Vedä kaksi tiukkaa HIIT-treeniä, niin loppuviikon voit vain löysäillä. Melko mahtavaa! Kuvat: Shutterstock

Ota viitenä päivänä rennosti ja skarppaa kaikilla elämän osa-alueilla kahtena päivänä. Tuore elämänhallintaopas tuo 5:2-dieetistä tutun mallin jokaiseen arjen asiaan. Voisiko se toimia?

Jos et ole kuullut maailmaa vavahduttaneesta 5:2-muotidieetistä, olet luultavasti elänyt viimeksi kuluneen vuoden luolassa.

Brittiläinen tiedetoimittaja Michael Mosley kehitti omiin kokemuksiinsa perusteella dieetin, jossa viitenä päivänä viikossa syödään niin kuin ennenkin ja kahtena, ei peräkkäisenä päivänä kevytpaastotaan. Naiset saavat silloin syödä 500 ja miehet 600 kilokaloria.

Mosley itse laihtui parissa kuukaudessa ­yhdeksän kiloa, ja hänen verensokeri- ja koles­teroliarvonsa paranivat. Vertailuryhmässä naiset, jotka noudattivat viiskakkosta, olivat puolen vuoden jälkeen motivoituneempia jatkamaan dieettiä kuin joka päivä vähäkalorisella ruokavaliolla olleet verrokkinaiset.

Hieman on dieettien taivaanlahjasta kuulunut soraääniäkin: se saattaa aiheuttaa ahmimista normaalipäivinä ja tuekseen se tarvitsee yleensä sitä, että havahtuu tavallisinakin päivinä tarkkailemaan elintapojaan: siis syömään vähän skarpimmin ja liikkumaan vähän enemmän.

Joka tapauksessa 5:2-mania voi paksusti. Ihmiset rakastavat lupausta, jonka mukaan pienillä muutoksilla saa nopeasti näkyviä ­tuloksia. Suomeksi on juuri ilmestynyt brittiläisen Guardian-sanomalehden toimittajan Emma Cookin kirja Elämä kuntoon 5:2-metodilla. Siinä Cook viiskakkostaa asiantuntijoiden avulla lähes koko elämänsä. Mutta toimiiko menetelmä oikeasti?

Kuntoilu

Ihminen pyrkii koko ajan keksimään, miten voisi mahdollisimman vähällä vaivalla saada liikunnan terveys- ja laihtumishyödyt. Ja mikäs siinä.
Yleensä meitä on käsketty liikkumaan vähintään kolme kertaa viikossa niin, että hengästyy. Emma Cook tarjoaa tilalle kahta liikkumispäivää, jolloin tehdään erittäin kova (ja muodikas) HIIT-treeni. Siinä vedetään muutaman minuutin ajan täysillä esimerkiksi juosten tai tekemällä yleisliikettä (kyykkyyn, hyppy ylös, kädet ylös, kyykkyyn, hyppy punnerrusasentoon). Ja täysillä tarkoittaa ­todella täysillä. Viitenä muunakin päivänä on syytä lisätä ainakin arkiliikkumista.

Kuulostaako toimivalta? Täysillä muutaman minuutin treenin tekeminen on ainakin aloittelijalle sen verran haastavaa yksin, että vaatii ensimmäisille kerroille trainerin tai kaverin valvontaa

Rahankäyttö

Jos vähennät kahtena päivänä rahankulutustasi, viikkobudjettisi putoaa 30 prosenttia, lupaa kirja. Lähtökohtana on toki lontoolaisen kirjoittajan oma elämäntyyli, jossa tunnutaan kuluttavan aika paljon ronskimmin kuin meillä (lounaaseen ja kahviin 20 euroa päivässä).

Mutta ajatus on hyvä: koeta olla kahtena päivänä viikossa käyttämättä rahaa. Tee eväät töihin, älä heräteshoppaile (edes netissä), tee ruokaa siitä, mitä on kaapissa.

Koska viiskakkostamisen idea kaikilla alueilla on, etteivät kakkos­päivät ole peräkkäisiä, toinen nollakulutuksen päivä kirjoittajalla on viikonloppuna. Silloin he tekevät perheen kanssa kaikkea ilmaista: käyvät retkillä, ilmaisissa näyttelyissä ja jättävät hampurilaisbaarit väliin.

Kuulostaako toimivalta? Kyllä. Höntsäilykulutuksen vähentäminen on aina fiksua.

Huolehtiminen

Lopeta turhien huolien ­märehtiminen, siinäpä ehkä maailman helpoiten sanottu ja maailman vaikeiten toteutettava asia. Emma Cook yrittää rauhoittaa mielensä parina päivänä tehtävillä mindfulness- ja hengitysharjoituksilla, joihin on kirjassa ohjeet. Hän kehottaa myös ”nukkumaan paremmin”. Siinä toinen helposti sanottu asia.

Kuulostaako toimivalta? Mikäli mielessä pyörivät ihan koko ajan turhat huolet, kuten että onko lapsella nyt varmasti tarpeeksi lämpimät välihousut, mielitreenejä kannattaa varmasti kokeilla.

 Tehokkuus

Kaikki työelämävalmentajat ovat jo kertoneet meille, että töissä vanuttu aika ei ole yhtä kuin aikaansaadut työt. He ovat kertoneet meille myös, että Facebookia ei kannata vilkuilla vartin välein.

Emma Cook kehottaa tässä tapauksessa viiskakkostamaan päivän, ei viikon. Paitsi tietysti niin, ettei viikonloppuisin vilkuilla työmeilejä. Mielenkiintoisin esitelty työtapa on Pomodoro-tekniikka, jossa munakellon mukaan keskitytään intensiivisesti työhön 25 minuuttia ja sen jälkeen pidetään viiden minuutin tauko. Ylipäänsä ideana on jakaa työpäivä useisiin jaksoihin, jolloin keskitytään ja joiden jälkeen pidetään aina pieni tauko. Ja ne työt lopetetaan viimeistään iltakuudelta.

Kuulostaako toimivalta? Tämäkin kirja keskittyy antamaan työelämävinkkejä lähinnä konttorityöläisille. Tosin apua saattaa saada myös kotona vaivaaviin, ikäviin ja lykättäviin tehtäviin.

Alkoholinkäyttö

Kun britti viiskakkostaa alkoholinkäyttönsä, se tarkoittaa tietysti kahta alkoholitonta päivää viikossa, ja tässä poikkeustapauksessa ne saavat olla peräkkäisiä. Emma Cookilla ne ovat ei-kovin-yllättäen maanantai ja tiistai.
Eikä hän niinä viitenä juomispäivänään vedä pullollista kossua, vaan lasin tai kaksi viiniä. Lisäksi 5:2-paastoilijat ovat tietysti automaattisesti paastopäivinä ilman alkoholia. Jokailtaisen viinilasillisen tilalle kirjassa suositellaan alkoholittomia hedelmädrinkkejä.

Kuulostaako toimivalta? Mikä ettei. Tosin ehkä meillä ei vielä ole kansallisena tapana juoda joka ilta viiniä.

Median käyttö

Kun koko perhe lakkaa kahtena päivänä viikossa käyttämästä telkkaria, tietokonetta, tabletteja ja älykännyköitä, siitä seuraa rähinää ja tappelua, myöntää Emma Cook. Mutta siitä seuraa myös enemmän keskustelua sekä vähemmän pelaamisesta huutavia ja poissaolevia vanhempia. Cookin perhe t­osin vaikuttaa poikkeuksellisen laiteriippuvaiselta: kaikilla kolmella lapsella on omat tabletit, ­jopa kaksivuotiaalla.

Kuulostaako toimivalta? Vanhemmat saavat Cookin mallissa mennä ”pois lasten näkyviltä” vastaamaan ”tärkeisiin” viesteihin. Kuulostaa huijaukselta.

Parisuhde

Malli tarkoittaa pari­suhteessa sitä, että kaksi kertaa viikossa ”vahvistetaan puolisoiden välistä ystävyyttä”, siis kuunnellaan toista ja mielellään käydään yhdessä jossakin, lenkillä tai drinkillä. Sikäli mitään uutta ei ole se, että jos pari ­tekee asioita yhdessä, se myös pysyy paremmin yhdessä.
Kirjan oivaltavin pointti on erään parisuhdeasiantuntijan: ­kyse ei ole siitä, miten pari riitelee, vaan mitä he tekevät silloin, kun he eivät riitele.

Kuulostaako toimivalta? Mikä siinä on, että parisuhdetta edistävät tehtävät tuntuvat aina niin lapsellisilta? Niin tässäkin kirjassa. Kuten että kirjoitetaan ­lapuille, mistä tykätään ja nostetaan niitä kulhosta. Jospa ihan sanoisi suoraan, mistä tykkää.

Ympäristötietoisuus

Ympäristöön keskittyminen pari kertaa viikossa on kirjan ehkä epäkonkreettisin alue. Brittiesimerkkihenkilö mittasi hiustenkuivaajansa energiankulutuksen ja koetti sitten föönata vähemmän. Mutta idea on silti hyvä. Suomalainen voisi parina päivänä viikossa käydä lyhyessä, neljän minuutin suihkussa, pitää lihattoman päivän, mennä töihin julkisilla, pyörällä tai kimppakyydillä, ja selvittää, miten paljon asunnon lämmittämiseen menee energiaa ja voisiko sen käyttöä tehostaa.

Kuulostaako toimivalta? Vaikuttaa hyvältä keinolta aloittaa edes vähän ympäristöystävällisempi elämä.

Lue lisää:

Näin toimii 5:2-dieetti – kaksi naista kokeili villitystä kuukauden

5:2-dieetillä ei tarvitse kärvistellä – katso kahdeksan herkullista reseptiä

Kauko Röyhkä laihtui 12 kiloa 5:2-dieetillä: "Urpokin voi viedä paaston läpi."

Kirjailija Kaari Utrion mielestä pitkä parisuhde vain paranee iän myötä. – On ihmeellistä ja ihanaa, että saa elää elämänsä suuren rakkauden kanssa.

Oppi 1: Pitkä liitto muuttuu vain paremmaksi

”Puolisoni Kai Linnilän kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1974. Olen todella ajatellut, että olen jumalten suosiossa, kun sain tämän liiton löytää.

Tapasimme kurssilla Oriveden opistolla ja rakastuimme silmänräpäyksessä, minä häneen ja hän minuun. Ensimmäisellä katseella.

Olemme olleet naimisissa aika pitkään, eikä huonommaksi muutu ollenkaan, päinvastoin. On ihmeellistä ja ihanaa, että saa kokea suuren rakkauden ja vielä elää sen kanssa. Se on elämäni tärkein asia. Sen takia luopuisin kirjoittamisestakin.

Ei ole mitään neuvoja, miten tai mistä ideaalipuolison löytää. Elämä on kummallisempaa kuin faktat, kuten meidän tapaamisemme osoittaa. Mitään neuvoja ei voi antaa.”

Oppi 2: Rakkaus voi syttyä ilman intohimoa

”Kirjailijaksi ryhtyminen oli minulle kuin järjestetty avioliitto. Alussa intohimoa ei ollut, kirjoitin ansaitakseni elantoni. Se oli luontevaa, koska vietin lapsuuteni kirjallisessa perheessä. Mutta rakkaus syttyi ja syveni vuosien myötä.

Valmistuin historian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1967 ja ryhdyin heti kirjoittamaan historiallista romaania. Olin nähnyt, miten paljon romanttista kirjasarja Angelikaa 1960-luvun alussa myytiin ja ajattelin, että minähän olen aina ollut tarinankertojatyyppi.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968. Siitä tuli bestseller – muistan miten myynti ylitti 26 000 kappaletta. Se oli ihanaa, sain automaattipesukoneen!

Viidennestä romaanistani sain valtionpalkinnon ja tajusin, että minähän rakastan tätä hommaa. Vasta silloin ymmärsin, että minusta ei tulekaan historiantutkijaa.”

Oppi 3: Jos et pidä kotitöistä, tee ne tehokkaasti

”Lapsuudessani opetettiin hyvin tiukasti, että ensin työ, sitten huvi.

Vaikka olimme ylempää keskiluokkaa, lapset saivat töitä tehdä kotona, erityisesti tytöt. Minä olin vielä isosisko. Ainoat ihmiset, joilla oli lapsuudessani vapaata aikaa, olivat pojat. Meillä veljenikin joutuivat kuitenkin tiskaamaan ja laittamaan iltateet vuoroillaan.

”Äiti ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin.”

Äitini hoiti huushollia oman toimittajantyönsä ohella. Hän oli äärettömän tehokas ja opetti siihen minutkin. Äiti luki minulle Työtehoseuran lehteä ääneen kuin Raamattua. Hän ei pitänyt taloustöistä – kuten en minäkään – joten ne piti tehdä hyvin. Kun kodinhoidon osasi, siihen ei mennyt turhaa aikaa.

Meillä oli kaikki paikat viimeisen päälle kunnossa. Pidin sitä hyvänä juttuna enkä kapinoinut nuorenakaan. Äitini selitti meille hyvin syyt, ja minä ymmärsin, että tämä on järkevä systeemi toimia.”

Oppi 4: Piipun tuoksu tietää tarinaa

”Isäni Untamo Utrio oli kustantamo Tammen toimitusjohtaja. Meillä puhuttiin paljon Tammesta, ja lisäksi isä puhui sota-ajasta, jolloin hän toimi kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkönä.

Oli ihanaa, kun isä sytytti piipun tai sikarin. Lapset juoksivat heti siihen ympärille. Tiesimme, että nyt hän istuu tunnin ja puhuu.

Opin siis paljon kustantamisesta ja kansanhuollosta: miten viljan säännöstely järjestettiin Suomessa keväällä 1942, tai miten hirveitä riskejä otettiin Tammessa, kun ruvettiin kääntämään uutta amerikkalaista proosaa.

Kotimme oli sosiaalidemokraattinen, ja minusta kasvoi hyvä sosiaalidemokraatti. Lapsuudenkotimme oli myös uskonnoton, joten minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä samanlaista uskonnollista kapinaa kuin monilla ystävilläni.”

Oppi 5: Omaa laatuaan ei voi muuttaa

”Olen kirjailijanlaadultani tarinankertoja leirinuotiolla. Kun aloitin, kirjallisuusmaailmassa jylläsi modernismi. Mika Waltariakin halveksittiin ajanvietekirjailijana. Meillä kotona suositeltiin Sinuhea mutta ei sitten mitään muuta. Se oli hirveän suvaitsematonta aikaa.

Ajasta minäkin sain käsityksen, että ollakseen hyvä kirjailija on kirjoitettava ilkeistä ja onnettomista ihmisistä. Yritinkin, kirjoitin muutaman kirjan sellaisista pelkkää kurjuutta. Oli ne tylsiä, voi Jeesus! Ja tylsiä tehdäkin.

Opin, että omaa laatuansa ei voi muuttaa. Minulla on kauhea ironian ja sarkasmin halu kirjoittaessani. Sarkasmia ei voi selittää ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä.”

Oppi 6: Mahdoton tapahtuu

”On kaksi asiaa, jotka historia on minulle opettanut.

Koskaan asiat eivät ole olleet meillä niin hyvin kuin ne ovat nyt. Tätä yritän aina ihmisille todistaa. Älkää marisko! Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa kolmesta syntyneestä lapsesta suurella todennäköisyydellä kaikki jäävät henkiin.

Ennen ihmiset kuolivat epidemioihin kuin kärpäset. Vielä minun lapsuudessani 50-vuotias oli vanha ihminen. Me suomalaiset kuulumme siihen maailman noin kolmeen prosenttiin, joiden asiat ovat loistavasti. Köyhätkin ihmiset elävät ylellisemmin kuin paavit ja keisarit ennen. Ei tarvitse kuin avata vesihana tai sytyttää sähkövalo tämän ymmärtääkseen.

Joskus, kun luen lehden yleisönosastoa ajattelen, että eikö ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua.

Toinen oppi on, että koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kaikki on lopulta arvaamatonta. Erityisesti lyhyemmän aikavälin muutoksia ihmisillä on hämmästyttävän onneton kyky ennakoida.

Jos ajattelee vuotta 1900 Euroopassa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että seuraavat viisikymmentä vuotta ihmiskunta tekee itselleen niin hirveitä asioita. Ei kukaan voinut ajatellakaan sellaista asiaa kuin kaasukammiota.

Historia opettaa, että mahdoton tapahtuu.”

Oppi 7: Tällaista maalla on

”Helsinki oli 1970-luvulla aika kauhea paikka. Kulttuuripiirejä hallitsivat stalinistit. Elämä oli levotonta ja ahdistavaa.

Mieheni Kai halusi palata luontoon, ja minä tietysti lähdin kiltisti perässä. Ystävämme M. A. Numminen oli Somerolta, ja hän ja hänen vaimonsa Sirpa vinkkasivat meille, että Sirpan kotipaikan vierestä Somerniemeltä olisi tila myynnissä.

Ajattelimme, että ostetaan se mökiksi, kun talon nurkalle pääsi kätevästi bussillakin. Sähköä taloon ei tullut, eikä vettä.

Kun Kai oli tekemässä täällä remonttia keväällä 1975, hän eräänä aamuna kuudelta soitti minulle ja ehdotti, että muutetaan maalle kokonaan. Minä siinä unenpöpperössä vastasin, että muutetaan vain.

Muuttopalvelu Viktor Ek toi Somerniemelle sata metriä kirjoja, me itse tulimme bussilla perässä. Lintuhäkissä meillä oli mukanamme kaksi undulaattia.

Ensimmäiset kaksi vuotta yritimme elää omavaraisesti. Meillä oli sikoja, lampaita, kanoja ja hanhia. Eläimet hoidettiin ja teurastettiin, yksivuotiaammekin oli kanantapossa mukana. Se oli erittäin opettavaista. On tehtävä hemmetisti töitä ennen kuin ruoka tulee pöytään.

Ensimmäisinä talvina oli hyytävän kylmä. Kaikki putket olivat jäässä, hella savutti. Me vain ajattelimme, että tällaista maalla on. Kertaakaan emme ole ajatelleet muuttaa täältä pois. Tästä on tullut elämäntyömme.

Kun perustimme pikkufirmamme, kustantamo Amanitan, keskittyi leipätyökin tänne. Viihdymme Somerniemellä erinomaisesti. Tänne me kuollaan, Kai aina sanoo.”

Oppi 8: Minulta puuttuu kateus

”Minua on pyydetty käytännössä katsoen joka puolueeseen, mutta en ole halunnut lähteä. Valta kiinnostaa minua, mutta en halua sitä itse käyttää.

Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä valta tekee ihmiselle, mutta minulta vallanhimo puuttuu. Samalla tavalla minulta puuttuu kateus. Se on jokin psyykkinen puute: ihmiselämän normaalista tunnekirjosta minulta puuttuu tämä yksi.

Kun aloitin kirjailijanurani, kritiikki teoksiani kohtaan oli aika ystävällistä, mutta kun oma sukupolveni nousi kriitikoiksi, alkoi potkiminen. Heikki Peltonen käytti Demarissa kirjoistani nimitystä ’rouvasporno’. Se loukkasi aika lailla.

”Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.”

Erityisesti mieskriitikoiden pilkka kohdistui siihen, että kirjoitin naisista seksuaalisina olentoina. Kun lähdin siitä, että naisillakin on halunsa ja tunteensa, se oli sitten rouvaspornoa.

Vielä enemmän kuitenkin loukkasi se, miten lukijoistani puhuttiin. Sanottiin, että naiset vain kiskovat hyllyiltä Utrion teoksia sen sijaan että lukisivat Leninin koottuja. Heidän puolestaan minä suutuin.

Tietokirjaani Eevan tyttäret (1985) myytiin 154 000 kappaletta. Se oli merkittävä vaihe naisasialle tässä maassa. Kävin keikoilla pikkukaupunkien kirjastoissa, joihin normaalisti saattoi tulla kuusi ihmistä kirjailijaa kuuntelemaan. Yhtäkkiä siellä oli 150 ihmistä odottamassa.

Kirja osui jotenkin oikeaan saumaan, mutta herätti tietenkin myös vastareaktion. Naisasia ja tasa-arvokeskustelu herättivät sen aikaisissa miehissä kauhua. Ihmiset menettivät malttinsa.”

Oppi 9: Ole kohtelias vihollisellekin

”Minusta on mukavaa olla 74-vuotias. En yhtään kaipaa sitä, että olisin nuorempi.

Nuoruuteen kuului paljon hauskaa, mutta nyt elämä on toisella tavalla kivempaa. Nuoruuteen kuuluu myös niin paljon epävarmuutta ja itsearviointia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tulee varmuutta ja itseluottamusta.

Sama pätee parisuhteessa. Kun tunnemme toisemme hyvin, osaamme suhtautua ja nähdä, milloin toinen pitää jättää rauhaan.

Minusta on kiva, että olen elänyt suurenmoisen elämän. Sen olen oppinut tämän elämän aikana, että kohteliaisuus ja ystävällisyys pelastavat mistä tahansa. Mikään ei tehoa paremmin kuin kohtelias käytös kaikkia, myös potentiaalista vihollista kohtaan.”

Oppi 10: Facebookiin kannatti mennä

”Minulla on Facebookissa fanisivu, jonne hyvin ahkerasti postailen.

Ryhdyin siihen viisi vuotta sitten poikani painostuksesta, ja nyt se on minusta niin kiva, ihana. Yleensähän kirjailija tapaa lukijoita vain messuilla tai kirjakaupoissa. Tuolla ihmiset ovat yhtäkkiä yksilöitä, jaetaan kokemuksia ja käydään keskusteluja.

Sosiaalinen media antaa varmaan minulle vielä enemmän kuin lukijoille. Kohtaan siellä lukijoita jo useammassa polvessa. Moni sanoo, että ’luin mummin hyllystä kirjasi’. Sellaista on aika kiva kuulla.”

Kaari Utrio
  • Kirjailija syntyi Helsingissä 28.7.1942. Asuu ja työskentelee Somerniemellä.
  • Puoliso kustantaja, tietokirjailija Kai Linnilä. Kolme lasta.
  • Kymmeniä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Viimeisin Paperiprinssi (2015).
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia 1993, taiteilijaprofessuuri 1995–2000, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2014.

Spencer Elden poseerasi Nevermind-klassikkoalbumin kannessa tasan 25 vuotta sitten. Nyt hänestä on otettu uusi kuva samanlaisissa olosuhteissa.

Lauantaina tuli kuluneeksi tasan 25 vuotta, kun Nirvanan klassikkoalbumi Nevermind julkaistiin. Kanteen ikuistettiin tuolloin neljän kuukauden ikäinen vauva, Spencer Elden. Kannen kuvasi aikoinaan Kirk Weddle, mutta nyt toinen valokuvaaja, John Chapple, on saanut houkuteltua Eldenin uudestaan veteen kuvattavaksi. New York Postissa julkaistu kuva on muuten samanlainen kuin alkuperäinen, mutta tällä kertaa Eldenillä on sortsit jalassa, eikä vedessä lillu ongenkoukussa roikkuvaa yhden dollarin seteliä.

Vanhemmat saivat kuvasta 200 dollaria

Elden päätyi kanteen vuonna 1991, sillä hänen vanhempansa olivat valokuvaajan ystäviä. Kuvan ottaminen kesti 15 sekuntia, ja vanhemmat saivat kuvasta 200 dollaria. Daily Mail haastatteli Eldeniä vuonna 2007, kun tämä oli vielä teini.

− On vähän pelottavaa, että niin moni on nähnyt minut alasti. Toisaalta on siistiä olla albumin kannessa. Minulle asia tuntuu melko normaalilta, sillä olen kasvanut tietäen olevani Nirvana-vauva, Elden kertoi lehdelle vuonna 2007.

Nykyään Elden asuu Independent-lehden mukaan Los Angelesissa ja tekee kuulemma taidetta sekä kasvattaa tomaatteja. Nirvanan jäsenet, Kurt Cobain, Dave Grohl ja Krist Novoselic, eivät aikoinaan olleet mukana kansikuvauksissa, mutta Elden ei ole myöhemminkään tavannut yhtyeen elossa olevia muusikoita Grohlia eikä Novoseliciä.

Nevermind oli aikoinaan Nirvanan läpimurtolevy ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.

Milka Ahlroth näyttelee Irlantiin muuttanutta Julianaa draamaelokuvassa Jumissa.

IS TV-LEHTI: Eurooppalaiset, usean maan yhteistyöelokuvat ovat EU:n myötä olleet arkipäivää jo kauan. Yleä lukuun ottamatta suomalaiset ovat kuitenkin yhä vain harvoin mukana yhteistuotannoissa.

Helsinki Filmin ja irlantilaisen Ripple World Picturesin karhean realistisessa Jumissa-elokuvassa pääosassa on irlantilaisköriläs, monista brittielokuvista tuttu ja jälleen hyvän roolin tekevä Colm Meaney.

Hän näyttelee kolean tuulisille kotikonnuilleen Dubliniin palaavaa Frediä, joka asunnottomana ja työttömänä joutuu nukkumaan vanhassa autossaan. Fred tutustuu nuoreen huumeheppuun Cathaliin (Colin Morgan). Reilusta ikäerosta ja erilaisista harrastuksistaan huolimatta kaksi yksinäistä ystävystyy, ja yhdessä he löytävät uusia näkökulmia ankeaan elämäänsä.

Monista brittielokuvista tuttu Colm Meaney näyttelee Frediä, jolla on orastava romanssi Milka Ahlrothin esittämän Julianan kanssa. Kuva: Yle kuvapalvelu.
Monista brittielokuvista tuttu Colm Meaney näyttelee Frediä, jolla on orastava romanssi Milka Ahlrothin esittämän Julianan kanssa. Kuva: Yle kuvapalvelu.

Suomi-kuvaa edustaa Milka Ahlroth, joka näyttelee Irlantiin muuttanutta musiikinopettaja Julianaa. Hän törmää uimahallissa mieskaksikkoon, ja kohta ilmassa jo väreilee Julianan ja Fredin välillä pieni ja aavistuksenomainen romanssinpoikanen.

Cathalin huumevelkojen ja vaikean isäsuhteen myötä ihmissuhdedraamassa sukelletaan lopulta syviin vesiin. Elokuvan käsikirjoittajana debytoi Ciaran Creagh ja ohjaajana Darragh Byrne

Jumissa, Liv klo 21.00

Riikka Pulkkisen uutuuskirja vetoaa erityisesti heihin, joita kiinnostaa näyttelijän työ.

Aurelia on hehkutettu näyttelijälupaus. Kun hänet roolitetaan Berliiniin sijoittuvaan näytelmään, vanhemmat järkyttyvät selittämättömän paljon. Isä vannottaa tulemaan puheilleen – mutta saa ilmaisukyvyn vievän sairauskohtauksen ennen kuin ehtii kertoa asiansa.

Tästä lähes dekkarimaisesta asetelmasta alkaa Riikka Pulkkisen uusin romaani, joka kirjailijalleen tyypillisellä tavalla on matka keskelle kipeää, salattua ihmissuhdesolmua. Välillä seurataan Aureliaa, välillä ääneen päästetään minäkertojana äiti, joka on salaisuuden vartija. Sen paljastaminen ennakkoon pilaisi lukunautinnon, mutta sitä olennaisempaa onkin seurata, miten ihminen muuttuu ja kasvaa, kun saa tietää asioita, jotka muuttavat koko siihenastisen elämän.

Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Riikka Pulkkisella on aina ollut taito tasapainoilla kauniin ja lähes kliseisen ilmaisun välillä, ja siinä hän on vahvoilla nytkin. Perhesalaisuuksissa sen paremmin kuin nuoren naisen kasvutarinassakaan ei ole mitään erityisen uutta, mutta juonta kuljetetaan niin vetävästi, että lukijan on käännettävä sivuja tiheään tahtiin. Erityisen kiinnostava lukukokemus tämä on lukijalle, jota näyttelijäntyö ja rooliin uppoaminen kiinnostaa – Aurelian työtä kuvataan niin perusteellisesti, että ilman kiinnostusta se saattaa jopa puuduttaa.

Yksi romaanin päähenkilöistä on Berliini, kaupunki joka kahtia jakautuneen historiansa vuoksi sopii täydellisesti salaisuuden pitopaikaksi. Lukukokemuksen bonuksena tulee siis myös matkakuume ja ehkä hieman seikkailunhalukin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

(Otava)