Lisääntyneet tulot ovat helpottaneet Niina Lahtisen ja Aku Hirviniemen arkea. "Jos toiselta loppuisivat työt, enää ei tarvitsisi pelätä millä ostaa lapsille ruuat. Kuva: Jouni Harala

Näyttelijä Niina Lahtinen oppi pihistelemään jo lapsuudessa. Enää hänen ei kuitenkaan tarvitse laskea kaupassa, uskaltaako ostaa kalliita cashewpähkinöitä.

Näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen, 34, on ollut näyttelemisen kanssa tekemisissä oikeastaan koko elämänsä, mutta vasta viime vuosina se on alkanut tosissaan tuoda hänelle tuloja. Kun Niina aikanaan pestattiin Riihimäen Nuorisoteatterin toiminnanjohtajaksi, hänen palkkansa oli 1 700 euroa kuussa.

– Kieltämättä minua naurattivat ministeritason kyseenalaistukset alle 2 100 euron kuukausiansioista. Edelleen yritän pitää elintasoni sellaisena, että minulla olisi köyhänä apurahataiteilijanakin siihen varaa. Ikinä ei tiedä, milloin koomikon naama alkaa kyllästyttää ja työt loppuvat. Siksi tilini ei koskaan näytä nollaa, Niina kertoo.

Lapsuudenkodissa ei törsäilty

Vaikka Niina voidaan nykytienestiensä perusteella luokitella hyvätuloiseksi, hän ei pahemmin törsäile. Niina pitää kulut kurissa kulkemalla julkisilla, ostamalla vaatteita vain tarpeen mukaan ja asumalla huokeassa omakotitalossa Riihimäellä.

– Saattaa olla, että taipumukseni pihistellä ja säästää laihojen päivien varalle tulee lapsuudestani. Vanhempani olivat pienituloisia duunareita, eikä meillä ollut koskaan varaa ylimääräiseen. Yritän yhä pitää elintasoni ja kuukausittaiset kustannukseni alhaisina, enkä osta oikeastaan mitään turhaa.

Tuloja perheeseen tuo myös Niinan avopuoliso, näyttelijä Aku Hirviniemi. Niinan mukaan omakotitalon ylläpito ja kahden tyttären elättäminen sujuvatkin helpommin, kun rahallinen vastuu arjesta jakautuu kahdelle.

– Pariskuntana ei toisen töiden loppuessakaan tarvitse pelätä millä ostaa lapsille ruoat. Olemme voineet remontoida kotiamme suuremmaksi, eikä kaupassa tarvitse laskea, uskaltaako ostaa kalliita cashewpähkinöitä. Silti lisätulot merkitsevät minulle vain bonusta.

Niina Lahtisen menot viikon ajalta

Maanantai
Salaatti ja juoma 9,15 €
Ruokaostokset 139,20 €

Tiistai
Kausilippu junaan 505 €
Lounassalaatti 9,30 €
Taksi 13,90 €
Siideri 10 €

Keskiviikko
Salaatti 9,95 €
Nuottiteline 39 €

Torstai
Salaatti 10,20 €
Smoothie 3,90 €

Perjantai
Lounas ja valkoviini 16,90 €
Kahvi 2 €
Vyöhyketerapia 65 €

Lauantai
Lauttaliput Suomenlinnaan 17,50 €
Lounas koko perheelle 51 €
Kampaaja 90 €
Apteekki 51 €
Kupillinen teetä 2 €

Sunnuntai
McDonald's-ateriat 35 €

Viikon menot yhteensä 1 080 €

Millaisia rahaoppeja Niina opettaa lapsilleen? Entä mitä kummallisia asioita Aku ostaa ruokakapasta? Lue koko juttu Me Naisten numerossa 41/2014, joka ilmestyy 9.10.

Lue myös:

Katso video: Näin Niina Lahtinen imitoi Aku Hirviniemeä

Niina Lahtinen: "Olen ollut välillä kateellinen miehelleni "

Lisää Viikko kukkarossa -juttuja:

Tämän verran bisnesnainen Anne Berner tuhlaa viikossa

Miki Liukkonen pärjää parilla eurolla päivässä

Marco Bjurström: "Olen tuhlannut hävyttömiä määriä"

Näyttelijä Alina Tomnikov uskoo, että luvassa on enemmänkin rooleja Venäjällä.

Muun muassa Rölli-elokuvista tuttu näyttelijä Alina Tomnikov on rakentanut viime vuodet menestyksekästä uraa Suomessa. Hiljattain suomalais-venäläinen näyttelijä sai näkyvän roolin myös isosta venäläistuotannosta. Hän pääsee mukaan keisarinna Katariina Suuresta kertovaan tv-sarjaan, joka sijoittuu 1700-luvulle. 

– Kyseessä on ihan jäätävän suuri rooli, jonka sain sen ansiosta, että puhun venäjää toisena äidinkielenäni. Reissasin koko kesän ja alkusyksyn Venäjällä, ja sarjasta tuli minulle tosi rakas. Oli ihanaa, että pääsin viimein käyttämään toista äidinkieltäni työssäni, Alina kertoi Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Alina näyttelee sarjassa katalaa ja manipuloivaa prinsessa Wilhelminaa, joka oli naimisissa Katariina Suuren pojan Paavali I:n kanssa ja kietoi hovin jäsenet nopeasti pikkusormensa ympärille.

”Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi.”

Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2013 valmistunut Alina on jo pidemmän aikaa havitellut ulkomaille ja erityisesti Venäjälle. Hän uskoo, että läpimurto poikii tulevaisuudessa enemmänkin töitä itänaapurista. 

– Olen aivan varma, että luvassa on muitakin rooleja. Ensimmäinen työ on aina kaikkein vaikein saada, mutta sen jälkeen sen pitäisi käydä helpommaksi. Agentilleni on jo tullut useita kyselyjä, ja olen tosi hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä.

Temperamentti ja kiihko pinnassa

Vaikka näytteleminen on pääosin samanlaista Venäjällä kuin Suomessa, sikäläinen kulttuuri lyö Alinan mukaan leimansa myös näyttelijäntyöhön. Venäjällä näyttelijällä on lisäksi takanaan paljon isompi tiimi ja taustaorganisaatio. 

– Temperamentti ja kiihko ovat Venäjällä paljon enemmän pinnassa kuin Suomessa. Tunteet käyvät kuumina ilman, että niihin liittyy minkäänlaisia aggressioita. Se on aivan mahtavaa!

– Venäjällä minulla oli myös omat vankkurit ja neljä assistenttia koko ajan käytössäni. Se tuntui aluksi oudolta, sillä Suomessa olen tottunut siihen, että huolehdin hyvin itsenäisesti omista aikatauluistani, Alina hämmästeli.

Koko ikänsä Suomessa asunut Alina tunnistaa itsessäänkin monia venäläisiä piirteitä.

– Uskon, että minussa on paljonkin venäläistä. Olen itsekin aika temperamenttinen ja tunnen monet asiat ja tunteet hyvin vahvasti ja kehollisesti. Varsinkin silloin, kun olen paikalliskielen ja -kulttuurin ympäröimänä, minusta tuntuu, kuin olisin kokonaan eri ihminen. Se on ihana tunne!

Mikael Gabriel ja Triana Iglesias hempeilevät yhteiskuvissa ja hehkuttavat toisiaan avoimesti.

Tämän illan Vain elämää -jakson jälkeen räppäri Mikael Gabriel, 26, nousee viimeistään kansansuosioon, mutta jotain ohjelmassa jää myös kertomatta. Kuka on se upea nainen, joka on viime aikoina kulkenut Mikaelin rinnalla?

Triana Iglesias Holten, 34, on norjalainen näyttelijä, juontaja ja malli – ja Instagram-kuvapalveluun kirjoittamansa ansioluettelon mukaan myös dj, burleskiartisti ja täyspäiväinen merenneito. Iglesias-sukunimi tulee Trianan espanjalaisen äidin puolelta.

Kotisivujensa mukaan Triana on poseerannut sekä Playboyn eri maiden kansissa että muissakin miestenlehdissä. Viime vuosina Triana on myös juontanut Norjan Paratiisihotelli-ohjelmaa.

Mikaeliin nainen törmäsi töiden merkeissä.

– Tapasimme vuosi sitten Gumball-rallissa Tukholmassa, ja kai voi sanoa, että olen rakastunut päästä varpaisiin, Mikael kertoi tuoreessa haastattelussamme.

”Kai voi sanoa, että olen rakastunut päästä varpaisiin.”

Myös Triana on puhunut Mikaelista ja parin suhteesta kauniisti norjalaislehdissä ja kehuu rakastaan avoimesti Instagramissa.

– Hänen mielensä ja sielunsa ovat yhtä kauniita kuin ulkokuorensa, hän kirjoittaa tänään julkaisemassaan kuvassa Mikaelista.

Lue myös: Mikael Gabriel: ”En ole ikinä hajonnut niin pahasti kuin Vain elämää -kuvauksissa”

Eilen Mikael ja Triana edustivat yhdessä Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä. Räppäri näyttelee lähiönuorista kertovassa elokuvassa, jonka on ohjannut Antti J. Jokinen.

Triana Iglesias ja Mikael Gabriel poseerasivat onnellisen näköisinä eilisessä kutsuvierastilaisuudessa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Triana Iglesias ja Mikael Gabriel poseerasivat onnellisen näköisinä eilisessä kutsuvierastilaisuudessa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Vaikka suhde on kestänyt vasta vuoden verran ja kaksikolla on eri kotimaat, on Triana ehtinyt jo muuttaa Mikaelin elämää.

– Triana on vaikuttanut maailmankatsomukseeni muun muassa sillä, että hän on kasvissyöjä. Kun hän tulee, meillä on kasvisviikot. Kaveritkaan eivät erota Trianan tekemää pastakastiketta bolognesesta, Mikael kehui haastattelussamme.

”Kaveritkaan eivät erota Trianan tekemää pastakastiketta bolognesesta.”

Kun pari ehtii olla yhdessä, söpöläiset myös jakavat silloin tällöin rakkaudentäyteisiä kuvia faneilleen sosiaalisessa mediassa.

 

THIS... ❤️ #LoveSpam

Kuva, jonka Triana Iglesias (@trianaiglesias) julkaisi

Triana nähdään myös hempeissä tunnelmissa Mikaelin kanssa miehen Helium-musiikkivideolla. Maaliskuussa julkaistu video on kuvattu räppärin kotona.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat Sanoma-konserniin.

Prinsessa ihastutti kaikki paijaamalla kaneja ja lausumalla ensimmäiset sanansa kameroiden läsnäollessa.

Herttuatar Catherine ja prinssi William edustavat parhaillaan Kanadassa. Pääministeri Justin Trudeau kutsui perheen vieraakseen juhlimaan Kanadan 150-vuotissynttäreitä.

Herttuaparin lapset, kolmevuotias prinssi George ja reilun vuoden vanha prinsessa Charlotte, ovat päässeet tällä kertaa mukaan reissuun. Viime keväänä lapset jäivät kotiin, kun William ja Catherine olivat edustusmatkalla Intiassa ja Bhutanissa.

Matkalta julkaistuista kuvista päätellen George ja Charlotte nauttivat reissusta täysillä. He esimerkiksi osallistuivat torstaina armeijan perheille järjestetyille lastenkutsuille Victorian kaupungissa.

Charlotte ihastui kutsuilla Smores-nimiseen pupuun.
Charlotte ihastui kutsuilla Smores-nimiseen pupuun.

Brittilehti Telegraphin mukaan Charlotte lausui kutsuilla ensimmäisen sanansa julkisesti. Ilmapalloihin ihastunut pikkuprinsessa huusi innoissaan ”Dada” isälleen Williamille.

Charloten virne kertoo, että simppelit asiat, kuten ilmapallot, ilahduttavat myös prinsessaa.
Charloten virne kertoo, että simppelit asiat, kuten ilmapallot, ilahduttavat myös prinsessaa.

Jos näistä ilmeistä ei tule hyvälle tuulelle, niin mistä sitten?

Pupun lisäksi lapset hurmasi kuusivuotias kultaisennoutajan ja villakoiran sekoitus Moose, joka on terapiakoira syöpäpotilaille.
Pupun lisäksi lapset hurmasi kuusivuotias kultaisennoutajan ja villakoiran sekoitus Moose, joka on terapiakoira syöpäpotilaille.

Moosesta oli varmasti apua, jos pikkukuninkaallisilla oli ikävä omaa koiraansa Lupoa.

Georgen yllä oli pikkuprinssin tavaramerkki eli sortsit.
Georgen yllä oli pikkuprinssin tavaramerkki eli sortsit.

Prinssin ja prinsessan tyyli on tullut jo tutuksi. Charlotte edustaa useimmiten leveähelmaisessa mekossa ja neuletakissa.

Ilmeistä päätellen myös herttuatarparilla oli hauskaa lastenkutsuilla.
Ilmeistä päätellen myös herttuatarparilla oli hauskaa lastenkutsuilla.

Juhlien kohokohta eläinten lisäksi oli ilmapalloista hahmoja puhaltava taikuri.

Myös herttuaparin asuinpaikan Kensingtonin palatsin virallisella Instagram-tilillä jaettiin suloisia kuvia juhlista. Yhdessä niistä George intoilee saippuakuplista.

Edustushommat, eivät aina mitään tylsää pönötystä. Ainakaan jos sattuu olemaan pikkukuninkaallinen.

Jutta Gustafberg kiittelee ex-miestään Harria siitä, että he ovat pysyneet ystävinä ja kasvattaneet lastaan onnistuneesti yhdessä.

Fitness-yrittäjä Jutta Gustafberg hehkuttaa Facebookiin kirjoittamassaan tuoreessa tekstissä yllättävää henkilöä: ex-miestään ja poikansa isää Harri Gustafsbergiä.

Hehkutukseen ja Harrille osoitettuun kiitoskirjeeseen on Jutan mukaan syynsä.

– Kiitos siitä, että olet ollut luottoystäväni kaikki nämä vuodet. Ystävyytemme ei päättynyt siihen, kun oma avioliittomme päättyi. Jos jostain olen ylpeä niin siitä, että olemme osanneet laittaa omat tunteet tarvittaessa järjestykseen niin, että lapsen etu on aina ollut etusijalla, Jutta kirjoittaa.

– Olemme mielestäni malliesimerkki siitä, miten avioero voidaan hoitaa hyvässä hengessä. Koskaan ei ole ollut vääntöä huoltajuudesta, lomista, rahasta tai mistään muustakaan. Jopa se, että olemme etsineet asuntomme riittävän läheltä toisiaan pojan kulkemisen helpottamiseksi on mahtavaa. 

”Koskaan ei ole ollut vääntöä huoltajuudesta, lomista, rahasta tai mistään muustakaan.”

Jutan ja Harrin erosta on kulunut seitsemän vuotta. Harri ja leskeksi jäänyt Jutta olivat naimisissa 2007–2011. Harrista tuli silloin adoption kautta Maxin isä. Edelleen he kasvattavat teini-iän kynnyksellä olevaa poikaansa yhdessä.

– Kasvattamisessa edessä on tärkeät vuodet. Sanomasi ”poika tarvitsee positiivista pakkoa” monen asian suhteen pitää hyvin paikkansa, Jutta toteaa kirjeessään.

Jutta kiittelee myös Harrin nykyistä kumppania.

– Terveiset myös ihanalle elämässäsi vaikuttavalle naiselle J:lle, joka on ymmärtänyt sen, että exät voivat olla keskenään hyviä ystäviä.

Jutta nostaa kirjoituksessaan esille myös sen, että Harri on väittelemässä tohtoriksi mielenhallinnasta ja on ehdolla vuoden puhujaksi.

Petteri Jussilan eksät

Jutta on onnistunut muutenkin säilyttämään hyvät välit ympäröiviin ihmisiin, vaikka parisuhteet ovat vaihtuneet. Viime vuonna kerroimme haastattelussamme Jutan ystävyydestä Sari Peltoseen, joka oli avoliitossa Petteri Jussilan kanssa, ennen kuin Jutta ja Petteri tapasivat ja rakastuivat.

Lue myös: Jutta Gustafsberg ystävystyi miehensä exän kanssa: “En halunnut velloa katkeruudessa kuten äitini”

Naisten yhteinen taival alkoi ikävissä merkeissä, sillä Jutta oli toinen nainen ja Sari petetty puoliso ja pienten lasten äiti.

– Tiesin kyllä, että ero oli vain ajan kysymys, ja mietin, kuka on se ihminen, joka tulee tähän väliin. Aluksi reagoin Juttaan, että sekin lehmä, mutta ajan mittaan olen ollut iloinen, että Luojan kiitos Petteri valitsi juuri hänet, Sari kertoi haastattelussa.

Jutan ja Petterin lapsi Max oli vain kymmenkuinen, kun Petteri hukkui kotitalonsa rantaan vuonna 2004.

Menetys yhdisti naisia, ja Sari perheineen jopa muutti joksikin aikaa Jutan luo.

–Olemme edelleen toistemme ensimmäiset tukijat kriiseissä. Kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, tiedämme, että toisistamme saamme parhaan sparrauskaverin. Voimme aina purkaa toisillemme synkintä settiä, Jutta kertoi.

Jutta Gustafsberg ja Sari Peltonen ovat parhaat ystävykset, joilla on sama ex-mies.
Jutta Gustafsberg ja Sari Peltonen ovat parhaat ystävykset, joilla on sama ex-mies.