Saara Aalto ei usko, että olisi välttämättä jaksanut X Factor -kilpailua ilman kihlattuaan Meri Sopasta. Kuva: Jouni Harala
Saara Aalto ei usko, että olisi välttämättä jaksanut X Factor -kilpailua ilman kihlattuaan Meri Sopasta. Kuva: Jouni Harala

Saara Aalto myöntää, että The Voice of Finlandin jälkeen hän teki niin paljon keikkoja, että paloi loppuun. Vaikka ovet maailmalle ovat nyt avautumassa, Saara ei usko, että uupuu enää uudestaan. – Olen tehnyt paljon töitä henkisen hyvinvointini eteen.

Toinen sija Britannian X Factorissa. Levytyssopimus Suomen ja Britannian Sony Music -yhtiöiden kanssa. Muutto Lontooseen. X Factor Live -kiertue. Konsertti Hartwall-areenalla keväällä. Moni asia Saara Aallon, 29, elämässä on muuttunut ja muuttuu vain muutamassa kuukaudessa.

– Nyt on tosi onnellinen ja rento olo. Asiat ovat loksahtaneet, ja minulla on ihana tiimi. Ympärilläni on hirveän hyvät energiat, Saara kertoo.

Hän saapui Lontoosta takaisin Suomeen tällä viikolla. Kihlattu ja manageri Meri Sopanen, 28, on ollut koko ajan Saaran tukena. Ja on sitä jatkossakin. Meri jatkaa Saaran managerina Suomeen liittyvissä asioissa. Muualla Saaran asioita hoitavat kansainvälisesti kokeneet pr-ihmiset, sillä Saara on juuri tehnyt sopimukset kahden kansainvälisen manageritoimiston, Roar Globalin ja Globalin, kanssa. Saaran mukaan X Factor -menestys ja uudet, isot kuviot ovat vain lähentäneet paria sekä lujittaneet suhdetta.

”Oli Merin idea pyrkiä X Factoriin, enkä usko, että olisin keksinyt sitä itse.”

– Meillä on ihana suhde. Kun työskentelemme yhdessä, saamme toisistamme parhaat puolet esiin. Olemme yhdessä superkaksikko. Oli Merin idea pyrkiä X Factoriin, enkä usko, että olisin keksinyt sitä itse. Ilman Meriä koko ohjelma olisi ehkä ollut minulle liian rankkaa. Helpotti, kun tiesin, että hän on samassa kaupungissa, Saara miettii.

Saara Aalto ja valmentaja Sharon Osbourne X Factor -lavalla. Kuva: All Over Press
Saara Aalto ja valmentaja Sharon Osbourne X Factor -lavalla. Kuva: All Over Press

Järvenpään-koti ei mene vielä myyntiin

Joulun Saara viettää Suomessa, mutta tammikuussa hän ja Meri muuttavat Lontooseen. Siellä Saara odottaa ensin X Factor -kiertue, joten asunnon vuokraaminen Lontoosta on ajankohtaista vasta maaliskuussa. Muuttoon liittyy myös monta epäselvää asiaa, sillä Saaralla ja Merillä on Järvenpäässä omakotitalo. Lisäksi perheeseen kuuluvat kaksi koiraa: sekarotuinen Liisa ja kleinpitz Lilli.

– Haluaisimme tietysti koirat mukaan Lontooseen, mutta pitää miettiä, onko siinä mitään järkeä. Ne ovat olleet Merin vanhempien luona maalla ja ovat olleet hirveän tyytyväisiä. Pitää katsoa, kumpi on parempi paikka, Lontoo vai maaseutu. Emme myöskään ole myymässä asuntoamme, sillä ei tässä vielä tiedä yhtään, missä maassa halutaan asua. Ehkä laitamme talon aluksi vuokralle.

”He arvostavat, että olen jo aikuinen ja tiedän, mitä haluan.”

300 keikkaa vuodessa oli liikaa

Lontoon lisäksi Saaraa odottaa Los Angeles, johon hän matkustaa alkuvuodesta tekemään musiikkia. Saara on jo suunnitellut tapaamista legendaaristen hittinikkareiden kuten David Fosterin ja Diane Warrenin kanssa. Hän on saanut kuunneltavaksi myös suurien tähtien kappaleita, esimerkiksi yhden Sian kirjoittaman biisin. Kovin tarkkaan hän ei silti voi puhua levytyssopimuksistaan tai siitä, keiden kanssa tulee tekemään yhteistyötä. On myös epäselvää, onko X Factor -tuomari Simon Cowell ja hänen Syco-levy-yhtiönsä jotenkin mukana Saaran tulevalla albumilla. Saaran mukaan kaikki näyttää kuitenkin tässä vaiheessa paremmalta kuin hyvältä.

– Moni asia selviää alkuvuodesta. Mutta olen kertonut kaikissa tapaamissa omista visioistani, ja kaikki ovat olleet aivan fiiliksissä. He ovat olleet tyytyväisiä, että ovat löytäneet artistin, jolla on oma visio. He arvostavat, että olen jo aikuinen, minulla on paljon kokemusta ja tiedän, mitä haluan.

”On ollut pitkä prosessi toipua. Siinä kesti aika monta vuotta.”

Isot kuviot eivät myöskään kauhistuta Saaraa. Eikä hän pelkää sitäkään, että rankka tahti uuvuttaa hänet. Siitäkin hänellä on nimittäin kokemusta. Vuoden 2012 Voice of Finlandin jälkeen Saaralla riitti kysyntää sen verran paljon, että hän takoi lähes 300 keikkaa vuoden aikana.

– Se keikkamäärä oli järkyttävä. Kiersin vuoden ajan ihan putkeen enkä ollut koskaan kotona. Sitten paloin loppuun. Silloin opin todella, että liika on liikaa. On ollut pitkä prosessi toipua. Siinä kesti aika monta vuotta. En tajunnut jäädä sairauslomalle, vaikka olisi pitänyt. Tuntuu, että vasta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut, etten ole enää koko ajan väsynyt. Loppuunpalaminen jätti jälkensä, mutta nyt kaikki onneksi on hyvin. Olen tehnyt niin ison työn henkisen hyvinvointini eteen, enkä usko, että käy enää samalla tavalla.

Oppia omien rajojen tunnistamiseen ja mielen hallintaan Saara on saanut life coaching -opinnoista. Opinnot jäivät tosin kesken X Factorin takia.

– Aion suorittaa ne jossain vaiheessa loppuun. Minua kiinnostaa henkinen hyvinvointi ja mentaalivalmennus, sillä kaikki tekeminen on kiinni asenteesta ja mielestä.

Saara esitti X Factorissa muun muassa Björkin, Abban, Sian, Queenin ja Mariah Careyn biisejä. Tulevasta albumistaan hän suostuu kertomaan genren. ”Se tulee olemaan eeppistä rakkauspoppia. Elokuvamamaista ja orkestraalista. Sanoitukset ovat inspiroivia ja siinä mielessä syvällisiä, että sellaista jee, jee bileet tyttöjen kanssa -tyyppisiä tekstejä ei ole tulossa. Albumi tulee olemaan uniikkia popmusaa, ei mitään sellaista, jota kuka tahansa poppari voisi tehdä.” Kuva: All Over Pres
Saara esitti X Factorissa muun muassa Björkin, Abban, Sian, Queenin ja Mariah Careyn biisejä. Tulevasta albumistaan hän suostuu kertomaan genren. ”Se tulee olemaan eeppistä rakkauspoppia. Elokuvamamaista ja orkestraalista. Sanoitukset ovat inspiroivia ja siinä mielessä syvällisiä, että sellaista jee, jee bileet tyttöjen kanssa -tyyppisiä tekstejä ei ole tulossa. Albumi tulee olemaan uniikkia popmusaa, ei mitään sellaista, jota kuka tahansa poppari voisi tehdä.” Kuva: All Over Pres

Enää ei tarvitse tehdä kaikkea yksin

Saaran mukaan parasta X Factor -kokemuksessa oli itseluottamuksen kasvaminen. Saarasta tuntui, että britit ottivat hänet avosylin vastaan – sekä Saaran ihmisenä että hänen ideansa.

– Kulttuurierot olivat minusta pelkästään positiivisia. Sain itsevarmuutta ja uskoa, että todella kannattaa pitää kiinni omasta jutustani. Kun luottaa sydämen ääneen, kyllä se oma paikka löytyy. X Factor -kokemus antoi myös lisää uskoa hyvyyteen.

”Huonoina päivinä olen miettinyt, miksi mun pitää huolehtia kaikesta yksin. Miksi ihmiset eivät halua auttaa mua?”

Laulukilpailun finaalissa Saara sanoi, että vuosi sitten oli lähellä heittää hanskat tiskiin. Nyt hän myöntää, että on ollut hetkiä, jolloin olo on ollut toivoton – siitäkin huolimatta Voice of Finlandin jälkeen hän on elättänyt itsensä musiikilla.

– Toivottomuuden hetket ovat liittyneet siihen, kun on olen tehnyt niin paljon yksin. Huonoina päivinä olen miettinyt, miksi mun pitää huolehtia kaikesta yksin. Miksi ihmiset eivät halua auttaa mua? Olen yrittänyt sanoa, että maailmalle lähdetään, mutta kukaan ei ole lähtenyt mukaan, vaan ovat olleet enemmänkin niin, että mitä sä nyt kuvittelet. Se on joskus tuntunut raskaalta.

Huonoista hetkistä huolimatta Saaran oma usko itseensä ei silti ole ikinä hiipunut pysyvästi.

”Kun on tehnyt musiikkia niin pitkään, tämä tuntuu niin paljon isommalta.”

– Intohimo omaan tekemiseeni on ollut niin suuri. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, mitä olen tehnyt. Olen tehnyt hulluna töitä: järkännyt itseni Kiinaan, tehnyt kaikki levyni itse ja opetellut itse uusia juttuja. Olen saanut tehdä asiat omalla tavallani, ei ole ollut ketään pomottamassa.

Saara uskoo, että olisi ollut valmis breikkaamaan isosti jo aikaisemminkin. Ei hän silti harmittele, että suuret asiat tapahtuvat vasta nyt: yhden Talent Suomi -kilpailun, kahden Suomen euroviisukarsinnan, yhden The Voice of Finland -kilpailun, vuosien keikkailun, musikaaliroolien ja neljän albumin jälkeen.

– Uskon ja luotan siihen, että kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Kun on tehnyt musiikkia niin pitkään, tämä tuntuu niin paljon isommalta. Olen kiitollinen, että olen käynyt vaikka mitä läpi.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.