”Lapsentekopäätöstä tehdessä pärjääminen ei pelottanut. Se oli hyvä, sillä ilman pelottomuutta tyttäreni ei olisi syntynyt”, Jani sanoo. Kuva: Milka Alanen

Uupumus vei kansanedustaja Jani Toivolan keväällä sairauslomalle jo toisen kerran. Yksi syy uupumukseen oli yksinhuoltajan arki – ja se oli myös syy toipua nopeasti.

Kansanedustaja Jani Toivola, 38, olisi halunnut puhua istuntosalissa, muttei halunnut avata suutaan.

Mitä hän täällä oikein teki? Entä jos hän sanookin jotain väärää ja mokaa?

Se oli ensimerkki, josta Jani tajusi uupumuksensa viime keväänä. Työ, joka oli viisi vuotta aiemmin tuntunut niin tärkeältä, että näyttelijä oli lähtenyt ehdolle eduskuntaan ja päässyt läpi, aiheutti nyt epävarmuutta ja pelkoa virheistä. Sanottavaa olisi ollut, mutta paikka tuntui väärältä.

Jani itki polkiessaan töistä kotiin. Kun itku tuli, hän ei oikein edes tiennyt, mikä itketti. Yöt hän valvoi. Mieleen hiipi kuolemanpelko. Pinna lyheni, ja tyttärelleenkin hän kiukustui nopeammin.

Työpaikkalääkäri rullasi tuolinsa aivan Janin eteen, katsoi silmiin ja totesi: ”ei mitään hätää”.

– Sitten hän sanoitti 15 minuuttia, miltä minusta tuntuu ja mikä minulla on. Hän otti minut heti vakavasti ja oli aivan oikeassa. Se oli tärkeää, Jani sanoo.

Jani jäi eduskuntatyöstä kahden viikon sairauslomalle. Päätökseen kärjistyi sekä oman työn kriittinen arviointi että yli kahden vuoden yksinhuoltajuus pienen tytön isänä.

– Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon.

Kun Jani vielä samalla viimeisteli kirjaansa Musta tulee isona valkoinen, jossa hän käy läpi erilaisuuden kokemustaan Suomessa, tunteet kävivät hyvinkin syvissä vesissä:

Mitä jos irtisanoutuisin?

Jo toinen uupumusloma

Uupumus ei ollut Janille uutta.

Jo ensimmäisellä kaudellaan tuore kansanedustaja oli joutunut sairauslomalle samasta syystä. Elämänmuutos näyttelijästä harmaan pukumiehen rooliin oli vaikeampi kuin Jani olisi uskonut.

”Menetin persoonani yrittäessäni olla uskottava.”

– Olin ollut talossa vuoden ja yrittänyt sopeutua mahdollisimman hyvin. Pukeuduin oikein, katsoin miten muut toimivat ja yritin toimia samoin. Menetin persoonani yrittäessäni olla uskottava.

Taakkaa alkoi kertyä, kun Jani halusi auttaa kaikkia ja suhtautui kaikkiin tunteella. Jos hän halusi kerran tehdä politiikkaa inhimillisesti, hänen oli kuunneltava jokainen tarina. Ne jättivät jäljet ja tulivat uniin.

Sitten alkoi risoa se, että kaikille maailma ei näyttäytynyt samoin. Jos oli hätää ja kipeitä kokemuksia, oli myös tonnin toppatakkeja, joissa käveltiin ohi ihan vierestä. Eriarvoisuus ei tuntunut liikauttavan kaikkia.

Janille pahinta oli, kun luotto alkoi mennä paitsi omaan työhön, myös omiin arvoihin.

– Aloin miettiä, onko sitä maailmaa, johon uskoin, olemassakaan, ja muuttuuko maailma mihinkään.

Jani oli kuin piripintaan täytetty maitolasi, josta vähänkin hölskyttämällä läikkyi yli. Hän ei kyennyt keskittymään, vaan asiat tuntuivat leviävän. Siitä levottomuuden tunteesta ei saanut otetta.

Lopulta työkaveri ehdotti Janille työnohjausta. Sinne he sitten menivät yhdessä, kansanedustajat eri puolueista, ja kertoivat, mikseivät jaksa töissä.

– Oli lohduttavaa huomata, etten ollut ainoa, sillä aikuisen ihmisen on vaikea sanoa, ettei jaksa. Pelkäsin ihan kamalasti myös sitä, että julkisuudessa huomataan, että nyt se Idols-Toivola ei selviä.

– Jo silloin aloin kuitenkin miettiä, mitä vikaa tässä työssä on. En missään nimessä valita enkä uhriudu: itsehän tänne olen hakeutunut. Mutta sen sijaan, että vain toteaisimme, että työ uuvuttaa, eikö meidän pitäisi muuttaa työmme kulttuuria? Onko uupuminen vain heikkouden merkki vai olisiko myös järjestelmässä jotain vikaa? Jani miettii.

– Mitä ylipäätään kertoo yhteiskunnastamme, että kansanedustaja pelkää?

Lapsen vuoksi tasapainoon

Jo ensimmäisellä kerralla vyyhti alkoi purkautua, kun Jani oivalsi, ettei voi itse kantaa kaikkien taakkoja voidakseen kantaa itsensä. Hän muutti aikataulujaan, meni nukkumaan aiemmin, sanoi useammin ei ja livahti ihmisten tapaamisten välissä hetkeksi yksin huoneeseensa, maadoittumaan.

Kun uupumus iski nyt uudelleen, keinot sen suitsimiseksi olivat jo olemassa. Jani joogasi, teki kävelylenkkejä, luki Dalai Lamaa ja mietti, kuka hän itse on. Tilanne ei kuitenkaan ollut enää sama: nyt Jani oli tyttärensä yksinhuoltaja.

”Kyllä lapsikin reagoi, kun en voinut hyvin.”

Toisaalta juuri se lisäsi kuormitusta ja oli uupumuksen katalyytti, toisaalta lapsen vuoksi uupumuksesta oli päästävä nopeasti.

– Lapsi on peili minulle ja se, jonka kanssa näemme toisemme parhaimmillamme ja pahimmillamme. Kyllä hänkin reagoi, kun en voinut hyvin, ja minun oli etsittävä tasapainoa. Minähän olen hänet tähän maailmaan tuonut.

Jani rajasi iltojaan vieläkin tiukemmin ja päätti, että tee töitä kuin illan viikossa. Muut on pyhitetty palapeleille, kirjoille ja kikatukselle tyttären kanssa.

Se kaikki on pois kutsutilaisuuksista ja täysistunnoista, joissa saisi istua usein pitkälle iltaan, jos haluaisi. Se kuuluu työhön, mutta onko siitä hyötyä?

Samasta syystä, tasapainon hakemisesta, Jani alun perin kieltäytyi hakemasta toiselle kaudelle eduskuntaan. Kun hän oli vanhempainvapaan aikana ”kytkenyt sähköt pois päältä” ja palannut töihin paperivuorten ja järjettömän kiireen keskelle, tuntui absurdilta, etteikö olisi ollut yhtä tärkeää työntää aamupuuroa suuhun tai ehtiä päiväkotiin.

– Sitten sisuunnuin ja ajattelin, että tämä kuvio on pystyttävä järjestämään, kun niin tekevät muutkin.

Vuoden hän taas sinnitteli. Viime kevään unettomina öinä hän pyöritteli eduskunnan jättämistä oikeasti.

– Jos olisin normitöissä, olisin jo irtisanoutunut, mutta ei eduskunnasta voi. Eron anominen on ihan toisenlainen prosessi, ja rapauttaisi eduskunnan arvovaltaa, jos sieltä tempoilisi irti jokaisen syyn takia. Ja työn sisältö kiinnostaa minua edelleen, vaikka järjestelmästä en ole vakuuttunut.

Yllättävät tunteet

Lapsen tuloon liittyi monta yllätystä. Oli yllätys tai pikemminkin ihme, että Janin haave isyydestä toteutui näin. Hän ei uskaltanut uskoa siihen itsekään, mutta haaveili kyllä.

Kirjassaan Jani kertoo ensikohtaamisestaan lapsensa äidin kanssa. Hänet Jani löysi vastatessaan tuntemattoman naisen sähköpostiin. Lasta toivova nainen etsi isää, joka eläisi lapsen kanssa. Hänestä tulisi viikonloppuäiti.

Jani ja Kirsi tapasivat eduskunnassa kahvilla ja pullalla ja tunnustelivat, miten kemiat toimivat. Lapsi syntyi puolentoista vuoden kuluttua.

”En ollut valmistautunut tuntemaan mitään negatiivista tai epämiellyttävää.”

Ja kun siinä se nyt oli, synnytyslaitoksella ja pian lähdössä Janin mukaan, tunteiden kirjo yllätti. Vaikka Jani oli toivonut lasta hartaasti, rakkauden lisäksi hän tunsi myös ahdistusta ja pelkoa.

– En ollut valmistautunut tuntemaan mitään negatiivista tai epämiellyttävää, hän sanoo.

Sillä hetkellä mieleen tuli oma isä, joka oli jättänyt Janin ja äidin, kun Jani oli vasta kaksivuotias.

– En tietenkään ymmärrä, miten oman lapsen voi hylätä, mutta sillä hetkellä ymmärsin, että hylkäämistä on varmasti edeltänyt paljon erilaisia ahdistuksen ja negaation tunteita, jotka ovat kasautuneet niin, että isä on lähtenyt. Sillä hetkellä näin, ettei mikään ole mustavalkoista.

Janilla oli paljon kokemusta lapsista ja heidän hoidostaan, mutta mikään ei lopulta valmentanut siihen vastuuseen, jota hän yksinhuoltajana tunsi. Totaalisuus iski päälle arjessa ja ihan tavallisissa asioissa. Kun kumppania ei ole, yhtenäkään aamuna ei voi sanoa, että nyt on sinun vuorosi.

– Ei arki mennyt niin kuin olin etukäteen kuvitellut. En tietenkään luullut, että lapsen kanssa käydään vähän keinumassa vaan elämään kuuluu vaikeuksiakin, mutta ennen kuin saa lapsen, ei voi tietää, miten itse mihinkin tilanteeseen reagoi. Jos on oppinut kuvittelemaan itsestään asioita, voi olla aika järkyttävää, että löytää myös paljon sellaista, mistä ei pidä.

– Kuvittelin esimerkiksi etukäteen, että osaan hoitaa monta asiaa luontevasti samaan aikaan, mutta nyt olen joutunut vakuuttelemaan itsellenikin, että kyllä tästä selvitään.

Mutta tietämättömyys oli hyväkin asia, Jani nauraa.

– Lapsentekopäätöstä tehdessä pärjääminen ei pelottanut. Se oli hyvä, sillä ilman pelottomuutta tyttäreni ei olisi koskaan syntynyt.

Yhteys äitiin löytyi

Yksinhuoltajuuden takia Jani alkoi ymmärtää äitiäänkin. Välit eivät ole olleet aina ruusuiset, vaikka rakkaat kyllä. Lapsen on usein vaikea nähdä, mitä vanhempi näkee. Sama toimii toisin päin.

Jania kiusattiin 80-luvun Helsingissä ja 90-luvun Porvoossa ihonvärin takia. Sen päälle Janin taiteellisuus puski läpi. Se lisäsi pilkkaa.

Loukkaavia sanoja paremmin Jani muistaa kuitenkin hiljaisuuden ja sen, että hänet usein sivuutettiin. Olo oli näkymätön.

Puhumattomuutta oli paitsi ulkopuolella, myös kotona. Se tuntui kaikkein pahimmalta. Ei puhuttu isästä, ei näkymättömyydestä, ei siitä, mitä Jani taisi omasta sukupuolestaan jo ala-asteella ajatella. Nuoruuden kuohuissa Jani syytti äitiään välinpitämättömyydestä ja oli vihainenkin.

”Vasta silloin tajusin, mitä oma äitini on joutunut kantamaan.”

Padot aukesivat, kun New Yorkissa opiskellessaan Jani lähetti äidille kirjeen. Äiti soitti, itki ja pyyteli anteeksi. Niin teki Janikin. Samaan aikaan Jani löysi rohkeuden alkaa elää miessuhteissa avoimesti ja lensi Suomeen kertomaan sen. Hän huusi jo äitinsä rappukäytävässä, että olen muuten homo.

– Äiti katsoi minua hetken hölmistyneenä ja käski väistämään, että saa oven kiinni. Hän oli aavistanut sen jo kauan sitten ja oli iloinen, että luotin niin, että kerroin hänelle.

Todellinen yhteys aukesi ensimmäisenä jouluna tyttären syntymän jälkeen, kun vauva oli vajaan kuukauden. Jani purskahti itkuun ja myönsi, että häntä pelottaa niin, että se lamaannuttaa eikä hän tiedä, onko hänestä kaikkeen.

Äiti nappasi Janin syliinsä, halasi ja sanoi yksinkertaisesti, että ”minä tiedän”. Se riitti.

– Vasta sillä hetkellä tajusin, mitä oma äitini on joutunut tekemään ja kantamaan. Miten epävarma, neuvoton ja pelokas hänen on täytynyt olla kasvattaessaan minua yksin? Kenelle hän on voinut puhua tai keneltä hän on saanut apua? Jos oma lapseni on minulle peili, joka näkee minut pahimmillani, minä olen ollut se sama peili omalle äidilleni.

Äiti eli elänyt myös erilaisessa ympäristössä. Jo pelkkää yksinhuoltajuutta katsottiin vielä 70–80-lukujen taitteessa vähän vinoon.

– Puhumattakaan siitä, että poika on musta. Nyt ympäristö on muuttunut. Toisaalta se on muuttunut kovemmaksi: jos äitini sai kuulla yksittäisiä kommentteja kasvotusten mustasta lapsesta, nyt lapset kuulevat vihapuhetta ihan yleisesti. Yhden tuttavani adoptiolapsi näki kyselytuntia ja alkoi miettiä oikeuttaan olla olemassa.

Kiitos avusta

Jani sanoo, että suun avaaminen on ollut ainoa keino selvitä. Siksi hän nytkin puhuu uupumuksestaan ja kokemistaan vaikeuksista. Hän ei halua toistaa menneisyyden virheitä ja hiljaisuutta.

– Olen saanut äidiltä paljon henkistä tukea sen jälkeen, kun uskalsin avata suuni. Ja nyt kun puhumattomuus on rikottu, se on kuule meillä se äiti, joka haluaisi puhua kaikesta koko ajan, Jani nauraa.

”Mitä enemmän meillä on rakkautta, sitä helpompaa meidän on olla.”

Tytär taas höpöttää kaikille vastaantuleville lapsen luottavaisuudella. Se on Janista kiusallistakin, jos hän haluaisi vain olla.

Jani itse on osannut pyytää ympäriltään kaiken avun, jota tarjolla on. Kaikkivoipaisuus on kadonnut ajat sitten.

– Tarvitsemme paljon apua, ja otan kiitollisena vastaan kaiken, mitä annetaan. Äiti, siskot ja tyttäreni kummit auttavat paljon. Olen jo ajat sitten tajunnut, että mitä enemmän meillä on rakkautta ympärillämme, sitä helpompaa meidän on olla, vaikka lähtökohtaisesti olemme kaksikko.

Myös käsitys perheestä on laajentunut. Siihen kuuluvat myös entisen isäpuolen vanhemmat, joita Jani kutsuu isovanhemmikseen. Oma biologinen suku löytyi kahdeksan vuotta sitten, kun Jani tapasi veljensä Berliinissä ja isänsä suvun Keniassa. Isä on jo kuollut, mutta isänisä hengissä.

Suku on yhteyksissä silloin tällöin.

– Juuri sain yksi päivä tekstiviestin serkultani, että miten menee. Oli ihan hullua ajatella, että hän tekstailee siellä Afrikassa. Minä kävelin samaan aikaan Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä.

Jani Toivola

  • Syntyi Vaasassa 27.11.1977
  • Asuu Helsingin keskustassa kahdestaan tyttärensä kanssa.
  • Vihreiden kansanedustaja, näyttelijä.
  • Harrastaa joogaa ja meditaatiota.
  • Kirja Musta tulee isona valkoinen ilmestyi juuri.
Myös loppuun palellut

Uupumus vei Jani Toivolan sairauslomalle: ”Itkin polkiessani töistä kotiin ja valvoin yöt”

Aika vastuuton lapsenhankintakeino...niin oli kyllä itsellänikin, kun kuvittelin aikoinani pelastavani avioliittoni, kunhan toinen lapsi olisi syntynyt. Ei toiminut liitto, mutta yksinhuoltajana ilman elatusmaksuja sain lapseni täyspäisinä yhteiskuntakelpoisiksi. Muistan kyllä pari kertaa harkinneeni luovuttamista, kun muotibuumi irtisanomisiin "taloudellisista ja tuotannollisista syistä" alkoi. Nyt olen "päässyt" eläkkeelle, lapset jo keski-ikäisiä ja pärjäävät lapsineen kohtuullisesti...
Lue kommentti
Testattu

Uupumus vei Jani Toivolan sairauslomalle: ”Itkin polkiessani töistä kotiin ja valvoin yöt”

Lapset eivät ole lemmikkejä. Niitä ei voi siirtää sivuun oman elämänsä tieltä. Asiat tulisi kyetä priorisoida. Ensin lapseni, joka ei vielä pysty itsenäiseen elämään. Työ, joka mahdollistaa toimeentulon, mutta huomioi perhesuhteeni. Sen jälkeen muu, mikä elämässäni on tärkeää. Aikaa ei vuorokaudesta jää paljon omille intohimoille. Ne toteuttaa univelkana huomioiden ettei seuraavan päivän velvoitteet ole uhattuna. Tämä ei ole unelma vaan elämää, johon on sopeuduttava.
Lue kommentti

Putous teki näyttelijä Essi Hellénistä tunnetun, mutta menestyksellä oli myös varjopuolensa. Yhtäkkiä häntä kohdeltiin typeränä blondina. – Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Tätä hetkeä on edeltänyt vuolas ja yksityiskohtainen monologi kauramaidoista. Näyttelijä Essi Hellénin, 28, suosikki on rasvainen ruotsalainen, joka vaahdottuu helposti mustan kahvin pinnalle. Essin perheessä lehmänmaito on hiljattain korvattu kasvismaidoilla ja niissä, kuulkaa, tätä hifistelyvalikoimaa piisaa.

Sitten Essi repeää lempeän ironiseen nauruun.

– Tässä olisi suurempaakin maailmantuskaa pohdittavana, mutta muijat vaan vaahtoavat maidosta.

Oikeasti Essin vegaanius on juuri siitä maailmantuskasta kummunnutta. Hänelle valinta on eettinen teko paremman huomisen puolesta. Ruuan pitää tuottaa hänelle paitsi fyysistä myös henkistä hyvää oloa.

Myös Essin puoliso, näyttelijä Mikko Virtanen on vaihtanut vaimonsa mukana kotivegaaniksi. Se tarkoittaa, että kotona valitaan kasvista, mutta kylässä ei pingoteta eikä muiden valintoja arvostella.

Parin tytär saa syödä nakkikeittoa mumminsa luona, mutta kotona sitä ei ole tarjolla.

– Onhan se kolmivuotiaalle vähän metaa, kun yritän selittää, miksi meillä ei syödä lihaa. Toivon onnistuvani aivopesussa niin hyvin, että hän kasvaessaan ymmärtää ja hyväksyy valintani, Essi virnistää.

Oman elämänsä voimanainen

”Ruoka on elämän ihanimpia nautintoja. Kun viime vuonna harkitsin siirtymistä kasvissyöjästä vegaaniksi, suurin haasteeni oli, pystyisinkö luopumaan herkullisista juustoista ja kananmunista. Meillä kotona laitettiin usein iltaisin munakkaita, mutta nyt ne ovat vaihtuneet hummusleipiin ja chiavanukkaisiin.

Kokeilin aikoinaan proteiinipitoista salitreeniruokavaliota. Olin synnyttänyt esikoiseni puoli vuotta aiemmin, ja asuimme töidemme takia Kokkolassa, kaukana kavereistamme ja tutuista harrastuksista. Aloin käydä kuntosalilla, koska halusin takaisin lihasvoimani ja tunteen, että olen vahva.

Personal trainer laati minulle treeniohjelman sekä ruokavalion. Salilla vedin kovaa ja isoilla painoilla, kotona vedin kanaa ja rahkaa. Kroppa kyllä kiinteytyi ja lihakset kasvoivat, mutta syöminen tökki. Ruokahetket eivät olleet enää nautinnollisia vaan muuttuivat melkein vastenmielisiksi.

Olen sellainen, että innostun uusista jutuista ja tarraudun niihin perusteellisesti. Salitreeniä jaksoin kahdeksan kuukautta, kunnes totesin että fuck it, nyt riittää. Sen jälkeen en ole salille astunut.

”Jos jonkun pitää avata purkki, se olen minä, joka pyydetään vääntämään kantta.”

Liikunnassa pitää tehdä, mistä itse tykkää. Ei tarvita ruoskimista eikä veren makua. Nykyään joogaan, tanssin ja juoksen. Vaikka olen vähän polvivammainen, ja minulla on lievä astma, juokseminen tuntuu meditatiiviselta. Ongelmat ja valintatilanteet kirkastuvat yleensä lenkillä. Jooga taas pakottaa kaltaiseni papupadan keskittymään ja rauhoittumaan.

Olen pitkä, ja fyysinen vahvuus on aina ollut osa identiteettiäni. En ole koskaan pitänyt itseäni heikkona. Jos jonkun pitää avata purkki, se olen minä, joka pyydetään vääntämään kantta.”

Ihanat vatsamakkarat

”Näyttelijäntieni alussa koin, että olen väärän kokoinen kameralle. Että televisioon ja elokuviin pääsivät vain yliluonnollisen näköiset, kauniit ja laihat naiset. Minulla oli vatsamakkaroita ja todella ilmeikkäät kasvot.

”Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!”

Pääsin Teatterikorkeakouluun 19-vuotiaana, suoraan lukiosta. Epävarmuus kuuluu siihen ikään ja elämänvaiheeseen, eikä tunnetta helpottanut kuvasto, jota yhteiskuntamme tarjoaa menestyjistä, esillä olevista ihmisistä ja kauneuskäsityksistä. Niihin verrattuna koin olevani liian iso ja muodokas ja pehmeä. Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!

Ulkonäköpaineet roikkuivat matkassa monta vuotta. Ne alkoivat helpottaa vasta, kun sain ensimmäisen elokuvaroolini Johanna Vuoksenmaan ohjaamassa komediassa 21 tapaa pilata avioliitto. Tajusin, että sain roolin taidoillani, eikä koollani ollutkaan merkitystä.

Avaudun kokemuksistani nuorille suunnatussa Dreams-projektissa. Puhun epävarmuuksista, rohkeudesta kokeilla kaikenlaista ja olla pelkäämättä mokaamista. Kun seison nuorten edessä, otan kiinni vatsamakkaroistani ja kerron, että kukaan ei ole töissäni koskaan huomauttanut näistä yhtään mitään. Olen menestynyt vatsamakkaroineni, ja niiden kanssa on näytelty alastikin.

Suhtautuminen omaan ulkonäköön vaihtelee eri elämänvaiheissa. Enää en jaksa ottaa siitä paineita. Käytän mieluummin saman energian vartaloni rakastamiseen sellaisena kuin se on.”

Feminismi sydämen asiana

”Osallistuminen Putous-sarjaan on muuttanut eniten sitä, miten minuun on suhtauduttu. Ohjelman tekeminen oli mahtava kokemus, mutta se laski päälleni myös tietynlaisen haarniskan. En ollut tottunut olemaan se nätti tyttö, meikkeineen ja laitettuna.

Julkisuudesta seurannut kohtelu on ollut välillä vaivaannuttavaa ja joskus surullistakin. Olen kohdannut niin paljon seksismiä ja vähättelyä, ettei mitään järkeä. Tilanteet vaihtelevat baarihuuteluista palavereihin ja haastatteluihin. Milloin olen ollut typerä huora, milloin blondi, jonka sanomiset voi keskeyttää ja ehdotukset sivuuttaa. ’Ole blondi hiljaa, ei jaksa nyt kuunnella.’ Koen, että älyäni ja arvoani on alennettu niissä tilanteissa. Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Essi rohkaisee nuoria Dreams-projektissa. ”Kerron, että epävarmuus on tuttua kaikille. Ihmiset, jotka eivät pelkää mitään, ovat tylsiä.”
Essi rohkaisee nuoria Dreams-projektissa. ”Kerron, että epävarmuus on tuttua kaikille. Ihmiset, jotka eivät pelkää mitään, ovat tylsiä.”

Olin kuvitellut olevani napakka ja kova luu mutta hämmentävissä tilanteissa en toimikaan aina niin. Monesti olen vasta jälkeenpäin tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida. Olisin voinut vain viheltää pelin poikki ja sanoa, että tuo loukkaa minua. Tai olisin voinut itkeä, sekin on yhtä oikein. Monesti tulee kuitenkin vaiettua, koska en tahdo pahoittaa toisen mieltä tai haluan välttää tiukkapipon maineen. Se, että kohtelu menee tunteisiin, ei tarkoita, että olisin tosikko. Nämä jutut ovat tärkeitä minulle, ja niin tulisi olla kaikille.

”Feminismi on minulle sydämen asia.”

Feminismi on minulle sydämen asia. Työssäni haluan tehdä sisältöä, joka muuttaa näitä asenteita. Voimme tehdä vitsiä, joka ravistelee ihmiset ajattelemaan tai voimme tehdä vitsiä, joka ylläpitää jämähtäneitä asenteita seksuaalisuudesta tai rasismista. Viihteentekijöillä on suuri vastuu.

Sketsihahmoni Angela Brosin kanssa halusin päästä osoittamaan, että naiset ovat seksuaalisia ja että se on iloinen asia. Samaan aikaan ajattelin, miten koomista on, että naisen seksuaalisuuden puolesta ylipäätään tarvitsee puhua. Mutta niin se vielä on, ettei naisilla ole samanlaista oikeutta kuin miehillä tehdä vartalollaan mitä lystää. On hauskaa, kun Duudsonit vetävät munasillaan, mutta jos nainen vilauttaa alushousua, se on välittömästi kohahduttavaa lööppikamaa.

Nuoruudessani Spice Girlsit olivat minulle ajatustenherättelijöitä. Heidän räävittömät ja feministiset tekonsa olivat tervetullutta ja ravistelevaa. Vaikka tytöt esiintyivät paljastavissa vaatteissa, ajattelin, että heillä oli valta päättää tyylistään itse eikä heitä ollut pakotettu objekteiksi.”

Suuret unelmat

”Olen utelias ja intohimoinen ihminen ja innostun herkästi kokeilemaan kaikenlaista. Lapsuudessani kokeilin varmasti 30 harrastusta. Kerron siitäkin Dreams-luennoillani. Sanon, että jos jättää kokeilematta, siitä ei seuraa mitään, mutta jos kokeilee ja tyrisikin, on ainakin yhtä kokemusta rikkaampi.

Innostus vie pitkälle, mutta sillä on kääntöpuolensa. Jos päästän innostukseni överivaihteelle, alan voida huonosti. Viime vuonna tein yhtä aikaa Putousta ja Villiä korttia ja luentoja ja halusin touhuta perheellä, viettää aikaa mieheni kanssa, urheilla ja nähdä ystäviä. Lopulta olin ihan burn outin partaalla, pinna kireänä ja nukuin huonosti. Tänä vuonna en jaksanut samaa uudelleen.

Töiden haaliminen on jatkuvaa tasapainoilua. Kun olen suostumassa kahdeksanteen päällekkäiseen projektiin, mieheni sanoo stop. Olen alkanut uskoa häntä. Olen myös paremmin oppinut omat rajani.

”Haluaisin vaikuttaa enemmän, ja valta kiehtoo minua.”

Rakastan näyttelemistä mutta olen avoin kaikelle uudelle. Olen laajentamassa osaamistani kirjoittamiseen. Haluaisin vaikuttaa enemmän, ja valta kiehtoo minua. Tahtoisin prosessin alkupäähän, mukaan päättämään, mitä tehdään. Näyttelijänä olen loppupäässä toteuttamassa muiden visioita. Vaikka työni on mielenkiintoista ja haastavaa, joskus minua vaivaa tunne, että olen ”vain” näyttelijä.

Olen vähän suuruudenhullu. Vaikka olenkin vasta urani alussa, olen jo saavuttanut suurimmat unelmani. Tarvitsen uusia unelmia! Laskin tekeväni töitä vielä ainakin 40 vuotta. Niissä pitää olla mielekkyyttä ja vaihtelevuutta.”

Tärkeät ystävät

”Kasvoin aluksi ainoana lapsena ja sain sisarpuolia vasta myöhemmin. Opin sosiaalisista suhteista joukkueharrastuksissa, joihin hakeuduin, kun kaipasin yhteisöä. Olin se lapsi, joka yksin tepasteli kentän laidalle ja kysyi vierailta lapsilta, leikittekste mun kaa.

Ystävät ovat minulle supertärkeitä, ja yritän pitää ystävyyssuhteistani hyvää huolta. Kun töissä on oikein kiire, alan herkästi suorittaa ystävyyttä ja otan paineita siitä, etten ole ehtinyt nähdä kaikkia. Vasta viime aikoina olen hyväksynyt, että on ok olla joutilas ja kotosalla ilman, että jokaiseen vapaapäivään alkaa järjestää kyläilyjä.

Olen myös ollut paska ystävä ja puhunut pahaa muista. Nuoruuden epävarmoina kausina vertailin itseäni muihin ja tunsin kateutta. Jossain vaiheessa oivalsin, ettei pahan puhuminen satuta sitä toista vaan myrkyttää vain oman mieleni. Muistan selkeästi, miten tiedostin, etten halua olla sellainen diiva ja että tahdon muuttaa käytöstäni.

Jos keskustelu nykyään roihahtaa jonkun toisen nälvimiseksi, tulee sanottua ääneen, että jätetään tää, vaihdetaan aihetta. Haluan panostaa siihen, että kohtelen ihmisiä hyvin. Lapselleni yritän opettaa, että pitää olla kohtelias, mutta muita ei pidä myötäillä oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Luin jostain ajatuksen, että pojat kasvatetaan kilpailemaan toisiaan vastaan työssä ja saavutuksissa, mutta tytöt kasvatetaan kilpailemaan poikien huomiosta. Ajatus on ihan karmiva, mutta kyllä siinä on totuuden siemen.

Pitkäaikaisimman ystäväni Saaran olen tuntenut seitsemänvuotiaasta. Meillä on ollut sisarellinen, elämää mullistava ystävyys. Olen tuttu Saaran perheen kanssa, ja hän on tyttäreni kummi.

Toinen tärkeä porukka on lukiovuosilta jäänyt 14 hengen kaveriporukkamme. Tutustuimme merkittävässä elämänvaiheessa, juuri siinä aikuisuuden kynnyksellä. Muistelemme vieläkin kakkosluokan risteilyä ja kuka oksensi mihinkin. Kun penkkareistamme tulee 10 vuotta, aiomme kokoontua ja katsoa videon sekoilustamme.

Tutustuin mieheeni Mikkoon Teatterikorkeassa. Olimme ystäviä kaksi vuotta ennen kuin rakastuimme. Oli melkein outoa, kun yhtäkkiä aloimme katsoa toisiamme eri silmin. Sitä oli ihan, että mitä mulle tapahtuu.

” Suhteemme alku oli parhaanlaista rakastumista mitä olla voi.”

Nyt ajattelen, että suhteemme alku oli parhaanlaista rakastumista mitä olla voi. Tunsimme toisemme jo todella hyvin. Tiesimme toistemme huonot puolet, missä tilanteissa toisesta tulee jäykkis ja milloin hän on ärsyttävä.

Olin 23-vuotias, kun menimme naimisiin. Porukoissamme se oli vähän radikaaliakin. Omat vanhempani eivät koskaan menneet naimisiin.

En ole haaveillut isosta perheestä, ehkä juuri siksi, koska kasvoin yksin. Ihan hyvä siitäkin tulee. Sitä paitsi en jaksaisi taas sitä valvomista. Jos en saa nukkua tarpeeksi, tuntuu kuin olisi krapula koko ajan.”

Essi Hellén

  • Helsinkiläisnäyttelijä syntyi 19.2.1988. Puoliso näyttelijä Mikko Virtanen. Kolmevuotias tytär.
  • Kuvaa Supermarsu-leffaa ja näyttelee Turun Kaupunginteatterin esityksessä Bonnie & Clyde.
  • Luennoi Lasten ja nuorten säätiön Dreams-projektissa. ”Rohkaisen nuoria olemaan omanlaisiaan. Olen äiti, absolutisti, diabeetikko, minulla on pelkoja sekä vatsamakkarat – ja silti saavuttanut unelmani.”

NHL-tähti juhlii syntymäpäiväänsä tänään laskiaissunnuntaina.

Emmi Kainulainen on julkaissut Instagram-tilillään onnittelunsa avopuolisolleen, NHL-kiekkoilija Mikael Granlundille. Minnesota Wildin suomalaistähti täyttää tänään 25 vuotta.

Julkaisemassaan pusukuvassa Emmi ja Mikael ovat sijaintipäivityksen mukaan Meksikon Tulumissa.

Kuvatekstiksi julkaisuunsa Emmi on kirjoittanut:

– Onnellisinta neljännesvuosisatasyntymäpäivää minun rakkaalleni.

Huippumallina työskentelevä Emmi on viime päivinä jakanut rantalomakohteesta muitakin kuvia.

”Onnellisinta neljännesvuosisatasyntymäpäivää minun rakkaalleni.”

Emmi ja Mikael tapasivat vuoden 2012 kesällä. Mikael oli juuri allekirjoittanut ensimmäisen kolmivuotisen sopimuksensa Minnesota Wildin kanssa. Nyt he asuvat Minneapolisissa.

Jääkiekkoilija Mikael Granlund muistetaan erityisesti vuoden 2011 ilmaveivistään. Hän veti silloin MM-kisoissa kiekon ilmaveivillä Venäjän maaliin.

Lue lisää! Mikael Granlundin avovaimo Emmi Kainulainen on huippumalli: ”Tulisin hulluksi, jos minun pitäisi vain hoitaa kotia”

Ensimmäisenä Emmi Kainulaisen kuvapäivityksestä kertoi Iltalehti.

Suomalaislaulaja ja Norjan hiihtotähti voisivat olla kaksosia, osoittaa somessa jaettu mitalikuva.

Suomalaishiihtäjä Krista Pärmäkoski sijoittui lauantaina upeasti MM-hopealle. Naisten yhdistelmähiihdossa voitto meni norjalaiselle Marit Björgenille – joka muistuttaa yllättävästi suomalaislaulaja Maija Vilkkumaata.

Yhdennäköisyydestä kertoi kisapäivänä sosiaalisessa mediassa ensimmäisenä urheilumanageri Ville Ahtiainen, ja Maija Vilkkumaa jakoi kuvan edelleen omalla Instagram-tilillään myöhään lauantaina.

Mitalikolmikon keskellä näkyy norjalaishiihtäjä Marit Björgen ja kuvaan on kirjoitettu:

– Onnea @maijavilkkumaa kultamitalista.

Tunnuksina kuvassa ovat lahti2017, lookalike ja ei.

Maija Vilkkumaan, 43, ja Norjan suurimpiin hiihtotähtiin kuuluvan Marit Björgenin, 36, yhdennäköisyydestä innostuivat myös laulajan fanit:

– Ihan kuin Maijuli, sanoi yksi Instagram-käyttäjä kuvan alla.

– Mies tätä eilen naureskelikin, että ”katopa, Maija Vilkkumaakin tuolla”.

”Mies tätä eilen naureskelikin, että katopa, Maija Vilkkumaakin tuolla.”

Maija Vilkkumaan ja Marit Björgenin yhdennäköisyys on huomattu aiemminkin. Ainakin Kaksplus.fi:ssä vuonna 2010 nettikeskustelijat totesivat saman asian.

Norjan Marit Björgen voitti lauantaina naisten yhdistelmähiihdon maailmanmestaruuden Lahden MM-kisoissa. Kuva: Sanoma-arkisto
Norjan Marit Björgen voitti lauantaina naisten yhdistelmähiihdon maailmanmestaruuden Lahden MM-kisoissa. Kuva: Sanoma-arkisto

Julkinen esiintyminen New Yorkissa osoitti, että Barack Obaman suosio ei ole hiipunut.

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama sai hulppeat tervehdykset, kun hän saapui Manhattanille perjantaina.

Hän pysähtyi Viidennellä avenuella ja sadat ihmiset kerääntyivät hänen ympärilleen kuin rocktähteä tervehtien, kertoo People-lehti. Rennon oloinen Obama piti kädessään Starbucksin kahvikuppia, kun ihmiset kiljuivat hänen lähellään, osoittaa Business Insiderin toimittajan Allan Smithin video:

Myöhemmin perjantaina Obama yllätti teatterivieraat ja henkilökunnan Broadwaylla, kun hän saapui tyttärensä Malian kanssa katsomaan The Price -esitystä (suom. Hinta).

Teatterivierailusta kertoo ABC News.

Entisen presidentin ja tämän tyttären vierailu sai paljon huomiota sosiaalisessa mediassa, jossa teatterivieraat kertoivat nähneensä kaksikon.

Isä–tytär-kaksikko vieraili esityksen jälkeen myös teatterin takahuoneessa ja tapasi siellä näyttelijöitä. The Roundabout -teatteri julkaisi kuvan heistä näyttelijöidensä kanssa.

Näytelmäkirjailija Arthur Millerin The Price -draamassa Broadwaylla esiintyvät muun muassa näyttelijät Danny DeVito ja Mark Ruffalo.

– Meillä oli kunnia saada presidentti Barack Obama vieraaksi teatteriimme tänä iltana, The Roundaboutin Twitter-tilillä kerrotaan.

Kuvassa Barack ja Malia Obaman kanssa olivat näyttelijät Danny DeVito, Mark Ruffalo, Jessica Hecht ja Tony Shalhoub.

Obamat ovat viettäneet melkein hiljaiseloa siitä lähtien, kun he poistuivat Valkoisesta talosta. He ovat viihtyneet ainakin aurinkoisissa saaritunnelmissa: presidentin on nähty muun muassa harjoittelevan leijasurffausta miljardööri Richard Bransonin kanssa.