Näyttelijä Turkka Mastomäki on elänyt reilut kolme vuotta vuoroviikoin yksinhuoltaja-arkea. Kuva: Jonna Öhrnberg

– Mietin tietysti, millaisen mallin haluan lapselle näyttää, näyttelijä Turkka Mastomäki sanoo.

Näyttelijä Turkka Mastomäki on elänyt reilut kolme vuotta yhteishuoltajaisänä, ja lapsi on vuoroviikoin hänen luonaan. Näyttelijä erosi tyttärensä äidistä Saija ”Sani” Aartelasta, kun Iiris-tytär oli kaksi vuotta. Turkka asettui eron jälkeen Tampereelle, samaan kaupunkiin tyttärensä kanssa.

– Viikko-viikkosysteemi on meillä häilyvä, kun olemme molemmat tytön äidin kanssa freelancereita. Olemme joustaneet molemmat, kun toisella on kiireitä. Olemme herkillä tytön asioista, mutta muusta emme puhu. Eihän sitä muuten erottaisi, jos koko ajan haluaisi olla toisen kanssa.

Turkka myöntää, että arjen aikatauluttaminen lapsen kanssa vaati häneltä ensin totuttelua. Arjen yhtälöä on helpottaneet lähellä asuvat vanhemmat.

– Aikatauluttamista on ollut pakko vain opetella, ei siinä lapsen kanssa voi jäädä nynnyttämään. Olen aika perinteinen kasvattaja. Talvella kävimme Iiriksen kanssa luistelemassa ja muissa liikunta-aktiviteeteissa. Olen ajatellut, että lapsen äiti hoitaa musapuolen.

Sinkkuisänä Turkka sanoo, että miettii myös parisuhdeasioita aikaisempaa tarkemmin.

– Olen vielä sinkkuna, näin voisi sanoa. En ihan kaikkia yökylävieraita voi esitellä tyttärelleni. Mietin tietysti, millaisen mallin haluan lapselle näyttää. Ehkä tämä elämäntilanne muuttuu vielä, Turkka kertoi tänään MTV:n syksyn ohjelmien lanseeraustilaisuudessa.

”Sydän vielä nieleskelee, kun 46 vuotta pitkä rakkaussuhde katkeaa.”

Turkalla on iso rooli kanavan syksyn suursatsauksessa Aallonmurtaja-sarjassa, jossa hän näyttelee rikollista perheenisää.

– Minulle on sattunut jokaiselle vuosikymmenelle joku isompi rooli. Olin tosi otettu, kun minut koekuvausten jälkeen valittiin rooliin.

Näyttelijä on kohdannut isoja asioita myös yksityiselämässä, sillä Turkan isä kuoli puolitoista kuukautta sitten pitkän sairastamisen jälkeen.

– Järki käsittelee vielä asiaa, mutta sydän vielä nieleskelee, kun 46 vuotta pitkä rakkaussuhde katkeaa. Onneksi oma tytär tuo lohtua myös leskeksi jääneelle äidille. Olen puoliksi vielä tällainen peräkammarin poika, sillä äiti asuu vain muutaman sadan metrin päässä.

Gwyneth Paltrow'n perustamalla Goop-sivustolla on myynnissä terveystarroja, joiden luvataan tasapainottavan kehon energiataajuuksia. Siis tarrojen.

Näyttelijästä terveysguruksi siirtyneen Gwyneth Paltrow'n Goop-sivustolta kuuluu taas kummia. Tammikuussa sivustolla hehkutettiin jadesta tehtyjä, vaginaan työnnettäviä ”munia”, jotka lytättiin nopeasti humpuukina. (Kaikesta huolimatta ne myytiin loppuun.)

Nyt sivusto kaupittelee yli sadan euron tarrapakettia. Body Vibes -tarrat eivät tietenkään ole mitä tahansa tarroja, vaan niiden väitetään vaikuttavan kehon energiataajuuksiin ja tasapainottavan tilannetta, jos esimerkiksi stressi tai ahdistus painaa.

Gizmodo-sivusto puuttui nopeasti siihen, että tarrojen kerrottiin olevan samasta materiaalista, jota NASA käyttää avaruuspuvuissa astronauttien elintoimintojen seuraamiseen. Sivusto soitti viraston avaruusasiantuntijalle ja kysyi, onko väitteessä perää.

Kuten arvata saattoi, viraston edustajan mukaan NASA ei käytä mitään sähköä johtavaa hiilikuitumateriaalia avaruuspukujensa vuoraukseen. Tarroja kommentoi myös virastossa aikaisemmin työskennellyt Mark Shelhamer.

– Vau. Mitä hevonkukkua tämä onkaan, hän täräytti Gizmodolle.

 

Give this w🌎rld good energy💡 #vibewithme

Henkilön Body Vibes (@mybodyvibes) jakama julkaisu

Myös Shelhamer kertoi, että väite avaruuspukumateriaalista on väärä. Jos puvuissa käytettäisiinkin kyseistä materiaalia, sen tarkoitus olisi puvun vahvistaminen, ei elintoimintojen tarkkailu. Goopin logiikka ontuu siis ja pahasti.

Mediamyllytyksen jälkeen sivusto poistikin tuotteen kuvauksesta NASA-väitteen ja pahoitteli väärinkäsitystä – mutta tarrat ovat yhä myynnissä. Body Vibes puolestaan tiedottaa uskovansa edelleen tuotteensa takana olevaan teknologiaan, vaikka se ei toimittanutkaan Gizmodolle sivuston pyytämää, vertaisarvioitua tutkimusta, joka todistaisi väitteet oikeiksi.

Pariskunta on kertonut aiemmin aikovansa pitää isot kirkkohäät.

Ralliautoilija Jari-Matti Latvala ja hänen naisystävänsä Maisa Torppa ovat menneet kihloihin. Maisa kertoi ilouutiset juhannusaattoiltana Instagramissa.

– Elämäni rakkaus kosi ja minä vastasin kyllä. Me menemme naimisiin! hän riemuitsee julkaisemansa kuvan yhteydessä.

 

Love of my life asked and I said YES!! 💍❤️ We're getting married!!!! #bridetobe #juhannus2017

Henkilön Maisa Torppa (@maisatorppa) jakama julkaisu

Kuvan tunnisteiksi on merkattu #bridetobe eli tuleva morsian sekä #juhannus2017.

Pariskunta on edennyt suhteessaan vauhdilla. He alkoivat seurustella huhtikuussa 2016 ja muuttivat yhteen saman vuoden syksyllä.

– En ole koskaan edennyt suhteessa näin nopeasti. Mutta en ole ollut ikinä yhtä varma, että haluan sitoutua, Jari-Matti kertoi Me Naisten haastattelussa lokakuussa. 

Lue myös: Jari-Matti Latvalaan salamarakastunut Maisa Torppa: ”Vanhempi mies on turvallisempi vaihtoehto”

Yhteishaastattelussa pariskunta hehkutti onneaan avoimesti.

– En usko, että löydän maailmasta parempaa ihmistä kuin Jari-Matti. Minusta ei ole koskaan tuntunut samalta kuin nyt, Maisa sanoi.

”Järjestämme isot pohojalaaset kirkkohäät.”

Myös hääsuunnitelmat olivat selvät jo alle vuoden yhdessäolon jälkeen.

– Tahdon viedä vielä jonain päivänä Maisan naimisiin. Silloin järjestämme isot pohojalaaset kirkkohäät, joissa tarjoilut ovat kaikin puolin hyvät, Jari-Matti suunnitteli.

Maisa kertoi haluavansa prinsessahäät ja kymmenen lasta. Hänellä on alle kouluikäinen Leo-poika aikaisemmasta suhteestaan.

Satu Tuomisto tuntee elävänsä vihdoin normaalia parisuhdearkea miehensä Petri Aarnion kanssa.

Reilu kaksi vuotta sitten Satu Tuomisto sai 29-vuotissyntymäpäivälahjaksi ystäviltään ajan ennustajalle, joka tapaamisen lopuksi lausui: ”Onneksi olkoon, löydät pian miehen, jonka kanssa tulet elämään elämäsi ensimmäisessä oikeassa parisuhteessa. ”

Erikoinen ennustus naiselle, joka oli todellisuudessa elänyt koko nuoren aikuisikänsä suhteissa, joista osa oli edennyt avoliittoon asti.

Mutta sen Satu oli valmis myöntämään, että oikeiksi kypsiksi parisuhteiksi niitä ei voinut hyvällä tahdollakaan kuvailla.

–Minua olivat aina kiehtoneet niin sanotut pahat pojat. Olen hyvä ihmistuntija, mutta jostain syystä olen ihastunut ja ajautunut parisuhteisiin mysteerimiesten kanssa. Sellaisten, joissa on jotain mitä en osaa selittää.

Kaksi kuukautta myöhemmin Satu oli lähdössä työmatkalle. Aamuviideltä lentokentällä odotteli samalle reissulle lähtöä kohteliaan oloinen mies, liikemies Petri Aarnio, 44. Väkisinkin Sadun mieleen palasi ennustajan taannoinen povaus täydellisestä herrasmiehestä.

Intuitioni sanoi jo lentokentällä, että tässä se oikea on.

Myönteinen ennakkokäsitys säilyi myös matkan aikana – reissukaveri osoittautui aivan toisenlaiseksi kuin Satu oli hänet etukäteen yhteisten työtuttavien kertomusten perusteella kuvitellut.

– Odotin tapaavani tiukkapipoisen uraohjuksen. Petri oli kuitenkin äärimmäisen kiltti ja kohtelias, vaikka kunnianhimoinen onkin. Intuitioni sanoi jo lentokentällä, että tässä se oikea on, mutten uskaltanut heti luottaa vaistooni, sillä se oli ollut aikaisemmin väärässä.

Tapailu jatkui, ja muutamia kuukausia myöhemmin Satu uskalsi hypätä Petrin kanssa parisuhteeseen.

–Tässä suhteessa luotan ensimmäistä kertaa yhteiseen tulevaisuuteen. Uskallan ja osaan nähdä asioita vuoden, kahden ja jopa kymmenen päähän. Tai suunnitella vaikka yhteistä lomaa hamaan tulevaisuuteen. Se on minulle uutta, Satu kertoo ja pyörittelee puhuessaan huomaamattaan vasemmassa nimettömässä kimaltavaa kihlasormusta.

Olin ihan nuori, kun minua petettiin ensimmäisen kerran.

Kokemukset opettivat

Yhdeksän vuotta sitten Miss Suomeksi kruunattu Satu nousi julkisuuteen Viialasta, pienestä kylästä, jonne jäivät perhe, ystävät, nyrkkeilyharrastus ja silloinen poikaystävä. Elämä ei ollut koskaan pelkkää ruusuilla tanssimista.

–Olin ihan nuori, kun minua petettiin ensimmäisen kerran. Se on tietysti kamalinta, mitä nuorelle ihmiselle voi suhteessa tapahtua. Mutta se oli myös kasvattavinta, mitä minulle oli käynyt. Jouduin katsomaan peiliin ja miettimään omaakin käytöstäni. Mietin tuolloin ensimmäisen kerran, ajanko tietynlaisella käytöksellä kumppaniani pettämään? Jollain tasolla myös varmasti kovetin itseni tulevaa varten.

En missään nimessä halua päätyä tilanteeseen, jossa olisin toisen omaisuutta.

Satu kertoo nauttivansa erityisen paljon yksinolosta. Se on tuntunut joistakin miehistä vieraalta.

–Yksi eksistäni sanoi kerran, että miehen pitää tuntea, että nainen tarvitsee häntä. Olen kai aina ollut ylipärjäävä, en käänny parisuhteessakaan helposti toisen puoleen huolineni. Olen usein omissa ajatuksissani ja pidän asiat sisälläni. Enkä missään nimessä halua päätyä tilanteeseen, jossa olisin toisen omaisuutta.

Sadusta on hämmentävää, jos joku arvottaa hänet ulkonäön mukaan.
Sadusta on hämmentävää, jos joku arvottaa hänet ulkonäön mukaan.

Pettävät perustelut

Satu kertoo tunteneensa parisuhteissaan epävarmuutta, mutta petetyksi tuleminen ei ole kuitenkaan hajottanut häntä kokonaan.

–Minulle on perusteltu pettämistä myös sillä, että saan niin paljon huomiota, että se ajaa kumppaneiden itsetunnon alas. Heidän on kuulemma haettava itsetunnolleen nostatusta jostakin muualta. Minusta se on idioottimainen perustelu hakea oikeutusta teolleen. Veikkaan, että juuri itsenäisyyteni on ollut noille miehille liikaa.

Satu kertoo, että hän ei ole kuitenkaan koskaan yrittänyt muuttaa kumppaneitaan.

Petetyksi tuleminen on satuttanut aina.

– Äitini on sanonut minulle pienestä pitäen, että toista ihmistä et voi omalla käytökselläsi muuttaa. Jos olisin ollut suhteissani läheisriippuvainen, en tiedä millaisissa ongelmissa olisin itseni kanssa.

Satu on kokenut olleensa suhteissa usein se osapuoli, joka on jaksanut pitää yllä uskoa sen tulevaisuuteen. Täydellinen luottamuksen menetys on kuitenkin ollut viimeinen pisara, ja petetyksi tuleminen on satuttanut aina.

–Joskus olen jäänyt suhteisiin vain siksi, että olen miettinyt, miten toinen pärjää tai siitä syystä, että tämän perhe on tullut läheiseksi. Olen pitänyt naamiota yllä ja samalla pelännyt, mitä yhteinen tulevaisuus tuo tullessaan, Satu sanoo.

–Toistuessaan nämä tilanteet ovat avanneet silmäni. Olen kysynyt itseltäni, osaanko kuvitella tämän miehen lasteni isänä? Olen pystynyt tekemään kylmästi järkieroja enkä ole enää syyllistänyt itseäni. Olen ajatellut: jos petät minua, se on sinun ongelmasi. Sekin on säikyttänyt miehiä.

Olen sanonut miehelle joskus ääneenkin, että älä vain kosi minua.

Luottamuksen arvoinen

Vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta Sadun valtasi epätoivo. Helsingin piirit tuntuivat pieniltä ja pinnallisilta. Suhteissa oli vaikea löytää sellaista todellista luottamusta ja rakkautta, joita Satu arvosti. Baareista hän ei ole rakkautta koskaan etsinytkään ja kertoo käyvänsä bilettämässäkin vain kerran vuodessa.

–En kestä ulkonäkökeskeistä pokaamiskulttuuria. Mietin jo hetken, että ovatko kaikki suhteet täällä tällaisia?

–En halua mollata eksiäni, heissä on myös paljon hyvää, ja olen hyvissä väleissä heidän kanssaan. Arvomme eivät vain kohdanneet. Enkä sano, että minun arvoni olisivat paremmat kuin jonkun toisen, ne eivät vain sopineet yhteen. Siksi kihlautuminenkaan ei ennen nykyistä suhdettani tuntunut sopivalta. Olen sanonut miehelle joskus ääneenkin, että älä vain kosi minua.

Aiemmin en ole aina tiennyt edes sitä, minä päivänä jatkojen jatkoilta palataan.

Petrissä Satu rakastui maanläheisiin arvoihin: perhekeskeisyyteen, rehellisyyteen, läheisten kunnioittamiseen. Pienet teot osoittivat, että tähän mieheen voi luottaa.

–Kun Petri lähti ensimmäistä kertaa pikkujouluihin, olin aivan ihmeissäni, kun hän tuli kotiin kymmeneltä. Olin vain, että unohditko jotain? Aiemmin en ole aina tiennyt edes sitä, minä päivänä jatkojen jatkoilta palataan. On helpotus, kun minun ei tarvitse olla miehen suhteen varpaillani tai katsoa hänen tekemisiään sormieni läpi.

Petrin tytöt ottivat Sadun hyvin vastaan.
Petrin tytöt ottivat Sadun hyvin vastaan.

Uusperheen äiti

Petrillä on aiemmasta liitostaan 15- ja 16-vuotiaat tyttäret, jotka asuvat isänsä ja Sadun kanssa joka toisen viikon. Vaikka äitipuolen rooli on Sadulle aiemminkin tuttu, intensiivinen perhe-elämä vaati alkuun totuttelua.

–Olin tähän asti pitänyt huolta lähinnä koirastani. Tytöt onneksi ottivat minut hyvin vastaan. Olen heille jotain isosiskon ja ystävän väliltä. Toimin hormonimyrskyissä viestinviejänä heidän ja isänsä välillä. Toisinaan puhallan viestikapulasta pölyt ja sitten jatketaan.

Minua ei haitannut Petrin menneisyys. Päinvastoin.

Useimmiten elämä pyörii töiden ja lasten ehdoilla. Petri tekee kuitenkin paljon työmatkoja, joten Sadulla on myös aikaa itsekseen.

Lukioikäisenä Satu kuvitteli elämänsä kolmekymppisenä psykologian esseeseen: ihanne-elämään kuului punainen tupa, kaksi lasta, koira ja farmariauto. Petrin tavattuaan hän yhtäkkiä oivalsi, että nyt hänellä on tuo kaikki.

–Se tuli vain eri kautta kuin olin ehkä kuvitellut. Minua ei haitannut Petrin menneisyys. Päinvastoin. Olisi ollut epäilyttävää, jos nelikymppisellä miehellä ei olisi ollut aikaisempia parisuhteita tai lapsia.

Ihana arki

Petrin kanssa Satu tuntee elävänsä normaalia parisuhdearkea ensimmäistä kertaa elämässään.

–Rakastuin yhteiseen arkeemme. Se on opettanut minulle paljon, jopa ihan normaaleja keskustelutaitoja. Ennen olen hoitanut työni itsekseni, nyt minulta kysytään, miten päiväni on mennyt ja tekemisistäni ollaan kiinnostuneita. On myös ihana kuulla, että toinen on minusta ylpeä.

En voi syyttää vanhoista suhteista ja valinnoista kuin itseäni.

–Äitini hoki aikoinaan, että älä ota sellaista miestä, jota rakastat, vaan sellainen, joka arvostaa ja rakastaa myös sinua. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti.

Parikymppisenä Satu tunsi, että aikaa oli loputtomasti. Nyt hän ei halua tuhlata siitä enää hetkeäkään huonoihin suhteisiin. Myös työelämässä haaveet on toteuttava nyt eikä sitten joskus. Juontotöitä tekevä Satu on perustanut oman promootioyrityksen ja työllistää sen kautta yli sata työntekijää.

Hän on kiitollinen, että ikä on tuonut viisautta ja voimaa kohdata pelkoja.

En tiedä, haluanko omia biologisia lapsia.

–En voi syyttää vanhoista suhteista ja valinnoista kuin itseäni. Olen nuoresta asti tiennyt, millaisen miehen haluan. Ehkä kuitenkin tiedostamattani ajauduin mysteerimiesten seuraan, koska en ollut valmis sitoutumaan.

Yhden suuren kysymyksen kanssa Satu vielä painii. Vaikka nykyinen kumppani on hyvä isä, Satu ei ole varma, haluaako hän omia lapsia.

–Olen tarkkaillut ystävieni parisuhteita ja sitä, mitä vauvan saaminen tekee hyvillekin parisuhteille. Se tuntuu muuttavan kaiken, ja suurin osa perheellisistä ystävistäni on eronnut. Se ajatus pelottaa. En tiedä, haluanko omia biologisia lapsia. Tunnen kuitenkin, että minulla on jo nyt oikea perhe.

Tekee juonto- ja pr-töitä ja pyörittää omaa promootioalan yritystä.

31-vuotias vuoden 2008 Miss Suomi.

Asuu Espoossa avopuolisonsa Petri Aarnion, 44, ja tämän kahden tyttären kanssa.

Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa.

Vuoden urheilija ja ratakelauksen moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti, 34, lähtee kisoihin vain voittamaan.

Huippu-urheilija Leo-Pekka Tähdellä on aina mielessään seuraava tavoite. Tänä kesänä ykkösmaali on kultamitali Lontoon parayleisurheilun MM-kisoissa heinäkuussa.

– Nykyään lähden kisoihin vain voittamaan. Katsojat, valmentaja ja minä itse odotamme vain parasta tulosta. Se on psyykkisesti raskasta mutta toisaalta motivoi suuresti. Ei voittamiseen kyllästy, Tähti kertoo.

"Vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista."

Toinen Tähden tavoite on espanjan kielen oppiminen. Hän asuu Aurinkorannikolla Fuengirolassa vaimonsa Sandra Tähden ja tämän 6-vuotiaan tyttären Delisan kanssa.

– Yritän olla rohkea puhumaan vieraita kieliä, mutta aina en jaksa yrittää, koska espanjalaiset puhuvat niin nopeasti. Osaan kyllä small talkin ja kirosanat.

Espanjankielisiä voimasanoja Tähti pääsee viljelemään pelikentällä. Hän pelaa talvisin Velez-Málagan liigassa pyörätuolikoripalloa.

– En ole niin mukava, miltä julkisuudessa vaikutan – kavereiden kesken heittäydyn ja olen räväkämpi.

– Huumorini on mustaa, ja vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista. Paraurheilijoiden kesken ollaan suoria. Jos joltain vaikka puuttuu jalka, saatan tervehtiä tätä kysymällä: ”Moro, mihin jätit toisen jalkasi?”

Lue lisää Leo-Pekka Tähden elämästä ja tavoitteista Me Naisten numerosta 25/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.