"Miellän itseni kansantaiteilijaksi, esiinnyn yleisön ehdoilla. Jos ideani ei toimi, muutan sitä", Roope Salminen kertoo. Kuvat: Kaisu Jouppi

Tv-kasvo Roope Salminen eli uusperheessä onnellisen lapsuuden, mutta se loppui 17-vuotiaana parhaan ystävän kuolemaan.

Näyttelijä Roope Salminen, 27, tiirailee kattoterassilta avautuvaa aurinkoista näkymää Helsingin keskustassa kuin Hämähäkkimies konsanaan. Roopen paidassa komeileekin Hämiksen kuva. Hän on fanittanut hahmoa 15-vuotiaasta asti.

– Samastun Spidermaniin, koska hän on vähän kömpelö, hyvää tarkoittava teini-ikäinen, joka ei aina oikein hallitse voimiaan.

Roopen oma supervoima lienee viihdyttäminen, sillä viime vuosina hän on menestynyt niin näyttelijänä, laulajana kuin juontajana. Maaliskuussa loppuneen Putouksen jälkeen Roope piti lomaa vain neljä päivää. Kevät ja kesä kuluvat paitsi televisiossa Enbuske, Veitola & Salminen -show’ssa, myös keikkaillessa ympäri Suomen sekä muusikkona että näyttelijänä.

”Nautin adrenaliiniryöpystä, jonka esiintyminen antaa.”

– Minulla on aina ollut tarve olla esillä ja saada huomiota. Nautin adrenaliiniryöpystä, jonka esiintyminen antaa.

Uusperhe-elämää

Intohimo esiintymiseen kulkee verissä, sillä Roopen isä on näyttelijä Eppu Salminen ja äiti näyttelijä Minna Turunen. Vanhemmat erosivat Roopen ollessa yksivuotias, ja Roope jäi asumaan isänsä luokse.

Roopen äitipuoli, näyttelijä Riitta Havukainen, on ollut Roopen elämässä siitä lähtien kun Roope oli neljävuotias. Riitta ja Eppu erosivat vuonna 2011. Nykyään Epulla on kolme pientä lasta uuden puolisonsa, käsikirjoittaja Kaisa Kuikkaniemen kanssa.

– Kutsun Riittaa äidikseni, hän on minulle edelleen hyvin läheinen. Häntä sekä sisaruksiani Katariinaa ja Santtua on aina tosi kiva nähdä.

”Kun on kasvanut aikuiseksi yhdessä ja samassa perheessä, sisko on sisko.”

Roope ei ole koskaan ajatellut, että verisukulaisuus määrittäisi häntä ja hänen välejään sisaruksiinsa. Hän pitää Riitan tytärtä Katariinaa sataprosenttisena siskonaan, vaikkei heillä ole biologisesti samoja vanhempia.

– Minulle biologisella suvulla ei ole mitään merkitystä. Kun on kasvanut aikuiseksi yhdessä ja samassa perheessä, sisko on sisko.

Biologiseen äitiin Roopen suhde on kinkkisempi. Viime vuoden lopulla Roope julkaisi bändinsä kanssa Sinulle mutsi -kappaleen.

Kappaleessa hän paljasti, ettei ole tavannut äitiään viiteen vuoteen.

Biisissä Roope laulaa näin:

Vaikka kuinka toteutan mun unelmia /

mun arvokkaimmat pokaalit on mustelmia /

Ja mä lasken päivii kun en mä tienny et näin
yksin taas jäisin /

Ku ei täs pitäny käydä näin, niinhän sä väitit /

ja äijilki on välillä ikävä äitii.

– Biisi on tarkoitettu toiveikkaaksi, ei katkeraksi, Roope huomauttaa.

Roope isänsä Eppu Salmisen kanssa vuonna 2008. "Eppu on ollut hyvä isä kaikille lapsilleen. Siitä kertoo sekin, että hän on painanut uusia muksuja sitä mukaa, kun ehtii."
Roope isänsä Eppu Salmisen kanssa vuonna 2008. "Eppu on ollut hyvä isä kaikille lapsilleen. Siitä kertoo sekin, että hän on painanut uusia muksuja sitä mukaa, kun ehtii."

Mimmit eivät parveilleet ympärillä

”Lapsuuteni oli aivan mainio ja tasapainoinen. En voisi parempaa edes kuvitella. Faija osasi luoda meille lapsille turvallisen elinympäristön, mistä olen onnellinen.

Lapsuuteni rakkain paikka oli Saimaan rannalla sijaitseva Suviranta, Näyttelijäliiton mökkikollektiivi. Se oli vapaamielinen, ihana paikka. Siellä teimme tuttavaperheiden kesken safkaa ja lämmitimme saunaa. Vietimme siellä kesät leikkien yhdessä sisarusteni kanssa.

Lapsena viihdyin kyllä paljon myös yksin. Minulla oli skidinä vilkas mielikuvitus ja omat ideani olivat mielestäni hyviä. Oikeastaan ärsytti leikkiä jonkun kanssa, joka ei tajunnut minua. Minä halusin olla omien ajatusteni kanssa. En nähnyt yksinäisyyttä ongelmana, vaan nautin siitä.

En ole ikinä ollut suosittu koulussa. Ala-asteella minulla oli ärrävika, jota koetin peitellä. Sen vuoksi olin epävarma ja ujo. Minulla ei ollut juurikaan frendejä. Minua tuupittiin ja jätettiin ulkopuolelle leikeistä, mutta on ihmisiä kiusattu koulussa paljon pahemminkin kuin minua.

Yläastetta kävin musiikkipainotteisessa koulussa, jolloin tutustuin enemmän omanhenkisiini ihmisiin. Silloinkaan en kyllä ollut mimmien suosiossa. Totta kai jokainen teini-ikäinen kundi haluaisi olla suosittu, mutta ei se minua jäytänyt sisältä. Keskityin muihin juttuihin.

”Edelleen olen tällainen majavahampainen honkkeli enkä ole naisten suosiossa.”

Edelleen olen tällainen majavahampainen honkkeli enkä ole naisten suosiossa. En edes muista, milloin minua on viimeksi tultu iskemään. Mutta se ei häiritse minua pätkääkään. En ole ikinä määrittänyt itseäni ulkopuolisten mielipiteiden perusteella,enkä tee sitä naistenkaan kohdalla.

Jo lukiossa totuin siihen, että minusta puhuttiin kuluneena naamana. Ei ihme, sillä kävin Kallion ilmaisutaidon lukion ja tungin itseni mukaan kaikkiin mahdollisiin esityksiin. Rikoin koulun silloisen ennätyksenkin, sillä suoritin näyttelijäntyön kursseja enemmän kuin kukaan muu ennen minua.”

Isälle kiitos läpimurrosta

”Saan usein kuulla, että olen päässyt tälle alalle faijan kautta. Se on ihan ymmärrettävä ajatus, eikä se tunnu pahalta. Jos itse katsoisin itseäni ulkopuolelta, minäkin ajattelisin noin.

En kuitenkaan ole saavuttanut menestystä kuuluisan faijan takia, vaan olen saavuttanut asemani kovalla työllä.

Isälleni olen silti velkaa läpimurtoni. Olin päässyt pienempien töiden kautta juontamaan Uuden musiikin kilpailua ja julkaissut yhden räppibiisin, kun minua kysyttiin mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmaan. Aluksi kieltäydyin. Isä kuitenkin soitti minulle ja sanoi, ettei normaalisti puuttuisi urapäätöksiini, mutta tässä kohtaa oli pakko. Hän tiesi, että pärjäisin ohjelmassa ja pääsisin näyttämään kykyni. Onneksi kuuntelin häntä.

Perhetaustani takia en ole koskaan osannut pitää esiintyjän ammattia ihmeellisenä. Seurasin jo lapsena vierestä, kuinka isäni ja tätini Krisse Salminen tekivät vuosikausia töitä ennen kuin heistä tuli tunnettuja. Kun menestys sitten koitti, mitkään kultaiset portit julkkisten salattuun maailmaan eivät auenneet.

Julkisuus itsessään ei tunnu miltään, minulle se on työ muiden joukossa. Ainut hyöty siitä on, että pääsen halutessani Teatteri-ravintolan vip-puolelle juomaan olutta. Mutta ei se olut siellä maistu yhtään kummemmalta kuin Kallion baareissa.

”Edelleen olen tällainen majavahampainen honkkeli enkä ole naisten suosiossa.”

Isä on innoissaan siitä, että saan elättää itseni sillä, mistä diggaan. Hän kyllä aina myös muistuttaa, että jäitä hattuun. Hän kyselee niitä perusjuttuja: juhlinko liikaa, syönkö tarpeeksi ja onko minusta tullut kusipää. Vastaan hänelle aina rehellisesti.

Nykyään tapaamme harvemmin, koska hän viettää parhaillaan välivuotta Korsikalla vuoristossa, jonne on kahden päivän matka. Välimatkasta huolimatta olemme isän kanssa tosi läheisiä. Hän on ollut tukenani aina, myös silloin, kun minulla on ollut hankalampaa.”

”Jo lukiossa totuin siihen, että minusta puhuttiin kuluneena naamana”, Roope Salminen kertoo.
”Jo lukiossa totuin siihen, että minusta puhuttiin kuluneena naamana”, Roope Salminen kertoo.

Ystävän kuolema pysäytti

”Kymmenen vuotta sitten, 17-vuotiaana, paras ystäväni Joonas kuoli yllättäen. Ystäväni kuolema oli lapsuuteni loppu.

Meitä oli alun perin kolmen kopla: minä, Joonas ja Sasu Paakkunainen, jonka kanssa perustimme lukiossa minulle edelleen rakkaan improvisaatioryhmä Kolinan. Joonaksen kuoleman jälkeen minusta tuntui, että meillä kahdella oli ikään kuin vastuu muista, enkä antanut itselleni lupaa olla hajalla. Ajattelin Joonaksen vanhempia ja tunsin heidän puolestaan suurta surua. Vasta jälkeenpäin olen myöntänyt itselleni, miten iso asia tämä oli myös minulle.

”Perheeni ja ystäväni halusivat auttaa, mutta eivät he voineet tehdä puolestani mitään.”

Kuoleman kohtaaminen oli iso herätys. En ollut osannut ajatella, että 17-vuotiaana voisi kuolla, joten oloni oli outo ja yllättynyt. Asiaa oli vaikea käsitellä, sillä olin muutenkin samaan aikaan elämässäni syvällisten kysymysten äärellä. Pohdin uskontoa sekä sitä, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Mietin myös, mitä tekisin elämälläni, kun lukio on ohi.

Ystäväni kuoleman jälkeen sulkeuduin: kävin koulua kuin zombi, jätin tyttöystäväni, ajoin hiukseni pois ja pelasin kaikki illat videopelejä. Asuin jo omillani, sillä 16-vuotiaana muutin omaan asuntoon lähemmäs koulua. Perheeni ja ystäväni halusivat auttaa, mutta eivät he voineet tehdä puolestani mitään. Olin kai masentunut.

”Enää en ajattele Joonasta joka päivä, mutta joka viikko kyllä.”

Enää en ajattele Joonasta joka päivä, mutta joka viikko kyllä. Hänkin haaveili näyttelijänurasta. Usein mietin, mitä kaikkea me olisimme voineet saavuttaa yhdessä. Jokaisessa Putouksen suorassa lähetyksessä muistelin häntä: hän olisi ollut siitä kaikesta innoissaan.

Nykyään minulla on hyvin pragmaattinen suhde kuolemaan. Ajattelen, että elämää pitää elää nyt ja olla siitä kiitollinen. Minun on vaikea kuvitella, että ystäväni olisi odottamassa minua jossain pilven reunalla. Käyn kyllä edelleen silloin tällöin hänen haudallaan juttelemassa, mutten usko hänen kuulevan. Se on minulle omaa terapiaa.

Tiedän, etten koskaan pääse kokonaan yli ystäväni kuolemasta. Hän oli minulle tosi tärkeä ihminen. Toki voisi olla niinkin, että hän olisi nyt pahin kilpailijani, joka panisi muijaani. Silti tekisin mitä vain, että saisin hänet takaisin.”

Torjutuksi tulemisen opetukset

”Se, että olen urallani nyt tässä pisteessä, oli pitkään vain unelmaa. Seitsemän vuoden ajan hakkasin päätäni seinään ja hain Teatterikorkeakouluun vuosi toisensa jälkeen.

Jatkuva torjutuksi tuleminen oli surullista, mutta käänsin sen voimaksi. Aina pari päivää pääsykokeiden jälkeen minua otti päähän, mutta sitten ajattelin, että paskat, menen omia reittejäni.

Torjutuksi tuleminen opetti myös sen, ettei ketään pitäisi kannustaa sanomalla, että kyllä se siitä, ensi kerralla onnistuu. Ei toiselle voi luvata jotain, mitä ei välttämättä koskaan tapahdu.

”Luovuttaminen ei ollut koskaan minulle vaihtoehto.”

Luovuttaminen ei ollut koskaan minulle vaihtoehto. En edes osaisi tehdä mitään muuta: minulla ei ole matikkapäätä enkä ole hyvä urheilija. Ehkä oli jopa parempi, että menestyksen saavuttaminen vei aikaa.

Olisin pahempi kusipää, jos olisin saanut asiat helpommin. Olen nähnyt ympärilläni niitä, jotka ovat saaneet jo nuorena paljon, eivätkä he välttämättä osaa arvostaa tätä ammattia. Itselle ei tulisi mieleenkään tulla soundcheckiin myöhässä ja diivailla keikkajärjestäjille.

Toivon olevani esimerkki siitä, että tässä maassa pärjää, jos on valmis tekemään töitä sen eteen. Omaan itseensä ja tekemiseensä pitää uskoa, mutta samaan aikaan olla rehellinen itselleen. Unelmat ovat tärkeitä, mutta pelkästään niihin uskominen ei riitä. Niiden eteen pitää tehdä ihan hitosti duunia.”

Roope Salminen

Syntyi 11.12.1989. Asuu Helsingissä avopuolisonsa Sara Siepin kanssa.

Roope ja Ernest Lawson kiertävät parhaillaan Suomea Roope & Erkku Live -improvisaatiokiertueensa kanssa.

Roope Salminen & Koirat -bändin Snadi Rundi -kiertue jatkuu elokuuhun asti. Uusi sinkku Tanssi se pois (feat. Ellinoora) ilmestyi juuri.

Enbuske, Veitola & Salminen MTV3:lla torstaisin.

Apulaispormestari Nasima Razmyarin uuteen työhön kuuluu iltamenoja ja edustusta. –Minun pitää kuitenkin varoa, etten vietä iltoja kulttuuririennoissa liian usein. Haluan olla paikalla, kun lapseni menee nukkumaan.

Hiljattain Helsingin apulaispormestarina aloittaneelle Nasima Razmyarille, 32, on tapahtunut muutamassa vuodessa paljon, tärkeimpänä Jonas-pojan syntymä 11 kuukautta sitten. Hän haluaa säilyttää sopivan tasapainon perhe-elämän ja mieluisan työn välillä.

– Parisuhteen yhteistä aikaa on nyt vähemmän. Meidän pitäisi oppia ottamaan enemmän omaa aikaa. Ei ole hyvä, jos vanhemmat elävät vain lapsensa kautta, Nasima miettii.

– Minun pitää kuitenkin varoa, etten vietä iltoja kulttuuririennoissa liian usein. Haluan olla paikalla, kun lapseni menee nukkumaan ja iltapesulle.

Minun osoitteeni -haastattelussa Nasima vertaa afganistanilaisia taustojaan ja puolisonsa Johan Fagerin suomenruotsalaisia juuria.

– Kulttuureissamme on paljon samaa: ollaan yhteisöllisiä, perhekeskeisiä ja molemmissa kulttuureissa osataan järjestää juhlia. Mieheni on ylittänyt kaikilla tavoin sen, miten suomalainen mies voi ymmärtää kulttuuriani ja taustaani.

Mitä Nasima muistaa pommien rusikoimasta kotikaupungistaan Kabulista? Miten suurlähettilään lapsi sopeutui pakolaisuuteen? Mitä Nasima ajattelee palautuslennoista nyt? Nasima Razmyarin haastattelu uusimmassa Me Naisten numerossa 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kirjailija Panu Rajala sanoo viisastuneensa ihmissuhteissaan. –Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän.

Kirjailija Panu Rajala, 71, kertoo Tämän olen oppinut -haastattelussa, millaista oli jäädä kolmen kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaksi hänen ensimmäisen vaimonsa, Elina Ylivakerin, kuoltua.

–Kun Elina kuoli, lapset olivat herkässä vaiheessa: 7-, 9- ja 11-vuotiaita. Jäin heidän yksinhuoltajakseen. Palkkasin kodinhoitajaksi aina jonkun rivakan tytön, Rajala muistelee.

Mies kertoo jatkaneensa kiireellä töitään eikä malttanut keskittyä seurusteluun lastensa kanssa.

–Ajattelin vain, että jumankauta tästä on selvittävä: te jatkatte koulua, minä jatkan töitä, hän muistelee nyt.

–Elinan kuolema oli silloin liian iso jysäys yhdessä puhuttavaksi ja läpikäytäväksi. Jokainen joutui selvittämään sitä yksin.

Myöhemmin Rajala kirjoitti Elina Ylivakerista kirjan Enkeli tulessa – Elinan suljetut silmät.

–Elina oli ensimmäinen suuri rakkauteni. Sekä rakastuminen Elinaan että hänen kuolemansa olivat niin syvälle iskeneitä juttuja, että minun oli pakko käsitellä ja tilittää ne, Rajala kertoo.

–Jos jotain olen oppinut tärkeissä ihmissuhteissani, niin sen, että läheisyyteen pitää keskittyä enemmän.

Mitä Panu Rajala muistaa nuoruudestaan Helsingin rosoisessa Rööperissä? Miksi hän kokee saaneensa pitkää vihaa osakseen suomalaisissa taiteilijapiireissä? Miten julkinen välienselvittely toisen vaimonsa Katri Helenan kanssa vaikutti ystävyyssuhteisiin? Lue Panu Rajalan koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Näyttelemisestä tuli tärkeä henkireikä, kun Pamela Tola lapsena menetti vanhempansa. –Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta.

Näyttelijä Pamela Tola, 35, kiertää lapsille ja nuorille suunnatussa Dreams-projektissa puhumassa itsetunnosta, uskosta tulevaisuuteen ja siitä, miten itse kukin ottaa vastuun onnellisuudestaan. Tsemppiluennon perustana toimivat Pamelan lapsuudenkodin vaikeat lähtökohdat: Pamela sisaruksineen jäi orvoksi, muutti ensin lastenkotiin ja edelleen perhekotiin.

–Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta. Meidän lasten onni oli, että saimme pysyä yhdessä.

Samoihin aikoihin Pamela löysi näyttelemisen. Siitä tuli hänelle pelastus.

–Helpotti, kun pystyin välillä olemaan joku muu. Ei tarvinnut ajatella surullisia ja ahdistavia asioita, joita lapsena en voinut osata käsitellä.

Pamela miettii, että kuoleman läheisyys lapsuudessa on ehkä tehnyt siitä hänelle tavallista ja läheistäkin.

”Enää en ajattele, että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli tapahtunut tuollaista.”

–Lapsen mielessäni elämä oli pitkään pelkkää kuolemista, aina vähän toinen jalka haudassa.

–Aikuistuessa tein paljon töitä päästäkseni pois synkkyyden kokemuksesta. Enää en ajattele, että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli tapahtunut tuollaista. Olen yrittänyt hyväksyä, että minulle kävi näin, ja tehdä elämästä niin hyvää kuin näillä eväillä voin.

Millaisen vastaanoton Pamelan kertomus on nuorissa herättänyt? Miten Pamela suhtautuu kuolemaan? Miten vanhempien menetys on vaikuttanut omaan kokemukseen vanhemmuudesta? Lue Pamelan koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Valotaiteilija Ekku Peltomäki eli 13 vuotta sinkkuna ennen kuin tapasi Sophien. – Olen ollut aika epätoivoinen, ja kärsin aivan oikeasti yksinäisyydestä viimeiset neljä tai viisi vuotta.

Valotaiteilija Ekku Peltomäki, 71, menee elo-syyskuun vaihteessa naimisiin indonesialaisen, Jakartasta kotoisin olevan naisystävänsä Sophie Sahetapyn, 43, kanssa. Kesän Suomessa viettänyt Ekku matkaa Balille 17. elokuuta ja häät pidetään siitä muutaman viikon sisällä.

– Olemme päättäneet, että menemme naimisiin as soon as possible, kun olen takaisin Balilla. Pidämme sukulaisten kesken yksinkertaiset häät ilman prameiluja. En tiedä vielä paikallisista käytännöistä. Sen tiedän, että suku ja perhe ovat siellä äärimmäisen tärkeitä, ja he osallistuvat häihimme, Ekku kertoo.

”Yksinäisyys ei ole hyväksi ikääntyvälle ihmiselle.”

Ekku ja Sophie tapasivat Balilla Ubudin taiteilijakylässä 10. tammikuuta 2016, eli vuotta aiemmin kun he alkoivat seurustella. Ekku Peltomäki oli naimisissa Aira Samulinin kanssa vuosina 1973–2004. Airan jälkeen Ekku oli noin 13 vuotta sinkkuna.

– Olin vannoutunut sinkku, enkä koskenut keneenkään Airan jälkeen. Ei ollut minuuttiakaan mitään eroottista. Feidasin kaikki ajatukset seurustelusta pois, koska ajattelin että toista suhdetta ei voi Airan jälkeen enää tulla. Aluksi yksinäisyys oli ok, mutta viime vuosina yksinäiyys alkoi painamaan. Yksinäisyys ei ole hyväksi ikääntyvälle ihmiselle, Ekku kertoo.

Ekku myös pelkäsi, että häntä käytetään parisuhteessa hyväksi tavalla tai toisella.

– Olen ollut aika epätoivoinen, ja kärsin aivan oikeasti yksinäisyydestä viimeiset neljä tai viisi vuotta ennen Sophieta. Pehmensin yksinäisyyttä alkoholin käytöllä. En jaksanut uskoa aitoon rakkauteen. Suomessa olin monelle naiselle cool, koska olin Airan ex. En halunnut, että kukaan käyttää minua ponnahduslautana.

Sitten tuli Sophie.

– Muistan tapaamisemme kuin eilisen päivän. Ihastuin hänen iloisuuteen ja hymyyn. Sophiehan ei ole mikään kaunotar sillä tavalla, mutta hän on sielukas ja sisäisesti kaunis. Ihminen on kokonaisuus, ei vain pelkkä ulkokuori. Hän on älykäs ja viisas.

”En välttämättä haluaisi naimisiin, mutta baptistiseurakunta ei katso hyvällä yhdessä asuvaa paria, joka ei ole naimisissa.”

Naimisiinmeno ei jännitä Ekkua. Hänellä on elämänkokemusta aivan toisella tavalla kuin nuorena hänen mennessä naimisiin Aira Samulinin kanssa.

– En välttämättä haluaisi naimisiin, mutta kuulumme baptistiseurakuntaan, missä ei katsota hyvällä sitä, että yhdessä asuva pariskunta ei ole naimisissa. Kaikki sujuu paljon helpommin, kun on aviossa. Sophie haluaa sen takia naimisiin, mutta minulle avioliittoa tärkeämpää on saada kumppani. Siitä on ollut jopa riitoja, että en halunnut avioliittoon. Huomasin, että Sophie kärsi tilanteesta.

 

Ekku Peltomäki ja Sophie Sahetapy asuvat Balilla. Kuva: Ekku Peltomäen kotialbumi
Ekku Peltomäki ja Sophie Sahetapy asuvat Balilla. Kuva: Ekku Peltomäen kotialbumi

”OLIMME KUIN KAKSI LAIVAA VÄÄRILLÄ REITEILLÄ”

– Olemme kaksi eksynyttä ihmistä. Kuten Aira oli ensimmäisessä avioliitossa hakattu, myös Sophie oli ensimmäisessä parisuhteessa hakattu. Sophiella on trauma siitä, että hän sai pelätä henkensä edestä. Tavatessamme hänellä oli mieliala, ettei hän halua enää suhteeseen. Olimme kuin kaksi laivaa väärillä reiteillä. Se yhdistää meitä, Ekku sanoo.

Pariskunnalla on 27 vuotta ikäeroa. 

– Ikä on vain numero. Airan kanssa minä olin se nuorempi, eikä se haitannut Airaakaan. Onhan se minulle aika huimaa, että ensimmäinen vaimoni Aira oli lähes 20 vuotta minua vanhempi, ja nyt minä olen 27 vuotta vanhempi. Vaimojeni välissä on 50 vuotta ikäeroa.

”Vaimojeni välissä on 50 vuotta ikäeroa.”

Ekku tuntee itsensä ikinuoreksi. 

– En tunne itseäni seitsemänkymppiseksi, sillä pää pelaa ja pidän itseni fyysisesti hyvässä kunnossa. Teen nopeasti vaikeampiakin sudokuja, lenkkeilen ja cooper menee edelleen yli 3000 metrillä. Painan 73 kiloa ja olen 188 senttiä pitkä, joten rippipuvut ja 70-luvun vaatteet mahtuvat edelleen päälleni, Ekku naurahtaa.

Myös tuleva vaimo Sophie on innostunut Ekun kautta lenkkeilystä. Ekku kertoo juoksevansa yli 4000 kilometriä vuodessa.

– Minulla ei ole koskaan ollut nivel- tai selkäongelmia, koska olen ennakoinut ne liikkumalla. Pidän huolta, että syvät vatsalihakset ja etureisilihakset ovat kunnossa. Karkkia ja roskaruokaa syön ehkä kerran vuodessa. Sianlihaakaan en ole syönyt vuosiin. Kiinnitän myös paljon huomiota siihen, mitä suolaa ja sokeria käytän. Ruususuolassa on paljon mineraaleja ja intiaanisokeria, joka on ruokosokereista paras.

TALOUSVAIKEUDET SELÄTETTY

Ekku Peltomäki kertoo avoimesti Valoissa ja varjoissa -muistelmakirjassaan kärsineensä talousvaikeuksista ja alkoholiongelmista. Nyt Ekku kertoo ongelmien olevan taakse jäänyttä elämää.

– Alkoholiongelman kanssa pitää mennä päivä kerrallaan. Alkoholi ei sovi minulle, ja se rassaa parisuhdetta. Maistoin alkoholia viimeksi Balilla puoli vuotta sitten, ja se riitti. Sain Sophielta ja seurakunnalta palautetta, että alkoholi ei sovi suhteeseen, jossa ollaan tosissaan. Se oli herätys. 

”Aira ei ole tulossa häihini, mutta olemme edelleen melkein päivittäin yhteydessä.”

Ekku ja Sophie asuvat Balilla Ubudin taiteilijakylässä. Tämän kesän Ekku on viettänyt Suomessa Hyrsylänmutkassa, mutta nyt hänen on tarkoitus muuttaa lopullisesti Balille.

– En ole sinetöinyt sitä, ettenkö ikinä palaisi Suomeen, mutta toistaiseksi muutto on lopullinen. Viihdyn Balin ilmastossa, eikä ihoni pala Balin auringossa. Keksilämpötila on 28–30 asteen tienoilla, mutta vettä tulee paljon erityisesti sadekautena. Sophie on vähän lentopelkoinen, mutta tulemme yhdessä Suomeen ensi kesänä. 

Ekku Peltomäki tekee edelleen valaistuksia ravintoloihin ja julkisivuihin. Tulossa on myös uusia projekteja maahantuonnin parissa, mutta siitä hän ei vielä halua kertoa enempää. Sophie työskenteli aiemmin toimittajana. Nykyisin hänellä on oma tukku, joka välittää Pekingin ankkoja ravintoloihin. 

– Tulevaisuudessa haluamme rakentaa parisuhdetta mahdollisimman tasapainoisesti. Hänellä on oma tahtonsa, ja haluaisin, että hän olisi vähän skandinaavisempi, Ekku naurahtaa.

Aira Samulinilla ja Ekku Peltomäellä on hyvät välit.

– Aira ei ole tulossa häihini, mutta olemme edelleen melkein päivittäin yhteydessä.