Sara Forsberg. Kuva: Milka Alanen / Sanoma-arkisto
Sara Forsberg. Kuva: Milka Alanen / Sanoma-arkisto

Kielinaisena julkisuuteen ponnahtanut Sara Forsberg kärsi teini-ikäisenä pienistä rinnoistaan. – Itkin ja rukoilin Jumalaa, että hän antaisi minulle rinnat.

Sara Forsberg paljastaa tänään julkaisemassaan videoblogissa ottaneensa silikonirinnat jo 17-vuotiaana.

– Minulla on rintaimplantit. Ja ei, Hollywood ei muuttanut minua. Rintani tehtiin kauan ennen kuin muutin Los Angelesiin, Sara sanoo.

Hän kertoo kärsineensä teini-ikäisenä pienistä rinnoistaan.

– Ne tekivät minut epävarmaksi. Muistan täyttäneeni rintaliivejäni 17-vuotiaaksi asti. Itkin ja rukoilin Jumalaa, että hän antaisi minulle rinnat.

– Yritin hyväksyä itseni sellaisena kuin olin, mutta siitä tuli vuosi vuodelta vaikeampaa. Siksi ilmoitin 17-vuotiaana äidilleni haluavani rintaimplantit.

Sara sanoo äitinsä hyväksyneen tyttärensä päätöksen ja tukeneen häntä siinä.

– Hän halusi minun olevan onnellinen.

Sara kertoo teettäneensä leikkauksen itse hankkimillaan rahoilla.

– Ne eivät näytä epäaidoilta. Eiväthän? Se johtuu siitä, että kirurgini teki hyvää työtä.

Sara sanoo tuntevansa itsensä nyt naisellisemmaksi, itsevarmemmaksi ja onnellisemmaksi.

– On ok tehdä omalle vartalolleen ihan mitä haluaa, kunhan muistaa, että todellinen kauneus tulee sisältä.

Näyttelijä Eija Vilpas on huomannut, että nauraminen on terapeuttista.

Näyttelijä Eija Vilpas täytti vastikään 60 vuotta. Tämän olen oppinut -haastattelussaan hän kokee, että vielä on paljon tehtävää.

–Haluaisin opetella suunnistamaan. Viihdyn metsässä, mutta en uskalla mennä vieraaseen metsään edes kompassin ja kartan kanssa, koska minulla on niin onneton suuntavaisto. Ruotsin-laivallakin hytin löytäminen on aivan mahdotonta, kansansuosikki nauraa.

Ikääntyessään Eija kokee palanneensa nuoruuteensa: hän asuu taas yksin, ja perhearjen pyörittäminen on ohi. Kolme lasta ovat jo aikuisia. Seurana asuu kaksi koiraa ja kissa.

–Ystävien kanssa nauraminen on minulle tärkeää. Pitää jutella vakaviakin, mutta nauraminen on hirveän terapeuttista. Ajattelen, että kerran päivässä pitäisi nauraa oikein kunnolla, Eija sanoo.

–Ihmissuhteeni ovat aika pysyviä. Entisen miehenikin, Ville Virtasen, kanssa olemme hyviä kavereita. Ihmissuhteet voivat säilyä, vaikka elämäntilanteet muuttuvat.

Mitä Eija kertoo uskostaan? Entä 30 vuoden urastaan ”samalla raksalla”? Miten äitiys muuttuu ikääntyessä? Lue Eijan haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun kyläkauppias Sampo Kaulanen menetti isänsä, hän sulkeutui suruunsa. –Jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu-vaimo miettii nyt.

Jounin kaupastaan tunnetulla Sampo Kaulasella, 38, ja vaimo Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasella, 37, on takanaan poikkeuksellisen raskas vuosi.

Koko perheen elämä muuttui peruuttamattomasti keväällä 2016, kun Sampon isä teki itsemurhan kärsittyään pitkään mielenterveysongelmista. Eläkepäivät jäivät viettämättä, lastenlasten varttuminen näkemättä.

Sampo sulkeutui suruunsa. Vierellä Minttu sai huomata, että puoliso, joka oli aina ollut leppoisa veikko kuppia otettuaan, muuttui nyt synkäksi ja äreäksi.

–En pistä pahakseni sitä, että Sampo silloin tällöin lähtee parin kolmen päivän rännille kavereittensa kanssa. Mutta jos surua ja katkeruutta alkaa turruttaa alkoholilla, ollaan väärällä tiellä, Minttu miettii.

–Välillä olin Sampon juomisesta huolissani. En siitä, että hänelle kehittyisi alkoholiongelma, vaan niistä raskaista tunteista, jotka alkoholi nosti esiin, Minttu sanoo.

Muutos parempaan tapahtui vasta kuukausien jälkeen ensin perheen aurinkolomalla ja myöhemmin Sampon ja Mintun kahdenkeskisellä lomalla.

–Yhtäkkiä Sampo alkoi puhua tunteistaan ja peloistaan. Sen reissun jälkeen hänellä ei enää hitsannut niin pahasti, Minttu kertoo.

–On totta mitä sanotaan – ajan kuluminen auttaa suruun, Sampo sanoo.

Mitä Sampo ja Minttu ajattelevat läheisen itsemurhasta? Miten aviopari selviytyi rajusta vuodestaan? Lue Sampon ja Mintun tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 32/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.