaista elämää tuskin tarvitsee vanhana katua.

Myös Me Naisten printtilehti on muuttunut. Kuluneen syksyn olemme tehneet lehtiuudistusta. Sinun mielipiteesi on meille erityisen tärkeä. Anna palautetta ja kerro, mistä pidit tai mitä voisimme tehdä vielä paremmin.

 

Nyt on tapana kehuskella pitkillä yöunilla ja kyvyllä pysähtyä.

Muistatko vielä sen ajan, kun oli mukamas hienoa hokea joka paikassa, miten hektistä elämä on? Koko ajan oli niin kiire, että hyvä, että vessaan ehti.

Tällaistahan meno oli vielä suurin piirtein viime vuonna. Mutta maailma ja trendit muuttuvat vauhdilla. Se, mikä vielä vähän aikaa sitten oli coolia, kertoo nyt lähinnä holtittomuudesta ja siitä, ettei ihmisellä ole kykyä hallita omaa elämäänsä.

Ihminen oli olevinaan hirveän taitava ja tärkeä.

Kukaan ei enää kehtaa purnata ääneen siitä, miten aika loppuu ja stressi painaa päälle, koska se nyt vain on epämuodikasta. Aikaisemmin kiirevoivottelu oli merkki siitä, että ihminen oli olevinaan hirveän taitava ja tärkeä.

Nykyisin onkin tapana kehuskella pitkillä yöunilla ja ilmiömäisellä kyvyllä pysähtyä arjen keskellä. Trendi on tervetullut, vaikka meidän kaikkien ei sitä olekaan mahdollista noudattaa. Jollain ne laskut pitää maksaa ja ehkä hoitaa jossain välissä se jälkikasvukin.

Facebook-guru Mark Zuckerbergin yrittäjäsiskon twiitistä levisi vuosia sitten ajatus, että viidestä (ura, uni, perhe, kuntoilu ja ystävät) on valittava kolme, jos haluaa tehdä asioita kunnolla. Jos siis haluat nähdä lapsiasi, menestyä töissä ja pitää vielä huolta kunnostasikin, voit sanoa heipat kunnon yöunille ja säännöllisille tapaamisille ystävien kanssa. Jos taas haluat hengata pitkiä iltoja kaveriporukalla ja nähdä kaikki ensi-iltaleffat, aikaa ja energiaa ei enää riitä työhön ja lapsiarkeen.

Jos asia on oikeasti merkityksellinen, sen pitäisi näkyä jokapäiväisessä ajankäytössä.

Elämä on aina valintoja, mutta tuskin sentään noin mustavalkoisia. Silti meiltä usein tuppaa unohtumaan, että jos jokin asia elämässä on oikeasti merkityksellinen, niin sen pitäisi näkyä myös jokapäiväisessä ajankäytössä. On turha pitää juhlapuheita vaikkapa ystävien ja läheisten tärkeydestä, jos arjessa käyttää aikansa kaikkeen muuhun.

Todellisuudessa me kaikki 2010-luvun ihmiset olemme kaukana luonnosta, Miina Supinen kirjoittaa.

Vaeltelin viime syksynä kansallispuistossa. Illan tullen saavuin nuotiopaikalle, jossa istuskeli uskottavan näköinen eräilijä. Hänellä oli maastonvihreä asu ja puusta veistetty kuksa täynnä mustikkakeittoa. Hän alkoi kertoa vaellusretkistään. Kuulemma Kuusamon suunnalla on reitti, jota voi kulkea viikon ilman että törmää yhteenkään sieluun.

Hehkutimme sitä, miten mahtavaa olisi, jos toinen katoaisi näköpiiristä.

Olimme yhtä mieltä siitä, että sellainen luontokokemus on upein. Tarkemmin ajatellen hehkutimme sitä, miten mahtavaa olisi, jos toinen katoaisi välittömästi näköpiiristä.

Rakastan luonnossa liikkumista, vaikka en osaa lukea kompassia, sytyttää nuotiota tai rakentaa laavua. Sienistä tunnistan kanttarellin ja kärpässienen. En anna moisten haitata. Metsän rauha kuuluu kaikille. Sitä se jokamiehenoikeus tarkoittaa.

Eräilyharrastukseen liittyy aika lailla välineurheilua ja machoilua. Aivan kuin luontoon ei olisi asiaa ilman partio- ja armeijataustaa, rinkkaa ja metsästyslupaa. Kukaan ei kuitenkaan estä menemästä metsään vaikka korkokengissä. Metsäpolkua saa kävellä minihameessa, purkkaa syöden ja listapoppia kuunnellen. (Tosin suosittelen hieman tukevampia jalkineita, vaikka tennareita. Otathan myös metsän eläimet huomioon ja käytät musiikkia kuunnellessasi kuulokkeita. Äläkä sylje purkkaa mättäälle!)

Kansallispuistoissa ja pienemmissä metsiköissä on usein polkuja ja pitkospuita, joita seuraamalla pääsee elävänä sivistyksen pariin. Erämaahan voi mennä päiväretkellekin. Itä-Helsingissä voi nähdä sadan metrin päässä metroasemasta peuroja ja kettuja.

Suomalaisten luontosuhteesta puhutaan paljon ja osittain pötyä. Juha Sipilä piti vuosi sitten tv-puheen, kuinka ajat ovat kovat ja ankarat, säästöä ja joustoa tarvitaan. Hän livautti väliin, että luonto on suomalaisille tärkeä. Mitä luonto teki puheen keskellä? Vielä kryptisempi poliittinen lausunto on kokoomuksen Susanna Kosken huomio siitä, että ”metsässä on tekemättömiä töitä”.

Kaikesta luontopuheesta huolimatta suomalaiset ovat myös kovia tärvelemään metsää. Esimerkiksi Talvivaarassa on tehty korjaamattomia ympäristörikoksia viranomaisten nenän alla.

Ei sivistyksessä ole mitään pahaa.

Joskus tuntuu myös siltä, että maaseudun taajamien ja pohjoisten kaupunkien asukkaat tahtoisivat omia luontosuhteen. Aivan kuin pleikkarin pelaaminen olkkarin sohvalla olisi erilaista Rovaniemellä kuin Helsingissä.

Todellisuudessa me kaikki 2010-luvun ihmiset olemme jo kaukana luonnosta. Metsä on paikka, johon on varta vasten mentävä.

Eikä sivistyksessäkään ole mitään pahaa. Lämpimässä talossa ja juoksevassa vedessä on monia hyviä puolia. Jukolan veljeksetkin tulivat lopulta ihmisten ilmoille ja ottivat kirjan käteen.

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.

Vierailija

Kukaan ei estä menemästä metsään vaikka korkokengissä

Plääh!Jonkinlainen faktahan taitaa olla, ette suomessakaan ei ole enää jäljellä paljonkaan kunnon metsiä tai luontoa muutenkaan, vaan mekin elämme keskellä hoidettuja puupeltoja. Mikäli korkkareissa saa mennä metsään niin on tietysti vain reilua, että kaupungeissa saa kävellä kumisaappaissa vaelluskengissä tai ne ovat sopivat jalkineet esim linnanjuhliin tai kirkkoon. "Äläkä sylje purkkaa mättäälle!" Tämä on varmasti hyvä neuvo monessa tilanteessa, jos on purkka suussa niin sen voi liimata...
Lue kommentti

Tunnen tasan kaksi ihmistä, joiden mielestä marraskuu on ihan parasta maailmassa. Ja heidän keinonsakin on mitä suositeltavin: Jos jokin asia ei huvita, älä tee sitä.

Katsokaa, aurinko! kehotin koko perhettä vielä kerran. Ja niin me katsoimme auringonlaskua siristävin silmin. Hetki oli kuin huonosta tieteiselokuvasta. Tiesimme, ettemme näkisi yhtä kirkasta valoa kuukausiin.

Seuraavana yönä lensimme kotiin syyslomalta. Koko pitkän syksyn Suomea hemmotellut korkeapaine oli vuorostaan karannut omalle lomalleen. Maanantaiaamun mustassa vesisateessa todellisuus iski vasten kasvoja kalpeana kuin halju vaahteranlehti.

Ja niin me katsoimme auringonlaskua siristävin silmin. Hetki oli kuin huonosta tieteiselokuvasta. Tiesimme, ettemme näkisi yhtä kirkasta valoa kuukausiin.

Lokakuun puoliväliin asti syksy on usein kuin lastenleikkiä. Mutta marraskuusta selviämiseen pitää keskittyä tosissaan. Se käy melkein työstä. Itse luotan kirkasvalolamppuun, D-vitamiiniövereihin ja tavallista vahvempaan kahviin. Se ei toki poista sitä, että syksy on ehdoton epälempivuodenaikani. Tai ihan tarkalleen ottaen vihaan marraskuuta. Auttaa kummasti, kun sen sanoo ääneen.

Ystävä uskoo synkimmän vuodenajan nujertuvan tehokkaimmin aikaisilla aamulenkeillä tai uintireissuilla ulkoaltaassa. Tätä ilosanomaa hän kaikessa reippaudessaan muistaa myös levittää. Joinain (harvoina) aamuina raittiin ilman huuma tarttuu myös minuun. Mutta useimmiten toisen aamuvirkkuus on lähinnä ärsyttävä muistutus omasta saamattomuudesta.

Joinain (harvoina) aamuina raittiin ilman huuma tarttuu myös minuun. Mutta useimmiten toisen aamuvirkkuus on lähinnä ärsyttävä muistutus omasta saamattomuudesta.

Tunnen tasan kaksi ihmistä, joiden mielestä marraskuu on ihan parasta maailmassa. Ja heidän lääkkeensäkin on mitä suositeltavin: Jos jokin asia ei huvita, älä tee sitä. Käperry mieluummin koko illaksi sohvalle ja nauti. Mikä suuri viisaus!

Mitä siis teetkin, tee se tosissasi. Edes kotoisa pesäily tv:n ääressä ei ole laiskottelua. Marraskuussa silläkin on elämää suurempi tehtävä: se on osa totista selviämistaistelua.

Ei muuta kuin henkinen kypärä päähän, viltti päälle ja menoksi. Kyllä tästäkin kaamoksesta selvitään.

Rentoa viikonloppua!