Ruotsissa syntynyt ja Norjassa kasvanut Mari Sievinen, 27, (o.s. Samuelsen) ja Jani Sievinen, 40, ovat päättäneet myydä omakotitalonsa. Kuva vuodelta 2010.

Avioerohakemuksen jättäneet Jani ja Mari Sievinen kuvailevat avioeroaan "henkilökohtaiseksi tragediaksi".

Jani ja Mari Sievinen jättivät avioerohakemuksen yhdessä keskiviikkona 21. toukokuuta. Janin entinen manageri ja ystävä Jukka Virtanen lähetti erosta tiedotteen, joka kuuluu sanasta sanaan näin:

Mari ja Jani Sievinen ovat jättäneet erohakemuksen yhdessä

Mari ja Jani Sievinen ovat päättäneet jättää erohakemuksen, joka tarkoittaa harkinta-ajan alkamista ja Mari Sievisen muuttoa perheen tyttärien kanssa Norjaan.

Sieviset ovat sopineet omakotitalonsa myyntiin laittamisesta ja tehneet muutkin omaisuuteen liittyvät sopimukset. Ero on tietenkin suuri henkilökohtainen tragedia, jonka molemmat osapuolet haluavat käsitellä omien läheistensä kanssa eivätkä anna asiasta haastatteluja.

Janin entisenä managerina ja nykyisenä ystävänä välitän tämän viestin ja totean samalla, ettei minullakaan ole tuohon viestiin muuta lisättävää.

Ystävällisesti

Jukka Virtanen

Kolme yhteistä lasta

Jani ja Mari Levillä marraskuussa 2013. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jani ja Mari tapasivat vuonna 2006, kun Mari osallistui Miss Baltic Sea & Skandinavia -kilpailuun, jonka Jani juonsi. Pari muutti yhteen vuonna 2007 Janin ehdotuksesta. Kesähäitä viettiin Lohjan Pyhän Laurin kirkossa vuonna 2009.

Janilla ja Marilla on kolme yhteistä lasta: Felicia, 5, Milla, 3, sekä nuorimmainen Alma, joka syntyi helmikuussa 2014. Lisäksi Janilla on edellisestä liitosta Susanna Ingerttilän kanssa 13- ja 17-vuotiaat pojat.

Lue myös:

Hiljattain kolmannen lapsensa saaneet Jani ja Mari Sievinen eroavat

Näin Jani ja Mari puhuivat salamarakkaudestaan suhteensa alussa

Mikael Gabriel ponnisti pinnalle räppäämällä peloistaan. Nyt hän aloittelee näyttelijänä ja hoitaa ison talonsa pihanurmikkoa. – Musiikkia on vaikea tehdä, kun on hyvä olla, hän sanoo.

Timantein koristeltu kultakello roikkuu niin raskaan näköisenä Mikael Gabrielin, 26, ranteessa, että sen on pakko olla aito. Rahaa siihen on ainakin palanut. Mikael osti sen helsinkiläisestä kultasepänliikkeestä, antoi vaihdossa kolme halvempaa Rolexia ja maksoi väliäkin vielä 7 000 euroa.

– Meille räppäreille kello on se juttu. Piti saada, kun Danillakin (rap-artisti Uniikilla) on tällainen, Mikael Gabriel sanoo vähän ohimennen.

Kultakello on jo vanha juttu, ja Mikael Gabriel on pysynyt otsikoissa viime aikoina muutenkin. Elokuussa hän debytoi näyttelijänä Taneli Mustosen kauhuelokuvassa Bodom , ja kohta mies nähdään toisessakin kotimaisessa elokuvassa, kun Antti J. Jokisen Pahan kukat -jengidraama saa ensi-iltansa.

– Kiva kuulla eka kertaa kehuja muiltakin kuin itseltäni. Aikaisemmin puhuin saavutuksista jo ennen kuin ne olivat totta. Ajattelin, että fake it till you make it. Mutta en halua enää tehdä samaa.

”Olen luullut, että paha olo lähtee räppäämällä, mutta se ei ehkä lähdekään.”

Suurelle yleisölle Mikael Gabriel, oikealta nimeltään Mikael Sohlman, tulee tutuksi syksyn aikana, sillä hän on yksi kauden Vain elämää -artisteista. Räppäri, näyttelijä ja tyyli-ikoni, joka raivasi itsensä pikku­rikosten ja huostaanotetun nuoren tieltä menestykseen ei ole koskaan peitellyt menneisyyttään, mutta silti oman elämän läpikäynti kameroiden edessä otti koville.

– Olen luullut, että paha olo lähtee räppäämällä, mutta kuvauksissa huomasin, että ei se ehkä lähdekään. En ole ikinä hajonnut niin pahasti. Ehkä biisien kirjoittaminen on sittenkin muistojen värjäämistä. Oikeat tunteet voivat jäädä sinne maalauksen taakse.

Lapsuuden kesät Virossa

”Minulla on virolais-suomenruotsalaiset juuret. Äiti on lähtöisin Etelä-Virosta pienestä Võrun kaupungista, isä oli suomenruotsalainen. Äiti tuli Suomeen ennen Viron itsenäistymistä vuonna 1988.

Vietin lapsena kaikki kesät mummin ja ukin luona Võrussa. Kun koulu loppui, lähdin sinne pariksi kuukaudeksi. Pelattiin poikien kanssa futista kerrostalon pihalla, ja kesän jälkeen puhuin aina kuin virolainen. Seuraavaan kesään mennessä olin taas melkein unohtanut eestin kielen.

Mummi ja ukki olivat tosi köyhiä. Lapsena en koskaan ikävöinyt heidän luokseen vaan ajattelin, että jouduin sinne. Myöhemmin tajusin, että mummin kanssa oli sikasiistiä. Kasvatus oli kurinalaista, ja rakkauden tunsi ilmassa. Mummi oli uskomaton pikkunainen, niin pippurinen, ettei mitään järkeä.

Viro oli vasta itsenäistynyt, mutta Võrussä oli vielä neuvostomeininki. Sellaiselta se näytti viimeksikin, kun kävin jättämässä mummille jäähyväiset neljä vuotta sitten. En olisi halunnut nähdä vahvaa ihmistä heikkona vaan olisin halunnut pitää hyvät muistot. Mutta menin, koska äiti pakotti. Olin pitkään haaveillut, että kun alan pärjätä, voisin auttaa mummia taloudellisesti, mutta en saanut siihen koskaan tsäänssiä.”

Isä jäi vieraaksi

”Lapsena mun maailma oli Ylä-Malmi. Asuimme Traktorintie 4:ssä, ja oli kotoisaa, kun koti, koulu ja äidin työpaikka, oma ompelimo, sijaitsivat kaikki pienen kolmion sisällä.

Äidillä on ollut ompelimo niin kauan kuin muistan. Siellä on tehty takkeja Tony Halmeelle, verryttelyasuja HIFKin joukkueelle ja liivejä moottoripyöräjengeille. Hengailin lapsena mutsin työpaikalla paljon ja opin kunnioittamaan käsityötä. Äidin firman seinällä lukee, että ainoa, joka täällä huutaa olen minä, ja että täällä ei tingitä.

Mutsi opetti, että verot pitää maksaa, ja luokitteli asiakkaat niihin, jotka yrittävät maksaa ilman kuittia ja niihin, jotka ymmärtävät käsityötä. Jotain siitä jäi alitajuntaan. Vieläkään en pysty ottamaan ilmaiseksi, kun joku sanoo, että saat tällaisen, jos laitat Faceen. Mieluummin maksan vaikka kakskymppiä.

Äiti on maailman vahvin ihminen, ihan himmee muija. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän häntä. Se kasvatti mut yksinhuoltajana, teki menestyvän firman ja on yhä hengissä.

”Pari viikkoa ennen kuolemaansa faija soitti ja ehdotti, että nähdään. Just silloin en voinut puhua.”

Isäni menehtyi elokuussa 55-vuotiaana. Pari viikkoa ennen kuolemaansa faija soitti ja ehdotti, että nähdään. Just silloin en voinut puhua. Nyt harmittaa, että en ehtinyt enää tavata isää.

Isän kuolema ei tunnu hyvältä, vaikka olen joutunut käsittelemään kuolemaa paljon. Mulle käy aina näin: heti kun mun elämässä tapahtuu isoja hienoja asioita, joku läheinen kuolee. Kai universumi toimii niin: kun yksi hieno juttu kasvaa isoksi, toinen loittonee. Molemmilta puolilta ei elämään voi tulla koko ajan lisää.

Meillä ei ollut isä–poika-suhdetta koskaan. Kuulin isästä ensimmäisen kerran, kun mulla meni todella huonosti. Äiti oli ottanut yhteyttä isoisään, ja isä soitti, että mitä sä poika pelleilet.

Enemmänkin isän soitto ärsytti. Ajattelin, että mikä sinä olet kertomaan, mitä minun pitäisi tehdä. Kun olin pieni, isä oli vankilassa, mutta hän oli vapautunut jo kauan ennen sitä soittoa. Olin 13-vuotias ja karannut kotoa. Ei silloin ajattele selkeästi. Myöhemmin tutustuimme kuin kaverit.”

Hölmöilyä urakalla

”Mulla oli Malmilla paljon kavereita. Se oli ihan himmee mesta asua. Kutsuttiin kavereiden kanssa itseämme Malmi Murderaz -jengiksi. Se kuulostaa pahemmalta kuin olikaan. Teimme perustyhmyyksiä, tappelimme kuten katujengit tappelee, mutta emme sentään ryöstäneet ketään.

Kerran näpistin ostoskeskuksen Karkkipussi-kaupasta sinisiä liskoja ja jäin kiinni. Siitä alkoi rikollisuuden aaltoni. Kerran yritettiin kaverin kanssa sytyttää koulun nurmikko palamaan, ja kerran pompin vahtimestarin Mersun päällä. Äiti joutui maksamaan, ja totta kai sain rangaistuksen kotona. Pahin oli auton varastaminen. Siitä jäin kiinni ja sain tuomion.

Olen hölmöillyt koko nuoruuteni. Halusin testata äitiä, koska hän oli minulle molemmat, mutsi ja faija. Äiti oli töissä koko ajan, ja olin niin kusipää, että halusin tehdä siitä vaikeampaa sen sijaan, että olisin auttanut. Nyt ajattelen aivan toisin ja haluaisin auttaa. Ethän sä nuorena ajattele muuta kuin itseäsi.

Äiti kasvatti aikamoisella kurilla, mutta oli pakko, koska pompin niin pahasti silmille. Enää minua ei harmita mikään muu kuin se, mitä äiti on joutunut kestämään. Virheet tekevät meistä sellaisia kuin olemme, mutta äiti vanheni niiden kymmenen vuoden aikana 30 vuoden edestä.”

Toteutumaton unelma

”Jalkapallo oli nuorena koko mun elämä. Halusin olla jonain päivänä maailman paras maalivahti ja ihailin Oliver Khania. Përparim Hetemajn kanssa pelattiin melkein joka päivä Pukinmäen jalkapallokentällä. Olin pienissä maaleissa todella hyvä, ja kaikki tiesivät sen. Sitten tulivat isot maalit, ja tipuin nokkimisjärjestyksessä pidemmän jätkän taakse. Pikkuhiljaa sain vähemmän ja vähemmän vastuuta.

”Varastin seuran näyttelyssä olleet salibandykengät ja menin niillä saman illan peliin.”

Yritin jatkaa pelaajana, mutta en pärjännyt, joten siirryin salibandyyn. Pääsin suoraan koulun peleistä Tapanilan Erän ykkösjunnuihin ja aloin treenata ahkerasti. Mulla oli hyvä tekniikka ja veto ja aloin pärjätä. Sitten tein tyhmyyden. Varastin seuran näyttelyssä olleet salibandykengät ja menin niillä saman illan peliin. Kaikki tiesivät, että ei minulla ollut sellaisia kenkiä, ja sain siirron alempaan porukkaan.

Olin kakkosjunnuihin liian hyvä, joten vaihdoin SSV:iin. Siihen aikaan SSV oli yksi Suomen parhaista joukkueista. Muistan kun tein maalin ensimmäisessä matsissa vanhaa joukkuetta vastaan. Mutta juuri tuohon aikaan minut huostaanotettiin 14-vuotiaana, koska äidillä ei ollut jäänyt muuta vaihtoehtoa. En päässyt vähään aikaan treeneihin, ja kun ne tajusivat syyn, siitä tuli ongelma.”

Räppiä alkaa tulla

”Muistan hämärästi sen hetken, kun tekstiä alkoi tulla ensimmäisen kerran. Olin Pihkapuiston perhekodissa Malminkartanossa, jossa asuin aluksi huostaanotettuna kolme kuukautta. Ei ollut mitään tekemistä, ei puhelinta, ei telkkaria, vain vihko, kynä, koulureppu ja mp3-soitin. Kuuntelin Iso H:n Vertigoa, joka kertoo korkean paikan kammosta. Olin yksin huoneessa ja pelkäsin. Yhtäkkiä tajusin, että teen tähän omat sanat omasta pelostani.

Ensimmäisen oman biisin sanat näytin kaverilleni Karimille, joka räppäsi jo Insane MSY -ryhmässä. Nauhoitimme biisin, ja ajattelin saman tien, että olen Suomen paras. Lähdin kaupungille ja soitin sitä joka ikiselle vastaantulijalle. Kaikki sanoivat, että ihan paskaa. Osa kavereistakin totesi, ettet edes näytä räppäriltä, mene pelaamaan jalkapalloa, Miklu!

En tiedä, mikä voima minua vei eteenpäin. Olin joskus kirjoittanut runoja äidille, mutta en koskaan tehnyt biisejä. En ollut koulussa hyvä musiikissa enkä äidinkielessä. Äiti laittoi minut soittamaan kannelta jo nelivuotiaana ja sanoi, että sinusta tulee pianisti. Soitin klassista pianoa kymmenen vuotta Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa, mutta silti vihasin musiikkia. Jokin juttu niistä silti jäi. Kun ensimmäinen levyni tuli vuonna 2009, äiti pääsi nokittamaan, että mitäs minä sanoin.”

Kirjoita, puhu, älä vaikene

”Oli sekä minulle että äidille yllätys, että huostaanottoni venyi yli neljän vuoden mittaiseksi. Ensin oli puhetta kahdesta viikosta, sitten kolmesta kuukaudesta. Meille jopa valehdeltiin suoraan. Sitä asetelmaa minä-äiti-sosiaaliviranomaiset on normaalin ihmisen vaikea ymmärtää. Välillä äiti yritti taistella minua kotiin.

Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että syy, miksi näin kävi, oli minussa, ei kenessäkään muussa. Vähitellen Hyrynsalmen nuorisokodista tuli koti. Siellä oli oma huone, kun äidin pienemmässä kodissa sitä ei enää ollut. Eivät hölmöilyt kokonaan loppuneet, meitähän oli seitsemän samanlaista nuorta. Mutta pääsin silti 16-vuotiaana Brightoniin Pop Idol -leirille kesäksi, koska en karkaillut enkä jättänyt tulematta kotilomilta takaisin.

Kirjoitin ja räppäsin koko ajan, ja toiset nuoret ja aikuiset saivat lukea tekstini. Olin kai ainoa nuorisokodin asukas, jota ei pakotettu psykiatrin tapaamisiin, koska teksteistäni tiedettiin, miten voin.

Nykyisin muistutan faneille, että kirjoittaminen auttaa. Kirjoittakaa ja puhukaa vaikka mielikuvitusolennoille, jos tuntuu nololta puhua kaverille. Minä puhuin seinän raoille ja mustille pisteille, kun en muille pystynyt. Jos ei koskaan puhu, ja jonain päivänä päässä räjähtää, kaikki käsittelemättömät asiat räjähtävät yhtä aikaa. Mutta jos pystyy puhumaan ajoissa, räjähtää ehkä vain se yksi juttu. Sen kanssa pärjää.”

Nurmikon laittaja

”Ensimmäisen levyn jälkeen on tapahtunut paljon. Nyt minulla on 300 neliön talo Espoossa, nopea auto, mallityttöystävä ja elokuvaroolit. En ole rikastunut, mutta minulla on varaa hankkia kaikenlaista. Talokaupat tein nopeasti viime syksynä sen jälkeen, kun olin nähnyt kuvia Uniikin talosta. Sain pankista lainaa ja tein kaupat saman tien. Äidin mielestä se on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni.

”Äidin mielestä talokauppa on ensimmäinen fiksu päätös elämässäni.”

Talo on kodin ja työpaikan välimaasto. Ensimmäinen talvi oli vaikea, kun koko ajan paloi sulakkeita, ja yksi vesivahinkokin oli. Siinä oli Malmin kerrostalopoika ihmeissään.

Olen tehnyt yläpihan nurmikosta hienon. Käytän alle puhaltavaa bioruohonleikkuria ja poistan voikukat raudalla. Sitten vain nurmikkomultaa ja pari siementä, ja taas kasvaa hieno ruoho tilalle. Kasvihuonekin on valmis, ja betonivalut tehty, mutta istuttaminen jää ensi kesään.”

Mikael ja Triana Bodom-leffan ensi-illassa elokuussa.

Norjalaisen tyttöystäväni Trianan kanssa olemme seurustelleet vuoden. Tapasimme vuosi sitten Gumball-rallissa Tukholmassa, ja kai voi sanoa, että olen rakastunut päästä varpaisiin. Triana on vaikuttanut maailmankatsomukseeni muun muassa sillä, että hän on kasvissyöjä. Kun hän tulee, meillä on kasvisviikot. Kaveritkaan eivät erota Trianan tekemää pastakastiketta bolognesesta.”

Toisten tarinat

”Olen tatuoinut Vladimir Putinin ihooni, koska Putin tekee kaiken oman mielensä mukaan, vaikka koko maailma olisi häntä vastaan. Tatuointi ei ollut poliittinen kannanotto. Muutenkin tuntuu oudolta puhua tatuoinneista, koska kyse on mun ihosta. Ne ovat vähän kuin taiteellinen elämäkertani. Tatuoidut ruusut ovat läheisiäni.

”Menestymiseni on syntynyt siitä, kun meni huonosti.”

Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että olen siirtynyt pysyvästi varjoista aurinkoiselle puolelle. Se on uusi tunne eikä kaikilla tavoin positiivinen. Musiikkia on vaikeampi tehdä, kun on hyvä olla. Ja minun menestymisenihän on syntynyt siitä, kun meni huonosti.

Mutta varjoissa oli silti raskaampaa. Ja muiden ihmisten huolien jakaminen on helvetin raskasta. Opin Elastiselta, että ihmiset hymyilee takaisin, kun sä hymyilet niille.

Uskon, että näyttelemällä pystyn eläytymään toisten ihmisten tarinoihin, eikä minun enää tarvitse kertoa pelkästään itsestäni. Sama voi tapahtua musiikissa: siinäkin kerron toisten tarinoita.

Uskon siihen, että jokaisella on oma vahvuutensa. Luulin aina, että olen jalkapallomaalivahti, ja nyt olenkin räppäri ja näyttelijä. Päätin oman unelmani 14-vuotiaana huostaanotettuna. Jos olisin puhunut siitä muille, kaikki olisivat sanoneet minua hulluksi. Oman unelman eteen kannattaa tehdä töitä, vaikka se tuntuisi mahdottomalta.”

 

Mikael Gabriel

Mikael Sohlman syntyi 25.2.1990 Helsingissä. Asuu Espoossa.

Perhe: äiti yrittäjä Liidia Sohlman ja tyttöystävä dj, juontaja ja malli Triana Iglesias.

Rap-artisti ja näyttelijä.

Opiskeli liiketaloutta ammattikoulussa, mutta jätti opinnot kesken.

Läpimurto 2. albumilla Pohjosen poika 2011. Biisejä striimattu yli 50 miljoonaa kertaa.

Uuden kauden Vain elämää -artisti, jaksot alkavat 16.9.

Päärooleissa elokuvissa Bodom ja Pahan kukat.

Kun laulaja Erin Anttilalla ei vielä ollut lapsia, niiden hankkimisesta udeltiin häneltä toistuvasti. – Inhoan normeja, joiden mukaan ihmisten pitäisi elää.

Erin Anttilan, 39, lounashetki ei tyssää tähän välikohtaukseen:

Pitkään, vaaleaan hiukseen on takertunut hyppysellinen kosteaa kuskusia, kun laulaja nykii sitä irti salaattiannoksestaan.

Erinin ilme tuskin värähtää.

– Ei mitään hätää, hän sanoo, tiputtaa suortuvan pöydälle ja jatkaa tyynesti salaattinsa haarukoimista helsinkiläisessä kahvilassa.

Sitten laulajaa alkaa naurattaa. Mieleen tulee pari ystävää, joista toinen säikkyy jo nähdessään puhdistamattoman hiusharjan.

– Ja se toinen olisi lähtenyt kiljuen tästä pöydästä, Erin kikattaa.

Hyvähän siinä on naureskella, kun ei itse kärsi edes hämähäkkikammosta.

– Taidan olla jotenkin antineuroottinen, Erin heittää.

– Kerran vastasin erityisherkkyystestiin. Yksikään sen aihe ei häirinnyt minua; ei meteli, eivät hajut. Hyvä, etten saanut testistä miinuspisteitä.

Samanlainen rentous on kuulunut Erinin luonteenpiirteisiin aina. Hänen äitinsä pani sen merkille jo, kun Erin oli pikkutyttö: lapsi ei hermostunut tai suuttunut edes silloin, kun olisi ollut syytä.

Erin selittää levollisuuttaan iltatähden osallaan; kolme vanhempaa sisarusta olivat jo pedanneet kaiken valmiiksi.

Aikuistuessa huolettomuus on jalostunut tietoiseksi elämänasenteeksi ja luottavaisuudeksi, että elämä kyllä järjestää.

– Jos satun hävittämään lompakkoni, menee kolme päivää ennen kuin alan toden teolla etsiä sitä. Jossainhan se kukkaro on, Erin kuvailee.

Tai niin kuin viimeksi, kun laulaja kadotti kalliit kuulokkeensa. Aluksi hän kyseli niiden perään studiolla ja kuukauden päästä penkoi hyllynsä työhuoneella ja kotitalon kellarissa, paikoissa, joissa yleensä tekee musiikkihommiaan.

Kun luurit lopulta löytyivät perheen toisesta autosta, nätisti siitä etupenkiltä, Erin saattoi todeta, että hermoilu olisikin ollut aivan turhaa.

– Sanon aina, etten ole perfektionisti, keskityn vain olennaiseen.

Raskas huolettomuus

Lungius on varmasti terveellisempää kuin stressaaminen, ja hyvä esimerkki myös Erinin ja muusikko Vesa Anttilan 3- ja 1-vuotiaille pojille. Mutta kaikki eivät siitä tykkää.

– Olen huomannut, ettei huolettomuuteni aina ole reilua muille. On raskasta olla tällaisen ihmisen lähipiirissä varsinkin, kun kaikki päätökset riippuvat minusta.

Erinin mukaan parhaat laulunaiheet löytyvät tavallisesta arjesta. ”En halua, ttä elämäni olisi pelkkää musahössötystä. Olen tosi iloinen, että minulla on muutakin.” Kuva Jouni Harala.
Erinin mukaan parhaat laulunaiheet löytyvät tavallisesta arjesta. ”En halua, ttä elämäni olisi pelkkää musahössötystä. Olen tosi iloinen, että minulla on muutakin.” Kuva Jouni Harala.

Rauhallisesti Erin on myös päätöksissään. Mieluiten hän antaisi asioille aikaa ja ratkaisujen syntyä omalla painollaan.

– Siksikin olen maailman huonoin johtaja. Olen saanut siitä palautetta niiltä, jotka joutuvat stressaamaan asioista puolestani.

Niin kävi nyt, kun Erin alkoi olla loppusuoralla kolmannen soololevynsä Seli selin tekemisessä. Projekti oli tarkoittanut muutaman kuukauden irrottautumista kaikista muista velvollisuuksista. Sillä aikaa päätökset esimerkiksi julkaisuun ja tulevaan kiertueeseen liittyvistä kysymyksistä pakkautuivat jonoksi. Suma kysyjiä ja palavereita odotti Erinin vastauksia.

”On loputon suo yrittää pitää kaikki tyytyväisinä.”

Paine oli sitä luokkaa, että heti levytyksen päätyttyä Erin järjesti palaveripäivän eräälle lauantaille omaan kotiinsa. Huoli kasautuneista asioista purkautui itkuna kesken kokouksen.

– On loputon suo yrittää pitää kaikki tyytyväisinä. En kriiseile juuri mistään, mutta tänä vuonna olen kriiseillyt riittämättömyyden tunteen kanssa. Yhtä aikaa tapahtui liikaa asioita, jotka kaikki olivat minusta kiinni: kesän keikat, levyn teko, konserttien suunnittelu ja pienten lasten hoitaminen, Erin kuvailee ruuhkavuottaan.

Miljoona asiaa mielen päällä alkoi näkyä myöhästelynä ja hajamielisinä välispiikkeinä lavalla.

– Tunnistin, että nyt on väsymystä ilmassa, eikä tilanne voi jatkua näin, Erin sanoo.

– Osaan kuitenkin keventää ajoissa enkä anna kiireen mennä niin pitkälle, että uupuisin. En ole koskaan yrittänyt puskea väkisin yksin.

Niinpä Erin ensimmäistä kertaa soolourallaan palkkasi itselleen managerin. Carla Ahonius on Erinin vanha työkumppani jo vuosien takaa ja tuttu tekijä muun muassa Cheekin, Chisun ja Jenni Vartiaisen taustajoukoissa.

– Mielelläni ulkoistan hommat, jotka eivät ole minusta riippuvaisia. Harrastan samaa ulkoistamista kodinkin pyörittämisessä: turvaudun säännöllisesti siivoojaan ja ruokakassipalveluun. Kenellä pienen lapsen vanhemmalla on joutilasta aikaa?

Lauluja eletystä elämästä

Marraskuussa ilmestyvälle levylle valikoitui yhdeksän uutta kappaletta. Teksteissä kuuluu Erinin tavaramerkki: tarkka tarttuminen arjen yksityiskohtiin.

Sydäntä särkee ilmestyi jo sinkkuna, ja toinen rakkauslaulu Kohta hänen kulkee matkan kirkon ovelta vihkialttarille. Kaikki eroaa -biisissä ”miehet on idareit, muijat väsyneit, kaikki eroaa, mutta älä sä lähde”.

Albumin avaava Seli seli taas kertoo kolmikymppisille naisille tutusta ilmiöstä, kun heiltä aletaan udella lapsen hankkimisesta. Ei siitä ole kauan, kun Erinkin toistuvasti löysi itsensä tilanteista, joissa oli pakotettu selittelemään lapsettomuuttaan.

– Olen diplomaattinen ja kohtelias ja hymyillen yritin puhua itseni pois niistä tilanteista. Kyseleminen tuntui epämiellyttävältä ja loukkaavalta, vaikka lapseton elämäntilanne oli silloin oma valintani eikä millään tavalla ongelma.

Erinillä oli tapana vastata, ettei ollut vielä varma, halusiko äidiksi ylipäätään. Se oli totta ja yleensä paras keskustelun lopettaja.

– Inhoan normeja, joiden mukaan ihmisten pitäisi elää. Varsinkin, jos et näytä täyttävän niitä normeja, aletaan kysellä ja kyseenalaistaa, Erin sanoo.

– Vielä enemmän ärsyynnyin niiden puolesta, joille lapsettomuus on kipeä asia eikä oma valinta. Miten kenelläkään on oikeus noin tökkiä toista henkisesti? Sellainen on supertörkeää.

Vaikka elämäntilanne on jo toinen, aihe oli vasta nyt valmis biisiksi. Erinin lauluille on tyypillistä perustua tosielämän kokemukseen tai kertomukseen, mutta kypsyä hitaasti alitajunnassa.

– Joissain arjen hetkissä saatan ajatella, että parin kolmen vuoden päästä tästä vielä syntyy hyvä biisi.

”Maailma on jo alkanut viestiä, että olen vanha. Mitä helvettiä!”

Normielämän vastakapina

Tulevien vuosien biisiaiheet voivat siis löytyä Erinin tämän päivän arjesta; ruuhkavuosista ja lähestyvästä nelikymppisyydestä. Sitäkin sivuaviin normeihin laulaja on jo törmännyt. Kaikki ”kun olet tuon ikäinen” -viittaukset särähtävät pahasti korvaan.

– Olen vasta 39-vuotias, mutta maailma on jo alkanut viestiä, että olen vanha. Mitä helvettiä! Jokainen tämän ikäinen tietää olevansa parhaassa vedossa, Erin sanoo.

– En ole koskaan miettinyt ikääni tai kriiseillyt siitä. Mutta nyt neljänkympin lähestyessä ulkopuolinen maailma on alkanut kertoa, millainen minun kuuluisi olla, miten pitäisi pukeutua tai millaisia sanavalintoja voin tehdä biiseissäni, hän puuskahtaa.

– Jopa uutta hiustyyliäni on selitetty iälläni. Jestas sentään, tukkani on vaihdellut pikimustasta pitkiin rastoihin, mutta nyt kampaus kuulemma johtuu iästäni.

Ikään liitettäviä normeja Erin ravisteli aiemmassa hitissään Vanha nainen hunningolla, jonka kuusikymppinen päähenkilö nauttii seksuaalisuudestaan yhden illan jutun kanssa. Samoin kappaleessa Kakkukahvit, jonka nainen ottaa paineita siitä, ettei osaa arkiaskareita kuten häneltä odotetaan.

” En mieti muiden ulkonäköä tai lihomista, miksi ottaisin paineita omastakaan? ”

– Ehkä en osaa ajatella ikääntymistä, koska olen aina ollut perheeni vauva ja sisaruksista nuorin, hän miettii.

– Mutta en noudata normeja muissakaan asioissa. Sellainen ajattelu saa minut kapinoimaan ja välittäisi väärää viestiä. En mieti muiden ulkonäköä tai lihomista, miksi ottaisin paineita omastakaan? Se ei ole pätkäkään kiinnostavaa tai tärkeää.

Työkaluna Maija Vilkkumaa

Kaksi edellistä albumiaan Erin kirjoitti suurimmaksi osaksi yksin, mutta tällä kertaa hän kutsui työparikseen Maija Vilkkumaan. Kummallakin on työhuone Grind Studios -yhteisössä Helsingin Kalasatamassa. Kustantamon, studion ja tuottajien lisäksi tiloissa työskentelee liuta eturivin artisteja Stigistä Kasmiriin ja Nopsajalkaan.

– Kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Tuntuu mahtavalta irrottautua sen keskeltä muiden seuraan kahvitauolle tai koputtaa naapurihuoneen oveen ja kysyä, että mitäs olet tästä mieltä.

Erin kuvailee Maijaa ”työvälineekseen”. Sellaiseksi, jonka kanssa saattoi pallotella ideoita, joka auttoi terävöittämään näkökulmia ja joka rohkaisi kirjoittamaan aina vain henkilökohtaisemmin.

Nyt albumin valmistuttua fiilis on helpottunut ja onnellinen.

– Ratkaisuja tehdessä olen kova jahkailemaan, mutta kun työ on valmis, minun on helppo olla tyytyväinen. Moni kollega ei pysty kuuntelemaan omia biisejään, mutta minä kuuntelen uutta levyäni ihan hulluna ja olen siitä fiiliksissäni. Ajattelen, että kaikkien pitäisi tehdä tällaista musaa!

– Tarjoan aina niin hyvää kuin pystyn tekemään ja olen onnellinen siitä.

Erinille tyytyväisyys omaan työnjälkeen onkin tärkeintä.

– En ole janonnut suurta menestystä, sillä se on jatkuvaa aallokkoa eikä kerro oikeasti mistään. Suosio ei ole se juttu vaan oman vision toteuttaminen, hän sanoo.

– Voi tietysti olla, että ääni muuttuu kellossa, kun kukaan ei enää tule keikoilleni.

Tosin senkin Erin on jo kokenut Nylon Beat -aikoinaan lapsuudenystävänsä Jonna Geagean (ent. Kosonen) kanssa. Nuoruuden bändiuralla oli loppuunmyytyjä keikkoja, mutta sellainenkin, jolle tuli tasan yksi kuulija.

– Jos ympärilläni hermoillaan, että sali täyttyi vain puolilleen, muistutan, että siellä oli kuitenkin tosi monta kuulijaa. Olen nähnyt jo niin paljon, että osaan olla iloinen puolikkaastakin.

Kolmas levy merkitsee Erinille yhden etapin saavuttamista. Soolouransa alussa hänellä oli suunnitelma, millaiset kolme levyä hän tekisi. Seuraavista ei sitten olekaan mitään hajua.

– En oikein osaa tehdä pitkäkestoisia urasuunnitelmia. Joskus asetin tavoitteekseni opetella soittamaan kitaraa seuraavan viiden vuoden aikana. No, enpä opetellut, Erin pyrskähtää nauruun.

– Oikeat ratkaisut eivät tule pakottamalla.

Unohdetut lahjat

Jo ennen uuden albumin ilmestymistä Erin bändeineen lähtee konserttikiertueelle. Laulaja on siitä täpinöissään, vaikka keikkailu merkitseekin poissaoloa kotoa. Lapset eivät kierrä mukana kaikilla keikoilla, mutta puoliso kyllä: Vesa on soittanut Erinin bändissä jo Nylon Beatin ajoilta.

– Bändi on minulle kuin toinen perhe ja henkinen koti. Uskon, että yhteen hiileen puhaltaminen kuuluu soitossakin, Erin sanoo ja kuulostaa kiitolliselta.

Muusikon työssä on myös se loistava puoli, että keikkailuun voi yhdistää hauskanpidon, johon pienten lasten vanhemmilla harvoin on aikaa.

– On luksusta istahtaa viinilasilliselle keikan jälkeen. Olisi siihen mahdollisuus kotoakin, mutta en tunne tarvetta lähteä.

Erin valahtaa noloksi kertoessaan saamistaan lahjakorteista, jotka vanhentuneet käyttämättöminä. On kauneushoitoa, hierontaa, ravintolalahjoja ja raakasuklaakurssia sekä liput Mariah Careyn konserttiin, jonne Erin ja Vesa unohtivat mennä.

– Ystävät ovat olleet älyttömän ihania hankkiessaan tällaisia lahjoja, mutta että juuri sinä vuonna, kun minulla ei ole ollut mitään jakoa ehtiä niihin!

Anttiloiden työarki pyörii tutun turvaverkoston avulla. Erinin äiti ja sisarukset perheineen asuvat viidensadan metrin säteellä samassa naapurustossa Itä-Helsingissä, ja ystävät lapsineen ovat usein seurana.

Hekin tietävät, ettei Anttiloilla nipoteta. Viimeksi Erin kuunteli, kun ystävä oli laskemassa lapsikatrasta pihalle.

– Hän oli sanomassa, ettei ulos pidä mennä ilman kenkiä, mutta keskeytti sitten ja mutisi itsekseen: ’paitsi että täällä varmaan saa’.

Erin Anttila
  • Helsinkiläinen laulaja, lauluntekijä syntyi 2.7.1977.
  • Asuu lapsuuden-maisemissaan Itä-Helsingissä muusikkomiehensä Vesa Anttilan sekä 3- ja 1-vuotiaiden poikien kanssa.
  • Erinin äiti on puoliksi irlantilainen, ja Erin aloitti koulunsa Irlannissa viisivuotiaana. Myös Anttiloiden lapset kasvavat kaksikielisiksi.
  • Julkaisee marraskuussa kolmannen soololevynsä Seli seli. Konserttikiertue alkaa Jyväskylästä 30.9.
  • Aloitti uransa 17-vuotiaana Nylon Beatissa.
  • Mukana Vain elämää -kaudella 2012.

Näyttelijä Renée Zellweger tarvitsi kuuden vuoden tauon työstään ja Bridget Jones -elokuvia seuranneesta humusta. Nyt hän palaa tuttuun rooliinsa – ehkä liian täydellisenä?

Näyttelijä Renée Zellwegerin kasvot ovat kuin kohujulkkis Kim Kardashianin takalisto: molempien muodonmuutoksia on seurattu viime vuosina ilmiöiksi asti.

Renéen rumba alkoi lokakuussa 2014, kun hän pitkän julkisuustauon jälkeen asteli Elle-lehden kutsuille Hollywoodissa. Bridget Jones -elokuvista, Jerry Maguiresta, Chicagosta ja Nurse Bettystä muistettu näyttelijä näytti jotenkin kovin erilaiselta, lähes tunnistamattomalta. Pian plastiikkakirurgit ja kauneusammattilaiset hälytettiin arvioimaan, mitä tähden kasvoille oli voitu tehdä: ”Botoxia! Kauneusleikkauksia! Kasvojenkohotuksia!”

Vaikka kauneusoperaatiot ovat ikärasistisessa Hollywoodissa arkipäivää, naisten sankarina pidetyltä Renéeltä sellaisia ei osattu odottaa.

Lopulta näyttelijä vastasi hälyyn kirjoittamalla vastineen People-lehteen.

– Olen iloinen, että ihmiset ajattelevat minun näyttävän erilaiselta. Vietän erilaista, onnellista ja palkitsevampaa elämää ja olen vain innoissani, jos se näkyy.

Tutkimusretkiä

Nyt Renéen, 47, tuo esille kolmas Bridget Jones -elokuva.

Edellisestä elokuvaroolista on kuusi vuotta, kauneuskohusta kaksi, mutta kiinnostus tähden muotoihin ei ole hiipunut – eikä Renéen tympääntyminen koko kohuun.

”En ole koskaan pitänyt naisen kypsymistä negatiivisena asiana.”

– En ole koskaan pitänyt naisen kypsymistä negatiivisena asiana. En ole pitänyt negatiivisena sitäkään, kun nainen on löytänyt itsestään vahvemman puolen. Miksi me silti keskustelemme naisten ulkonäöstä? Miksi arvostamme kauneutta enemmän kuin vaikuttamista? Renée ihmetteli The Hollywood Reporterin haastattelussa elokuun lopussa.

Renée uuden elokuvansa ensi-illassa puolisonsa Doylen kanssa. Opiskeluvuosien tutut alkoivat seurustella neljä vuotta sitten. Kuva MV Photos.
Renée uuden elokuvansa ensi-illassa puolisonsa Doylen kanssa. Opiskeluvuosien tutut alkoivat seurustella neljä vuotta sitten. Kuva MV Photos.

Kuuden vuoden sapattinsa aikana Renée piti taukoa näyttelijäntyöstä, johon hän oli kadottanut palonsa. Jatkuvasti vaihtuvien kuvauspaikkojen sijaan hän vetäytyi merenrantakotiinsa Hamptoniin, maatilalleen Connecticutiin sekä kolmanteen kotiinsa Kalifornian Santa Barbaraan.

Renée matkusteli Thaimaassa ja Kambodžassa ja oli mukana hyväntekeväisyystyössä järjestössä, jonka hänen ystävänsä oli perustanut Liberiaan.

Oscar-palkittu näyttelijä osallistui myös käsikirjoituskursseille Kalifornian yliopistossa. Hänen ja hänen opettajansa kehittelemän tv-sarjan pilotti ostettiin myöhemmin Lifetime-kanavalle. Jos Renéen toiveet toteutuvat, hänestä kuullaan jatkossa enemmän kirjoittajana kuin näyttelijänä.

Välivuosiensa aikana Renée myös löysi rakkauden. Se on jo nyt kestänyt pidempään kuin näyttelijän aiemmat romanssit, kihlaukset tai avioliitto. Miesystävä, kitaristi Doyle Bramhall II, 47, oli tuttu opiskeluvuosilta Teksasista, ja kun pari kohtasi uudelleen vuonna 2012, yhteinen sävel löytyi helposti.

– Halusin kasvaa. Jos ei tee tutkimusretkiä, sitä havahtuu 20 vuoden päästä ja huomaa opettelevansa uusia asioita vain jotain roolia varten, Renée selitti välivuosiaan The Hollywood Reporterille.

Ja kuka onkaan isä?

Uudessa elokuvassa Bridget Jones on 42-vuotias, kummitäti ties monelle ystäviensä lapselle – ja taas kerran solmussa rakkauselämässään kahden miehen välissä. Colin Firthin esittämä vanha suola Mark Darcy sekä Patrick Dempseyn näyttelemä uusi jenkki-ihastus Jack voivat kumpikin olla Bridgetin esikoisen isiä. Elokuvalle kirjoitettiin kolme erilaista loppuratkaisua, ja vielä ennen ensi-iltaa näyttelijät vakuuttivat tietämättömyyttään siitä, miten filmi päättyisi.

Rooliinsa Renée valmistautui tälläkin kertaa huolellisesti. Kun hänet 32-vuotiaana valittiin Bridget Jonesiksi, ura-, ulkonäkö- ja puolisopaineissa kompastelevaksi lontoolaissinkuksi, hän opiskeli brittiaksentin, pestautui Bridgetin tapaan töihin kirjakustantamoon ja lihoi yli kymmenen kiloa näyttääkseen sohvaan unohtuneelta sipsien syöjältä.

Samalla otteella hän nytkin lähestyi roolinaistaan, joka tällä kertaa työskentelee television uutistuottajana ja huomaa yhtäkkiä olevansa raskaana. Renée seurasi englantilaisen aamu-tv:n tuottajaa työssään, tuijotti synnytysvideoita ja haastatteli kätilöitä.

Patrick Dempsey (kesk.) tuki Renéetä tämän kauneuskohussa. ”Hänen ei kuuluisi joutua tuollaiseen syyniin. Hollywood osaa olla julma, ja naisille se on aina pahempi.”
Patrick Dempsey (kesk.) tuki Renéetä tämän kauneuskohussa. ”Hänen ei kuuluisi joutua tuollaiseen syyniin. Hollywood osaa olla julma, ja naisille se on aina pahempi.”

Renée sanoo, ettei hän epäröinyt hetkeäkään paluutaan rooliin. Hän oli jo alkanut kaivata näyttelemistä ja tunsi kuuluvansa Bridget-perheeseen.

Biljardipallopakarat

Jos Renée kokee kasvaneensa ihmisenä, Bridget Jonesia vuodet eivät ole muuttaneet ihan niin paljon. Nokkeluus ja teräväsanaisuus ovat yhä läsnä, mutta niin ovat myös kohellus ja kompurointi sekä ikuinen sen oikean etsintä. Niihin piirteisiin fanit alun perin ihastuivat, ja samoista syistä Renéekin on sanonut rakastavansa roolihahmoaan.

– Bridget tekee epätäydellisyydestä hyväksyttyä.

Bridgetin uusi elämäntilanne löytää samastumispintaa nelikymppisistä naisista, jotka tasapainoilevat lapsettomuuden, yksinäisyyden ja sinkkuuden keskellä. Hahmon luonut kirjailija Helen Fielding uskoo kuitenkin, että Bridget löytää uusia faneja myös nuorista.

– Bridgetillä on jo paljon teini-ikäisiä seuraajia. Toivottavasti hän auttaa heitä muistamaan, että on tärkeämpää olla hyvä ihminen ja hyvä ystävä kuin omistaa luksuskäsilaukku ja biljardipallon muotoiset pakarat, kirjailija on sanonut.

Nähtäväksi jää, miten vanhat fanit suhtautuvat elokuvan Bridgetiin, jonka piirteet alkavat näyttää melkein liian täydellisiltä.

Renée Zellweger
  • Teksasissa 25.4.1969 syntynyt näyttelijä ja tuottaja. Seurustelee kitaristi Doyle Bramhall II:n kanssa.
  • Renéen isä on kotoisin Sveitsistä ja äiti Norjasta.
  • Palaa kolmannen kerran Bridget Jonesin rooliin elokuvassa Bridget Jones’ Baby. Ensi-ilta 16.9.
  • Voittanut yhden Oscarin sekä muun muassa kolme Golden Globea sekä yhden Baftan.

Chisu paljasti Vain elämää -jaksossaan, että Sama nainen kertoo ihmissuhteesta, jossa toinen ymmärtää loputtomiin ja antaa koko ajan anteeksi. 

Luvattu on paljon, rikottu enemmän. Vierelläsi valvon ja kauniina sut nään.

Sä oot se jonka löydän aina uudelleen. Taas tässä oon ja valmis uuteen kierrokseen.

Mä muistan kyllä ne kirosanat ja syyttelyn, anteeksi annan jopa sen pahoinpitelyn.

Näin kuuluvat Chisun Sama nainen -biisin sanat, jonka Anna Puu esitti Chisun Vain elämää -päivänä. Chisu mietti ennen esitystä, että kappale saattaa saada hänet tunnetiloihin.

– Toivottavasti pystyn edes jotenkin kasassa, mutta jos hajoo, niin eihän sekään haittaa. Se on ihan sallittua, Chisu sanoi jaksossa.

”Se oli vain kappale, joka oli kauhean helppo kirjottaa – hirveän totta.”

Näin kävikin, sillä Anna Puu sai akustisella versiollaan Chisun kyyneliin heti ensimmäisessä säkeistössä.

Raju teksti syntyi rankassa elämäntilanteessa

Chisu kertoi jaksossa myös tilanteesta, jolloin hän teki kappaleen.

– Mä muistan, että olin niin huonona. Mä makasin sikiöasennossa sohvalla, että tää on ihan paska, tää on ihan kakkaa koko biisi. Mä en tiiä, miten mä en uskonut siihen ite. Mä luulen, että kaikki käy läpi sellaista, että enhän mä nyt tällaista voi tehdä tai oliks se liian lähellä.

2750553

Jälkeenpäin Chisu on ajatellut, että biisi oli hänelle luonnollinen.

– Se oli vain kappale, joka oli kauhean helppo kirjottaa – hirveän totta.

”Olin tosi väsynyt ja vihainen.”

Lauri Tähkä kysyi Chisulta jaksossa, millainen tämän elämäntilanne oli tuolloin, sillä teksti on raju.

– Se oli sellaista aikaa, että painoin tukka putkella. Mä olin tosi väsynyt, yhtäkkiä tuli julkisuus, ja mä olin vihainen. Tein silloin rajuja biisejä, ja toi oli sen jälkeen sellainen kappale, että olin päässyt tietyn defenssin yli. Ja sitten siinä oli taustalla yksi ihmissuhde, joka oli on-off.

Chisu on kertonut, että hän ottaa biiseihinsä jonkun verran omasta elämästä, mutta käyttää myös värikynää.

Anna Puu kertoi rakastavansa tekstiä, koska siitä välittyy henkilökohtaisuus.

– Mulla on tapana kirjottaa jotain omaa ja pistän sinne sitä värikynää, mutta mä en myöskään tavallaan halua paljastaa sitä, mikä on totta ja mikä ei. Toi biisi käsittelee myös sellasta, että annat vaan anteeksi koko ajan ja ymmärrät – ja silti sä löydät ittes siitä tilanteesta kerta toisensa jälkeen, Chisu vastasi Annalle.

Vain elämää Nelosella perjantaisin kello 20.00.