Katjan (vas.) ja Kaisan matkat alkoivat vuonna 2012 Irakista. Kuva: Juha Salminen
Katjan (vas.) ja Kaisan matkat alkoivat vuonna 2012 Irakista. Kuva: Juha Salminen

Joka vuosi 160 000 ihmistä karkotetaan Euroopasta. Toimittaja Kaisa Viitanen ja valokuvaaja Katja Tähjä ottivat selvää, mitä heille sitten tapahtuu.

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka on alkanut rakentaa itselleen elämää Eurooppaan, kasvattanut juuret uuteen maahan, mutta saakin lähtöpassit?

Toimittaja Kaisa Viitasen ja valokuvaaja Katja Tähjän syyskuussa ilmestyvä tietokirja Karkotetut (S&S) kertoo karkotettavien ihmisten tarinoita. Kirja on jatkoa Kaisan ja Katjan ensimmäiselle, vuonna 2010 ilmestyneelle Paperittomat -kirjalle. Paperittomia tehdessä Kaisalle ja Katjalle tuli selväksi, että Euroopassa luvattomasti asuvia ulkomaalaisia yhdisti pelko karkotuksesta.

– Tuntui, etteivät järjestöt tai moni tutkijakaan tiedä, mitä karkotetuille tapahtuu. Euroopan viranomaisten vastuu loppuu siihen, kun saattopoliisi kääntää selkänsä, Kaisa sanoo.

Keitä karkotetut sitten ovat? Heitä, joilla ei ole lupaa olla maassa: kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, ilman oleskelulupaa maahan saapuneita, elämänmuutoksen takia oleskeluluvan menettäneitä tai maassa olevia, myös vakavan rikoksen tehneitä henkilöitä.

– On opiskelijoita, työn tai parisuhteen perässä tulleita ja entisiä turisteja. Heidänkin oleskelulupansa voi umpeutua, ja ihminen voi pudota paperittomaksi. Monet eivät ole oleskelulupaa koskaan edes hakeneet, koska tietävät, etteivät sitä saisi, Kaisa kuvailee.

Pelko, jota ei voi käsittää

Kaisa ja Katja tutustuivat karkotettaviin ja seurasivat näiden matkaa Euroopasta palautettavaan maahan. Karkotuslennoille he eivät menneet mukaan, koska ne ovat salaisia ja kuvaaminen voisi muuttaa tilannetta.

Matkoillaan he ovat kuulleet monia musertavia tarinoita. Mieleenpainuvin oli yhden irakilaisperheen kertomus siitä, kuinka heidät karkotettiin Ruotsista.

”Vauvalla oli kakkaa kainaloissa asti, kun äiti sai hänet syliinsä.”

Perhe oli syömässä kotona illallista, kun poliisit ampaisivat yllättäen sisään. Karkotus oli väkivaltainen, isä laitettiin käsirautoihin.

– Karkotuslennolla perheen puolivuotias lapsi laitettiin istumaan kauas äidistään. Tämä kuuli vain lapsensa itkun. Kun äiti sai hänet Bagdadin lentokentällä syliinsä, oli vauvalla kakkaa kainaloissa asti, Katja kertoo.

Perhe ei voinut palata kotikaupunkiinsa Pohjois-Irakissa, koska isää, joka oli entinen poliisi, vainottiin siellä edelleen. Sukulaisilleen he kertoivat asuvansa vieläkin Ruotsissa.

– Vanhemmat kertoivat itsemurha-ajatuksista. He olivat hyvin hajalla, Kaisa sanoo.

– Kun he yöllä kuulivat ääniä, pelkäsivät he tulleensa ilmiannetuiksi. Meidän on vaikea ymmärtää sitä pelkoa, joka heillä oli.

Termit uusiksi

Kaisa ja Katja kritisoivat käsitteitä, joilla paperittomista puhutaan. Esimerkiksi laiton siirtolainen on heistä väärä termi.

– Sana laiton rinnastetaan usein rikolliseen. Silloin leimataan koko ryhmä ja luodaan pelkoja, Kaisa sanoo.

– Suurin osa karkotettavista ei ole rikollisia, Katja sanoo.

– Joukossa voi tietysti olla mukana kaikenlaisia ihmisiä, niin kuin jokaisessa ihmisryhmässä, Kaisa jatkaa.

Virallisesti maasta poistamista on kahdenlaista: käännytys ja karkotus. Käännytetyllä ei ole koskaan ollut oleskelulupaa, kun taas karkotetulla se on joskus ollut. Katja ja Kaisa kutsuvat molempia tapauksia karkottamiseksi.

– Niissä molemmissa on kyse ihmisen häätämisestä, Kaisa sanoo

– Miksi se olisi käännyttämistä, jos ihminen on asunut 10 vuotta ilman oleskelulupaa ja juurtunut maahan?

Puhe laittomista siirtolaisista, pakolaisvyöryistä ja -tulvista vaikuttaa mielikuviin ja luovat ennakkoluuloja.

– Nämä ovat epäinhimillisiä termejä. Haluamme näyttää, että he eivät ole laittomia – heiltä vain puuttuu oleskelulupa, Katja sanoo.

Vähemmän huutelua, enemmän tietoa

Vaikka Kaisa ja Katja eivät pystyneet auttamaan karkotettuja konkreettisesti millään tavalla, on omalla työllä heille kuitenkin merkitys.

– On pieni asia, että joudumme vain kuuntelemaan raskaita tarinoita – me emme joudu niitä elämään, Katja sanoo.

– Se on jo jotain, että voimme tehdä edes tämän: että ihmiset tietävät asiasta enemmän.

Katjan ja Kaisan mielestä maahanmuuttajiin kohdistuva viha johtuu nimenomaan pelosta ja väärästä tiedosta. He ovatkin kirjoittaneet kirjansa tavallisille lukijoille, eivät vain tutkijoille.

– Suomessa takerrutaan helposti huutelutietoon. Haluamme tarjota jotain varmaa tietoa ja ihmisten omia kokemuksia.

Myytit nurin

Katja ja Kaisa romuttavat kaksi yleistä myyttiä.

1. myytti: Suomeen tullaan sosiaalietuuksien perässä.

– Eivät opiskelijat saa esimerkiksi opintotukea. Työnkin perässä tulleet sinnittelevät itse, Katja ja Kaisa sanovat.

2. myytti: Maahanmuuttajat ovat taloudellinen taakka Suomelle.

Se voi olla jopa toisinpäin, Katja sanoo. – Heihin laitetut verorahat tulevat korkojen kanssa takaisin.

Kun ihminen kotoutuu ja ryhtyy yhteiskunnan toimijaksi, hän alkaa tuottaa tuloja.

– Tästä on tutkimusnäyttöä. Totta kai vastaanottokeskukset ja sen työntekijät aiheuttavat kuluja, mutta asia pitää nähdä suuremmassa mittakaavassa. Nyt rahaa menee paljon ihmisten karkottamiseen, Kaisa sanoo.

Laillinen reitti on vaikea

Helsingin Sanomat kävi läpi 15 turvapaikkapäätöstä, joista näkyi, kuinka vaikeaa oleskeluluvan saaminen on. Perusteeksi ei riitä edes se, että on joutunut murhayrityksen kohteeksi.

Ulkomaalaislaki tiukentui toukokuussa, eikä oleskelulupaa enää myönnetä humanitaarisen suojelun perusteella. Oleskelulupaa ei saa vain sen takia, että kotimaassa on vaarallista, vaan myös turvapaikan tai toissijaisen suojelun edellytyksien pitää täyttyä.

”Jos viisumeita olisi helpompi saada, tänne olisi turvallisempaa tulla.”

Suurin ongelma on Kaisan ja Katjan mielestä juuri se, että oleskeluluvan saaminen on hyvin vaikeaa.

– Jos viisumeita olisi helpompi saada, tänne olisi turvallisempaa tulla. On käsittämätöntä, että Välimeren rannoille kuolee sen takia niin paljon ihmisiä, Katja sanoo.

– Amnesty ja kaikki ihmisoikeusjärjestöt vaativat lisää laillisia reittejä, jotta ihmiset eivät kuolisi vaarallisilla matkoilla. Nyt salakuljetus on monelle ainoa mahdollisuus.

– Mitä tulevat sukupolvet meistä ajattelevat?

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin”, Rita kuitenkin uskoo. 

Temptation Island -ohjelmasta alun perin tuttu ja Gladiaattorit-sarjassa syksyllä nähtävä pariskunta Aki Manninen, 41, ja Rita Niemi-Manninen, 38, ovat viime aikoina kertoneet useaan otteeseen lapsihaaveistaan.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille vaikeuksistaan lapsen saamisen kanssa.

– Kyllä meille tulevaisuudessa mahtuisi juoksemaan sellainen vaaleahiuksinen pieni tyttö, mutta saa nähdä kuinka käy. Vielä emme ole menneet mihinkään hoitoihin, Aki kertoi.

Nyt Rita kertoo lapsihaaveestaan Facebook-sivullaan. Hän myös kertoo miettineensä, alkaako ikä jo painaa liikaa vaakakupissa.

– Ollaan Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin [pariskunnan koira] on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne ”otollisimmat” vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Rita kirjoittaa.

Rita kertoo kuitenkin ajattelevansa, että elämässä kaikella on tarkoituksensa. Voimaa hän saa siitä faktasta, ettei äidiksi tuleminen 38-vuotiaana suinkaan ole mahdotonta.

– Moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin, hän kertoo.

Kirjoituksensa lopuksi hän lähettää halauksia kaikille niille, jotka toivovat lasta.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.”

– Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: olette onnekkaita, Rita muistuttaa.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille, että harkitsevat ohjelmaa lapsettomuudesta. 

– Olemme harkinneet jopa tv-ohjelmaa, jossa avaisimme lapsettomuushoitoja ja niihin liittyviä tabuja. Toivomme, että voisimme tarjota vertaistukea tuhansille muille samassa tilanteessa oleville. En ole tämän asian suhteen itsekriittinen. Kun on elämässä menettänyt tarpeeksi, ei osaa pelätä tulevaa. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, Aki kertoi.

Rita julkaisi viikko sitten Instagram-tilillään hymyilevän kuvan puolisonsa kanssa. ”Jos nauru pidentää ikää, me eletään ainakin 100-vuotiaiksi!” hän kirjoittaa.

Toni on viime aikoina antanut puolisolleen Jannikalle kaiken tukensa. Tilanteessa on auttanut se, että Tonilla itselläkin on kokemusta masennuksen voittamisesta.

Apulanta-yhtyeen laulajan Toni Wirtasen vaimo, laulaja Jannika B kertoi heinäkuussa käyvänsä uupumuksen ja väsymyksen takia läpi raskasta elämänvaihetta. Vain elämää -risteilylle keskiviikkona osallistunut Toni kertoi Me Naisille, että pahin on nyt takana.

– Jannika voi hyvin tällä hetkellä, kuten koko perhe, hän sanoi.

Toni on antanut haastavassa tilanteessa vaimolleen kaiken tukensa. Hänellä on itselläkin kokemusta masennuksen voittamisesta.

– Olemme nyt molemmat syvänveden sukelluksen kandidaatteja. Olen ammentanut omista kokemuksistani auttaessani häntä. Olen itse elävä esimerkki siitä, että masennuksen voi voittaa.

”Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy.”

Toni kertoo Jannikan saaneen valtavasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa puhuttuaan ongelmistaan avoimesti. Ihmiset ovat kertoneet esimerkin voimalla omia kokemuksiaan aiheesta.

– Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy. Ei sinne kenenkään tarvitse jäädä. Ammattiauttajalta saa kuitenkin varmasti parempia neuvoja kuin satunnaiselta rockmuusikolta, hän virnistää.

Salakavala sairaus

Kaksivuotiaan Martta-tytön isä pohtii, ettei puolison huomioiminen aina ole helppoa lapsiperheen pyörityksessä. 

– Tyttö on niin pieni ja vie kaiken huomion, joten sokeuduin sille, miten Jannikalla menee. 

Soimaan itseäni siitä, etten nähnyt riittävän tarkasti häntä, ennen kuin tilanne oli jo pitkällä, hän toteaa.

Toni peräänkuuluttaa sitä, ettei parisuhteessa toista saa pitää itsestäänselvyytenä.

”Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa.”

– Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa. Yhtäkkiä Jannika ei ollut enää oma, iloinen ja energinen itsensä, hän kuvailee.

Tällä hetkellä Jannika voi Tonin mukaan hyvin ja perhearki rullaa mukavasti.

– Arkemme on pitkälti Martan kanssa oloa. Olen tehnyt 13 levyä ja vasta yhden lapsen, joten en ole valmis vielä luopumaan vauvakuplasta.  Martta kietoi minut pikkusormensa ympärille heti synnyttyään. Sen sodan hävisin heti, Toni naurahtaa.