”Lapsentekopäätöstä tehdessä pärjääminen ei pelottanut. Se oli hyvä, sillä ilman pelottomuutta tyttäreni ei olisi syntynyt”, Jani sanoo. Kuva: Milka Alanen

Uupumus vei kansanedustaja Jani Toivolan keväällä sairauslomalle jo toisen kerran. Yksi syy uupumukseen oli yksinhuoltajan arki – ja se oli myös syy toipua nopeasti.

Kansanedustaja Jani Toivola, 38, olisi halunnut puhua istuntosalissa, muttei halunnut avata suutaan.

Mitä hän täällä oikein teki? Entä jos hän sanookin jotain väärää ja mokaa?

Se oli ensimerkki, josta Jani tajusi uupumuksensa viime keväänä. Työ, joka oli viisi vuotta aiemmin tuntunut niin tärkeältä, että näyttelijä oli lähtenyt ehdolle eduskuntaan ja päässyt läpi, aiheutti nyt epävarmuutta ja pelkoa virheistä. Sanottavaa olisi ollut, mutta paikka tuntui väärältä.

Jani itki polkiessaan töistä kotiin. Kun itku tuli, hän ei oikein edes tiennyt, mikä itketti. Yöt hän valvoi. Mieleen hiipi kuolemanpelko. Pinna lyheni, ja tyttärelleenkin hän kiukustui nopeammin.

Työpaikkalääkäri rullasi tuolinsa aivan Janin eteen, katsoi silmiin ja totesi: ”ei mitään hätää”.

– Sitten hän sanoitti 15 minuuttia, miltä minusta tuntuu ja mikä minulla on. Hän otti minut heti vakavasti ja oli aivan oikeassa. Se oli tärkeää, Jani sanoo.

Jani jäi eduskuntatyöstä kahden viikon sairauslomalle. Päätökseen kärjistyi sekä oman työn kriittinen arviointi että yli kahden vuoden yksinhuoltajuus pienen tytön isänä.

– Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon.

Kun Jani vielä samalla viimeisteli kirjaansa Musta tulee isona valkoinen, jossa hän käy läpi erilaisuuden kokemustaan Suomessa, tunteet kävivät hyvinkin syvissä vesissä:

Mitä jos irtisanoutuisin?

Jo toinen uupumusloma

Uupumus ei ollut Janille uutta.

Jo ensimmäisellä kaudellaan tuore kansanedustaja oli joutunut sairauslomalle samasta syystä. Elämänmuutos näyttelijästä harmaan pukumiehen rooliin oli vaikeampi kuin Jani olisi uskonut.

”Menetin persoonani yrittäessäni olla uskottava.”

– Olin ollut talossa vuoden ja yrittänyt sopeutua mahdollisimman hyvin. Pukeuduin oikein, katsoin miten muut toimivat ja yritin toimia samoin. Menetin persoonani yrittäessäni olla uskottava.

Taakkaa alkoi kertyä, kun Jani halusi auttaa kaikkia ja suhtautui kaikkiin tunteella. Jos hän halusi kerran tehdä politiikkaa inhimillisesti, hänen oli kuunneltava jokainen tarina. Ne jättivät jäljet ja tulivat uniin.

Sitten alkoi risoa se, että kaikille maailma ei näyttäytynyt samoin. Jos oli hätää ja kipeitä kokemuksia, oli myös tonnin toppatakkeja, joissa käveltiin ohi ihan vierestä. Eriarvoisuus ei tuntunut liikauttavan kaikkia.

Janille pahinta oli, kun luotto alkoi mennä paitsi omaan työhön, myös omiin arvoihin.

– Aloin miettiä, onko sitä maailmaa, johon uskoin, olemassakaan, ja muuttuuko maailma mihinkään.

Jani oli kuin piripintaan täytetty maitolasi, josta vähänkin hölskyttämällä läikkyi yli. Hän ei kyennyt keskittymään, vaan asiat tuntuivat leviävän. Siitä levottomuuden tunteesta ei saanut otetta.

Lopulta työkaveri ehdotti Janille työnohjausta. Sinne he sitten menivät yhdessä, kansanedustajat eri puolueista, ja kertoivat, mikseivät jaksa töissä.

– Oli lohduttavaa huomata, etten ollut ainoa, sillä aikuisen ihmisen on vaikea sanoa, ettei jaksa. Pelkäsin ihan kamalasti myös sitä, että julkisuudessa huomataan, että nyt se Idols-Toivola ei selviä.

– Jo silloin aloin kuitenkin miettiä, mitä vikaa tässä työssä on. En missään nimessä valita enkä uhriudu: itsehän tänne olen hakeutunut. Mutta sen sijaan, että vain toteaisimme, että työ uuvuttaa, eikö meidän pitäisi muuttaa työmme kulttuuria? Onko uupuminen vain heikkouden merkki vai olisiko myös järjestelmässä jotain vikaa? Jani miettii.

– Mitä ylipäätään kertoo yhteiskunnastamme, että kansanedustaja pelkää?

Lapsen vuoksi tasapainoon

Jo ensimmäisellä kerralla vyyhti alkoi purkautua, kun Jani oivalsi, ettei voi itse kantaa kaikkien taakkoja voidakseen kantaa itsensä. Hän muutti aikataulujaan, meni nukkumaan aiemmin, sanoi useammin ei ja livahti ihmisten tapaamisten välissä hetkeksi yksin huoneeseensa, maadoittumaan.

Kun uupumus iski nyt uudelleen, keinot sen suitsimiseksi olivat jo olemassa. Jani joogasi, teki kävelylenkkejä, luki Dalai Lamaa ja mietti, kuka hän itse on. Tilanne ei kuitenkaan ollut enää sama: nyt Jani oli tyttärensä yksinhuoltaja.

”Kyllä lapsikin reagoi, kun en voinut hyvin.”

Toisaalta juuri se lisäsi kuormitusta ja oli uupumuksen katalyytti, toisaalta lapsen vuoksi uupumuksesta oli päästävä nopeasti.

– Lapsi on peili minulle ja se, jonka kanssa näemme toisemme parhaimmillamme ja pahimmillamme. Kyllä hänkin reagoi, kun en voinut hyvin, ja minun oli etsittävä tasapainoa. Minähän olen hänet tähän maailmaan tuonut.

Jani rajasi iltojaan vieläkin tiukemmin ja päätti, että tee töitä kuin illan viikossa. Muut on pyhitetty palapeleille, kirjoille ja kikatukselle tyttären kanssa.

Se kaikki on pois kutsutilaisuuksista ja täysistunnoista, joissa saisi istua usein pitkälle iltaan, jos haluaisi. Se kuuluu työhön, mutta onko siitä hyötyä?

Samasta syystä, tasapainon hakemisesta, Jani alun perin kieltäytyi hakemasta toiselle kaudelle eduskuntaan. Kun hän oli vanhempainvapaan aikana ”kytkenyt sähköt pois päältä” ja palannut töihin paperivuorten ja järjettömän kiireen keskelle, tuntui absurdilta, etteikö olisi ollut yhtä tärkeää työntää aamupuuroa suuhun tai ehtiä päiväkotiin.

– Sitten sisuunnuin ja ajattelin, että tämä kuvio on pystyttävä järjestämään, kun niin tekevät muutkin.

Vuoden hän taas sinnitteli. Viime kevään unettomina öinä hän pyöritteli eduskunnan jättämistä oikeasti.

– Jos olisin normitöissä, olisin jo irtisanoutunut, mutta ei eduskunnasta voi. Eron anominen on ihan toisenlainen prosessi, ja rapauttaisi eduskunnan arvovaltaa, jos sieltä tempoilisi irti jokaisen syyn takia. Ja työn sisältö kiinnostaa minua edelleen, vaikka järjestelmästä en ole vakuuttunut.

Yllättävät tunteet

Lapsen tuloon liittyi monta yllätystä. Oli yllätys tai pikemminkin ihme, että Janin haave isyydestä toteutui näin. Hän ei uskaltanut uskoa siihen itsekään, mutta haaveili kyllä.

Kirjassaan Jani kertoo ensikohtaamisestaan lapsensa äidin kanssa. Hänet Jani löysi vastatessaan tuntemattoman naisen sähköpostiin. Lasta toivova nainen etsi isää, joka eläisi lapsen kanssa. Hänestä tulisi viikonloppuäiti.

Jani ja Kirsi tapasivat eduskunnassa kahvilla ja pullalla ja tunnustelivat, miten kemiat toimivat. Lapsi syntyi puolentoista vuoden kuluttua.

”En ollut valmistautunut tuntemaan mitään negatiivista tai epämiellyttävää.”

Ja kun siinä se nyt oli, synnytyslaitoksella ja pian lähdössä Janin mukaan, tunteiden kirjo yllätti. Vaikka Jani oli toivonut lasta hartaasti, rakkauden lisäksi hän tunsi myös ahdistusta ja pelkoa.

– En ollut valmistautunut tuntemaan mitään negatiivista tai epämiellyttävää, hän sanoo.

Sillä hetkellä mieleen tuli oma isä, joka oli jättänyt Janin ja äidin, kun Jani oli vasta kaksivuotias.

– En tietenkään ymmärrä, miten oman lapsen voi hylätä, mutta sillä hetkellä ymmärsin, että hylkäämistä on varmasti edeltänyt paljon erilaisia ahdistuksen ja negaation tunteita, jotka ovat kasautuneet niin, että isä on lähtenyt. Sillä hetkellä näin, ettei mikään ole mustavalkoista.

Janilla oli paljon kokemusta lapsista ja heidän hoidostaan, mutta mikään ei lopulta valmentanut siihen vastuuseen, jota hän yksinhuoltajana tunsi. Totaalisuus iski päälle arjessa ja ihan tavallisissa asioissa. Kun kumppania ei ole, yhtenäkään aamuna ei voi sanoa, että nyt on sinun vuorosi.

– Ei arki mennyt niin kuin olin etukäteen kuvitellut. En tietenkään luullut, että lapsen kanssa käydään vähän keinumassa vaan elämään kuuluu vaikeuksiakin, mutta ennen kuin saa lapsen, ei voi tietää, miten itse mihinkin tilanteeseen reagoi. Jos on oppinut kuvittelemaan itsestään asioita, voi olla aika järkyttävää, että löytää myös paljon sellaista, mistä ei pidä.

– Kuvittelin esimerkiksi etukäteen, että osaan hoitaa monta asiaa luontevasti samaan aikaan, mutta nyt olen joutunut vakuuttelemaan itsellenikin, että kyllä tästä selvitään.

Mutta tietämättömyys oli hyväkin asia, Jani nauraa.

– Lapsentekopäätöstä tehdessä pärjääminen ei pelottanut. Se oli hyvä, sillä ilman pelottomuutta tyttäreni ei olisi koskaan syntynyt.

Yhteys äitiin löytyi

Yksinhuoltajuuden takia Jani alkoi ymmärtää äitiäänkin. Välit eivät ole olleet aina ruusuiset, vaikka rakkaat kyllä. Lapsen on usein vaikea nähdä, mitä vanhempi näkee. Sama toimii toisin päin.

Jania kiusattiin 80-luvun Helsingissä ja 90-luvun Porvoossa ihonvärin takia. Sen päälle Janin taiteellisuus puski läpi. Se lisäsi pilkkaa.

Loukkaavia sanoja paremmin Jani muistaa kuitenkin hiljaisuuden ja sen, että hänet usein sivuutettiin. Olo oli näkymätön.

Puhumattomuutta oli paitsi ulkopuolella, myös kotona. Se tuntui kaikkein pahimmalta. Ei puhuttu isästä, ei näkymättömyydestä, ei siitä, mitä Jani taisi omasta sukupuolestaan jo ala-asteella ajatella. Nuoruuden kuohuissa Jani syytti äitiään välinpitämättömyydestä ja oli vihainenkin.

”Vasta silloin tajusin, mitä oma äitini on joutunut kantamaan.”

Padot aukesivat, kun New Yorkissa opiskellessaan Jani lähetti äidille kirjeen. Äiti soitti, itki ja pyyteli anteeksi. Niin teki Janikin. Samaan aikaan Jani löysi rohkeuden alkaa elää miessuhteissa avoimesti ja lensi Suomeen kertomaan sen. Hän huusi jo äitinsä rappukäytävässä, että olen muuten homo.

– Äiti katsoi minua hetken hölmistyneenä ja käski väistämään, että saa oven kiinni. Hän oli aavistanut sen jo kauan sitten ja oli iloinen, että luotin niin, että kerroin hänelle.

Todellinen yhteys aukesi ensimmäisenä jouluna tyttären syntymän jälkeen, kun vauva oli vajaan kuukauden. Jani purskahti itkuun ja myönsi, että häntä pelottaa niin, että se lamaannuttaa eikä hän tiedä, onko hänestä kaikkeen.

Äiti nappasi Janin syliinsä, halasi ja sanoi yksinkertaisesti, että ”minä tiedän”. Se riitti.

– Vasta sillä hetkellä tajusin, mitä oma äitini on joutunut tekemään ja kantamaan. Miten epävarma, neuvoton ja pelokas hänen on täytynyt olla kasvattaessaan minua yksin? Kenelle hän on voinut puhua tai keneltä hän on saanut apua? Jos oma lapseni on minulle peili, joka näkee minut pahimmillani, minä olen ollut se sama peili omalle äidilleni.

Äiti eli elänyt myös erilaisessa ympäristössä. Jo pelkkää yksinhuoltajuutta katsottiin vielä 70–80-lukujen taitteessa vähän vinoon.

– Puhumattakaan siitä, että poika on musta. Nyt ympäristö on muuttunut. Toisaalta se on muuttunut kovemmaksi: jos äitini sai kuulla yksittäisiä kommentteja kasvotusten mustasta lapsesta, nyt lapset kuulevat vihapuhetta ihan yleisesti. Yhden tuttavani adoptiolapsi näki kyselytuntia ja alkoi miettiä oikeuttaan olla olemassa.

Kiitos avusta

Jani sanoo, että suun avaaminen on ollut ainoa keino selvitä. Siksi hän nytkin puhuu uupumuksestaan ja kokemistaan vaikeuksista. Hän ei halua toistaa menneisyyden virheitä ja hiljaisuutta.

– Olen saanut äidiltä paljon henkistä tukea sen jälkeen, kun uskalsin avata suuni. Ja nyt kun puhumattomuus on rikottu, se on kuule meillä se äiti, joka haluaisi puhua kaikesta koko ajan, Jani nauraa.

”Mitä enemmän meillä on rakkautta, sitä helpompaa meidän on olla.”

Tytär taas höpöttää kaikille vastaantuleville lapsen luottavaisuudella. Se on Janista kiusallistakin, jos hän haluaisi vain olla.

Jani itse on osannut pyytää ympäriltään kaiken avun, jota tarjolla on. Kaikkivoipaisuus on kadonnut ajat sitten.

– Tarvitsemme paljon apua, ja otan kiitollisena vastaan kaiken, mitä annetaan. Äiti, siskot ja tyttäreni kummit auttavat paljon. Olen jo ajat sitten tajunnut, että mitä enemmän meillä on rakkautta ympärillämme, sitä helpompaa meidän on olla, vaikka lähtökohtaisesti olemme kaksikko.

Myös käsitys perheestä on laajentunut. Siihen kuuluvat myös entisen isäpuolen vanhemmat, joita Jani kutsuu isovanhemmikseen. Oma biologinen suku löytyi kahdeksan vuotta sitten, kun Jani tapasi veljensä Berliinissä ja isänsä suvun Keniassa. Isä on jo kuollut, mutta isänisä hengissä.

Suku on yhteyksissä silloin tällöin.

– Juuri sain yksi päivä tekstiviestin serkultani, että miten menee. Oli ihan hullua ajatella, että hän tekstailee siellä Afrikassa. Minä kävelin samaan aikaan Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä.

Jani Toivola

  • Syntyi Vaasassa 27.11.1977
  • Asuu Helsingin keskustassa kahdestaan tyttärensä kanssa.
  • Vihreiden kansanedustaja, näyttelijä.
  • Harrastaa joogaa ja meditaatiota.
  • Kirja Musta tulee isona valkoinen ilmestyi juuri.
Myös loppuun palellut

Uupumus vei Jani Toivolan sairauslomalle: ”Itkin polkiessani töistä kotiin ja valvoin yöt”

Aika vastuuton lapsenhankintakeino...niin oli kyllä itsellänikin, kun kuvittelin aikoinani pelastavani avioliittoni, kunhan toinen lapsi olisi syntynyt. Ei toiminut liitto, mutta yksinhuoltajana ilman elatusmaksuja sain lapseni täyspäisinä yhteiskuntakelpoisiksi. Muistan kyllä pari kertaa harkinneeni luovuttamista, kun muotibuumi irtisanomisiin "taloudellisista ja tuotannollisista syistä" alkoi. Nyt olen "päässyt" eläkkeelle, lapset jo keski-ikäisiä ja pärjäävät lapsineen kohtuullisesti...
Lue kommentti
Testattu

Uupumus vei Jani Toivolan sairauslomalle: ”Itkin polkiessani töistä kotiin ja valvoin yöt”

Lapset eivät ole lemmikkejä. Niitä ei voi siirtää sivuun oman elämänsä tieltä. Asiat tulisi kyetä priorisoida. Ensin lapseni, joka ei vielä pysty itsenäiseen elämään. Työ, joka mahdollistaa toimeentulon, mutta huomioi perhesuhteeni. Sen jälkeen muu, mikä elämässäni on tärkeää. Aikaa ei vuorokaudesta jää paljon omille intohimoille. Ne toteuttaa univelkana huomioiden ettei seuraavan päivän velvoitteet ole uhattuna. Tämä ei ole unelma vaan elämää, johon on sopeuduttava.
Lue kommentti

Huippumalli haussa -ohjelman uusi juontaja, malli Maryam Razavi seurasi kahden vuoden ajan 16-vuotiasta Olivia Orasta ja tämän elämää Instagramissa.

Mallina tunnettu, hiljattain uudeksi Huippumalli haussa -ohjelman juontajaksi valittu Maryam Razavi on ohjannut dokumentin The Perfect Selfie. Hän ja ohjaaja-kuvaaja Jenni Salonen seurasivat kahden vuoden ajan taidemaalari Johanna Oraksen tytärtä Olivia Orasta, joka oli kuvausten alkaessa 16-vuotias.

Dokumentissa tutkitaan Olivian suhdetta sosiaaliseen mediaan, erityisesti Instagramiin. Sen on tuottanut Mikko Leppilampi.

– Minua kiehtoo tietää, miltä tuntuu kasvaa aikuiseksi, kun koko maailma katsoo. Siinä täytyy olla aivan hirveät paineet. Nykymaailma on teineille somen takia raaempi kuin omassa nuoruudessani. Instagram-feedejä selatessa on varmaan aika riittämätön olo, kun oma arkielämä ei näytä samalta, Maryam pohtii.

Maryamin mielestä Instagramin ja Snapchatin tarkoitus on tuottaa iloa, mutta mitään oikeaa ja aitoa niissä ei itsestä jaeta.

”Somessa otetaan kantaa, muttei näytetä omaa surua ja epävarmuutta.”

– Some on uusi 15 minuuttia julkisuudessa. Siellä kaikki on mielivaltaista – siitä ei saa otetta, sillä se on tavallaan todellisuutta muttei kuitenkaan. Some on esteettinen paikka, jossa otetaan kantaa, muttei näytetä omaa surua ja epävarmuutta. Olen onnellinen, että sain itse kasvaa aikuiseksi ilman sitä.

Ei filttereille

Maryam itse käyttää Instagramia eniten työvälineenään, sillä mallina ja stylistinä työskennellessä kuvat puhuvat puolestaan.

– Instagramissa jaan mielelläni sisältöä, joka toivottavasti ilahduttaa muita arjen keskellä, kuten inspiroivia sitaatteja ja kauniita kuvia. Filttereitä en käytä. Muutenkin jaan paljon behind the scenes -kuvia ja yksittäisiä hetkiä, jotka eivät ole tarkkaan suunniteltuja ja rakennettuja.

Somekanavat ovat Maryamille myös keino tutustua etukäteen esimerkiksi uuteen valokuvaajaan ja tämän kuvaustyyliin.

– Tajuan kyllä niitäkin, jotka eivät halua olla esimerkiksi Facebookissa, sillä ymmärrän yksityisyyden arvon. Nämä ovat veteen piirrettyjä viivoja.

The Perfect Selfie DocPoint -dokumenttielokuvafestivaaleilla perjantaina 27.1.

Kun Happoradio-yhtyeen Aki Tykistä tuli isä, levynteko meni hetkeksi hyllylle. – Kun on vastasyntynyt lapsi hoidettavana, ei paljon riimittely kiinnosta.

Happoradio-yhtyeen Aki Tykistä, 41, tuli isä bändin uuden levyn Kauniin kääntöpiirin tekemisen aikana. Isyys pisti Akilta pasmat niin sekaisin, ettei hän hetkeen pystynyt sanoittamaan ollenkaan.

– Kun on vastasyntynyt lapsi hoidettavana, ei paljon riimittely kiinnosta. Kolmeen kuukauteen en pystynyt tekemään yhtään biisejä, sillä halusin keskittyä vain poikaani. Muu maailma sai odottaa. Alkusokista toivuttuani pääsin kyllä taas työn pariin, Aki muistelee.

Isäksi tulo näkyy Akin mukaan levyllä muutenkin. Mukana on pojan nimeä kantava kappale, Leevin laulu. Nyt Leevi on kahdeksan kuukauden ikäinen.

– Vanhemmuus on elämän suurimpia muutoksia. Koko levy käsitteleekin sitä, mitä tuoreena isänä ajattelen: että elämä on täynnä äärimmäistä onnea ja samaan aikaan ääretöntä pelkoa sen kaiken menettämisestä. Sitä ristiriitaa kuvaa albumin nimikin.

”Kehitymme eniten, kun saamme itse tehdä omat virheemme.”

Kauniin kääntöpiiri on Happoradion seitsemäs levy, ja bändi tuotti sen kokonaan itse. Edellisellä Elefantti-levyllä he käyttivät tuottajaa, mutta totesivat tämän tyylin tuntuvan paremmalta.

– Kehitymme eniten, kun saamme itse tehdä omat virheemme. Se on työlästä, mutta erehdyksen ja yrityksen kautta löytyy myös paljon hienoja asioita.

Osallistuva isä

Isänä Aki uskoo olevansa osallistuva. Hän arvelee voivansa osallistua poikansa elämään jopa enemmän kuin perustoimistotyössä, koska hän on arkipäivät kotona. Sanoituksiakin Aki kirjoittaa yleensä öisin.

– Kyllä minä vaippaa vaihdan yhtä paljon kuin vaimokin. Toki äiti imetyksineen on tässä vaiheessa lapselle vielä ykkönen, mutta yritän kompata häntä parhaani mukaan. Olemme onnekkaita myös siksi, että poika nukkuu kahdentoista tunnin yöunia parilla havahduksella. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys.

Petra Gargano seurasi Robinin uraa kauhulla, koska tietää omasta kokemuksestaan, ettei teinitähteys ole helppoa.

Uudet Vain elämää -artistit julkistettiin tänään sunnuntaina, ja yksi artisteista on Petra Gargano, 31. Petra on julkaissut kolme sooloalbumia, mutta parhaiten hänet muistetaan Tiktak-yhtyeestä. Kun Tiktak allekirjoitti levytyssopimuksen, Petra oli vasta 13-vuotias. Petran Vain elämää -kollega, Robin, oli myös 13-vuotias, kun tämän Frontside Ollie -hitti julkaistiin. Petra kertoo, että seurasi Robinin uran alkua kauhulla.

– Robin alkoi tehdä sooloartistina samaa, mitä me tehtiin bändin kanssa, niin olen kauhulla miettinyt, miten tuo ihminen voi tuon pyörityksen keskellä kasvaa järkeväksi aikuiseksi ihmiseksi, Petra kertoo Nelosen videolla.

Sittemmin Petra on ajatellut, että ehkä syytä huoleen ei ole.

– Mulla on sellainen käsitys, että hän on äärettömän kunnianhimoinen ja mukava. On ollut niin siistiä nähdä, miten upee tyyppi, jalat maassa – ja jotenkin lämmin ja sydämellinen fiilis hänestä tulee.

2885177
Kenen artistin kappaletta Petra jännittää eniten? Katso video! Video: Nelonen

Petran ja Robinin lisäksi kuudennella Vain elämää -kaudella nähdään Samu Haber, Irina, Laura Voutilainen, Olli Lindholm ja Nikke Ankara.

Vain elämää alkaa Nelosella 21. huhtikuuta.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

 

Kirjailija Joonas Konstigin perheessä syödään paljon lihaa, sisäelimiä ja eläinrasvaa. – Teen suurimman osan ruuistamme itse.

Kirjailija Joonas Konstig, 39, opetteli tekemään ruokaa, kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyi seitsemän vuotta sitten.

– Teen suurimman osan ruuistamme itse. Koetan tarjota lapsilleni parasta mahdollista ruokaa.

Joonaksen mittapuulla paras mahdollinen ruoka on lyhyesti kuvailtuna sellaista, jonka ”isoäitikin tunnistaisi ruuaksi”. Hänen kolmilapsisessa perheessään syödään margariinin sijaan voita sekä vähemmän viljoja ja sokereita kuin virallisissa ravitsemussuosituksissa.

– En silti tee lapsille ruuasta mitään numeroa. Päiväkodissa he syövät samat leivät ja kiisselit kuin muutkin.

Joonas Konstig tunnetaan erityisesti ruokakolumneistaan, joita hän puolentoista vuoden ajan kirjoitti Helsingin Sanomien verkkoon. Niissä hän usein ylisti lihansyönnin paremmuutta verrattuna trendikkääseen kasvispainotteiseen ruokavalioon. Joonas oli itse ideologisista syistä kasvissyöjä 17–25-vuotiaana.

”Kasviksissa on yllättävän vähän vitamiineja ja mineraaleja lihaan verrattuna.”

– Se oli niihin aikoihin, kun ensimmäiset turkistarha-aktivistit tekivät iskuja kettutarhoille. Tunsinkin heitä. Sittemmin ideologia hiipui. Lähdin Venäjälle kielikurssille ja tiesin, että siellä on vaikea saada kasvisruokaa. Palasin lihansyöntiin kananmakuisilla nuudeleilla ja einessavuporokeitolla.

Nykyisin Joonas on sitä mieltä, että laadukas luomu- ja riistaliha on ravitsemuksellisesti parempi ruokavalion perusta kuin pelkät kasvikset.

– Kasviksissa on yllättävän vähän vitamiineja ja mineraaleja lihaan verrattuna.

Yksi tärkeä ruokamuisto liittyy juuri ravitsevaan ruokaan.

– Kun vaimoni synnytti ensimmäisen lapsemme, paistoin hänelle rotinoiksi verilettuja kirkastetussa voissa ja tarjosin ne täysmaidon ja puolukkasurvoksen kanssa. Rotinoiden ideanahan on tarjota ruokaa, joka vahvistaa synnyttänyttä.

”On vähän tekopyhää, ettei itse pysty tappamaan eläintä, jonka aikoo syödä.”

Joonas myös metsästää itse.

– Olen sivari ja opettelin metsästämään aikuisena.

Perheen myötä metsästys on vähentynyt, sillä jahti vaatii aina aikaa. Joonas käy Pohjois-Karjalassa ampumassa metsälintuja ja ”Forssan takana” jänispassissa.

– On vähän tekopyhää, ettei itse pysty tappamaan eläintä, jonka aikoo syödä.

Myös kasviksia voi kasvattaa itse Espoon maillakin.

– Meillä on lavapuutarha Espoossa kerrostalossa. Sieltä saadaan porkkanaa, mustajuurta ja punajuurta, josta teen paistosta jauhelihan ja homejuuston kanssa.

Joonakselta ilmestyi viime vuonna kirja Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä. Kulttuuriantropologiaa opiskellut kirjailija summaa siinä lähes kaiken, minkä ruuasta tietää. Tietoa on paljon, sillä hän on ollut erittäin kiinnostunut ruokaan liittyvistä asioista parikymmentä vuotta.

– Jätän silti lukijan itsensä päätettäväksi, miten haluaa syödä.

Suosikit maailmalta

”Vihreä thaicurry. Resepti on tuliainen häämatkalta. Siihen tarvitaan ehdottomasti thai-munakoisoja ja kaffirlimenlehtiä.

Ruotsalaista tillilihaa teen reseptillä, joka on voittanut jonkin Ruotsin paras tilliliha -kilpailun. Tosin oikaisen vähän, koska alkuperäisessä reseptissä sen tekeminen kestää kolme päivää. Tillilihassa tärkeää ovat etikan ja tuoreen tillin oikeat määrät.”

Lue ja poimi tillilihan resepti: Kirjailija Joonas Konstig väittää, että tilliliha ja munuaiset ovat herkkua – uskotko?

Vartin bravuuri

”Pilko mitä tahansa juureksia ja lihoja uunipataan, peitä lihaliemellä, mausta ja laita uuniin, joka hoitaa loput itsestään. Valmisteluun ei mene edes sitä 15 minuuttia. Mitä matalampi lämpö ja mitä pidempään ruoka on uunissa, sitä ihanampaa tulee.”

Ruokaturhake

”Ruokakerma on vedellä jatkettua kermaa. Halvemmaksi tulisi jatkaa se itse kraanasta.”

Aina kaapissa

”Thaimaalainen kalakastike. Laitan sitä kaikkiin kalaruokiin, kuten uuniloheen ja kalakeittoon, ja tietysti aasialaisiin ruokiin. Toinen on voi. Vaimoni sanoo, että on turvallinen olo, kun jääkaapissa on voita. Jos sitä on vain pieni nokare, tulee levottomaksi. Voi tekee mistä tahansa hyvää.”

12 reseptiä

”Kun hallitsee 12 reseptiä, niillä pystyy pyörittämään monipuolista arkiruokailua.”

Kuka kylään?

”Unelmieni ruokavieras olisi Leopold Bloom, päähenkilö James Joycen romaanista Odysseus. Bloom on suuri sisäelinten ystävä. Tarjoaisin hänelle munuaisrisottoani.”

Ruokapahe

”Ipa-oluita on tullut viime aikoina juotua turhan paljon, noin pullollinen päivässä. Viljat eivät ylipäätään ole minulle kovin hyväksi, ja ipa-oluissa on paljon humalaa, jossa on taas paljon estrogeenia. Se on naishormoni, joten en ehkä tarvitse sitä hirveästi lisää kehooni.”

Ei uppoa

”En tykkää, kun suolaista ja makeaa yhdistetään, tyyliin salaattiin laitetaan vesimelonia. Säilykeananas taas ei vie minua Havaijille vaan tikkurilalaisen pizzerian takahuoneeseen.”

2 x paras tarvike

1. ”Scanpanin titaaninen paistinpannu on paras tefloniton pannu, jossa on tarttumaton pohja. Pannu on käytössä kaksi kertaa päivässä, aamiaismunakkaissa ja yleensä päivällisen teossa, joten se kestää meillä pari vuotta.”

2. ”Jäätelökone. Kun luin jäätelöpakettien lisäainelistoja, aloin tehdä jäätelöä itse. Sitä tehdään meillä viikottain keltuaisista, kermasta, valitusta makuaineesta sekä hunajasta tai raakasokerista.”

Kumman valitset, Joonas Konstig?

Pääruoka vai jälkiruoka? ”Pääruoka. Jälkiruokaa en arkisin tarvitse.”

Reseptistä vai improvisoiden? ”Käytän reseptejä, mutta osaan perusarkiruokamme ohjeet ulkoa. Hyödyllisimpiä ovat keittotaidon perusteista kertovat kirjat, joista voi selvittää, mitä tarkoittaa vaikka poreiluttaminen tai julienneksi leikkaaminen.”

Aamu- vai iltapala? ”Aamupala. En koskaan kyllästy aamupalaani, joka on munakas, vihreää teetä ja pala 90 % tummaa suklaata. Syömme myös kaurapuuroa, mutta se on vaikea laji. Jos sitä syö liian vähän, on tunnin päästä nälkä, ja jos sitä syö liikaa, haluaa mennä takaisin nukkumaan.”

Ravintola- vai koti-illallinen? ”Koti-illallinen, ehdottomasti. Kotona tietää, mitä saa, se on edullisempaa, ja ruokaa on varmasti tarpeeksi. Muuten pitää järjestää lastenhoitaja, lähteä kaupunkiin ja palata takaisin nälkäisenä.”

Joonas Konstig

39-vuotias kirjailija.

Kirjoittanut romaaneja ja tietokirjoja, uusin Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä (Kosmos) ilmestyi viime vuonna. Naimisissa, kolmen lapsen isä. Perhe asuu Espoossa.