Ira, Satu ja Salla uskovat, että maalaisidylli voisi rauhoittaa muitakin kuin heitä. ”Minäkin voisin tosi huonosti, jos minulla ei olisi yhteyttä maahan ja luontoon”, Ira sanoo. Kuvat: Juha Salminen
Ira, Satu ja Salla uskovat, että maalaisidylli voisi rauhoittaa muitakin kuin heitä. ”Minäkin voisin tosi huonosti, jos minulla ei olisi yhteyttä maahan ja luontoon”, Ira sanoo. Kuvat: Juha Salminen

Satu, Ira ja Salla asuvat ekokylässä, koska haluavat pienentää hiilijalanjälkeään ja elävöittää maaseutua. Arki on paitsi yhteisiä sadonkorjuujuhlia myös vesivessasta luopumista ja keskeneräisiä rakennusprojekteja.

Iltahämärä laskeutuu talojen ylle, ja kylä hiljenee yöpuulle. Satu Mattila, 39, kävelee kohti ulkohuussia ja katsoo tummalle taivaalle. Tähdet näkyvät niin paljon kirkkaammin kuin kaupungissa.

– Se on ihana hetki. Silloin tuntuu kuin olisin yksin jossain tosi kaukana, Satu sanoo.

Yksinäiset hetket ovat harvinaisia iloja, sillä Satu kävelee huussille kotonaan noin 35 hengen ekoyhteisössä.

Kurjen tilalla Pirkanmaan Vesilahdella asuu yhteensä seitsemän taloutta ja vaihtuva määrä vapaaehtoisia, harjoittelijoita ja opiskelijoita. Osa asuttaa maatilan vanhoja asuinrakennuksia, loput ovat rakentaneet pihapiiriin oman ekotalonsa. Kylässä toimii biodynaaminen maatila, ja kaikkien käytössä on yhteisiä tiloja, kuten sauna ja piharakennuksesta kunnostettu talo, jossa kokoustetaan ja syödään joskus yhdessä.

Maisema on kodikas ja vähän keskeneräinen. Navetan ylisillä juoksee lauma lapsia, ja koirat Hilla ja Vanya pyörivät jaloissa.

Perheet ovat rakentaneet talonsa ekologisten periaatteiden mukaan. Yhteinen hakevoimala tuottaa koteihin lämmön, sähkö on ekosähköä. Lisäksi taloissa on kuivakäymälät – ja pihalla se huussi, josta Satu ei hevillä luovu. Tulevaisuudessa kyläläiset aikovat tehdä itse sähkönsä aurinko- ja tuulivoimalla.

Suomessa on määritelmästä riippuen kymmenkunta ekokylää. Kurjen tilalla pääroolissa on biodynaaminen viljely ja maaseudun elävöittäminen, yhdessä tekeminen.

Siis kuin monen trendikäs unelma: ekologisuutta ja yhteisöllisyyttä samassa paketissa!

– Tämä on kuin naimisissa olemista. Välillä on ihanaa ja välillä ei niin ihanaa, Satu naurahtaa.

Kerran haudattu haave

Puuterilumi leijailee vanhan navetan katolle. Sen takaa tuijottaa lauma tilan tiineinä olevia lehmiä ja hiljattain emoistaan vieroitettuja hiehoja.

– Täällä alkavat jo mahat pyöristyä. Helmikuussa syntyvät ensimmäiset uudet vasikat, Ira Hellstén, 44, sanoo ja silittää Iisa-kyytön päätä.


Kyläläiset haluavat elävöittää maaseutua. ”Ettei ainakaan olisi niin, että ihmisten pitää lähteä maalta pois, vaikka eivät halua”, Ira sanoo.

Ira ajattelee, että todella ekologinen elämä on mahdollista vain, kun iso osa ruuasta tulee suoraan maasta tai eläimestä. Tilalla on lehmien lisäksi kanoja, lampaita ja 30 hehtaaria peltoa.

Ira ja hänen miehensä Ari pyörittävät tilaa työkseen. Töissä auttavat vapaaehtoistyöntekijät, opiskelijat ja harjoittelijat. Kylässä on myös EU-rahoitteisen nuorisovaihto-ohjelman EVS:n kautta tulleita vapaaehtoisia, jotka auttavat tuomaan elämää vesilahtelaiseen maaseutuun.

Tilalla asuva Salla Kononow-Bracker, 34, auttaa vapaaehtoistoiminnan pyörittämisessä, ja Satu on päätoimisesti seitsenlapsisen sijaisperheen äiti. Muut asukkaat käyvät päivätöissä tilan ulkopuolella.

Tilan tunnelmasta pääsevät nauttimaan muutkin, se on kyläläisille tärkeää. Kesäisin pihassa pyöritetään kahvilaa ja luomutoria, jossa myydään vihanneksia, lihaa, taljoja ja villoja.

”Tämä on kuin naimisissa olemista. Välillä on ihanaa ja välillä ei niin ihanaa.”

Kylän asukkaat ostivat tilan vuonna 2011, mutta haave omasta yhteisöstä syttyi jo kymmenisen vuotta aiemmin tamperelaisen luomuruokapiirin pikkujouluissa. Sekalainen naisporukka saunoi ja jutteli haaveistaan. Joku sanoi yhteisen unelman ääneen: olisi ihanaa asua maalla, mutta ei yksin.

– Kaikkia pelotti ajatus, että asuisi yksin jossain tienpäässä, missä lapsilla ei olisi kavereita, Ira kertoo.

Rahaa oli vähän, mutta jotain niillä saisi, jos kaiken laittaisi yhteen. Ensitöikseen porukka osti Tampereen kaupungilta vanhoja, purkutuomion saaneita hirsitaloja euron kappalehintaan. Se osoittautui jälkikäteen vähän typeräksi, sillä jotta kylään saataisiin pelkät hirret, talot piti purkaa ja ylimääräinen materiaali hävittää.

– Kaupunkihan säästi siinä ihan hirveästi. Maksoimme varmaan 18 000 euroa jätemaksuja. Mutta hirret ovat tallessa vieläkin, Ira nauraa.


Salla, Satu ja Ira tietävät, että tilalla on aina jokin projekti kesken. Hiekoitetut polut syntyivät vasta, kun teneriffalainen vapaaehtoistyöntekijä kyllästyi kulkemaan mudassa.

Vaikka unelma yhteisöstä oli yksinkertainen, toteutus osoittautui vaikeaksi. Piti löytää tila, jonka kauppaan kuuluisivat myös pellot ja jolla olisi rakennusoikeutta uusille taloille. Julkisilla pitäisi päästä Tampereelle töihin ja kouluun.

Kului vuosi, toinen, lopulta kymmenen vuotta. Porukka tutustui 30 paikkaan, mutta sopivaa ei löytynyt. Joukko kutistui välillä kolmeen perheeseen, lapset kasvoivat, moni ehti ostaa talon muualta. Unelma haudattiin.

– Luovutimme ja ajattelimme, että enempää ei voi elää ”sitten kun” -elämää. Ei sitä tule löytymään. Parin viikon päästä välittäjä soitti ja kertoi, että nyt se on täällä, Satu sanoo.

Se tuntui uskomattomalta. Vielä nykyäänkin täytyy joskus nipistää itseään: saanko minä tosiaan asua täällä?

”Luovutimme ja ajattelimme, että enempää ei voi elää ”sitten kun” -elämää.”

Laina Tanskasta

Kun ostopäätös tehtiin, kyläläiset päättivät, että jokainen talous maksaa osuudestaan yhtä paljon. Muille se ei ollut yhtä yksinkertaista: oli vaikeaa löytää lakimiestä hoitamaan kauppoja, eivätkä pankit suostuneet antamaan lainaa.

Sadun perhe oli ehtinyt ostaa remontoivan talon Tampereelta. Kun lainaa lopulta irtosi tanskalaisesta pankista, perheen talo laitettiin pantiksi.

– Otimme ihan valtavan taloudellisen riskin. Laskelmat oli tehty sen mukaan, että lainaa maksaa kymmenen perhettä, ja meitä oli neljä. Ensimmäiset vuodet olimme tosi tiukilla, Ira sanoo.

Tilan hinta ja yhteiset investoinnit, noin 700 000 euroa, jaettiin kymmenellä, ja jokainen laittoi yhteiseen kassaan noin 65 000 euroa. Sen päälle jokainen maksoi oman talonsa rakentamisen.


Yhteiset tilat rakennettiin ennen omia taloja. Satun perheen talo on kesken. ”Oli kätevää, kun yhteistaloa saattoi käyttää keittiönä tai sateensuojana, kun omia rakennettiin.”

Ekorakentamisen hinta riippuu siitä, millaisia valintoja tekee. Paksut hirret ja täyspuiset ikkunanpuitteet tulevat kalliiksi, mutta Sadun perhe on säästänyt käyttämällä lähes pelkästään kierrätysmateriaaleja.

Perhe asuu edelleen osittain Tampereella talossa, jonka he ehtivät aiemmin ostaa. Ekokyläkodin kolme ja puoli vuotta kestänyt rakennusprojekti on edelleen vaiheessa. Sopivaa osaa saatetaan metsästää kuukausia. Se vaatii kärsivällisyyttä, jota kaikilla ei ole.

– Minä en olisi niin pitkäpinnainen. Mies ei onneksi kerro, mitä milloinkin metsästää. Jos tietäisin, sanoisin, että eikö sitä voisi vain hakea kaupasta, Satu sanoo.

yhteiset säännöt

Yhteiskeittiön astiakaapeissa on täyttä. Yhdessä ovessa lukee community food, toisessa lasten kaapit, kolmannessa kesäkahvila. Lautaspinot kallistuvat niin, että kaatuminen on lähellä.

Seinällä on vuosikello ja iloisen oranssille pahville kirjoitettu ruokaruno, joka lausutaan yhteisillä aterioilla: Maasta versonut on vilja tämä. Armaan aurinkoisen kypsyttämä. Rakas aurinko ja rakas maa, teitä emme tahdo unhoittaa.

Runo on tuttu kylän lasten steinerkoulusta.

– Se on ainoa riitti, joka meillä on, Satu sanoo.

Kurjen tila on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhteisö, mutta tekemisen taustalla on Rudolf Steinerin kehittämä antroposofinen ajattelu. Arjessa se ei juuri näy.

– On ihan sattumaa, että kaikki lapset käyvät steinerkoulua, Ira sanoo.


Runo lausutaan yhteisten ruokahetkien aluksi.

Aikataulutettua yhteisöllisyyttä on maltillisesti: Sauna lämpiää kolmesti viikossa, ja kesäaikaan tarjolla on yhteinen lounas, jonne tulevat ne, jotka ehtivät. Pakollista on vain kuukausittaiseen kyläkokoukseen osallistuminen.

Sen lisäksi pitää sitoutua yhteisiin sääntöihin – siis maksaa oma osuus tilasta, rakentaa ekotalo yhteisen rakennusohjeen mukaan, olla sinut biodynaamisen viljelyn kanssa ja osallistua kesäkahvilan pyörittämiseen. Ja tietenkin haluta elää ekologisesti.

– Meillä jokaisella on siinä parantamista, mutta pitää välittää siitä, mitä merkitystä omilla valinnoilla on, Satu sanoo.

Siis suosia kimppakyytejä, kierrättää ja syödä pääosin luomua. Koska tilan jätevedet menevät omaan imeytyskenttään, asukkaat käyttävät vain biohajoavia pesuaineita. Myös vesivessan puute on kannanotto.

– Pöljäähän se on puhtaaseen veteen kakkia. Kokeillaan nyt tätä, vaikka ei se helppoa ole, Ira sanoo ja räjähtää nauramaan.

”Mies kiukuttelee ekovessasta aika paljon. Ehkä siksi, että hän yleensä tyhjentää sen.”

Ulkopuolisesta vesivessan puute tuntuu ehdottomasti suurimmalta uhraukselta – eikä se ole niin ruusuista asukkaillekaan.

– Mies kiukuttelee ekovessasta aika paljon. Ehkä siksi, että hän yleensä tyhjentää sen, Salla Kononow-Bracker naurahtaa.

Keltään ei vaadita täydellisyyttä. Salla ei ole kuskannut lapsia pyöräkärryllä kertaakaan maallemuuton jälkeen. Sadun keittiötä somistaa Italian-matkalta tuotu muovikuusi, ja suurperheen ruokaostokset kulkevat kätevämmin takakontissa kuin joukkoliikenteessä.

Tärkeintä on, että jokainen tekee parhaansa.

– Kun tuli lapsia eikä asunut yhteisössä, ekologiset arvot unohtuivat välillä. Täällä kaikki haluavat sitä. Kun saa tukea, jaksaa itsekin paremmin, Salla sanoo.

Naapurin hipit

Kylän elämäntapa herättää joskus ennakkoluuloja. Kun mopopojat alkoivat kyläillä Sadun teinitytön luona, yksi heistä kysyi, onko Satu huomannut, että naapurissa on ”sellainen ekohippikylä”.

– Että varo vaan, kun menet tuonne pihalle. Siellä saattaa olla joku alasti joogaamassa, Satu nauraa.

– Meidän 16-vuotiaamme on inhonnut tätä paikkaa yli kaiken. Eihän täällä ole edes vessaa eikä saa pestä kunnon pesuaineilla. Nyt sekin on leppynyt, kun on löytänyt täältä kavereita ja poikaystävän.

”On iso päätös alkaa rakentaa kotia. Ei kannata ajatella liian ruusuisesti.”

Yhteisön parhaat puolet ovat myös niitä huonoimpia: täytyy sietää monenlaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Sadun mielestä oli vain hyvä, etteivät asukkaat olleet aloittaessaan parhaita ystäviä. Tärkeämpää on, että heillä on yhteinen päämäärä.

– On iso päätös alkaa rakentaa kotia. Ei kannata ajatella liian ruusuisesti. Jokainen, jolla on ollut ihmissuhteita, tietää, että välillä ne ovat ihania, välillä ihan hirveitä, Satu sanoo.

Toisten näkemysten kuuntelu avartaa ja opettaa suvaitsevaiseksi.

– Täällä oppii näkemään, että noinkin tämän asian voi ajatella. Ei voi ajatella, että tuo on vain naapuri ja onneksi ei tarvitse olla sen kanssa missään tekemisissä. Täytyy miettiä, jaksaako sellaista.


”Joku on joskus sanonut, että jos haluat mennä nopeasti, kulje yksin, mutta jos haluat mennä pitkälle, kulje yhdessä”, Satu miettii keittiössään.

Monissa ulkomaisissa yhteisöissä keittiö, suihku ja vessakin jaetaan. Kurjen tilan asukeille oli perisuomalaiseen tapaan itsestään selvää, että kaikilla on omat kodit ja mahdollisuus rauhaan. Hiljaisuutta saa, kun lähtee koiran kanssa kävelylle tai pinkaisee metsään. Jos omaa aikaa ei osaa ottaa, yhteisöelämään väsyy helposti.

– Täällä tulee eri tavalla tietoiseksi siitä, että tarvitsee oman tilan. Ja että se on ihan sallittua ja oikein, Ira sanoo.

Ihaninta yhteiselossa ovat ne ihan tavalliset hetket. Kohtaamiset saunapolulla. Yhteiset lounaat. Kanojen ruokkiminen. Lapsilla on aina kavereita, ja yhdessä järjestetään sadonkorjuujuhlia.

– Kun ihmiset tuntee, tuntuu turvalliselta kysyä, voisitko käydä laittamassa uunin luukut parin tunnin päästä kiinni, koska nyt pitää lähteä, Salla sanoo.

– Minusta ihmisten kuuluu asua yhteisöissä, ei vain ydinperheen ympärillä. Nykyään yhteiskunta vain on rakennettu niin, että se on tosi vaikeaa.

”Minusta ihmisten kuuluu asua yhteisöissä, ei vain ydinperheen ympärillä.”

Isoja unelmia

Navetan ylisten katto kohoaa korkealle. Sen alle mahtuu paljon kaikenlaista varastoitavaa: kuudettoista kumisaappaat, rivi polkupyöriä, vanha mikro, kasa lautaa. Alakerrasta kuuluu kukon huuto.

Jos asukkaiden unelmat käyvät toteen, varaston tilalla on muutaman vuoden päästä suurtalouskeittiö, jossa mahtuu kokkaamaan 60 hengelle. Päätyyn avataan ikkunat, joista näkee suoraan järvelle.

– Tänne voi sitten tulla teelle tai viinille, kun lapset ovat nukkumassa, Satu maalailee.

– Mutta tämän rakentamiseen ei ihan kaksi tonnia riitä. Odotamme uusia osakkaita.


Kyläläiset haaveilevat hoivakodin perustamisesta. ”Tämä ympäristö on terapeuttinen, meille itsellemmekin”, Ira sanoo.

Suurtalouskeittiö on vain yksi monista unelmista. Sen lisäksi suunnitteilla on vierastalo, uimaranta ja ehkä hoivakoti stressitöntä ympäristöä kaipaaville vanhuksille, kehitysvammaisille tai pitkäaikaistyöttömille. Hoivatoiminta voisi työllistää tilan asukkaita.

Ira uskoo, että ekokyläelämäntapa auttaisi moniin Suomen ongelmiin – muihinkin kuin siihen, että maaseutu autioituu ja kaupungit täyttyvät.

– Tulee eriarvoistumista ja ihmiset syrjäytyvät ja voivat pahoin. Minun tulevaisuuden unelmamaailmassani voisimme elää yhä enenevässä määrin näin, Ira sanoo.

– Täytyy itseäkin ajatellen pohtia, miten järjestän kuviot sitten, kun olen vanha ja tarvitsen apua. Onko joku lähellä?

Ihanasti rempallaan

Haaveiden lisäksi elämässä varmaa on vain keskeneräisyys. Koska ekokylät ovat Suomessa vielä verrattain uusi juttu, moni asia pitää aloittaa tyhjästä. Se vaatii kärsivällisyyttä ja pioneerin mieltä. Moni on tullut katsomaan ja sanonut, että ihan kiva – jos voisi tulla vuokralle valmiiseen. Toistaiseksi se ei ole mahdollista.

– Kun muuttaa tänne, on pakko kokea, että kylläpä näyttää ihanalta, vaikka joka paikka on kesken ja rempallaan. Pitää nähdä, että tuossa on kymmenen vuoden päästä sitä ja tuossa viiden vuoden päästä tätä, Satu sanoo.

Kyläläiset toivovat näyttävänsä mallia muille.

– Jos ja kun saamme tämä toimimaan, tätähän sopii kopioida, Ira sanoo.

– Yhteisöelämälle on kysyntää. Tarvitaan vain pioneereja, jotka näyttävät, että tämä on mahdollista. Ihmiset kaipaavat jotain vastaavaa, mutta eivät vain tiedä, miten siihen ryhtyisivät, Salla sanoo.

Eikä se helppoa olekaan. Pitää saada laina, rakentaa, löytää yhteisö ja haluta sitoutua siihen. Kylään sijoittaminen on myös iso taloudellinen sitoumus. Ensimmäisen erimielisyyden tullen ei voi lähteä kävelemään. Tässä ollaan, hyvässä ja pahassa.

– Mutta on äärimmäisen hyvä asia, että olemme munaskuitamme myöten sitoutuneet. Se tuo turvaa. Luotan, että ei tuo tuosta lähde, koska ei se pääse mihinkään, ennen kuin myy tämän mörskänsä, ja kuka tällaisen ostaisi, Ira sanoo ja nauraa taas raikuvasti.

Osa Anna-Leena Härkösen ja Riku Korhosen kavereista jaksaa toisinaan yhä ihmetellä parin asumismuotoa. 

Kirjailijapari Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen ovat olleet naimisissa kahdeksan vuotta, mutta eivät ole ikinä asuneet yhdessä.

– Elämme kumpikin omaa arkeamme, yhteistä arkea meillä ei käytännössä ole: emme ole nähneet toisiamme vaikka imuroimassa. Joskus olen pessyt Anna-Leenan ikkunat ja hän on siivonnut keittiöni, Riku kertoi torstaina Otavan syksyn avajaistilaisuudessa.

”Meillä ei ole siivous- tai sisustusriitoja.”

Molemmat ovat tyytyväisiä nykyiseen järjestelyyn. Anna-Leena painottaa, että hän ei kaipaa yhtään pikkulapsiaikojen ruuhka-arkea ja yhteisasumista. Hänen poikansa on jo täysi-ikäinen.

– Meillä ei ole siivous- tai sisustusriitoja. Kun tapaamme, meidän tarvitsee suoriutua vain toisistamme. Tietenkin siihen liittyy vahvasti se, ettei meillä ole yhteisiä tai pieniä lapsia, johon liittyisi velvoitteita.

Kerran viikossa

Pari tapaa usein viikonloppuisin, tai kun molempien kalentereissa on sopiva rako, yleensä kerran viikossa. Riku asuu Turussa, mutta on viettänyt viime keväästä enemmän vapaita Anna-Leenan luona Helsingissä. 

”Ihmiset pelkäävät hassuja asioita, kuten vaikka sukulaisten reaktioita.”

Pari arvelee, että asumismuoto herättää ihmisissä ihmetystä, koska yhteisasuminen on vielä yhteiskunnassa jonkunlainen normi.

– Ihmiset pelkäävät hassuja asioita, kuten vaikka sukulaisten reaktioita. Kun on vahvoja oletuksia, miten asioiden tulisi olla ja on vaikea toimia toisin, vaikka se voisi sopia itselle. Kun opetin yliopistossa, minulla oli kerran oppilas, jonka kumppani asui Japanissa. Minusta se kuulosti haastavalta, Riku sanoo.

Pari uskoo, että tulevaisuudessa useampi aikuinen pari saattaa valita erillään asumisen.

”Aamulla juomme myrtseinä kahvia.”

– Olen nyt huomannut, että nousussa on maailmalla trendi, että lapsettomat ihmiset asuvat erillään, Anna-Leena toteaa.

Kirjailijapari osaa arvostaa myös työrauhaa, jonka järjestely mahdollistaa. Puolivahingossa heidän julkaisutahtinsa on mennyt lomittain. Anna-Leenalta ilmestyi kesän alussa kirja ja Riku kirjoittaa parhaillaan seuraavaa. He arvelevat, että heidän suhteensa ei ole järjestelyllä arkipäiväistynyt.

– Paitsi aamuherätykset ovat aina arkisia. Aamua ei voi naamioida, illat ovat vapautuneita ja riehakkaita, mutta aamulla juomme myrtseinä kahvia, Riku kertoo.
 
 

Huomio! Juttu sisältää merkittäviä juonipaljastuksia Game of Thronesin uusimmasta jaksosta, mahdollisesta jatkosta ja kaikesta, mitä sarjassa on aiemmin tapahtunut.

Game of Thronesin viime maanantaina julkaistu jakso oli täyttä toimintaa. Yksi isoimmista hetkistä jaksossa oli se, kun kolmoskaudelta saakka kadoksissa ollut Gendry teki odotetun paluun. Lue siitä lisää täältä.

Gendryn paluuta kukaan katsojista ei voinut olla huomaamatta. Sen sijaan jakson ehdottomasti merkittävin käänne saattoi hyvinkin mennä joiltain ohi.

Jakson suurin paljastus on koko sarjan kannalta valtavan iso käänne.

(Juttu jatkuu Instagram-upotuksen jälkeen.)

Daenerysiä näyttelevä Emilia Clarke julkaisi hauskan videon Jonia näyttelevästä Kit Harringtonista sarjan kuvausten kulisseissa.

Paljastus liittyi Jonin yhteyteen Targaryenin sukuun, ja se tapahtui hyvin ohimennen Samin ja Neilikan lukiessa kirjoja Kastellissa.

Kohtauksessa Neilikka lukee ääneen muuan yliseptoni Maynardin yksityiskohtaisia sepustuksia kaikista mahdollisista asioista. Raapustuksissa Maynard kertoo muun muassa suolen toiminnastaan ja siitä, kuinka monta rappusta Baelorin septissä on. 

Turhanpäiväisten asioiden joukosta Neilikka lukee kuitenkin äärimmäisen tärkeän ja kiinnostavan asian. Hän lukee, että yliseptoni Maynard myönsi ”prinssi Raggerille” avioliiton kumoamisen ja vihki prinssin toisen naisen kanssa salaisessa seremoniassa Dornessa.

Mitä tämä merkitsee?

Montaakin asiaa – mahdollisesti.

Suurella todennäköisyydellä ”prinssi Ragger” on oikeasti edesmennyt prinssi Rhaegar. Aiemmin hänen on tiedetty olleen naimisissa ainoastaan Elia Martellin kanssa. Hänellä oli kuitenkin sivusuhde Ned Strakin siskon Lyanna Starkin kanssa. Todennäköisesti Rhaegar siis kumosi avioliittonsa Elia Martellin kanssa ja avioitui salaa Lyanna Starkin kanssa.

Sarjan aiemmalla kaudella saimme tietää, että Jon Snown oikea isä ei olekaan Ned Stark vaan prinssi Rhaegar. Hänen äitinsä on puolestaan Nedin sisko Lyanna Stark.

Neilikan lukeman dokumentin perusteella Jon ei välttämättä ole ensinkään äpärä.

Aiemmin ajateltiin, että Jon on Rhaegarin äpärä, koska prinssi oli Jonin syntymän hetkellä naimisissa Elia Martellin kanssa. Neilikan lukeman dokumentin perusteella Jon ei välttämättä ole ensinkään äpärä. Sen sijaan hän saattaa olla Rhaegarin avioliitossa syntynyt poika.

Tämä tarkoittaisi siis sitä, että Jon on virallisesti Targaryen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Viime kauden viimeisessä jaksossa selvisi virallisesti, että Ned ei olekaan Jonin oikea isä. Fanit olivat ounastelleet tätä jo vuosia. Kuva: HBO
Viime kauden viimeisessä jaksossa selvisi virallisesti, että Ned ei olekaan Jonin oikea isä. Fanit olivat ounastelleet tätä jo vuosia. Kuva: HBO

Ja mitä sillä on väliä, jos Jon on Targaryen?

Jos Jon on Targaryen hän on Targaryenien suvun laillinen perillinen. Rhaegar oli syrjäytetyn Hullun kuninkaan vanhin poika. Perimysjärjestyksen mukaan hänen kruununsa siirtyy suoraan hänen jälkeläisilleen. Koska kaikki muut heistä ovat kuolleet, Jonilla on täysi oikeus kruunuun.

Jonin oikeus kruunuun on siis suurempi kuin esimerkiksi Daenerysin, joka oli Hullun kuninkaan nuorin tytär.

Mutta ennen kuin Jonia julistetaan Seitsemän kuningaskunnan kuninkaaksi, matkassa on monta mutkaa:

Ensinnäkin: prinssi Rhaegarin avioliiton kumoamisesta ja uudesta liitosta ei ilmeisesti tiedä juuri kukaan. Jos Sam ja Neilikka eivät ottaneet Maynardin kirjaa mukaansa, vahvistus Jonin todellisesta identiteetistä ei välttämättä paljastu hirveän helposti. Tai sitä ei voida ainakaan kirjallisesti todistaa.

Daenerys ei mukisematta luovu kruunusta.

Toiseksi: Daenerys ei mukisematta luovu kruunusta. Saa nähdä millainen soppa hänen ja Jonin välille syntyy, jos kumpikin heistä alkaa tosissaan havitella paikkaa Rautaistuimella.

Kolmanneksi: Jon matkasi viime jakson lopussa muurin toiselle puolelle, ja tulevan jakson traileri näyttää varsin pahaenteiseltä. Tiedä häntä, elääkö hiljattain Pohjoisen kuninkaaksi kruunattu Jon kovin kauaa.

Mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu? Katso traileri: 

Anssi Kela. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyt muusikko pyytää some-kommentoijilta kunnioitusta kaikkia kohtaan. 

Muusikko Anssi Kela julkaisi eilen Facebookissaan kuvan Turun kauppatorista. Kuvan alla muusikko kirjoitti seuraavasti:

– Näin torin kulmassa ruumispussin ja raskaasti aseistautuneet poliisit. Tunnelma torilla oli kuitenkin tuossa vaiheessa rauhallinen. Nyt poliisi on tyhjentänyt torin, kuva hotellihuoneeni ikkunasta. Kamala tapaus. Maailma on sairas, ei tähän oikein muuta voi sanoa.

Asiasta kirjoitti eilen esimerkiksi Iltalehti.

”Osa kommentoijista on ollut sitä mieltä, että minut tai muita artisteja pitäisi tappaa.”

Tänään Anssi julkaisi aiheesta uuden päivityksen, jossa kertoo, että on joutunut poistamaan edellisen päivityksensä rasististen kommenttien vuoksi.

– Olen saanut kuulla olevani tapahtumiin osasyyllinen, koska olen mm. esiintynyt rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. On tullut yksityisviestejä, joissa minua syytetään murhaajaksi. Osa kommentoijista on ollut sitä mieltä, että minut tai muita artisteja pitäisi tappaa. Tällaiset kommentit olen pyrkinyt heti poistamaan. Sivullani on aina ollut lupa esittää mielipiteitä, jotka eriävät omistani. Raja kulkee uhkausten esittämisessä.

Muusikko toteaa, että kommenttien lukeminen on surullista. Hän toivoo, että uuden postauksen jälkeen ihmiset osaisivat käyttäytyä paremmin.

– Poistan tämän julkaistuani eilisen postaukseni ja kaikki sen kommentit. Ne eivät edistä mitään hyödyllistä. Voitaisiinko tämän kirjoituksen alla yrittää kohdella toisiamme hieman kunnioittavammin? hän peräänkuuluttaa.

”Ei ole sinun vika”

Monet uuden postauksen kommentoijista ovat todenneet, että Anssin aiemmin saamat kommentit ovat järkyttäviä ja kaikin puolin tarpeettomia.

– [Tapahtunut] ei ole sinun, eikä yhdenkään artistin vika. Päinvastoin, artistit ovat aina ensimmäisenä ottamassa osaa suruun ja laulamassa hyvää henkeä moisten ikävien tapahtumien jälkeen, eräs kommentoi päivityksen alla. 

– Loistava kirjoitus Anssi. Toivottavasti muutkin suhtautuisivat yhtä fiksusti asiaan. Vihan lietsominen ja rumat puheet eivät auta ketään. Kaikkea hyvää sinulle, toinen kommentoija totesi.

Lue Anssin koko postaus joko hänen kaikille julkiselta Facebook-sivultaan tai tästä alta: 

Juttua muokattu 18.8.2017 klo 15.51: Lisätty päivityksen alla kirjoitettuja kommentteja.

Ruudussa nähdään nyt kolmas kausi, joka jää viimeiseksi.

Walesilainen rikosdraamasarja Syrjäinen maa (Hinterland/Y Gwyll, 2014–2017) jatkuu kolmannella ja viimeiseksi jäävällä tuotantokaudella. Kausi sisältää neljä itsenäistä puolitoistatuntista jaksoa.

Syrjäiselle maalaisseudulle menneisyyttään paennut Tom Mathias (Richard Harrington) on uusien jaksojen alussa joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Tuhotyötä tutkivat kollegat. Mathias puolestaan selvittää paikallisen pastorin murhaa.

Sarjaa on kuvailtu kauniiksi ja synkäksi. Kauneus sarjaan tulee Walesin länsirannikolla sijaitsevan Aberystwythin ja sen lähiseudun maisemista. Murhamysteerien synkkyyttä korostetaan niin runsaasti, että lopputulos on epäaito. Teennäisyyttä tehostavat liikaa käytetyt hidastukset, päähenkilöiden tapa puhua kuiskaten sekä uhkaava musiikki.

Kauden aikana palataan myös vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin.

Ed Talfanin ja Ed Thomasin luomasta sarjasta on kuvattu kaksi kieliversiota, kymriksi ja englanniksi. Suomessa nähdään englanninkielinen versio.

Syrjäinen maa TV1:llä la 19.8. kello 21.15