Hiihtäjä Virpi Kuitusella on menossa kullan ja kohun vuosi. Kauan haaveiltu menestys on vaatinut veronsa ja kuljettanut Virpin raskaan koulun läpi.
– Nyt tiedän luottaa vain omiin vaistoihini, hän sanoo.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2007.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset -lehdessä vuonna 2007.

”Onpa komeita miehiä”, Virpi Kuitunen, 31, tiirailee ikkunasta vastapäisen videovuokraamon pahviäijiä. Miehistä vitsailun voi tulkita kahdella tapaa: nainen on taas sinkku tai sitten hän vain haluaa vedättää meitä kaikkia juorunsa lukeneita.

Vaikka menestyksekkään kauden julkisuus on ollut mestarihiihtäjälle enimmäkseen suopeaa, kevään aikana Virpi on joutunut otsikoihin haluamattaan. Hänen ja liikunnanopettaja Kenneth Westerlundin monivuotisen suhteen väitetään päättyneen eroon. Iltalehti uutisoi, että Virpi on poistanut kotisivultaan merkinnät avoliitostaan, Seiska taas kertoi pääministerin ex-naisystävän Susan Kurosen vierailleen urheilijaparin talolla Espoossa Virpin poissa ollessa, ja nyt kaikki vain haluaisivat tietää, onksne vai eiksne enää oo.

Siihen kysymykseen Virpi Kuitunen ei aio vastata, mutta tiputtelee valppaiden poimittaviksi lisää vihjeitä: hän saapuu haastatteluun ilman kihlasormusta; hän kehuskelee leivontataidoillaan ja toteaa taikovansa leipomuksia enemmänkin, jos olisi joku, joka niitä syö.

– Ajattelen, että kun itse tiedän omat asiani, minun ei tarvitse lukea niitä muualta. En ole keksinyt muuta tapaa selvitä kuin olla piittaamatta kirjoituksista, jos en ole itse sanonut sanaakaan asioista.

Virpi Kuitunen käyttää itsestään sellaisia sanoja kuin tunneihminen ja heittäytyjä.

– Pistän itseni likoon sieraimia myöten, oli sitten kyse ihmissuhteesta tai hiihdosta. Se mikä urheilussa on vahvuuteni, voi olla heikkouteni arkielämässä. Ihmissuhteissa heittäytyjä voi saada näpeilleen, mutta urheilussa se on ehto menestymiselle. Ammattitaitoa on kyky pitää nämä asiat erillään toisistaan. Kun numerolappu on rinnassa, silloin ajatuksissa on tilaa vain voittamiselle.

Kotiosoite unohtui

Viime kauden huikeista tuloksista voi päätellä, etteivät yksityiselämän tapahtumat päässeet horjuttamaan Virpin keskittymistä laduilla. Talvi oli 15 vuotta kestäneen hiihtouran ylivoimaisesti komein. Virpi voitti maailmancupin, Tour de Skin, kolme maailmanmestaruutta sekä sprintin MM-pronssia. Koko kauden Kuitunen oli kiistatta maailman kovin naishiihtäjä, mutta tunteilleen hän antoi vallan vasta viimeisen osakilpailun ratkettua.

– Kesken kauden on turha miettiä, miten hyvin on mennyt tai kuinka menestynyt olen. Huipulla on niin tiukkaa, että kuusi, seitsemän naista voi pudottaa minut sieltä milloin vain. Joku voi kutsua sitä suomalaiseksi vaatimattomuudeksi, mutta en halua iloita, ennen kuin voitto on varma.

Kun kausi päättyi ja maailmancupin voitto varmistui, Virpin tunteet purkautuivat ryöppynä.

– Vain ne, jotka ovat saavuttaneet jotain itselleen suurta, tietävät mistä puhun. Niin äärimmäistä tyytyväisyyttä ja iloa en ole tuntenut muualla.

Menestys ei ole tullut ilmaiseksi. Virpin mukaan sen hintana on ollut yksityisyys. Kun leireillä, harjoituksissa ja kilpailuissa kuluu kaksi kolmasosaa vuodesta, muulle elämälle tuskin jää aikaa. Loka- ja huhtikuun välisinä kuukausina hän vietti kotona yhteensä 33 päivää. Useimmilla visiiteillään hän ehti vain pestä pari koneellista pyykkiä, puhtaita ei kannattanut kassista edes purkaa.

Kerran hän on unohtanut kotiosoitteensa – se piti tarkistaa kalenterista taksikuskia varten. Virpi muistaa käyneensä lomamatkalla, mutta ei enää sitä, minä vuonna.

– Ystävät on tullut aika hyvin punnittua. Ne, jotka ovat ymmärtäneet, millaista omistautumista urheilu-ura vaatii, ovat pysyneet. Kaikki eivät sitä kuitenkaan niele.

Toisaalta menestys on lisännyt varmuutta ja tuonut tekemisiin rauhan.

– Tiedän, että valintani ovat olleet oikeita, ja että ihan tavallinen kova treeni riittää. On helppo jatkaa levollisin mielin, kun tiedän meneväni oikeaan suuntaan.

Yksi palasi voittajana

Virpin ura ei ole aina ollut yhtä menestystä, mitaleja, ihailijapostia ja suosiollisia sponsoreita. Itse asiassa päätös ammattilaiseksi lähtemisestä syntyi keskellä ensimmäistä hiihtokriisiä, kun Kuitusen jalka murtui 11 vuotta sitten.

– Olin muka ollut kovasti urheilijaa, mutta treenaaminen taisi olla melko pintapuolista suorittamista. Kun jalkani sitten murtui, valmentajani Jarmo Riski otti minut puhutteluun. Muistan elävästi hetken, kun istuin nahkapallilla Jarmoa vastapäätä ja hän kysyi, mitä oikeasti halusin. Hän tenttasi, miten pitkälle sitkeyteni ja intoni riittäisivät. Silloin tajusin olevani pitkän tien päässä. Jos minulla oli unelma, nyt oli oikea hetki tehdä siitä tavoite ja alkaa tehdä töitä sen saavuttamiseksi. Muuten unelmista ei tulisi koskaan totta.

Unelma ja tahdonvoima punnittiin uudelleen viisi vuotta myöhemmin 2001. Viiden muun suomalaishiihtäjän kanssa Virpi tuomittiin kilpailukieltoon Hemohesin käytöstä. Hän ja Milla Jauho (nyk. Saari) valittivat tuomiosta. Välimiestuomioistuimelle olisi kelvannut kolmen kuukauden kilpailukielto, mutta kielto pysyi kahdessa vuodessa. Virpi palasi kilpaladuille 2003, ja seuraavalla kaudella hän jo voitti MM-hopeaa.

Osa aikalaisista vaihtoi kokonaan alaa, joku tyri mahdollisuutensa kadottamalla elämänhallintansa, joku kärysi kielletystä aineesta myöhemmin.

Virpi on ainoa, joka palasi tuosta joukosta voittajaksi.

– Vain minä tiedän, mitkä tilanteeni ja tietomääräni silloin olivat. Olen käynyt ne asiat läpi itse sekä läheisteni kanssa. Siltä pohjalta on oikeastaan ollut ihan helppo jatkaa. Palasin, koska minulla ei ollut muuta kuin hirmuinen tahto osoittaa itselleni ja muille, mikä todellinen tasoni on, Virpi sanoo.

– Sen opin, että pitää uskoa niihin ensimmäisiin ja omiin tuntemuksiin, jotka toisesta ihmisestä heräävät. Jos tulee epäilys, voiko toiseen luottaa, sitä tunnetta on kuunneltava tarkkaan.

Virpi tuntee ylpeyttä siitä, että on osannut säilyttää herkkyytensä kovienkin kokemusten keskellä, oli sitten kyse urheilusta tai ihmissuhteista.

– Joissain tilanteissa olisin varmasti päässyt helpommalla olemalla kova ja paksunahkainen. Uskon

kuitenkin, että se kostautuu myöhemmin. Tai jos olen antanut muiden ohjailla päätöksiäni, olen aina joutunut katumaan. Viisainta on uskaltaa olla herkkä ja tehdä valintoja omasta sydämestä. Nyt tiedän, että vain omia vaistojaan kannattaa kuunnella. Vain minä voin tuntea, mikä on parhaaksi itselleni. Se pätee kaikessa, Virpi pohtii.

Lomailun kosto

Samaan aikaan kun puoli Suomea köllöttelee laiturinnokassa voikukka varpaan välissä, Virpi pakkaa kamppeitaan seuraavaa, Vuokatinleiriä varten. Sen ja edellisen, Åren-leirin, väliin on mahtunut pari välipäivää, joina on hoidettu haastatteluja, edustustehtäviä ja kaikkea sitä sälää, jota Virpi ei halua kalenteriinsa kisa- tai harjoituskauden aikana. Hiihtäjän varsinainen kesäloma osuu yleensä huhtikuulle ja kestää kaksi viikkoa.

– Ammatinvalintakysymys. Pidempää lomaa en osaa edes kaivata, sillä yhdessätoista ammattilaisvuodessa treenaamisesta on tullut luonteva tapa. Lomalla pystyn olemaan korkeintaan viikon tekemättä mitään fyysistä, mutta sen pidempi loikoilu kostautuu turvotuksena ja pahana olona.

Virpi ei keksi toista asiaa, jonka puolesta olisi valmis paiskimaan hommia seuraavat 15 vuotta.

– En pidä itseäni erityisen pitkäjännitteisenä. Hiihtouralla on ollut tärkeää asettaa sopivia välitavoitteita, joiden saavuttaminen motivoi jatkamaan eteenpäin.

Kestävyysurheilija ei liioin kutsu itseään kilpailuhenkiseksi. Hiihtäessään hän tempoo ensisijaisesti voittaakseen itsensä.

– Ala-asteen opettajani kertoi, miten koulun kilpailussa olin hiihtänyt edelläni suksineen tytön kiinni. En kuitenkaan ollut kehdannut ohittaa häntä, vaan olin kannustanut hiihtämään kovempaa. Opettaja tuumasi: mikä onni, etten enää hiihdä samalla tavalla.

Virpi innostui urheilusta isoveljensä perässä. Ensimetrit hän sivakoi kotinsa pelloilla Kangasniemellä. Myöhemmin isä ja äiti kuskasivat seuraharrastuksiin keskustaan 20 kilometrin päähän. Samassa taloudessa asuneet mummo ja pappa auttoivat kolmen lapsen, kotieläinten ja mansikkapeltojen hoidossa.

– Ei sitä lapsena tajunnut, mikä rikkaus oli asua isovanhempien kanssa. Tuntuu hullulta, miten lyhyessä ajassa sellaisesta tavasta on ajauduttu eroon. Maalaistyttöä minussa on aina, en voisi asua Helsingin tai minkään muun kaupungin keskustassa. Luonnon läheisyys on tärkeää, ja vaikka lapsena saatoin inhota marjastamista, nykyään lähimetsän mustikoiden poimiminen on suunnilleen kunnia-asia, Virpi nauraa.

Virpi on asunut vuoden päivät upeassa omakotitalossa Espoossa, tontilla ”jota äiti ei ikinä uskoisi osaksi kaupunkia”. Kotiovelta pääsee suoraan luontoon ja puolessa tunnissa lentokentälle. Se on jatkuvasti matkustavalle luksusta.

Maailman rehellisin suhde

Vaikka terävimmällä huipulla nyt onkin, Virpi on arka suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Ihannetapauksessa ura jatkuisi Vancouverin olympialaisiin 2010.

– Tulevia ei pidä liikaa miettiä: koskaan ei tiedä, mitä sattuu. Kai minunkin pitää jotain keksiä urheilu-uran jälkeen – mieluiten jotain, mistä maksetaan palkkaa, Virpi vitsailee.

Ammattivalmentajaksi hän ei usko aikovansa. Oma valmentaja Jarmo Riski on ollut liian hyvä esikuva, jonka tasoa Virpi ei uskoisi saavuttavansa samassa pestissä.

– Valmentajan homma on aikamoista, mutta hyvin Jarmo on minua kestänyt. Tällä tasolla vaadin paljon itseltäni, mutta myös valmentajalta, Virpi sanoo.

– Suhteemme on yksi rehellisimmistä ja läheisimmistä, mitä kuvitella saattaa. Kummankaan ei hyödytä huijata toista tai jättää mitään kertomatta, oli sitten kyse kunnosta, iloista tai suruista.

Junon pika-avioliitto Janna Hurmerinnan kanssa päättyi vain puolen vuoden jälkeen, kun Juno jäi kiinni pettämisestä. – Olisihan asian voinut paremminkin hoitaa, hän sanoo.

Räppäri Jon ”Juno” Korhonen, 29, meni viime vuoden elokuussa naimisiin laulaja Janna Hurmerinnan kanssa, mutta jäi kiinni pettämisestä. Helmikuussa, vain puoli vuotta häiden jälkeen, Janna jätti avioeropaperit käräjäoikeuteen.

– En tietenkään ole ylpeä teoistani, olisihan asian voinut paremminkin hoitaa. Kai se oli sen hetkisen Jonin tapa ratkaista joitain juttuja. En sano olevani sitoutumiskammoinen, mutta elämän mittapuulla olen vielä aika nuori. En silti voi tapahtuneelle enää mitään, se on ollutta ja mennyttä, Juno sanoo.

Avioero ja pettämiskohu nousivat näyttävästi otsikoihin. Muun muassa laulaja Jannika B jakoi somessa avoimen viestin, jossa luki: ”Vitun Juno”.

– Se oli hänen mielipiteensä ja ymmärrän sen. Varmaan moni muukin on kelannut niin. Kyllä minua kiinnostaa, mitä muut minusta ovat mieltä, mutta en voi antaa sen liikaa vaikuttaa. Ne, jotka haluavat tehdä omat päätelmänsä minusta, tekevät ne ilman hyväksyntäänikin.

 


Janna Hurmerinta haki avioeroa Junosta puolen vuoden avioliiton jälkeen. Kuva: Sanoma-arkisto
Janna Hurmerinta haki avioeroa Junosta puolen vuoden avioliiton jälkeen. Kuva: Sanoma-arkisto

 

– Voi olla, että ajattelen tekemisistäni eri tavalla vuoden päästä, kun tästä kaikesta on kulunut enemmän aikaa. Nyt asia on vielä itselleni vähän liian tuore käsiteltäväksi.

Ensimmäinen leffarooli

Työrintamalla Junolle kuuluu uutta, sillä hän näyttelee pääroolissa Antti J. Jokisen ohjaamassa Pahan kukat -elokuvassa. Leffa kertoo syrjäytyneiden nuorten lähiöelämästä väkivallan ja päihteiden keskellä. Junon roolihahmo haaveilee paremmasta huomisesta, mutta sortuu yhä uudestaan huumeisiin.

Pahan kukissa Juno tekee ensimmäisen roolityönsä. Siinä ja Junon yksityiselämässä on nähtävissä tiettyjä yhtäläisyyksiä.

– Mielikuva minusta on, että olen maahanmuuttajan näköinen pilveä polttava tyyppi. Kaipa jengi pitää minua pahana poikana, mutta mielestäni olen aika kiltti. Olen vain ihminen, teen virheitä.

Miltä Junosta tuntui tulla itse nuorena isäksi? Miten hän kommentoi rötöstelyjään? Koko haastattelu Me Naisten numerossa 39/2016.

Heidi Sohlberg käy läpi rankkoja rintasyöpähoitoja, mutta positiivisesta asenteestaan hän ei tingi. Puoliso tukee hengessä mukana. 

Heidi Sohlbergin, 35, huumori ei ole vakavan sairauden takia muuttunut. Tänään hän heittää herjaa rintasyöpähoitojen aiheuttamasta kaljustaan. Siitä, miten aamuisin voi nukkua pidempään, kun aikaa ei mene hiustenlaittoon. Tai miten kukaan ei huomaa vyötärölle ilmestyneitä jenkkakahvoja, kun kaikki kuitenkin tuijottavat kaljua.

– Kyllä minäkin itken ja surkuttelen, mutta minulle ei ole tyypillistä jäädä synkistelemään. Saan hirveästi energiaa positiivisuudesta, avoimuudesta ja huumorista.

Heidi on somessa kertonut aktiivisesti tekemisistään ja fiiliksistään – niin hyvinä kuin huonoina päivinä.  Puuhakkuus ja pilke silmäkulmassa ovat vain hänen tapansa sairastaa.

”Tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin.”

– Jossain vaiheessa tunsin huonoa omaatuntoa, että voin niin hyvin. Päätin kuitenkin olla sen verran itsekäs, että nautin hyvistä päivistäni ja jaan kokemukseni. Voisinpa antaa jokaiselle syöpäsairaalle samanlaisen voimahalin.

Läheiset mukaan syöpämatkalle

Heidille oli heti selvää kertoa sairaudestaan kaikille. Ensin aviomies Niklas Sohlbergille, sitten isä Juha Willmanille, ystäville ja lopulta julkisesti.

Heidin läheisten kesken sairaudesta on tullut yhteinen ja lähentävä kokemus. Heidi uskoo, että perheen miesväki on käynyt läpi pelkoja mielessään – varsinkin Juha-isä, joka jo menetti vaimonsa samalle sairaudelle.

Aviomiestään Heidi kuvailee perheensä järjen ääneksi.

–Nikke on asennoitunut tilanteeseen fiksusti ja sanoo, etteihän tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin parantua.

Sohlbergien perheenjäsenistä ja ystävistä muodostui nopeasti laaja turvaverkko, joka auttaa arjen pyörittämisessä.

–Tuntuu, että ystävien välittäminen vain korostuu vakavissa paikoissa. Rakkautta osoitetaan silloin voimakkaammin.

Lue Heidin koko haastattelu Me Naisten numerosta 39/2016.

Ruotsin kieli selvisi viiden parhaan joukkoon. Äänestä omaa suosikkiasi!

Brittilehti Independent uutisoi tuoreesta kyselystä, joka selvitti, mikä eurooppalainen kieli on puhuttuna kaikkein puoleensavetävin.

Kyselyyn vastasi 1 000 ihmistä, ja sen suoritti deittisivusto Happn.

Voittoon kiiri italia, joka keräsi neljäsosan äänistä. Ranskan kieli tuli täpärästi hopealle vain kaksi prosenttia pienemmällä äänisaalilla. Suomen naapureista ruotsin ja venäjän kieli selvisivät Top 10 -joukkoon.

Näin kielet sijoittuivat kyselyssä:

  1. italia (25 prosenttia)
  2. ranska (23 prosenttia)
  3. irlanti (19 prosenttia)
  4. espanja (16 prosenttia)
  5. ruotsi (5 prosenttia)
  6. venäjä (4 prosenttia)
  7. portugali (2 prosenttia)
  8. saksa (1 prosentti)
  9. hollanti (1 prosentti)
  10. kreikka (1 prosentti)

Äänestä suosikkiasi!

Euroopan voi mieltää monella tavalla. Valitsimme äänestykseen Euroopan unionin 24 virallista kieltä. Mikä kieli on sinun mielestäsi EU:n seksikkäin?

Mikä eurooppalainen kieli on mielestäsi viehättävin?

Varo jaksopaljastusta! Mikael Gabrielilla oli rankka lapsuus. Mutta niin oli hänen äidilläänkin. Räppäri puhuu äitinsä taustoista Vain elämää -jaksossa. 

Räppäri Mikael Gabriel, oikealta nimeltään Mikael Sohlman, ei ikinä ole peitellyt rankkaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Mikael eli kahdestaan äitinsä kanssa, kunnes 14-vuotiaana hänet otettiin huostaan. 

Perjantain Vain elämää -jaksossa Mikael kertoo, että huostaanotto on jäänyt vaivaamaan hänen äitiään, vaikka aikuisena Mikael on yrittänyt selittää tälle, että huostaanotto oli lopulta pelkästään hyvä asia. Jaksossa Mikael puhuukin kauniisti äidistään.

– Mutsi on vahvin ja pelottavin nainen, jonka tiedän. En ole varmasti ollut hänelle helppo lapsi kasvattaa. Aikuisiässä oon alkanut ymmärtää sitä, että siinä on aika buli mimmi, Mikael kertoo jaksossa.

”En tiedä ketään mun lähipiiristä, joka olis elänyt sellaista elämää kuin mun mutsi.”

Mikaelin äiti on lähtöisin Etelä-Virosta pienestä Võrun kaupungista. Äiti tuli Suomeen ennen Viron itsenäistymistä vuonna 1988.

– Kaikki, mitä se on joutunut Neuvostoliitossa kokemaan, kaikkea paskaa, mitä siellä on tapahtunut... Mutsi ei saanut kuunnella radiosta jenkkiläisiä biisejä. Jos sä kuuntelit, jouduit pelkästään siitä Siperiaan. En tiedä ketään mun lähipiiristä, joka olis elänyt sellaista elämää kuin mun mutsi. Ja enhän mä olis täällä, jos Suomi ei olis aikoinaan ottanut äitiä vastaan, Mikael kertoo.

Ankara kasvatus

Mikaelin mukaan äiti kasvatti hänet ankarasti, mutta aikuisena räppäri on ymmärtänyt, mistä kasvatusmetodit johtuvat.

– Mutsi on tosi pieni muija, mutta siinä on isommatkin jätkät nostaneet kädet ilmaan, kun se on suuttunut. Siinä on jotain karhuemoa ja sellaista Neuvostoliiton mahtia.

Me Naisten haastattelussa Mikael kertoi pari viikkoa sitten, että vietti lapsena paljon aikaa äitinsä ompelimossa, Helsingin Ylä-Malmilla. Äidin ompelimossa tehtiin takkeja Tony Halmeelle, verryttelyasuja HIFKin joukkueelle ja liivejä moottoripyöräjengeille.

– Hengailin mutsin työpaikalla paljon ja opin kunnioittaman käsityötä. Äidin firman seinälle lukee, että ainoa, joka täällä huutaa olen minä, ja että täällä ei tingitä, Mikael kertoi haastattelussa.

Mikaelin mukaan yksi asia, mitä hän oppi äidiltään jo lapsena, on se, että verot pitää maksaa.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän äitiä. Se kasvatti mut yksinhuoltajana, teki menestyvän firman ja on yhä hengissä.

Suomenruotsalaisen isänsä kanssa Mikael puhui ensimmäistä kertaa, kun oli 13-vuotias. Tämä menehtyi elokuussa 55-vuotiaana. Lue täältä, mikä jäi harmittamaan Mikaelia.

Mikaelin Vain elämää -päivä Nelosella pe kello 20.00

Me Naiset ja ohjelmaa esittävä Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.