Avanteen ansiosta Santra voi matkustella ja harrastaa liikuntaa koiriensa kanssa. ”Lemmikit ovat olleet liikuttajiani ja terapeuttejani.” Kuva: Milka Alanen
Avanteen ansiosta Santra voi matkustella ja harrastaa liikuntaa koiriensa kanssa. ”Lemmikit ovat olleet liikuttajiani ja terapeuttejani.” Kuva: Milka Alanen

Krooninen suolistosairaus sai Santra Lacyn tekemään päätöksen, jota moni pelkää: ottamaan pysyvän avanteen. Sen ansiosta hän pystyi ponnistamaan takaisin elämään avioeron, työttömyyden ja masennuksen jälkeen.

Sairaalan heräämössä käsi hakeutui heti vatsalle. Ennen leikkausta lääkäri oli vakuuttanut, ettei avannetta tarvita.

Mutta siinä se oli.

– Ei minusta tuntunut oikein miltään, Santra Lacy, 35, muistelee kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Takana oli jälleen yksi leikkaus vaikean suolistosairauden, Crohnin taudin vuoksi. Santran ohutsuolta oli pätkitty jo neljä kertaa aiemmin. Tällä kertaa suoli oli niin tulehtunut, että lääkäri päätti tehdä väliaikaisen avanteen sen rauhoittamiseksi. Sen kautta uloste pääsisi poistumaan suolesta vatsan päälle kiinnitettävään pussiin. Tarkoitus oli, että suolet yhdistetään myöhemmin ja elämä jatkuisi ennallaan.

”Kun avanne on tässä, se on tuonut minulle elämäni takaisin.”

Se ei jatkunut. Ärhäkkä tauti iski voimalla melkein heti leikkauksen jälkeen, ja Santralle piti tehdä uusi avanne vuoden sinnittelyn jälkeen, taas ”vähäksi aikaa”. Elämä helpottui niin, että kahden vuoden väliaikaiselon jälkeen Santra pyysi asiaa, jota moni pelkää: pysyvää avannetta.

– Turha valehdella: eihän tämä ole tila, jota kukaan haluaa, mutta ei tämä ole hirveääkään. Kun avanne nyt on tässä, se on tuonut minulle elämäni takaisin.

Aiemmin kaikki oli kurjempaa.

Puoli elämää sairaana

Avanteen saadessaan Santra oli sairastanut jo 12-vuotiaasta saakka eli puolet elämästään. Viidesluokkalaisena, diagnoosin saadessaan, hän ei vielä sisäistänyt, että Chronin tauti kestää loppuelämän.

Välillä tauti elää hiljaiseloa eli on remissiossa, välillä iskee akuuttivaihe. Silloin sattuu, ja elämä kiertyy sairauden ympärille.

Santran tauti oli akuutti 18 vuotta. Se tarkoitti kovia vatsakipuja, sillä suoli kuroutui tulehduksesta johtuvasta arpikudoksesta umpeen. Tukos saattoi tulla milloin vain, ja sitten mentiin täysillä sairaalaan, ettei suoli puhkea.

”Tuntuu, että suolistosairauksia vähätellään, kun ei tajuta, mitä ne tekevät elämälle käytännössä.”

Suuren rakkauden, popcornien, takia Santra kiiti sairaalaan kolmesti. Koska suoli oli sairas ja lyhentynyt jokaisessa leikkauksessa, ruuan ravintoaineet eivät imeytyneet kunnolla. Siksi olo oli jatkuvasti voimaton.

– Sitä oli joskus muiden vaikea ymmärtää. Tuntuu, että suolistosairauksia vähätellään, kun ei tajuta, mitä ne tekevät elämälle käytännössä.

Santran normiarkea olivat myös oksentelu ja kuumeilu, joka johtui jatkuvasta tulehduksesta kehossa. Kun sairaus alkoi pahentua, Santra ei ollut päästä ulos, sillä vessahätä iski kerta toisensa jälkeen.

– Elämäni alkoi siirtyä neljän seinän sisälle, sillä en yksinkertaisesti jaksanut tai halunnut lähteä enää minnekään.

Samaan sumaan osuivat elämän suurimmat koetinkivet: avioero, muutto toiseen kaupunkiin, opiskelujen lopettaminen ja masennus. Kaikki ne johtuivat suoraan tai osittain sairaudesta. LVI-insinööriopinnot Santra joutui lopettamaan, koska oli voimaton ja aina sairaalassa. Avioero tuli, kun puolisot alkoivat erkaantua. Santra päätti, ettei halua olla riippakivi, lähti liitosta ja palasi Oulusta kotikaupunkiinsa Espooseen.

– Emme voineet mieheni kanssa tehdä paljonkaan asioita, ja minusta tuntui, että se oli minun vikani. Se oli aika lannistavaa, mutta ehkä itsekin vaadin mieheltäni liikaa huomiota sairaudelleni.

Myös uusi sosiaalinen asema oli kova paikka. Santra joutui määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle 25-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän teki vaikean päätöksen pysyvästä avanteesta.

”Tunsin itseni pohjasakaksi.”

Mieleen hiipi masennus. Vaikeita vuosia oli kolme.

– Tunsin itseni pohjasakaksi, sillä en voinut tehdä muuta kuin olla yhteiskunnan elätettävänä ja syödä kalliita lääkkeitä. Oloni oli arvoton, Santra kertoo.

– Olin katkera siitä, mitä sairaus oli minulta vienyt. Joskus olin niin sairas, että toivoin salaa kuolevani leikkauspöydälle. Jossain vaiheessa taas olin katkera siitä, ettei sairauteni ole syöpä, sillä siitä voi myös parantua. Tämä ei parane koskaan.

Nousu pohjalta

”Olen arvokas ja elän täyttä elämää.”

Ne psykologin sanat Santra lukee edelleen kännykästään päivittäin.

Käänne parempaan alkoi oikeastaan heti romahduksen jälkeen. Kun pysyvä avanneleikkaus oli takana ja mieli käynyt pohjalla, Santra päätti, ettei näin voisi jatkua.

Hän hankki koiran, vaikka päätöstä pidettiin hulluna. Eihän hän jaksaisi ulkoiluttaa sitä, kun ei ollut jaksanut aiemminkaan, eihän?

– Koira oli minulle syy lähteä ulos, ja se auttoi päätäkin. Wilhosta tuli terapeuttini, jolle purin kaiken.

Jaksamista auttoivat avanne, jonka ansiosta Santran ei tarvinnut ravata vessassa, sekä se, että sairaus meni remissioon. Nyt se on pysynyt aisoissa viisi vuotta.

”Hän sanoi, että joillakin on raskausarpia, sinulla tuollainen, mitä sitten.”

Päätös oman elämän muuttamisesta johti myös treffi-ilmoitukseen Suomi24:n palstalla. Santralle vastasi kiva mies, jonka kanssa hän alkoi tapailla. Avanteesta kertominen oli Santralle kova paikka – ja miehen reaktio valtava helpotus.

– Hän sanoi, että joillakin on raskausarpia, sinulla on tuollainen, mitä sitten. Oli mahtavaa huomata, että avanne ei estä minua tutustumasta ihmisiin lähemmin.

Voimien palautuminen johti siihenkin, että Santra uskalsi etsiä töitä. Täyttä päivää hän ei jaksa vieläkään, mutta sopiva työ löytyi toimistosta. Siellä Santra työskentelee neljä tuntia joka arkipäivä. Työpaikalla hän on kertonut sairaudestaan avoimesti.

– On jatkuvaa tasapainoilua, mikä minulle tekee hyvää ja mikä ei. Toisaalta työ rasittaa, ja pelkään, että se saattaa laukaista sairauden akuuttivaiheen. Toisaalta tekee hyvää päästä ihmisten pariin. Töissä tunnen myös olevani tärkeä.

Elämä avanteen kanssa

Arki avanteen kanssa on käytännössä tätä: ruuan jälkeen on odoteltava, että se, minkä on suuhunsa laittanut, siirtyy vyötärölle – kirjaimellisesti.

– Voin syödä melkein kaikkea pienissä määrin, vain kovia kuituja, kuten porkkanaraastetta, pähkinöitä ja sieniä kannattaa syödä vähän. Sieniä inhoan muutenkin, joten en kauheasti menetä, Santra nauraa.

Avannepussi on yleensä tyhjennettävä tunnin tai kahden välein, myös öisin. Enää Santra ei tarvitse herätyskelloa.

– Käyn vessassa kerran tai kaksi yössä, mutta saan unen päästä heti kiinni. Joskus on toki tapahtunut vahinkoja ja pussi on falskannut. Onneksi olen välttynyt julkisilta nöyryytyksiltä.

”Viime vuonna menin ensi kertaa rannalle bikineissä.”

Kiusallisia tilanteita on vähän. Vain pitkille illallisille Santra ei kovin mielellään porukalla lähde, ja uimahallikeikat hän jättää väliin.

– Vältän tilanteita, joissa pitää riisuutua muiden edessä, mutta menen kyllä rannalle tai kylpylään, jossa voin kulkea koko ajan uimapuku päällä, hän kertoo.

– Viime vuonna olin ensi kertaa niin rohkea, että menin rannalle bikineissä. Aiemmin häpesin vatsani kaikkia leikkausarpia, mutta avanteen rinnalla ne eivät tuntuneet enää miltään.

Santran rohkaistuminen näkyy myös niin, että hänen valokuvansa on päätynyt näyttelyyn, johon avanneleikatut kuvattiin pussit näkyvissä, vaatteet päällä.

– Vaikka en enää häpeä, on minulla pitkä matka siihen, että kertoisin avanteesta ensimmäisenä uudelle ihmiselle. Eikä minun tarvitsekaan. Sairaus ei määritä elämääni, vaan päiväni täyttyvät muusta. Sairaus on vain pieni osa.

Kuka minä olen?

Terapiasta ja itsetutkiskelusta huolimatta Santra ei pysty vieläkään hyväksymään sairauttaan.

– Vaikkei katkeruudesta pääse kokonaan, sen kanssa voi oppia elämään. Olen oppinut aika hyvin, hän sanoo.

Myös uuden minäkuvan kehitys on kesken. Nuorena Santra ei ehtinyt miettiä, mitä hän haluaisi elämältään. Kun muut halusivat laulajiksi, palomiehiksi tai sairaanhoitajiksi, Santra toivoi, että häneen sattuisi vähemmän.

– Vasta nyt voin miettiä, mikä on minun juttuni. En ole vielä keksinyt sitä, hän kertoo.

”Olen onnellisempi, kun en aseta kauheasti tavoitteita.”

Pelko tulevaisuudesta rajoittaa kaikkia suunnitelmia. Mitä jos sairaus yltyy taas akuuttivaiheeseen?

– Mitä enemmän suunnittelen tulevaa, sitä enemmän elämässä tulee pettymyksiä. Olen onnellisempi, kun en aseta kauheasti tavoitteita, Santra sanoo.

Onni merkitsee hänelle kivutonta arkea, jossa voi tehdä tavallisia juttuja.

– Pystyin juuri viettämään viikonlopun kummilapseni kanssa. Kävimme Kiasmassa ja hampurilaisella ja katselimme illan elokuvia, hän kertoo.

– Laskuvarjolla voisin vielä hypätä.

Santra Lacy

  • 35-vuotias espoolainen.
  • Sairastanut Crohnin tautia 12-vuotiaasta saakka.
  • Osa-aikatöissä toimistossa, osittain työkyvyttömyyseläkkeellä.
  • Harrastaa eläimiä. Kotona on kaksi kissaa, kaksi koiraa, kuusi tarantulahämähäkkiä, kolme ruusuboaa ja yksi rottakäärme.
Pirjo

Suolistosairaudesta kärsivä Santra: ”Joskus toivoin kuolevani leikkauspöydälle”

Minulla 40 v avanne 23 v tehtiin. Hyvin olen voinut sen jälkeen kun kävin Raimo Lindroosin akuhoidoissa Helsingissä. Kiinnikkeet aukesi siellä. Olen Oulusta. Hyvin urheilullinen. En ole koskaan käpertynyt avanteeseen ja ei koskaan ole tullut mielenterveysjuttuja. Sen kun hyväksyy ja muiden ihmisten jutut ei anna vaikuttaa. Tsemppiä! Sen kanssa jaksaa!
Lue kommentti

Hanna Kinnusta on haukuttu netissä lihavaksi ja rumaksi, mutta hän on päättänyt rakastaa itseään. – Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

Entinen Salattujen Elämien näyttelijä, nykyinen Radio Aallon juontaja Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen), 37, joutui Salkkari-aikoinaan nettikriitikoiden ruodittavaksi ulkonäkönsä takia. Tänään ilmestyvässä Valtavan ihana – kokemuksia naisen kehosta ja kiloista -kirjassaan Hanna paljastaa, että häntä arvosteltiin tv-näkyvyyden myötä muun muassa syöttöporsaaksi.

Kun negatiivista palautetta alkoi tulla, Hanna hätkähti. Hetken hän jopa uskoi arvostelijoita.

– Kun minua haukuttiin netissä rumaksi ja lihavaksi, ajattelin ensin, että haukkujat ovat oikeassa. Se vahvisti ajatustani siitä, että olen arvoton, Hanna kertoo.

Nyt Hanna ja Valtavan ihana -kirjan toinen tekijä, artistipromoottori Aino-Kuutamo Uusitorppa haluavat lopettaa, tai ainakin vaimentaa, tuollaiset puheet alkuunsa.

– Nykyään ajattelen, että jokaisen keho kuuluu ihmiselle itselleen eikä kenelläkään ole oikeutta arvottaa tai arvostella sitä. Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä, Hanna näpäyttää.

”Toisen ulkonäön arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.”

– Jokaisella naisella on ollut hetki tai hetkiä elämässään, jolloin hän on miettinyt kriittisesti suhdetta omaan kehoonsa. Meidän pitäisi vapautua sellaisesta ajattelusta. Elämä ja aikamme on liian arvokasta käytettäväksi itsensä ja muiden haukkumiseen.

Läskikin voi olla terve

Hanna elää parhaillaan ruuhkavuosiarkea 7- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Hän on huomannut, että paras apu jaksamiseen on liikunta. Hanna käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.

Hanna on kuitenkin huomannut, että monet arvostelijat eivät ajattele urheilullisuuden ja pyöreyden liittyvän yhteen. Kun pyöreä ihminen esiintyy julkisesti itseään arvostaen, moni närkästyy ja alkaa luennoida lihavuuden terveysvaaroista.

”Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin.”

– On ihan bullshittiä ajatella, ettei lihava ihminen voisi olla hyväkuntoinen. Ylipaino itsessään ei ole sairaus. Siitä tulee sellainen vasta, jos keho lakkaa sen vuoksi toimimasta. Ihminen voi olla ylipainoisena hyväkuntoinen ja liikkua paljonkin. Arvostelu kertoo enemmän ihmisten stereotypioista kuin arvostelun kohteena olevasta ihmisestä.

Hanna uskoo, että ulkonäköpaineista ja itsekritiikistä vapautuminen ovat lopulta oma valinta.

– Kun minua on arvosteltu netissä tai kiusattu koulussa, olisin voinut jäädä märehtimään epäreiluuden tunteessa. Katkeroitumisen sijaan olen valinnut, etten anna epävarmuuden tunteelle valtaa.

"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.
"Negatiivisesta ajattelutavasta irtipäästäminen on valinta", Hanna sanoo.

Naiset samalle puolelle

Sama ajattelutapa pätee myös toisten ihmisten arvosteluun. Hanna toivoo, että haukkumisen sijaan erityisesti naiset pitäisivät enemmän toistensa puolta.

– Naiset sysäävät helposti vastuun ulkonäkökritiikistä miehille, vaikka oikeasti kilpailemme toistemme kanssa. Jos me tukisimme ja kannustaisimme toisiamme äänekkäämmin, tulisimme kaikki onnellisemmiksi. Se ei liity pelkkiin kiloihin, vaan myös naisen euroon, lasikattoihin, ihan kaikkeen.

Hannaa itseään oikeaan suuntaan ovat ohjanneet paitsi iän mukanaan tuoma itsetunto, myös äitiys.

– Omille lapsilleni haluan opettaa, että he arvostavat sekä itseään että muita ennen kaikkea yksilöinä.

Vierailija

Lihavaksi ja rumaksi mollattu ex-salkkaritähti Hanna Kinnunen: Naiset, tukekaa toisianne haukkumisen sijaan

En tiedä miksi minua ärsyttää lihavista ihmisistä puhuttaessa se ettei lihava sanaa juurikaan käytetä..On pyöreitä ,pullukoita , pehmoisia ja kaikkea semmoista mutta lihava sana on useinkin korvattu jollain muulla..Minä olen lihava ihminen ja sillä siisti. Hoikka on hoikka ja lihava on lihava. Eihän se nyt mikään kirosana ole se lihava, mutta sanoppas tuttavallesi jonka näet pitkästä aikaa että oletpas sinä lihonut...On muuten entinen tuttava sen jälkeen..
Lue kommentti

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin”, Rita kuitenkin uskoo. 

Temptation Island -ohjelmasta alun perin tuttu ja Gladiaattorit-sarjassa syksyllä nähtävä pariskunta Aki Manninen, 41, ja Rita Niemi-Manninen, 38, ovat viime aikoina kertoneet useaan otteeseen lapsihaaveistaan.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille vaikeuksistaan lapsen saamisen kanssa.

– Kyllä meille tulevaisuudessa mahtuisi juoksemaan sellainen vaaleahiuksinen pieni tyttö, mutta saa nähdä kuinka käy. Vielä emme ole menneet mihinkään hoitoihin, Aki kertoi.

Nyt Rita kertoo lapsihaaveestaan Facebook-sivullaan. Hän myös kertoo miettineensä, alkaako ikä jo painaa liikaa vaakakupissa.

– Ollaan Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin [pariskunnan koira] on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne ”otollisimmat” vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Rita kirjoittaa.

Rita kertoo kuitenkin ajattelevansa, että elämässä kaikella on tarkoituksensa. Voimaa hän saa siitä faktasta, ettei äidiksi tuleminen 38-vuotiaana suinkaan ole mahdotonta.

– Moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin, hän kertoo.

Kirjoituksensa lopuksi hän lähettää halauksia kaikille niille, jotka toivovat lasta.

”Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.”

– Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: olette onnekkaita, Rita muistuttaa.

Kesäkuussa Rita ja Aki kertoivat Me Naisille, että harkitsevat ohjelmaa lapsettomuudesta. 

– Olemme harkinneet jopa tv-ohjelmaa, jossa avaisimme lapsettomuushoitoja ja niihin liittyviä tabuja. Toivomme, että voisimme tarjota vertaistukea tuhansille muille samassa tilanteessa oleville. En ole tämän asian suhteen itsekriittinen. Kun on elämässä menettänyt tarpeeksi, ei osaa pelätä tulevaa. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, Aki kertoi.

Rita julkaisi viikko sitten Instagram-tilillään hymyilevän kuvan puolisonsa kanssa. ”Jos nauru pidentää ikää, me eletään ainakin 100-vuotiaiksi!” hän kirjoittaa.

Toni on viime aikoina antanut puolisolleen Jannikalle kaiken tukensa. Tilanteessa on auttanut se, että Tonilla itselläkin on kokemusta masennuksen voittamisesta.

Apulanta-yhtyeen laulajan Toni Wirtasen vaimo, laulaja Jannika B kertoi heinäkuussa käyvänsä uupumuksen ja väsymyksen takia läpi raskasta elämänvaihetta. Vain elämää -risteilylle keskiviikkona osallistunut Toni kertoi Me Naisille, että pahin on nyt takana.

– Jannika voi hyvin tällä hetkellä, kuten koko perhe, hän sanoi.

Toni on antanut haastavassa tilanteessa vaimolleen kaiken tukensa. Hänellä on itselläkin kokemusta masennuksen voittamisesta.

– Olemme nyt molemmat syvänveden sukelluksen kandidaatteja. Olen ammentanut omista kokemuksistani auttaessani häntä. Olen itse elävä esimerkki siitä, että masennuksen voi voittaa.

”Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy.”

Toni kertoo Jannikan saaneen valtavasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa puhuttuaan ongelmistaan avoimesti. Ihmiset ovat kertoneet esimerkin voimalla omia kokemuksiaan aiheesta.

– Silloin kun on pussin pohjalla, ei näe sitä suuaukkoa, mutta sieltä on olemassa poispääsy. Ei sinne kenenkään tarvitse jäädä. Ammattiauttajalta saa kuitenkin varmasti parempia neuvoja kuin satunnaiselta rockmuusikolta, hän virnistää.

Salakavala sairaus

Kaksivuotiaan Martta-tytön isä pohtii, ettei puolison huomioiminen aina ole helppoa lapsiperheen pyörityksessä. 

– Tyttö on niin pieni ja vie kaiken huomion, joten sokeuduin sille, miten Jannikalla menee. 

Soimaan itseäni siitä, etten nähnyt riittävän tarkasti häntä, ennen kuin tilanne oli jo pitkällä, hän toteaa.

Toni peräänkuuluttaa sitä, ettei parisuhteessa toista saa pitää itsestäänselvyytenä.

”Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa.”

– Muistakaa katsoa toista ihmistä. Masennus tulee hiipien, kuten tässäkin tapauksessa. Yhtäkkiä Jannika ei ollut enää oma, iloinen ja energinen itsensä, hän kuvailee.

Tällä hetkellä Jannika voi Tonin mukaan hyvin ja perhearki rullaa mukavasti.

– Arkemme on pitkälti Martan kanssa oloa. Olen tehnyt 13 levyä ja vasta yhden lapsen, joten en ole valmis vielä luopumaan vauvakuplasta.  Martta kietoi minut pikkusormensa ympärille heti synnyttyään. Sen sodan hävisin heti, Toni naurahtaa.

Anna Perhon uutuuskirjassa Antisäätäjä (Otava) pohditaan erilaisia kiireen ja stressin ongelmia sekä sitä, miten oman elämän tahdista saisi tehtyä vähän rauhallisemman.

Kännykkä piippaa jatkuvasti uusista viesteistä, tietokoneen näytölle ponnahtelee sähköposteja, puhelimet soivat ympärillä – monen olo on työpaikalla levoton, ja syystä! Keskittyminen vaikeutuu ja mieli käy ylikierroksilla, kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain, jolle pitäisi antaa huomiota.

Onko maailma tullut hulluksi, vai ehkä ongelma on loppujen lopuksi vähän meissä itsessämme?

Anna Perho uusi teos Antisäätäjä käsittelee muun muassa kiireen ja sähläämisen lieveilmiöitä. Moni porskuttaa sata lasissa, mutta kaipaa silti (tai siitä johtuen) rauhallisempaa fiilistä. Perhon mukaan se on myös mahdollista saavuttaa – ihan itse.

Lue myös: Tunnistatko itsesi? Perfektionisteja on kahta lajia – terapeutti antaa vinkit hölläämiseen

Yksi teoksen aiheista on reaktiivisen ajattelun, eli jatkuvasti kaikkeen ympärillä olevaan reagoimisen ongelma.

– Tutkimusten mukaan tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti. Keskimäärin tarkoittaa, että moni tsekkaa viestejä vielä tiuhemmin. Ei siis ihme, että mieli on kuin maailmanpyörä ilman nopeusrajoitinta, Perho kuvailee kirjassaan.

”Tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti.”

Reaktiivinen ajattelu ”vie meitä kuin pässiä narussa” ja voi johtaa Perhon mukaan niin kutsuttuun SVAMP-oireyhtymään.

– SVAMP on akronyymi, johon tiivistyy viisi reaktiivisen käyttäytymisen avaintoimintoa. Ruotsin kielessä sana svamp tarkoittaa sientä, mikä on hyvä vertauskuva tälle käyttäytymiselle. Jos kasvustoa ei aktiivisesti torju, se lahottaa kantajansa puhki.

Ehkä sinäkin kärsit SVAMP-oireyhtymästä? Näistä oireista sen voi tunnistaa:

  • Stressi. Olo on usein ärsyyntynyt, väsynyt ja ahdistunut. Nukkumisestakaan ei tule oikein mitään, ja ilonaiheet tuntuvat olevan harvassa.
  • Vaeltava mieli. Ajatukset säntäilevät päättömästi sinne tänne ja keskittyminen on vaikeaa. Keskittyminen myös herpaantuu jokaisesta piippauksesta, kutsusta ja kehotuksesta.
  • Aina online. Puhelimen sulkeminen tuntuu mahdottomuudelta, ja keho tuntuu käyvän ylimääräisillä kierroksilla. Rentoutuminen on vaikeaa, mutta havahdut myös usein siihen, että olet ollut pitkään aivan muissa ulottuvuuksissa.
  • Multitaskaus. Kaikkea pitää tehdä samaan aikaan, eikä sen takia mikään oikein tahdo valmistua. Ärsyttää, kun kaikki on aina kesken. Lounas tulee syötyä tietokoneen äärellä, etkä pysty esimerkiksi keskustelemaan ilman, että vilkuilisit välillä kännykkää.
  • Paineet. Tuntuu siltä, että on koko ajan kohtuuttomien paineiden alla. Jatkuva kiire ja suorittaminen ovat olennainen osa myös vapaa-aikaa.

Kuulostaako tutulta? SVAMP-oireyhtymästä on Perhon mukaan onneksi mahdollista päästä eroon.

Rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Hän toteaa teoksessaan yksiselitteisesti, että totaalinen pysähtyminen ja rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Perho listaa neljä neuvoa, jotka auttavat pääsemään yli SVAMP-oireyhtymästä:

  1. Opettele käyttämään sähköpostia järkevämmin.
  2. Lopeta multitaskaaminen. Useamman asian yhtäaikainen mukatekeminen verottaa työtehoasi 40 prosentilla, lisää stressioireita ja ärtymystä sekä hajottaa keskittymisen. Aivosi eivät kykene keskittymään kahteen asiaan kerralla, piste.
  3. Suunnittele päiväsi etukäteen ja tauota työpäiviä mindfulness- tai muun rauhoittumishetken avulla.
  4. Keskity lopputulokseen, älä näennäiseen helppouteen. Jos voit hoitaa asian x yhdellä puhelinsoitolla, tee se 40 sähköpostin lähettämisen sijaan.

Lue lisää Anna Perhon uutuuskirjasta Antisäätäjä (Otava), joka ilmestyi 11. elokuuta.