Eini haluaa näyttää hyvältä aina myös kotioloissa: "En käytä koskaan collareita. Kotonakin päälläni on farkut, trikoot tai nahkahousut. Haluan aina pukeutua näyttävästi ja naisellisen tyylikkäästi." Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki / IS
Eini haluaa näyttää hyvältä aina myös kotioloissa: "En käytä koskaan collareita. Kotonakin päälläni on farkut, trikoot tai nahkahousut. Haluan aina pukeutua näyttävästi ja naisellisen tyylikkäästi." Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki / IS

Einin melkein 40-vuotiseen uraan on mahtunut paljon iloa sekä surua. Sunnuntaina hän tavoittelee Suomen euroviisuedustajan paikkaa Uuden musiikin kilpailussa.

– Odotan finaalia levollisena. Toivottavasti siellä on sama iloinen tunnelma kuin karsinnoissa. Meillä oli silloin hyvät bileet! Eini Pajumäki, 55, nauraa.

Eini, jos joku, tietää mitä tarkoittaa puhuessaan hyvistä bailuista. Hän on ollut Suomen musiikkitaivaan kiistaton diskokuningatar jo 70-luvulta saakka. Vaikka Einin nuorekkaasta ulkonäöstä ei ehkä ihan heti uskoisi, hän on tehnyt musiikkia jo viidellä vuosikymmenellä.

”55-vuotias on minun mielestäni edelleen nuori.”

Eikä tahti näytä alkuvuosista hidastuvan. Sunnuntaina Eini skabailee Uuden musiikin kilpailun finaalissa kappaleella Draamaa. Voitto tarkoittaisi hänen singahtamistaan Suomen edustajana toukokuussa järjestettäviin euroviisuihin. Kävi kilpailussa miten kävi, kesällä tiedossa on pitkä keikkakiertue.

– Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta kyllä minä aion jatkaa samalla tavalla niin kauan kuin pysyn kunnossa. 55-vuotias on minun mielestäni edelleen nuori. Joku sanoi minulle, että tulen varmaan vielä rollattorinkin kanssa keikoille. Hän taitaa olla oikeassa, Eini nauraa.

Syntymää ja kuolemaa

Eini juhlii ensi vuonna 40-vuotista laulajanuraansa. Vuosien varrelle on mahtunut sekä hyviä että huonoja aikoja niin henkilökohtaisessa elämässä kuin urallakin. Yksi vaikeimmista hetkistä elämässä tuli eteen 16 vuotta sitten.

Einin toinen lapsi syntyi eräänä heinäkuun aamuyönä vuonna 1999. 12 tuntia myöhemmin Einin sai kuulla äitinsä nukkuneen pois.

– Tilanne oli todella järisyttävä. Olin varmaankin jollain tavalla sokissa enkä tiennyt, miten minun pitäisi tai mitä saisin tuntea. Saisinko olla onnellinen lapsesta vai pitäisikö minun itkeä? Se oli hirveän vaikea tilanne, Eini muistelee.

– Poikani syntymä oli todella odotettu asia, ja olin siitä valtavan onnellinen. Samaan aikaan hormonini heittivät miten sattuu synnytyksen takia. Kun sain kuulla äidin kuolemasta, en osannut reagoida muuten kuin sanomalla hiljaa aijaa.

”Suuri suru olisi voinut vaikuttaa siten, että maito olisi lakannut tulemasta.”

Einin äiti oli sairastellut jo pitkään, mutta silti tytär ei ollut osannut varautua hänen poismenonsa. Asian käsitteleminen jäi lopulta puolitiehen, koska hänen mielessään pyöri kainaloon kapaloitu pienokainen.

– Suuri suru olisi voinut vaikuttaa siten, että maito olisi lakannut tulemasta. Päätin, että minun on pakko yrittää pitää itseni kasassa, ettei mitään sellaista tapahdu.

Myöhemmin sairaalassa kyyneleet kohosivat Einin silmiin. Eini ei kyennyt kylvettämään vastasyntynyttä vauvaansa tai vaihtamaan hänen vaippaansa. Jonkun piti olla jatkuvasti vieressä auttamassa. Eini tunsi voimakasta pelkoa siitä, että pudottaisi lapsensa lattialle ja tärisi kauttaaltaan.

– Olin varmasti sokissa. Kehoni reagoi siihen, mutta en saanut tunteita ulos itsestäni.

Musertavaa surun hyökyaaltoa Eini ei koskaan kokenut. Äidin hautajaisissa Eini imetti vauvaansa ja järjesti asioita tavalliseen tapaan. Hän ei missään vaiheessa puhunut menetyksen aiheuttamasta surusta läheisilleen. Aina jonkun kysyessä hän vakuutteli kaiken olevan hyvin.

– Toimin kuin robotti. Puhdistavaa itkua ei tullut.

Surun hyökyaalto

Seitsemän vuotta myöhemmin myös Einin isä siirtyi ajasta iäisyyteen. Kuullessaan suru-uutisen Eini oli juuri astumassa keikkalavalle. Hän päätti hoitaa keikan kunnialla, mutta sillä kertaa lavalla ei kuultu ainoatakaan rakkauslaulua. Vauhdikkaita kappaleitaan esittäessä itku oli helpompaa pitää loitolla.

”Käsittelin isän kuoleman kohdalla myös äidin poismenoa.”

 – Kun isä kuoli, tunnemyrsky oli todella voimakas. Olin kuin vapiseva haavanlehti. Se sai minut miettimään, oliko isä todellisuudessa minulle tärkeämpi kuin äiti, vaikka aiemmin olin ajatellut toisin, Eini kertoo.

– Jossain vaiheessa ymmärsin, että käsittelin isän kuoleman kohdalla myös äidin poismenoa. Silloin se kaikki tuli vihdoin ulos, ja sain tilaisuuden surra kunnolla.

Kun isän hautajaispäivä koitti, Eini tunsi olonsa vapautuneeksi.

– Lukot sisälläni alkoivat vihdoin purkautua. Suru sai luvan tulla ulos, ja itkin vähän väliä.

– Samaan aikaan, kun olin isän kuolemasta surullinen, tunsin itseni onnelliseksi siitä, että pääsin eroon äidin kuolemasta aiheutuneesta tunnelukosta.

Neljänkympin opetus

Nyt Einin isänkin kuolemasta on kulunut jo kymmenen vuotta, ja Eini on oppinut elämään asian kanssa.

– Edelleen esimerkiksi äitienpäivänä ja poikani syntymäpäivänä äidin kuolema liikuttaa minua. Totta kai isä oli minulle myös rakas, mutta äiti oli vielä lähempänä minua, Eini kertoo.

”Uskon sairauden syntyneen suremattoman surun takia.”

Vanhempien poismeno toi Einin elämään sekä hyvää että pahaa. Isän kuolemasta seurannut voimakas tunneaalto sai hänen kehonsa voimaan huonosti.

– Minua alkoi vaivata refluksitauti, joka poltti äänihuuliani. Uskon sen syntyneen suremattoman surun takia. Joudun syömään vaivaan edelleen lääkkeitä koko ajan.

Vaikeudet kuitenkin vahvistivat Einin itsetuntoa. Aiemmin kiltin tytön syndroomasta kärsinyt Eini ymmärsi äitinsä poismenon jälkeen, että hänestä löytyy vahvuutta.

– Minulla oli silloin kova vastuu pienestä lapsesta, kouluikäisestä tytöstä ja työstäni. Ajattelin, että nyt on pakko mennä eteenpäin ja jaksaa. En päästänyt itseäni murtumaan.

”Aiemmin kiltteyteni oli uralleni hidaste.”

Oma vahvuus vaikeassa paikassa näytti Einille, että hän pystyy mihin vain. Se auttoi häntä myös satsaamaan kovemmin omaan musiikkiuraan.

– Aiemmin en osannut taistella omasta puolestani. Minulla oli huono itsetunto ja vähättelin itseäni. En osannut olla tarpeeksi päättäväinen esimerkiksi levyjen tekemisessä. Kiltteyteni oli uralleni hidaste.

– Nelikymppisenä ja äidin kuoleman läpikäyneenä ymmärsin vihdoin, että minä pystyn vastaamaan itse itsestäni. Siinä vaiheessa kasvoin suoraselkäiseksi naiseksi ja hylkäsin ikuisen miellyttäjän roolini. Nykyään minun ei tarvitse enää miellyttää kaikkia ja voin sanoa mielipiteeni suoraan, Eini hymyilee.

Ylpeä viisikymppinen

Pitkän uransa varrelta Eini katuu ainoastaan yhtä asiaa: 80- ja 90-luvun taitteen konservatiivista jakkupukuaikaa.

 – Se oli sellaista aikaa, että kaikilla vakavasti otettavilla piti olla jakku- tai housupuku päällä eikä saanut näyttää mitään. Enää en sellaista päälleni ottaisi. Nyt, kun on vahva itsetunto, voin laittaa päälleni hyvin sähäkkää vaatetta ja kantaa tyylini ylpeydellä, Eini sanoo.

Einin päällä ei tosiaan jakkupukuja nähdä. Lavalla hänellä on usein jalassaan mikromittaista shortsia ja paljon koruja. Seksikkyys ja näyttävyys ovat osa hänen esiintymistyyliään.

”Haluan välittää viestiä, ettei ikätovereideni tarvitse välittää muiden mielipiteistä.”

– Tiedän, että olen jo ikääntynyt nainen. Haluan välittää pukeutumisellani viestiä ikätovereilleni, ettei heidän tarvitse välittää muiden mielipiteistä valitessaan itselleen mieluisia asusteita. Jokainen saa olla sitä, mitä itsestä tuntuu. Kannan ikäni ylväästi ja haluan näyttää, mitä olen sisimmässäni, hän sanoo.

Vanhenemista Eini ei stressaa ensinkään. Hän pitää huolta terveydestään kuntosaliliikunnalla ja syömällä terveellisesti. Kevyt ruokavalio ja punaisen lihan karttaminen toimivat hänelle parhaiten.

– Tietenkin maan vetovoima alkaa jo vaikuttaa – sitä vastustan hyvällä ryppyvoiteella. Terve itsevarmuus ja hymy ovat kuitenkin ihmisessä kaikkein kauneinta.

Eini

  • Laulaja syntyi 29.9.1960 Pellossa.
  • Tuli tunnetuksi vuoden kappaleellaan Yes Sir, alkaa polttaa.
  • Sai vuonna 2002 Eini ensimmäisen kultalevynsä kokoelmastaan Hitit. Vuonna 2012 sama kokoelma oli myynyt platinaa.
  • Kilpailee UMK:ssa kappaleella Draamaa.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.