Hei hei, känniviestit. Kuvituskuva: Shutterstock
Hei hei, känniviestit. Kuvituskuva: Shutterstock

Muun muassa pankkitilini ja ihoni voivat nyt paljon paremmin, kun jätin viinan.

Alkoholismi hiipi perheeseemme salakavalasti pikkuhiljaa. Parhaimmassa menoiässä, vähän päälle kaksikymppisinä, nostimme veljeni kanssa monta lasia kuohuvaa sekä juhlimme niin yhdessä kuin erikseen monta kertaa, ennen kuin tajusin mitään veljeni juomistavoista. Myöhemmin halusin ummistaa silmäni kokonaan hänen hallitsemattomalta juopottelultaan ja lääkkeiden väärinkäytöltään. Välillä taas sekaannuin hänen elämäänsä, murehdin ja huolehdin aivan liikaa. Viime kesänä veljeni kuoli.

”Viime kesänä veljeni kuoli. Sen jälkeen alkoholi ei ole maistunut enää minulle.”

Sen jälkeen alkoholi ei ole enää maistunut minulle. Vielä viime syksynä join muutaman kerran viiniä erikoistilaisuuksissa, mutta kärsin niiden jälkeen vuosisadan krapuloista. Kun maistoin pari lasillista suosikkijuomaani, meinasin yllättäen oksentaa kesken juhlien. Viimeinen lauantaisiideripullo jäi juomatta, kun se maistui niin etovalta.

Minä en päättänyt, että jätän alkoholin. Se tapahtui vahingossa. Ja hyvä niin, sillä kun olen joskus ollut tipattomalla tammikuussa tai kesän yli kestäneellä kuivalla kaudella vaikkapa treenaamisen vuoksi, on ollut paljon vaikeampaa pysyä erossa alkoholista – toisin kuin nyt, vapaaehtoisesti ja melkein yllättäen.

Kuuden kuukauden absolutismi on tuonut elämääni niin paljon hyvää, että en halua koskaan enää tarttua siiderilasiin enkä samppanjaan.

Näistä asioista olen nyt erittäin kiitollinen:

”Pelkästään paremmat yöunet ovat niin iso hyöty, että en halua enää alkoholilla sotkea untani.”

  1. Syvempi uni
    Olen ollut suurimmaksi osaksi hyvä nukkuja, mutta viime vuosina yöunet ovat jääneet milloin mistäkin syystä aivan liian lyhyiksi. Ne ovat olleet myös jonkin verran katkonaisia, varsinkin jos edellisenä iltana on tullut nautittua alkoholia – määrästä riippumatta. Yksikin lasi sekoittaa helposti unirytmini: uni jää kevyeksi, liian lyhyeksi ja on hyvin levotonta. Jätettyäni alkoholin olen nukkunut sikeämmin kuin aikoihin. Digitaalinen unimittarini kertoo, että syvää unta on joka yö riittävästi, vaikka en ole nukkunut ihan täyttä kahdeksaa tuntia. Pelkästään paremmat yöunet ovat jo niin iso hyöty, että en halua enää alkoholilla sotkea untani.

     

  2. Tehokkaampi vireystila
    Koska olen pystynyt nukkumaan nyt puoli vuotta erittäin hyvin verrattuna edeltäviin vuosiini, herään myös virkeänä ja innostuneena. Energisen koiran omistajana minun on pakko herätä aikaisin joka aamu ja viedä lemmikkini lenkille, myös viikonloppuisin. Aiemmin yksikin edellisiltana nautittu alkoholiannos vaikutti siihen, että oloni oli kehno ja kävelylle lähteminen vaikeaa. Nyt on ilo suunnata ensimmäiseksi ulos ilman krapulaväsymystä ja ottaa kaikki irti piristävästä ulkoilusta. Aamuviiden ulkoilukaan ei yleensä väsytä. Ja vielä sen jälkeen voi vapaapäivänä hyvin ottaa tehokkaat päiväunet, jos niitä ylipäätään tarvitsee enää. Toisaalta makoileminen vaikkapa hyvää musiikkia kuunnellen – mutta ilman darraa – on täydellistä palautumista ja omaa luksusaikaa. 

       

  3. Kuulaampi iho
    ”Se näkyy naamasta, kun lakkaa saamasta.”
    Junnu Vainion tuttu rallattelu sopii myös alkoholin litkimiseen. Hyvällä tavalla.
    Monta kertaa sitä on muka tuntenut itsensä niin itsevarmaksi ja hehkuvaksi ensimmäisen skumppalasillisen jälkeen, mutta se on täyttä huijausta. Ihon punakoituminen ja turpoaminen eivät ole mikään kiva juttu kesken juhlien eikä niiden jälkeen; viininaama on todellinen juttu.
    Eipä ole ollut ikävä krapula-aamun hikipisaroita, silmäpusseja tai harmaata ihoa. Ulkomaanlomillakin kuumuus ei ole tuntunut enää yhtään niin tukalalta eikä turvotus ole vaivannut, kun on jättänyt tilaamatta illallisviinin ja allassiiderin.

     

  4. Terveellisempi ruokavalio
    Hampurilaisia, jäätelöä, suklaata. Alkoholilla on kumma vaikutus siihen, että alkaa tehdä mieli herkkuja. Puhumattakaan seuraavan päivän dagen efterin herättämistä mielihaluista.  
    Absolutismini on selvästi vähentänyt himoani puputtaa erilaisia herkkuja. Verensokeri on pysynyt tasaisempana, eikä sunnuntaisin jääkaapissa näy enää kebabin jämiä tai sokerisia limsoja. Mieluummin sitä nauttii hyvää tekevästä ruuasta, ja välillä niistä herkuistakin, selvin päin. Silloin jäävät mautkin mieleen paremmin eivätkä ne sekoitu vahvojen drinksujen alle.

     

  5. Paksumpi lompakko
    Skumppalasi. Shotti. Gin tonic. Kun joskus muinoin lähdin viikonloppuna keikalle tai baariin ystävieni kanssa, kuului viina kuvioihin täysin luonnollisena osana. Ja miten kalliiksi se tulikaan.
    Jos joka viikko jättää hankittamatta vaikka pullon kuohuvaa, on vuodessa säästänyt itselleen etelänloman verran rahaa. Eikä kympin pullo välttämättä riitä, jos kyseessä on vappu tai joku muu juhla.
    Kahdesta baaridrinksusta saa maksaa jo parikymppiä lisää. Ravintolaillallisella menee helposti 50 euroa tai enemmän talon suosittelemaan viinisettiin. Kun sen jättää tilaamatta, jää paljon säästöön – tai sitten voi nauttia fiinimmän jälkiruuan täysin hyvällä omallatunnolla.

     

  6. Laadukkaampi vapaa-aika
    Vaikka olen lopettanut juomisen, saatan edelleenkin istua baarissa tai illanvietoissa, joissa nautitaan alkoholia. Kaikkien mielestä selvä tyyppi ei kuitenkaan ole niin kiva: minulle on tuputettu alkoholia monta kertaa ja kysytty, onko viina ongelma. Tai olenko raskaana?
    Todelliset ystävät ovat kuitenkin ymmärtäneet asian. Heidän kanssaan ei ole mitään pulmia sen suhteen, että yksi ei nauti alkoholia. Usein olen kyllä ensimmäisten joukossa lähdössä kotiin iltajuhlista, mutta mikä siisteintä: olen aina ajokunnossa, eikä juhlien jälkeen tule pääkipua tai morkkista sosiaalisista kanssakäymisistä. Viikonloppuisin minulla on ehkä himpun verran enemmän aikaa kuin ennen, sillä enää ei ole turhia krapulalöysäilyjä. Melko monesti myös kieltäydyn nykyään erilaisista iltamenoista. Silti tunnen, että en ole menettänyt mitään. Päinvastoin: raittius on tuonut paljon uusia hyviä asioita, joista haluan pitää kiinni.

”Jos joka viikko jättää hankittamatta pullon kuohuvaa, on vuodessa säästänyt etelänloman verran rahaa.”

Kerro kokemuksistasi

Oletko sinä jättänyt viinan juomisen täysin tiedostamatta? Millaisessa tilanteessa lopetit alkoholin käytön? Mitä hyötyjä absolutismi on tuonut elämääsi?
Kerro kokemuksistasi ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Kysely

Haluaisitko lopettaa alkoholin käytön?

Kyllä
Kyllä
69.8%
En
En
30.1%
Ääniä yhteensä: 159

Kokonaan uuden sukunimen ottaminen vaatii aikaa, paperityötä, rahaa ja kekseliäisyyttä – mutta kannattaa.

Kun menin naimisiin, yksi tärkeimmistä mietinnän kohteista oli sukunimi. Nimi on erittäin henkilökohtainen juttu, mutta henkilökohtainen tuppaa olemaan poliittista, ja siksi en halunnut tehdä nimivalintaa kepein perustein.

Minulla oli ihan kiva sukunimi aiemmin, samoin mieheni nimi oli ihan okei. Kumpikaan meistä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen kiintynyt nimeensä. Halusimme tulevaisuutta varten yhteisen, yksiosaisen nimen. 

Kumpi siis ottaisi toisen nimen, pohdimme. Mieheni lähipiirissä vaimon nimen ottaminen olisi luultavasti aiheuttanut kevyttä ihmettelyä. Olisihan ihmettelyyn jaksanut vastata, jos olisi aidosti halunnut ottaa vaimon nimen. Mieheni ei halunnut. 

Minäkään en halunnut ottaa mieheni nimeä. Jos miehelläni olisi ollut todella kaunis ja etunimeeni sopiva sukunimi, asiasta ei olisi tarvinnut edes keskustella, mutta oman ihan kivan nimeni vaihtaminen toiseen ihan kivaan ei houkutellut.

Olen feministi ja ajattelen, että sukunimellään saa tehdä mitä haluaa – paino sanalla haluaa. Jos ei halua ottaa miehen nimeä, sitä ei pidä ottaa vain siksi, että niin on ollut tapana. Minäkin olisin varmaan saanut perustella ystävilleni puolison nimen ottamista, ja ”en jaksanut alkaa säätää” tuntui huonolta perustelulta.

Yhä useampi ajattelee samalla tavalla: Savon Sanomien mukaan miehen sukunimen suosio on ennätyksellisen alhaalla.

Nimi Viralliseen lehteen

Kun kumpikaan ei halunnut toisen nimeä, yhdistelmänimi ei tullut kysymykseen, kummankaan suvusta ei löytynyt molempia miellyttävää vanhaa nimeä ja halusimme yhteisen nimen, vaihtoehdoksi jäi enää kokonaan uuden sukunimen ottaminen. Uusien sukunimien ottaminen avioliiton yhteydessä vaikuttaa yleistyneen, ja muun muassa Hussingit, Kurkipotkut ja Koivulinnut ovat kertoneet uuden nimensä tarinan julkisuudessa. 

Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Sirkka Paikkala kertoi kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomissa, että nimihakemuksia on sadellut erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana – siis noin vuodesta 2012. Hakemusten määrä tuskin on laantunut viimeisen kahden vuoden aikana. 

Nimen täytyy olla sellainen, jota kenelläkään suomalaisella ei koskaan ole ollut.

Kun avioituva pari haluaa kokonaan uuden nimen, prosessi on yleensä suurin piirtein tällainen: Nimestä tehdään hakemus toiselle tulevista puolisoista. Hakemussa kertoillaan seikkaperäisesti, miksi uusi nimi pitäisi saada. Sitten odotetaan monta kuukautta, että nimilautakunta tekee päätöksensä. Jos nimilautakunta puoltaa nimeä, julkaistaan nimi Virallisessa lehdessä, joka on siis ihan oikea Suomessa ilmestyvä lehti, jonka nimi oikeasti on Virallinen lehti. Sen jälkeen odotellaan, tuleeko valituksia. Jos valituksia ei tule, toinen tulevista puolisoista saa uuden nimen ennen häitä ja toinen ottaa sen häissä.

Näin nimenvaihto maksaa vajaat 200 euroa. Jos haluaa vaihtaa nimen molemmille kerralla, hintalappu on suurempi.

Ennen kuin tähän ryhtyy, täytyy tietysti keksiä uusi nimi, ja sehän se varsinainen työ on. Nimen täytyy nimittäin olla sellainen, jota kenelläkään suomalaisella ei koskaan ole ollut.

Sukunimihaku, uusi paras ystäväni

Minulla ja puolisollani oli Väestörekisterikeskuksen sukunimihaku auki kaikilla päätelaitteilla monen kuukauden ajan. Meillä oli nimelle joitakin kriteerejä, muttei mitään selkeää ideaa. Toimiva nimi-idea saattoi tulla mieleen milloin vain, ja silloin oli pakko päästä sydän tykyttäen varmistamaan, onko nimi jo varattu. Muistan naputelleeni sukunimihakua kuumeisesti esimerkiksi baarissa keskellä yötä.

Joulupöydässä kahdeksan kuukautta ennen hääpäivää esittelimme yhden mieleemme tulleen vaihtoehdon, mutta se sai pöytäseurueessa aikaan lähinnä huvittueita tyrskähdyksiä ja epäuskoa. Vaihtoon!

Lopulta, kun häihin oli enää runsaat puoli vuotta, istuimme eräänä iltana kotisohvalla, ja nimi Aaltovesi tuli jostakin mieleeni. Se sopi miehelleni ja oli vapaana. Niin meistä tuli, edellä kuvaillun prosessin kautta, Aaltovesiä. Sen verran annoin periksi patriarkaatille, että nimi haettiin virallisesti ensin miehelleni, ja minä sain sen häissä. 

Nimi tuntuu omalta ja ihanalta. Upouuden nimen ottamisen voi tietysti nähdä turhanamaisena erikoisuudentavoitteluna, ja ehkä se on sitäkin. Olen silti todella ylpeä nimestäni.

Kukaan ei ole kommentoinut uutta nimeämme negatiivisesti. Muutamia kohteliaisuuksia on kyllä tullut tutuilta ja tuntemattomilta. Vain kerran olen malttanut vastata pelkästään ”kiitos” sen sijaan että olisin sanonut ”kiitos, keksin sen itse”.

Onko kesämökkiä pakko omistaa itse? Vuokramökin kanssa mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki pysyy vuodesta toiseen paikallaan.

Voiko vuokramökkiin kiintyä yhtä syvästi kuin suvun omistamaan kesämökkiin? Voi, ja pitäisikin. Omistusmökki on kallis ja jatkuvaa huolenpitoa vaativa kohde, vuokramökin kanssa pääsee helpommalla.

Oma lapsuudenperheeni vuokraa joka vuosi kesämökin samasta paikasta, samoilta omistajilta Keski-Suomesta. Tänä vuonna jo 40:tä kertaa. Itsekin olen ollut mukana joka vuosi syntymäni jälkeen.

Minulle kesä ei ole kesä ilman ”meidän mökkiä”. Joka vuosi vietämme siellä viikon, joskus lapsuudessani pidempäänkin. Tuttu vuokramökki on laiskalle lomailijalle kuin unelma: mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki on silti paikallaan.

”On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.”

Kun muut menevät omille mökeilleen työleirille, meidän mökillämme heittäydytään sängylle ja nostetaan jalat kattoon. Suurinta jännitystä päivään tuo munkkirinkilöiden syöminen läheisellä huoltoasemalla. Rentous ja mitääntekemättömyys on kaiken ydin.

Minua ei häiritse ajatus, että kesäpaikkamme omistaa joku muu ja että se on enimmäkseen käytössä ihmisillä, joita en tunne. Silloinhan siitä saadaan täysi hyöty irti. On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.

San Holo

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Minusta tämä on oikein kannatettava ja hyvä idea. Ei aina tarvitse omistaa. Jos häiritsee samojen kivien ja kantojen tuijottaminen, niin voi aina vuokrata eri kohteen, ja palata sitten myöhemmin siihen tuttuun kohteeseen. Meidän perheellä on ollut onni vuokrata vuosittain edullisia liiton mökkejä, tosin tänä kesänä kiky iski niin kipeästi, että päätimme pitää kaupunkiloman ja säästää pahan päivän varalle.
Lue kommentti
Tuleva Huoleton

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Juuri minäkin harkitsen oman mökin myymistä- en jaksa enää maksaa mökistä aiheutuvia kuluja ja olen kyllästynyt mökin putsaamiseen ja korjaamiseen. Pidän sinänsä mökkeilystä , mutta haluan lähtiessä laittaa mökin oven kiinni ja poistua ilman huolia . Vuokratessani mökin ostan siihen myös siivouksen jatkossa.
Lue kommentti

Äitiys voi mullistaa huippu-urheilijan elämän, mutta hänen saavutuksiaan se ei silti riistä.

”Entinen isäpelaaja uskoo, että Roger Federeriä odottaa hankala paluu isyyslomalta tennishuipulle”

”Tenniksessä isäpelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Kuulostaako vähän erikoiselta kirjoittelulta?

No totta kai kuulostaa. Eihän tällaisia virkkeitä voi lukea mistään, koska tennistähti Roger Federeristä ei koskaan kirjoitettaisi näin. Kuinka moni edes tietää, että Federerillä on puolisonsa kanssa kahdet kaksoset? Vaikka itse seuraankin tennistä, jouduin tarkistamaan faktan Wikipediasta.

Harmi kyllä tilanne muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan naisista.

”Entinen äitipelaaja uskoo, että Serena Williamsia odottaa hankala paluu äitiyslomalta tennishuipulle.”

”Tenniksessä äitipelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Jälkimmäiset katkelmat ovat ihan oikeasti kohtia eilen julkaistusta Helsingin Sanomien urheilu-uutisesta.

Uutisessa uransa jo lopettanut huippu-urheilija, nelinkertainen Grand Slam -voittaja Kim Clijsters kommentoi sitä, millaista on palata takaisin huippu-urheilun maailmaan sen jälkeen, kun on saanut lapsen. Hän myös kertoo oman arvauksensa siitä, miten Serena Williamsin paluu kilpailuihin sujuu sen jälkeen, kun hänestä tulee äiti.

 

35-vuotias Serena Williams on urallaan voittanut 23 Grand Slam -turnausta. Hän on voittanut jokaisen Grand Slam -turnauksen ainakin kerran niin kaksin- kuin nelinpelissä. Hänellä on plakkarissa myös olympia-mitali. Hän on siis kaikilla mittapuilla ihan jäätävän kova urheilija.

Mutta. Kaikkien saavutusten päälle Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.

Sen sijaan Williamsista tulee ”äitipelaaja” ja ”tennisäiti”. Sen sijaan Williams joutuu painiskelemaan sen kanssa, että hänen miehensä tukee häntä lapsen kasvatuksessa.

”Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.”

Ei voi tietenkään kiistää, etteivätkö raskaus, synnytys ja pienen lapsen äitiys ole huippu-urheilijanaiselle iso muutos elämään. Ovat ne. Mutta onhan vanhemmuus ihan yhtä suuri mullistus isille. Siitä huolimatta ei puhuta isipelaajista ja tennisisistä.

Eikä äitiys todellakaan rampauta ihmisen elämää. Sen ei myöskään pitäisi tarkoittaa, että naisen on jäätävä kotiin ja kerjättävä kumppanin apua lastenhoidossa. Eikä se varsinkaan pyyhi yli sitä, mitä on saavuttanut aiemmin. Niin kuin ei isyyskään.

 

Clijstersia ja Williamsia ei siis missään nimessä pitäisi kutsua joksikin pirun äitipelaajiksi tai tennisäideiksi. Ihan niin kuin Roger Federeriäkään ei tarvitse alkaa kutsua tennisisäksi.

He ovat kaikki – äitiyteen, isyyteen tai värkkeihin katsomatta – ihan puhtaasti huippu-urheilijoita.

Vierailija

Siis oikeasti, mikä pirun ”äitipelaaja”? Vaikka Serena Williams saa lapsen, hän on edelleen ennen kaikkea huippu-urheilija

Nämä ovat oikeasti hyviä huomioita nostoja tekstistä. Jotain kertoo ehkä sekin, että kun miehenä luen noita samaisia juttuja niin en tee-häpeäkseni- useinkaan tuonkaltaisia huomioita. Se on jotenkin niin ajettu takaraivoon luonnolliseksi tietynlainen ajatusmaailma, että olen sellaiselle jotenkin sokea...
Lue kommentti

Lapsen saaminen ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa ihmistä, muistuttaa Jenni Kokander kolumnissaan.

Olen lähiaikoina toistuvasti törmännyt ilmiöön, jossa me perheelliset ihmiset vähättelemme kanssaihmisiä, joilla ei ole lapsia.

Lapseton ystäväni kertoi, kuinka sukulaistäti oli ristiäisissä ihmetellyt hänen taitoaan käsitellä vastasyntynyttä vauvaa. ”Onpas sinulla varmat otteet, vaikka olet varmaan tottunut kantamaan lähinnä käsilaukkua.” Toinen ystäväni oli jätetty mökkireissulta perustelulla, että ”Me lapsiperheet ollaan kato sulle tylsää seuraa. Meet vaikka baariin viikonloppuna tai teet muita juttuja, jotka sua kiinnostaa.”

Itse kommentoin lapsettomalle ystävälleni kiireitäni: ”Ja sitten mulla on vielä se tärkein vastuu, eli lapset.”

On todella tavallinen ajatus, että perheettömän ihmisen elämä on vastuutonta hengailua ja epäempaattista oleilua. ”Vain toinen vanhempi voi ymmärtää” on yleisesti viljelty fraasi, joka varmasti loukkaa lapsetonta.

”Vanhemmuuden glorifiointi on rikospoliisin asia.”

On täyttä puppua, että äidiksi tai isäksi tuleminen avaisi jonkin mystisen maailman. Tunnen monia vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka rakastavat lapsia, viihtyvät näiden seurassa ja kokevat lapsia kohdanneet tragediat ihan yhtä syvästi kuin lapsekkaatkin.

Vanhemmuus on myös lahja, jota ei kaikille halukkaille suoda, siksikin vanhemmuuden glorifiointi on rikospoliisin asia.

Lapsen saaminen ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa ihmistä. Äidiksi tuleminen ei tehnyt minusta yhtään empaattisempaa tai viisaampaa. Usein kuitenkin syyllistyn ajattelemaan, että globaalit lapsiin kohdistuvat kamaluudet tuntuvat minussa syvemmin kuin lapsettomissa ystävissäni.

Kun itse tulin äidiksi, pelkäsin lapsettomien ystävieni katoavan maailmastani. Kummallinen ajatus – ja kovin yleinen – täällä vanhemmuuden vaaleanpunaisessa kuplassa. Miksi ihmiset, jotka tuntevat minut läpikotaisin, poistuisivat elämästäni, kun minusta on tullut äiti? Enhän minä ole muuttunut, eivätkä ystäväni. Toki perhe ja sen tuomat uudet elämäntilanteet ovat isoja käänteitä, mutta ihminen kaiken pyörityksen keskellä on sama.

Vanhemmuus on vain yksi elämän sitovista ja palkitsevista asioista, yksi elämän isoista käännekohdista. On outoa ajatella, että lapsettoman ihmisen elämä olisi vastuuton ja vapaa tasainen viiva. Me kaikki olemme vastuussa omistamme. Ovat ne sitten lapsia, vanhempia, ystäviä, kummilapsia, koiria, mummoja tai vaikkapa rengastamiamme lintuja.

Vanhemmuus ei ole salaseura. Se on vain yksi muoto elää.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

On täyttä puppua, että vanhemmuus avaisi jonkin mystisen maailman

Taitaa olla aika yksilöllistä, avaako vanhemmuus yhtään mitään. Väsymys, uupumus ja huoli ei aina jalosta. Pahimmat nettirinkipedofiilit taitavat olla pinjojen ja patujen isiä samoin kuin huoletta alaikäisten tekemiä tuotteita ostavat vanhemmat, myöskään öljyvalmisteisten goretexin ym vesistöihin päästämät myrkyt eivät huoleta. Kuten ei mikään muu kuin oman lapsen kaverimäärä tai liikunta ja ruoka ja kiusaajilla riittää kavereita. Samat vanhemmat, jotka kärräävät omia mukuloitaan koulun pihaan...
Lue kommentti
Unna K.

On täyttä puppua, että vanhemmuus avaisi jonkin mystisen maailman

Vanhemmuus tuntuu avaavan portin puhtaaseen itsekkyyteen ja omien lasten suosimisen muiden ihmisten kustannuksella. Usein vielä vanhemmat odottavat, että muidenkin ihmisten moraalinen velvollisuus on laittaa juuri heidän lastensa etu tärkeimmäksi muiden edun kustannuksella. Huvittavaa on, että vanhemmat näkevät tämän niin hyvänä ihmisyytenä.
Lue kommentti