"Elän ihan tavallista elämää. Elokuvissa kaikki näyttää hienolta, mutta niiden todellisuus on luotu", näyttelijä Laura Birn sanoo. Kuva: Liisa Valonen
"Elän ihan tavallista elämää. Elokuvissa kaikki näyttää hienolta, mutta niiden todellisuus on luotu", näyttelijä Laura Birn sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Näyttelijä Laura Birn on samaan aikaan ujo ja työnsä puolesta esillä. Hänestä juuri ristiriidat ovat kiinnostavia. – Ujouteni ei ole estänyt minua tekemästä mitään, mitä haluan.

Näyttelijä Laura Birn, 35, bongaa muotisuunnittelija Mert Otsamon helsinkiläisessä merenrantakahvilassa ja menee halaamaan. Kaksikko vaihtaa keskenään pikakuulumiset. Laura juttelee Mertille ystävällisesti, hieman ujosti.

Iloinen mutta varovainen kuvaa Lauran olemusta muutenkin. Hänellä olisi kyllä varaa paukutella henkseleitään: Laura on yksi Suomen menestyneimmistä näyttelijöistä ja tehnyt päärooleja niin elokuvissa, näyttämöllä kuin televisiossakin. Mertin Laura tuntee, koska mies suunnitteli hänelle mekon Berliinin elokuvajuhlille, jossa Laura pokkasi arvostetun Shooting Stars -palkinnon vuonna 2013. Nimityksen saa vuosittain kymmenkunta lupaavaa eurooppalaista näyttelijää. Palkinnon Lauralle ojensivat Hollywood-tähdet Ethan Hawke ja Julie Delpy.

– Lavalla en tunne ujoutta. Rakastan olla punaisella matolla ja nautin ensi-illoista ihan hirveästi. Kukapa ei haluaisi juhlia omaa ja muiden menestystä?

Lauran pidättyväinen olemus ja ammatti, jossa hän on jatkuvasti katseiden kohteena, ovat keskenään kiinnostavassa ristiriidassa. Ujous ja esilläolo eivät Lauran mielestä sulje toisiaan pois.

”Ujous ei tarkoita, että haluan piiloutua elämältä.”

– Ujouteni ei ole estänyt minua tekemästä mitään, mitä haluan. Se ei ole esimerkiksi ollut este uralleni. En pidä sitä asiana, josta pitäisi päästä eroon, Laura sanoo.

– Ujous ei tarkoita, että haluan piiloutua elämältä. Eihän kukaan ole täysivaltaisesti vain yhtä asiaa. Välillä olen ujo, välillä rohkea. Ujous voi tarkoittaa sitä, että olen tarkkailija ja hyvä kuuntelija. Ehdin huomata asioita, jotka menisivät ohi, jos keskittyisin vain esillä olemiseen.

Ristiriitaista on sekin, että Laura samaan aikaan rakastaa ja pelkää parrasvaloja. Erityisen peloissaan hän on juuri ennen uuden projektin alkua. Silloin Laura miettii, miksi ihmeessä hän edes tekee työtään.

– Joka kerta, kun aloitan uuden näytelmän tai kuvaukset, pelko ja kauhu kouraisevat minua syvältä. Mietin, miten saan roolistani otteen ja pelkään, että epäonnistun. Mutta pelon läpi pitää vain mennä. Siitä pääsee, kun hyväksyy ja sietää pelon olemassaolon.

Kiehtova Syysprinssi

Juuri ristiriidat tekevät Lauran mielestä ihmisestä kiinnostavan. Tätä piirrettä hän haluaa tuoda myös roolihahmoihinsa, kuten uusimpaan elokuvaansa Syysprinssiin.

Leffa perustuu Anja Snellmanin saman­nimiseen menestysromaaniin ja kertoo Lauran esittämän Inkan ja Lauri Tilkasen näyttelemän Juhanan välisestä kiihkeästä suhteesta. Kirja on fiktio, mutta sen tiedetään perustuvan Anjan ja edesmenneen kirjailijan Harri Sirolan väliseen rakkaustarinaan.

Elokuvassa Juhana on menestynyt esikoiskirjailija ja Inka 1980-luvun korkeakulttuuriin räväkästi kantaa ottava kirjallisuudenopiskelija. He rakastuvat tulisesti, kunnes Juhana sairastuu vakavaan masennukseen.

– Tarinassa on koskettavaa ja hurjaakin se, että Juhana lipuu Inkalta pikku hiljaa pois sairautensa vuoksi. Samaan aikaan on mahtavaa, ettei Inka uhraa omaa tietään rakkauden edessä, vaan uskaltaa lentää, Laura kiittelee.

”Tiedän olevani onnekas. Minulla on ollut mieletön tuuri ja paljon hyvää matkassa”, Laura pohtii.
”Tiedän olevani onnekas. Minulla on ollut mieletön tuuri ja paljon hyvää matkassa”, Laura pohtii.

Syysprinssi-kirjan kirjoittanut Anja Snellman kävi kurkkimassa kuvauksia silloin tällöin. Laura ei ottanut siitä paineita.

– Anja jätti minulle vapaat kädet tehdä oman roolityöni. Oli kunnia tehdä tämä rooli, näyttelijä kertoo.

– Anjan kirjat ovat olleet minulle tärkeitä. Ensimmäinen lukemani Anjan kirja oli Sonja O. kävi täällä. Se oli minulle lukioiässä räjäyttävä kokemus, sillä tarina auttoi minua löytämään oman taiteilijuuteni. Kirjan röyhkeys teki minuun vaikutuksen. Muistan ajatelleeni, ettei kirjailija tai kirjan päähenkilö tuntunut piittaavan siitä, mitä muut heistä ajattelivat. Se tuntui vapauttavalta.

Syysprinssistä on haluttu tehdä elokuva aiemminkin, mutta Anja ei ole ollut siihen valmis. Lopulta hän antoi kirjan kuvausoikeudet ohjaaja Alli Haapasalolle, koska Alli suhtautui projektiin niin intohimoisesti ja koska Anja päätti luottaa intuitioonsa. Syysprinssi on Allin ensimmäinen pitkä elokuva.

– Mistä edes aloittaisin kehumisen Allin kohdalla? Hänellä oli koko ajan sydän mukana tekemisessä. Hän osasi samaan aikaan kuunnella meitä, mutta myös johtaa joukkoa, Laura kiittelee.

– Laurin kanssa taas oli superkivaa näytellä. Lauri on niin karismaattinen, ettei häntä voi kuin jäädä tuijottamaan, kun hän astuu huoneeseen.

Naiset normiksi

Laurasta tuli äiti neljä kuukautta ennen Syysprinssin kuvauksia. Nyt vapaa-aika kuluu vuoden ja viiden kuukauden ikäisen pojan kanssa.

– Kaikki eletty elämä voi tehdä näyttelijästä paremman, hän sanoo.

Jos Laura voisi valita, Inkan kaltaisia moniulotteisia naisrooleja näkyisi elokuvissa nykyistä enemmän. Naisnäyttelijöiden asema elokuva-alalla on hänen mielestään edelleen vinoutunut.

”Tarvitsemme elokuvia, joiden sanoma on, että naiset voivat olla ihan mitä vain.”

Aiheen nosti esille Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professori, näyttelijä Elina Knihtilä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa. Laura haluaa osaltaan jatkaa tuota keskustelua. Hänestä on ongelmallista, että mies on lähes aina tarinan sankari ja nainen esitetään vain suhteessa mieheen.

– Elokuvilla on iso merkitys sen suhteen, minkä ajattelemme olevan normaalia. Se, millaista ihmiskuvaa elokuvateollisuus tarjoaa, näyttäytyy yhteiskunnassamme normina. Ei ole oikein, että vain miesten tarinat pääsevät tuotantoon, ja naisten rooli on olla miesten peili. Tarvitsemme myös elokuvia, joiden sanoma on, että naiset voivat olla ihan mitä vain.

Jotta asiat voivat muuttua, alalle tarvitaan Lauran mielestä lisää naistekijöitä ja heidän projekteihinsa lisää rahaa.

– Elokuva-alan rahoittajat ja heidän päätöksensä ovat olennaisessa asemassa. Kun elokuvissa näkyy enemmän monipuolista naiskuvaa, siitä tulee uusi normi. Olen varma, että naiskatsojien lisäksi myös miehiä kiinnostaa monipuolisempi naiskuva.

Eroon ikäsyrjinnästä

Laura on ärsyyntynyt myös elokuvateollisuuden naisiin kohdistuvasta ikäsyrjinnästä. Miesnäyttelijät ovat valkokankaalla oikealta iältään helposti parikymmentä vuotta vanhempia kuin naiset, jotka esittävät heidän vaimojaan.

– Naisille on tarjolla vähemmän rooleja, ja niidenkin roolien tarjoama kuvasto on yksinkertaisempaa kuin miesten. Tällä hetkellä tuntuu, ettei elokuvissa ole edes olemassa vanhaa naista. Se on todella huolestuttavaa.

Laura itse on 35-vuotias, eikä ole vielä törmännyt ikäsyrjintään. Häntä vanhemmat, neli-viisikymppiset naiskollegat ovat kuitenkin varoittaneet, että vanhempana rooleja ei vain ole.

– Minusta se tuntuu käsittämättömältä. Ihminenhän muuttuu iän ja elämänkokemuksen myötä koko ajan kiinnostavammaksi.

Laura iloitseekin, että Elina Knihtilä uskalsi nostaa aiheen esille.

– Todella moni naisnäyttelijä huokaisi helpotuksesta, kun Elina sanoi asiat suoraan. Ihailen Elinaa, sillä hän on paitsi rohkea, intohimoinen ja hauska, myös tunneälykäs.

”Uskon, että meillä naisilla on valta vaikuttaa asioihin ja edistää muutosta.”

Toinen Lauran ihailema näyttelijä on Anna Paavilainen, joka tuli tunnetuksi teatterin valtarakenteita kyseenalaistavasta Play Rape -monologistaan.

– Uskon, että meillä naisilla on valta vaikuttaa asioihin ja edistää muutosta. Sitä tapahtuu koko ajan enemmän, eikä feminististä puhetta voi enää hiljentää.

Siksi Laura ei olekaan huolissaan omasta työllisyystilanteestaan ja tulevaisuudestaan alalla.

– Uskon, että kun olen yli nelikymppinen, vinouma naisroolien kohdalla on ehtinyt jo korjaantua.

Jenkkien hehkuttama

Stereotyyppisiltä naisrooleilta ei Laurakaan ole säästynyt. Tällainen oli esimerkiksi murhatrillerin uhrin rooli Hollywood-elokuvassa Tanssi haudoilla. Elokuvan pääroolissa näytteli Liam Neeson. Kuvaukset kestivät Lauran osalta viikon.

Laura huomauttaa, ettei kaikkia töitä kuitenkaan pysty tai edes tarvitse valita ideologia edellä.

– Tanssi haudoilla -roolini ei todellakaan ollut feministinen. Minulla oli kuitenkin muita hyviä syitä tehdä tämä elokuva. Valitsin sen, koska se kuvattiin New Yorkissa ja se avasi minulle uusia ovia.

Laura sai elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2013. ”Oli hienoa, että se myönnettiin näyttelijälle.”
Laura sai elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2013. ”Oli hienoa, että se myönnettiin näyttelijälle.”

Lauran suurin kansainvälinen rooli on ollut brittielokuvassa The Ones Below – Alakertalaiset, jossa hän näyttelee yhtä neljästä pääroolista. Psykologisessa trillerissä kaksi pariskuntaa odottaa vauvaa, mutta Lauran hahmo menettää omansa ja muuttuu psykoottiseksi toisen parin lasta kohtaan. Leffa pyöri hiljattain myös suomalaisissa elokuvateattereissa.

The Ones Below kuvattiin Lontoossa pääosin yhdessä talossa. Lauralle onkin jäänyt kuvauksista mieleen pieni huone, jossa näyttelijät istuskelivat ja odottelivat vuoroaan. Lauran rooli oli alun perin saksalainen, mutta hahmo muutettiin suomalaiseksi.

– Roolihahmoni oli todella kaukana minusta itsestäni, sillä hän oli pakkomielteinen ja pukeutuikin paljon näyttävämmin. Juuri siksi häntä oli mahtava näytellä. On kiinnostavaa päästä tutkimaan ihmismielen eri puolia.

Elokuvien teko ulkomailla ja Suomessa on ollut Lauran kokemuksen mukaan samanlaista. Ovet kansainvälisiin piireihin ovat avautuneet sekä Puhdistus-elokuvan että Lauran kansainvälisen agentin Laura Munsterhjelmin kautta.

The Ones Below esitettiin myös Yhdysvalloissa, ja Lauran näyttelijäntyötä hehkutettiin muun muassa amerikkalaisissa Los Angeles Timesissa ja The Wall Street Journalissa. Laura on kiitollinen julkisista kehuista, muttei tee työtään niiden takia.

– Parasta näyttelemisessä on se, kun saa elää ja kokea asioita, joita omassa elämässä ei muuten tulisi tehtyä. Se, että olen päässyt työskentelemään ulkomailla, on ihanaa. Teen ulkomaisia rooleja mielelläni jatkossakin. Elämäni tosin on asettunut Suomeen.

Alitajuinen haave

Lauran intohimo näyttelemistä kohtaan syttyi ensimmäistä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Hän oli vuoden ajan vaihto-oppilaana Brasiliassa, päätyi siellä mukaan teatteriporukoihin ja ihastui alan yhteisöllisyyteen. Lukion jälkeen hän pääsi Teatterikorkeakouluun heti.

– En ollut uskaltanut ajatella näyttelemistä urana, sillä minulta puuttui varma tieto siitä, että tämä on minun juttuni. Teatterikorkeakoulun pääsykokeiden jälkeen valmistauduin torjutuksi tulemiseen ja ajattelin lähteväni matkustelemaan. Kun sitten pääsinkin kouluun, uskalsin antaa rakkauden näyttelemistä kohtaan leimahtaa.

Laura valmistui vuonna 2008 ja on siitä asti työskennellyt freelancerina. Aluksi hän tunsi tarvetta vastata kaikkiin tarjottuihin töihin kyllä. Se alkoi kuitenkin vaivata.

– Jotkut työt tökkivät, enkä ymmärtänyt, miksi ne tuntuivat niin hankalilta. Jälkeenpäin tajusin, etteivät roolit alun alkaenkaan tuntuneet omilta ja että niille olisi pitänyt sanoa ei. Kaikista eniten olenkin oppinut hirveimmistä epäonnistumisistani.

Laura on oppinut, että roolia kohtaan pitää tuntea intohimoa alusta asti.

– Alkuun pelkäsin kieltäytyä tarjotuista töistä, sillä olisin voinut saada hankalan maineen. Ensimmäinen kerta, kun sanoin roolille ei, oli kuitenkin voimauttava. Vahvistuin, koska minulla oli oma tahto ja uskalsin pitää puoleni. Sen myötä menin hetkeksi ihan toiseen äärilaitaan ja olin jopa liian ehdoton. Sittemmin tilanne on tasoittunut.

”On ihanaa käydä hitaalla ja unohtaa olevansa järkevä.”

Nykyään Laura voikin pitkälti valita roolinsa. Yhteen niistä hän paneutuu ensi vuoden alussa, kun uuden kotimaisen elokuvan kuvaukset alkavat. Freelancerin arkea on usein mahdoton ennustaa, sillä välillä Laura viipyy kuvauksissa ympäri vuorokauden monta viikkoa putkeen tai on kiinnitettynä näytelmään, välillä kalenteri taas näyttää tyhjää.

– Arjen epäsäännöllisyys on samaan aikaan antoisaa ja raskasta, Laura sanoo.

– Mieluummin olen kuitenkin vähän pidempään työttömänä ja odottelen mielenkiintoista roolia kuin täytän kalenteria äärimmilleen. En ylipäätään ole kahdeksasta neljään -ihminen. Tiukempien työputkien vastapainoksi on ihanaa käydä hitaalla ja unohtaa olevansa järkevä.

Jos Laura saisi valita yhden Hollywood-näyttelijän, jonka kanssa hän tekisi elokuvan, se olisi Meryl Streep.

– Hän on jumalainen. Siinä on näyttelijä, joka on oivaltanut jotain olennaista ihmisyydestä. Hän osaa näyttää pienillä teoilla ihan kaiken. Unelmani olisi päästä joskus seuraamaan, miten hän sen tekee.

Laura Eveliina Birn

  • Näyttelijä ­syntyi 25.4.1981 ­Helsingissä. ­1-vuotiaan pojan äiti.
  • Voitti Jussi-­patsaan roolistaan Puhdistus-elokuvassa 2013. Sai samana vuonna­­ elokuvataiteen ­valtionpalkinnon.
  • Shooting star -palkinto vuonna 2013. Näytellyt Holly­wood-elokuvassa Tanssi haudoilla ja brittileffassa The Ones Below – Alakertalaiset.
  • Kotimaisia elokuvia mm. Lupaus, 8 päivää ensi-iltaan ja Vuosaari. Tv-sarjoja mm. Karjalan kunnailla ja Virta.
  • Syysprinssi nyt elokuvateattereissa.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.

”Kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle”, Cheek sanoi kutsuessaan Antin lavalle. 

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saava Veljeni vartija -elokuva on herättänyt runsaasti huomiota jo viime keväästä saakka. Tuolloin saatiin ensimmäisen kerran tietää, että leffassa Jare Tiihosta eli Cheekiä näyttelee Antti Holma.

Moni on pohtinut, miltä näyttelemisestä tunnettu Antti kuulostaa ja näyttää räppärinä.

No, nyt siitä on saatu esimakua. Eilen Tampereella järjestetyillä Blockfest-festivaaleilla saatiin kuulla ja nähdä ensimmäinen maistiainen Antista Cheekinä. Profeettojen festarikeikan aikana räppäri kutsui Antti lavalle esittämään kappaleensa Äärirajoille.

– Mua on jännittänyt tänään tää keikka paljon enemmän, kuin mikään keikka pitkään aikaan. Mulla on parikin syytä siihen, Cheek aloittaa Antin esittelyn.

– Osa teistä tietää, että me ollaan kuvattu tällaista Veljeni vartija -elokuvaa. Meillä on tänään tarkoitus kuvata viimeisiä kohtauksia. Sen takia mä tarviin kohta sitä Blockfest-rakkautta enemmän kuin koskaan, koska kohta lavalle tulee jäbä, joka ei ole koskaan esiintynyt näin isolle porukalle eikä nähny tällaista mitä täällä on tai kokenut tällaista.

Cheek pyytää porukkaa laulamaan ja bailaamaan mukana.

Katso osa Antin esiintymisestä tästä:

Eilen illalla Antti kommentoi esiintymistään Twitter-tilillään: 

Antti nähdään valkokankaalla myös Jaren veljenä Jerenä.

– Ajattelen, että tässä leffassa on kolme roolia Jare, Jere ja Cheek. Tarkkailin Jaren tapaa olla maailmassa. Jeressä minua kiehtoo se, että rauhallinen tyyppi voi kiihtyä nollasta sataan, Antti kommentoi viime kesänä Me Naisille.

Antti julkaisi pari viikkoa sitten kuvan Mersusta, jolla ajelee elokuvan kuvausten ajan. Auton rekisteriotteessa lukee A-HOLE. ” Nuo kilvet tosin haaveena vasta”, Antti kirjoitti kuvan yhteydessä.

Juttua muokattu 20.8. klo 9.18: Muokattu kirjoitusvirhe.

Kauppias Sampo Kaulasen isä teki itsemurhan vuosi sitten. Vierellä Minttu-vaimo seurasi, miten lupsakka Sampo muuttui synkäksi. – Jos surua alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä.

Sampo Kaulasen, 38, ja Michele Murphy-Kaulasen, 37, Tampereen-kodin lattialla makaa levällään puolitäysi matkalaukku. Se kertoo tarinaa nopeista lähdöistä, ahkerasta reissaamisesta ja siitä, että jotakuta saa aina ikävöidä.

Alkukesästä Sampo vietti kuusi viikkoa Filippiinien viidakossa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Siitä muistuttavat pukeva rusketus ja kymmenen kiloa kaventunut olemus.

Juuri nyt Sampo, Mintuksi kutsuttu Michele ja perheen nuorimmainen Rianna, 3, ovat kaikki samassa maassa ja samassa kodissa.

Tampereen lisäksi Sampolla ja Mintulla on toinen koti Äkäslompolossa Ylläksellä. Siellä sijaitsee myös perheyritys, kuulu Jounin kauppa, jota ennen Sampoa isännöivät hänen vanhempansa Anne ja Esa Kaulanen.

– Kulunut vuosi on ollut meille hirveän raskas, Sampo Kaulanen aloittaa.

”Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön.”

Keväällä 2016 koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti. Mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt Esa Kaulanen teki itsemurhan psykiatrisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä. Puoliso Anne jäi leskeksi 36 yhteisen vuoden jälkeen.

– Isän kuolema jätti elämäämme tyhjiön. Valtavan surun, jossa on mukana myös kiukkua ja katkeruutta, Sampo Kaulanen sanoo.

Hän on vanhempiensa ainoa lapsi.

Koko perheen suru

Uutinen tuli yllättäen, tavallisena toukokuisena tiistaina, kuten sellaiset uutiset niin usein tulevat. Minttu oli saanut tiedon ensin ja soitti Tampereelta Sampolle, joka oli auton ratissa matkalla Ylläkseltä Ouluun.

Suru-uutinen muutti kaiken hetkessä. Piti hankkiutua pohjoiseen niin pian kuin mahdollista. Minttu lensi Riannan kanssa Rovaniemelle, ja Sampo poimi heidät kyytiinsä lentoasemalta.

– Kun kohtasimme, Sampo oli täysin ilmeetön, surun jähmettämä. Vei viikkoja, ennen kuin hän pystyi millään lailla käsittelemään menetystään, Minttu muistaa.

”Alussa olin eniten huolissani äidistäni.”

Lapsille he kertoivat tapahtuneesta heti, kaunistelematta tapaa, jolla vaari oli menehtynyt. Suoruus ja rehellisyys ovat tällaisissa asioissa parasta, Sampo ja Minttu uskovat. On tärkeää, että lapsi kuulee ikävänkin totuuden vanhemmaltaan, ei ilkeänä juoruna muualta.

– Alussa olin eniten huolissani äidistäni. Mietin, miten ihmeessä hän jaksaa yksinäisyyden pitkän avioliiton jälkeen. Äiti on ihana ihminen, jolle olisin suonut onnelliset eläkepäivät yrittäjän ankaran arjen jälkeen, Sampo sanoo.

Isän kuolemasta käynnistyi perheessä uusi ajanlasku.

–  Kaikki jakautuu tästedes aikaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Avoimuus voi auttaa

Esa Kaulanen oli sairastanut vuosikymmeniä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaudessa vuorottelivat mania ja masennus. Maniavaiheessa kauppias tilaili ylenpalttisesti tarpeetonta tavaraa ja painoi töitä lähes yötä päivää.

Syvissä, mustissa masennusjaksoissa hän tuskin pääsi ylös sängystä ja puhui jatkuvasti itsemurhasta. Jutut muuttuivat iän karttuessa yhä levottomammiksi. Esa myös häpesi sairauttaan, mielensä särkymistä, vaikka perheenjäsenet yrittivät selittää hänelle, ettei mitään hävettävää ole. Viimeisinä vuosina kalastus ja mökillä puuhailu – asiat, jotka ennen olivat tuottaneet Esalle iloa – muuttuivat merkityksettömiksi. Ilo katosi.

– Esa puuskahti kerran, että aikoo päättää päivänsä, Minttu muistaa.

– Muille perheenjäsenille se oli jo siinä vaiheessa arkista puhetta, mutta minulle uutta. Sanoin Esalle, että älä mieti tuollaisia, olet tärkeä meille ja lapsenlapsille. Pian lapset unohtavat minut, hän totesi. En saanut häntä uskomaan muuta.

– Isän kohtalo vahvisti uskoani siihen, että vaikeistakin asioista täytyy puhua. Mielen sairauksiin ja itsemurhiin liittyvä häpeä pitäisi jo jättää menneisyyteen, Sampo painottaa.

Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät ole katsoneet avoimuutta hyvällä silmällä. Olisi syytä pitää suu soukemmalla, Sampo on saanut kuulla. Olla jakamatta asioita, jotka tekevät kipeää ja joihin liittyy häpeän stigma.

– Jos pystyn puhumalla auttamaan edes yhtä ihmistä, olen toiminut oikein, Sampo uskoo.

Vaikeat kysymykset

Perheenjäsenen kuolemasta käynnistyi loputon vyöry käytännön asioita. Hautajaisten suunnittelu, perunkirjoitus, perheyrityksen lopullinen sukupolvenvaihdos pikakelauksella. Eikä puhettakaan, että Sampolla ja Mintulla olisi viime keväänä ollut mahdollisuus keskittyä vain niihin.

Lapset piti hoitaa, etukäteen lukkoon lyöty kesäkiertue ympäri Suomen Jounin kaupan myymäläautolla täytyi toteuttaa. Sopimukset kesätapahtumiin olivat sitovia. Elämän piti jatkua, oli mikä oli. Tien päälle Sampo lähti vain kolme päivää suru-uutisen jälkeen.

Lähes jokaisella kauppa-auton asiakkaalla läpi Suomen oli Sampolle sanottavanaan myötätunnon sana. Sosiaalisen median tempauksista ja televisiosta tuttu, leppoisa pohjoisen mies on helposti lähestyttävä hahmo. Julkkis, joka kerää ihmisiä ympärilleen missä tahansa liikkuukin ja jolle on helppo puhua myös vaikeista asioista. Moni halusi jakaa hänelle oman tarinansa läheisen menettämisestä.

Yleensä ihmisten kohtaaminen on Sampon mielestä ihan mukavaa. Surun keskellä oli toisin. Asiasta puhuminen uudelleen ja uudelleen vieraiden ihmisten kanssa oli raskasta.

– Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta ikävä kyllä siinä tilanteessa ylenpalttinen myötätunto ei juuri auttanut. Suru on niin yksityinen asia. Parhaaksi myötäelämisen tavaksi koin kädenpuristuksen ja yksinkertaisen lauseen: otan osaa, Sampo muistaa.

Ensisokin jälkeen suruun alkoi sekoittua myös toisenlaisia tunteita. Esimerkiksi katkeruutta viranomaisia kohtaan. Kuinka itsemurha on ylipäätään mahdollinen sairaalaoloissa? Laitoksessa, jossa omainen luulee tuskaisen läheisensä olevan turvassa. Miksi mielenterveysongelmista kärsivää on niin vaikea saada hoitoon?

Kysymyksistä raskain ja suurin riippui ilmassa aina, kun perheenjäsenet kohtasivat. Miksi Esa – aviomies, isä, appiukko ja vaari – oli päätynyt ratkaisuun, joka tuotti muille niin mittaamatonta surua.

”Missä vaari on?” Rianna kyseli isoisänsä perään yhä uudelleen.

Sampo puri hammasta. Kiukku ja viha kuplivat pinnan alla.

Miten isä oli saattanut tehdä niin?

Kun kumppani suree

Minttu seurasi aviomiehensä vointia huolestuneena. Sampo sulkeutui suruunsa ja painoi töitä. Joskus hän ­alkoi yllättäen puhua isästään, mutta hiljeni nopeasti, vaikka Minttu yritti jatkaa aiheesta.

Mintulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä toinen kävi läpi. Hän menetti isänsä jo vuonna 2005 ollessaan vain 25-vuotias.

– Suruja ei voi verrata, tietenkään. Minun isäni asui Yhdysvalloissa, ja vaikka rakastin häntä, hän jäi tavallaan etäiseksi. Elimme yhteistä arkea niin vähän. Sampon isä taas oli hänelle erittäin läheinen, he asuivat vuosia Ylläksellä samassa pihapiirissä ja tekivät kaupalla yhdessä töitä. Menetys oli Sampolle valtava.

Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt alkoholia nautittuaan synkäksi ja äreäksi.

– En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Menköön, jos saa siitä iloa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

”Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan kanssa.”

Katkeruus ja kiukku, vastausta vaille jääneet kysymykset, hiipivät pintaan humalassa.

– Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

– Sampolla alkoi selvästi mennä liian lujaa viinan ja paikanvaihdosten kanssa. Hän saattoi alkaa yhtäkkiä ­haluta reissuun, vaikka oli vasta samana päivänä ajanut Lappiin. Vitsit alkoivat olla minulta vähissä.

Ensimmäinen muutos parempaan pilkahti perheen ­aurinkolomalla Turkissa vuoden 2016 heinäkuussa. ­Uima-altaan vesi kimalteli, lapset nauroivat, aurinko paistoi. Esasta ei puhuttu kahteen viikkoon sanaakaan.

Myöhemmin syyskuussa, Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla Espanjassa, Sampo pystyi vihdoin rentoutumaan.

– Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Siitä, mitä hänen päässään liikkuu silloin, kun paha olo valtaa. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

– Matkan jälkeen tuli jotenkin parempi olo. On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Hassut ja mukavat muistot

On vaikea määritellä, missä vaiheessa se tapahtuu. Kiukku ja katkeruus pehmenevät ja muuttavat muotoaan. ­Tilalle tulevat vähitellen lämpimät muistot ja huumori. Rakas omainen on rakas omainen, vaikka hänen tekemäänsä ratkaisua olisikin vaikea hyväksyä.

Vasta Esan kuoleman jälkeen Sampo ja Minttu ovat huomanneet, miten paljon työtä tämä teki kaupalla. ­Kätevä mies huomasi kaiken ja eleettömästi korjasi repsottavat listat ja muut pikkuviat.

Riannalle vaari jaksoi lukea loputtomasti, esimerkiksi pitkiä otteita kansalliseepos Kalevalasta.

Lasten ohella erityisen lähellä Esan sydäntä olivat Jounin kaupan yhteydessä olevan Konijänkän kotieläinpihan eläimet. Niitä hän hoiti väsymättä saksanpaimenkoiransa Urpo vierellään. Sampoa ja Minttua naurattaa vieläkin muisto kolmesataakiloisesta urossiasta, valtavasta karjusta, jonka lämpöiseen kylkeen Esa pötkähti mielellään päiväunille.

– Isän silmässä oli kyynel aina, kun joku eläimistä jouduttiin lopettamaan, Sampo muistaa.

– Esalla oli uskomaton muisti ja mahtava, sysimusta huumorintaju. Hän oli herkkä ja empaattinen ihminen, Minttu ­sanoo.

– Surullista on se, ettei Esa koskaan todella ymmärtänyt, miten paljon merkitsi lapsille. Hän elää heidän puheissaan vahvasti edelleen.

Sampokin osaa jo ajatella isänsä ratkaisua armollisemmin.

– Hän teki päätöksensä, sen mukaan meidän muiden on elettävä. Luulen, että isä näki edessään lääkkeiden ja laitosten täyttämän, toivottoman loppuelämän ja halusi muuta. Ymmärrän ja en ymmärrä sitä ajatusta.

– Tiedän, että isä rakasti meitä kaikkia. Tiedän myös, että hän oli minusta ylpeä, Sampo sanoo.

Sampo ja Minttu ovat oppineet, että kaikesta, jopa musertavasta surusta, voi mennä eteenpäin.

– Olemme yhdessä selviytyneet jo monesta liemestä. Perheenä selviydymme tästäkin.

 

Sampo Kaulanen

- 38-vuotias Jounin kaupan omistaja.

- Ensimmäisestä liitosta tytär Jenriina, 12.

- Nähdään syksyllä Nelosella yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.