Anette Olzonia harmittaa, ettei hän tiedä edelleenkään tarkkaa syytä Nightwish-potkuihin. Kuva: Sakari Majantie

Nightwish-potkujen jälkeen Anette Olzon opiskelee täysin uutta alaa ja yrittää luoda soolouraa. – En ole enää kuuluisa.

Entisenä Nightwish-solistina suomalaisille tuttu ruotsalaislaulaja Anette Olzon, 43, on yksi maaliskuun alussa alkavan Tähdet, tähdet -musiikkiohjelman kymmenestä kilpailijasta. Laulajatar lähtee innoissaan mukaan kisaan, vaikka suostuikin ohjelmaan tietämättä, mistä siinä on kyse.

– Vasta jälkeenpäin aloin selvittää, mihin olin lupautunut, ja stressaannuin, kun tajusin, miten suuresta kilpailusta on kyse. Pidän haasteista, mutta vaadin itseltäni paljon. Jos putoan kisasta parin viikon jälkeen, olen hyvin pettynyt itseeni. Joskus asioihin on kuitenkin vain hypättävä sokkona mukaan, Anette naureskeli Tähdet, tähdet -ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Sitten Nightwish-aikojen Anetten elämä on muuttunut suuresti. Tätä nykyä hän tekee soolouraansa ja viettää entistä enemmän aikaa kotona Ruotsissa suomalaisen miehensä ja kolmen lapsen kanssa.

Viime syksynä Anette aloitti kolme vuotta kestävät sairaanhoitajaopinnot. Haaveena on työskennellä jonakin päivänä kätilönä. Toistaiseksi opiskeleminen on kuitenkin vaatinut veronsa.

– Opiskelu on ollut erittäin rankkaa, sillä en ole voinut keksittyä pelkästään siihen. Teen kaiken aikaa myös soolouraani, ja se on yhä kaikista tärkein juttuni. Lisäksi olen niin vanha, että uuden oppiminen ja alusta aloittaminen ei ole enää ihan helppoa.

– Eniten nautin siitä, että saan viettää nykyisin enemmän aikaa kotona, eikä minun tarvitse enää kiertää keikoilla ympäri maailmaa. Lapsiperheen arki on hektistä, mutta olen siitä huolimatta hyvin onnellinen, Anette vakuutti.

”Tunsin, että minut oli petetty”

Vaikka Anette on tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseensa, hän myöntää, että potkut Nightwishista vuoden 2012 syksyllä ottivat varsin koville – etenkin, kun kaikki kävi niin nopeasti ja täysin yllättäen. Anette ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut tai miksi.

– Olin todella surullinen pitkän aikaa. Menetin ystäviä ja tunsin, että minut oli petetty. Halusin jonkinlaisen päätöksen asiaan, mutten koskaan saanut sellaista.

– Vaikeinta oli, että osa kundeista oli minulle tosi läheisiä, ja kaipaan heitä edelleen kovasti. Kun jätin oman perheeni kotiin ja lähdin kiertueelle, bändinjäsenistä tuli minulle kuin toinen perhe. Toivon, että voisimme olla jonain päivänä taas ystäviä, Anette huokaa.

Tapahtuneen jälkeen laulajan sisällä velloi monenlaisia tuntemuksia surusta pettymykseen ja vihaan, mutta hän yritti kieltää tunteensa. Vasta puolisen vuotta sitten Anette alkoi hiljalleen päästä yli pettymyksestään. Hän ymmärsi vähitellen, ettei sureminen ole hänelle hyväksi, vaan elämässä oli vain jatkettava eteenpäin.

– Vihdoin voin sanoa päässeeni yli tapahtuneesta, vaikka kauan siihen menikin. Olin turhautunut, sillä en ollut päässyt purkamaan tunteitani. Luulen, että käännekohta oli se, että annoin vihdoin itselleni luvan olla vihainen. Lisäksi puhuin äidilleni kaikesta tapahtuneesta, mikä sekin auttoi paljon.

Äitiys syynä välirikkoon?

Sittemmin Anette on ottanut yhteyttä joihinkin bändin poikiin, mutta he eivät ole koskaan käsitelleet yhdessä tapahtunutta saatikka pyytäneet toisiltaan anteeksi. Laulaja joutuukin vain arvailemaan, mistä taannoinen välirikko johtui.

– En usko, että kukaan meistä vihaa toisiaan. Luulen, että heille alkoi vain olla liian iso ongelma, että minulla on lapsia. Lisäksi olemme aika erilaisia ihmisiä, ja meillä oli joitakin näkemyseroja bändiin liittyen.

Potkuista huolimatta Anette muistelee entistä elämäänsä lämmöllä. Samalla se oli kuitenkin myös hyvin kuluttavaa ja hektistä aikaa.

– Rakastin bändissä mukana olemista. Mutta sen jälkeen, kun sain lapsia, bändin ja perheen yhdistäminen alkoi olla vaikeaa. Olin todella stressaantunut, sillä pienten lasten kanssa kiertäminen ei ole ihan helppoa, Anette tunnustaa.

”Nostan opintolainaa”

Nykyään Aneten ei tarvitse enää valita musiikin ja perheensä väliltä. Soolonuran tekemisessä on kuitenkin omat vaikeutensa. Siinä missä Anetella oli ennen menestynyt bändi takanaan ja monia käsiä auttamassa, nykyään hän on käytännössä omillaan.

– Kaikki on paljon vaikeampaa, ja minun täytyy työskennellä aiempaa kovemmin. En ole enää kuuluisa. Joudun huolehtimaan asioista itse, mikä on joskus hyvin turhauttavaa.

Aneten sooloura ei ole liioin lähtenyt vielä kunnolla lentoon. Nightwish-aikoihin verrattuna hän on saanut totutella vaatimattomampiin ansioihin.

– En tienaa enää niin paljon musiikilla, että voisin elää pelkästään sillä. Koska opiskelen, nostan tällä hetkellä myös opintolainaa, Anette kertoo.

Musiikkiuran lisäksi Anette onkin perustanut sivubisneksekseen vintage-vaatteita myyvän verkkokaupan. Yrityksellä menee melko mukavasti, ja laulaja on suunnitellut, että alkaisi tehdä tulevaisuudessa itsekin vaatteita.

– Olen aina halunnut tehdä mekkoja, ja nyt aion kokeilla siipiäni silläkin saralla. Toivon voivani tehdä vielä tosi monia asioita ennen kuolemaani, ja tämä on yksi niistä. Olen ehkä vähän sellainen peloton hullu, hän nauraa.

Lue myös:

Nightwishistä erotettu Anette Olzon: ”Bändin pojat päättivät puolestani kaiken”

Nightwish vastaa Anette Olzonin väitteisiin: ”Totuuden vääristelyä ja mustamaalausta”

Nightwishistä erotettu Anette Olzon mukana suomalaisessa lauluohjelmassa

Anette Olzon vuonna 2009: ”Iso riita puhdisti ilman”

Kirjailija-kolumnisti lopettaa radiojuontajan hommat perjantaina. Erityisesti Anna jää ikävöimään kollegaansa Kimmo Vehviläistä.

Anna Perho, 46, on juontanut Radio Aallon Dynastia-aamuohjelmaa jo viisi ja puoli vuotta.

Kaikkea kuitenkin aikansa: tänä perjantaina koittaa hänen viimeinen päivänsä radiossa.

Juontaja kertoo Me Naisille pallotelleensa lopettamispäätöstä jo vuodenvaihteesta asti. Hän ilmoitti irtisanoutumisestaan ensimmäistä kertaa kuukausi sitten Radiogaalassa.

– Ihan itse tajusin lähteä, en saanut potkuja, Anna kertoo.

Mistä päätös kumpusi? Uusista uratuulista tietenkin. Anna kertoo aikovansa panostaa entistä enemmän työhönsä ratkaisukeskeisenä valmentajana. Hän on koko ajan tehnyt muita töitä radiojuontamisen ohella.

”Sosiaalisen elämän kaipuu oli yksi osatekijä päätöksessäni, samoin kuin perheaika.”

– Vaikka radion tekeminen on edelleen hauskaa, kaiken muun ohella alkoi tuntua siltä, etteivät vuorokauden tunnit enää riitä kaikkeen siihen, mitä haluan tehdä.

Aikaiset herätykset eivät olleet kuitenkaan sinänsä ongelma.

–  Alkushokin jälkeen olen oppinut arvostamaan aikaisia aamuja. Kello viiden herätys tarkoittaa kuitenkin aikaista nukkumaanmenoa, mikä on rajoittanut sosiaalista elämää. Sen kaipuu oli yksi osatekijä päätöksessäni samoin kuin perheaika. Lapseni ovat aikuisuuden kynnyksellä, mutta tarvitsevat edelleen aikaa ja huolenpitoa.

Iki-ihana Kimmo

Aamuohjelmaa tehdessään Anna on ollut tiiviissä yhteistyössä juontaja Kimmo Vehviläisen kanssa. Miltä Kimmosta luopuminen tuntuu?

– Oudolta. Yhteisessä lähetyksessä hitsaudutaan hiljalleen vanhaksi aviopariksi – sellaiseksi, joka tuntee toisen hyvät ja huonot puolet kuin omat taskunsa. Eli kyllä tässä varmasti jonkinlaista haamusärkyä aiheutuu.

– En ihmettele, että monista aamujuontajista on tullut pariskuntia. Me ohitimme Kimmon kanssa pariutumisen ja siirryimme suoraan vaiheeseen, jossa voi antaa pahaa silmää, kun toinen yskäisee ärsyttävästi.

”En ihmettele, että monista aamujuontajista on tullut pariskuntia.”

Parasta Kimmossa on Annan mielestä leppoisa elämänasenne.

– Kimmon lempisitaatteja on ”ei se mitään.” Se on armollista ja kuvastaa hänessä arvostamaani piirrettä, äärimmäistä lojaliteettia toisia kohtaan. Ja tietenkin hän on radion rautainen ammattilainen. Minun pärjäämiseni radiossa on nojannut pitkälti siihen, että on kaveri joka ei koskaan jätä tyhjän päälle, Anna kertoo. 

– Harvan ihmisen kanssa olen myöskään nauranut yhtä paljon ennen kello seitsemää aamulla. Sellainen työkaveruus on sanoinkuvaamattoman hienoa, ja sitä tulen varmasti myös eniten kaipaamaan.

Anna Perho ja kollega Kimmo Vehviläinen viime kesänä Radio Aallon -konserttissa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Anna Perho ja kollega Kimmo Vehviläinen viime kesänä Radio Aallon -konserttissa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Niin hyvää kuin pahaa

Viiden ja puolen vuoden aikana Anna, Kimmo ja Dynastia ovat saaneet paljon ristiriitaista palautetta. Annan mielestä se on ennen kaikkea mahtavaa.

– On hienoa onnistua herättämään reaktioita. Siksi kiukkuisetkin palautteet ovat aina tervetulleita.

Myös kovia kommentteja on tullut. Negatiiviseen palautteeseen toimituksessa on kuitenkin aina suhtauduttu huumorilla.

– Toimituksen entisissä tiloissa oli tussitaulu, jolle merkkasimme aina, kun kuuntelija kertoi lopettaneensa kuuntelemisen. Minua on epäilty muun muassa Saatanan lähettilääksi. Mieleen on myös jäänyt pitkä henkilöanalyysi, jossa todettiin, että yritän peittää huonoa itsetuntoa pelaamalla golfia ja haukkumalla miestäni radiossa, Anna naurahtaa.

”Toimituksen entisissä tiloissa oli tussitaulu, jolle merkkasimme aina, kun kuuntelija kertoi lopettaneensa kuuntelemisen.”

Kaikista mieleenpainuvimman positiivisen palautteen Anna kertoo saaneensa silloin, kun Dynastian juontajat yllätettiin SuomiLOVE-jaksossa.

– Ohjelmassa kuuntelijamme Taru kertoi itsetuhoisista ajatuksista, joita hän oli hautonut pitkään. Työskennellessään hautausmaan työtekijänä hän oli alkanut kuunnella meidän ohjelmaa, ja hän kertoi lykänneensä ratkaisuaan koska halusi kuulla vielä seuraavankin aamun läpät. Hänen toipumisensa lähti siitä liikkeelle.

Anna kertoo miettineensä usein sitä, miksei viihteen tekemisen sijaan ole esimerkiksi lääkäri tai vakava journalisti.

– Tarun tarina muistutti siitä, että kepeydellä ja hauskuudellakin voi olla ratkaisevan iso merkitys jonkun elämässä. Hetki oli ehdottomasti koko urani kohokohtia.

Pikkuisen Paulo Coelho

Vaikka päätös tuntuu oikealta, viimeinen viikko Dynastiassa on ollut täynnä haikeutta.

– Yleensähän asiat tuntuvat parhailta ja hauskimmilta juuri ennen kuin ne loppuvat. Olen ajatellut, että miksi ihmeessä lopetan ja että tämä on hauskinta työtä ikinä, vain ääliö lopettaa.

”Viihdyn muutostilanteissa ja olen parhaimmillani tilanteissa, joissa joutuu tekemään jotain melkein liian vaikeaa.”

– Esimieheni sanoi minulle tänään, että mieti, tulevaisuudessa joudut tekemään joidenkin vieraiden ihmisen kanssa töitä. Se osui. Monet radiolaiset on ystäviäni myös siviilissä, joten minulla on ollut etuoikeus käydä kavereiden kanssa töissä.

Samaan aikaan Anna on kuitenkin varma, että irtisanoutumispäätös on täysin oikea.

– Tulevaisuus tuntuu jännittävältä, enimmikseen hyvällä tavalla. Viihdyn muutostilanteissa ja olen parhaimmillani tilanteissa, joissa joutuu tekemään jotain melkein liian vaikeaa. Minulle kehittyminen merkitsee onnellisuutta. Jos putoan, olisi kiva pudota korkealta.

Näyttelijä Kalle Lamberg lähtee kesällä kihlattunsa kanssa kuukaudeksi Los Angelesiin. Häät koittavat syksyllä.

Näyttelijä Kalle Lamberg avioituu tulevana syksynä Maria-rakkaansa kanssa. Pariskunta kihlautui lokakuussa Espanjassa vajaan viiden vuoden seurustelun jälkeen.

– Tapasimme aikoinamme laivalla. Hän jäi mieleeni ja aloimme Facebook-kavereiksi. Siitä alkoi kolmen kuukauden kivitys minun puoleltani, eli käytin väsytystaktiikkaa, kunnes sain hänet hurmattua, Kalle paljasti Elisa Viihteen uuden Pää edellä -sarjan lanseeraustilaisuudessa tiistaina.

Hääjärjestelyt ovat Kallen mukaan jo hyvällä mallilla.

– Kaikki on hyvin, kunhan pysyttelen taka-alalla. Eihän minulla ole mitään sanottavaa mihinkään.

Morsiamen vastatessa suurista linjoista jää Kallen vastuulle kaksi asiaa: Hääauton ja bändin hankinta.

– Haluamme kunnon bileet. Vieraita on tulossa useampi sata. Meillä on molemmilla suuret suvut, joten porukkaa riittää. Oli pakko myös vähän rankata vieraita, koska ensimmäisellä listalla oli yli 350 henkilöä.

Kalle ja Maria eivät ota tulevista häistään isompaa stressiä.

– Sen takia on kaasot ja bestmanit. He saavat hoitaa stressaamisen.

Ennen häitä pari suuntaa kuukaudeksi Los Angelesiin, jossa tarkoitus olisi sekä lomailla että haistella uusia työmahdollisuuksia.

– Tarkoitus olisi tavata ainakin Duudsonien Jukka Hildén. Los Angeles on niin valtava paikka, että hän voisi antaa vähän vinkkejä.

Kalle ei usko, että naimisiinmeno tulee mitenkään muuttamaan pariskunnan arkea.

– Meillä menee niin hyvin, että haluamme häillä lähinnä juhlistaa yhteiseloamme. Muuten elämme perusarkea.

Nikke Ankara versioi Juha Tapio Pettävällä jäällä -biisin täysin uusiksi Vain elämää -ohjelmassa. Juha Tapio kertoi Radio Suomipopilla, mitä hän siitä ajattelee.

Jussi Hakulisen Joutsenlaulusta Vain elämää -ohjelmassa on tullut iso kohu, ja viime torstaina Hakulinen kertoi Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmassa harkitsevansa jopa rikosilmoituksen tekemistä. Vain elämää -ohjelmassa Samu Haberin tulkitsema biisi typistettiin viidestä ja puolesta minuutista kolmeen minuuttiin. Kappale on Hakuliselle henkilökohtaisesti tärkeä, eikä hän olisi halunnut, että tarinasta jää niin paljon kertomatta.

Viime perjantain jaksossa Hakulisen biisi ei ollut kuitenkaan ainut kappale, joka sovitettiin täysin uusiksi. Myös Juha Tapion säveltämä ja sanoittama Pettävälllä jäällä -hitti oli täysin erilainen kuin alkuperäinen. Sen esitti räppäri Nikke Ankara.

2968819

Juha Tapio kommentoi Nikke Ankaran versiota Radio Suomipopin haastattelussa. Hän oli ehtinyt kuunnella sen kerran.

– Se kuulosti vaikuttavalta. Nikke on tuonut siihen ensikuulemalta upeasti uutta näkökulmaa. Pystyn silti tunnistamaan tietyn pohjavireen ja moodin, mikä siinä on, Juha Tapio sanoi radiohaastattelussa.

”Popmusiikin ja lauluntekijöiden historia perustuu siihen, että laulut kiertävät ja elävät.”

Hän kertoi myös, ettei ole yhtään mustasukkainen omista biiseistään, vaikka niistä tehtäisiin hyvinkin erilaisia sovituksia kuin alkuperäiset. Pettävällä jäällä oli pitkään Juha Tapion pöytälaatikkobiisi. Lopulta siitä tuli Yö-yhtyeen kappale, mutta myös Suvi Teräsniska on levyttänyt siitä oman versionsa. Lisäksi Juha Tapio on ottanut sen omaankin keikkaohjelmistoonsa.

– Uudelleenmuokkaus ei häiritse mua – varsinkaan, jos se tehdään hyvin. Popmusiikin ja lauluntekijöiden historia perustuu siihen, että laulut kiertävät ja elävät. Laulut ovat toisintoja, ja niitä muokataan. Musta on upeaa olla mukana laulumiesten ketjussa – ja että myös laulumiesten muisto elää sitten joskus.

2971360
Kuuntele Juha Tapion haastattelu videolta. Video: Radio Suomipop
New kid in town

Jussi Hakulisen Joutsenlaulu ei ole ainut! Myös Juha Tapion hitti versioitiin täysin uusiksi: näin hän kommentoi

Minusta on hyvä, että laulun tekijällä on oikeus määritellä missä raja menee sovituksellisesti tai missä yhteydessä kappaletta esitetään tai pätkitäänkö sitä. Jussi Hakulinen ei myöskään ollut Vain elämää-ohjelmassa itse mukana vaan kappale tuotiin ikäänkuin Olli Lindholmin ansiosta.
Lue kommentti

Melanoomasta säikähdyksellä selvinnyt Antti Holma kieltäytyy vertaamasta sairastamista taisteluun.

Näyttelijä Antti Holma otti maanantai-iltana Facebookissa kantaa siihen, miten syövästä puhutaan ja kirjoitetaan.

Kun häneltä itseltään poistettiin helmikuussa melanooma, hän kertoi asiasta huumorintajuiseen tyyliinsä Instagramissa. 

”Pitäkää peukkuja! Muistakaa aurinkorasva! Elämä on ihanaa!” hän lähetti terveisiä Instagram-kuvansa saatteessa ja nimitti itseään Mela-Anaksi.

Maaliskuussa Antti tiedotti, että kasvainkuvosta ei ollut löytynyt lisää, joten hän oli selvinnyt tapauksesta säikähdyksellä. Hän rikkoi silloinkin Facebook-postauksessaan syöpäselviytyjistä puhumisen kaavaa ja kieltäytyi hehkuttamasta syövän vaikutusta elämäänsä:

”Ainoa miinus on, että en ole tässä ehtinyt valaistua arvostamaan elämän pieniä asioita, vaan olen aivan yhtä vittumainen kuin aina ennenkin.”

Hän totesi hiljattain Me Naisten haastattelussa, että mitään Ihanaa olla elossa -vaihetta ei sairastumisen jälkeen tullut.

Syöpä ei ole taistelu

Maanantai-iltana Antti jakoi Facebook-sivullaan Helsingin Sanomien artikkelin, jossa todetaan, etteivät kielteiset ajatukset tai stressi tutkimusten mukaan johda syöpää – ja ettei syöpään sairastuneita pitäisi näillä oletuksilla syyllistää. Saatteessa Antti toteaa, ettei syövän sairastamisesta pitäisi puhua taisteluna.

”Ei kai siinä mitään pahaa ole, että on positiivinen ja energinen ja sanoo taistelevansa sairautta vastaan, mutta minua harmittaa varsinkin kaikkien niiden voimakkaiden ja energisten syöpään menehtyneiden puolesta koko tämä retoriikka siksi, että siihen kuuluu myös häviäminen ja se, että aina joku ei ”jaksa taistella” tai ”ei taistellut riittävästi”,” Antti kirjoittaa saatetekstissä.

Hän kertoo seuranneensa läheltä syövän sairastamista, joka päättyi kuolemaan. 

”Hän sairastui ja kuoli, eikä hän itse voinut asialle mitään vaikka hän teki kaikkensa. Kukin uskokoon mihin uskoo, minä uskon sairauskuluvakuutukseen ja islantilaisiin maahisiin. Ja siihen, että kaikki ei ole omissa käsissä.”

Kerro kommenteissa, mitä mieltä olet: Voiko sairastamisesta puhua taisteluna?

Vierailija

Antti Holma ei halua kutsua syöpää taisteluksi: ”Kaikki ei ole omissa käsissä”

Juurikin näin, kiitos Antti sinulle. Olen itse parhaillaan sairaalassa käymässä läpi rankkoja syöpähoitoja. Varsin vähän on toipumisessa merkitystä omilla toimilla tai julkisuudessa liehumisella. Valtaosa paranemisesta on kiinni siitä miten kyseiseen sairauteen on olemassa lääkkeitä ja hoitoja ja miten oma elimistö kaikkeen siihen sopeutuu. Toki pirteä mieli ja aktiivinen ote omaan hoitoon voi helpottaa oloa muutaman prosentin verran, mutta todella raskaalta tuntuu "syyllistää" ihmisiä siitä,...
Lue kommentti