Näyttää herkulliselta, mutta pöpöjä ei paljain silmin näekään. Kuva: Shutterstock
Näyttää herkulliselta, mutta pöpöjä ei paljain silmin näekään. Kuva: Shutterstock

Näytteissä havaittiin runsaasti esimerkiksi suolistotauteja aiheuttavia enterobakteereja.

Moni suosii markettien salaattibaareja helppouden ja runsaan valikoiman takia.

Uusi, kolmen suomalaismaakunnan tekemä näytteenottotutkimus kuitenkin kyseenalaistaa lounassuosikin terveellisyyden. Suuressa osassa Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa tarkastettuja salaattibaareja huomattiin suuria hygieniaongelmia.

Tutkimuksessa tarkastettiin 42 alueen salaattibaaria. Lähes puolet kaikista näistä otetuista näytteistä olivat laadultaan joko huonoja tai välttäviä. Vain viisi tarkasteluista salaattibaareista sai täysin puhtaat paperit.

Vuonna 2015 samanlainen tutkimus tehtiin myös pääkaupunkiseudulla. Silloin tulokset olivat hieman parempia: näytteistä 15 prosenttia oli välttäviä ja 18 prosenttia huonoja.

Kala, äyriäiset ja sekoitukset pahimpia

Erityisesti erilaiset bakteerit, hiivat ja sienet vilisevät salaattibaarien tuotteissa. Näytteissä huomattiin esimerkiksi enterobakteereja, jotka aiheuttavat suoliston ja virtsateiden tauteja.

Kala- ja äyriäistuotteet sekä kasviksia tai pastaa sisältävät salaattisekoitukset menestyivät testeissä heikoimmin. Lihatuotteet olivat tulosten mukaan huomattavasti parempilaatuisia.

Mistä hygieniaongelmat johtuvat?

Tarkkaa syytä salaattibaarien hygieniaongelmalle tutkimus ei anna. Elintarvikevirasto Evira arvelee, että huonosta hygieniasta voi syyttää pitkälti asiakkaita.

Ylen haastattelemat kauppiaat ovat samoilla linjoilla. Heidän mukaansa salaatteja kokoavat ihmiset unohtavat helposti käsienpesun ennen annoksen ottamista. Kaikki eivät myöskään muista käyttää käsidesiä, tai kahmaloivat aineksia rasioihin jopa paljain käsin.

Lue myös: Käsien puhallinkuivaaja on bakteeripesäke! Tee näin

Myös salaattipöydän malli voi olla syynä huonolle hygienialle. Eräässä puhtaat paperit saaneessa salaattibaarissa on kannet, jotka pitää nostaa ennen salaatin ottamista. Aukinaiset laarit voivatkin kerätä helpommin pöpöjä. 

Paikka auringossa -elokuva on ensimmäinen osa George Stevensin trilogiasta. Kaksi muuta osaa ovat Etäisten laaksojen mies ja Jättiläinen.

Klassikkoelokuvan päärooleissa nähdään Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift.

Torstai-illan tv-elokuva Paikka auringossa (A Place in the Sun) on George Stevensin romanttinen mestariteos, jossa 19-vuotias Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift tekevät hienot roolisuoritukset.

Taylor esittää varakkaasta teollisuussuvusta olevaa Angela Vickersia. Cliftin hahmo on köyhäliston edustaja George Eastman, joka unelmoi paremmasta elämästä. Shelley Winters näyttelee puolestaan Georgeen rakastunutta tehdastyöläistä Alicea.

Murhenäytelmä syntyy kolmiodraamasta, kun George alkaa seurustella salaa köyhän Alicen kanssa. Alice tulee raskaaksi, mutta Georgella on jo uudet kuviot rikkaan Angelan kanssa.

William Mellorin upea kuvaustyö palkittiin syystä Oscarilla. Kun kuikka huutaa järvellä ja poliisisireenit ulvovat, rakastuneiden Angelan ja Georgen lähikuvat huumaavat kuolemankin edessä. Kuvauksen lisäksi elokuva palkittiin aikoinaan viidessä muussa Oscar-kategoriassa.

Paikka auringossa Yle Teema & Fem to 17.08. klo 21.00

 

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin”, Rita kuitenkin uskoo. 

Temptation Island -ohjelmasta alun perin tuttu ja Gladiaattorit-sarjassa syksyllä nähtävä pariskunta Aki Manninen, 41, ja Rita Niemi-Manninen, 38, ovat viime aikoina kertoneet useaan otteeseen lapsihaaveistaan.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille vaikeuksistaan lapsen saamisen kanssa.

– Kyllä meille tulevaisuudessa mahtuisi juoksemaan sellainen vaaleahiuksinen pieni tyttö, mutta saa nähdä kuinka käy. Vielä emme ole menneet mihinkään hoitoihin, Aki kertoi.

Nyt Rita kertoo lapsihaaveestaan Facebook-sivullaan. Hän myös kertoo miettineensä, alkaako ikä jo painaa liikaa vaakakupissa.

– Ollaan Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin [pariskunnan koira] on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne ”otollisimmat” vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Rita kirjoittaa.

Rita kertoo kuitenkin ajattelevansa, että elämässä kaikella on tarkoituksensa. Voimaa hän saa siitä faktasta, ettei äidiksi tuleminen 38-vuotiaana suinkaan ole mahdotonta.

– Moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin, hän kertoo.

Kirjoituksensa lopuksi hän lähettää halauksia kaikille niille, jotka toivovat lasta.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.”

– Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: olette onnekkaita, Rita muistuttaa.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille, että harkitsevat ohjelmaa lapsettomuudesta. 

– Olemme harkinneet jopa tv-ohjelmaa, jossa avaisimme lapsettomuushoitoja ja niihin liittyviä tabuja. Toivomme, että voisimme tarjota vertaistukea tuhansille muille samassa tilanteessa oleville. En ole tämän asian suhteen itsekriittinen. Kun on elämässä menettänyt tarpeeksi, ei osaa pelätä tulevaa. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, Aki kertoi.

Rita julkaisi viikko sitten Instagram-tilillään hymyilevän kuvan puolisonsa kanssa. ”Jos nauru pidentää ikää, me eletään ainakin 100-vuotiaiksi!” hän kirjoittaa.

Toni on viime aikoina antanut puolisolleen Jannikalle kaiken tukensa. Tilanteessa on auttanut se, että Tonilla itselläkin on kokemusta masennuksen voittamisesta.

Apulanta-yhtyeen laulajan Toni Wirtasen vaimo, laulaja Jannika B kertoi heinäkuussa käyvänsä uupumuksen ja väsymyksen takia läpi raskasta elämänvaihetta. Vain elämää -risteilylle keskiviikkona osallistunut Toni kertoi Me Naisille, että pahin on nyt takana.

– Jannika voi hyvin tällä hetkellä, kuten koko perhe, hän sanoi.

Toni on antanut haastavassa tilanteessa vaimolleen kaiken tukensa. Hänellä on itselläkin kokemusta masennuksen voittamisesta.

– Olemme nyt molemmat syvänveden sukelluksen kandidaatteja. Olen ammentanut omista kokemuksistani auttaessani häntä. Olen itse elävä esimerkki siitä, että masennuksen voi voittaa.

”Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy.”

Toni kertoo Jannikan saaneen valtavasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa puhuttuaan ongelmistaan avoimesti. Ihmiset ovat kertoneet esimerkin voimalla omia kokemuksiaan aiheesta.

– Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy. Ei sinne kenenkään tarvitse jäädä. Ammattiauttajalta saa kuitenkin varmasti parempia neuvoja kuin satunnaiselta rockmuusikolta, hän virnistää.

Salakavala sairaus

Kaksivuotiaan Martta-tytön isä pohtii, ettei puolison huomioiminen aina ole helppoa lapsiperheen pyörityksessä. 

– Tyttö on niin pieni ja vie kaiken huomion, joten sokeuduin sille, miten Jannikalla menee. 

Soimaan itseäni siitä, etten nähnyt riittävän tarkasti häntä, ennen kuin tilanne oli jo pitkällä, hän toteaa.

Toni peräänkuuluttaa sitä, ettei parisuhteessa toista saa pitää itsestäänselvyytenä.

”Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa.”

– Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa. Yhtäkkiä Jannika ei ollut enää oma, iloinen ja energinen itsensä, hän kuvailee.

Tällä hetkellä Jannika voi Tonin mukaan hyvin ja perhearki rullaa mukavasti.

– Arkemme on pitkälti Martan kanssa oloa. Olen tehnyt 13 levyä ja vasta yhden lapsen, joten en ole valmis vielä luopumaan vauvakuplasta.  Martta kietoi minut pikkusormensa ympärille heti synnyttyään. Sen sodan hävisin heti, Toni naurahtaa.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä töiden puitteissa. Anna muidenkin kuulla ideoistasi, niin pääsette kehittelemään niitä yhdessä eteenpäin.

 

NEITSYT

Säilytä salaisuudet itselläsi. Hoida sovitut asiat ajallaan välttääksesi yhteenotot. Etenkin kotiaskareista kannattaa pitää tarkkaa lukua.

 

VAAKA

Tunnepitoinen tilanne on syytä ottaa käsittelyyn nopeasti. Kerro avoimesti, mitä mielessäsi liikkuu. Tarvitset rohkeutta sanoaksesi haaveesi ääneen.

 

SKORPIONI

Satsaa tulevaisuuteesi. On aika opetella uusia taitoja ja verestää muistoja. Avuntarve saattaa iskeä raha-asioissa.

 

JOUSIMIES

Älä polta siltoja takanasi. Et ehkä ole samaa mieltä valtavirran kanssa, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa avointa riitaa. Unohda vastavirtaan uiminen.

 

KAURIS

Ota testiin uusi taktiikka ja katso, mihin se riittää. Yritä pitää hermosi kurissa yllätyksistä huolimatta. Pidä silmät auki ja tarkkaile ympäristöäsi.

 

VESIMIES

Uurastuksesi palkitaan. Saat vietyä loppuun projektin, joka avaa sinulle yllättäen uusia ovia. Älä kuluta itseäsi loppuun, vaan pidä tarpeen vaatiessa tauko.

 

KALAT

Anna kodille uusi ilme kekseliäillä ja kukkarollesi ystävällisillä ratkaisuilla. Luovuutesi pääsee oikeuksiinsa. Siivoaminen merkitsee mielenrauhaa.

 

OINAS

Mielesi muuttuu nyt nopeasti. Muilla on vaikeuksia pysytellä perässäsi. Älä vedä liian äkkinäisiä johtopäätöksiä vain ensivaikutelmien perusteella.

 

HÄRKÄ

Vietä aikaa vanhojen ystävien kanssa. Lähde tutustumaan myös ihmisiin, joiden seuraan et yleensä hakeutuisi. On aika tehdä hyviä päätöksiä

 

KAKSONEN

Olet täynnä virtaa, mikä viehättää ihmisiä. Vedät porukkaa puoleesi tänään. Varo sanojasi ja pysy tiukasti totuudessa.

 

RAPU

Pääset helpommin tavoitteisiisi, jos hankit lisää tietoa. Ota selvää siitä, mitä sinulta odotetaan. Pidä etäisyyttä arvaamattomasti käyttäytyvään ihmiseen.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!