Tervehenkinen harrastus nuorisolle! Ottoset vuonna 2016 Kaustisella. Kuva: Krista Järvelä

Jännää syntyy, kun yhdistetään karjalaiset juuret ja rento ideointi.

Raikasta tuotteistamista on nähtävillä Karjalaisen Nuorisoliiton verkkosivuilla: sieltä voi ostaa esimerkiksi Trivial Tanhuit -pelin kansantanssien oppimisen tueksi tai Matka Karjalaan -lautapelin, jossa seikkaillaan luovutetussa Karjalassa! Onko nuorisoseura-tyyppinen aate nousussa?

– Ideana on tuoda karjalaista perinnettä tähän päivään, vähän pilke silmäkulmassa. Karjalainen Nuorisoliitto on perustettu alun perin kansantanssia varten, mutta nykyään tehdään myös muuta kulttuurista nuorisotyötä, kulttuurituottaja Leena Rintala kertoo.

Rintalan mukaan nuoriso ei ole alkanut joukolla yhtäkkiä hakeutua kansantanssien pariin, mutta muunlainen juurevuus kiinnostaa. Liiton ideapalavereissa mietitään uusia Karjala-tuotteita.

– Toinen peli-idea on jo muhimassa, Karjala-peli oli niin iso hitti. Myös uusi kansantanssivihko tulee syksyllä. Sitten meillä on esimerkiksi mikrokuituisia putkihuiveja kansallispukujen väreissä: voi laittaa vaikka Rautu-Sakkolan sorokan päähän, kun lähtee hiihtämään.

Kiinnostaako Karjala ihmisiä nyt?

Joo, juuret ja perinteet ylipäänsä kiinnostavat. Meidän piirakkakurssimme ovat olleet suosittuja, ja joka karjalaispitäjällä on omia some-ryhmiä. Niissä kysellään, että onko muita samalta kylältä kuin ukkini isä?

Myös kansallispuvut kiinnostavat taas: Kansallispuku-ryhmässä Facebookissa on aikamoista hypetystä. Mekin järjestämme #TuunaaMunPerinne -hästägin alla pukuhaasteita, esimerkiksi ”pue tänään kansallispuvun liivi farkkujen kanssa”.

Onko teillä vakiovastausta niille, jotka väittävät että kaikkea muuta pitää kokeilla paitsi mummoaan ja kansantanhuja?

Tuota kuulee aina välillä. Kehotetaan että nimenomaan kokeilee, takaan että ainakin yllättyy, kansantanssi on nykyään tosi monipuolista! Jos on vielä niitä Paavo Väyrys -mielikuvia.  Kannattaa tulla vaikka nyt heinäkuussa Kaustiselle tai Turun Europeadeen, joka on valtava kansainvälinen kansanperinnetapahtuma. Yli 6000 harrastajaa eri maista.

Vierailija

Karjala-lautapelistä tuli hitti, piirakkakurssitkin suosittuja – seuraavaksi tanhukuume?

Tämä on hyvä, että karjalaisuus taitaa viimein päästä eroon siitä poliittisesti korrektista uhriutumisesta. Karjala jäi rajan taakse, mutta karjalaiset eivät kadonneet mihinkään. Ilo pintaan, tunnustetaan väriä putkihuivilla, sekotetaan chiliä piiroon syämeen, nauretaan, lauletaan ja miekutetaan. Herätetään karjalaisuus eloon antamalla ihmisten muuttaa sitä, eikä museoida.
Lue kommentti

Tiistaina juhlittiin Jaakon päivää. Vilaus Suomen historiaan kuitenkin paljastaa, että vedet eivät vielä siihen viilenneet.

Taas on se aika vuodesta, kun muutenkin lyhyestä kesästä nauttivat suomalaiset lannistuvat entisestään. Tämän viikon tiistaina, 25. heinäkuuta vietettiin Jaakon päivää, jolloin vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää kylmän kiven järveen.

Samalla Jaakko jäähdyttää uimavedet – tuo pirulainen.

Jaakon päivää on vietetty jo vuosisatojen ajan heinäkuun lopulla, kertoo Ilmatieteen laitos. Myös Virossa vietetään samanlaista päivää.

Mutta! Todellisuudessa 25. heinäkuuta ei välttämättä olekaan se päivä, kun Pohjolassa aletaan kääntyä kohti syystä ja sateita.  Kyseenalainen kunnia vesien viilentämisestä ei siis myöskään kuulu Jaakolle.

Suomessa nimittäin tehtiin allakkauudistus vuonna 1753. Tuona vuonna siirryttiin kertaheitolla helmikuun 17. päivästä maaliskuun ensimmäiseen. Jaakon päivä oli siis vielä 1750-luvun alussa oikein osuva päivä juhlia vesien kylmenemistä. Allakan uudistuksen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui.

– Tästä siirrosta johtuen oikea hydrologinen, vesien jäähtymisen alkava Jaakon päivä olisikin 11 päivää myöhemmin eli 5.8. Salmen päivänä, Ilmatieteen laitos kertoo.

Nykyään tieteilijät ovat huomanneet, että kesäinen ilmasto alkaa tosiaan kylmetä vasta elokuun alun tienoolla. Samalla kylmenevät myös pintavedet.

Salmen päivä onkin siis huomattavasti osuvampi ajankohta kylmän kiven heittämiselle.

Brittilehti The Guardian väittää, että pohjoismainen rikosgenre vetää nyt viihteen pohjamudissa. Mutta eihän se pidä paikkaansa!

IS TV-LEHTI: Brittiläinen The Guardian julkisti keväällä: ”Scandi noir is dead!” Lehden mielestä kuudessa vuodessa pohjoismaisen rikosgenren, jota myös nordic noiriksi kutsutaan, hohto on himmentynyt.

Kuusi vuotta sitten tanskalaissarjaa The Killing, suomeksi Rikos (Forbrydelsen, 2007), näytettiin Britanniassa ensi kertaa. Sarja innoitti britit tekemään omia synkän tyylisiä rikossarjoja, kuten Broadchurch (2013) ja River (2015).

Wallander oli toinen läpilyöjä. Samassa imussa skandinaaviset sarjat ylipäänsä levisivät yli Pohjoismaiden rajojen, ja muun muassa Silta (2011) ja Vallan linnake (2010) tulivat suosituiksi muuallakin kuin kotimaisemissaan.

Sitten tapahtui jotain: nordic noiria tahdottiin tarkoituksella tehdä myyvemmäksi myös Skandinavian ulkopuolella. Syntyi esimerkiksi sarja Midnight Sun (2017), joka ruotsalais-ranskalaisena suuntaa jo aivan uusille markkinoille, selkeästi kohti suurta levitystä.

Perspektiivin laajentaminen on vienyt mukanaan kiehtovimmat paikalliset elementit, joista nordic noirin sielu on rakentunut.

”Moraaliset ratkaisut ovat kompleksisia ja päähenkilöt nuhjuisia antisankareita.”

Rikoskirjallisuuden hittigenre perustuu nimittäin realistiseen, yksinkertaiseen, tyylikkääseen ja synkkään kuvaukseen. Moraaliset ratkaisut ovat kompleksisia ja päähenkilöt nuhjuisia antisankareita.

Skandinaavinen yhteiskunta, kuten liberalismi, näennäinen tasa-arvo ja sosiaalinen huolenpito piilottavat varjoihinsa synkkiä salaisuuksia ja vihaa. Sarjat ovat rohkeita ja kantaaottavia, ja esimerkiksi naishahmot ovat aiempaa moniulotteisempia.

Ilmaston vaikutuksetkin näkyvät. Kylmää on, synkkääkin synkempää, ovet ovat lukossa ja ikkunat tukossa, joten on suorastaan luonnollista, että ihmiset lahtaavat pimeässä toisiaan. Yö on pitkä ja viina vahvaa, ja kuten kirjailija Jo Nesbø on kuvaillut: ihmiset kasvatetaan piilottamaan tunteensa.

Toisaalta kesällä valo on rajua ja paljastavaa, yhtä omituista ja pään sekoittavaa, kuin talvisen ikuinen synkkyys. Tämä kaikki on kiinnostavaa, koska se luo monipuolisia henkilöhahmoja, tapahtumapaikkoja ja psykologisia vaikuttimia.

Genreen on liitetty sellaisia tunnettuja kirjailijoita kuin muun muassa Henning Mankell, Liza Marklund, Stieg Larsson, Anne Holt, Jo Nesbø, Peter Høeg, Camilla Läckberg, Leena Lehtolainen, Reijo Mäki ja Arnaldur Indriðason. Samat skandidekkarikirjallisuutta kuvaavat termit pätevät tv-sarjamaailmaan, joka on toistanut kirjailijoiden tarinoita sarjamuotoon.

Ruotsalaisen Modus-sarjan (2005) taustalla on norjalaisen Anne Holtin romaani Kasvoton tuomio (Pengemannen, 2009). Stieg Larssonin Millennium-trilogia oli menestys myös elokuvasarjana. Henning Mankellin hahmo Kurt Wallander on jo kulttitähti.

Silta-sarjan suosio perustui nordic noirin genrepiirteisiin sekä myös tanskalais-ruotsalaiseen tiimityöhön ja maiden pieniin eroihin, joita konkreettinen silta symboloi.

Sittemmin eurooppalaisen yhteistyön tenho on hälvennyt monistuessaan liikaa. Kulttuurien ylitykset alkavat olla liian tuttuja – fuusiokeitokset on nähty. Moninaisuuden myötä skandiperinteet ovat hämärtyneet, ja siitä esimerkiksi Midnight Sunia on kritisoitu.

Parhaillaan ruudussa pyörivät Dicte (Tanska), Lilyhammer (Norja & USA), Modus (Ruotsi) ja Mustamaalattu (Norja). Paljon pohjoismaisia rikossarjoja nähdään myös Viaplaylla ja C Morella.

Mustamaalattu-sarjan toinen kausi, MTV3 to 27.7. klo 23.05

Uusia rikossarjoja tulossa

Suomi oli rikosbuumista ulkona pitkään. Skandinoiria testattiin sarjassa Sorjonen (2016), jossa tuotiin genreen lisänä Suomen ja Venäjän raja. Sarja jakoi mielipiteitä.

Nyt C More mainostaa uutta suomalaista alkuperäissarjaa, rikosdraamaa Aallonmurtaja, joka nähdään syksyllä C Morella ja ensi vuonna MTV-kanavilla. Mika Kurvisen ohjaaman 10-osaisen uutuuden tapahtumat sijoittuvat Kotkan sataman rikollisuuden vesille. Pääosissa ovat Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Maria Järvenhelmi, Ville Keskilä, Joonas Saartamo ja Saara Kotkaniemi.

C Moren ohjelmistoon kuuluvat myös muun muassa Silta, Gåsmamman ja Pinnan alla.

Viaplayssa pyörii Black Widows, joka on skandiversio suomalaisesta Mustat lesket -sarjasta. Norjalaista tuotantoa Viaplayssa edustavat Miehitetty ja Elven, ja 8.9. alkaa uusi 10-osainen alkuperäissarja Hassel, joka perustuu ruotsalaisen kirjailijan Olov Svedelidin dekkareihin. Pääosassa on Ola Rapace.

Apulaispormestari Nasima Razmyarin uuteen työhön kuuluu iltamenoja ja edustusta. –Minun pitää kuitenkin varoa, etten vietä iltoja kulttuuririennoissa liian usein. Haluan olla paikalla, kun lapseni menee nukkumaan.

Hiljattain Helsingin apulaispormestarina aloittaneelle Nasima Razmyarille, 32, on tapahtunut muutamassa vuodessa paljon, tärkeimpänä Jonas-pojan syntymä 11 kuukautta sitten. Hän haluaa säilyttää sopivan tasapainon perhe-elämän ja mieluisan työn välillä.

– Parisuhteen yhteistä aikaa on nyt vähemmän. Meidän pitäisi oppia ottamaan enemmän omaa aikaa. Ei ole hyvä, jos vanhemmat elävät vain lapsensa kautta, Nasima miettii.

– Minun pitää kuitenkin varoa, etten vietä iltoja kulttuuririennoissa liian usein. Haluan olla paikalla, kun lapseni menee nukkumaan ja iltapesulle.

Minun osoitteeni -haastattelussa Nasima vertaa afganistanilaisia taustojaan ja puolisonsa Johan Fagerin suomenruotsalaisia juuria.

– Kulttuureissamme on paljon samaa: ollaan yhteisöllisiä, perhekeskeisiä ja molemmissa kulttuureissa osataan järjestää juhlia. Mieheni on ylittänyt kaikilla tavoin sen, miten suomalainen mies voi ymmärtää kulttuuriani ja taustaani.

Mitä Nasima muistaa pommien rusikoimasta kotikaupungistaan Kabulista? Miten suurlähettilään lapsi sopeutui pakolaisuuteen? Mitä Nasima ajattelee palautuslennoista nyt? Nasima Razmyarin haastattelu uusimmassa Me Naisten numerossa 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kirjailija Panu Rajala sanoo viisastuneensa ihmissuhteissaan. –Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän.

Kirjailija Panu Rajala, 71, kertoo Tämän olen oppinut -haastattelussa, millaista oli jäädä kolmen kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaksi hänen ensimmäisen vaimonsa, Elina Ylivakerin, kuoltua.

–Kun Elina kuoli, lapset olivat herkässä vaiheessa: 7-, 9- ja 11-vuotiaita. Jäin heidän yksinhuoltajakseen. Palkkasin kodinhoitajaksi aina jonkun rivakan tytön, Rajala muistelee.

Mies kertoo jatkaneensa kiireellä töitään eikä malttanut keskittyä seurusteluun lastensa kanssa.

–Ajattelin vain, että jumankauta tästä on selvittävä: te jatkatte koulua, minä jatkan töitä, hän muistelee nyt.

–Elinan kuolema oli silloin liian iso jysäys yhdessä puhuttavaksi ja läpikäytäväksi. Jokainen joutui selvittämään sitä yksin.

Myöhemmin Rajala kirjoitti Elina Ylivakerista kirjan Enkeli tulessa – Elinan suljetut silmät.

–Elina oli ensimmäinen suuri rakkauteni. Sekä rakastuminen Elinaan että hänen kuolemansa olivat niin syvälle iskeneitä juttuja, että minun oli pakko käsitellä ja tilittää ne, Rajala kertoo.

–Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän.

Mitä Panu Rajala muistaa nuoruudestaan Helsingin rosoisessa Rööperissä? Miksi hän kokee saaneensa pitkää vihaa osakseen suomalaisissa taiteilijapiireissä? Miten julkinen välienselvittely toisen vaimonsa Katri Helenan kanssa vaikutti ystävyyssuhteisiin? Lue Panu Rajalan koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.