Yleisö valitsi Suvi Westin tekemän dokumentin Docpoint-festivaalin suosikiksi. Elokuvan pääosassa on Kaisa-sisko.
Yleisö valitsi Suvi Westin tekemän dokumentin Docpoint-festivaalin suosikiksi. Elokuvan pääosassa on Kaisa-sisko.

Kun on saamelainen, diakonissa ja lesbo, ei ole helppo elää omana itsenään. Märät säpikkäät -sarjasta tuttu Suvi West ei ole pelännyt puolustaa siskoaan. 

Kun Kaisa West kertoi isosiskolleen Suvi Westille rakastuneensa naiseen, tämä oli vain iloinen, että pikkusisko oli löytänyt onnen. Sen sijaan lähipiirin ja saamelaisyhteisön torjuva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen tuli sokkina.

– He näkivät Kaisan yhtäkkiä ihan eri tavalla, vaikka hän ei muuttunut ihmisenä mitenkään, Märät säpikkäät -huumorisarjasta tutuksi tullut Suvi sanoo.

Kaisa sai kuulla vanhemmilta ihmisiltä ikäviä kommentteja, ja uskovaisimmat tuttavat poistivat hänet Facebookissa kavereistaan.

– Kyllähän se koettelee itsetuntoa, kun joutuu nuorena häpeämään itseään ja tuntemaan syyllisyyttä elämästään. Suvi oli onneksi isona tukena ja jaksoi aina puolustaa mua. Minä ajattelin, että ei mun tarvitse puolustella itseäni.

– Totta kai ahdasmielinen ajattelu sattui myös meihin, jotka rakastamme Kaisaa, Suvi sanoo.

Halusta puolustaa siskoa ja muuttaa samalla asenteita syntyi myös dokumentti Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni). Juuri päättyneillä Docpoint-elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saanut elokuva valittiin festivaaliyleisön suosikiksi. Elokuva nähdään Yle TV1:llä 29. helmikuuta.

Kahden yhteisön torjuma

Kaisa kertoi homoseksuaalisuudestaan vasta parikymppisenä. Pikkupaikkakunnan ja saamelaisyhteisön asenteet homouteen olivat tehneet tehtävänsä.

– En tiennyt teini-ikäisenä yhtäkään homoseksuaalia Lapissa, ei ollut minkäänlaisia roolimalleja. Muuten olisin varmasti ymmärtänyt elää omana itsenäni jo aikaisemmin.

Saamelaisyhteisö ei ollut ainoa, jonka reaktioita diakonissaksi kouluttautunut Kaisa joutui miettimään. Hän ajatteli aina, että kirkon piirissä suhtaudutaan homouteen yhtä mustavalkoisesti kuin saamelaiskulttuurissa. Helsinkiin muutettuaan hän ymmärsi, ettei asia ollut niin.

– Opin, että homous ja uskonnollisuus voivat kohdata. Jos olisin jäänyt pohjoiseen, ajattelisin ehkä yhä, ettei kirkko hyväksy minua.

Miten asenteet ovat siskosten mielestä muuttuneet? Millaiset heidän välinsä ovat nyt? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 5/2016.

Vierailija

Suvi West siskonsa homoseksuaalisuudesta: ”Ahdasmielisyys sattui meihin kaikkiin”

"En tiennyt teini-ikäisenä yhtäkään homoseksuaalia Lapissa". En ihan ymmärrä. Asuin tuohon aikaa Lapissa (Inarissa tosin) ja muutama tuttuni oli julkihomoja, enkä muista siitä pahaa puhetta kuulleeni. Saamelaisten parlamentin, Saamelaiskäräjien hallituksessa, on ollut lesbo, eikä hän ole ollut mikään kaappihomo. Muidenkaan urakehitykselle homous ei näytä olleen haittana. Missä tynnyrissä tytöt ovat kasvaneet?
Lue kommentti

Maria Veitola kertoo Instagramissa uuvuttavasta työviikostaan, joka vaati lopulta veronsa ja ajoi lepäämään.

Maria Veitola, 44, kertoo Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Veitolan mukaan voimat hupenivat oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia. Veitola työskentelee tällä hetkellä muun muassa Radio Helsingin sisältöjohtajana.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Veitola kirjoittaa.

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin". Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Instagram-päivityksen mukaan Veitola sai viime viikon lopulla jopa fyysisiä oireita.

”Kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa.”

– Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että ”älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan”.  Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. 

– Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä, Veitola kirjoittaa.

Instagram-kuvassa Veitola todella näyttää makaavan keskellä metsää. Hän myös neuvoo muita työstään ahdistuneita tekemään samoin.

– Menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua.

Veitola on aikaisemmin kertonut, että viime vuosi oli hänelle yksi rankimmista. Hänen isänsä kuoli, ja kodista paljastui paha sisäilmaongelma. Nämä asiat vaikuttivat myös hänen parisuhteeseensa.

Sosiaalisen median mukaan Ohtosesta tuli avioitumisen jälkeen Ohtonheimo.

Luontokuvaaja ja toimittaja Kimmo Ohtonen avioitui Laura-vaimonsa kanssa viime lauantaina. Pariskunta vaihtoi ilmeisesti samalla sukunimensä Ohtonheimoksi. Molemmat löytyvät nyt nimittäin Facebookista sillä nimellä. Toimittaja kertoi avioliitostaan myös Instagramissa.

– Kannan sydäntäsi. Kannan sitä sydämessäni. Eilen sanoimme "tahdon" kauniin perheemme ja ystäviemme edessä. Kiitos teille kaikille, rakastamme teitä paljon, Ohtonheimo hempeilee sunnuntaina Facebookissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Kimmo Ohtoheimo on suomalainen luontokuvaaja ja -toimittaja. Hän tuli tunnetuksi uituaan Saimaalla 140 kilometrin matkan saimaannorpan hyväksi. Tempauksestaan Ohtonen palkittiin Kultaisella Venlalla vuoden TV-tekona 2013.

 

They said Yes! 😍#ohtonheimot

Henkilön Riikka Kantinkoski (@weekdaycarnival) jakama julkaisu

 

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Madonna juhli viikolla syntymäpäiviään ja julkaisi sen kunniaksi kuvan koko perheestään.

Popin kuningatar Madonna, 59, jakoi perjantaina ensimmäistä kertaa koskaan yhteiskuvan kaikkien lastensa kanssa. Kuvassa Madonnan kanssa poseeraavat pojat Rocco, 17, ja David, 11, sekä tyttäret Lourdes, 20, Mercy James, 11, ja 4-vuotiaat kaksoset Estere ja Stella.

Kuva on julkaistu Madonnan syntymäpäivän kunniaksi. Hän täytti 59 vuotta 16. elokuuta. Syntymäpäiviään hän juhli Italiassa.

 

Birthday 🎉🎂🎈🇮🇹♥️

A post shared by Madonna (@madonna) on

Lourdes ja Rocco ovat Madonnan biologisia lapsia. Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Roccon isä on elokuvaohjaaja Guy Ritchie, jonka kanssa Madonna erosi vuonna 2008. David, Mercy James, Estere ja Stella ovat adoptoitu Malawista.

Madonna adoptoi Esteren ja Stellan Malawista viime helmikuussa. Alkuvuodesta prosessi tuotti ongelmia. Tyttöjen isä väitti, ettei adoptio mennyt hänelle kerrottujen suunnitelmien mukaan.

– Minulle kerrottiin alussa, että Esther ja Stella menevät asumaan rikkaan naisen luo ulkomaille, ja että hän antaa heille kunnon koulutuksen ja palauttaa heidät sitten minulle, asumaan kanssani ja auttamaan perhettäni, tyttöjen biologinen isä Adam Mwalen kertoi.

Lue lisää täältä: Madonna julkaisi iloisen videon adoptiokaksosistaan – tyttöjen isä väittää, että häntä on huijattu

Myös Madonnan aiemmat adoptiot kuohuttivat. Vuonna 2006 laulaja adoptoi Malawista Davidin ja vuonna 2009 Mercy Jamesin. Erityisesti Mercyn adoptio synnytti kritiikkiä.

Tytön äiti kuoli synnytyksessä, ja sukulaiset sijoittivat lapsen orpokotiin. Jälkikäteen isovanhemmat kuitenkin kertoivat suunnitelleensa, että olisivat ottaneet lapsen hoitaakseen, kun tämä on 6-vuotias. He syyttivät Madonnaa lapsen varastamisesta ja repimisestä juuriltaan. Alun perin he olivat hyväksyneet adoption.

Juttua muokattu 20.8. 12.35: Lourdesin isä on Madonnan entinen henkilökohtainen valmentaja Carlos Leon. Ei Guy Ritchie, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.