620x0 susannaoikea

Viimesyksyinen keskenmeno on vähentänyt Susannan vauvatohinoita ja odottamisen iloa.

Näyttelijä Susanna Indrén, 43, uskaltaa jo varovasti iloita raskaudestaan. Viimesyksyinen keskenmeno jätti jälkeensä surun, jota Susanna ei päässyt jakamaan edes ystäviensä kanssa. – Tuntui, ettei tapahtunut kiinnostanut ketään.

Salatut elämät -televisiosarjasta tutuksi tulleen Susannan ja entisen kilpapyöräilijän Tomi Kannon, 35, koti on täynnä veikeitä yksityiskohtia. Lasisen ruokapöydän alla kellottelee puinen jättilisko ja parvekkeella roikkuu vanerista ja villasta tehty lammasmobile. Lattiaa peittävän keltaisen lehmäntaljan päällä kirmaa Eero Aarnion suunnittelema musta Poni-tuoli, johon liittyy tosin ikäviäkin muistoja. Susanna hankki ponin alun perin tulevalle vauvalleen, joka ei sitten saanutkaan syntyä.

– Olin viime syksynä juuri saanut keskenmenon ja tullut kotiin sairaalasta, kun ovikello soi ja hyväntuulinen lähetti alkoi kammeta tuolia ovesta sisään. Yritin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta kyllä ponin tuojakin nopeasti vaistosi, ettei kaikki ollut kunnossa.

Tyyntä myrskyn jälkeen

Susanna ja Tomi tapasivat ensimmäisen kerran pari vuotta sitten yhteisten ystävien luona. Tomi teki Susannaan lähtemättömän vaikutuksen.

– Kiinnyn helposti ihmisiin, mutta yleensä alku vie aikaa. Tomista tiesin kuitenkin heti, että tässä on se ihminen, jota olen etsinyt. Hän tuntui jotenkin saman tien tutulta ja omalta. Meillä on samansuuntaiset päämäärät ja tulevaisuudensuunnitelmat, samanlainen käsitys työn tekemisestä ja rahasta. Kuulostaa kauhean tylsältä ja raa’an porvarilliselta, mutta helpottaa hirveästi elämää ja hitsaa yhteen, Susanna sanoo.

Odotus vaihtui epätoivoon

Susannaa kuunnellessa ei voi olla vakuuttumatta Tomin suurenmoisuudesta. Mies tekee pitkää päivää omistamassaan pyöräliikkeessä, mutta löytää silti aikaa tuoda puolisolleen aamiaisen sänkyyn tai kiertää inhoamiaan kirpputoreja vain, koska tietää sen ilahduttavan toista. Hän joustaa ja on tukena arjessa eikä saa hepulia negatiivisestakaan palautteesta.

– Rakkauteni vain kasvaa päivä päivältä, Susanna hehkuttaa.

– Tomilla ei ole lapsia, ja olimme molemmat aivan haltioissamme, kun raskaustesti viime syksynä näytti plussaa. Kerroimme asiasta heti kaikille ja aloimme miettiä tulevalle lapselle jo nimeä, sopivaa koulua ja jatko-opiskelupaikkaakin.

Ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen Susanna ja Tomi menivät täynnä iloista odotusta. Viimein he saisivat kuulla vauvan sydänäänet ensimmäisen kerran.
Pian monitorista näkyivät hennot raajat, ja pieni nenäkin näytti olevan paikoillaan. Sydäntä vain ei meinannut löytyä millään. Kätilö kysyi, oliko raskausoireissa tapahtunut muutosta. Ei ollut, turvotusta ja aamupahoinvointia oli kuten ennenkin.

Vähitellen toivo alkoi hiipua ja hupeni lopulta kokonaan. Sikiö oli kuollut kohtuun.

Susannaa lohdutettiin toteamalla, että samoin on käynyt monelle muullekin. Keskenmenot ovat kuulemma valtavan yleisiä siinä vaiheessa raskautta.

– Minun oloani tieto ei helpottanut yhtään. Päinvastoin, ahdistuin vain lisää, kun aloin miettiä, miten monen muunkin unelmat ovat murentuneet samalla tavalla.

Ystävät olivat hiljaa

Ensimmäiset päivät lapsen menettämisen jälkeen kuluivat tunnekuohussa. Mielialat vaihtelivat pettymyksestä ja vihasta lohduttomaan suruun.

– En halua väheksyä nuorempien äitien kokemuksia, mutta kyllä keskenmeno tässä iässä tuntuu aika lohduttomalta. Aikaa on niin rajallisesti.

Tomi ja Susanna kävivät tapahtunutta läpi uudelleen ja uudelleen, mutta Susanna olisi kaivannut tuekseen myös ystäviään. Heistä ei kuitenkaan kuulunut mitään.

– Olen huono pyytämään apua, mutta olisin toivonut, että ystävät olisivat ottaneet yhteyttä ja tulleet lohduttamaan. He eivät kai tienneet, miten suhtautua, joten jättivät suhtautumatta kokonaan. Minä otin sen raskaasti – tuntui ettei tapahtunut kiinnostanut ketään.

Lapsi kerrallaan

Viime syksy meni raskauden keskeytymisestä toipuessa, mutta parisuhdetta se ei horjuttanut. Joulukuussa Susanna ja Tomi menivät kihloihin ja alkoivat suunnitella häitä. Kirkko varattiin syyskuulle, mutta kun raskaustesti tammikuussa näytti uudelleen plussaa, Susanna alkoi empiä.

– Häitä joudutaan varmasti siirtämään. Taitaa olla vähän liikaa vaadittu, että olisin parin viikon päästä synnytyksestä alttarilla. Jos siis kaikki menee tällä kertaa hyvin ja vauva syntyy lasketun ajan mukaisesti syyskuun alussa.

Pelko pitää Susannan yhä varovaisena. Aikanaan nyt 18-vuotiasta Alfredia odottaessaan Susanna teki viime hetkiin asti kärrynpyöriä lavalla, nyt ei moinen tulisi kuuloonkaan. Ja viikko Alfredin syntymän jälkeen Susanna istui jo studiossa dubbaamassa piirrettyjä.

– Tällä hetkellä vapaa-aikaa on vähän liiaksikin, mutta silloin olin nuori ja vasta työurani kynnyksellä. Oli pakko näyttää, ettei vauva hidastanut tahtia.

Susanna ja Tomi tietävät tulevan lapsensa sukupuolen, ja pojalle on jo nimikin valmiina: Urho. Samalla nimellä ehdittiin kutsua viime syksynä kesken jäänyttä ihmisenalkuakin.

– Alfred sanoi itseään pienenä Urhoksi, ja siitä se on jäänyt elämään. En halunnut hylätä nimeä edes viimesyksyisen tragedian jälkeen. Toivon, että tämä Urho vie tuon Poni-tuolinkin mukanaan, kun aikanaan muuttaa kotoa. Ensimmäinen Urhoksi ajateltu kun ei sitä päässyt tekemään.

Kommentit

1/1

Ystävillä on hankala paikka tuollaisessa tilanteessa: he eivät voi mistään tietää haluaako keskenmenon kokenut puhua asiasta vai ei, onko se niin kipeä juttu ettei ole vielä valmis siitä keskustelemaan. On tavattoman kiusallista mennä asiasta puhumaan ja sitten huomata, että ei toinen ollutkaan valmis vielä puhumaan, ja sai vain mielen pahoitettua entisestään.

Minä en olisi halunnut enkä jaksanut heti keskenmenon jälkeen yhtään pahoittelua, voimahalausta, kyselyä, mitään. Olisin ollut hyvilläni, jos kaikki olisivat odottaneet siihen saakka, että olen itse valmis asiasta puhumaan. Sitten ne pahoittelut ja halaukset olisivat paikallaan, ei ennen sitä. Se vei hetken, mutta puhumisen aikakin tuli.

Eli minä olisin ollut hyvilläni Susannan ystävien toiminnasta. Kurja juttu, että Susanna olisi halunnut tapahtuvan toisin, eikä saanut kaipaamaansa tukea. En kuitenkaan usko, että kyse olisi siitä että ketään ei kiinnostanut. Minä näen sen ennemminkin kunnioittamisena: puhutaan sitten, kun keskenmenon kokenut itse sen puheeksi ottaa.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2009 klo 01:15"]

Ystävillä on hankala paikka tuollaisessa tilanteessa: he eivät voi mistään tietää haluaako keskenmenon kokenut puhua asiasta vai ei, onko se niin kipeä juttu ettei ole vielä valmis siitä keskustelemaan. On tavattoman kiusallista mennä asiasta puhumaan ja sitten huomata, että ei toinen ollutkaan valmis vielä puhumaan, ja sai vain mielen pahoitettua entisestään.

Minä en olisi halunnut enkä jaksanut heti keskenmenon jälkeen yhtään pahoittelua, voimahalausta, kyselyä, mitään. Olisin ollut hyvilläni, jos kaikki olisivat odottaneet siihen saakka, että olen itse valmis asiasta puhumaan. Sitten ne pahoittelut ja halaukset olisivat paikallaan, ei ennen sitä. Se vei hetken, mutta puhumisen aikakin tuli.

Eli minä olisin ollut hyvilläni Susannan ystävien toiminnasta. Kurja juttu, että Susanna olisi halunnut tapahtuvan toisin, eikä saanut kaipaamaansa tukea. En kuitenkaan usko, että kyse olisi siitä että ketään ei kiinnostanut. Minä näen sen ennemminkin kunnioittamisena: puhutaan sitten, kun keskenmenon kokenut itse sen puheeksi ottaa.

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Me Naisten uusimmat jutut