Avanteen ansiosta Santra voi matkustella ja harrastaa liikuntaa koiriensa kanssa. ”Lemmikit ovat olleet liikuttajiani ja terapeuttejani.” Kuva: Milka Alanen

Krooninen suolistosairaus sai Santra Lacyn tekemään päätöksen, jota moni pelkää: ottamaan pysyvän avanteen. Sen ansiosta hän pystyi ponnistamaan takaisin elämään avioeron, työttömyyden ja masennuksen jälkeen.

Sairaalan heräämössä käsi hakeutui heti vatsalle. Ennen leikkausta lääkäri oli vakuuttanut, ettei avannetta tarvita.

Mutta siinä se oli.

– Ei minusta tuntunut oikein miltään, Santra Lacy, 35, muistelee kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Takana oli jälleen yksi leikkaus vaikean suolistosairauden, Crohnin taudin vuoksi. Santran ohutsuolta oli pätkitty jo neljä kertaa aiemmin. Tällä kertaa suoli oli niin tulehtunut, että lääkäri päätti tehdä väliaikaisen avanteen sen rauhoittamiseksi. Sen kautta uloste pääsisi poistumaan suolesta vatsan päälle kiinnitettävään pussiin. Tarkoitus oli, että suolet yhdistetään myöhemmin ja elämä jatkuisi ennallaan.

”Kun avanne on tässä, se on tuonut minulle elämäni takaisin.”

Se ei jatkunut. Ärhäkkä tauti iski voimalla melkein heti leikkauksen jälkeen, ja Santralle piti tehdä uusi avanne vuoden sinnittelyn jälkeen, taas ”vähäksi aikaa”. Elämä helpottui niin, että kahden vuoden väliaikaiselon jälkeen Santra pyysi asiaa, jota moni pelkää: pysyvää avannetta.

– Turha valehdella: eihän tämä ole tila, jota kukaan haluaa, mutta ei tämä ole hirveääkään. Kun avanne nyt on tässä, se on tuonut minulle elämäni takaisin.

Aiemmin kaikki oli kurjempaa.

Puoli elämää sairaana

Avanteen saadessaan Santra oli sairastanut jo 12-vuotiaasta saakka eli puolet elämästään. Viidesluokkalaisena, diagnoosin saadessaan, hän ei vielä sisäistänyt, että Chronin tauti kestää loppuelämän.

Välillä tauti elää hiljaiseloa eli on remissiossa, välillä iskee akuuttivaihe. Silloin sattuu, ja elämä kiertyy sairauden ympärille.

Santran tauti oli akuutti 18 vuotta. Se tarkoitti kovia vatsakipuja, sillä suoli kuroutui tulehduksesta johtuvasta arpikudoksesta umpeen. Tukos saattoi tulla milloin vain, ja sitten mentiin täysillä sairaalaan, ettei suoli puhkea.

”Tuntuu, että suolistosairauksia vähätellään, kun ei tajuta, mitä ne tekevät elämälle käytännössä.”

Suuren rakkauden, popcornien, takia Santra kiiti sairaalaan kolmesti. Koska suoli oli sairas ja lyhentynyt jokaisessa leikkauksessa, ruuan ravintoaineet eivät imeytyneet kunnolla. Siksi olo oli jatkuvasti voimaton.

– Sitä oli joskus muiden vaikea ymmärtää. Tuntuu, että suolistosairauksia vähätellään, kun ei tajuta, mitä ne tekevät elämälle käytännössä.

Santran normiarkea olivat myös oksentelu ja kuumeilu, joka johtui jatkuvasta tulehduksesta kehossa. Kun sairaus alkoi pahentua, Santra ei ollut päästä ulos, sillä vessahätä iski kerta toisensa jälkeen.

– Elämäni alkoi siirtyä neljän seinän sisälle, sillä en yksinkertaisesti jaksanut tai halunnut lähteä enää minnekään.

Samaan sumaan osuivat elämän suurimmat koetinkivet: avioero, muutto toiseen kaupunkiin, opiskelujen lopettaminen ja masennus. Kaikki ne johtuivat suoraan tai osittain sairaudesta. LVI-insinööriopinnot Santra joutui lopettamaan, koska oli voimaton ja aina sairaalassa. Avioero tuli, kun puolisot alkoivat erkaantua. Santra päätti, ettei halua olla riippakivi, lähti liitosta ja palasi Oulusta kotikaupunkiinsa Espooseen.

– Emme voineet mieheni kanssa tehdä paljonkaan asioita, ja minusta tuntui, että se oli minun vikani. Se oli aika lannistavaa, mutta ehkä itsekin vaadin mieheltäni liikaa huomiota sairaudelleni.

Myös uusi sosiaalinen asema oli kova paikka. Santra joutui määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle 25-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän teki vaikean päätöksen pysyvästä avanteesta.

”Tunsin itseni pohjasakaksi.”

Mieleen hiipi masennus. Vaikeita vuosia oli kolme.

– Tunsin itseni pohjasakaksi, sillä en voinut tehdä muuta kuin olla yhteiskunnan elätettävänä ja syödä kalliita lääkkeitä. Oloni oli arvoton, Santra kertoo.

– Olin katkera siitä, mitä sairaus oli minulta vienyt. Joskus olin niin sairas, että toivoin salaa kuolevani leikkauspöydälle. Jossain vaiheessa taas olin katkera siitä, ettei sairauteni ole syöpä, sillä siitä voi myös parantua. Tämä ei parane koskaan.

Nousu pohjalta

”Olen arvokas ja elän täyttä elämää.”

Ne psykologin sanat Santra lukee edelleen kännykästään päivittäin.

Käänne parempaan alkoi oikeastaan heti romahduksen jälkeen. Kun pysyvä avanneleikkaus oli takana ja mieli käynyt pohjalla, Santra päätti, ettei näin voisi jatkua.

Hän hankki koiran, vaikka päätöstä pidettiin hulluna. Eihän hän jaksaisi ulkoiluttaa sitä, kun ei ollut jaksanut aiemminkaan, eihän?

– Koira oli minulle syy lähteä ulos, ja se auttoi päätäkin. Wilhosta tuli terapeuttini, jolle purin kaiken.

Jaksamista auttoivat avanne, jonka ansiosta Santran ei tarvinnut ravata vessassa, sekä se, että sairaus meni remissioon. Nyt se on pysynyt aisoissa viisi vuotta.

”Hän sanoi, että joillakin on raskausarpia, sinulla tuollainen, mitä sitten.”

Päätös oman elämän muuttamisesta johti myös treffi-ilmoitukseen Suomi24:n palstalla. Santralle vastasi kiva mies, jonka kanssa hän alkoi tapailla. Avanteesta kertominen oli Santralle kova paikka – ja miehen reaktio valtava helpotus.

– Hän sanoi, että joillakin on raskausarpia, sinulla on tuollainen, mitä sitten. Oli mahtavaa huomata, että avanne ei estä minua tutustumasta ihmisiin lähemmin.

Voimien palautuminen johti siihenkin, että Santra uskalsi etsiä töitä. Täyttä päivää hän ei jaksa vieläkään, mutta sopiva työ löytyi toimistosta. Siellä Santra työskentelee neljä tuntia joka arkipäivä. Työpaikalla hän on kertonut sairaudestaan avoimesti.

– On jatkuvaa tasapainoilua, mikä minulle tekee hyvää ja mikä ei. Toisaalta työ rasittaa, ja pelkään, että se saattaa laukaista sairauden akuuttivaiheen. Toisaalta tekee hyvää päästä ihmisten pariin. Töissä tunnen myös olevani tärkeä.

Elämä avanteen kanssa

Arki avanteen kanssa on käytännössä tätä: ruuan jälkeen on odoteltava, että se, minkä on suuhunsa laittanut, siirtyy vyötärölle – kirjaimellisesti.

– Voin syödä melkein kaikkea pienissä määrin, vain kovia kuituja, kuten porkkanaraastetta, pähkinöitä ja sieniä kannattaa syödä vähän. Sieniä inhoan muutenkin, joten en kauheasti menetä, Santra nauraa.

Avannepussi on yleensä tyhjennettävä tunnin tai kahden välein, myös öisin. Enää Santra ei tarvitse herätyskelloa.

– Käyn vessassa kerran tai kaksi yössä, mutta saan unen päästä heti kiinni. Joskus on toki tapahtunut vahinkoja ja pussi on falskannut. Onneksi olen välttynyt julkisilta nöyryytyksiltä.

”Viime vuonna menin ensi kertaa rannalle bikineissä.”

Kiusallisia tilanteita on vähän. Vain pitkille illallisille Santra ei kovin mielellään porukalla lähde, ja uimahallikeikat hän jättää väliin.

– Vältän tilanteita, joissa pitää riisuutua muiden edessä, mutta menen kyllä rannalle tai kylpylään, jossa voin kulkea koko ajan uimapuku päällä, hän kertoo.

– Viime vuonna olin ensi kertaa niin rohkea, että menin rannalle bikineissä. Aiemmin häpesin vatsani kaikkia leikkausarpia, mutta avanteen rinnalla ne eivät tuntuneet enää miltään.

Santran rohkaistuminen näkyy myös niin, että hänen valokuvansa on päätynyt näyttelyyn, johon avanneleikatut kuvattiin pussit näkyvissä, vaatteet päällä.

– Vaikka en enää häpeä, on minulla pitkä matka siihen, että kertoisin avanteesta ensimmäisenä uudelle ihmiselle. Eikä minun tarvitsekaan. Sairaus ei määritä elämääni, vaan päiväni täyttyvät muusta. Sairaus on vain pieni osa.

Kuka minä olen?

Terapiasta ja itsetutkiskelusta huolimatta Santra ei pysty vieläkään hyväksymään sairauttaan.

– Vaikkei katkeruudesta pääse kokonaan, sen kanssa voi oppia elämään. Olen oppinut aika hyvin, hän sanoo.

Myös uuden minäkuvan kehitys on kesken. Nuorena Santra ei ehtinyt miettiä, mitä hän haluaisi elämältään. Kun muut halusivat laulajiksi, palomiehiksi tai sairaanhoitajiksi, Santra toivoi, että häneen sattuisi vähemmän.

– Vasta nyt voin miettiä, mikä on minun juttuni. En ole vielä keksinyt sitä, hän kertoo.

”Olen onnellisempi, kun en aseta kauheasti tavoitteita.”

Pelko tulevaisuudesta rajoittaa kaikkia suunnitelmia. Mitä jos sairaus yltyy taas akuuttivaiheeseen?

– Mitä enemmän suunnittelen tulevaa, sitä enemmän elämässä tulee pettymyksiä. Olen onnellisempi, kun en aseta kauheasti tavoitteita, Santra sanoo.

Onni merkitsee hänelle kivutonta arkea, jossa voi tehdä tavallisia juttuja.

– Pystyin juuri viettämään viikonlopun kummilapseni kanssa. Kävimme Kiasmassa ja hampurilaisella ja katselimme illan elokuvia, hän kertoo.

– Laskuvarjolla voisin vielä hypätä.

Santra Lacy

  • 35-vuotias espoolainen.
  • Sairastanut Crohnin tautia 12-vuotiaasta saakka.
  • Osa-aikatöissä toimistossa, osittain työkyvyttömyyseläkkeellä.
  • Harrastaa eläimiä. Kotona on kaksi kissaa, kaksi koiraa, kuusi tarantulahämähäkkiä, kolme ruusuboaa ja yksi rottakäärme.
Pirjo

Suolistosairaudesta kärsivä Santra: ”Joskus toivoin kuolevani leikkauspöydälle”

Minulla 40 v avanne 23 v tehtiin. Hyvin olen voinut sen jälkeen kun kävin Raimo Lindroosin akuhoidoissa Helsingissä. Kiinnikkeet aukesi siellä. Olen Oulusta. Hyvin urheilullinen. En ole koskaan käpertynyt avanteeseen ja ei koskaan ole tullut mielenterveysjuttuja. Sen kun hyväksyy ja muiden ihmisten jutut ei anna vaikuttaa. Tsemppiä! Sen kanssa jaksaa!
Lue kommentti

Suosittua Kalastajan vaimo -blogia pitävä Johanna Alvestad myöntää, että Norjassa kurjat asiat saavat vähemmän huomiota kuin Suomessa.

Johanna Alvestad muutti aikoinaan Norjaan sen jälkeen, kun hän oli Kanarian-lomallaan tavannut elämänsä rakkauden, norjalaisen kalastajan.

Pian Norjaan muutettuaan Johanna alkoi pitää Kalastajan vaimo -blogiaan, jossa hän kertoo elämästään, harrastuksistaan ja perheestään. Alkuaikoina hän hämmästeli Norjassa etenkin ihmisten lempeyttä, rentoutta ja rauhallisuutta.

Nyt hän on asunut Norjan eteläkärjessä, Lillesandissa, kymmenen vuotta ja ihmettelee edelleenkin paikallisten positiivisuutta – sekä hyvässä että pahassa.

– Mistään ei saa negatiivista palautetta, ei edes rakentavaa kritiikkiä. Töissä sitä joskus melkein tarvitsisi, mutta kehitystä tuetaan muilla tavoin. Täällä ei sanota asioita niin suoraan, mutta ei niitä myöskään kyräillä selän takana. Ihmiset osaavat keskittyä positiivisiin asioihin ja mennä negatiivisten yli, kotkalaissyntyinen Johanna kertoo.

”Ihmiset osaavat keskittyä positiivisiin asioihin ja mennä negatiivisten yli.”

Norjassa ollaan tutkitusti onnellisia. Yhdistyneiden kansakuntien onnellisuusraportti julkaistiin maanantaina, ja sen mukaan maailman onnellisin maa on nyt Norja. Suomi sijoittuu listauksessa viidenneksi.

Millä tavoin norjalainen onnellisuus näkyy arjessa?

– Ihmisillä on jollain tavalla luottavaisempi olo. He eivät murehdi, koska luottavat valtioon ja siihen, että esimerkiksi rahaa on riittävästi. Tosin Norjassa ei niin puhuta rahasta, omistuksista tai muusta materiasta. Moni tuntee, että rahaa on tarpeeksi, eikä siksi esimerkiksi varakkuus ole niin tavoiteltavaa. Ihmiset seisovat tukevasti omilla juurillaan, ja kansallistunne on vahva.

Maisemalenkit auttavat

Johanna uskoo, että myös luonnolla on suuri merkitys norjalaisten onnellisuuteen. Hän on huomannut, että norjalaiset liikkuvat enemmän ulkona kuin suomalaiset. Kun Suomessa lähdetään ulos ystävän tai kumppanin kanssa kotiovelta ja kävellään kävelytietä autotien vieressä, Norjassa valitaan lähin maisemalenkki ja nautitaan samalla sekä luonnosta että liikunnasta ja eväistä, Johanna kertoo.

Luonnossa liikkuminen on Johannalle itsellekin tärkeää. Hän ulkoilee paljon ja toteaa haluavansa aistia silloin ympäristöä eikä vain ”paahtaa menemään asfaltilla”.

Vapaa-ajan eroista Johanna Alvestad on huomannut sen, että norjalaiset pitävät myös hyvää huolta taloistaan sekä sisältä että ulkoa. ”Niitä rempataan ja maalataan”, hän sanoo. Kuva: Sanoma-arkisto
Vapaa-ajan eroista Johanna Alvestad on huomannut sen, että norjalaiset pitävät myös hyvää huolta taloistaan sekä sisältä että ulkoa. ”Niitä rempataan ja maalataan”, hän sanoo. Kuva: Sanoma-arkisto

Löysäily kunniaan!

Johannan mukaan Norja on vähän konservatiivisempi maa kuin Suomi, joten siellä pärjää parhaiten tavallisena tallaajana. Paikalliset pitävät kiinni perinteistä ja arvostavat sosiaalisuutta työpaikallakin, Johanna sanoo. Norjalaisten ”löysäily” on yksi asioista, joka suomalaisten kannattaisi myös omaksua.

– Esimerkiksi eilen kesken kokouksen keksimme varata liput stand up -teatteriin syksyksi koko työporukalle, ja tunnelma oli katossa loppupäivän. Kuulostaa ehkä löysäilyltä, mutta uskon, että se vaikuttaa elämänlaatuun, terveyteen, työpaikalla viihtymiseen ja työpanokseen positiivisesti. Löysäily maksaa itsensä takaisin.

”Löysäily maksaa itsensä takaisin.”

Johanna lisää, ettei Norjassa kukaan ajattele kuitenkaan löysäilevänsä perinteisellä tavalla; kaikki haluavat saada työt tehtyä, mutta työpaikalla pitää olla kivaakin.

– Töissä vietetään niin paljon aikaa, että sen pitäisi olla mukavaa. Töissä pitäisi olla mahdollisuus kivoihin lounashetkiin, kollegojen kanssa puhumiseen ja sosiaalisiin taukoihin.

Kaiken kaikkiaan Johanna on huomannut, että norjalaiset haluavat nauttia elämästään enemmän ja ovat valmiita tekemään enemmän sen eteen. Suomalaisia hän pitää hieman vaatimattomina ja vähään tyytyvinä.

– Kyllä täällä kaikesta puhutaan eikä elämä ole kuin kiiltokuvaa, mutta harmit eivät saa päävaltaa. Norjalaiset jättävät harmilliset tunteet ja asiat taka-alalle eivätkä halua pilata iloa. Norjalaiset yrittävät nauttia hyvistä – tai siis ihan tavallisista asioista. Tunnelma pysyy yleensä positiivisena – siitä pitää aina joku huolen!

Kalastajan vaimo -blogia voit lukea menaiset.fi:n sivuilla täällä.

 

Kysely

Haluaisitko muuttaa Norjaan?

yleistystä yleistystä..

Mitä suomalaiset voisivat oppia norjalaisilta onnellisuudesta? Kalastajan vaimo kertoo

Tuo on jännä kun lehdessä kuin lehdessä kirjoitetaan mistä meidän täytysi ottaa oppia milloin kenestäkin? Ei meidän tarvitse olemme hyviä tälläisinä!Minä olen ihan onnellinen rakastan SUOMEA !Kun katson perhettä joka rämpii pakoilaisileirillä ilman kenkiä savessa ja liassa en todella kehtaa valittaa koska asiani on hyvin terveyttä lämpöä ruokaa kaikkea löytyy mitä tältä mudassa kulkevalta puuttuu eli kaikkea!Olemme viidenneksi onnellisin kansa pitääkö olla YKKÖNEN ja valitta ja etsiä epäkohtia...
Lue kommentti

Kilpauimari Emilia Bottas ja hänen aviomiehensä, F1-tähti Valtteri Bottas kilpailivat toisiaan vastaan cartingissa ja keilaradalla. Tuloksena oli tiukka jälkipuinti.

Kilpauimari Emilia Bottaksen aviomies, F1-tähti Valtteri Bottas totesi CNN:n haastattelussa, että hän on vaimon kanssa kilpailukiellossa.

– Olemme ajaneet keskenämme kilpaa cartingia ja Japanissa kävimme keilaamassa. En muista edes, kuinka kisassa kävi, mutta jälkeenpäin kävimme tiukkaa keskustelua tuloksesta, Emilia selventää.

Yhteenoton jälkeen pari päätti, että he eivät enää kilpaile toisiaan vastaan.

– Olemme molemmat liian kilpailuhenkisiä. On parempi, että olemme samalla puolella. Ja siitä olemme pitäneet kiinni, viime syksynä Valtterin kanssa avioitunut Emilia kertoi taitoluistelun MM-kilpailuiden ennakkojuhlissa Westerbackin liikkeessä.

Ura mietintämyssyssä

Emilia taas miettii tällä hetkellä uintiuransa jatkoa. Kausi päättyi joulukuussa MM-kilpailuihin.

– Tällä hetkellä en ole asettanut uinnin suhteen seuraavaa tavoitetta. Mietintäjakso on menossa. Olin joka tapauksessa päättänyt, että Rion olympialaiset jäävät minulle viimeisiksi isoiksi kisoiksi urheilijana. Minulla on kolmet olympialaiset takana, seuraavien aikaan olen jo iäkäs uimariksi.

Vuoden alun Emilia on ottanut kevyemmin. Hän arvostaa sitä, että voi jakaa arkea toisen huippu-urheilijan kanssa. Paria yhdistää määrätietoisuus ja pitkäjänteisyys.

– Teemme molemmat asioita sata lasissa. Vuoden alussa voimme elää enemmän tavallista arkea, kun molemmilla on kisakausi takana. Urheilemme kyllä silloinkin säännöllisesti.

Valtteri asuu Monacossa, mutta parilla on koti myös Suomessa. Pääkaupunkiseudulla on myös Emilialle rakkaat hevoset.

– Minulla ei ole mitään suunnitelmia muuttaa pois Suomesta. Uintiuran jälkeen jatkan urheilua harrastusmielessä kilparatsastuksen parissa.

 

Väistyneen presidenttiparin aktiviteetteihin kuuluu esimerkiksi perheen koirien Sunnyn ja Bon ulkoilutus.

Sillä aikaa kun Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump on ottanut supervallan ohjakset käsiinsä, hänen edeltäjänsä Barack Obama perheineen on totutellut tavallisen kansalaisen arkeen. Tai no – vähän äveriäämmän taviksen arkeen ehkä.

Michelle nauttii koiranulkoilutuksesta

Michelle Obama julkaisi maanantaina Instagram-tilillään kuvan perheen koirista Sunnysta ja Bosta. 

 

Look who has a spring in their step! Celebrate the #FirstDayofSpring by grabbing a friend, heading outside, and getting moving.

Henkilön Michelle Obama (@michelleobama) jakama julkaisu

”Katsokaas, kenellä on kevättä rinnassa!” Michelle Obama kirjoittaa koirakuvan yhteydessä.

Instagram-kuvauksensa mukaan Michelle on muun muassa vaimo, äiti, koirafani ja hugger-in-chief, halailupäällikkö.

Perhe asuu vuokralla – yli 8 000 neliömetrin talossa

Ihan niin kuin moni meistä, myös Obaman perhe asuu vuokralla. Vuokratalo on vuonna 1928 rakennettu tiilitalo, jossa on tilaa vaatimattomat 8 200 neliömetriä. CNN kertoo, että Valkoisesta talosta lähtemisen jälkeen Obamat asettuivat Washington DC:ssä Kaloraman naapurustoon, jossa asuu myös esimerkiksi Ivanka Trump

Betsy Klein julkaisi Twitterissä kuvia Obamien muutosta tammikuussa.

Varvaskuvia rantalomalta!

Kahdeksan presidenttivuoden jälkeen Obamat vaihtoivat hetkeksi lomatunnelmiin. Loma suuntautui Palm Springsiin ja Brittiläisille Neitsytsaarille. Michelle juhlisti ystävänpäivää julkaisemalla Instagramissa söpön varvaskuvan itsestään ja puolisostaan.

 

Happy Valentine's Day to the love of my life and favorite island mate, @barackobama. #valentines 💕💕

Henkilön Michelle Obama (@michelleobama) jakama julkaisu

”Hyvää ystävänpäivää elämäni rakkaudelle ja parhaalle saarikaverilleni,” Michelle Obama kirjoitti ystävänpäivänä Instagramissa.

Tulossa molempien muistelmat

BBC:n mukaan Obamat ovat solmineet Penguin Random House -kustantamon kanssa sopimukset kahdesta kirjasta. Kirjojen aiheet eivät vielä ole tiedossa, mutta on arvuuteltu, että kyseessä olisivat Michellen ja Barackin muistelmat. 

Uusi asuinpaikka saattaa vielä olla haussa

On poikkeuksellista, että aiempi presidentti asuu kautensa jälkeen edelleen Washington DC:ssä. Perhettä pidättelee siellä tytär Sasha Obaman opinnot. The Weekin mukaan Obamat saattavat Sashan valmistumisen jälkeen suunnata New Yorkiin tai Chicagoon, jossa Barackin poliittinen ura alkoi ja jossa Michelle ja Barack tutustuivat.

Sanna Stellanin perheen talo jouduttiin rakentamaan remontissa lähes kokonaan uudelleen.

Näyttelijä Sanna Stellan kertoo Helsingin Sanomissa, että hänen perheensä pääsee viimein muuttamaan takaisin kotitaloonsa yhdeksän kuukauden homeremontin jälkeen.

Perhe osti talon neljä vuotta sitten. Kun taloon tehtiin vuosi sitten kattoremontti, paljastui, että talon kaikki seinät olivat homeessa. HS:n jutun mukaan remontissa talo on jouduttu käytännössä rakentamaan uudelleen. Myös lähes koko irtaimisto on pitänyt heittää pois ja hankkia uudet tavarat homemikrobien pilaamien tilalle.

Sanna kertoo Helsingin Sanomille, että lisäkuluja on tullut noin 200 000 euroa. He sopivat myyjän kanssa puolittavansa kustannukset.

– Olemme samassa tilanteessa kuin jos talo olisi palanut. Silti vakuutus ei korvaa mitään, koska home ei ole äkillinen asia, vaan tapahtuu hitaasti, hän kertoo haastattelussa.

”Olemme samassa tilanteessa kuin jos talo olisi palanut.”

Sanna kiittelee sitä, että perhe ei ole sairastunut homealtistuksen vuoksi. Homevauriot paljastuivat pari viikkoa ennen Fria-kuopuksen syntymää. Perhe muutti nopeasti evakkoon. Sanna kertoi Me Naisille viime vuoden lopulla, että nyt hänestä saisi hyvän homekoiran.

– Haistan heti kaupan kassalla, kenen vaatteissa haisee home, ja tekee mieli mennä huomauttamaan, että onkohan kotonasikin hometta, hän nauroi.