”En viihdy yksin. Tarvitsen oman huoneen mutta kodin täyteen ihmisiä. Jos tulisin duunista pimeään kotiin kissojen ja mikroaterian luo, se olisi kamalaa”, äitinsä kanssa asuva Sara Chafak sanoo. Kuva Liisa Valonen
”En viihdy yksin. Tarvitsen oman huoneen mutta kodin täyteen ihmisiä. Jos tulisin duunista pimeään kotiin kissojen ja mikroaterian luo, se olisi kamalaa”, äitinsä kanssa asuva Sara Chafak sanoo. Kuva Liisa Valonen

Missi Sara Chafak on tuntenut itsensä aina ulko­puoliseksi ja epävarmaksi. Koulukiusaaminen ja vaikeat kotiolot murensivat tytön itsetuntoa. – Oli raastavaa katsoa, kun pikku­veljenikin lähti lopullisesti ja perheeni hajosi pirstaleiksi.

Sara Chafak, 23, on helppo bongata itähelsinkiläisen ostoskeskuksen aamupäiväruuhkasta. Hänen vaalea asunsa, muhkeat karvasaappaansa ja käsipuolessa roikkuva Vuittonin luksuslaukku erottuvat mustien toppatakkien merestä. Ohikulkijat vilkaisevat huoliteltua naista uteliaina, ja kahvilaan kokoontuneet iäkkäät herrat keskeyttävät juttelunsa kurkkiessaan missin perään.

Sara kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 2012, ja viime syksynä hän ihastutti Dancing on Ice -ohjelmassa luistelemalla pronssisijalle parinsa Sasha Palomäen kanssa. Sara oli kisassa etenkin pikkutyttöjen suosikki: hän sai heiltä valtavat kasat sydäntarroilla kuorrutettuja fanikirjeitä ja piirustuksia. Niissä Sara oli aina kuvattu prinsessana, kauniina ja lahjakkaana.

Luulisi, että missi olisi jo kehuihin tottunut, mutta Saraa hänen ohjelman aikana saamansa kannustus hämmensi. Melkein puolet elämästään marokkolais-suomalainen nainen on tuntenut olevansa ulkopuolinen, outolintu. Päiväkodissa häntä haukuttiin neekeriksi, ja ala- ja yläkoulussa tuntui, että mitä nätimmin Sara oli tukkansa laittanut tai mitä hienommat vaatteet hänellä mielestään oli, sitä enemmän vain kiusattiin.

– Koulukiusaaminen teki minut epävarmaksi ulkonäöstäni ja tekemisistäni. Minulla on aina ollut kova halu tehdä monia asioita, mutta se on vaikeaa, kun on vuosia saanut kuulla kauheuksia itsestään,
Sisälläni on aina se pieni ääni, joka pidättelee ja vetää minua taaksepäin. Olen vasta nyt oppinut pikkuhiljaa tykkäämään itsestäni, Sara kertoo.

Vahvin kaikista

Kun Sara oli kuusivuotias, hän teki itselleen päiväkodissa lupauksen. Minä en itke. En itke enää koskaan. Hänet oli taas jätetty leikkien ulkopuolelle ja nimitelty, mutta nyyhkimiseen sijaan Sara nieli kiukkunsa ja pujahti omiin leikkeihinsä. Hän oli oppinut, että itkeminen sai kaiken tuntumaan vain pahemmalta.

Helsingin Vuosaaressa ei vielä 1990-luvun alussa asunut juuri ulkomaalaistaustaisia lapsia, joten eksoottinen, rasavilli poikatyttö erottui joukosta.

Saran iho oli tummempi kuin muiden lasten, ja välillä hän pälpätti asiansa arabiaksi. Kiusaaminen alkoi päiväkodista ja jatkui pitkälle yläasteelle asti. Vanhemmat tytöt ottivat Saran koulussa silmätikukseen, nälvivät, huutelivat ja puhuivat pahaa selän takana. Kerran kiusaaminen yltyi fyysiseksi, kun eräs tytöistä otti viidesluokkalaista Saraa välitunnilla rinnuksista kiinni ja uhosi antavansa tälle turpaan. Tilanne raukesi, kun opettaja osui paikalle.

Vaikka Sara sai turvaa ja seuraa luokkansa pojista, välillä tuntui kuin koko koulu olisi häntä vastaan.

– Selvisin kiusaamisesta, koska olin henkisesti älyttömän vahva. Minun täytyi olla. Jos olisin ollut heikompi, minulle olisi voinut käydä huonosti. Ei minua pelottanut mennä kouluun, sillä ajattelin, että jos joku käy minuun käsiksi, annan kyllä palaa. Monta kertaa minun teki mieli tehdä u-käännös ja kohdata kiusaajani, mutta rauhoitin aina itseni.

Kiusaajat eivät kuitenkaan tienneet, millaista Saran arki kotona oli. Siitä he olisivat saaneet vain lisää syitä kiusata.

Rikkinäinen lapsuus

Saran marokkolainen isä ja suomalainen äiti erosivat, kun Sara oli yhdeksän. Ajasta ennen avioeroa hän ei muista paljon. Vain sen, että kotona oli välillä levotonta vanhempien riitelyn takia, ja Sara piiloutui usein meteliä huoneeseensa. Pisti oven kiinni ja seisoi hiljaa ja jähmettyneenä paikallaan.

– Kotona oli hyviäkin päiviä. Vanhempani yrittivät olla aika ajoin hyvää pataa keskenään meidän lasten takia.

Eron jälkeen Saran vanhustenhoitajana työskentelevä äiti jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Elämä oli niukkaa, ja  vaatteet ja lelut yleensä käytettyjä. Kun äiti osti Saran toivoman Baby Bornin sijasta halvan kopionuken, Sara ei tohtinut näyttää pettymystään, ettei äiti
pahoittaisi mieltään.

– En koskaan valittanut mistään. Vaatimattomissa olosuhteissa eläminen kasvatti sisuani. Opin olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla oli.
Kaksi vuotta nuoremman veljensä kanssa Sara oli touhukas kaksikko, mutta neljä vuotta vanhempaa veljeään hän näki vain kerran viikossa. Veli otettiin huostaan itsestään riippumattomista syistä, kun Sara pieni. Se, ettei veli asunut koskaan kotona muun perheen kanssa oli hänelle aina normaalia.

– Naapurustossamme asui paljon muitakin perheitä, joiden lapset oli  otettu huostaan. En tiennyt paremmasta tai osannut haaveilla muunlaisesta.

Mutta kun Saran kaksi vuotta nuorempi pikkuvelikin otettiin huostaan koulukiusaamisen takia, Sara oli jo 13-vuotias. Sillä kertaa hän ymmärsi
tilanteen liiankin hyvin. Veljen vuosia jatkunut koulukiusaaminen oli kärjistynyt pahoinpitelyiksi, eikä veli uskaltanut mennä enää kouluun. Viranomaisten oli puututtava asiaan.

– Oli raastavaa katsoa, kun pikkuveljeni lähti lopullisesti ja perheeni hajosi pirstaleiksi. Jäin yhtäkkiä kahdestaan äidin kanssa. Tuntui oudolta, kun kotimme oli niin tyhjä. Ajattelin silti, että veljeni tulee pian takaisin. En edes itkenyt, sillä jos olisin, se olisi tuntunut hyvästeiltä, Sara kertaa.
Veljet asuivat lastenkodissa täysi-ikäisiksi asti. Vaikka sisarusten välit säilyivät koko huostaanoton ajan läheisinä, Sara ikävöi yhteistä perhe-elämää.

– Veljeni eivät olleet läsnä arjessani, mutta he olivat silti koko ajan hengessä mukana. Mutta jouduin vuosia seuraamaan sivusta, miltä heistä tuntui, kun he eivät saaneet asua omassa kodissaan, paikassa, jonne he kuuluivat. Se oli aivan kauheaa. Samalla tunsin syyllisyyttä siitä, että sain itse asua kotona.

Rauha sisälläni

Murheet kotona ja koulussa kovettivat Saraa mutta kasvattivat sinnikkääksi.

– Olen tunteiden patoaja. Kasaan asioita sisälleni, eivätkä ne koskaan näy ulos. Kun pikkuveljeni lähti, mietin koko ajan, että mitä tästäkin tulee, mihin perheemme oikein päätyy? Se oli vaikeaa aikaa, mutta jaksoin mennä eteenpäin, sillä halusin nähdä, olisiko huomenna kaikki sittenkin paremmin.

Saran ja  äidin välejä kaksistaan asuminen vain tiivisti. He olivat toistensa voimanlähde, tuki ja turva. Tärkeä ihminen oli myös Ruoholahdessa asuva täti, jonka luona Sara vietti aikaa melkein joka viikonloppu. Siellä hän istui lempipaikallaan hellan vieressä ja katseli, kun täti teki marokkolaista ruokaa.

– Minulla on ollut kaksi kasvattajaa, äiti ja tätini. Tätini on samanlainen jästi­pää kuin minäkin, äitini taas on vahvin ihminen, jonka tiedän. Ihailen häntä suuresti. Olen onnekas, että minulla on aina ollut ympärilläni ihmisiä, joihin olen voinut tukeutua.

Pienenä Saran suurin haave oli tulla Miss Suomeksi. Luokkakavereilleen Sara ei viitsinyt kertoa unelmastaan – ei sen jälkeen, kun nämä nauroivat, ettei missinä oleminen ole mikään työ. Onneksi hänellä oli tukenaan mummi, joka kannusti Saraa hakemaan isona kisoihin. Mummi ei kuitenkaan ehtinyt nähdä haaveen toteutumista, sillä hän menehtyi Saran ollessa teini-ikäinen.

– Mummin kuoleman jälkeen unelmani misseydestä murtuivat, ja itseluottamukseni katosi lopullisesti. Meni vuosia ennen kuin pääsin jaloilleni. Päätin, että ainoa keino päästä yli surusta ja saada rauha on voittaa Miss Suomi -kilpailu mummini tähden. Kun voitin, mietin vain, näkeekö hän minut nyt.

Poika joka pelasti

Misseys oli Saralle ponnahduslauta, mahdollisuus toteuttaa muitakin haaveita. Julkisuus on kuitenkin tuonut mukanaan siipeilijöitä, ihmisiä, joiden tarkoitusperiä on hankala erottaa. Silloin Saran koulukiusaamisesta kumpuava itsesuojeluvaisto puskee esiin.

– Olen pettynyt niin monta kertaa ystävyyssuhteisiini, etten päästä ihmisiä helposti lähelleni. Minun on vaikea luottaa ja avautua. Päädyn usein antamaan väärän kuvan ja ensivaikutelman itsestäni, Sara harmittelee.

Sara on monesti kuullut ihmisten luulleen hänen olevan ”koppava lehmä, bitch, diiva, vakava ja ylimielinen ämmä.”

– Kaverini ovat nauraneet myöhemmin, etteivät olisi ikinä uskoneet minun olevan tällainen hassu dille! Ketään ei saisi tuomita liian nopeasti, sillä sisällä saattaa olla ihan erilainen ihminen.

Tosiystäviä Saralla on vain kourallinen, mutta paras ystävä on hänen ensirakkautensa Tuomas Varesvuo, 23, jonka kanssa Sara on ollut yhdessä
yhdeksän vuotta. Heidän tavatessaan 14-vuotias Tuomas oli rinnakkaisluokan komea poika, josta Sara ajatteli ääneen: ”Jos mä ton saan, en pyydä enää mitään muuta.” Rakastuminen avasi Sarassa tunnelukkoja, joiden olemassaolon hän oli unohtanut.

– Itkin ensimmäistä kertaa vuosiin, kun rakastuin Tuomakseen. Hän ei
tajunnut silloin kyyneleitteni merkitystä, mutta minulle se oli valtava asia.
Tuomas tuli elämääni ihan helvetin hyvään aikaan. Ilman häntä olisin koko ajan ajatellut vain perhetilannettani ja koulukiusaamista. Tuomas piti ajatukseni koossa, ja nykyään hän pitää jalkani maassa. On ihanaa, että olen saanut kasvaa yhteen ihmisen kanssa, joka tuntee minut oikeasti – jo ennen tätä kaikkea. Hän näki sen ruman ankanpoikasen, Sara hymyilee.

Harmauden arvoista

Julkisuus on tuonut Saralle paljon kuvauksia ja pr-töitä. Yksityisyrittäjänä työskentelevä Tuomas ei ole koskaan ollut tyttöystävästään mustasukkainen.

– Keskustelimme Tuomaksen kanssa asiat läpi jo ennen kuin hain missikisoihin. En kestäisi mustasukkaisuutta ollenkaan, sillä se toisi vain ylimääräistä stressiä. On meilläkin ollut vaikeita aikoja, mutta suhdetta täytyy huoltaa ja sen eteen on jaksettava nähdä vaivaa. Tärkeintä on halu rakentaa tulevaisuutta yhdessä, Sara pohtii.

Pari asui puoli vuotta yhdessä Tallinnassa, missä molemmat opiskelivat kansainvälistä markkinointia yksityisessä yliopistossa. Kun Sara kruunattiin missiksi, he palasivat asumaan lapsuuden­koteihinsa Vuosaareen, kolmensadan metrin päähän toisistaan. Järjestely on toiminut, eikä parilla ole kiire kihloihin tai avoliittoon.

– Tykkään asua kotona ja olla taas äidin kainalossa. Vaikka odotan yhteistä elämää Tuomaksen kanssa, aion nauttia nyt siitä, että saan olla äidin kanssa. En halua vielä jättää häntä.

Saralla on tällä hetkellä todella läheiset välit veljiinsä, ja suhde isäänkin on parempi kuin hän olisi voinut kuvitella vielä kymmenen vuotta sitten. He soittelevat ja näkevät viikoittain. Isän uuden avioliiton myötä Saralla on kaksi nuorempaa sisarusta, kolmas syntyy alku­keväästä. Kerran rikki mennyt perhe on vuosien aikana kasvanut ja kietoutunut tiiviimmin yhteen.

– Olen kulkenut kivisen tien, mutta en tiedä millainen olisin, jos lapsuuteni olisi ollut erilainen. Kaikki tapahtumat ovat kasvattaneet minua ja tehneet minusta sellaisen kuin olen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän välitän siitä, ettei perhe-elämämme ollut mitään idylliä. Kaikki on loppujen lopuksi ollut sen harmauden arvoista.

Sara Chafak

■ Miss Suomi 2012 syntyi 25.10.1990 Helsingissä.

■ Isä marokkolainen, äiti suomalainen.

■ Asuu Helsingin Vuosaaressa äitinsä kanssa.

■ Seurustellut yhdeksän vuotta Tuomas Varesvuon kanssa.

■ Sijoittui kolmanneksi Dancing on Ice -ohjelmassa parinsa Sasha
Palomäen kanssa.

■ Opiskellut ravintolakokiksi.

■ Harrastaa laulamista, ruuanlaittoa ja luistelemista.

Antti Tuisku ja Erin nähdään yhdessä myös Idols-ohjelman tuomareina. Kuva: Sanoma-arkisto

Aamukuuteen-kumppani Erin on nyt selvittänyt hämmentävän ilmaisun merkitystä.

”Hei beibi, täs on menny liikaa päivii.
Et ei oo päästy lonimaan, mitä me soditaan.”

Ensimmäisellä kerralla Antti Tuiskun Aamukuuteen-sinkun sanat eivät avaudu. Tai ainakaan yksi niistä. Se ei avaudu vielä toisella eikä kolmannellakaan kuuntelukerralla.

Mitä ihmettä ”lonimaan” tarkoittaa?

”Beibi, kun sä katsot mua ja pyydät mua punkkaas lonimaan.”

”Korvamatomateriaalia.” ”Niin loistava.” Antti Tuiskun fanit ovat hehkuttaneet uutta biisiä paljon eri somekanavilla. Mutta tietävätkö hekään, mitä oikeastaan tarkoittaa lonimaan-ilmaisu, joka toistuu kappaleessa?

Biisin feat-osuuden esittää Erin, joka kertoi maanantaina ”lonia”-ilmaisun merkityksen:

– Lonia-sanaa käytetään ku halutaan ns. muffailla, eli lonia, eli vähän kiehnätä ja pussailla, Erin kirjoitti sosiaalisen median tilillään.

Erinin Instagram-päivitykseen on ehtinyt jo tulla kommentteja, mitä muuta lonia-verbi tarkoittaa eri puolella Suomea.

”Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä.”

– Meillä päin lonia tarkoittaa hypistelyä. Esim. shoppailemassa lonitaan kaikki hyllyt tai rekit, kuvailee Instagram-käyttäjä Kreettalu.

– Mulle tulee mieleen se, kun joku lonii konvehtirasiasta parhaat, sanoo Izmo58.

”Sitä ihteensä”

Antti Tuisku julkaisi uuden sinkkunsa viime viikolla. Se on mukana uudella albumilla Anatude, joka julkaistaan 15. syyskuuta.

Sunnuntaina Antti Tuisku iloitsi Aamukuuteen-kappaleen Spotify-menestyksestä ja julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa oli selittävä hashtag #lonimaanonlappiajatarkoittaasitäihteensä.

 

Mitä sanoo sanakirja?

Urbaanissa sanakirjassa lonia tarkoittaa ”valita, lajitella, etsiä jotain asiaa jonkin joukosta”.

Esimerkit:

1. älä loni kaikkia lihapaloja siitä kastikkeesta
2. trafi kielsi rekisterikilpien lonimisen, pitää ottaa järjestyksessä eikä välistä

Kunniaväkivalta saa Suomessakin monia muotoja. Yksi niistä on se, että nuorille pojille sallitaan paljon enemmän vapauksia kuin samanikäisille tytöille, kertoo Helsingin Sanomien haastattelema kurdinainen.

Kolmekymppinen kurdinainen kertoo Helsingin Sanomissa lapsuuden rajusta silpomiskokemuksestaan ja siitä, miten lähipiiri pyrkii rajoittamaan varttuvan tytön ihmisoikeuksia perheen kunnian nimissä.

”Mun oli pakko lähteä pois kotoa.”

– Ensin sinut leikataan, sitten kielletään uiminen, sen jälkeen et saa tavata poikia. Kun olin 17-vuotias, mun oli pakko lähteä pois kotoa. Mun oli pakko tehdä raju askel mun vanhemmille ja perheelle, nimettömäksi jäävä nainen kertoo.

THL määrittelee kunniaväkivallan viittaavan psyykkiseen painostukseen tai suoraan väkivaltaan. Se liittyy ajattelutapaan, jossa kunnia on koko perheen ja suvun yhteinen asia. Koska yksilöiden teot vaikuttavat koko yhteisön kunniaan, käyttäytymisen tulee olla siveellistä ja tietyn seksuaalimoraalin mukaista.

Tytöillä ja pojilla eri säännöt

Kurdinainen kokee, että hänen elämäänsä ja oikeuksiaan rajoitettiin voimakkaasti erityisesti nuoruudessa. Nainen ympärileikattiin nelivuotiaana pakolaisleirillä, ja hän oli vähällä kuolla operaatioon. Taustalla oli perheen pyrkimys saada tytär hyviin naimisiin.  

”Pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin.”

– Kun olin joku 7–8-vuotias, niin muistan, että oli aika, jolloin joka ilta, kun menin nukkumaan, rukoilin vaan, että tulen pojaksi. Halusin ne poikien oikeudet. Koska jo silloin näin, että pojilla oli enemmän mahdollisuuksia. He saivat mennä vapaammin, kurdinainen kertoo HS:n haastattelussa.

– Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän minulta alettiin kieltämään kaikenlaisia asioita. Multa riistettiin ihmisoikeuksia, mitä enemmän tytöstä naiseksi kasvoin.

Vaara joutua uhriksi

Ympärileikkausten ja kunniaväkivallan uhka on todellinen myös Suomessa.

– Ympärileikkausperinne elää Suomessakin, sanoi Ihmisoikeusliiton asiantuntija Solomie Teshome Me Naisten haastattelussa. 

Suomessa ei ole tullut esiin yhtään tapausta, että maahanmuuttajataustaisia tyttöjä olisi ympärileikattu täällä. Monilla tytöillä on kuitenkin vaara joutua silpomisen uhriksi matkalla vanhempiensa kotimaassa.

– Epäilyt voivat herätä esimerkiksi, jos tyttö on lähdössä yhdessä vanhempiensa tai toisen vanhemman kanssa kotimaahansa. Vaikka niin, että vain perheen tyttö on lähdössä, muut sisarukset eivät.

Solomie kertoi saavansa konsultointipuheluita terveydenhoitajilta tällaisista aiheista etenkin keväisin lomien kynnyksellä. Tyttöjen iät vaihtelevat taaperoista teini-ikäisiin.

– Kun tyttö on jo lähdössä matkalle ja herää epäilys, että hän joutuu silvotuksi, ollaan jo myöhässä, Solomie kertoi.

MillaR

Kolmekymppinen kurdinainen puhuu HS:ssä tyttöjen ja poikien erilaisesta kohtelusta: ”Ensin leikataan, sitten kielletään uiminen”

Naisten ympärileikkaus on törkeä rikos ja yhteiskunnnan pitäisi ottaa aktiivisempi ote tällaisen silpomisen estämisessä. Sama koskee myös poikien ilman lääketieteellistä perustetta olevia ympärileikkauksia, jota ei tietysti voi verrata naisten leikkaukseen, mutta on ihan yhtä perusteetonta. Suomi ei ole sivistysvaltio ennenkuin tällaiseen lapseen kohdistuvaan väkivaltaan puututaan todenteolla.
Lue kommentti

Maria Veitola kertoo Instagramissa uuvuttavasta työviikostaan, joka vaati lopulta veronsa ja ajoi lepäämään.

Maria Veitola, 44, kertoo Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Veitolan mukaan voimat hupenivat oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia. Veitola työskentelee tällä hetkellä muun muassa Radio Helsingin sisältöjohtajana.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Veitola kirjoittaa.

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin". Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Instagram-päivityksen mukaan Veitola sai viime viikon lopulla jopa fyysisiä oireita.

”Kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa.”

– Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että ”älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan”.  Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. 

– Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä, Veitola kirjoittaa.

Instagram-kuvassa Veitola todella näyttää makaavan keskellä metsää. Hän myös neuvoo muita työstään ahdistuneita tekemään samoin.

– Menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua.

Veitola on aikaisemmin kertonut, että viime vuosi oli hänelle yksi rankimmista. Hänen isänsä kuoli, ja kodista paljastui paha sisäilmaongelma. Nämä asiat vaikuttivat myös hänen parisuhteeseensa.

Sosiaalisen median mukaan Ohtosesta tuli avioitumisen jälkeen Ohtonheimo.

Luontokuvaaja ja toimittaja Kimmo Ohtonen avioitui Laura-vaimonsa kanssa viime lauantaina. Pariskunta vaihtoi ilmeisesti samalla sukunimensä Ohtonheimoksi. Molemmat löytyvät nyt nimittäin Facebookista sillä nimellä. Toimittaja kertoi avioliitostaan myös Instagramissa.

– Kannan sydäntäsi. Kannan sitä sydämessäni. Eilen sanoimme "tahdon" kauniin perheemme ja ystäviemme edessä. Kiitos teille kaikille, rakastamme teitä paljon, Ohtonheimo hempeilee sunnuntaina Facebookissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Kimmo Ohtoheimo on suomalainen luontokuvaaja ja -toimittaja. Hän tuli tunnetuksi uituaan Saimaalla 140 kilometrin matkan saimaannorpan hyväksi. Tempauksestaan Ohtonen palkittiin Kultaisella Venlalla vuoden TV-tekona 2013.

 

They said Yes! 😍#ohtonheimot

Henkilön Riikka Kantinkoski (@weekdaycarnival) jakama julkaisu