Kansainvälisyys näkyy hyvin Demokraattisessa Designkeskuksessa lounasaikaan. Kuvat: Satu Kemppainen

Kaikki tuntevat Ikean, mutta moniko on kuullut Älmhultista? Suomalainen Hanna-Kaarina Heikkilä on yksi ruotsalaisen pikkukylän 4 700 Ikea-työntekijästä. Tänne Ingvar Kamprad perusti ensimmäisen tavaratalonsa ja yhä elämä kylässä pyörii Ikean ympärillä. 

Älmhult on unelias, reilun 9 000 asukkaan kunta Etelä-Ruotsin Smoolannissa, josta Vaahteramäen Eemelikin on kotoisin. Se näyttää ihan ­tavalliselta ruotsalaiselta pikkukylältä.

Vaan eipä olekaan, sillä räppäri Kanye Westillä ei ikinä olisi asiaa mihin tahansa tuppukylään.

Aika vaikea somejulkkis Kim Kardashianin siippaa onkin kuvitella pasteeraamaan tähän Älmhultin typötyhjälle torille, jossa yksinäinen pulu päivystää Sibyllan grillin edessä. Mutta niin vain Kanye viime keväänä vieraili Älmhultissa. Syy on Ikean.

Ikea on kansainvälinen suuryritys, jolla on 392 myymälää 48 eri maassa, mutta sen tärkeimmät toiminnot, kuten esimerkiksi pääkonttori, suunnitteluosasto, protoshop, testilaboratorio ja kuvaus­studio, sijaitsevat yhä piskuisessa Älmhultissa.

Juuri tänne Ingvar Kamprad avasi ensimmäisen Ikea-tavaratalonsa vuonna 1958. Nykyään Ikea työllistää Älmhultissa 4 700 henkilöä. Yksi heistä on suomalainen muotoilija Hanna-Kaarina Heikkilä, 32.

– Joo, onhan tämä aika erikoinen paikka. Tosi kansainvälinen meininki, mutta heti pääkonttorin nurkalta alkaa metsä, Hanna-Kaarina naurahtaa. 

Ei liene epäselvää, kuka on Smoolannin sankari. 

Ikea pyörittää koko kylää. ”Tervetuloa kodin kotiin” julistaa talon päätyyn maalattu muraali keskustassa. Heti kun tulija astuu junasta, hänet toivottavat tervetulleeksi neonvihreät kyltit, jotka ovat lainanneet muotonsa yhdeltä huonekalujätin hittituotteista, 2,99 euroa maksavalta Lampan-valaisimelta. Ne viitoittavat tietä asemalta Ikea-museoon ja Älmhultin ainoaan hotelliin – Ikea-hotelliin.

Alle tunnin junamatkan päässä sijaitseva Malmö on surullisenkuuluisa uusnatseistaan, mutta Älmhultissa rasistin olo kävisi nopeasti tukalaksi. Asukkaita on viidestäkymmenestä eri maasta, ja täällä sijaitsee myös Ruotsin parhaimmaksi kehuttu kansain­välinen koulu, jonka toimintaa Ikea tietenkin tukee.

Kampradin tarinaa kerrotaan Älmhultissa jokseenkin näin: Olipa kerran nuori mies, jolla oli unelma. Hän halusi, että jokaisella olisi mahdollisuus saada kiva koti, vaikka rahaa ei olisi paljon. Tuosta unelmasta syntyi menestystarina nimeltä Ikea...

 

Ingvar Kampradin perhepotretti löytyy Ikea-museosta. 

 

Ei liene epäselvää, kuka on Smoolannin sankari. Kun amerikkalainen Business Insider -lehti vieraili Älmhultissa, toimittaja intoutui vertaamaan kyläläisten suhtautumista Kampradiin pohjoiskorealaisten rakkauteen edesmennyttä ”Suurta johtajaansa, Kansakunnan aurinkoa” Kim-Il-Sungia kohtaan.

 

Kansainvälisyys näkyy myös katukuvassa.

 

Designia kaikille

Hanna-Kaarina on asunut Älmhultissa viime syksystä lähtien. Hän työskentelee designerina Ikean korskeasti nimetyssä Demokraattisessa Designkeskuksessa. Nimellä viitataan Kampradin ydinajatukseen designista jokamiehenoikeutena, mutta ruotsalaiseen tapaan esimerkiksi tasa-arvoon on kiinnitetty erityistä huomiota. Työntekijöissä on täsmälleen saman verran sekä miehiä että naisia. Työkielenä kaikki käyttävät englantia, ja kollegoita kutsutaan Ikea-työtovereiksi.

 

Myös arkkitehdiksi kouluttautunut Hanna on päässyt tekemään Ikeassa itselleen uusia juttuja kuten suunnittelemaan kuoseja tekstiileihin.

 

Huonekalujätin vakituiseen suunnittelijatiimiin kuuluu yllättäen vain kaksitoista henkeä. Työtahti kuulostaa kuitenkin hengästyttävältä: designerit saattavat suunnitella vuodessa jopa 200–300 tuotetta.

Ikea käyttää paljon freelancereita, mutta designtiimiä vahvistetaan säännöllisesti Hannan kaltaisilla nuorilla ja lahjakkailla suunnittelijoilla, joiden kanssa solmitaan määräaikaiset sopimukset.

Hanna oli viime keväänä Milanon designviikoilla esittelemässä suunnittelemiaan valaisimia ja hyllyjä, ja sen jälkeen hän sai Ikeasta sähköpostia. Älmhultista Hanna ei ollut koskaan kuullutkaan, mutta syyskuussa hän jo muutti kylään, vaikka maisteriopinnot Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella Helsingissä ovat vielä kesken.

– Luulin viestiä ensin roskapostiksi. Onneksi luin uudestaan enkä vain deletoinut! 

Työtahti kuulostaa kuitenkin hengästyttävältä: designerit saattavat suunnitella vuodessa jopa 200–300 tuotetta.

Pesti Ikeassa tuntui hienolta mahdollisuudelta uransa alussa olevalle suunnittelijalle.

– Ei minulle olisi varmasti ikinä itselleni tullut mieleen hakea tänne töihin. Tässä on aika ainutlaatuinen tilaisuus nähdä, kuinka tuotteiden kehitys­prosessi etenee massatuotantoon keskittyvässä yrityksessä.

Hannasta on ollut myös kiinnostavaa olla osa isoa tiimiä: ennen tänne tuloaan hän oli tottunut tekemään kaiken itse suunnitelmasta mallikappaleeseen asti. Nyt apuna on ollut heti muun muassa insinöörejä, tuotekehittäjiä, puuseppiä ja ompelijoita.

Eikä Hanna sitäkään voi kieltää, etteikö häntä kiehtoisi ajatus omasta tuotteesta leviämässä koteihin ­ympäri maailman.

– Onhan se jotenkin ihan epätodellista, että kohta jotain minun suunnittelemaani juttua voidaan valmistaa käsittämättömät määrät ja myydä kaikkialla maailman Ikea-tavarataloissa.

Missä lihapullat?

Mutta mitä ihmettä? Demokraattisen Designkeskuksen ruokalasta ei löydy Ikea-ravintoloiden suosituinta annosta eli lihapullia! Lounasautomaatista saisi kyllä Finduksen mikrolihapulla-aterian, mutta nuoria, hoikkia ja trendikkäästi pukeutuneita Ikea-tovereita näyttää kiinnostavan enemmän salaattibuffet.

 

Demokraattisen Designkeskuksen tauko tilassa riittää mikroja.

 

Lounas maksetaan itse, mutta aamu alkaa aina firman tarjoamalla aamiaisella. Kaksi kertaa päivässä pidettävä fika eli kahvipaussi on tärkeä. Kahvia saa ilmaiseksi automaatista, mutta usein masiinan vieressä on tarjolla korvapuusteja tai suklaakakkua. Laskiaisena syötiin porukalla ”semloja” eli laskiaspullia.

Mutta nyt ei fikata, vaan jatketaan Hannan työpisteelle. No, siinähän on rivissä tavallisia työpöytiä, tietokoneita, luonnoslehtiöitä ja kynäpurkkeja. Kaikki ­Ikeaa, luonnollisesti.

Konttorin ikkunapaikat on varattu vakituisille suunnittelijoille. Heti Hannan takana istuu Nike Karlsson, joka on suunnitellut muun muassa Bekväm-porras­jakkaran, joka taitaa löytyä joka toisesta suomalais­kodistakin. Myös viime vuosien menestystuote Råskog-tarjoiluvaunu on lähtöisin Niken pöydältä.

 

Hannan suunnittelijakollega Nike Karlsson on mies monen Ikean suosikkituotteen kuten Bekväm-jakkaran takana.

Kaiken suunnittelun lähtökohtana on viisi perus­periaatetta: muotoilu, funktionaalisuus, laatu, kestävyys – ja kohtuullinen hinta. Ja jotta hinta pysyisi maltillisena, suunnittelijat joutuvat jatkuvasti miettimään uusia, innovatiivisempia ratkaisuja tehdä asioita järkevään hintaan.

– Esimerkiksi jonkin yksityiskohdan muuttamalla voi säästää paljon, Hanna kuvailee.

Kuinka estää perheriidat?

Suunnittelijat joutuvat pohtimaan tietenkin myös sitä, kuinka tuote olisi mahdollisimman helppo koota kotona. Kaikki ovat kuulleet juttuja mehevistä perheriidoista, jotka ovat saaneet alkunsa Ikea-kalusteen kasaamisesta.

– Se myös yllätti, kuinka paljon tuotteita täytyy testata, ennen kuin ne pääsevät myyntiin, Hanna sanoo.

Aina sekään ei riitä. Yksi tarina kertoo vanhuksesta, joka käytti Ikean muovijakkaraa suihkutuolinaan. Tuoli oli kätevä apu suihkussa, koska istuinosassa oli reikiä, joista vesi pääsi valumaan pois. Kunnes sitten eräänä päivänä miehen toinen kives jäi jumiin yhteen istuimen rei’istä.

– En tiedä, onko tuo totta, mutta ihmiset eivät aina käytä tuotetta siihen tarkoitukseen, johon se on alun perin tarkoitettu. Tätäkin pitäisi sitten osata suunnittelussa ennakoida, Hanna nauraa.

Kaikkein tärkeintä olisi silti osata ennakoida sitä, miltä ihmiset haluavat kotiensa tulevaisuudessa näyttävän. Tuotteen matka suunnitelmasta kauppoihin kestää kuitenkin pari vuotta.

Ikeassa laaditaan tietenkin trendiennusteita. Lyhyen tähtäimen ennusteet voivat koskea sisustustrendejä, kuten seuraavan vuoden hittivärejä tai -materiaaleja. Pitemmän tähtäimen ennusteissa mietitään ihmisten asumistarpeiden muuttumista.

Tulevaisuuden avainsanoja ovat pienet tilat, muunneltavuus, älykoti ja kierrätettävyys. Kun elämä ja arki muuttuvat yhä liikkuvammiksi, myös kodilta vaaditaan ketteryyttä, kuten edullisia huonekaluja, joihin ei ole tarkoituskaan kiintyä, vaan jotka voidaan kierrättää elämäntilanteiden muuttuessa.

Ja tietysti trendejä täytyy yrittää luoda myös itse, kuten Hannan tiimin vetäjä, luova johtaja Mats Nilsson huomauttaa virnistäen.

– En voi tietää, mitä ihmiset muutaman vuoden kuluttua haluavat, mutta me yritämme luoda jotain niin houkuttelevaa, etteivät he voi olla haluamatta sitä!

 

Nuoret suunnittelijat hengaavat paljon yhdessä myös vapaa-ajalla. Jingbei on Kiinasta (vas.), Hanna Suomesta, Eléa Ranskasta ja Siri Ruotsista.

 

Urheilemaan, ei bisselle

Kun Hanna lähtee illalla töistä, Älmhultin kylänraitti on pimeä ja hipihiljainen. Tuossa on Coopin ruokakauppa, tuossa Systembolaget. Lisäksi löytyy pitseria, thairavintola ja pubi. Ohi köpöttelee vain mummo kävelysauvojensa kanssa.

Ainoa paikka, jossa Älmhultissa on aina kahdesti päivässä ruuhkaa, on rautatieasema. Aamulla varhain, kun Ikean työntekijät purkautuvat junasta, ja iltapäivällä, kun he pakkautuvat sinne uudestaan. Työntekijöistä noin puolet asuu Älmhultissa, puolet junailee päivittäin lähikaupungeista kuten Malmöstä tai Helsingborgista.

Moni heistä haluaisi asua Älmhultissa, mutta Ikea kasvaa niin nopeasti, että asunnoista on pulaa. Kun Hannan kollegat laittoivat yhden huoneen omakotitalostaan vuokralle, halukkaita oli jonoksi asti.

– Kokonaisia intialaisia perheitä olisi halunnut muuttaa yhteen huoneeseen.

 

Älmhultissa on pulaa asunnoista. Hannalla kävi tuuri, kun hän pääsi asumaan Ikean toisen suomalaissuunnittelijan Iina Vuorivirran entiseen asuntoon.

 

Ja miksei Älmhult olisikin etenkin perheellisille mainio paikka elää: siellä on rauhallista ja tilaa, luonto on lähellä. Kaupungin humua kaipaavaa pitkästyisi kuitenkin nopeasti, ja esimerkiksi yöelämää on turha etsiä. Elokuvateatteri sentään löytyy, mutta sekin on ollut jo monesti kupsahtamassa. Aina Ikea on tullut hätiin ja pelastanut.

Vapaa-ajalla älmhultilaiset lähinnä ulkoilevat ja urheilevat. Ikea pitää omistaan huolta vapaallakin: Ikea Aktivitetshusetissa yrityksen työntekijät ja perheenjäsenensä saavat käydä ilmaiseksi kuntosalilla ja saunassa. Vuxen Club järjestää toimintaa Ikea-eläkeläisille, ja silloin tällöin keskuksessa järjestetään ­afterwork-iltoja, joissa saattaa olla vaikkapa elävää musiikkia.

 

Hanna ja Eléa käyvät pelaamassa kössiä Ikea Aktivitetshusetissa. Töiden jälkeen työntekijät menevät mieluummin urheilemaan kuin oluelle.

 

Hannaa pikkupaikan hiljaisuus ei ahdista.

–Tykkään siitä, että täällä ei ole liikaa virikkeitä. Täällä voin keskittyä puhtaasti työntekoon. Elämäni Helsingissä oli aina paljon hektisempää. Sitä paitsi olen tottunut pikkukaupungin menoon: olen alun perin kotoisin Kemistä, jossa ei ole paljon tämän vilkkaampaa.

 

Älmhult näyttää aika samalta kuin suomalaisetkin pikkupaikkakunnat, sillä erotuksella että talot ovat ehkä lite sötare ja kadut siistimpiä.

 

Kulttihenkeä?

Ikean kodista ei voi tietenkään poistua kurkistamatta Ikea-museoon, Ikea-hotelliin tai maailman ainoaan Ikea Fyndiin, josta voi tehdä löytöjä menneistä mallistoista pilkkahinnalla.

Esitteen mukaan Ikea-hotellissa ei ole tarjolla luksusta, vaan mukavia vuoteita kohtuuhintaan. Valinnanvaraa ainakin löytyy!

 

Ikea-hotellin huoneissa on Raamatun sijasta Ikean tuorein katalogi, jonka väitetään olevan jopa Raamattuakin laajalevikkisempi painotuote.

Museon aulassa on seinänkokoinen Ingvar Kampradia esittävä mosaiikkityö. Lähempi tarkastelu osoittaa sen koostuvan työntekijöiden kasvokuvista.

Esillä on myös nuhjuisia tulitikkuaskeja, joita myymällä pikku-Ingvar aloitti uransa. Neuvokas poika keksi hankkia Tukholmasta ison erän tikkuja halvalla ja myydä niitä kalliimmalla paikallisille.

Tai niin täällä ainakin kerrotaan. Tarina viisivuotiaasta bisnesnerosta alkaa jo hieman hymyilyttää ja Business Insiderin vertaus avautua. Jonkinasteista Kamprad-henkilökulttia on selvästi havaittavissa.

– Kampradista puhutaan täällä hyvin arvostavasti; hän ei ole tehnyt paljon vain Ikean vaan koko yhteisön eteen, kertoo Ikean viestinnässä työskentelevä Angelina Ho Degerman. Hän on muuttanut Älmhultiin Singaporesta.

Yhdeksänkymppinen Kamprad asuu yhä Älmhultin lähellä, ja hän käy yhä kääntymässä aina Ikean pikkujouluissa. Kamprad on vaatimattoman – tosin joidenkin mielestä lähes legendaarisen saidan – miehen maineessa. Virttyneessä fleecepusakassa viihtyvää miljardööriä ei mikään erota ulkoisesti perussvenssonista.

 

Onhan se toki legendaarinen tuote, mutta että oikein vitriinissä...

 

Vaikka kuinka yrittää, paikallisista on vaikea saada irti mitään poikkipuolisia kommentteja Älmhultista saati Ikeasta. Sen ­sijaan he sanovat:

– Mahtava paikka!

– Paras.

– Rakastan työtäni!

Onko kyse ruotsalaisesta positiivisuudesta, vieraskoreudesta, ulkokultaisuudesta vai mistä?

– Luulen, että ihmiset viihtyvät täällä kyllä ihan aidosti. Tosi vähän kuulee minkäänlaista rutinaa edes kahvipöydässä, Hanna sanoo.

Luonnollisesti menestyjien joukossa on hyvä olla: firmassa, jolla menee hyvin, on varmasti myös kiva työskennellä.

– Isossa yrityksessä on myös hyvin tarjolla erilaisia työtehtäviä ja etenemismahdollisuuksia. Moni vakituisista työntekijöistä on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran Ikeassa, Hanna miettii.

Hänkin on viihtynyt hyvin. Hänen sopimuksensa päättyy kesän alussa, mutta jatkosta on jo keskusteltu.

– En ehkä voisi kuvitella muuttavani pysyvästi tänne, mutta olisi kiva jäädä niin pitkäksi aikaa, että ehtisin nähdä koko prosessin: kuinka siitä piirroksesta luonnoslehtiössäni syntyy oikea tuote, joka on jo kauppojen hyllyllä.

Älmhultin loppis – kirpputori – on Hannan suosikkipaikkoja. Sieltä hän tekee löytöjä ja hakee myös inspiraatiota. Ikeaa on päätynyt sinnekin.

Vaikka työt eivät jatkuisikaan, Ikeasta näyttäisi tulevan pysyvästi osa Hannan elämää. Kotona Helsingissä odottaa poikaystävän kanssa juuri hankittu ensimmäinen omistus­asunto. Sinne olisi tarkoitus laittaa Ikea-keittiö.

– Voi kysyä, mikä on työmoraali, jos jää sairauslomalle siitä syystä, että ei huvita tai kiinnosta, sanoo organisaatiopsykologi Pekka Järvinen.

Työnteon kipukynnys on laskenut. Enää ei ole itseisarvo se, että hoitaa työnsä hyvin. Nuoret kertovat toisilleen, että oli huonot fiilikset ja päätin saikuttaa.

Näin kirjoittaa organisaatiopsykologi Pekka Järvinen Aamulehden mielipidekirjoituksessaan. Järvinen kertoo, että on huolissaan työmoraalin heikkenemisestä. Järvisen mukaan niin kutsuttu saikuttaminen on lisääntynyt. Havainto perustuu hänen kokemuksiinsa 25 vuoden ajalta organisaatiopsykologina.

Järvinen kertoo keskustelleensa lukuisten esimiesten, henkilöstön ja työterveydessä työskentelevien kanssa aiheesta. Lisäksi hän on ollut mukana selvittämässä ongelmatilanteita.

– Saikuttamisilmiö on lisääntynyt. Tämä näkyy nuorten somekirjoituksissa ja heidän puheessaan. Yhä useampi jää saikulle, jos ei huvita mennä töihin, jos töissä on jotain ikävää tai jos ei ole saanut haluamaansa vapaapäivää, Järvinen kertoo.

Saikutuksen taustalla voi olla myös työpaikan konfliktitilanteet.

– Jos esimies on antanut palautetta, työntekijä saattaa jäädä omalle kiukkulomalle, koska ei ole tykännyt palautteesta

”Kynnys jäädä saikulle tai kiukkulomille omien fiilisten, tarpeiden ja pettymysten pohjalta on laskenut merkittävästi.”

Mutta ei saikuttamisen lisääntyminen koske Järvisen mukaan pelkästään nuoria.

– Ilmiö on laajempi. Monet esimiehet ovat sanoneet, että jos vaikka iäkkäämpi työntekijä ei ole saanut haluamaansa vapaapäivää, hän saattaa ottaa omaa lomaa ja jättäytyy jo edellisenä päivänä sairauslomalle. Tähän samaan ilmiöön liittyvät kiukkulomat. Jos esimies on antanut palautetta, työntekijä saattaa jäädä omalle kiukkulomalle, koska ei ole tykännyt palautteesta. Yleisesti kynnys jäädä saikulle tai kiukkulomille omien fiilisten, tarpeiden ja pettymysten pohjalta on laskenut merkittävästi, Järvinen harmittelee.

Hänestä saikuttaminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. 

– Kysyisin saikuttajilta, ymmärtävätkö he, että kyse on työnantajalta varastamisesta. Sairausloma on perustelua silloin, kun on jokin sairaus tai vamma – eli silloin, kun todella on oikeasti työkyvytön. Jos taas työntekijällä on esimerkiksi hankala tilanne kotona, kehottaisin työntekijää ottamaan asian puheeksi esimiehen kanssa.

Työnantajat luoneet turhan ruusuista mielikuvaa

Järvisen mukaan saikuttamisilmiö alkoi näkyä vuosituhannen vaihteessa. Hän uskoo taustasyyksi sen, että yhä useampi ajattelee, ettei työ ole niin tärkeää kuin joitakin vuosikymmeniä sitten.

– Ihmiset ovat alkaneet pitää vapaa-aikaa vähintäänkin yhtä tärkeänä. Tähän liittyvät kaikki tämmöiset downshiftaukset ynnä muut. Lisäksi 90-luvun lopussa alettiin puhua paskaduuneista. Monet nuoret ovat omaksuneet ajattelutavan, että he haluavat vain mukavia, luovia hommia. Olemme valitettavasti alkaneet arvottaa erilaisia töitä, Järvinen harmittelee.

”Töissä odotetaan hyvää fiilistä ja sitä, että työnantaja huolehtii kaikesta.”

Järvisen mielestä myös työhön liittyvä kipukynnys on laskenut.

– Ei aikaisemmin mietitty niin paljon, huvittaako työ. Siedettiin enemmän turhautumista ja vaikeitakin tilanteita. Nyt töissä ollaan valikoivampia, odotetaan hyvää fiilistä ja sitä, että työnantaja huolehtii kaikesta. Yhä useamman mielestä työn pitäisi olla kivaa.

Järvisen mielestä kyse on yhteiskunnallisesta ongelmasta.

– Vastuu on myös työnantajien ja esimerkiksi koulujen. Työnantajat ovat luoneet turhan ruusuista mielikuvaa. He kertovat, että kun tulet tänne meille töihin, voit tehdä kaikkea, mikä kiinnostaa. Tästä tulee tietysti työntekijöille pettymyksiä, kun he huomaavat, että työ onkin rutiininomaista ja työpaikalla on aina myös ikäviä tehtäviä.

– Myös kouluissa on luotu epärealistista kuvaa. Nuorille puhutaan, että älkää tyytykö mihin tahansa, vaan vaatikaa. On unohtunut, että jos on kokematon nuori, niin pitäisi lähteä melko nöyränä hakemaan töitä. Ja sitten kun on kokemusta ja kehittynyt, voi alkaa vaatia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suomi100-juhlaraha punavankien joukkoteloituksesta raivostutti (some)kansan rivit. Me Naiset ratkaisee tilanteen.

Suomen Rahapajan maanantaina julkaisemasta sisällissotakolikosta virinnyt keskustelu nosti esiin historiamme kipupisteen: tuli #juhlarahakohu, valtionvarainministeri Petteri Orpo ärähti – ja lopulta saatiin julkinen anteeksipyyntö.

Kuva: Suomen Rahapaja
Kuva: Suomen Rahapaja

Valtiovarainministeriön päätöksen seurauksena kiisteltyä juhlarahasarjaa ei julkaista. Twitterissä nokkelat keskustelijat ovat ehdottaneet vaihtoehtoisia Suomi-symboleja juhlakolikkoon. Muun muassa Kekkosta, järviä ja Pekka Poutaa on sovitettu kolikkoon.

Me Naiset kehitti omassa Suomi100-ideariihessään kolme vaihtoehtoista kansallisaiheista kolikkoaihiota. Ideoinnin ydinkriteereinä olivat hyvä mieli, samaistuttavuus ja kansainvälinen painoarvo.

Naiset ja herrat, saammeko esitellä: Lennu-kolikko, Pullervo-kolikko ja – kuukuppikolikko!

Presidentti Sauli Niinistön bostoninterrieri Lennu, Suomen oma pikkuprinssi, on maakuvamme tunnetuin sanansaattaja maailmalla. Jos Kekkonen ja karhu ovat päässeet kolikkoon, miksei Lennukin? 

Suomen tunnetuin saimaannorppa Pullervo pullahti suomalaisten sydämiin huippusuositussa Norppalive-lähetyksessä. Pullervo on erinomainen ikoni suomalaiselle lungille elämänasenteelle ja rakkaudelle luontoon. Sen esi-isä nähtiin viiden markan kolikossa jo 1990-luvulla.

Tiesitkö, että maailman myydyin kuukautissuoja on suomalainen? Kuukuppi on oodi suomalaisille innovaatioille, joita tarvitaan saadaksemme #Suominousuun. Se on symboli yritteliäisyydelle, oivalluksille ja suomalaiselle naisasialle.

Mikä näistä on sinun suosikkisi? Kerro alla!

Nanna Karalahti avautuu tunteistaan ensimmäistä kertaa erouutisen jälkeen.

”Me eroamme Jeren kanssa.” Näin Nanna Karalahti kirjoitti viikko sitten blogissaan Idealista.fissä. Samalla hän kertoi, että hän ja Jere Karalahti aikovat kasvattaa Jax-pojan yhdessä.

Nyt Nanna pohtii elämäntilannettaan uudessa postauksessaan, joka on hänen ensimmäisensä eroilmoituksen jälkeen.  

”Jokainen meistä on vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan. Kukaan meistä ei ole pyhimys. Kävelen usein peilin eteen ja kysyn itseltäni miksi olen tässä tilanteessa, olisinko voinut tehdä jotain toisin”, Nanna kirjoittaa.

”Myrskyn jälkeen on poutasää” -otsikolla julkaisemassaan postauksessa Nanna myöntää, että asioita on osattava katsoa läpi vihan ja katkeruuden.

”On kyse sitten itsensä tai toisensa syyttelystä, se on turhaa. On vaan oltava rehellinen ja elettävä totuudessa. Vihan hetkellä se on vaikeaa – myönnän.”

”Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän?”

Nannan mukaan vihasta on päästävä nopeasti eroon – on vihan aiheuttajana kuka tahansa.

”Miksi olla vihainen tai katkera toiselle, jos ei osaa hyväksyä toista sellaisena kuin hän on? Miksi olla vihainen itselleen omista valinnoista, koska virheet tekevät meistä ehjän? Miksi katkeroitua, kun aina on luvassa uutta ja hyvää. Itselläni on paljon opeteltavaa näissä asioissa, mutta haluan oppia”, Nanna kertoo.

Kun ystävyys kehittyy rakkaudeksi, se voi myös pelottaa, tietävät Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen.

Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen julkistivat suhteensa pääsiäisenä yhteisellä Lapin-reissullaan. Varsinaisena yllätyksenä kahden tv-persoonan romanssi ei tullut: siitä on supistu jo viime syksystä lähtien, kun kaksikko paljasti puuhaavansa yhdessä Ylöjärven Kuruun hyvinvointikeskusta.

 – Oikeastikin olimme pitkään ihan vain hyviä ystäviä. Meillä oli tosi hyvä olla ystävinä, mutta jossain vaiheessa tässä keväällä aloimme kuitenkin keskustella, mitä tämä nyt on ja voisiko meillä olla vielä paremmin, Jutta kertoo.

Pari myöntää, että ystävyyden muuttuminen rakkaudeksi on myös hiukan pelottanut. Ystävyydestä oli ehtinyt tulla kummallekin tärkeä asia.

 –  Totta kai olemme miettineet, mitä ystävyydellemme tapahtuu, jos parisuhde ei toimikaan. Mutta elämässä on vain kaksi isoa asiaa: pelko ja rakkaus. Nyt suurempi voitti, Juha sanoo.

Jutan ja Juhan on kuitenkin vaikea uskoa, että ystävyys katoaisi, vaikka suhde ei toimisikaan.

 – Tämä suhde on alkanut eri tavalla kuin mikään aiempi suhteeni. Kumpikin on saanut alusta asti olla täysin oma itsensä, kun ei ole ollut tarvetta yrittää hurmata tai esittää itsestään vain hyviä puolia, Jutta sanoo.