Uimahallin saunassa en voi olla ajattelematta, että tuollainen minäkin saatoin joskus olla tai että tuollainen minusta kenties vielä tulee.

Päiväkoti-ikäisenä hiihdin ympäri lahtelaisen rivitalon pihaa ja haaveilin elämästä hiihtäjä-sairaanhoitajana. Ei tullut lopulta kumpaakaan. Mutta jos on käynyt koulunsa Lahdessa, tietää kyllä sivakoineensa. Liikuntaluokilla meitä piiskattiin ladulla siihen pisteeseen, että elin yli 15 vuotta hyvinkin tyytyväisenä ilman omia suksia. Sama kävi uinnin kanssa. Aktiivisten harrastusvuosien jälkeen pelkkä kloorin haju kuvotti.

Viitisen vuotta sitten selätin puolivahingossa traumani ja hurahdin molempiin lajeihin uudelleen. Hiihto on meidän 1970-lukulaisten silmissä taas retron trendikästä. Aurinkoisten sunnuntaipäivien harrastus, josta on pakko kertoa joka kerta somessa.

Uinti ei ole lajina ollut varsinaisesti muodikas ikinä. Kukaan ei laita Instagramiin kuvaa uimahallin ovelta. Se siinä onkin ihaninta. Juuri mikään ei ole muuttunut 30 vuodessa. Kahvioissa kutsuvat samat pullat, lihapiirakat ja urheilujuomat. Märät muovimatot, metalliset pukukaapit ja kumiset avaimenperät jalkojen ympärillä. Ja se tuoksu. Nyt osaan taas rakastaa sitäkin!

Kukaan ei laita Instagramiin kuvaa uimahallin ovelta. Se siinä onkin ihaninta.

Aikaisin lauantaiaamuna uimahallin löylyissä aika pysähtyy, sitä tuntee olevansa osa vuosikymmenten jatkumoa. Meitä hikoilee rivissä nuoria ja vanhoja, isoja ja pieniä, naisia ja tyttöjä, tummia ja vaaleita. En voi olla ajattelematta, että tuollainen minäkin saatoin joskus olla tai että tuollainen minusta kenties vielä tulee.

Alasti jokainen on juuri sellainen kuin on kaikkine arpineen ja muhkuroineen. Saunassa ei kukaan puhu töistä, ei ole uraa tai ammatteja, ei kalliita tai halpoja vaatteita, ei ylipäänsä mitään päälle liimattua statusta. Yleensä harrastuksissa törmää tuttuihin tai pelkästään lähes samanikäisiin ja samanhenkisiin ihmisiin. Uimahallissa ihmiset ovat usein toisilleen täysin tuntemattomia, mutta monella tapaa samanlaisia: ihan tavallisia naisia tavallisten naisten joukossa.

Parasta viikonloppua!

Onko kesämökkiä pakko omistaa itse? Vuokramökin kanssa mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki pysyy vuodesta toiseen paikallaan.

Voiko vuokramökkiin kiintyä yhtä syvästi kuin suvun omistamaan kesämökkiin? Voi, ja pitäisikin. Omistusmökki on kallis ja jatkuvaa huolenpitoa vaativa kohde, vuokramökin kanssa pääsee helpommalla.

Oma lapsuudenperheeni vuokraa joka vuosi kesämökin samasta paikasta, samoilta omistajilta Keski-Suomesta. Tänä vuonna jo 40:tä kertaa. Itsekin olen ollut mukana joka vuosi syntymäni jälkeen.

Minulle kesä ei ole kesä ilman ”meidän mökkiä”. Joka vuosi vietämme siellä viikon, joskus lapsuudessani pidempäänkin. Tuttu vuokramökki on laiskalle lomailijalle kuin unelma: mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki on silti paikallaan.

”On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.”

Kun muut menevät omille mökeilleen työleirille, meidän mökillämme heittäydytään sängylle ja nostetaan jalat kattoon. Suurinta jännitystä päivään tuo munkkirinkilöiden syöminen läheisellä huoltoasemalla. Rentous ja mitääntekemättömyys on kaiken ydin.

Minua ei häiritse ajatus, että kesäpaikkamme omistaa joku muu ja että se on enimmäkseen käytössä ihmisillä, joita en tunne. Silloinhan siitä saadaan täysi hyöty irti. On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.

San Holo

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Minusta tämä on oikein kannatettava ja hyvä idea. Ei aina tarvitse omistaa. Jos häiritsee samojen kivien ja kantojen tuijottaminen, niin voi aina vuokrata eri kohteen, ja palata sitten myöhemmin siihen tuttuun kohteeseen. Meidän perheellä on ollut onni vuokrata vuosittain edullisia liiton mökkejä, tosin tänä kesänä kiky iski niin kipeästi, että päätimme pitää kaupunkiloman ja säästää pahan päivän varalle.
Lue kommentti
Tuleva Huoleton

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Juuri minäkin harkitsen oman mökin myymistä- en jaksa enää maksaa mökistä aiheutuvia kuluja ja olen kyllästynyt mökin putsaamiseen ja korjaamiseen. Pidän sinänsä mökkeilystä , mutta haluan lähtiessä laittaa mökin oven kiinni ja poistua ilman huolia . Vuokratessani mökin ostan siihen myös siivouksen jatkossa.
Lue kommentti

Äitiys voi mullistaa huippu-urheilijan elämän, mutta hänen saavutuksiaan se ei silti riistä.

”Entinen isäpelaaja uskoo, että Roger Federeriä odottaa hankala paluu isyyslomalta tennishuipulle”

”Tenniksessä isäpelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Kuulostaako vähän erikoiselta kirjoittelulta?

No totta kai kuulostaa. Eihän tällaisia virkkeitä voi lukea mistään, koska tennistähti Roger Federeristä ei koskaan kirjoitettaisi näin. Kuinka moni edes tietää, että Federerillä on puolisonsa kanssa kahdet kaksoset? Vaikka itse seuraankin tennistä, jouduin tarkistamaan faktan Wikipediasta.

Harmi kyllä tilanne muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan naisista.

”Entinen äitipelaaja uskoo, että Serena Williamsia odottaa hankala paluu äitiyslomalta tennishuipulle.”

”Tenniksessä äitipelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Jälkimmäiset katkelmat ovat ihan oikeasti kohtia eilen julkaistusta Helsingin Sanomien urheilu-uutisesta.

Uutisessa uransa jo lopettanut huippu-urheilija, nelinkertainen Grand Slam -voittaja Kim Clijsters kommentoi sitä, millaista on palata takaisin huippu-urheilun maailmaan sen jälkeen, kun on saanut lapsen. Hän myös kertoo oman arvauksensa siitä, miten Serena Williamsin paluu kilpailuihin sujuu sen jälkeen, kun hänestä tulee äiti.

 

35-vuotias Serena Williams on urallaan voittanut 23 Grand Slam -turnausta. Hän on voittanut jokaisen Grand Slam -turnauksen ainakin kerran niin kaksin- kuin nelinpelissä. Hänellä on plakkarissa myös olympia-mitali. Hän on siis kaikilla mittapuilla ihan jäätävän kova urheilija.

Mutta. Kaikkien saavutusten päälle Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.

Sen sijaan Williamsista tulee ”äitipelaaja” ja ”tennisäiti”. Sen sijaan Williams joutuu painiskelemaan sen kanssa, että hänen miehensä tukee häntä lapsen kasvatuksessa.

”Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.”

Ei voi tietenkään kiistää, etteivätkö raskaus, synnytys ja pienen lapsen äitiys ole huippu-urheilijanaiselle iso muutos elämään. Ovat ne. Mutta onhan vanhemmuus ihan yhtä suuri mullistus isille. Siitä huolimatta ei puhuta isipelaajista ja tennisisistä.

Eikä äitiys todellakaan rampauta ihmisen elämää. Sen ei myöskään pitäisi tarkoittaa, että naisen on jäätävä kotiin ja kerjättävä kumppanin apua lastenhoidossa. Eikä se varsinkaan pyyhi yli sitä, mitä on saavuttanut aiemmin. Niin kuin ei isyyskään.

 

Clijstersia ja Williamsia ei siis missään nimessä pitäisi kutsua joksikin pirun äitipelaajiksi tai tennisäideiksi. Ihan niin kuin Roger Federeriäkään ei tarvitse alkaa kutsua tennisisäksi.

He ovat kaikki – äitiyteen, isyyteen tai värkkeihin katsomatta – ihan puhtaasti huippu-urheilijoita.

Vierailija

Siis oikeasti, mikä pirun ”äitipelaaja”? Vaikka Serena Williams saa lapsen, hän on edelleen ennen kaikkea huippu-urheilija

Nämä ovat oikeasti hyviä huomioita nostoja tekstistä. Jotain kertoo ehkä sekin, että kun miehenä luen noita samaisia juttuja niin en tee-häpeäkseni- useinkaan tuonkaltaisia huomioita. Se on jotenkin niin ajettu takaraivoon luonnolliseksi tietynlainen ajatusmaailma, että olen sellaiselle jotenkin sokea...
Lue kommentti

Lapsen saaminen ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa ihmistä, muistuttaa Jenni Kokander kolumnissaan.

Olen lähiaikoina toistuvasti törmännyt ilmiöön, jossa me perheelliset ihmiset vähättelemme kanssaihmisiä, joilla ei ole lapsia.

Lapseton ystäväni kertoi, kuinka sukulaistäti oli ristiäisissä ihmetellyt hänen taitoaan käsitellä vastasyntynyttä vauvaa. ”Onpas sinulla varmat otteet, vaikka olet varmaan tottunut kantamaan lähinnä käsilaukkua.” Toinen ystäväni oli jätetty mökkireissulta perustelulla, että ”Me lapsiperheet ollaan kato sulle tylsää seuraa. Meet vaikka baariin viikonloppuna tai teet muita juttuja, jotka sua kiinnostaa.”

Itse kommentoin lapsettomalle ystävälleni kiireitäni: ”Ja sitten mulla on vielä se tärkein vastuu, eli lapset.”

On todella tavallinen ajatus, että perheettömän ihmisen elämä on vastuutonta hengailua ja epäempaattista oleilua. ”Vain toinen vanhempi voi ymmärtää” on yleisesti viljelty fraasi, joka varmasti loukkaa lapsetonta.

”Vanhemmuuden glorifiointi on rikospoliisin asia.”

On täyttä puppua, että äidiksi tai isäksi tuleminen avaisi jonkin mystisen maailman. Tunnen monia vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka rakastavat lapsia, viihtyvät näiden seurassa ja kokevat lapsia kohdanneet tragediat ihan yhtä syvästi kuin lapsekkaatkin.

Vanhemmuus on myös lahja, jota ei kaikille halukkaille suoda, siksikin vanhemmuuden glorifiointi on rikospoliisin asia.

Lapsen saaminen ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa ihmistä. Äidiksi tuleminen ei tehnyt minusta yhtään empaattisempaa tai viisaampaa. Usein kuitenkin syyllistyn ajattelemaan, että globaalit lapsiin kohdistuvat kamaluudet tuntuvat minussa syvemmin kuin lapsettomissa ystävissäni.

Kun itse tulin äidiksi, pelkäsin lapsettomien ystävieni katoavan maailmastani. Kummallinen ajatus – ja kovin yleinen – täällä vanhemmuuden vaaleanpunaisessa kuplassa. Miksi ihmiset, jotka tuntevat minut läpikotaisin, poistuisivat elämästäni, kun minusta on tullut äiti? Enhän minä ole muuttunut, eivätkä ystäväni. Toki perhe ja sen tuomat uudet elämäntilanteet ovat isoja käänteitä, mutta ihminen kaiken pyörityksen keskellä on sama.

Vanhemmuus on vain yksi elämän sitovista ja palkitsevista asioista, yksi elämän isoista käännekohdista. On outoa ajatella, että lapsettoman ihmisen elämä olisi vastuuton ja vapaa tasainen viiva. Me kaikki olemme vastuussa omistamme. Ovat ne sitten lapsia, vanhempia, ystäviä, kummilapsia, koiria, mummoja tai vaikkapa rengastamiamme lintuja.

Vanhemmuus ei ole salaseura. Se on vain yksi muoto elää.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

On täyttä puppua, että vanhemmuus avaisi jonkin mystisen maailman

Taitaa olla aika yksilöllistä, avaako vanhemmuus yhtään mitään. Väsymys, uupumus ja huoli ei aina jalosta. Pahimmat nettirinkipedofiilit taitavat olla pinjojen ja patujen isiä samoin kuin huoletta alaikäisten tekemiä tuotteita ostavat vanhemmat, myöskään öljyvalmisteisten goretexin ym vesistöihin päästämät myrkyt eivät huoleta. Kuten ei mikään muu kuin oman lapsen kaverimäärä tai liikunta ja ruoka ja kiusaajilla riittää kavereita. Samat vanhemmat, jotka kärräävät omia mukuloitaan koulun pihaan...
Lue kommentti
Unna K.

On täyttä puppua, että vanhemmuus avaisi jonkin mystisen maailman

Vanhemmuus tuntuu avaavan portin puhtaaseen itsekkyyteen ja omien lasten suosimisen muiden ihmisten kustannuksella. Usein vielä vanhemmat odottavat, että muidenkin ihmisten moraalinen velvollisuus on laittaa juuri heidän lastensa etu tärkeimmäksi muiden edun kustannuksella. Huvittavaa on, että vanhemmat näkevät tämän niin hyvänä ihmisyytenä.
Lue kommentti

Kolumnisti-koomikko Ulla Virtanen uskoo, että luolamiesten aika on ohi. Nyt on tilausta korvahenkilöille, hän arvelee kolumnissaan.

Istuin jokin aika sitten stand up -kollegani kanssa junan ravintolavaunussa. Vastapäiseen pöytään istui kaksi töistä palaavaa miestä, oluttuopit käsissään. Parin tunnin kuluttua kollegani lähti vessaan, ja minä jäin yksin.

Miehistä toinen oli jo hiprakassa, ja näin silmäkulmastani hänen luovan minuun pitkiä vokotuskatseita. Keskityin tiiviisti puhelimeeni, sillä minulla ei ollut mitään kiinnostusta small talkiin tuntemattoman kanssa. Vaan ei. Mies keksi selittää kaverilleen tarinaa show-miehen elkein lisäillen rivien väliin “jos olisi vieressä punapäinen kaunotar ravintolavaunussa...” Oli mielestään kovinkin nokkela. Naisen lisääntymisviettihän herää, kun joku vain huomioi hänet. Ihan kuka vain. Huomioi minut uros, niin olen sinun! (Ei.)

Mies vain katsoi, että siinä nainen istuu yksin, ja hän päätti hiprakassaan syöttää huomiotaan.

En nostanut katsettani. Turhautuneena temppunsa epäonnistumisesta mies alkoi huutokyselemään nimeäni. Vaientamisyrityksenä tokaisin: ”Ulla. Jatkan nyt tätä, hauskaa illanjatkoa”. Mies tuhahti: “Juttele meille äläkä vaan näprää jotain puhelintasi”. Kuinka raivostuttavaa! Mikä on tällainen tapa vaatia osallistumaan?

Kerran aiemmin samanlaisessa tilanteessa eräs pöytään pakolla ängennyt mies hermostui, kun hänelle ei puhuttu. ”Voisitte nyt jutella, kun mä kerran tulin tähän. Voidaan puhua jostain, mikä naisia kiinnostaa, niin kuin vaikka pikku eläimistä.”

On rasittavaa joutua käyttämään niin paljon energiaansa tilanteessa, johon ei ole tahtonut. Joku voisi tietenkin ajatella, että senhän pitäisi olla miellyttävää, kun joku osoittaa kiinnostustaan. Mutta eihän tällaisessa käytöksessä ole kyse kiinnostuksesta! Mies vain katsoi, että siinä nainen istuu yksin, ja hän päätti hiprakassaan syöttää huomiotaan.

Miten kukaan löytäisi rakkautta, jos uutta ihmistä ei saisi yrittää lähestyä?

Ystäväni totesi myöhemmin, että olisin voinut vain kertoa olevani parisuhteessa. Siihen en lähtisi, sillä sehän käytännössä tarkoittaisi sitä, että sinkun olisi pakko puhua äijän kanssa, koska hänellä ei olisi kieltäytymiseen sopivaa syytä.

Kohtelias tulee olla, mutta ei ole pakko viihdyttää.

Aloin pohtia tätä pokaamisdilemmaa. Oliko ärsyyntymiseni ollut kohtuutonta? Solmiakseen uusia tuttavuuksia pitää toki ensin jutella ihmiselle. Miten kukaan löytäisi rakkautta, jos uutta ihmistä ei saisi yrittää lähestyä? Mutta silti, tuollainen käytöshän on joko totaalista kyvyttömyyttä sosiaaliseen kanssakäymiseen tai pokaajan oppimaa ylästatusmöyhäämistä. Huonoa käytöstä siis. Eivätkö nämä apinamiehet jo joutaisi jäädä kivikaudelle? Luulisi, että nykyään kannattaisi olla mieluummin korvamiehiä: kuuntelevia ja kiinnostuvia. Sukupuoleen katsomatta tietenkin. Olkaamme siis korvahenkilöitä!

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Näyttelijä Ulla Virtanen osaa small talkin vain roolihahmon takaa.

Vierailija

Täsmävinkki iskuyritykseen: apinamies ärsyttää, ole mieluummin korvahenkilö!

Noh kaikki eivät ole sujuvasanaisia näyttelijöitä tai puheammattilaisia ja alkoholilla on sekä hyvässä että pahassa estoja poistava vaikutus. Ehkäpä Ullalla oli ovulaatio käynnissä ja nämä neandertalin miehet aistivat sen onhan Ulla punapäänä itsekin ehkä näiden samaisten neandertalilaisten jälkeläisiä eli samaa heimoa, joten ehkä mies ajatteli alitajuisesti, että Ullakin on seksuaalisesti että älyllisesti samalla tasolla. Onhan sitä muuten kuitenkin tapahtunut jonkin verran kehitystäkin, koska...
Lue kommentti