Näyttelijä Sari Siikander poti pitkään epämääräistä tyytymättömyyttä elämää kohtaan. Sitten tapasi näkijänä ja kanavoijana tunnetun Susan Hedmanin.

Nurru olo. Tuhruinen ja tyhjyinen. Sellaiselta näyttelijä ja vuorovaikutuskouluttaja Sari Siikanderista, 48, tuntui vielä muutama vuosi sitten.

– Periaatteessa minulla oli kaikki hyvin, ja toimin arkipäivässä ihan normaalisti. Mutta vaikka nauroin, en kyennyt tuntemaan aitoa, iloa, onnea tai kiitollisuutta. Tiedostin, että elämäni voisi olla paljon parempaa, jos vain keksisin miten, Sari kertoo.

Sitten Sari tapasi työkuvioissa Susan Hedmanin, joka tunnetaan näkijänä ja kanavoijana. Hedman on kirjoittanut kirjoja henkisestä kasvusta, enkeleistä ja henkioppaista.

Sari osallistui Susanin kahdeksan viikkoa kestävään mentaalivalmennukseen. Sen aikana meditoitiin ja tehtiin harjoituksia, joiden tavoitteena oli oppia ymmärtämään itseään sekä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään ja intuitiotaan.

Sari halusi kuitenkin oppia vielä lisää; kolme vuotta sitten kesällä hän lähti ensimmäiseen retriittiinsä pieneen vuoristokylään Pohjois-Italiaan. Sari ajatteli saavansa retriitistä kaipaamaansa omaa aikaa, mutta viikosta alkoikin kiehtova matka itseen. Se ei ole vieläkään päättynyt.

Sari tajusi viettäneensä hyvin suorituskeskeistä elämää.

– Olen hakenut onnea vääristä suunnista. Olen tehnyt kauheasti töitä ja mennä hurveltanut sinne ja tänne, mutta se ei ole tuonut mielenrauhaa. Olen myös kantanut mukanani paljon kaikkea turhaa menneisyydestäni.

Läsnäolon taito

Sari on sinkku ja asuu Nurmijärvellä kaksin kymmenvuotiaan Josefiina-tyttärensä kanssa. Josefiinalla on jo omat harrastukset ja kaverit, eikä hän tarvitse enää äitiä niin paljon kuin ennen.

– Minulle on yksinkertaisesti vapautunut aikaa miettiä henkisiä juttuja. Urallanikin olen jo siinä vaiheessa, ettei minun tarvitse enää hirveästi näyttää ja sinkoilla sinne sun tänne.

Sari sanoo, ettei hän ole "hurahtanut" mihinkään, hän ei näe enkeleitä eikä käy keskusteluja henkioppaiden kanssa. Tosin Sarikin uskoo johonkin korkeampaan voimaan ja siihen, että jotkut voivat olla herkistyneitä myös enkeleille ja henkioppaillekin.

– Henkinen kasvu ei merkitse minulle mystisiä poppaskonsteja vaan keinoja parantaa elämänlaatuani. Olen aina lukenut itsehoito-oppaita ja sen tyyppistä filosofiaa, mutta vaikka olen ajatellut, että olipas kiva ja kirja ja kuulostipa helpolta, neuvoista ei ole siirtynyt aiemmin mitään käytännössä elämääni.

Sari pohtii mieluiten, miten hän oppisi olemaan läsnä. Hän uskoo kiireen, väsymyksen, turhautumisen ja jopa epäonnistumisen pelon johtuvan usein siitä, etteivät ihmiset osaa elää hetkessä.

Näyttelijä on huomannut muuttuneensa kaikin puolin tasapainoisemmaksi. Ennen hän tarvitsi kaikenlaista draamaa elämäänsä tunteakseen olevansa elossa.

– Se tarve on poistunut, ja elämästäni on tullut harmonisempaa. Kuopat kuuluvat elämään, mutta nyt nousen niistä nopeammin.

Koko haastattelu Me Naisten numerossa 49/2012.

Maria Kuusiluoma, 46, jäi vuodeksi kotiin pienten lasten vuoksi mutta hurahtikin triathloniin. – Joutilaisuus ei vain ole minulle mahdollista, Maria sanoo.

Viime syksynä näyttelijä Maria Kuusiluomalla oli yksi toive: viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa Lucan, 7, ja Lunan, 5, kanssa.

Virkavapaalla Kansallisteatterista Maria ehtisi viedä lapsia eskariin ja päiväkotiin, kuljettaa jalkapallotreeneihin ja jumppakerhoon, leipoa pullaa, keittää iltapuurot, peitellä unille. Plus hinkata kaakelien välit hammasharjalla, ja kun koti olisi puhdas, alkaisivat ihanan joutilaat päivät. Aikaahan tuntui olevan loputtomiin, kokonainen vuosi.

”Haluan olla fifty and fit.”

– Onnistui ja ei onnistunut, nauraa Maria Kuusiluoma tutulla, käheällä äänellään, kun vuorotteluvapaan loppu jo häämöttää.

– Rupesin treenaamaan triathlonia. Joutilaisuus ei vain ole minua varten. Ajattelin, että nyt jos koskaan ei ole tekosyitä. On kerrankin aikaa laittaa itseni kuntoon.

Maria sanoo, ettei alkanut treenata pelkästään itsensä vuoksi. Tärkeimmät motivaattorit löytyivät kotoa, Luca ja Luna.

– Haluan olla fifty and fit. Kun täytän 50, lapset ovat vähän alle ja päälle kymmenen. Haluan olla hyvässä kondiksessa vielä pitkään, lähteä lasten kanssa Alpeille laskettelureissuille ja pärjätä niille juoksukisoissa, 46-vuotias Maria perustelee.

Enemmän ymmärrystä

Hiilikuituinen pyörä on kevyt nostella, ja Maria esittelee uutta villitystään kuin rakasta lemmikkiä. Sellainenhan tämä maantiepyörä oikeastaan onkin: harkittu hankinta, jonka ylläpitoon tavalla tai toisella osallistuu koko perhe.

– Rungossa on oikeaa väriä, celesteä, ja samaa vihreän sävyä on vaatteissakin, hän intoilee ja vetelee varusteita kassista.

– Kypärä, hanskat, ajolasit. Tämä on täyttä välineurheilua, ja siihen voi hurahtaa täysin. Niin minulle on käynyt.

Maria hankki maantiepyörän kaksi vuotta sitten, kun vasta haaveili triathlonista. Siinä vaiheessa tosin tuntui, että juoksun, uinnin ja pyöräilyn yhdistävän lajin tiellä oli pelkkiä haasteita. Mistä ihmeestä hän löytäisi aikaa jopa neljän tunnin pyörälenkeille, kun lapset harrastavat, vanhemmilla on työnsä ja Marian ammatissa vielä omat aikataulunsa?

– Ei se helppoa olekaan. Jotta pyöräilyssä kehittyisi, pitäisi tehdä minimissään 60 kilometrin lenkkejä. Mistä sellaisen ajan ottaa lapsiperheessä? Siihen vielä juoksulenkit ja uintitreenit päälle, vaikka ne onnistuvatkin helpommin.

”Mieheni manipuloi minut tähän. On helpompaa sovittaa treenaaminen arkeen, kun molemmilla on sama tarve.”

Ratkaisun keksi Marian mies, joka on harrastanut triathlonia jo vuosia.

– Mieheni manipuloi minut tähän. Hän tajusi, että on helpompi sovittaa treenaaminen arkeen, kun molemmilla on sama tarve. Nyt kumpikin ymmärtää, miksi toisen pitää päästä harjoittelemaan. Katsotaan kalenterista, että ai jaa, et ole ehtinyt uintitreeneihin, pitäähän sun päästä.

Maria myöntää, että aikaisemmin tuli huomauteltua miehen urheilemisesta. Enää ei tarvitse.

– Mies varmasti ajatteli, että tolle pitää järjestää jotain muuta tekemistä kuin suun auontaa.

 

Vapaa vuosi kului eri tavalla kuin Maria suunnitteli. Lasten varttumisesta hän tuntee haikeutta. ”Esikoisesta näen, että hän on jo lähdössä.”
Vapaa vuosi kului eri tavalla kuin Maria suunnitteli. Lasten varttumisesta hän tuntee haikeutta. ”Esikoisesta näen, että hän on jo lähdössä.”

 

Valmentajien tuki liikuttaa

Marian kroppa paljastaa, että takana on pitkä kuntoiluharrastus eikä pelkkä tuore villitys. Hauiksissa ja reisissä on potkua. Ei kai sentään tällaista urheilijan bodya hankita yhden vuorotteluvapaan aikana?

– No ei. Olen treenannut aina, juoksua, spinningiä ja salitreenejä. Silti harmittaa, etten alkanut tosissani harjoitella jo 15 vuotta sitten. Saan tutuissa lajeissa ihan hyviä tuloksia, mutta uusissa on tässä iässä jo vaikeampaa.

Maria ei edes yritä peitellä kilpailuhenkisyyttään. Kun triathloniin liittyvä juoksuryhmä aloitti tammikuussa, porukalle tehtiin ensin Cooperin testi. Tulos harmittaa, koska odotukset olivat korkealla.

– Vuonna 1990 juoksin Cooperissa 2 960 metriä, ja nyt meni vain 2 700. Olin ihan varma, että olisin juossut satasen enemmän. Kyllä otti päähän.

Tosiasiassa Maria pärjäsi hyvin: 2 700 metriä vastaa 30–39-vuotiaiden miesten parasta eli erittäin hyvää suoritusta.

Uimisen Maria aloitti vuosi sitten konkreettisesti alkeista: lastenaltaasta.

– Osasin vain mökkiuintia, vapaata en ollenkaan. Suurempi ongelma oli, että olen ollut lapsena vähällä hukkua ja pelännyt vettä siitä lähtien. Valmentaja pisti minut kontalleen lastenaltaaseen ja opetti, miten pää laitetaan veden alle. Pelkään yhä, mutta nykyään jo vähemmän.

”Valmentajalle tekee mieli näyttää, mitä olen oppinut.”

Valmentajien empatia hämmentää Mariaa. Kun on koko aikuisikänsä tehnyt töitä teatterissa, jossa on oltava itsekäs, hän oletti, että urheilussa on samoin.

– Se välittämisen määrä on uskomatonta. Siitä tulee jopa vähän lapsellinen olo. Tekee mieli näyttää, että katso, mitä olen oppinut.

– Mutta en kuvittele olevani urheilija vaan keski-ikäinen liikunnan harrastaja.

Seitsemän nopeaa vuotta

Maria sytyttää uuden tupakan ja toteaa, että polttaminen on huono juttu. Lasten vuoksi hän haluaisi lopettaa.

– Mies on lopettanut. Sillä on paljon kovempi tahto.

Lapset toistuvat koko ajan Marian puheessa. Vuorotteluvapaa tuntuu hujahtavan ohi, ja se hirvittää. Teatterilaiselle on ollut ylellisyyttä olla iltaisin kotona.

– Äitienpäivän iltana menin pihalle ja tajusin, että luonto oli muuttunut viikossa ruskeasta vihreäksi. En ole koskaan ennen kokenut kevättä niin vahvasti. Tuli tunne, että kunpa tämä jatkuisi ikuisesti.

Sama ajatus liittyy lapsiin. Tekee kipeää huomata, miten nopeasti he kasvavat. Tunne on ollut pinnalla viime kuukausina.

– Seitsemän vuotta on kulunut järkyttävän nopeasti. Nyt esikoinen menee jo kouluun. Näen hänestä, että hän on jo lähdössä, vaikka onkin tietenkin vielä pikkulapsi. Kavereiden lähellä en saa enää pussailla.

Maria tuli äidiksi 39-vuotiaana. Edellisessä liitossaan näyttelijä Jarmo Mäkisen kanssa lapset eivät kuuluneet suunnitelmiin. Uuden puolison kanssa ajatukset muuttuivat.

– En ollut huolissani, tulenko äidiksi. Jossain kohtaa kyllä havahduin, että ahaa, olen 37 ja nyt jo 38. En ymmärrä sellaista ajattelua, että otetaan nappi, kun tulee ongelma. Onhan selvää, että hedelmällisyys laskee iän myötä. Omista valinnoistaan pitää kantaa vastuu.

Maria sanoo, ettei tunne luopuneensa mistään, vaikka ei saanut lapsia nuorempana. Mutta oma idealismi ehti varmasti kasvaa suuremmaksi kuin nuoremmilla äideillä. Nyt alkuaikojen innostus huvittaa.

– Kerroin ystävälleni, että minun lapseni eivät saa syödä sokeria ennen kuin menevät kouluun. Ystäväni, jolla on kolme lasta, naureskeli, että aiotko mennä synttäreille viereen vahtimaan.

”Pidän paljon kuria ja olen itsekin ollut tästä vähän hämmästynyt.”

Idealismi on vuosien aikana vaihtunut järjen ääneen ja realismiin. Maria sanoo, että on oikeastaan aika tiukka äiti.

– Vaatteita ei jätetä lattialle, jokainen siivoaa omat jälkensä eikä tavaroita unohdeta pihalle. Pidän paljon kuria ja olen tästä itsekin ollut vähän hämmästynyt. Mutta en ole mikään varmistelija, lasten kanssa kaikki voi muuttua hetkessä.

 

Maria hankki maantiepyörän, kun vasta haaveili triathlonista. Nyt tähtäimessä on kilpailu, jossa tavoitteena on päästä perille.
Maria hankki maantiepyörän, kun vasta haaveili triathlonista. Nyt tähtäimessä on kilpailu, jossa tavoitteena on päästä perille.

 

Isoisän opit

– Kesäteatterin lipunmyynti, Maria vastaa puhelimeen.

– Montako laitetaan ja mihin osoitteeseen? Selvä, kiitos, ja tervetuloa.

Kesken kaiken äänessä on yhtäkkiä Kirjurinluodon kesäteatterin puuhanainen, tuottaja, pr-tyyppi, kahvinkeittäjä ja ”tuotantoasioista” vastaava, kuten käyntikortissa lukee. Kaikkea tätä on kuulunut Marian kesään jo yhdeksättä vuotta peräkkäin, siitä lähtien, kun hän sai päähänsä, että Porista puuttuu kesäteatteri ja että hänhän voisi sellaisen perustaa.

– Tietämättömyys on luojan lahja, Maria naureskelee.

Tietämättömyyttä tai ei, sama ominaisuus ajoi hänet kolme vuotta sitten myös Taaborinvuoren kesäteatterin puuhanaiseksi Nurmijärvelle.

Kirjuriluodon suunnalle vetivät juuret, sillä Maria on kotoisin maalaistalosta Porista. Satavuotias Vantalan kotitila on vanhempien kuoltua Marian ja hänen veljensä hallussa. Sinne hän suuntaa varsinkin keväisin sitä useammin, mitä lähempänä Kirjurinluodon ensi-ilta on.

Viimeksi Maria ajoi Porista Helsinkiin vain muutama päivä sitten. Oli jo melkein yö, ja Maria huomasi, miten joku vielä ajeli traktoria pellolla.

– Yhtäkkiä tuli aivan käsittämätön ikävä isää, ja muistin, miten hän teki keväisin töitä pellolla. Vaikka isän kuolemasta on jo 19 vuotta, tunne tuli vahvana.

Marian äiti oli musiikinopettaja ja aikanaan ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta valmistunut pyörätuoliopiskelija. Äiti oli sairastunut kaksivuotiaana polioon, joka vammautti hänet.

– Äidin olotila oli realiteetti, mutta sain kotona paljon rakkautta enkä koe, että olisin jäänyt mitään ilman.

Maria sanoo, että on sääli, etteivät hänen lapsensa saaneet tuntea hänen vanhempiaan. Onneksi heillä on toiset isovanhemmat. Ja onneksi on vanha kotipaikka, lapsetkin pääsevät juurilleen.

”Vaikka minulla ei olisi mitään tekemistä, minulla olisi silloinkin kiire.”

Siellä voi saada selityksensä sekin, miksi joutilaisuus ei tahdo Marialta luonnistua. Marian äiti tarvitsi paljon apua kotona, ja isoisä opetti, että päivän tinki pitää tehdä loppuun. Töitä ei koskaan jätetty kesken, koska maatalossa oli aina paljon tekemistä.

– Ajattelen vieläkin usein, että mikä on minun tämän päivän tinkini.

Vuorotteluvapaalla se oli pakko taas tunnustaa.

– Taisin haaveilla sellaisesta, joka ei ole edes minun persoonalleni mahdollista. Joutilaisuus on vain mielikuvani jostain. Ehkä se toteutuu seuraavassa elämässä. Vaikka minulla ei olisi mitään tekemistä, minulla olisi silloinkin kiire.

 

Maria Kuusiluoma
  • Syntynyt 2.11.1969 Porissa, asuu Helsingissä.

  • Avoliitossa, kaksi lasta.

  • Kansallisteatterin näyttelijä. Näyttelee syksyllä Canth-näytelmässä, jonka ohjaa Kaisa Korhonen.

  • Suosittu tv-rooli Käenpesä-sarjassa 2004–2007.

  • Porin Kirjurinluodon ja Nurmijärven Taaborinvuoren kesäteattereiden tuottaja.

  • Taaborinvuoren Risto Räppääjä ja nuudelipää -esitykset 22.7.–4.8. ohjaus Taavi Vartia.

Reilu vuosi sitten Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneiden Sarin ja Antin vauva-arki ei ole ollut pelkkää auvoa. Päivääkään he eivät silti vaihtaisi. – Teen kaikkeni, että poika saisi itsevarmuuden tavoitella kuuta taivaalta, Sari sanoo.

Mökin eteisessä roikkuu pieni, oranssi pelastusliivi. Se on lahja isovanhemmilta ja kuuluu maailman ensimmäiselle Ensitreffit alttarilla -vauvalle.

– Hän menee kalaan heti, kun onki pysyy kädessä, nelikuisen pojan äiti Sari nauraa.

Ihan vielä ei pysy. Viime kesänä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa rakastuneiden ja avioituneiden Sarin ja Antin esikoinen syntyi maaliskuussa. Sittemmin elämä on ollut yhtä pyöritystä – valvottuja öitä, itkettyjä päiviä, kiitollisuutta.

”Puhumme aina rakkauspakkauksesta. Se kiteyttää hyvin sen, että olemmekin nyt perhe.”

Nyt poika heräilee tyytyväisenä päiväuniltaan pariskunnan kesämökin makuuhuoneessa Hartolassa. Tuoreet vanhemmat kumartuvat pinnasängyn kaiteen yli ja juttelevat niin kuin vain tuoreelle perheenjäsenelle jutellaan.

– Puhumme aina meidän rakkauspakkauksesta. Se kiteyttää hyvin sen, että olemmekin nyt perhe, Sari sanoo.

Vaikka ohjelman kuvauksista on vasta reilu vuosi, nopeat käänteet tuntuvat hätkähdyttävän enemmän muita kuin paria itseään. Kumpikin oli tahoillaan ehtinyt haaveilla perheestä jo kauan, ja kun vauva keväällä syntyi, kaikki oli valmista.

– Olin tosi valmis äidiksi. Vaikka kaikki on tapahtunut nopeasti, se ei ole mistään pois. En haluaisi mitään eri tavalla, Sari sanoo.

– Lapsen saamiseen kiteytyy paljon molempien unelmia ja odotuksia. Siksi tuntuu jopa loogiselta, että elämä alkaa lähes heti kolmistaan, Antti lisää.

Valvotut yöt

Mökin suurista ikkunoista avautuu maisema hiljakseen liplattavalle järvelle. Koivut kumartuvat veden ylle, ja rantaviivan mustikanvarvut ja maitohorsmat huojuvat tuulessa.

Olohuoneen pöydälle on katettu Marie-keksejä, marenkia ja Sarin aamulla leipomaa Brita-kakkua.

Hartolan kesäpaikkaa on rakennettu pikkuhiljaa kaveriporukalla, ensin saunamökki, sitten päärakennus ja grillikota. Uudet portaat odottavat rantatörmällä kiinnitystään.

– Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, paikka tuntui heti tutulta. Kaipaamme molemmat välillä pois kaupungista, Sari sanoo.

Rauhoittumispaikalle on ollut kuluvana vuonna käyttöä. Vaikka pariskunta tunsi olleensa valmis vanhemmiksi, synnytys ja ensimmäiset kuukaudet eivät menneet ihan niin kuin he olivat ajatelleet.

”Oli koskettavaa nähdä Antti oman pojan kanssa.”

Sarin synnytys oli pitkä ja raskas ja hätäsektion tekeminen lähellä. Pariin päivään synnytyksen jälkeen hän ei pystynyt nousemaan sängystä.

– Antti otti hienosti ohjat käsiinsä. Tiesin heti, että Antista tulee hyvä isä, mutta oli aika koskettavaa nähdä hänet oman pojan kanssa, Sari kertoo.

Vastoinkäymiset eivät loppuneet synnytykseen. Ensimmäiset kuukaudet poika itki taukoamatta, päivin ja öin. Sari nukkui vain pari tuntia yössä.

– Meillä oli todella haastavaa. Poika itki kaiken valveillaoloaikansa. Öisin saatoin olla kaksi tuntia vessassa hana päällä tuudittamassa häntä uneen, Sari sanoo.

– Tein kaikkeni sen eteen, että pojalla olisi edes hetken hyvä olla.

Välillä vauva nukahti hetkeksi, mutta heräsi taas pian kahden tunnin itkuun. Syytä selvitettiin ravaamalla lastenlääkäreillä ja konsultoimalla ystäviä ja tuttuja.

Tiedottomuus teki olon avuttomaksi.

– Välillä hätäännyin, vaikken olisi halunnutkaan, Antti kertoo.

Itkun selitti lopulta maitoallergia, jota Sari oli heti epäillyt ja johon lääkärit eivät olleet uskoneet.

– Äidinvaistoni sanoi sen heti ensimmäisellä viikolla. Vaistoon pitäisi luottaa enemmän. Olin vain niin väsynyt ja luotin ihmisten ammattitaitoon, Sari sanoo.

Väsyttävän arjen vastapainoksi Sari ja Antti koettivat nauttia pienistä hetkistä kahden kesken. Kun poika nukahti hetkeksi, pari käpertyi sohvannurkkaan katsomaan Netflixiä.

– Jos ne pienet hetket hukkaa, on vaikeampaa. En halua verrata, mutta asiat voisivat olla miljoona kertaa huonomminkin, Antti sanoo.

Viimeinen sinetti

Työhuoneen seinälle on ripustettu viisi kala-aiheista taulua. Niiden rinnalla roikkuu lähes ihmisen mittainen pehmohauki. Sari on raivannut sen vaivihkaa pois makuuhuoneesta.

– Aika monta etätyöpäivää on tullut vietettyä näissä maisemissa, Antti sanoo ja katsoo työpöydän äärestä järvelle.

Maisema on Antille erityisen rakas, koska hän on kasvanut sitä tuijotellen. Siksi pojan ristiäisetkin vietettiin tutun mökkijärven rannalla, Antin lapsuuden pihapiirissä, 1800-luvulla rakennetussa vanhassa tuvassa.

Kastemalja, liina ja kynttilänjalat olivat samat kuin Antin ja tämän sisarusten ristiäisissä. Koska poika on horoskoopiltaan Kalat ja Antti kalamies henkeen ja vereen, kastevesi haettiin järvestä hauen kutuaikaan.

– Kävin veljeni kanssa hakemassa kasteveden Jääsjärvestä, samasta kohdasta, jossa näimme hauen kuteneen, Antti kertoo.

Nimi päätettiin ristiäisiä edeltävänä iltana autossa matkalla Hartolaan. Nimi on osaksi Antin lempiartistilta, osaksi suvun perinteistä. Sari ja Antti eivät halua kertoa nimeä julkisuuteen.

”Saimme ajatuksen, että mitä jos siunaisimme samalla avioliiton.”

Kastepapiksi saapui tietenkin Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Kari Kanala. Hän oli lähimmäisten jälkeen ensimmäisiä ihmisiä, joille pari kertoi Sarin raskaudesta.

– Siitä saimme ajatuksen, että mitä jos siunaisimme samalla avioliiton. Emme ole hirveän uskonnollisia, mutta kirkollinen vihkiminen on perinteinen ja tuntui luonnolliselta ajatukselta, Sari sanoo.

Siunaus oli yllätys monille vieraille – ja vähän Sarillekin. Antti oli hankkinut edellisenä päivänä salaa sormuksen, tietenkin samasta liikkeestä kuin viime kesänä.

– Etsin käsiini tutun näköisen miehen ja kysyin, sattuisitko tietämään, minkä kokoinen vaimoni nimetön on, Antti nauraa.

– Tässä on yksi kivi, mutta niitä voi lisätä. Yksi per lapsi, Sari sanoo ja näyttää siroa sormusta.

– Kaikesta rumbasta huolimatta haluaisimme ehdottomasti lisää lapsia. Kävisin tämän saman koska tahansa uudelleen läpi.

Omissa oloissa

Ennen pojan syntymää Antti mietti toisinaan, miten he tulevaan lapseen suhtautuisivat. Mikä olisi ensireaktio? Mitä jos tunteita ei syttyisikään?

Huoli oli turha.

– Kun lapsi oli siinä, se tunne oli elämää suurempi, Sari sanoo.

Vanhemmuus on opettanut jo nyt paljon. Antti on huomannut, että uusista, yllättävistäkin tilanteista selviää. Sari on oppinut hidastamaan tahtia: tänään ei tarvitse tehdä muuta kuin olla tässä ja laittaa ruokaa, kun siltä tuntuu.

– Mihin minulla oikeastaan on kiire? On ollut pakko pysähtyä, mikä on tehnyt todella hyvää.

Vaikeinta on ollut oman epätäydellisyyden kohtaaminen. Perfektionismiin taipuvainen puunaajaluonne on joutunut hyväksymään sen, ettei koti olekaan aina tiptop. Pyykit ja tiskit voivat odottaa.

– Olen ottanut sen haasteeksi itselleni. Kaiken ei tarvitse mennä prikulleen niin kuin on ajatellut.

Sari uskoo, että lapsen tulo on syventänyt parin suhdetta. Kun toinen ei jaksa, toinen jaksaa. Arki pyörii lapsen ympärillä, ruokapöydässä on uusia puheenaiheita, Antti ei pääse kalaan niin usein kuin ennen.

Vaikka positiivinen elämänasenne huokuu pariskunnan puheista, välillä toki tapellaankin. Usein kinan aiheuttaa työstressi, tekemättömien asioiden suma tai väsymys, jota ei vain pysty pitämään sisällä.

”Yksikään riita tai erimielisyys ei ole kestänyt puoltatoista minuuttia kauempaa.”

Tilanne laukaistaan sillä, että kumpikin on hetken omissa oloissaan. Hiljaisuus katkeaa, kun jompikumpi pyytää anteeksi. Sitten jutellaan. Joskus Sari lähtee lenkille, Antti oluelle tai kahdelle.

– Yksikään riita tai erimielisyys ei ole kestänyt puoltatoista minuuttia kauempaa, Antti hymähtää.

Kassajonon onnittelijat

Parin rakkaustarinan erikoinen alku palaa mieleen arkisissa hetkissä. Kassajonossa, kun tuntemattomat onnittelevat. Huoltoasemalla, kun joku nappaa salaa kuvan. Synnytyssairaalassa, kun kätilöt kysyvät, kannattaisiko siihen ohjelmaan itsekin hakea.

Helsingissä pari saa kulkea melko rauhassa, mutta mökkireissuilla Hartolassa se on vaikeampaa.

– Täällä emme ole kertaakaan saaneet käydä kaupassa ilman, että joku olisi tullut juttelemaan, Antti sanoo.

Onneksi palaute on yleensä positiivista. Sari juttelee itsekin tuntemattomille bussissa, eikä siksi pidä toisten lähestymistä outona.

– Mutta tuntuu tosi hassulta, että minua onnitellaan siitä, että olen saanut lapsen, kun onnittelijalla on itsellään lapsi vieressä. Olen joskus sanonutkin, että onneksi olkoon myös sinulle.

Sari ja Antti uskovat, ettei heidän tarinansa lopulta ole niin erityinen. Moni muukin saa perheenlisäystä lähes heti tavattuaan – tämä suhde vain alkoi julkisesti televisiossa.

– Yhtä rohkeita ihmisiä on maailma pullollaan, Sari sanoo.

Vaikka kahvipöydissä ja keskustelupalstoilla saatetaan päivitellä, kukaan Sarin ja Antin lähipiiristä ei ole epäillyt parin suhdetta. Se tuntuu hyvältä.

Pari on itse vain ylpeä siitä, miten on tavannut.

– Suomessa on paljon epäileviä ihmisiä, mutta me yritämme pysyä kaukana sellaisesta. Lähipiirimme koostuu vain hyvistä tyypeistä, Antti sanoo.

Hän ja Sari haluavat keskittyä spekuloinnin sijaan positiiviseen ajatteluun ja eteenpäin katsoviin ihmisiin. He uskovat, että kaikella on tarkoituksensa ja että lopulta oma asenne ratkaisee paljon.

– Sarilla on makea suhtautumistapa pettymyksiin. Hän käy ne läpi niin, että näin sen kuuluikin mennä.

 

”Lapsen pitää saada tuntea olonsa rakastetuksi. Ei ole väärin olla herkkä ja osoittaa rakkautta”, Antti sanoo.
”Lapsen pitää saada tuntea olonsa rakastetuksi. Ei ole väärin olla herkkä ja osoittaa rakkautta”, Antti sanoo.

 

Vaikka kuu taivaalta

Kun parin varmuutta katselee, tulee melkein epäuskoinen olo. Miten kaikkeen uuteen voi olla niin valmis? Eikö rankka alku saanut kaipaamaan itsenäisyyttä ja omaa vapautta?

”Kun vertaan omaa sinkkuaikaani ja tätä hetkeä, olen vain, että kiitos.”

Ei, sanoo Sari. Omia hetkiä on edelleen vähän mutta riittävästi. Niinä sinkkuaika palaa selvemmin mieleen.

– Kun vertaan omaa sinkkuaikaani ja tätä hetkeä, olen vain, että kiitos. Olemme saaneet ihan yltiöpaljon, Sari sanoo.

– Haaveilin jo kaksikymppisenä perheen perustamisesta, mutta nyt aika ei voisi olla valmiimpi.

Sari uskoo, ettei ahdistus ole iskenyt juuri siksi, että perhe on ollut kummankin haaveissa niin kauan. Molemmat olivat ehtineet jo pelätä, ettei vanhemmuus ehkä olekaan heitä varten. Siksi perheenlisäys on tehnyt kiitolliseksi.

Käsittelyä ja pysähtymistä nopeat käänteet ovat toki vaatineet: Hetkinen, nyt tapahtuu paljon. Onko tämä normaalia?

Samaan aikaan tuntuu silti hyvältä. Juuri näin tämän kuuluu olla.

– Kun poika oli vielä Sarin vatsassa, molemmista tuntui, että meitä oli jo kolme, Antti sanoo.

Parin tärkein kasvatusmetodi on se, että rakkaus saa näkyä. Herkkyys on hyve, ja mitä enemmän pussataan, sen parempi.

– Teen kaikkeni, että poika saisi itsevarmuuden tavoitella kuuta taivaalta, Sari sanoo.

Lapsen saaminen on saanut hänet katsomaan Anttia uusin silmin. Kyselemään useammin, onko kaikki hyvin, ja sanomaan, että ajathan varovasti.

– Poika on minulle mielettömän tärkeä, ja suojelen häntä kaikelta mahdolliselta, mutta samaan aikaan suojelen Anttia, koska haluan, että pojalla on isä, Sari sanoo.

– Toisesta on tullut vieläkin arvokkaampi.

Elokuvan Tarzanina lihaksiaan esittelevä ruotsalaisnäyttelijä Alexander Skarsgård kasvoi boheemissa suurperheessä ja seurustelee tyyli-ikonin kanssa.

1. Hullua treeniä

Tuoreessa Tarzanin legenda -leffassa Alexander Skarsgård, 39, roikkuu suurimman osan ajasta liaaneissa ilman paitaa, ja mitäs sitä kiertelemään, viidakon kuninkaan six pack on monen naiskatsojan mielestä leffan parasta antia.

Täydellinen pyykkilautavatsa syntyi kovalla työllä: Rooliin valmistautuessaan Alexander kolmen kuukauden ajan heräsi joka aamu puoli viideltä ja treenasi lihaksiaan tiukan ohjelman mukaan. Painojen nostelun ja muun fyysisen rääkin lisäksi näyttelijä noudatti tiukkaa ruokavaliota ja lappoi sisäänsä kolme kertaa enemmän ruokaa kuin normaalisti.

2.Tyylikäs ja melkein kaima tyttöystävä

New Yorkissa asuva näyttelijä on pitänyt matalaa profiilia yksityiselämästään, mutta hänen tiedetään jo parin vuoden ajan seurustelleen brittiläisen tyyli-ikonin Alexa Chungin kanssa. Alexa on tehnyt mallin töitä, kirjoittanut Elleen ja juontanut tv-ohjelmia niin Briteissä kuin Amerikassa.

Kaunotar on inspiroinut muotisuunnittelijoita siinä määrin, että jopa yksi Mulberryn käsilaukku on nimetty hänen mukaansa. Ja tietenkin Alexa vuodesta toiseen valitaan maailman tyylikkäimpien naisten listalle.

3. Omena ei kauas pudonnut

Alexanderin isä on yksi Ruotsin kuuluisimpia ja arvostetuimpia näyttelijöitä, muun muassa Lars von Trierin leffojen (Breaking the Waves, Melancholia ja Nymphomaniac) päärooleissa nähty Stellan Skarsgård. Viimeksi Stellan loisti Netflixin kehutussa tv-sarjassa River, jossa hän esitti kuollutta työpariaan kaipaavaa yksinäistä ja omituista rikoskomisariota.  

4. Vanhin kahdeksasta sisaruksesta

Alexanderilla on viisi sisarusta sekä lisäksi kaksi nuorta sisarpuolta, jotka heidän isänsä Stellan sai kuusikymppisenä 25 vuotta nuoremman vaimonsa Megan Everettin kanssa.

Tässä perheessä omena ei ole pudonnut kauas puusta, sillä veljeksistä Gustaf, Bill ja Valter ovat myös näyttelijöitä. Gustaf näyttelee Viikingit-sarjassa Jasper Pääkkösen ja Peter Franzenin kanssa, mutta kukaan heistä ei ole vielä päässyt urallaan yhtä pitkälle kuin esikoinen Alexander. Hänestä tuli maailmanluokan tähti sen jälkeen, kun hän oli imenyt verta vampyyri Eric Northmanina suositussa tv-sarjassa True Blood.  

Skarsgårdien miesväkeä: isä Stellan (vas.) ja veli Gustaf ovat kumpikin näyttelijöitä.
Skarsgårdien miesväkeä: isä Stellan (vas.) ja veli Gustaf ovat kumpikin näyttelijöitä.

Nuorena Alexander tosin yritti tehdä kaikkea muuta kuin ajautua isänsä ammattiin, sillä hänellä oli huonoja kokemuksia lapsijulkkiksena olemisesta. 13-vuotiaana hän näytteli pääroolia ruotsalaisessa tv-sarjassa, kauhistui äkillistä kuuluisuuttaan ja päätti jättää alan. Boheemisukunsa hämmästykseksi 19-vuotias Alexander menikin armeijaan ja lähti sen jälkeen opiskelemaan Leedsiin Englantiin.

5.Taiteilijaelämää

Skarsgårdien perheessä elettiin todellista boheemielämää. Tukholman Södermalmilla kodin ovet olivat aina auki, ja Alexander muistaa, että harva se ilta heillä syötiin, juotiin ja pidettiin juhlia. Vapaamielinen isä Stellan kokkasi kaikille ja kulki kotona vähissä vaatteissa.

– Isäni oli aina alasti ja taisin olla 14-vuotias, kun näin hänellä ensimmäistä kertaa housut jalassa, Alexander vitsaili Conan O’Brienin tv-showssa.

– Hänen nakuna kokkailunsa alkoi häiritä meitä vasta siinä vaiheessa, kun aloimme veljiemme kanssa tuoda tyttöjä kotiin. Ajattelimme, että he pelästyvät isää.

Aikuiset sisarukset pitävät edelleen tiiviisti yhteyttä ja kokoontuvat isän ruokapöydän ääreen niin usein kuin ehtivät. Myös Stellanin ensimmäinen vaimo My Stellan ja toinen vaimo Megan ovat keskenään hyviä ystäviä.

6. Jalkapallo kiinnostaa

Alexander on intohimoinen futisfani. Hän kannattaa sekä kotikaupunkinsa Tukholman Hammarbyta että opiskelukaupunkinsa seuraa Leeds Unitedia.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Kurinalaista elämää viettävä Jonna Nygrén herää aamuisin polkemaan kuntopyörää parvekkeelle.

Rokkari Ville Valon ex-tyttöystävä ja entinen tv-juontaja Jonna Nygrén viettää nykyään rauhallista perhe-elämää kitaristi Rane Raitsikan eli Harri Jäntin ja pariskunnan kahden pienen lapsen kanssa. Ravintoneuvojaksi kouluttautuneen Jonnan kello soi joka aamu kuudelta tai puoli seitsemältä.

Hän kertoo perhe-elämän ja fitnessin yhdistämisen olevan pientä säätämistä.

– Aamulla vedän lämmöt lasitetulla parvekkeella, jossa minulla on spinning-pyörä. Sen jälkeen treenit jatkuvat esimerkiksi vastuskuminauhoilla.

Rane ja Jonna syövät samaa ruokaa, lapsille tehdään oma satsi.

– Onneksi on mies, joka haluaa syödä samaa ruokaa. Olisi kauheaa jos toinen vetäisi pitsaa vieressä! Syömme aina aika lailla saman kaavan mukaan: riisiä, bataattia, kanaa, munia ja vähärasvaista lihaa.

Kun Jonnalla on löysäilyaika, hän yrittää silti syödä mahdollisimman puhtaasti.

– Mutta sitten se lähtee aina käsistä. Irtokarkit ovat parhaita, olen makean perään, parhaillaan personal traineriksi kouluttautuva Jonna paljastaa.

Syksyllä Jonna suuntaa jälleen bikini fitness -kilpailuihin. Yli 35-vuotiaiden sarjassa kilpailevalla Jonnalla on omien sanojensa mukaan kova kilpailuvietti.

– Ehkä siksi tällainen laji sopii minulle!

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.